7 tuntia 21 minuuttia

 Päivähän alkaa olla jo työpäivän mittainen. 

Tälleen ne tulee kuitenkin vietettyä enimmäkseen. 

Olin ihan hämmentynyt, kun koirat oli yökylässä kuopuksella. Ihan itse jouduin esipesemään ruokapadan ennen tiskikoneeseen laittoa, itse noukkimaan pudonneen juustonpalan ja syömään leivästä sen viimeisenkin reunapalan. Automaattisesti jätin sen leivänlopun, kun oon totuttanu koirat siihen että ne saa pienet muruset mun leivästä. Kuvassa oleva etenkin on siitä tarkka, se huomauttaa kyllä asiasta, jos unohdan jättää jämät. 

Käytiin viikonloppuna Pornaisissa, Orimattilassa ja Rengossa kuvaamassa kirkkoja. Tai mie olin lähinnä seurana. Vitsailinkin, että käytin koiria Pornaisissa kakalla. Keräsin kyllä pussiin, siellä oli ystävällisesti yksi koirankakkaroskistarralla varustettu roskapönttö, minne pystyi sujauttamaan käytetyn pussin. 

Rengossa oli tällanen sympaattinen Renkajoki, jossa pieni koskikin. Siinä on jonkun hieno vanha talo kesämökkinä ihan joen partaalla, pieni laituri josta vois vaikka uimassa käydä vuoden ympäri. Kade!

Miehellä on viimeinen vajaa työviikko, sitten alkaa täydet viikot. Ajattelin yllättää sen varaamalla jostain mökin tai huoneen yheksi yöksi, mutta sitten aloin miettiä että jos sillä onki jo jotain muita suunnitelmia (se ei aina puhu niistä) niin ylläri ei olekaan kiva ja rahat menee hukkaan. Niitäkään ihan kylvettäväksi asti ole. Esittelin sille siis ajatukseni, saa nähdä mihin se päätyy. 

Mutta sellasta oon miettiny - ehkä jatkona niille "olenpas-ajelehtinut-muiden-tuuppimana-koko-elämäni" -ajatuksille - että huonon itsetunnon takia en ole juuri luottanut omiin mielipiteisiinikään, tai olen arvottanut tiettyjen ihmisten mielipiteen niin korkealle, että oon omani hukannut. Olen pelännyt, että minulle nauretaan tai minua vaaditaan perustelemaan asioita, joita en osaa perustella. Toistellut muiden sanoja. Toki muiden sanat on hyviä silloin, kun ne kuvaavat omia ajatuksiani paremmin kuin omat sanani, mutta usein olen myös korvannut omat ajatukseni toisten ajatuksilla. Näin vanhaksi jouduin elämään, ennen kuin alan edes tiedostaa asian. Ne muut ihmiset on useimmiten ihan samanlaisia tavan talliaisia ku mieki. 

Tietysti ryhmähenki painostaa, jos haluaa olla osa ryhmää (mitä tietysti ulkopuolelle jätettynä olen usein epätoivoisesti janonnut) niin on ajateltava kuten ryhmä. Olen sentään jo alkanut ajatella omiani, mutta en halua (vielä) puhua julkisesti niistä. Ja lisäksi hyvin puhuva ihminen saa minut vieläkin hämmennyksiin. Miettimään, miten se asia oikeesti onkaan. Hyvä esimerkki on kannabiksen laillistaminen;  "ryhmäni" on vahvasti sen kannalla, mutta kun juuri luin poliisi Martti Karjulan kokemuksia ja mielipiteen asiasta, oma epäilevä suhtautumiseni sai lisää pontta. Voin nyt kertoa rehellisen ja painokkaan mielipiteeni, että en osaa sanoa. Puolensa ja puolensa. Myös Päivi Räsäsen oikeudenkäynti on tragikoominen farssi. Kiemurrellaan ja väännellään sanoja ja tulkitaan niitä ja upotaan semmoseen suohon, ettei siitä tule selkoa. 

Aluevaaliehdokkaani sentään pääsi läpi, vaikkei ollut edes kolmen suuren jäsen :)

6 h 57 min ja uusiutuva energia

 Näin unta, että oltiin mökillä, ja kaikki oli mulle jotenkin tylyjä. Menin johonkin kannelliseen arkkuun ja kun hetken päästä avasin kannen, oli pimeää ja tajusin, että minut on vaan jätetty sinne yksin. Mietin, olisko pimeydessä kuitenkin joku jossain, ja sanoin kovaan ääneen jotain "zädäää!" ja sitten näin kun koiran varjo loikkasi mun luo. Sen mun rakkaan koiran, joka on mun kans aina. Muut oli jättäny minut. 

Se tuli varmaan tarpeettomuuden tunteestani, kun kaikilla muilla on jotain (töitä ja oma elämä) eikä niillä oo aikaa mulle. Tässä kohtaa tulee tietysti mieleen, että pitäisi mullekin hommata jotain mielekästä, mutta a) mikään ei kiinnosta ja b) tiedän että en kuitenkaan jaksa mitään. Paitsi hyvinä päivinä. Ei ikäänkuin uskalla edes luvata mitään kun ei tiedä omasta itsestään. Ja kokemuksesta tiedän, että vapaaehtoistyöstäkin tulee mulle kauhean raskas velvollisuus, vaikka sen ei pitäisi olla sitä. Kehittelen päässäni "pakon" että on oltava ja tehtävä ja mentävä, vaikka kyse on vapaaehtoisuudesta. 

Eilenillalla katoin Kalliovuorten Eläinlääkäri-sarjaa, ja satuin näkemään vilauksen torstai-iltojen leffojen mainoksesta. Joka torstai kello 21 tai jotain. Olin vähän kade ihmisille, joita kiinnostaa katsoa elokuvia. Kun voi vain katsoa telkkariohjelmasta jonkun kivan elokuvan ja sitten katsoa sen. Itseä kyllästyttää jo ajatellakin. Harva elokuva on koskaan saanu minut pauloihinsa niin, että en kattelis kaikkee muuta siinä sivussa, tai miettis miltä tuossakin huoneessa on näyttänyt kun kamera ja muu elokuvaväki on sulloutunut nurkkaan, tai montakohan kertaa tuokin otos on kuvattu tai miten tolla on tukka noin hienosti vaikka se just lensi ulos liikkuvasta autosta.

Eilen pyrytti koko päivän. Pysyin sisällä, mitä nyt ruokaa vein linnuille ja koirat käytin pihalla. Tänään on pyrytöntä, mutta tuulee navakasti välillä. Jospa iltapäivällä uskaltautuis lenkille. Tai mie nyt uskallankin, mutta koirat voi olla toista mieltä.

Kävin kolaamassa eilisen pyryn loput pihatieltä ja postilaatikolta, ja mietin taas miten epäkiitollista hommaa on pitää postilaatikoiden edusta siistinä. Naapurit ottaa annettuna ja Posti lähettää passiivis-aggressiivisia muistutuksia. Mie jyystän hiki päässä, tosin tänä talvena ei onneksi oo tarvinnut niin paljoa kuin joskus on tarvinnu. 

Sähkö kallistuu ihan hitosti. Mejän sähkösopimuksen jatko tuli ajankohtaiseksi, ja halvimmatkin hinnat on tuplat entiseen nähden. Kun asuu vanhassa suorasähköllä lämmitettävässä mökissä, hirvittää ja ahdistaa tollanen. On älytöntä kun hypetetään sähköä ja kuinka se on uusiutuvaa ja autojenkin haluttais kulkevan sillä, ja pyörien, ja sitten sen hinta on niin hirveä ettei oo varaa tehdä sillä mitään. Jos se on kerran uusiutuvaa, niin miksi se on niin kallista? Ja miksi aurinko- ja tuulisähkö on vielä tavallistakin kalliimpaa? Se kaikista uusiutuvin uusiutuva sähkö. 

Raha kai se on kaiken takana. Kaikki pitää saada irti, mikä vain on mahdollista, ja kuskata veroparatiisiin. 

6 h 40 min

 Revontulia olis ollu viikonloppuna, mutta ei sit nähty ku ihan pientä vihreää hetken ajan. Valvottiin kumminkin reilusti yli puolenyön. Se on niin arpapeliä sattuuko pilvet kohalle ja sattuuko kyttäämään taivasta just oikealla hetkellä, kun ne tulee ja menee. Ärsyttää sitten katella toisten hienoja kuvia, kun ite ei nähny. 

Ne mun nastakengät, joista puhuin viime postauksessa, ei taida olla nastoittamisen väärti kun yksi kengännauhanpidikelenksukin on katkennut. Miksei kengissä voi enää olla rehellisiä reikiä nauhoille, vaan ne pujotetaan johonkin muoviaineesta tehtyyn lenkkiin, jonka katkettua ei asiaa voi enää korjata? No voihan siihen reiän kairata, mutta jos ei ole metallista reiänympärystä laittaa, niin sehän repeää hetikohta. Ja kumminkaan ei ollu mitkään ihan ilmaset kengät. Ostan jotku ronttoset kirpparilta ja ruuvaan sellaset ostonastat pohjaan. 

Paitsi etten ikinä nykyään käy kirppareilla. Välttelen väentungoksia mahdollisuuksien mukaan, ja nyt kun ei ole enää autoa niin vielä vähemmän. En kehtaa kysellä kyytiä ja auton lainaan saaminen on aina niin tuskallisen vaikeaa. 

Mieli on ollu vähän parempi, mutta tänään se taas tuntuu pyrkivän matalalle. En jaksa tsempatakaan sitä. Yöllä on satanut lunta kauniisti jäiden ja muun rumistuksen päälle, eikä tuuli ole vielä ravistellut puiden oksiltakaan sitä pois, että nättiäkin olis. Huomaan että jos joudun heräämään ns. liian aikaisin, niin oon huonommalla päällä. Tänäaamuna koira kaapi mut hereille jo aikaisin, mutta vielä sain unen päästä kiinni. Sitten heräsin johonkin (ääneen?) ja koira heti tiesi että oon hereillä eikä antanu mun nukkua. Mutta ei sillä sitten mikään kiire ollu uloskaan, tuossa se nyt nukkuu tyytyväisenä sohvalla kun ensin sai minut pahantuulisena ylös. 

Loppukevennykseksi taas kuva Mimosasta pentuna. 

Edelliset numerot eri järjestyksessä: 6h 31min

 

Kaunis ilma tänään. Ihan keväisen näköistä, vaikka auringon kaari taivaanrannan yläpuolella on vielä lyhyt ja matala. Nastat oli tarpeen lenkillä, eikä paikoin meinanneet riittääkään. Pari talvea on ollu nastakengät, ja nyt jo alkaa olla niin iso osa nastoista irronnu, että ei ole enää kovin luotettavat. Paikallinen suutari ei suostu laittaan lisää, mutta kaupasta kai saa sellasia diy-nastapaketteja. Täytyy kattoa josko ruuvailis ite.

Pieni retki takaisin jouluun tehtiin, kun käytiin kuvaamassa paikallista kuuluisuutta, kymmenien tuhansien pihavalojen taloa. Saatiin käydä sisälläkin, niillä oli siellä vielä ihan joulu, kuusi ja kaikki jouluvalot - tosin sinne oli just vieraita tulossa, saattoi olla juhlan kunniaksikin. Hieno paikka, hienoja taideteoksia sisällä ja ulkona, antiikkia ja muuta kivaa. 

Vettä satoi kauan, mutta ihme kyllä vähä lumi ei sulanut kokonaan. Katoin sääennustetta että en viitsi vielä tehdä sitä lumiukkojuttua, minkä aattelin, kun oli luvassa kolmen lämpöasteen sadekeliä seuraavallekin päivälle, aattelin että sulaa pois. No, tulikin pakkanen, enkä enää saanut tehtyä. Mutta mieluummin pakkanen kuin vesikeli. Piha on kaljamalla, ja tuuli vie kevyet hiekoitussorat mennessään. Ne pitäs vissiin lämmittää ennen levitystä, että jäätyisivät kiinni. 

Tuuli on tosiaan ollu ajoittain kova, lennätelly oksia ja muuta tavaraa ja ravistellut taloa. 

10.01. ja 6h 13min

 Tänään on 21 vuotta kuopukseni lasketusta ajasta. Olis tullu syntymäajaksi 100101, mut ei sit tullukaan ku 2001 2001. Sillä ei ollu kiirettä, eikä se ole sen koommin kiirettä harrastanut. 

Pakkasta mittarissa liki 20, joten jätin koirat suosiolla kotiin ja menin "on a stupid walk for my stupid mental health" ihan omin nokkineni. Oli ns. pakko, kun aurinko paistoi. Ja koska aamulla herätessäni, "mäenjaksa"-mantran kliksahtaessa taas päälle, huusin sille (mielessäni, en oikeesti) että JAKSANPAS! TÄSTÄ TULEE HYVÄ PÄIVÄ! No, kello on jo yli kaksi eikä päivässä ole ollut moittimista. Aikaiseksi en kyllä ole saanut mitään, mutta viis siitä.

Sitäpaitsi on ihanaa vaeltaa ilman kärsimättömiä, palelevia ja lyhytjalkaisia koiria kun voi kahlata pellon yli umpihangessa (joka ei täällä ole paksu) ja pysähtyä nauttimaan auringonpaisteesta, kauniista näkymistä, tutkailla elukoiden jälkiä ilman ett joku talloo ne heti omilla pikkuisilla tassunjäljillään, kiljuu että mennään jo ja hyppelee vasten että ota ees syliin sitten. Tykkään ihan vaan pysähtyä, katella ja kuunnella. 

Tätä maisemaa pysähdyin katselemaan pitkäksi aikaa selkä ison männyn runkoa vasten. Tuo hiihtolatu oli ainoa ihmisen jälki lumessa, muuten oli vain kauriiden, jänisten, kettujen ja nähtävästi ilveksenkin jäljet, ihan tuoreet, varmaan aamuiset.

Näin ne ensin kun ne tuli metsästä pellolle, ja tämä kuva on otettu tieltä, mistä se sinne metsään poikkesi. Kovaa oli juossut tässä kohtaa, ja niinhän se toki kannattaa ihmisten näkyvissä tehdäkin. 

Variksilla kuulosti olevan nujakkaa, olisko ollu joku petolintu kiusaamassa. Pari irtosulkaa näinkin kun menin nujakkapaikan tienoilta, ja levottomasti lentelivät silloinkin. 

Lujasti on niitä riivitty, mutta verta ei näkynyt. 

Puolitoista tuntia kuljin, 3,7 kilometriä ja vaikka suurin osa reitistä kulki tietä pitkin, en nähnyt yhtään ihmistä. Autoja tietysti, mutta ei irtonaisia ihmisiä. Ihanaa kun saa olla rauhassa.

Aurinkoa, lunta, sinistä taivasta. Pohjoisen viima ei edes ollut kovin paha. Nyt tuleekin sitten pilvisempiä päiviä. 

Keskipäivän pitkät varjot. Eiköhän ne siitä ala lyhetä ku aurinko kipuaa korkeammalle kevään myötä.

6 tuntia 10 minuuttia

Oli neljän päivän viikonloppu, niin käytiin vähän ajelemassa. Nukarinkoski katsastettiin, siellä oli edellisen pakkasjakson jälkeen vedenpinta pudonnut huomattavasti, ja jääkansi romahdellut koskeen. Pakkasta nytkin oli ihan reilusti, jätettiin suosiolla koirat kotiin - tai itse asiassa kuopukselle päivähoitoon - ja mieki sain nauttia luonnosta ja kosken kohinasta, hienoista jäämuodostelmista ja hissun kissun kävelystä sekä pysähtelyistä ihan rauhassa. Mitä nyt mies soitti kertaalleen että tuleksä sieltä. 

Samana päivänä kuulin tutulta, että matkan varrella on drive-in -rokotuspaikka, ja sinne sitten mentiin vaikka mies sanoi että hän ei ala jonotteleen kovin kauaa. Eipä tarvinnu jonotella, suoraa päästiin rokotukseen. Oon saanu kaks kertaa Comirnatyn, ja se on turvottanu silmät kutiseviksi palloiksi, ja nyt ne halus "ristiinrokottaa" eli laittaa jotain muuta, ja sain Modernaa. Ei mitään turvotuksia 💓 ainoo että käsi oli vähän kipeempi. No päätä jomotti ja väsytti, mutta se saattoi ihan hyvin olla ihan tavan särkyä ja väsyä. No nyt on koronapassi ajan tasalla ni pääsee hampurilaisellekin, jos haluaa. 
 

Tämä on Vihavuoden koski. Facebookissa olevien paikkamerkintöjen perusteella se sijaitsee Pälkäneellä, Hauholla, Hämeenlinnasssa, Sappeella, Alvettulassa ja ties missä. Kukaan ei taida oikein tietää missä se on. Paitsi Wikipedia tietää, että se on Hauholla, Hämeenlinnan kunnassa. 

Ja kun siellä ajeltiin, käytiin katsomassa Tuuloksen keskiaikainen kirkkokin. Tällä reissulla oli koirat mukana, Vihavuodessa ne tarkeni käveleskelläkin, mutta tuolla ei tarjenneet edes kirkon ympäri kävellä kun alko jo tassuja paleleen. Tuulisempi paikka ehkä.

Eilen sain viimein molemmille sen heijastinlankapusakan tehtyä valmiiksi. Olis voinu tehdä pitemmänkin, ja ehkä vähän löysemmän, mutta menee se noinkin. Aika hyvä heijastus on langassa,  kimaltaa hyvin salamavalossa. 

Loppukevennyskuva söpöstelevästä Mimosasta. 

Päivän pituus 5h 54min

Käytiin sitten Caran vinkistä Valometsässä, ja sepä olikin jännä, epätodellinen ellei suorastaan psykedeelinen kokemus.
 

Pakkasta ja viimaa oli, koirilla oli sukat jalassa ja ne koko ajan irtoili (sukat, ei jalat) ja sitten koiria alkoi palellakin, onneksi oli esikoinen mukana että saatiin kummallekin koiralle takki, jonka sisälle pääsi lämmitteleen. Ja pitelemään toista koiraa kun toiselle asensi sukkaa uudelleen jalkaan. Ne on tosi hyvät lämmikkeet kylmällä, mutta kunpa keksis jonku hyvän systeemin, millä ne pysyis kunnolla. Niissä on nyt sellasta tarranauhaa, millä johtoja sidotaan yhteen, mutta nähtävästi ne on "väsähtäneet" tai tukkeutuneet, etteivät enää oikein pidä. Lisäksi on hakaneula pitämässä niitä kiinni villahaalarissa, etteivät häviä, mutta nekin aukeilee ja saattaa pistää sitten, ja yksi sukka jäi sinne metsäänkin. Hakaneuloineen päivineen. 

Samana iltana käytiin bongaamassa tämä valotaideteos myös. Hieno. Fluoresoivalla värillä tehty mustiin harsokankaisiin, ja sitten valaistu sillä violetilla valolla, mikä saa värit hehkumaan. 

Jos asuis jossain missä ei ole katuvaloja, vois vaikka itsekin valaista pihapuita tuollaisilla erivärisillä valonheittimillä. 

Mun elämässä on ollu matalalentoa jo vähän liian pitkän aikaa. Alkoi hyvissä ajoin ennen joulua ja jatkuu. Välillä jaksan taistella, välillä en. Välillä joku asia piristää mieltä, ja välillä se aivan ilman mitään syytä putoaa sinne pohjattomaan kuiluun. Ainakin, jos ei ehdi napata kiinni ajoissa. Ei mua kohta enää kukaan jaksa, enkä itsekään jaksa itseäni. On teeskenneltävä "normaalia" ettei muita harmittaisi. Onneksi olen päivät yksin, vain koirat esittää vaatimuksia ja enimmäkseen nekin on vaan mukavia olemassa. Esimerkiksi vaatimus nousta ylös. Mutta mielellään myös tulevat päikkäreille mukaan :)

Vähän viime vuoden koostetta: Mitattuja kilometrejä kertyi kävellen 950,3, ja jos pyöräily ja hiihto lasketaan mukaan niin 1004,5. Varsinkin loppuvuosi oli lenkkien suhteen surkea, sydänvikainen koira ei halua eikä sen saakaan kävellä paljoa, ja on todella vaikea lähteä sitten uudelleen lenkille ihan vaan ittekseen. Jo se lähes päivittäinen lenkki on ollut välillä hankala.

Lintuja löytyi ennätysmäärä, 118 lajia. Suuri ansio oli Liminganlahden reissulla ja tietysti miehen lintuputkella. Enkä olisi itse tunnistanut montaakaan vesi- ja kahlaajalajia ilman lintukirjaa jos sittenkään. Ne viklot ja muut on niin samannäköisiä kaikki. Samoin haukat.

Kirjoja en saanut luettua kuin 47. Laskuissa ei ollut niitä kolmea, jotka oli kesken vuoden vaihtumisen hetkellä. Niin, kolme kirjaa ja yksi lehti oli kesken... pientä keskittymiskyvyn häiriötä.

Ulkona sataa lunta. Tein eilen ekat lumityöt tälle talvelle, ja tänään täytyy vissiin tehä tokat. Kunto on ihan surkea, mutta sehän sitten tekee hyvää kunnollekin. Nyt oon vaan pyykänny ja tiskikone on vuorostaan päällä (meillä ei passaa pyykki- ja tiskikonetta käyttää samanaikaisesti, menee vesipumppu pois päältä jos ne molemmat ottaa yhtä aikaa vettä) niin on niinku tekisinkin jotain, vaikka kone hoitaa homman. Ja on hyvä "tekosyy" pysytellä sisällä, kun niitä pitää vahtia. Mies on tarkka siitä, ja hyvä niin; vakuutuskaan ei korvaa mitään, jos on jättäny koneen yksinään ja se syttyy tuleen tai tekee vesivahingon.