Viiminen kerta!

Heheh, taas on jotakuinkin vuosi selvitty! Yhtään rakettia ei oo tähän talouteen ostettu - mies on selvinnyt monen raketinmyyntipisteen ohi sortumatta :) Voi olla, että jos sää sallii, mennään katsomaan jotain ilotulituksia, mitä täälläpäin aiotaan järjestää. Näyttäähän tuo ennuste vähän kehnolta kyllä puolen yön tulia ajatellen, mutta onneksi on aikaisempiakin.

Viimeisen kerran tälle vuodelle vähän valitan. Oon eilen ja tänään kompuroinut imuriin, jonka mies jätti taas lojumaan käytettyään sitä omiin juttuihinsa. Aina se jää. Mainitsin asiasta sillon eilen, vastas "no se nyt jäi". Mie sanoin "aina jää". Se sano "no ei se kyllä aina jää". Mie "aina". En maininnu sitä, että aina sen myös pitää kieltää kaikki kritiikki :) Ja imuriinhan se ei koskenu. Toisten pitäs sen jäljet korjata. "No onko se niin vaikeeta viedä se pois?" se kysyy, mutta annas olla kun on lasten jättämistä tavaroista kyse - hänelle se todellakin on vaikeeta, hän ei kuulemma niiden jälkiä ala korjaamaan.

Viime aikoina tuohon on myös ilmestynyt iso muovinen droonilaukku, lattialle, tilaa viemään. Mie oon siihenkin jo pari kertaa jalkani lyönyt. Meillä ei olis tilaa tuollaiselle, mutta aina on olevinaan tilaa miehen jutuille. Kuopuksen reissulaukku on keittiön lattialla, siihenkin oon kopsahtanut. Tänään sinne ilmestyy myös esikoisen reissulaukku.

Joulukuusi on alkovin ovensuussa, alkovin lattialla sen edestä siirretty pärekori, jossa on uunipuita ja sytykkeitä - puita on myös muovilaatikossa olkkarissa, mutta laatikko on työnnetty tuolin alle - tuolin, jossa ei voi istua, koska miehen asentama kaiutin on seinässä sillä kohtaa. Alkovissa on myös puolitoistametrinen vaateteline, koska vaatteet ei enää mahdu kaappeihin. Pari kassia, joissa on joulukoristeita. Taittopatja siskon yöpymisen jäljiltä. Sinne ei siis mahdu pyykinkuivausteline, koska siellä ei sitten mahdu edes käymään. Tai oli se siellä, koska se ei mahtunu muuallekaan. Tyhjensin sen justiin, ährästin siellä pussien ja muun roinan seassa, että sain sen telineen tyhjäksi ja nostettua joulukuusen yli olkkarin puolelle, jossa täytin sen pestyllä pyykillä. Se on taas kohta siirrettävä, koska muistin juuri, että mies käski mun lämmittää uunia. Siirrän sen siis telkkarin eteen, ja kun esikoinen tulee, teline on taas siirrettävä johonkin, koska tyttö tahtoo kuitenkin katsoa telkkaria.

Niin kovasti toivoisin, että olis tilaa vähän enemmän! Tosin ainahan se tila täyttyy, mikä on. Jos antaa täyttyä... unissa sitten muutan uusiin tilaviin koteihin.

Viime yönä unessa muutin siskoni kanssa omaan lapsuudenkotiini. Se tuli varmaan uneen siitä vanhojen karttojen katselusta... vuonna 1955 kotini paikalla ei ollu muuta ku luonnontilaista maata

mutta 1978 nelostiekin oli ilmaantunut ja seutu näytti tältä:

Nykyään se näyttää tältä:

Tuostakin näkee, miten entinen valtaväylä on muuttunut paikoin pyörätieksi ja varsinainen autotie on käännetty kulkevaksi toiseen suuntaan. Tuosa "va":n kohdalla.

Niin, oon aina ihaillut ihmisiä, jotka jaksaa olla kiinnostuneita jostain ihan innostukseen asti, ja harmitellut, että mulla ei semmosta oo. Mutta onhan mulla aina välillä! Kartat vaikka. Tähtitaivas ja ilmakehän ilmiöt - pilvet, sää, ilmavirrat. Kivet, geologia, mannerliikunnot, tulivuoret, jääkauden jättämät jäljet. Fauna ja flora. Lääketiede ja eläinlääketiede. Valikoidusti historia. Paleontologia. Tänä vuonnakin luin yksitoista lääketiedettä ja sen historiaa käsittelevää kirjaa. 11/59, melkein viidesosa vuoden aikana luetuista kirjoita. Dekkareita 23/59. Tietokirjoiksi laskettavia 24/59.

Ehkä parasta mun "lukuvuodessa" oli Viveca Stenin kirjojen löytäminen ja "Viisaita ja veijareita geologian maailmassa" -kirja.

Tuossa kun puhuin niistä kurjan fiiliksen kuplista, joita nousee menneisyyden mudasta, niin tässäpä oli asiaa sivuava juttu nykypäivästä. Ei mulla ollu oikeestaan kavereita, ja isällä ja äidillä oli ne omat murheensa ja elämänsä. Koen, että olin ylimääräinen vaiva ja riesa, ja ylipäätään synnyinkin vain äidin jonkinlaisena juonena isän pitämiseksi itsellään. Onnistui 9 vuoden ajan. Laskin vain 1+1 kun kävi ilmi, että isällä oli toinen nainen 10 vuotta ennen eroamista.

Pistin nyt tulet uuniin, mutta huomasin, että eihän meillä oo sisällä tarpeeksi puitakaan. Unohdettiin vissiin sahata niitä. No, käyn koluamassa liiteristä jotain. Onhan se jo aika vaihtaakin yöpaita päivävaatteisiin.

Ihanuuksia

No niin, jämähdin taas koneelle! En edes muista, mitä mun piti tulla katsoon, mutta googletin "vanhoja karttoja" ja vasta nyt hoksasin, että Maanmittauslaitoksella on mahtava palvelu - ladattavana omalle koneelle koko maasta vanhoja karttoja! ♥ Tai en tiedä kuinka uusi palvelu se lie, mutta ah, kerralla hupeni monta tuntia taas. Jänniä yksityiskohtia, mitkä on tiestössä muuttuneet täälläkin sitten -60 -luvun. Tai selvähän se, että tiestö on muuttunut, kun liikkuminenkin on muuttunut, mutta silti on hauska tietää, että se pieni pyörätie onkin ollut joskus valtaväylä. Ennen kuin on rakennettu valtatie läpi kylien.

Eiku nythän mie muistan; aloin etsimään vanhoja karttoja, jotta saisin mahdollisesti tietää, mistä kohtaa yksi historiakalenterin kuva on otettu. Tosin parikymmentä vuotta ennen näitä karttoja, mutta luulen arvaavani. Nälkäkin tuli, mutta en malttanu jättää karttoja vaikka oli sapuska valmiina, sen kun ottaa. Mutta "vielä katon tuon... ja tuolta... ja niin mites se yks paikka..."

Koirat ei halunnu kävellä. Ei ainakaan mettässä, perässä laahustivat ja syliinkin olis pitäny päästä. Mitä se semmonen lenkkeily on. Tiellä joten kuten menivät, en sit tiiä oliko jäätynyt loska (puista eilen tippui vettä ja se muhju sit jäätynyt) vaikeaa tassuille vai oliko siellä kulkenu susi kun oli niin kauhean vaikeaa. Typistyi lenkki, täytyy käydä toinen myöhemmin - on taas tulossa huonoja kelejä, jolloin ei pääse kunnolla kävelylle. Tiedossa on tuulta, vesisadetta, lumipyryä, pakkasta yhtä aikaa ja vuorotellen.

Mulla oli viime yönä taas olkapäät kipeet, mies haisi viinalle ja kuorsas, nälkä kurni mahassa ja valvoin jonkin aikaa. Sitten kun nukuin, se nälkä tuli uneenkin; olin metsässä jonkun porukan kans, ne hoiti metsää ja mie harmittelin, kun en tajunnu ottaa eväitä, kun en tienny että lähetään niin pitkälle. Sitten löysinkin laukustani ihania meheviä keltaisia luumuja ja söin niitä. Joku mulle pahoitteli, kun on niin köyhä, ettei oo tarjota munkkia mulle, ku vaan omalle porukalle. Mie ihmettelin unessa, miks sen pitää sitä pahoitella, en mie heidän munkkejaan ollu vailla. Mullahan oli luumuja. Ja mettämiehet karsi männyistä epämuodostuneita oksanpäätupsuja ja sanoi niitä chileiksi. Ei siis "chili" vaan "chile".

Miehelle on tullu salaatinhinku. Mitähän sille on tapahtunu, sitähän ei meinaa millään saada syömään kasviksia. Se osti kaupan salaattitiskistä toissapäivänä kipollisen, ja eilen toivoi ruokaisaa kinkkusalaattia, jonka tein. Söin mieki siitä, mutta se veti koko loppukulhollisen, ja sitä oli paljon! No se maistu minunki suussa vaihteeksi hyvältä, ja tein sitten tänäänkin jonkulaisen salaatin. Mies ite tosin on jossain kuvausreissullaan, mutta syön ite. Tonnikalaa ja riisiä seassa. Muuta ruokaa meillei olekaan, oon eläny kuin pellossa ku lapsetki on muualla. En oo autoakaan pariin viikkoon ajanu, sen katollekin on ilmestyny lumiukko :D

Pahaa ja hyvää

Toisaalla eräässä blogissa oli puhetta välttelystä. Meillä pershäröisillä kun on tällasia omia selviytymiskeinojamme, joiden avulla seilataan elämän karikoissa. Vaihtelevalla menestyksellä. Yksi esimerkki on ylivoimaiselta tuntuvien tunteiden, tilanteiden tai ihmistenkin välttely. Tästä sain kimmokkeen tarkastella omia dissosiatiivisuuksiani ja niitä tilanteita, joissa mulle tulee tunteita, joista pitää päästä äkkiä eroon ajattelemalla kaikenlaista muuta. Eli välttelemällä. Se käy niin automaattisesti, että sitä ei monestikaan edes pane merkille, mutta nyt kun panin, niin niitähän on tosiaan monta kertaa päivässä. 

Välttelisin varmaan niitä tilanteitakin, missä ikävät tunteet ilmaantuu, mutta ne tulee millon sattuu. Tänään esimerkiksi koiralenkillä. En saanut kiinni siitä, mikä sen laukaisi - siinä oli vieressä talo, jossa on usein äkäinen koira pihalla, mutta nyt taisivat olla reissussa. Sumuinen ilma, männyistä tippui vettä. Tällä kertaa en tosiaan edes työntänyt sitä pois aktiivisesti, mutta se hetken kuluttua hälveni itsekseen. Joku asia sen kai nosti vain pintaan. Hyvin monesti tuollaisina hetkinä mulle tulee mieleen lapsena koettu yksinäisyys ja ahdistus ja se, että on pakko tehdä jotain, mitä ei haluaisi. Mihinkään tapahtumaan en sitä muistoa pysty liittämään, se on lähinnä vain se tunne. 

Toinen hetki oli se, kun kävin vessassa samaan aikaan kun mies oli siellä, oli ajanut partansa ja siivoili konetta ja irtokarvoja pois. Pahoinvoinnin sekainen häpeä. Voi liittyä siihen, kun mulla oli lapsena ja pitkälle aikuisuuteen ns. ujo rakko, paruresis. En vaan voinu pissata toisten ollessa kuuloetäisyydellä, ja sen takia sitten pikkulapsena toisinaan pissasin housuun, vaikka olisin ns. käynyt vessassa. Mutta kun ei saanu mitään ulos, vaikka oli hätä. Ei mua kukaan ymmärtäny, eikä meillä saanu oikein puhuakaan mistään pissa-, kakka- tai muista navanalusasioista. Ja isä aina huusi vahingon takia, kammoksun vieläkin huutavia ihmisiä. Ehkä se partakarvahomma yhdistettynä vessa-asioihin toi traumaattisia tunnemuistoja. Harvoin näitä kuitenkaan pystyy tälleen jäljittään. 

Aina ei voi jäädä ihmettelemäänkään, vaikka tänään koiralenkillä pystyi. Usein välttely pitää ottaa käyttöön esim. kotoa lähtiessä - ei voi antautua vellomaan tunteessa, jos pitää laittautua matkaan. Vaikka tekis mieli mennä peiton alle piiloon. Mutta eihän sekään auta, maailma tulee perässä sinnekin.

Rakettialoite sai sitten sen 50 tuhatta allekirjoitusta. Kuulemma nopeasti alkoi nimiä tulla, kun rakettien myynti aloitettiin ja se räjäyttely alkoi myös ihan saman tien. Eli kiitti teille itsekkäät minähaluanräjäyttääNYT - tyypit :) Ensimmäinen etappi saavutettu, mutta sitähän ei tiiä miten eduskunta siihen suhtautuu. Ruotsissa ja Norjassahan on jo tiukemmat ilotulitelait. 

Mun lukuinto loppui. Tai on mulla yks vuosia sitten aloittamani kirja, jota olen loppuun lueskellut illalla ennen nukahtamista. Nukahtamisen yrittämistä. Sen välissä oli jomman kumman lapsen askartelema kirjanmerkkikin, jossa lukee Seppo Jokinen :) muistan, että siihen aikaan kahlasin läpi Jokisen tuotantoa, kun sen hienon merkin sain... mutta siis en saa kuuttakymmentä kirjaa listalleni. Oon kyllä jättäny merkkaamatta joitain sarjakuva-albumeita sille, että on niitä oikeasti yli sen. On vain vähän siinä ja siinä, voiko niitä laskea kirjoiksi...

Löysin pakkasesta vielä pottulootan

En oo vissiin paljoo valittanu mistään viime päivinä. Mitä nyt tortunpuutteesta ja kipeydestä ja silleen... josko vaikka vaihteeksi jotain? Kun torttuakin sain, kun kaupasta ostin. Ei kovin hyviä ollu kyllä nekään. Ja olkapäät haittaa nukkumista edelleen, taas piti illalla lähtee sängystä hakeen särkylääkettä. Ja aamulla oli pistävä kipu oikean silmän yläpuolella, tosi häiritsevä. Lähti ibumaksilla ja torkuilla.

Viimeksi kuluneen ehkä noin viiden vuoden sisään on täällä lisääntyny koiranulkoiluttajat sun muut mettässäramppaajat.  Sehän siinä on positiivista, että pysyy polut paremmin talvella auki, mutta jotenkin minua harmittaa se, että "mun" omat salaiset polkuni on nyt muutkin löytäneet ja tallustelevat niillä. Se pikkuinen harjupolkukin on nyt varsinainen valtaväylä, siellä on lenkkeilijät ja maastopyöräilijät ja kaikki. Ja muutenkin metsät vähenee, kun koko ajan niitä hävitetään.

Hiiret. Kyllä mie ymmärrän, että neki tarttee ruokaa, mutta kyllä sitä maasta lintujen jäljiltä löytyy varmasti ihan nokko, ei tarttis kiivetä puuhun oravan lintulaudan sisään syömään! Oon jo jonkin aikaa epäillyt, että hiiri on asialla, kun sieltä sisältä löytyy kuoria. Orava ei syö niin, että nostais kannen ja heittäs kuoret sisälle. Tänäaamuna niitä oli siellä jo niin paljon, että tyhjensin maahan koko laudan sisällön (siemenet luultavasti pissaiset) ja laitoin uudet siemenet ja laudan uuteen paikkaan. Vaikeammin se oravakin sinne nyt pääsee, täytyy kattoa miten hommassa käy.

Kovin iloisesti siellä maassa nyt riittää lintuja. Kun ei nyt salmonella kauheasti leviäisi.

Muuten on kyllä ihan hyvä :) oon pitäny mökkipäiviä tässä, mitä nyt miehen kans kaupassa eilen piipahdin. Ehkä tänäänkin, pitää ostaa saunaan istuinalusia. Mies otti viimeksi käyttöön uuden alusen rikkikäytetyn tilalle - tai uuden ja uuden, se on roikkunut saunan naulassa jo aika kauan - ja se teki kauhean ihottuman! Mitä lie tapahtunut pefletille ajan oloon, kun semmoista teki. Tietysti voisin tehdä niitä itsekin vaikka vanhoista pyyheliinoista, se olis ekolookista.

Arvatkaas mikä tästä tulee:

 No siitähän se lähtee pullistuun...

 ... sukka!

Tietenki. Ku en juuri muuta osaa.

Minuutin pidempi päivä

Sinne meni joulu. Mies lähti töihin ja mie jäin kotiin pyykkäämään. Ja kasvattamaan jotain hiiskatin paisetta nenääni, tai kahtakin itse asiassa. Liekö äkkinäinen suklaansyönti aiheuttanut, mutta kamalan kipee nenä on.

Jouluruuat on syöty enimmäkseen, jotain laatikoita on vielä mulle tänäiseksi lounaaksi. Miehen ja tytärten kinkkua taitaa olla, mutta omani söin jo pois. Tykkään perinteisestä harmaasuolatusta kinkusta, nuo syö mieluummin sitä vaaleanpunaista, joten meillä on eri kinkut. Siis ei tietenkään sellasia isoja möhkäleitä, mulla oli valmiita siivuja muutama ja noilla pari pientä palaa.

Tytöt läksi poikakaverilleen molemmat eilen, joten oon täällä ihan isseksein. No, koirat on seurana. En eilen jaksanu/halunnu lähtee mukaan, kun mies tyttöjä kuskaili ja kävi jotain droonikuviakin ottamassa, möllötin kotona vaan. Paitsi kävin aika pitkän lenkin koirien kans, kova tuuli oli paikoitellen pellon laidalla.

Katoin eilen Michael Mosleyn selostaman dokkarin "Totuus nukkumisesta" - suhtaudun epäillen, jos jotain väitetään totuudeksi, mutta ihan kiintoisa se oli. Siinä oli lusikka-metallitarjotintesti, ja mietin että jos mua väsyttää, niin nukahdan kyllä iltapäivällä hyvinkin nopeasti. En oo testiä tehnyt, mutta eilenkin urvahdin sohvalle varmaan muutamassa minuutissa. Kunhan koirat oli löytäny paikkansa ja mie paikan korvalle, ettei ilmalämpöpumpun jyminä kuulu rakenteiden ja sohvan kautta korvaan. Pumppu aika ajoin pitää mekkalaa, en tiedä onko siinä jotain vikaa vai kuuluuko se kuvioon. Sitten mies herätti soittamalla kaupasta, vaikka olin sille jo lähtiessä sanonu, mitä tarvii tuoda. Taas nukahdin ja heräsin, kun se reilun puolen tunnin päästä tuli kotiin. Kyllä mun yöt on niin rikkonaisia, että ei se ois ihme, jos jostain univajeesta kärsisinkin. Sellanen prebioottivalmiste, mitä M.M. dokkarissa otti ilta"lääkkeeksi", kinostelis muakin. Opin, että prebiootit on probioottien ruokaa. Se vaan huvitti, kun annettiin ohje, että aikaisin aamulla pitää mennä kävelylle, että auringonvalo palauttaisi sisäisen kellon oikeaan aikaan :D  puoli kymmeneltä alkaa aurinko nouseskella, joten hirveen aikaisin ei kyllä kannata kävelylle lähtee, jos valoa haikailee! Ei ihme, että meitä täällä väsyttää, kun aurinkokin nousee ihan väärään aikaan. Sekottaa ihmisten kellot.

Ja kertakaikkisen omituisia unia taas näin. Mulla oli kyllä herätessä taas kova päänsärkykin, ja jotenkin muutenkin kipee olo, että se saattoi selittää osan unista.

Meillä on semmonen joulupukki, että jos mie jostain ilahdun tai jotain pyydän joululahjaksi, se tuo sitä samaa sitten joka joulu. Nytkin tuli neljä kerää lankaa, kun oon sitä joskus toivonut, vissiin kolme vuotta sitten, ja siitä lähin niitä on tullut - on kai ihan pakko sitten kutoa. En oikein voi sanoa, että älä joka vuosi tai ainakaan noin paljoa. On nimittäin lankaa muutenkin aika paljon. Se loukkaantuu sitten eikä tuo ensjouluna mitään. Tää on nähty. Sentään sain vaihdettua sen Wienernougatin DaCapoksi, kun ensinmainittu ei enää ole hyvää. Ainakin viime jouluna oli jo resepti vaihtunu, maistui jollekin halpissuklaalle, rasvamössölle. En tiedä mitä ovat tehneet, jotain palmuöljyjuttua oon kuullu mutta en tiedä kun en ole seurannut ainesluetteloita niin tarkasti.

Heh, anoppi muuten valitteli, kun niin paljon keitettyjä perunoita jäi syömättä, ja mie sanoin, että nehän voi paistaa. Ei kuulemma, kun paistetut perunat ei oo jouluruokaa :) Hyvin meillä kauppansa teki eilen, kun sipulin kera paistoin.

Päivän pituus on 5 h 38 min

Nuoskakeli. Illalla tehtiin monta lumiukkoa ja -akkaa, eläimiä ja lyhtyjä tyttöjen kans kolmeen pekkaan. Tai Pirkkoon. Silloin, kuten jo tänä jouluna useampaan kertaan, mietin sitä, että tämä voi olla viimeinen kerta. Viimeinen joulu tässä kokoonpanossa perheenä, viimeinen kerta kun ollaan anoppilassa koko perhe syömässä joulupäivänä... viimeinen kerta, kun teen lumiukkoja lasten kans. En tiedä, miksi juuri nyt on sellainen olo. Ainakin se saa tiedostamaan hetken onnen selvemmin, sitä ei ohita tavanomaisena. Tytöt on jo isoja, nuorempikin täysi-ikäistyy kohta, ne voi milloin tahansa perustaa oman kodin. Vähän hankalaa kuitenkin kun ei ole tuloja, mutta sitä ei tiedä mitä elämä tuo. Tai vie. Vesisadetta on luvattu yöksi, että lumiteokset se saattaa viedä.

Joulu on ollu ihana! Niin onnellinen, lämmin, sopuisa. Yöllä heräsin kirkonkellojen pauhuun, kun päättivät pitää jonkun yöhartauden silloin. En enää saanut unta, ja kun kerran jouluna saa yölläkin syödä, söin lohileipää. Luumukiisseliä ja kermavaahtoa. Nam. Koiratkin innostui syömään keskellä yötä, kun käytiin pihalla vähän nuuhkimassa lauhtuvaa ilmaa. Ne söi kylläkin tylsästi vaan omia ruokiaan, ei aateltu tänä jouluna hommata niille ripulia. Sai ne lusikalliset porkkanalaatikkoa ja riisipuuroa, ja muutaman pienen herkkupalan kinkkua. Ja maitohappobakteerivalmistetta.

Anoppi oli iloinen, kun tällä kertaa tultiin kaikki käymään. Istuttiin akkaporukalla rupattelemassa keittiössä, kun miehet olohuoneessa jorisi omiaan ja katteli tietokonetta. Syötiin paljon kaikkea hyvää mutta kyllä anoppikin oli niin uupunut niistä joululaatikoista ja kinkuista sun muusta, kun sen pitää kaikki niin juurta jaksain ite tehdä. Sanoi, ettei enää ensi vuonna. Mie en ymmärrä sellasta, että vanhan ihmisen pitää joka joulu laittaa ne samat sen seitsemän sortin piparit ja kakut ja hirveet määrät ruokaa, kun niitä kuitenkin on vaan kaks syömässä. Me ollaan käyty yleensä jouluisin, ja ilmeisesti apikkeen poika perheineen oli tulossa jossain vaiheessa, mutta ne ei vissiin oo jouluruuan ystäviä. Se miniäkin on jostain mistälie Gambiasta. Siellä ei taideta juuri lanttulooraa syyä.

Korvat!

Oli ihanaa, kun pitkästä aikaa pääsi tänään koirien kanssa lenkille! On niin typistyneitä reissuja ollut, kun on kelit ollu liian kylmiä. Ja jostain syystä oltiin kaikki niin kylmissämme jouluaattona sisälläkin, ettei tullu ees hautausmaata käytyä katsomassa. Olishan sitä siinä lämmenny, kun olis ripeesti kävelly matkat, mutta ei vaan yhtään haluttanu. Mie ja tytöt mentiin aikaisin nukkuun, mutta mies tuli nukkuun vasta kun mie yöllä heräsin.

Pikku joulupossuset

Nyt vois mennä taas nukkuun, että voi herätä yöllä syömään. 

And now something completely different...

Bloggeri ja kaikki foorumit on nyt täynnä vaan jouluntoivotuksia, joten tuntuu vähän pyhäinhäväistykseltä ruveta kirjottaan mitään muuta. Mutta mie olenki tämmönen vastarannan kiiski moniin käytösnormeihin nähden - mahtaneeko johtua lapsuudesta, kun isä aina sanoi, että "ei ruukata" tehä tai sanoa tai kysyä sitä tai tätä. Ja kun en silleen arvosta näitä pyhiä.

Torttu on kyllä semmonen, mitä minun on tehny mieli tässä pari päivää. Mies kävi eilen anoppilassa, ja kun en ite päässyt, pyysin sitä tuomaan tuliaisina yhden tortun. Ei tuonut. Oli kuulemma ollut, mutta "ei niissä ollu ees luumuhilloa". Mitä sitten? Torttua!!! Pitääkö mun nyt lähteä Lidliin yhen tortun takia? Tai sitten vain nielen mielihaluni. Ei oo pipareitakaan, taitaa olla eka vuosi noin sataan vuoteen, ettei meillä oo pipareitakaan jouluna. Se on yleensä ollu mun jouluunvalmistautumisen yksi numero - piparien teko ja koristelu. Jouluruusun oli anoppi pannu miehen mukaan. Mie en ymmärrä jouluruusuja.

Syy miksi en päässyt anoppilaan eilen, oli se, että tuli avunpyyntö navetasta, piti käydä kuivittamassa parret, pesemässä robotit ja juottamassa vasikat. Jotka ei juonu. En tajua mikä niitä vasikoita vaivaa, en oo koskaan tavannu niin paljon juomahaluttomia vasikoita kuin tuolla! Otin kuopuksen mukaan, kun se kuitenkin alalle opiskeleekin, mutta silti saatiin kolme tuntia tusattua siinä hommassa. Yhteen väliin oli molemman robotitkin poissa pelistä, jotain alipaineongelmia. Piti soitella ja kysellä neuvoja, miten ne saa uudelleen toimimaan. Lehmistä oli tullu säikkyjä; ennen ne oli turpa ojossa tutkimassa mikäs tyyppi tää on, mutta nyt vaan pakenivat.

Yöllä sit heräsin ennen kahta, koko kroppaa särki ja jomotti - ehkä varpaita ja päälakea lukuunottamatta - ja olkapäät oli ihan tulessa. Oli pakko ryömiä alakertaan hakeen tupla-annos särkylääkettä, että sai edes aamuun asti nukuttua. Ei sovi työ vanhalle laiskurille. Mieskin oli suorastaan kiukkuinen siitä, että lupauduin sinne töihin, mutta enhän mie voi jättää elukoita hoitamatta sen takia, että mies kiukuttelee! Jonkunhan ne on hoidettava, ja tarve on totinen siinä vaiheessa, kun mua siihen pyydetään. Ja joulukin, hyvän tahdon juhla.

 Hiiret käy nauttimassa linnunruokapaikan antimista myös. Nostin tuon siemenpöntön puuhun kuitenkin, kun en välttämättä oo tarkottanu niitä hiirille... nehän ei tyytyneet maahanvarisseisiin, vaan kiipesi tuota häkkyränjalkaa pitkin siemenapajalle, ja niillä tahtoo olla tapana pissiä ruoka piloille.

Joululomalla sain myös toisen neulegraffitin valmiiksi. Portissa on talonnumero, ja mietin, pitääkö mun tehdä kaksi eri pätkää ja jättää numero näkyviin, mutta sittenhän sain älynväläyksen ympätä numero graffitiin. Ei se mikään täydellinen ole, aika kauhea, mutta näillä taidoilla ei mitään superhienoa tehdä. Asia käy kyllä selväksi.

Seuraavaksi sitten joko sukkia tai koiranpaitoja :)

Heiii kuuraparta!

Joululoma mennä hujahti hetkessä. Ekan päivän "täytti" isän tykönä käyminen ja tokan hiusten hennaus. Oli vaan henna niin vanhaa, että väriä siitä ei tarttunut, mutta tekipähän muuten hyvää. Toinen siskokin, joka siellä piipahti, ihmetteli että mitä oon tehny tukalleni.

Hieman oli hankalaa käyttää ulkona kaikkia koiria kerralla, mutta odotettua hienommin selvittiin siitäkin, jopa siinä tilanteessa, kun kolme neljästä halus tappaa erään terrierin. Ja se yksikin oli mukana solidaarisuudesta, vaikkei edes ymmärtänyt, mistä on kyse.

Lunta satoi melkein koko ajan hiljakseen, kun siellä olin. Maisemat oli hienot. Kuvia ei vaan tullu paljoa otettua, paitsi koirista tietysti :)

Tässä kuvien välissä kiitän kaikkia minua kortilla muistaneita ja muita jouluntoivottajia! ♥

Joulukuuseni on vinossa mutta kauniisti luminen. En viitsi sitä oikoa, kun sitten karisee lumet.

Jonkinlaisen jäädytysjutun laitoin tekeytymään, mutta pelottaa tuhlata vettä moiseen, kun pohjavesi on matalalla ja saattaa olla, että kaivosta loppuu vesi keväämmällä. Kun ei saatu sitä kunnan vesijohtoakaan, jäi tuohon reilun sadan metrin päähän kun kunnalta loppui rahat. Enkä mie saanu sitä loton päävoittoa, että olisin voinu ite maksaa putken vetämisen.

Viettäkääpä ihana joulu te kaikki!

Joululomalle kohta

Tänä vuonna jätän joulun laittamisen muille. Lähden pois. Tiistaina. Ainakin niin on suunniteltu; sisko tulee huomenna ja ottaa mut mukaan kotiinlähtiessään. Ja koirat tietty. Mies hakee mut takas kotiin viikonloppuna, jos haluaa. Sekin on vähän siinä ja siinä, kun mun kanssa huomiosta kilpailee Coca-Cola -rekka... tuntuu siltä, että se on tärkeämpi kuin minä. Mutta voin kyllä viettää jouluni siskon luonakin :)

 Käytiin kattomassa Nukarinkosken tämänhetkinen tilanne. Vettä on vähän vähemmän kuin viimeksi, tai aika paljonkin vähemmän. Toinen, korkeampi puoli padosta oli ihan kuivilla. Ei ole mun hommaa se mukana kulkeminen, kun mies kopterilla kuvaa... nytkin olis ollu kiva ilma kävellä vähän, mutta nopee kuvaus ja seuraavaan paikkaan, joka oli keskellä taajamaa rekkojen perävaunujen keskellä, seuraava rakennustyömaan vierellä, joten se ulkoilu jäi sitten siihen. Istuin autossa kutomassa ja välimatkoilla pitelin dronen ohjainta sylissä. Seuraavalla kerralla jään suosiolla kotiin.

Anoppi jätti statiinit pois, kun oli lukenut netistä oikein lääkärin kirjoittaman jutun, kuinka statiinit on pahasta ja keho tarvitsee kolesterolia. Luultavasti Tolosen, jonka jutut perustuu osin väärinymmärrykseen ja on muutenkin valikoituja "totuuksia". Statiinit vähentää sitä veren LDL-kolesterolia, joka on ihan eri asia kuin solujen itse omaan käyttöönsä muodostama kolesteroli, mitä keho siis oikeasti tarvitseekin. Statiinit ei vaikuta niihin. Mutta samapa tuo, jos kokee paremmaksi noin. Itsekin sanoi, että kuoleehan sitä joka tapauksessa joskus, miksi pitkittää elämää lääkkeellä, joka tekee huonon olon. Silti mielestäni nämä lääkärin arvovaltaa hyväkseen käyttävät humpuukimaakarit (tyyliin Toloset ja Heikkilät) tekee karhunpalveluksen niin ihmisille kuin lääketieteellekin höpöttämällä hevonkakkaa lääkärin tittelin takaa.

Oon miettiny tätä mun omaa tautiani, että vaikka mieliala ei enimmäkseen kovin huono olekaan, niin oon kuitenkin melkein koko ajan väsyny ja saamaton. Mikään ei kiinnosta, mistään en innostu. Teen kaikkea vaan koska pitää. No, se siskon luo pääseminen nyt ehkä vähän ilahduttaa mieltä. Saadaan kerrankin lätistä akkain juttuja ja siskosten juttuja oikein kunnolla kenenkään keskeyttämättä ja häiritsemättä. Ainoo mikä vähän haittaa on se, että nyt asunto on kerrostalo, ja jos mejän koirat jättää sinne siskon koirien kans, kolme neljästä ulvoo siellä. Naapurit ei ehkä katso hyvällä. Siispä en oikeastaan siskon töissä ollessa voi mennä mihinkään, isälle tms. Ja oma hommansa on sitten pissittäminenkin, neljä koiraa kerralla. Omat jos jätän sinne keskenään, niin varmasti huutavat perään. Ostin kyllä sellasen monitoimitaluttimen, ehkä saan sitä hyödynnettyä. Oon kokeillu tuplataluttimia, mutta ne kyllä onnistuu kieputtaan itsensä ja toisensa niilläkin. Mutta se on pientä. Mulla on kuitenkin joululoma :)

Tyydyttävää

Hetken aikaa nautiskelin pankkitilin saldon katselusta, kun oli veronpalautukset tulleet. Oli se tyydyttävää :) sitten maksoin pitkän sentin katonkorjauslainaa niistä, ja laitoin yhtä pitkän sentin sivuun saunankatonkorjausrahastoon. Onhan sekin toki tyydyttävää, että on nyt rahaakin korjata se katto, sauna kun on aika tärkeä meille. Ellei sitä ennen tuu jotain isoa laskua jostain.

Mulla loppu luettavat. Edellisen kerran, kun kävin kirjastossa vaan kuopuksen seurana, tarkoitus ei ollu itelle lainata mitään, kun oli tarpeeksi luettavaa, mutta löysin ison pinon mielenkiintoisia kirjoja. Nyt vein ne takaisin, enkä löytänyt millään mitään sellasta, minkä olisin halunnu lainata! Kumma juttu. Jonkun Donna Leonen kirjan lainasin, kun jotain oli pakko.

Kävin hakemassa havuja, vois ehkä rustata jonkinlaisen havukranssinkin. Ehkä. En mie niitä kovin isoa nippua keränny, kun oli koirat mukana niin kantaminen oli vaikeaa. Yhdistin lenkin, havujenhaun ja kirjastoreissun samaan, niin tuli hoidettua kaikki yhdellä kotoalähdöllä. Kirjastonkirjat ei kyllä lenkillä ollu mukana, odottivat autossa :)

Perhe kävi tutkimuksessa eilen, oli tehty jotain muistitestejä, otettu verikoe, mitattu verenpaine, ultrattu erinäisiä paikkoja ja leikattu hiuksia. Kakkanäytteenottoputelit sai mukaansa ja mies lisäksi siemennestenäyteputelin. Siitä maksetaan! Saa neljänkympin lahjakortin kuulemma. Kakkanäytteen joutuu antaan ilmaiseksi, vaikka semmosen kans ropaaminen lienee paljon ikävämpää...

Kirjoitin taas alle yhden kansalaisaloitteen. Sillä halutaan rajata vaarallisten ilotulitteiden käyttö ammattilaisille - vastustajien suussa toki muotoutunut malliin kielletään raketit. Taas yksi esimerkki asiasta, mistä olis paljon vähemmän huomautettavaa, jos ihmiset ei olis niin pöljiä ja rikkois lakeja ja ohjeita jatkuvasti. Täällä maalla nyt raketit on pieni asia, ja mejän koirien kans ei oo huolta, mutta paikoitellen se on ongelma. Määrättyjä aikoja ei noudateta ja se luontoon päätyvän saasteen määrä on melkoinen. Myrkkyjähän ne monet väriaineet ynnä muut on. Ja niitä silmävammoja tulee joka vuosi.

Tänä aamuna olin ennen kuutta jo juonut aamukahvin, käyttänyt koirat pihalla ja antanut niille ruuan, tehnyt miehelle eväsleivät (yleensä se tekee ne kyllä ite), täyttänyt tiskikoneen (liesituulettimen rasvasuodattimetkin pesuun) ja laittanut sen päälle ja viikannut kuivat vaatteet kaappiin telineeltä. Vienyt roskat ja pessyt roskapussiämpärin. Ei vaan nukuttanu enää, ku heräsin miehen herätyskelloon neljän jälkeen. Varmasti olis nukuttanu, jos olis ollu oma kello ja töihinmeno eessä. Sitähän on melkeen päivän eestä töitä tehty; vois nyt mennä kokeileen tulisko uni :)

Tää se päivä on!

Ei enää pimeä! Jotain valkoista on maassa. Ja mun herkkulakko loppui! Ooooye! Ostin eilen suklaalevyn siltä varalta, että tekee mieli, mutta ei nyt vielä oo tullu mielihaluja. Lidlissä käytiin, ja aattelin jos ostais pullaa aamukahvin kans, muttei löytyny mitään hyvää. Ehkä reilun kahden kuukauden herkkulakko on vaikuttanu jo siihen, ettei mikään tunnu tarpeeksi hyvältä. Kun ei nyt niitä laskiaispulliakaan jostain syystä oo myynnissä... mietin eilen, että mikä olis sitä tarpeeksi hyvää, mitä mieli tekis, niin juustokakku tai kermakakku. No, huomennahan olis juhlan aihekin - 23 vuotta kihlautumisesta - joten mikä ettei vois täytekakkuakin tehdä :)

Viimeinen sysäyshän lakon alkamiselle oli se, että paino oli noussu. Sehän välillä dippas allekin sen toivepainon, mutta tänäaamuna oli taas kilon korkeempi. Tosin oon syöny graavilohta, ja suola aina nostaa painoa. Oli tarjouksessa tervagraavattu lohi, ja kyllähän sitä leivän päällä syö, vaikka vähän on koko ajan semmonen olo, niinku olis syöny Tervaleijonapastillin samalla. Ei mun mielestä graavilohi kaipaa mitään tervan tai muunkaan makua. Tillin korkeintaan, muttei sekään oo välttämättömyys.

Kukaan ei oo käyny kattomassa niitä eilisiä kuvia oheissivulla - arvelinkin, että on ihan hyvä ratkaisu laittaa kuvat muualle kuin blogiin, kun ei ne ketään kiinnosta. Vievät vaan tilaa ja latausaikaa sivulla. Ja huonojakin ne on,  hämärässä kun oli pakko kuvata kun ei päivä valjennut. Ja rumaa on ulkosalla vähän joka paikassa. Paitsi siellä missä on komiasti jouluvaloja ja muita koristuksia, mutta ne ei taas oo mieluisia lenkkimaastoja.

Investoin eilen uusiin flexeihin. Ei nuo edelliset oo ees vanhat, mutta kyllästyin lopullisesti niihin nauhataluttimiin, kun ne menee puneille eikä oikene itsekseen, ja sitten eivät kelaudu ja sotkeentuvat sekä koirien että taluttajan jalkoihin. Siellä jäisellä polulla eilen niiden kanssa tapeltuani kypsyi päätös. Ikinä en enää sorru ostamaan nauhaflexejä.

Tänään viimeistelin koirien käyttäytymiskyselyn, pitkä monta osiota käsittävä kysely kertaa kaksi koiraa. Välillä vähän vaikeakin vastata pystyykö koira millä lailla asioihin, joita näiltä koirilta ei koskaan vaadita - jonkun A-esteen suorittamista tai erinäisten muiden tehtävien tekemistä. Pakko oli laittaa en osaa sanoa muutamiin kohtiin, vaikka tiedän, että ne on nollavastauksia eikä edistä tutkimusta ollenkaan.

Tein sitten sen paperikäärön hyasintillekin. En sanomalehdestä, mutta valkoisesta paperista. Oon joskus muinoin työpaikan roskiksesta dyykannut tuota valkoista paperia, se muistuttaa hyvin paljon sätkäpaperia, raitoja myöten. Pehmeää ja ohutta.

Sulloin sen vielä lasivaasiin. Jotain väriä se toki kaipais, mutta ei jaksa. Mitään. Tekis mieli vain mennä sänkyyn nukkumaan. Tai sohvalle. Ottaa lämpimät koirat kainaloon. Eilenkin kun vein kuopuksen sinne koululle, olin takaisintullessa niin väsynyt, että hyvä kun en rattiin nukahtanut. Tein vain äkkiä salaatin kun oli nälkä, mutta ennen syömistä menin kuitenkin nukkumaan. Meikäläinen on tosi väsynyt, kun nukkuu ennemmin kuin syö! Tiesin silti, että jos en tee sitä salaattia, en jaksa herättyänikään tehdä, ja tarvikkeet vanhenee. Laitoin liikaa oliiveja, oli pahaa salaattia. Ehkä mie oon saanu siitäkin hetkeksi tarpeekseni.

Sain myös eilen ekan joulukortin - aivan upean kolmiulotteisen kortin :) <3 kuvaa en laita, kun siinä näkyy lähettäjä. Mutta kylläpä tunsin omat korttini todella surkeiksi. Toisaalta kyseessä on erittäin taitava ihminen kaikissa kädentöissä, että on suorastaan rienausta edes verrata itseäni häneen.

Pimeä päivä

Tulihan tuosta edellisestä korvamato. Äh mun kanssani.

Olen ollut mahdottoman laiskakin kaksi päivää. Syytän ilmoja. Sunnuntainakin jäi koirat lenkittämättä, lauantaina kävi tyär niiden kans hiukan kävelemässä. Tänään sitten vein kuopuksen kouluun ja otin koirat matkalle mukaan, käytiin vähän uusilla poluilla kiertelemässä.

 Sieltä löytyi kanoottiramppikin. Tuo silta oli niin pelottava, että mennessä piti koirat kantaa sen yli, mutta tullessa ne matalana, jalat vapisten tuli siitä. Kehuin kovasti ja annoin namitkin kun yli oli päästy. Isot raot oli, kepeesti koiran jalka olis voinu siitä hupsahtaa.

 Aivan järkyttävän liukasta jäätä oli paikkapaikoin! Sen verran lunta ja kulkijoita ollu, että oli tamppaantunut ja vesisateessa liukkaaksi tullut. Puista kiinni pidellen onnistuin kaatumatta kulkemaan.

Valtavan suuria kuusia oli yhdessä kohti. Tuo on varmasti keväällä aivan ihana paikka, täytyy tulla uudestaan sillon, jos elää saa.

Mutta päivä ei valjennut ollenkaan. Niin hämärää oli, että ei kuvistakaan tullu kovin kummoisia, epätarkkoja ovat. Nyt kun lumet on sulanu, ei autoillessakaan tahdo nähdä mitään. Laitan jotain tuonne Kuvia ja sälää-puolelle. Jos osaan.

Viimeinen drinkki aamiaiseksi vaihtuu

Toivottavasti tästä ei tuu nyt korvamatoa... tuli vain mieleen, kun mies joi aamukahvin heti iltakaljojen perään. Tuuminkin sille, että ei oo monesti ollu tilannetta, että se juo vielä lauantai-illan kaljoja ku mie keittelen sunnuntaiaamun kahvia puoli neljältä.

Se kävi Slayeria katsomassa Helsingin Jäähallilla, ja tuli joskus yhden maissa. Olin nukkunu siihen mennessä jonkun pari tuntia - oli vaikea nukkua, kun huoletti tyttären pärjääminen Helsingin yöelämässä Innan klubikeikalla ja miehen ajaminen kotiin yöllä tosi rumassa räntäsateessa, ja tiesi että herää keskellä yötä. Lupasinhan hakea tytön junalta. Me oltiinkin sitten koko perhe siellä, kun kuopuskin heräsi, ja unia jatkettiin kun oltiin taas kaikki kotona. Jännä miten fiilis oli niin erilainen, kun kaikki oli tallella "tukikohdassa", sänkykin tuntui pehmeämmältä ja mukavammalta :) Kuinkahan monta unetonta yötä sitä sitten viettää, kun lapset on maailmalla...

Vesisade jatkuu. Ei ole kuusi enää söpö ja vähät lumet saa kyytiä. Hissutellaan kotosalla.

Mielipiteitä vailla

Heräsin viijjjjeltä. En olis halunnu nousta vielä niin aikasin, mutta ne riivatun naistenvaivat, mitkä alkoi heti kierukan poiston jälkeen... ne nakuttaa aivan yhtä täsmällisesti ja kipeesti kuin ennen vanhaan. Vaikka gyne sanoi, että ovat todennäköisesti loppuneet. Pah. Vanhaa ihmistä pitää tälleen kiusata!

No, ei mulla mihinkään menoa oo, että sen takia pitäs olla pirtee. Kuopus tullee jossain vaiheessa päivää kotiin poikakaveriltaan, ja loppuosalla perhettä on musiikillisia aktiviteetteja pääkaupungilla. Hieman olen huolissani, miten esikoinen siellä pärjää, kun Innan konsertti alkaa vasta puoliltaöin, ja mitä lie kello kun se palautuu sieltä... mies sanoi, että jos antaa sille rahaa niin se voi tulla taksilla, mie sanoin että kyllä mie voin sen hakea kaupungistakin, niin mies sanoi painokkaasti se voi tulla kyllä taksilla. Toki huonoa ajokeliä on luvassa, mutta en halua lapsiraukkaa panna lauantaiyön örveltäjien kans taksijonoon! Ja nykyään taksitkaan ei oo sitä mitä ennen.

Mies nukku sohvalla yön, otti nokkiinsa kun vähän äksyilin sille eilen. Ei aina jaksa olla hillitty ja aikuismainen. Patistin sen vinttiin sillon aamuviideltä herätessäni, että ei oo illalla sitten väsyny niissä riennoissaan. Sen riennot kyllä loppuukin jo varmaan siihen mennessä, kun esikoisen alkaa...

Eilisen lumisateen jäljiltä on ulkona niin mukavan talvisen näköistä. Joulukuuseni on söpö. Nyt onkin sitten tiistaihin asti lämpöasteita, että kyllä se talvisuus siitä häipyy. Laitan oman lisäni ilmansaasteisiin lämmittämällä pönttöuunia tässä joutessani ja aamun ratoksi.

Oon etsiskellyt koirille sopivia valjaita; ne mitä kesällä niillä pidin, on niin pienet, ettei mahdu villapaidan päälle. Toisinaan oon laittanu ne villapaidan alle ja kiinnittäny taluttimen päältäpäin valjaisiin niin, että näyttää kuin taluttaisin koiraa villapaidasta... vitsikkään näköistä, mutta joka tapauksessa halusin ne isommat, joiden alle mahtuu vaatetta. Ovat vaan niin hinnakkaita! Halvimmatkin viidentoista euron kieppeillä, ja ne on semmosta kovaa paksua nauhaa ilman pehmikkeitä. Nyt kävin ihan muuten vain Hong Kongissa, ja satuin näkemään kun siellä oli erä pantoja ja valjaita - sain hyvät, pehmustetut ja heijastimelliset valjaat 4€/kpl! Nätitkin mun silmään. Kyllä kannattaa joskus kierrellä ihan muuten vaankin kaupassa. No ostin mie sieltä kahdeksan joulukorttiakin, ja konvehtirasian.

Ja niin! Vaihdoin keittiöön verhot! JOULUverhot! Jotka sit todennäköisesti on paikallaan vielä ensi joulunakin... keittiöstä tuli ihan erinäköinen. Voishan sitä jo vetästä sen taannoin tarjouksesta ostamani jouluisen kerniliinankin pöydälle. Sitten on punaista. Anoppi vaihtaa aina jouluksi joulumatot :) se kyllä jaksaa. Vaikka aina väittää ettei jaksa.

Olin vähän pettynyt, kun mies ei huomannut (yleensä huomaa ja ainakin toteaa asian) kranssia eikä vissiin verhojakaan. Tohottaa sen kopterinsa kanssa. Mutta se kranssi on jännä - siinä ovessa on ollu Caran taideteos, ja nyt kun vaihdoin joulunajaksi siihen sen kranssini, niin kukaan ei sitä huomaa. Vaikka siinä on valot! No, kuopus huomaa, olen varma.

Mitä mieltä muuten ootte: jos sukulainen muuttaa, eikä ilmoita uutta osoitettaan, vaikka kanava helppoon ilmoittamiseen on olemassa, niin saako sen jättää ilman joulukorttia vai pitääkö ite kysyä sen uusi oso? Kyseessä ei siis ole mikään muuttohässäkän keskellä olo, vaan muutot on tapahtunu jo aiemmin tänä vuonna.

Kranssi

Tämmönen siitä sitten tuli. Pussukassa on valojen patterit. Aika karu, mutta olkoon. Kun ei vaan luovuus riittäny.

Musta on varmaan tulossa ihan dementikko; maksoin verkossa kaks postin pakettia kerralla, enkä meinannu saada sille toiselle koodia ollenkaan. En huomannu, että se oli välilehdellä, ihmettelin vaan kun siinä oli 1 ja 2 ja toisessa oli Helposti-koodi ja toisessa molempien osoitelaput, jotka olis voinu tulostaa. No selvis se sit kuitenkin, vaikka meinasin jo panikoitua.

Lumitykki kuvattuna eiliseltä reissulta. Siellä ne ihmiset jo lasketteli... sen verran on pikkupakkasia pidelly, että on saanu lunta valmistettua. Sillon ku asuttiin tuollapäin maailmaa, saattoi muualla olla kirkas taivas ja auringonpaiste, ja meillä satoi tykkilunta. Semmosia valkoisia tikkuja. Tikkulunta. Sehän lähti leijaileen varsinkin jos tuuli, ei kaikki rinteeseen päätyneet.

Ihan harmaa päivä oli tänäänkin, vaikkei satanu. Tie oli märkä, lämpötila just ripauksen pakkasen puolella. Kuva on otettu noin puoliltapäivin, eli valoisimpaan aikaan vuorokaudesta. Lumisadetta on tulossa, kuulemma.

Lintulaudalla taisi olla salmonellatapaus :( siinä se vaan oli ja koitti syyä, vaikka koirien kans liikuttiin lähistöllä lenkiltätulopuuhissa.

612

Oon aika hyvin pidättäytynyt uutisvirran ja juhlapukuvirran seuraamisesta, sen verran osui silmään äsken, että natsiliput oli liehuneet itsenäisyyspäivän kunniaksi. Miten ne kehtaa?

Kaksi kynttilää kyllä palaa kahdella ikkunalla, tosin nekin on ledejä, ettei roihahda verhot tuleen. Se on kuulkaa moni tulipalo alkanu kynttilän ja verhon toisiinsa tutustumisella.

Meän itsenäisyyspäivä on menny hissukseen, mies parantelee krapulaansa (könysi kotiin neljän maissa aamulla) ja anoppilassa käytiin. Vein Hans Välimäen vuosikertaglögipullon, semmosen sinisen, ku se oli niin hienon näkönen se pullo. Siis joo, oli siellä siis glögitkin sisällä eikä vaan pelkkä hieno pullo. Vähän kyllä epäilen, tykkääkö anoppi mustikka-laventeliglögistä...

Syy miksi mies lähti anoppilaan ja muutenkin liikkeelle, vaikka oli huonovointinen ja joutui tyytymään mun kyytiläisenä oloon, oli sen uusi kuvauskopteri, jota se halus esitellä ja kokeilla. Käytiin kaupungissa parissa paikassa, mutta sitten ehti jo sen verran hämärä tulla, että piti kuvaukset keskeyttää. Tuleehan sillä toki hienoja kuvia. Ja mie ressasin kaupunkiajoa, oli liukastakin, mutta onneksi näin itsenäisyyspäivänä ihmisillä on muutakin tekemistä kuin hyppiä autojen eteen tai tungeksia parkkipaikoilla. Hirveä päänsärky oli aamulla, hiukan se lieveni särkylääke- ja vatsansuojatablettiröykkiöllä, mutta taashan se meni niin, että mies ryyppäs ja mie kärsin krapulaa. Stressiä se vaan on, olin huolissani ja nukuin huonosti sen vähän, mitä nukuin.

Tällanen Plantagenin mainos näkyi netissä, ja mietin, että jos mie käärisin hyasintin ruukun sanomalehtipaperiin, niin siitä ei tosiaankaan tulis tällanen nätti, mainokseen kelpaava asia, vaan onnettoman ja köyhän näköinen.

Taitava näpertäjä saa kyllä sanomalehdenkin näyttämään kivalta. Tällanen poropeukalo ei oikein mitään. Tein sen pajukranssinkin, mutta en keksi siihen koristeita. Siinä on nyt punainen nauha. Mutta ehkä vielä...

Viik on loppu

Ei vielä oo, mutta tuntuu siltä, ku lapset on muualla ja mieskin pikkujouluissa.

Päkästin nyt sen sivun "Kuveja ja muuta sälää" jonka linkki on jossain tuolla sivussa, ja keräsin sinne vanhoista kuvista parhaita (mielestäni) mitä tässä blogissa on ollu. Tulee sinne varmaan myöhemmin jotain sellastakin, mitä ei blogiin tuu.

Kävin pirkistäytymässä iltakävelyllä, olikin yhtäkkiä kiva ilma. Sillon ku vein miehen pikkujouluihinsa, satoi räntää ja tuuli ihan sikana. Nyt oli maassa rapea valkoinen kuori, mutta ajoradat sitten onkin tosi liukkaita, kun se räntä on liiskautunut ja jäätynyt. Ans kattoo tarviiko mun äijää hakee, se sano ettei mun tarvi päivystää ku kymmeneen, tulee sit taksilla jos menee pidempään, ja luulen että menee. Vähän oon kyllä huolissani, se on tosiaan ollu sen viikon nyt juomatta ja talolla piikki auki ja työkavereissa niitä joiden mielestä on sankarillista juoda paljon. Eikä mies oikein tunnista rajojaan. Mutta yritän olla aattelematta.

Luen kirjaa. Sain loppuun Frédérique Audoin-Rouzeaun alias Fred Vargasin kirjan Kalmankuoriaiset, ja jotenkin siinä nyt kirjailijan ote lipsui entiseen verrattuna. Teki monta kertaa mieli sanoa että voi pöljät, kun muka niin viisaat ihmiset ihmetteli selvää asiaa. Nyt on kesken Kirsi Vainio-Korhosen Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa - Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa.

Tän vuoden Huuhaa-palkinto meni sitten Otavalle, ja ihan aiheesta.

Sit sellanen jännä juttu. Oon varmaan ennenkin puhunut siitä, kun joku hyvin intialaispakistanilaisenoloinen mies, jonka nimi on Sannanna Kaluva (!) omaa jonkun samankaltaisen osoitteen ku mulla. Se saa Bajaj Finserviltä postia mun osoon ja yhtä sun toista, ja vähän aikaa sitten joku Sridharan kyseli sen olinpaikkaa. Mie kirjotin, että tää oso kuuluu mulle, tarkista tietosi. Nyt sitten tuli ilmotus, että "Your Bajaj Finserv EMI Card has been permanently blocked" ja viimeisin CIBIL raportti pitäs toimittaa. Mulle tuli mieleen, onkohan se äijä ryöstetty ja tapettu tai jotain. Rosmot on käyttäny sen luottokorttia.

Aika ajoin mulle tulee myös jotain rekisteröintijuttuja, kun joku on käyttäny mun osoa. Ja sit jokuhan (italialainen) oli tehny Spotify-tilin mun osolla, ja nyt mulle tulee italiankielistäkin roskapostia.

Muttajoo. Jatkan lukemista.

Naapurin Pera

Tässä se on. Eilen illalla taas käväsi, ja näköjään jotain satoikin vaikka ei sitä aamulla enää huomannut.
Ihan järkky tuuli pyyhki mua pitkin korvia ja jäädytti kaksoisleuan, kun lähdin päivälenkille! Ajattelin jo kääntyä takaisin, mutta se olikin vain hetkellinen puhurointi, loppumatkan sai kävellä melkein rauhassa. Ihan aukeimmille paikoille en tunkenut.

Tänään ei oo ollu niin hyvä päivä, matalamielisyys meinas hiipiä jo heti kun heräsin, mutta puhuin itselleni kauniisti ja kannustavasti. Jopa lenkin sain tehtyä ihan kokonaisena, vaikka tosiaan mietin kääntymisen lisäksi myös lyhentämistä. Ajattelin, että sitten olen tyytyväinen. Pöh. Mutta tulipa tehtyä, mielikin parani kun pääsi metsään.

Tällanen metsäpolku tai vähän leveämpi taitaa olla se mun omin ja paras paikka. Se, missä sielu lepää.

Vein tytöt taas kouluun, tai toisen asuntolalle, ja takaisin ajaessa väsytti ja tuli sellanen ihan outo kohtaus. Musiikki velloi korvissa ja pään sisällä velloi ikävät muistot työpaikalta. Sellanen "olis pitäny sanoa" -juttu, mutta olin hiljaa. Raivoitkun kuristaessa kurkkua ei paljon jäkätetä. Siitä piti oikein ravistautua irti, kun se ei muuten loppunut... onneksi ei tarvi olla siellä enää!

Mies kävi eilen valokuvauskeikalla, ja olin ajatellu tekeväni täällä yhtä sun toista kun se on poissa, mutta mitään en saanu aikaseksi. Jumituin koneelle. Harmitti oikein. Siispä pistän nyt koneen kiinni, avatkoon joku sen iltapäivällä jos tarvii.

Isyystesti

Niin, semmosiakin saa nykyään kuulemma apteekista. En oo tienny, eipä oo kyllä ollu tarvettakaan. Tiiän hyvin, kuka on lasteni isä. Parissakin paikassa netissä on tupsahtanut asia vaan tänään eteen. Tuossa linkissä on vähän surullinen tarina lapsensa kieltäneestä isästä, jonka selvillesaaminen taas oli lapselle eli tälle naiselle välttämättömyys. Perhe ja puoliso hylkäs, mutta epätoivoisesti väittää olevansa nyt tyytyväinen.

Sen kummemmin tässä yksityiskohtiin puuttumatta on asia ollu mejänkin primääriperheessä esillä tietyllä tavalla, ja sitä ajateltuani olen kyllä sitä mieltä, että mun itsyyteni ei kyllä nouse eikä kaadu sen mukaan, kuka on tai ei ole mun isä tai äiti tai vaari tai mummu. Joillakin kun tuntuu koko maailma romuttuvan, jos omat perintötekijät ei olekaan siltä, keneltä on luullut niiden olevan. Ehkä siinä on joku erityinen juttu, mitä mie vaan en tajua. Toisaalta en tajua niitä vanhempiakaan, jotka päättää lapsen puolesta, että se ei saa tietää oikeaa isäänsä tms. Toki niitä on ja on ollut maailman sivu, jotka ilosena elää väärän isän jälkeläisenä, mutta jos haluaa tietää, pitäs saada tietää. Etenkin jos se viranomaisten papereista kuitenkin selviää. Jos sitten on alun alkaenkaan ollut selvillä... joku tietty prosenttimäärä, olikohan se 2-3% avioliitossa syntyneistä ei ole äidin aviomiehen jälkeläisiä. Joillekin miehille varmaan on tärkeää, onko lapsi oma (etenkin jos joutuu maksaan elatusmaksuja) mutta lapselle luulis olevan tärkeämpi se ihminen, joka sen kasvattaa lapsenaan.

Ostin Lidlistä siivutettua maksapateeta, Jouluaitan. Miksi pitää jopa maksapateeseen laittaa se "joulun maku"? Kyllä se saa maistua ihan pateelta joulunakin, ei sitä tartte pilata neilikalla, kanelilla ja kaardemummalla! Mitä siitäkin tulee, jos kaikki jouluruoka maistuu glögille? Nykyään sitä glögiä muutenkin yritetään ujuttaa marinadiksi ja soossiksi vaikka mille. Typerää. En osta toiste.

Kahlasin riistakameran kortin taas tyhjäksi, videoissa seikkaili vaan naapurin Pera-kissa, jos näkyi sitäkään. Sillon ku ei katuvalot pala, on niin pimeää että video on pelkkää mustaa. Siitä kaurispukista näkyi yksi hehkuva silmä, joka eteni yhteen suuntaan ja toisessa videossa pomppi toiseen suuntaan.

Ja juu, eilinen oli hyvä päivä :) mietin, uskallanko kirjottaa sitä, jos tapahtuukin sitten jotain kamalaa, mutta ei tapahtunu. Mitä nyt kuopuksella oli kofeiininpuutospäänsärky, vietiin sille kahvia samalla kun käytiin lähistöllä ostamassa moottorisahaan uusi ketju.

Kiva ilma oli käydä lenkillä. Naapuri sano "komeet paidat koirilla" ja otin sen pottuiluna, kun ne on ne samat kauhtuneet nyppyset itetehdyt kötöstykset aina vaan. Mutta just lenkillelähtiessä aattelinki, että mie en välitä siitä, miltä lenkkivaatteet näyttää, kunhan ne toimii tehtävässään. Sen kummemmin itellä ku koirillakaan. Kyseisellä naapurilla itsellään on uusi hieno talo, autotallikin on isompi ku meidän koko asuintalo. Ja sen koiralla turkki :D

 Aamulenkillä huomasin käveleväni toisen koiranulkoiluttajan perässä, ja omat koirat kiskoi niin, että päätin poiketa metsään. Olikin hieno reissu! Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ja metsässä oli synkkää ja ihanaa.

Sieltä ne säteet pinnistelee läpi

 Joku oli vissiin puottanu silmänsä.

 Niin sinistä! Ja metsän hirmuisen pitkät varjot.

 Arvostan tämän pedantin halonpinoajan työtä! Puut on niin tasamittaisia ja pinot tasareunaisia, mikään ei sojota epäesteettisesti ja lavat on irti maasta sekä ilmavasti pressulla peitetty. Hyvin säntillistä. 

Mies lähti kylille tyylinsä mukaisesti syömättä mitään, ja sitten sille tuli nälkä ja mieki pääsin syömään :) tarjosi hyvän lounaan. Tuttu ravintola oli uusinut tarjontaansa, susheja oli useammanlaisia ja varsin taidokkaasti tehtyjä vielä, salaatteja oli enemmän (tosin melkein kaikissa paprikaa) ja vaikka currykastike ei maistunutkaan oikein millekään, niin nämä sushit ja nigirit sun muut kyllä korvasi puutteen.

Kotiin päästyä viritin vielä valoketjun aitaan aaltoilemaan. Toin vähän pajua sisään, jos sais aikaiseksi jonkinlaisen joulukranssin. Luovuus vaan huutaa poissaoloaan...

Heh, luovuudesta tuli mieleen, että mie oon kyllä huonojen ideoiden mestari, mitä tulee askarteluun sun muuhun sellaseen. Sain idean vihreästä rautalangasta, että siitä jos vääntelis vaikka joulukuusen ja pujottelis helmiä siihen koristeiksi, kiinnittäs sen langalla kartonkiin. Helpompi keksiä kuin tehdä... sit kannattaa myös ostaa halpaa kalustehuopaa askarteluun, niin saa tosi paksuja huopajuttuja kortteihin... yyh. Tai kutoa pieniä villatonttulakkeja korttitonttujen päähän, jos haluaa säikytellä lapsia niillä tontuilla. Ja kannattaa tehdä myös tontun parta siitä paksusta kalustehuovasta. Esimerkkejä riittäs. Yritin nimittäin vielä kerran tehdä joulukortteja eilen, mutta kyllä se nyt niin on, että mun joulukorttilistan ihmisistä iso osa joutuu tyytymään ostokortteihin. Tai siis saa asiallisen kortin, kun ei tuu creepyjä tonttuja tai sentinpaksuisia huoparäpöstyksiä.

Mutta Lidlin ruskea joulupaperi oli iloinen yllätys; sen toinen puoli on vihreä! Ja se on muutenkin mukavan tuntuinen paperi. Taidan olla jonkinlainen paperifriikkikin kaiken muun lisäksi. Paperi inspiroi, jos ei muuhun niin hiplaamaan. Tykkään kovasti vihkoista, luonnoslehtiöistä, pehmeästä paksusta vesiväripaperista, kierrätyslumppupaperista, banaanipaperista...

Ja nyt sekin on selvitetty; koira on paras nukkumakaveri. Kyllähän mä sen tiesin!

Uutisia

Taas nukuin hyvin. Mitä nyt joskus tönin kuorsaajaa, kuuntelin erinäisiä kipuja ja vähän oli hankalaa, kun koirat makas jalkopäässä niin likikkäin, että vain mun yksi jalka mahtui väliin. Oli hiukan sovittelemista. Hieno aamu ulkona ja lauantai ja ensimmäinen päivä joulukuuta ja uskokaa tai älkää; elämäni valo ja päivieni ilo ei ostanu yhtään kaljaa perjantai-illaksi!!! Aim sou häpi. Se on kai itsekin huolestunut terveydestään. Tosin oltiin liikkeellä myöhään - tytär hoiteli koulun puolesta pikkujouluja ja pääsi vasta ysin maissa, ja vietiin se poikakaverin luo vielä sitten illalla.

Eka kalenterinluukku auki

Niin, tuli tulokset tyttären nilkan magneettikuvastakin. Soittivat tytölle, vaikka oli sovittu että soittavat mulle. Hohkaluun turvotusta useammassakin luussa, alkavaa nivelrikkoa ja jopa ylimääräinen, puoli senttiä paksu luusilta! Ihan eri paikassa kuin missä murtuma ja leikkaus on ollu, miksiköhän se on sinne kasvanu... että kyllä siellä oikeasti oli jotain. Tähän asti on hoidettu vain leikkauksen jälkitilana - vaikka sitähän ne tavallaan on nuokin kai. Tyttö sit laittoi omakannasta mulle kopiona sen lausunnon, mulla meni tunti kun netin avulla käänsin sen selkokielelle. Opin itsekin taas uusia asioita, sitä en saanut selville, miten hohkaluu turpoaa ja miksi. Rappeutumiseen se liittyi. Ja miksi sellanen luusilta on tullut sinne telaluun ja veneluun päällipuolelle. Luusilloista oli netissä juttua lähinnä selkärankaan tulevina, reuman yhteydessä.

Nivelrikko tulee helposti jos murtuman jälkeen jää nivelpinnalle pykälä (niinkuin meinasi jäädä kun ensimmäisen kerran leikattiin, siksi piti leikata seuraavana päivänä uudestaan) mutta sellasta ei näy, ja silti on nivelpinnat parissakin kohdassa alkanu tuhoutua. Taisi oikeasti tulla tästä jalasta tytölle elinikäinen riesa... ehkä se mun itkeminen ennen huonosti päättynyttä reissua olikin enne, vaikka koitin manata että onneks mulla ei oo taipumusta enteisiin... nivelrikko ennen täysi-ikäisyyttä!

No, ensi vuoden alusta on luvattu ortopedin aika. Jollekin nivelrikolle nyt ei taida oikein voida mitään. Särkylääkettä nassuun, kuten lapsiparka on joutunut pää- ja jalkakivun takia jo vuosia tekeen.

Valoa viinoille

Mies osti jälleen kerran uuden puhelimen, ja sitä piti sitten ulkoiluttaa kaupungilla samalla, kun vein kuopukselle ison ruokakassillisen viikonlopuksi. Niillä kun ei ole viikonloppuna huoltoa, siellä asuntolassakaan ei edes saa olla viikonloppuisin kuin just nämä, jotka on navettapäivystyksessä. Kines, sanottiin mun nuoruudessa, kun karjatalouskoulua kävin. Itse nyt muutenkin jäin joskus viikonlopuksi, kun en jaksanut lähteä pitkän matkan päähän kattoon äitin juopottelua ja sekoilua. Siitä tuli vaan parin kympin ylimääräinen maksu.

Kaupungilta löytyi tämmönen jouluasetelma. Olishan tuollainen kiva omalla pihallakin, mutta sitten jos ja kun tulee lunta, se on sit vaan lumimöykky... tuossa se on katon alla. Hienot kävyt :)

Meidän pihallakin kävi pukki näin joulukuun alun kunniaksi ♥

Tässä molemmat riistakameran lähettämät kuvat on yhdistetty, sama pukki siinä ihmettelee kun on portti kiinni. Tuolta metsän puolelta se varmaan on pihalle eksynyt, siellä on matalampi aita. Vaikka korotinkin sitä nyt syksyllä. Mutta nyt on ihan oikea iso villieläin osunu kameran eteen silleen, että se on sen oikein kunnolla saanut kuvattuakin! Saa tulla toistekin, vaikka onhan tänne vähän hankala tulla ja pois mennä. Kyllähän tuollaiset hyppyeläimet kuin kauris ja kissa pääsee. Jäniskin on ollu, vaan ei riistakamerassa. Koirat ei oo käyny ulkona vielä, saa nähdä huomaako ne vierailijan jäljet.

Tästä tulee hyvä päivä. Tuleehan?

Taatto, taatto läksi innoissaan...

Tulin vaan ilmoittaan, kun aina valitan niistä huonostinukkumisista, että nyt nukuin kuin pieni porsas. Eilinen olikin rankka päivä, ei ehtiny päikkäröimäänkään, olin ihan naatti jo paljon ennen iltaa.

Ronttasinkin kotiin sieltä hakkuupaikalta pienen kuusenlatvan, en tiedä oliko se laillista mutta omistaja saa hakee pois jos haluaa. Valot pittää jättää tänne kumminkin, ostin kympillä kaks valosarjaa. Toinen on kuusessa, toinen vielä miettii paikkaansa.

Toinen on mun ottama päiväkuva, jossa kuusi ei näytä miltään ja tolppakin on eessä, toinen kuopuksen eilen snapchatin kameralla nappaama kuva sen jälkeen, kun yhdessä veivattiin valot kuusen ympäri.

Tänäaamuna vein sitten samalla ajolla molemmat tyttäret opinahjoihinsa. Miksi koululle on annettu semmonenkin nimitys, opinahjo? Paikka, jossa hikoillaan ja joku hakkaa oppia päähän? Väkivalloin muokataan haluttuun muotoon? Tai eihän seppäkään tietty ahjossa töitä tee, vaan alasimella. Ahjo on siis tulinen paikka, missä vastarinta murretaan, jotta muokkaus onnistuu. Pelottavaa.

Tänään ei oo niin kylmä kuin eilen, mutta lämmitän uunia kuitenkin. Näppejä palelee. Kuinkahan me tarjetaan kun talvi kunnolla alkaa...

Hienoa

Ihana aurinko paistoi eilen. Kuura kimalsi ja poskia nipisteli. Yllättävän hyvin tarkeni vielä tuulitakissa, kun vaan laittoi alle kerroksia. Välillä viima vähän kuritti.

Käväsin iltakaffeella kaverin luona, tänään meinattiin sen kans käydä havuja ja semmosta hakeen tuolta hakkuualueelta. Jotain hyötyä siitäkin hakkuusta. Jos ei oo ehitty siivoon jo. Hämärä vaan tulee vastaan ku kaverin pitää ensin työpäivä saada pulkkaan.

Tänään istuin joogan jälkeen tunnin autossa ajamassa, kun kuopus pääsi aikaisin koulusta ja huomenna alkaa koulu myöhään, ja halus tulla kotiin. Tosin jäivät sitten esikoisen kanssa kaupungille, mie tulin kotiin väsään bataattisoppaa. Siitä tuli inhottavan säikeistä, mun soseutusmasiina ei oikein pelitä enää vissiin. Jooga oli viimeinen tälle vuodelle, ovat kai säästösyistä lyhentäneet lukuvuotta. Ja mulla tuli maha kipeeks. Outoa alavatsakipua on alkanu oleen, ensin pientä ja tänään on ajoittain ihan oikeaakin. Kauankohan sitä pitää kuulostella ennenku menee yrittään lääkärin apua saada?

Kuuraa ja känkkäränkkää

Käytiin viikonloppuna siskolla, oli taas niin ihanaa. Huomasin sen, että mun oma sänky tosiaan on huono - siskon sängyssä ei haitannu "väkisinmaata" kun heräilin taas ja valvoskelin, enkä kehannu nousta aikaisin kun muut vielä nukku. Omassa sängyssä ei kauaa voi olla niin ettei selkä ärsyynny. On pakko venytellä ja tehdä kiertoliikkeitä, että pystyy oleen. Ainakin se on liian kova.

Oli vaan taas ihan järkyttävän lyhyt viikonloppu. Matkoihin menee tuntikaupalla aikaa. Isän luona saatiin kumminkin käytyä ja lähinnä katottiin telkkaria siellä, myös se Klääbun nolo hölläys just ennen maalilinjaa ku venäläinen pyyhälsi oikeelta ohi. Isä oli oikein pirteä.

Maisemat oli nyt jo vähän valoisammat, ei oo lunta satanu mutta kuuraa on. Ja se hieno täysikuu valaisi illallakin, teki veteenkin pienen kuun"sillan".

Vesi oli ihmeen tyyni, yleensä se väreilee virran takia enemmän tai vähemmän. 

Sunnuntaiaamuna oli ihmiset sankoin joukoin liikkeellä, pikkupojat harjoitteli kivillä curlingia jäätyneissä rannan mutkissa. Koirilla oli hirmusti haisteltavaa ja kateltavaa, raukat maalaiskoirat, pullossa kasvaneet, jotka ei normaalisti ikinä nää oikeen mitään ja kotona on aina ne samojen tuttujen koirien hajutkin.

Olin aivan järkyttävän väsyny ku kotiin päästiin, sitten piti saman tien lähteä taas kaupunkiin, viedä kuopus eteenpäin ja käydä kaupassa. Ei sopinut se, että olisin jäänyt kotiin. Sitten mulle huudettiin kun olisin vähän katellu itsekin kaupassa joulukalentereita. Että maksajaksi kelpaan mukaan, mutta ite ei saa shoppailla. Kuulemma olis pitäny ensin mun shoppailla ennenku otetaan ruuat koriin - siellä ei ollu kuin kaljaa ja maitoa ja lauantaimakkaraa, mitkä ei nyt niin äkkiä pilaannu ettenkö mie voi vähän käydä toisessakin päässä kauppaa. Mutta en jaksanu vääntää. Herramme oli nyt tällä kertaa hieman despoottituulella taas.

Menin jo seittemän aikaan sänkyyn lukemaan ja piikkimatolla makaamaan, puoli yhdeksältä panin kirjan pois. Ihme kun niinkin kauan luin, enkä nukahtanu. Väsymys taisi olla enempi henkistä laatua. Yöllä taas valvoin. Koirat ramppas alakerrassa ilmeisesti juomassa (päätellen siitä, että korvakarvat oli toisella märät, kun se tuli takas) pariinkin otteeseen, heräsin siihen ja toisella kertaa jäin taas valvomaan. Ajattelin, että miehen kello varmaan soi jo kohta, ja killistelin kellonaikaa huonoilla silmilläni - se oli 01.21! No, piikkimattoa taas peliin, tuli se unikin sitten.

Ajattelin onnellisena, että saan olla tän päivän ihan itekseni ja rauhassa, mutta esikoinen jäikin kotiin kun ilmeisesti koki itsensä taas kipeeksi. Ei siinä mitään, ihanaa seuraahan se on, mutta silti... nukkumassa on tietysti nyt vielä. Se on poiminu perimästään ne vaativat luonteenpiirteet, jotka välillä ottaa mua hermoon. Kuitenkin se on niin lempeäkin toisaalta.

Useampi lääke unohtui ottaa mennäviikolla. Sekin varmaan aiheuttaa kurjia fiiliksiä. Näin hirveää untakin viime yönä, puukotin vahingossa toista ihmistä! Sitten soitin ambulanssia sille. Heräsin sydän hakaten.

Naapurin ihana bokseriherra muutti pois. Kurjaa sekin, sen isäntäkin oli niin kiva. Siihen tulee nyt jo neljännet asukkaat meän tässäasumisen aikana, vaikuttaa olevan ohimenevä seisake ihmisten elämässä. Erään asukkaan kanssa oltiin samaan aikaan lasta tekemässä.

Maailma tuntuu nyt taas niin raskaalta. Vaikka ollaan vaan hometta pienen pallon päällä avaruudessa.

Onneksi on nämä kaverina!