Eriskummaista

No ei tänään näytä pääsevän lenkille, jos haluaa tehdä sen mukavassa säässä. Koko päivän on sääennuste näyttänyt, että 2 seuraavaa tuntia sataa ja sitten selkenee. Tunti tunnilta se selkeneminen siirtyy eteenpäin ja sadetutka on koko ajan täplikäs kuin leopardin selkä. 

Jaa, nyt varmistin asian, etten puhu lööperiä, niin olikin tarjolla NELJÄ tuntia räntää ja vettä. Laitoin sitten tiskikoneen päälle. Koiratkin käänty pihalta takaisin sisälle kun näki ilman. 

Sen jälkeen, kun mies vaihtoi vanhan Hubin tuohon uuteen, meillä on näkyny melkein kaikki tv-kanavat - nelonen ja Jim ei näy ja jotain muutakin taisi olla. Oon katellu Friiltä Houstonin eläinpoliiseja ja sitä ennen tulee Body Bizarre, mikä on "hauskasti" käännetty suomeksi "Apua, mikä tauti!". Onhan se jonkinlaista sosiaalipornahtavaa meininkiä ja paljolti keskittyy niiden ihmisten julmiin kohtaloihin, mutta mie koen sen paikoin hyvin mielenkiintoiseksi. Haluaisin tietää enemmän lääketieteellisiä asioita niistä, mutta valitettavasti jotain rtg-kuvia vaan vilautetaan eikä paljoa kerrota siitä itse anomaliasta, mistä se olis voinu tulla ja miksi (paitsi jos on perinnöllinen) ja miten se vaikuttaa elimistön muuhun toimintaan jne. Istun sitten joka ilta ainaki sen kaks tuntia töllön eessä ma-to. Sukkia syntyy :) jotenkin en osaa enää edes olla siinä, jos mulla ei oo sukankudin käsissä. Mutta sen tosiaan pitää olla helppoa kudottavaa, etten sekoa kun seuraan ohjelmaa. 

Eilen siinä ohjelmassa oli hurmaava romanialaistyttö, joka oli syntyny ilman käsiä ja jalatkin oli vain polvesta alaspäin - tässäkin jätettiin kokonaan mainitsematta, miten se on mahdollista, koska se kuitenkin käveli ja kävelemiseen ymmärtääkseni tarvitaan lonkat. Se oli hylätty synnytyssairaalaan ja joku hoitaja oli sen kasvattanu, sillä oli muutama sormimainen varvas jolla se sit piirteli hienosti ja soitteli kosketinsoittimia ja lauloi kauniisti. Siis ei se niillä varpailla tietenkään laulanu. Että ei ne kaikki kummallisuudet oo mitään kamalia. Jäin tuostakin miettimään, että kuinka sen olis käyny, jos se hoitaja ei olis sitä ottanu kotiinsa, romanialaiset lastenkodit ei oo tunnettuja inhimillisyydestään. Se olis varmaan jätetty makaamaan sänkyyn ja välillä syötetty ja vaihdettu vaippa. Ohjelmassa se kävi ihan normaalia koulua.

Mun lukeminen on ihan tyssännyt, vaikka mulla on kyllä kirjoja, mutta ei tee mieli lukea. Sängyn vierellä on Paul Therouxin kirja Tyynenmeren onnelliset saaret, josta luen ennen nukkumaanalkamista muutaman sivun. Oikein mukavaa iltalukemista. 

Punnf.

Halusin laittaa tuon otsikoksi... kattelin pari päivää sitten lasten lausahduksia vauvakirjoista, ja esikoisella oli monia omia sanoja, joista pari on jääny mulle ihan näihin päiviin asti käyttöön. Niihin ei tosin kuulu tuo otsikon sana, mutta tuota tyär käytti istahtaessaan. Luulen, että se oli oppinu mummoltaan tuon, sehän ähisi ja puhisi. Ja kuopus otti aikanaan käyttöön mummon sanonnan, että "jalat on ihan poikki". Ei voinu esim. syödä puuroa, koska jalat on poikki. Mie olin siihen sanonu, että ei sitä puuroa jaloilla syödä, ja vierestä esikoinen siihen totisena, että "Niin, jalat tulee ihan puuroseksi ja lautanenkin voi kaatua!"

Kyselin meidän opiskelijoilta ja muilta viisaammilta tietokoneenkäyttäjiltä, että löytyykö tästä pöytäkoneelta ohjelmaa, jolla vois tehdä taulukon. Tuo mun lääkäriltä saama kotimittauskaavake on jo niin nuhruinen ja suttuinen (alku meni vähän harjoitellessa) että halusin tehdä siistin version, missä ei tarvi arpoa mikä luku tarkottaa mitäki. Kukaan ei tienny. Ihme porukkaa. No, selasin äsken ihan ite niitä ohjelmia, ja Microsoft Officelta löytyi lupaavan kuuloinen ohjelma "Calc". Kalsiumia. Siellähän oli ihka tutun näköinen excel, jota peräti osaan jollain lailla käyttääkin. Nyt on siisti.

Monena yönä oon nyt nähny unta, että mies on jättäny mut. Yleensä sillä on unissa jo jonkin aikaa ollut uusi nainen. Viime yönä se ei vastannu mun puheluun, vaikka monta kertaa soitin, että mitä mie nyt teen näille auton moottoritilassa kiehuville yhdelletoista täysikokoiselle pakastejoulukinkulle, joiden päiväys on jo menny. Hävetti kun kaikki näki, että ne oli vanhoja - ne nimittäin kiehui siellä muoveineen päivineen. Sit mun pitikin mennä jo koulun oppitunnille, enkä ehtiny enempää soitella.

Bongasin uutisotsikon, että ihmiset näkee levottomia unia nyt yleisemminkin. "Unien asiantuntijat ympäri Eurooppaa ovat raportoineet, kuinka ihmiset eri maista kertovat nyt näkevänsä vilkkaita unia tai painajaisia enemmän kuin normaalisti" - unien asiantuntijat :) hupaisaa. Haluaisin kanssa olla unien asiantuntija. Ja pitääkö sellaiselle sitten aina ilmoittaa, jos on alkanut nähdä normaalista poikkeavia unia? En oo tienny. Voisin kertoa, että vessauneni ovat muuttuneet.

Aamuvarhaisella (05.20) kun siihen pahaan uneen heräsin, mulla oli pieni migreeninpoikanen tuloillaan. Kävin sitten suosiolla ottamassa murusen sumatriptaania. Alkaa taas olla "se aika kuukaudesta" ja migreeni odotettavissakin. Ehdin halia miehen ennen töihinlähtöä ja uudelleen herättyäni saattelin vielä kuopuksenkin matkaan. Se on tallilla työharjoittelussa - kysyin ekan päivän jälkeen, että mitä se teki, niin sanoi lapioineensa paskaa. Niinpä tietysti, tyypillisiä harjoittelijan hommia.

Kävelin eilen lenkin, joka oli pituudeltaan jotakuinkin tuplat normipäivän matkaan verrattuna, ja sitten olinkin ihan tutturuu koko loppupäivän. Ja plantaarifaskiittini ärtyi, ei olekaan vihoitellu aikoihin. Mettässä on vieläkin suunnistusrastit, ne normaalit kuntorastit järjestettiin ilmeisesti niin, että jokaiselle osallistujalle annettiin aika, millon menevät mettään. Viikko sitten meni ekat, ja vieläkin niitä menee... mutta on tämä systeemi varmaan luonnollekin mukavampi; joskus oon kattonu ku rastien ympärykset on ollu ihan muralla ja sammalikot rullalla suunnistajien jäljiltä.

Mutta nyt taas lenkille, ennenkuin alkaa sataa!

Valmistakin tulee

 Tänään käytiin Nurmijärven Myllykoskella, siellä oli ihan lehti puussa. Ainakin joissakin pajuissa sun muissa risuissa. Keväisen näköistä!

 Kauheasti oli porukkaa... oli aikomus kävellä sitä polkua Pikkukoskelle, mutta ei viitsitty lähteä kun molemmat parkkipaikat oli aivan täynnä autoja ja oletettavasti polut täynnä ihmisiä. Varmaan pääkaupunkiseutulaiset keksineet tulla sunnuntaita viettään sinne, tulistelupaikoilla ei ollu minkäännäkösiä turvavälejä makkaranpaistajilla ja eväidensyöjillä. Hyh.

Saatiin koirien kanssa tunnissa ihan tarpeeksi ihmisistä ja muista koirista. Käytiin sitten myöhemmin kotinurkilla parempi lenkki.

Kyllä se verenpainemittari kumminkin ihan tarpeellinen oli, pidemmällä aikavälillä oon saanu etenkin aamuisin aika kovia lukemia. Tänäaamuna mittasin heti kun heräsin, ennen ylösnousua, ja jo sillon oli 144/86. Iltaisin on sitten ihan nättejä arvoja, äsken kahden mittauksen keskiarvo 124/83. Aamupaineissa olis korjattavaa kyllä.

Aika jännä juttu muuten noista ulkomaisista mansikoista, joita nyt kaupassa myydään välillä edullisestikin rasioissa. Oon toisinaan ostanut, kun tyttäret tykkää syödä. Ite en juuri syö, pelkään niitä kampyloita sun muita noroja. No, viimeisimmästä rasiasta oli jääny muutama huono marja, ja vein ne linnuille. Aattelin että rastaat tykkäis, nehän syö muutenkin mansikat heti kun niitä tulee. Vaan ei. Kenellekään ei kelvannu, ei edes pahimmille roskisdyykkareille eli naakoille. Parin päivän päästä vippasin ne pusikkoon, yks putos näkösälle ja siellä se on vieläkin. Vähemmästäkin tulee mieleen, onko ne edes oikeasti syötäviä...

Mutta tämä oli syötävää nam! Tehtiin banoffee tytön valmistumisen kunniaksi. Se on nyt yhtä vaille tarjoilija, jonkun jutun kun ope vielä tarkistaa. Käytännössä kuitenkin valmis. Miten vaikeaa sen oli jaksaa opiskella kun ei kiinnostusta ollu oikein mihinkään, mutta pääsihän se maaliin lopulta. On sillä vielä aikaa löytää se oma ala ja innostua opiskeleen muuta, pääasia että on paperit jollekin alalle.

And when you finally saw it come It passed you by and left you so defeated

Hartaasti odotettu lääkärinaika tuli ja meni, oli niin lyhyt ettei se ehtiny mun asioihin paneutua. Aika, ei lääkäri. Eikä ottanu kantaa oikein mihinkään. Lääkäri siis, ei aika. Verikokeita määräs, ja verenpaineesta oli huolissaan, se oli mitattaessa jotain 140+/90+, en muista tarkkaan. Mittas kaks kertaa ja toisella mittauskerralla suljin silmät ja ajattelin ihanaa aurinkoista metsää ja koirien rapsuttelua, josko se olis paineita laskenu, mutta sitten olivat vielä korkeemmat :) Suositteli säännöllistä mittausta ja sanoi, että hormoonikorvaushoito tulee kyseeseen vain jos on verenpaineet kunnossa.

Tänäaamuna olin heti seiskan jälkeen laboratoriossa, se toimii nykyisin vain ajanvarauksella eikä kaikki kävijät tienneet sitä. Tulin viimeisenä ja minut pyydettiin sisään ekana, jotenkin nolotti sekin, vaikka eihän se millään lailla mun syy ollu. Seittemän putkiloa verta otettiin, ainakin Hb, paastosokeri, kilpparikoe ja se menopaussihormooni mikä se nyt olikaan. Sieltä sitten suoraan Prismalle ostamaan verenpainemittari - en ihan halvinta ees ostanu, Omronin viitisenkymppiä maksavan olkavarsimittarin, ja aloin jo miettiä ostinko turhaan, kun ekat mittaukset oli ihan tyyliin 126/83. Mutta eiköhän mittarille käyttöä tuu.

Mutta väsy on taas valtava. Heräsin toki jo puoli seittemältä kun piti sinne labraan mennä, mutta aamupuuron jälkeen oli mentävä ihan nukkumaan pariksi tunniksi. Sitten taas syömistä ja lenkille, en meinannu millään jaksaa kulkea (3km ja risat) ja kauhean kuumakin oli, vaikka lämpöasteita vaan 10 ja tuulikin jonkin verran. Lenkin jälkeen taas pitkäkseen sohvalle puoleksi tunniksi, sitten piti nousta laittaan lakanapyykit narulle ja uusia lakanoita sänkyyn. Onneksi eilentehtyä lasagnea on ihmisille ruuaksi, esikoinen paistoi itselleen kananjalkoja ja mulleki samalla pari rintafilettä pakkasesta. Ei tartte ainakaan ruuanlaittoa aatella.

Hieno ilma ulkona ja mie vaan makaan sisällä silmät kiinni.

Loppukevennykseksi kuva kalatossuista, joita olin toivonut siitä lähtien, kun netissä näin sellasten kuvan:

Jotenki nää vaan on niin pöljät, ja kun Tokmannilla oli minunki kokoa, kerranki, niin miehän ostin. Vaikken oikeestaan tarvinnu. Tai kyllä tarvitsin!

Polulla joka oli rata

Heräsin yksin. Luulin jo, että uskollinen koiraystävänikään ei enää rakasta minua. Venyin ja vanuin pitkän aikaa hereillä sängyssä, kun kukaan ei minua patistellut mihinkään, mutta kun aloin könytä ylös sängystä, koira juoksikin iloisesti portaita pitkin mun luo. Kai se vielä rakastaa minua.

Aamukahvin join pihalla lämpimässä auringonpaisteessa, ja kuulin viidentoista eri linnun laulua. Tai ääntä. Harakan tai räkätin säksätystä ei oikein lauluksi voi sanoa.

Olin taas jo herätessä väsynyt ja ahdistunut, seurailin ilokseni mukavaa kuoriutumisliveä netistä. Suloisia tipuja kuoriutui kaksi kappaletta, ekana tullut (tuo keltainen) pisti munan takaisin kiinni niin että se jäi melkein ehjän näköiseksi :)Tässä kuvassa tumma on vasta tulossa munastansa ulos.

Onneksi kuopus ehdotti reissua yhelle luontopolulle, sinne taas enin ahi jäi. 

Oikeastaan se oli jonkinlainen pururata vain, mutta siinä oli pirunpeltoa ja suota ja siirtolohkareita. Ja paljon ylä- ja alamäkiä. Oli mukavaa.

Seikkailu

Katsoin kartasta uuden, vähän pidemmän reitin jo aikapäiviä sitten, ja tänään päätin lähteä seikkailuun. Yllättäen löytyi tällanen kiva metsätie. Loppujen lopuksi se johti kylläkin sinne jo aiemmin löytämääni metsähakkuupaikkaan, se on iso hakkuu se... vielä röllötti mettäkonekin siellä, ilmeisesti ei ole edes tarpeeksi vielä kaadettu. Jotenkin paradoksaalista oli se, että juuri metsäkoneen kohdalla oli aivan hurja linnunlaulukonsertti, poimin sieltä kauniista kakofoniasta ainakin peipon, vihervarpusen, kottaraisen, järripeipon, tiaisia ja jotain muitakin oli, mitä en tunnistanut. Muuten oli melkoisen hiljaista metsässä tuota kohtaa lukuunottamatta. Niin surullista kaikessa iloisuudessaan. Harmaapäätikan huuto kuuluu nyt ikkunan takaa.

Mutta ahdistus jäi taas sinne mettään :) Käytiin siinä aiemmin ostamassa miehelle vähänkäytetyt kesärenkaat muutaman kymmenen kilometrin päästä, ja siinä matkalla vyöryi ikäviä tunteita, jotka jäi ahdistamaan. Tietyt paikkakunnat sen aiheutti, ja muistot niistä. Nyt on väsy jaloissa ja koirissakin, ja ikävät fiilikset poissa.

Melkoisia puhureita ollu tänään. Tuuli on periaatteessa ihan kivaa, mutta vois edes joskus mielellään olla tyyniäkin päiviä...

Lunta ja pieniä sukkia

Muisti. Hitto sen kanssa. Mulla oli joskus pääsiäisenä jääny märät pyykit koneeseen moneksi päiväksi - olin vaan avannu luukun. En tiedä, olenko ollu puhelimessa vai mitä oon tehny, kun on pitäny tehdä ensin se ja sitten vasta ripustaa pyykit. Jotka jäi sit ripustamatta. Toisinaan tämä tosissaan haittaa arkielämää.

Mutta vielä on matkaa oikeaan muistisairauteen. Suvussa on eräs tapaus, joka on mm. autoillut omin päin ja sitten ei ole tiennyt missä on, jättänyt auton keskelle tietä ja lähtenyt kysymään missä on. Puolisonsa joutui sairaalaan, eikä älynnyt kenellekään kertoa edes tokeennuttuaan, että toinen on yksin kotona eikä selviä siellä. Neki on kaks ja molemmat, kyllä niillä kai joku apu käy joskus, mutta eihän tuollaisesta mitään tule.

Pieniä sukkia. Vasemmalla oleva punakirjava on vielä päättelemätön ja sen kaveri vasta tulossa. Eihän sen aina semmosta vauvanväristä tartte olla, kai.

Tein lumiakan eilen, ja tänään lumiukon. Vai liekö se muunsukupuolinen, porkkananenä sillä ainakin on. Toinen koira pelkäsi sitä. Nyt paistaa aurinko vaihteeksi.

Lumenkolaaja on kyllä tainnut jo saada melki koko pihan kolattua, koira odottaa että nenä putoaisi.

Ja sitte tämmöstä

Lunta, vettä, rakeita, tuulta ja aurinkoa on ollu viime päivinä vuorotellen. Yhtenä päivänä satoi sellasia hassuja pehmeitä isoja rakeita, pikkusormen kynnen kokoisia mutta ei jäätä, vaan lunta. Ne meni sormien välissä lyttyyn, oli hieman epämuotoisen palleroisia. Kaikkee se luonto tekee. Tänäaamuna oli ihan tavallista lunta oikein reippaanlaisesti, ja lisää tulee. Vois mennä tekeen lumiukon.

Pääsiäinen meni siinä pihahommia tehdessä ja väsymystä karkottaessa, sitten välillä satoi yhden päivän. Mies joutui maanantaiksi töihin, niille tämä korona-aika tuo lisähommia, kun ulkomailta ei saa niin vaan tavaraa tuotua. Ainakin toistaiseksi, sitten voi asia muuttua, jos niillä joku työntekijä todetaan positiiviseksi.

Eilen oli hieno aamupäivä, ja kyllä meni ihmisiä taas kauhea määrä tuossa pikkutiellä. Minua oikein ärsytti, että mitä ne kaikki nyt tunkee tänne, mie halusin kans ulkoileen enkä halunnu törmäillä keneenkään. Ja koronakin kuulemma tarttuu hyvin, jos mikrobeja höyryävän ihmisen vanavedessä kulkee, vaikka olis turvavälikin. No, metsäpoluilla ei sit onneksi näkynyt ketään, mutta koirat haistoi että joku oli menny, ja veti ja jäljitti raivoisasti kotiintullessa viimeiset sadat metrit.

Hieno ilma oli, mutta kylmä tuuli kävi. Kerrankin samasta suunnasta, mistä aurinko paistoi... monesti on niin, että kävellessä aurinkopuoli paistuu ja varjopuoli jäätyy tuulessa, mutta nyt tuuli kivasti jäähdytti auringon kuumentamaa puolta.

Pihahommissa tuli taas todettua se, että saan päänsärkyä sellasesta työasennosta, missä ollaan kumarassa ja katellaan kuitenkin eteenpäin. Niinku kitkiessä usein on, ja nyt kun napsin vattuja juuresta poikki oksasaksilla. Isäntä mua pyysi niin tekeen, mutta lopulta tein sen omaan tyyliini teräväkärkisellä lapiolla. Tulee vähän rouheampaa jälkeä, mutta nopeammin ja vähemmillä niskajumeilla. Seuraavan päivän kärvistelinkin sitten migreenissä.

Pikkusukkia on tullu lisää. Eilen tein peräti kaksi valmiiksi - miehän en oo mikään nopee kutoja - samalla kun katselin kaikki loput Murdochin murhamysteerijaksot, mitkä oli katsomatta. Niitä oli MONTA. Tytöt on molemmat taas kotona, paitsi että lähtivät just hakemaan koululta ruokapaketteja.

Viikon päästä on mulla se kauan (7vk) odotettu lääkärinaika, eikä sitä ole vieläkään peruttu! 

Että semmosta

Taas on yheltä lenkkimaastolta luontoarvot tuhottu. En elä enää sillon, kun tämä alue ehkä on taas kunnollinen, eikä elä metsänomistajakaan. Mitään harvennushakkuutahan ei toki ole tehty, sileeksi vaan kaikki. Menin, mullahan oli asiaa. Lenkillä olin.

Tässä oli aiemmin tiheä kuusikko, jossa lymyili kettuja ja ehkä mäyriäkin. Koirat veti aina kovasti vainua sieltä.

Ja kyllä muakin on alkanu vähän pelottaa metsissä ja pellonreunoilla kävellessä, nytkin kun vähän säikähdin kiemuraista oksaa maassa, mun aivot väläytti siihen sahalaitakuvion varoitukseksi, vaikkei sellasta missään ollukaan.

 Saapas on ehkä nähny yhtä ja toista...

Eikä ihan uusi ole tämäkään rasia. Ehjät kannelliset maksaa Talon Tavaroissa 25 euroa.

Oon nähny useana yönä unta merenrantamökistä, ja eilen taas kattelin, mitä oli myynnissä meren rannalla. Löysin neljän hehtaarin rantatontin, jolla mummonmökin tapainen, se olis sit mun. Ainoo vaan, että ydinvoimala on ihan lähellä. Se kun mossahtaa niin siinähän ollaan. Mutta siihen tonttiin kuulu saarikin! Laitoin lottoa vetämään. Kalliorantaa siinä ei kyllä taida olla...

Punarinta lauloi tänään, lehtokurpan oon nähny jo aiemmin - tai siis kuullut - ja olipahan olevinaan kuin punakylkirastaskin olis laulanu, mutta sitä en vielä laita varmaksi havainnoksi. Nelisenkymmentä on nyt koossa. Perhosia oli tänään paljon liikkeellä!

Kuopuksen harrasteasioita tässä. Se kuuraa kloriitilla noita luita, ja ämpärissä on ollu liossa jonku näädän tai vastaavan pääkallo, jossa oli vielä kudosta jäljellä. Kuulemma hajuaistille ottaa sellasen putsaus.

Kevätpuuhia

Jaha se on huhtikuukin jo pitkällä. Ei kukaan aprillannu enkä oikeen mitään hauskoja piloja bongannutkaan. Vävykokelas täytti tänään 21 (onko se oikeestaan enää kokelas kun jo yli seitsemän vuotta on tyttären kanssa yhtä pitänyt?) on palmusunnuntai ja sattuneesta syystä ei sit kukaan virponukaan. En oo laittanu mitään pääsiäisjuttuja, ei pajunkissoja eikä rairuohoakaan. Ehkä jossain vaiheessa vois kimpun tulppaaneja ostaa.

Niin ja onhan ulkona nämä narsissit.

Mies on tehny viikonloppuna hurjasti pihahommia, ja mieki vähän koitin siinä risuja pätkiä. On poltettukin paljon oksia ja muuta biomassaa, mitä on viime kesän aikana kertynyt ja talvella kuivunut.  Tai siis mies poltti. Loppui viimeinkin se ruohikkopalovaara, mutta tuuli kyllä aika railakkaasti. Vähän liikaa roskienpolttoon ehkä.

Tänään käytiin kattomassa onko lintuja liikkeellä, sain monta uutta lintua listalleni. Kiikaroimalla pysty erottaan tundra- ja metsähanhetkin, ja olipa siellä seassa pari valkoposkeakin. Kanadalaisethan mie bongasin jo aiemmin. Samalla rannalla kuvaileva nainen sanoi aamulla nähneensä uiveloparinkin. Niitä mie en olekaan koskaan nähny. En kyllä tuntiskaan kuin koiraan.

Pieniä sukkia oon aikani kuluksi vääntänyt. Nämä on menossa keräykseen muistaakseni Tansaniaan. En sit tiedä, mihin loppujen lopuksi päätyvät. Kunhan ei roskiin, niinku ne mun Suomi 100-keräykseen kutomani sinivalkoiset pikkusukat. Oon huomannu, että mulle ei kertakaikkiaan sovi sellaset monimutkaiset kutomiset, joissa täytyy miettiä miten seuraava kerros taas menikään. Sellaset, joita täytyy ajatuksen kanssa kutoa. Mulla ei ajatus pysy kasassa. Hädin tuskin tavan sukan tekemisen verran. Parikin kertaa oon huomannu alkavani tekemään kantapääkavennuksia ilman, että on edes kantalappua vielä kudottu.

Nyt on muuten pätkäpaasto vähän tuottanut tulostakin. Yhtenä aamuna vaaka väitti mun laihtuneen yön aikana neljä kiloa. En kyllä uskonu. Ei se sit seuraavalla kerralla enää sellasia lukuja näyttänykään, kunhan narras. Mutta janottamaan on alkanu, varsinki iltaisin. Mietin tuossa jo miehellekin ääneen, että jokohan mie oon sen sokeritaudin kehittänyt itelleni. Täytyy pyytää lääkäriä (jos sinne pääsen) tutkimaan senkin. Sokerirasitustesti ei ehkä kyllä oo semmonen ensisijainen asia, minkä koronan kourissa koriseva terveydenhuolto äkkiä mulle järjestäis, enkä semmosta toki odotakaan.

On tämä outoa aikaa. Siskoa oli kielletty puhumasta kenenkään kanssa korona-asioista, siis työpaikalla oli kielletty. En tiedä miksi (kun se ei kerro!) mutta toivon, että kyse on vain siitä, ettei turhanpäiväisiä huhuja leviteltäis, eikä siitä että työntekijöiden suut tukitaan.

Talvi yritti tulla, mutta kevät ei antanu sille enää periksi.