Iloa ja surhetta

 Piti lähteä koirien kanssa lenkille, mutta kauan kadoksissa ollut fasaanikukko tuli ruokintapaikalle syömään niin en nyt kehtaa sitä heti säikyttää pois. 

Joulu meni, oli mukavaa. Lapset oli koirineen meillä ja alun totuttelun jälkeen irvistely ja murina lähes loppui. Otettiin hauska yhteiskuva joulunviettäjistä. Mies osti kaksi kinkkurullaa, ja esikoisen kanssa söivät mahan pinkeeksi silkkaa kinkkua :) tai no jotain muutakin. Mie olin sitä mieltä, että meillä on kyllä ihan tarpeeksi herkkuja, mutta mies halus ostaa vielä kaikenlaisia juustojakin, ja sitten tuputti mullekin että syö sinäkin ennenkuin menevät pilalle. Hirveästi suklaata ja vielä saatiin lahjaksikin. Ei mitään järkeä.

Sisko joutui lopettamaan rakkaan koiransa ennen joulua (sydänvika) ja vaikka sille yksi koira vielä jäikin, niin sillä on kova ikävä. Mieki sitä itkin, ja samalla itkin myös omien koirieni mahdollista samaa kohtaloa. Ei mitään järkeä sellaisessakaan. Tulee mitä tulee sitten kun tulee, miksi niitä pitää surra etukäteen? Mutta ei se suru käskemällä pois mene. 

Päivä on pidentynyt kahdella minuutilla sitten viime postauksen. Nytkin melkein aurinko paistaa, mie oon väsyny ja haluton ja apaattinen. Piristyn kyllä, kunhan tuonne ulos pääsen - fasaanikin siirtyi muualle. Vein jouluherkuksi rastaille kuivattuja aronianmarjoja, mutta ei ne kelvanneet. Keltasirkut on kuitenkin tulleet kaura-apajille, viimeinkin! Jo mie niitä vuosikaudet oon koittanutkin houkutella.

Nuohoojaa odottelin eilen, kun mies sanoi että se tulee. Sit vähän ennen kuin sen olis pitäny tulla, satuin kattoon kalenteria ja siihen oli merkattukin tämä päivä. Ihan turhaan hermoilin (mulla menee koko päivä "pilalle" jos joudun skarppaamaan jonku tollasen takia) ja harmitti että nyt joudun hermoileen toisen päivän peräjälkeen sen takia. No, se on flunssassa, ei pääsekään. Olin jo nostellu kivet kiukaasta ja nyt ne pitää latoa takaisin, jos mielii saunoa tänään. Ellei sitten se viime viikon alussa tilattu uusi kiuas tule. Oli tarkoitus, että sen sais lykättyä puhtaaseen hormiin ja siksi nuohooja oli tilattu just tähän kohtaan, mutta nyt meni ajastus pieleen. Saa nähdä moneenko kertaa niitä kiviä vielä pitää siirrellä. 

Mutta nyt puen koirille haalarit ja raahaan ne ulos kunnon lenkille!

Hyvää loppuvuotta ja kiitos kortin lähettäneille 💗

Päivän pituus 5 h 39 min

 Pudoteltiin miehen kanssa lumia katolta - tai mies käytteli pudotinta, mie varmistelin ettei korokkeena olevat lavat luista pois sen alta ja kolailin pudotettuja pois polulta- kun on tulossa vesisateita. Lumihan muuttuu sitten paljon raskaammaksi eikä nyt huvittais pelata romahtavien kattojen kanssa... 

Keksin konstin millä helpottaa koirien sukkien pukemista; jätin ne hakaneuloilla haalarinlahkeisiin kiinni niin ei ole kuin jalkaan sujautus ja tarranauhan kiinnitys. Onkin tässä useana päivänä mahdollistettu tossuilla jonkinlaisia lenkkejä, kun varpaat ei siltään tarkene yli 10 asteen pakkasessa. Tossujen pukeminen on ollu hyvin stressaavaa niin mulle kuin koirillekin, mutta kyllä se on ollu sen väärti varsinkin tämän helpotuksen kera.

Yhtenä päivänä näin, kun varpus(?)haukka sai olkkarin ikkunan takaa pikkulinnun saaliiksi. Toisaalta olin iloinen haukan saalisonnesta, toisaalta suretti pikkulinnun puolesta. Aina mieki suren kaikenlaista turhaa. Pahoitin mieleni eilen siitäkin, kun ystävä suuttui kun laitoin muutaman viestin sille messengerillä ja häiritsin sen telkkarinkatselua niillä. Meillä - etenkin mulla - on ollu tapana laitella päivän mittaan ihan sellasia arkisia juttuja viesteillä, se on yksinäinen ihminen ja oon kuvitellu että siitä olis kiva että joku sille "juttelee". Mutta kyllä mie ymmärrän sitäkin, että sitä hermostuttaa puhelimen plingahtelu... ja se itekki myönsi että pitäs opetella laittaan äänet pois ku haluaa keskittyä johonkin muuhun. Nyt en enää uskalla viestitellä sille ku pelkään että häiritten.

Ensi keskiviikkona on talvipäivänseisaus, ja päivä lakkaa lyhenemästä! Ja joulukin reilun viikon päästä.

Kaikkea kummallista

Tykkään toki lumesta, kun se kaunistaa maisemaa, mutta joku tolkku ja kohtuus vois senkin määrässä olla. Olin tänäaamuna jo kolmelta tekemässä lumitöitä, ja silti ehti tuiskuttaa pihatielle paksun kerroksen lunta ennen kuin isäntä lähti töihin. 

Ilmatieteen laitoksen lumitilannekartta puhuu ihan lööperiä, meillä on ainakin tuplasti enemmän. Erikoista ajankohtaan nähden. Jos talvi jatkuu tällaisena, ei mahdu kolatut lumet enää tontille - tosin kun linko saadaan käyttöön niin sehän kyllä viskoo lumet vaikka naapuriin.

Yks aamu pimeässä olohuoneessa tuikki yllättävä valo. Led-tuikku tuikkukupissa. Laitoin miehelle viestiä, että onko se laittanu sen (ei kyllä oo sen tapaista) mutta ei kuulemma. Olin hetken aikaa hyvin ymmälläni, kunnes muistin että edellisenä päivänä olin huseerannut imurin pienen karvasuulakkeen kanssa siinä, ilmeisesti on/off -nappi oli jotenkin puolivälissä ja päätti olla "on" yhtäkkiä seuraavana aamuna. En edes muistanut, että siellä on tuikku, oli edellisestä joulusta jäänyt.

Eilenaamulla poksautin koirille lääkkeet siitä lääkelevystä, kaksi kappaletta. Pöydällä oli vain yksi. Mitään ääntä ei kuulunut, että se olis pudonnu lattialle, missään siinä pöydällä sitä ei ollut, ja epäilin taas järkeäni, kunnes siinä pyöriessäni lääke putosi jostain aamutakin vyön mutkasta lattialle. 

Kolmaskin pähkintää aiheuttanut, mutta järkevän selityksen löytänyt asia oli, mutta unohdin sen jo. Sille en ole keksinyt syytä, miksi Marttojen ohjeella tehty ohrapuuro esikypsennetyistä, kokonaisista suurimoista jäi velliksi. Eipä sillä, hyväähän se oli hillonokareen kanssa, vaikka suurimot vähän kaapille maistuikin ja oli menneet vanhaksi maaliskuussa. Tuntui mukavalta tehdä lumihommia pihalla ja aatella, että siellä se puuro porisee hellalla ja hommien jälkeen pääsee syömään.

Joulu on kahen viikon päästä jo ohi. 

Oikea talvi

On tullu oikea talvi. Tarkoitan, kun miettii näitä menneitä syksyjä, jolloin enempi sääntö kuin poikkeus on ollu vuorottelevat pakkaset ja vesisateet ja märkä mustuus pitkälle vuodenvaihteeseen asti, niin nyt on lumi ollut maassa jo ihan kauan. Valmistauduin henkisesti siihen, että tottahan se nyt sulaa pois ja itse asiassa mun olis pitänyt yksi aidantolppakin pummeloida maahan ennen kuin se jäätyy. Maa, ei tolppa. Tai miksei tolppakin, mut se ei ois haitannu. Edelleenkin kyllä väitän, että tämä sulaa vielä ennen kevättä, mutta olen mielelläni väärässä siinä asiassa. 

Keittelen riisipuuroa ja lämmitän uunia, jälkimmäinen on ollu nyt mun vakituisena aamupäivähommana, kun säästetään sähköä. Ihan en uunissa sitä puuroa sentään ruvennu tekeen, vaan tavan hellalla. Sisälämpötila vaihtelee eri kohdissa kämppää 20-17 eikä koirillakaan ei ole mitään kiirettä viltin alta pois.

Käytiin siellä eläinlääkärillä, sillä meidän "omalla" vaihteeksi, ja se oli sitä mieltä ettei sairaammalla koiralla ole kuin 4/6 se sydänvika (se kuolemalla itkettänyt lääkäri sanoi 5/6) mutta nyt myös tällä terveemmällä on 4/6 ja se aloitti myös Vetmedin-lääkityksen. Ollaan tähän asti annettu sille palanen koirannappulaa "lumelääkkeenä" samalla kuin toinen on saanut lääkkeen, koska sekin on halunnu "namia" kun toinenkin on saanu... nyt ei tarvi, voi antaa molemmille lääkkeen. 

Lintuja riittää. Käytiin Agrimarketista hakemassa halvinta linnunruokaa mitä löydettiin, meni melkeen satanen ku ostettiin kuorittua auringonkukansiementä, kauraa ja pähkinöitä. Niillä me nyt varmaan selvitäänkin aika kauan. Jos saadaan varastoitua ne niin, ettei hiiret löydä. 

Ostin pöljyyksissäni Annas pepparkakshusin kaupasta, ne osat siis mistä periaatteessa pitäs tulla talo. No tulihan niistä jonkinlainen möksä, mutta ei ne osat kyllä sopinu yhteen - miten voi liimata sokerisulalla paloja, joissa ei ole yhtenevää kohtaa?

Kattopalat ei alapuoleltakaan osuneet seiniin, mutta tuo piippu nyt pysynee tuossa katolla haara-asennossa. Ärsyttävä ja rasittava, ei sen kans jaksanu kauaa pelata. 

Pimeässä se näyttää ihan kivalta, kun siellä on pari led-tuikkua sisällä. Ja tuoksuu piparille!