Niistä innostuneena kattelin lefsenteko-ohjeita netistä, ja kummallista kyllä kaikissa suomenkielisissä ohjeissa ne tehdään perunamuusista, vaikka pussin kyljessä ja ulkomaankielisissä ohjeissa on vaan vehnäjauhoja. No, jäi eilen muusia tähteeksi niin tekaisin taikinan ohjeen mukaan - jauhoja tosin enemmän, kun muusi oli löysähköä - ja tulihan niistä ihan hyviä vaikkei ne lefseä ole nähneetkään. Lähinnä ohuita makeita perunarieskoja. Pieni opetteleminen niissä toki oli, ennenkuin sai koossapysyviä mutta tarpeeksi ohuita.
Reissuun kun lähdettiin, niin heti parin kilsan päässä kotoa lensi vastaantulevasta bussista joku murikka tuulilasiin ja teki valtavan ja häijynnäköisen häränsilmän tuulilasiin, onneksi ei häirinnyt näkökenttää ja auton omistajalla/vuokraajalla oli tuulilasivakuutus. Tarra päälle ja menoksi. Keski-Suomessa käytiin pizzalla ja morjenstamassa sukulaisia, saman tien jatkettiin Rantsilaan asti. Yövyttiin vanhalla kivilouhoksella, jossa oli hitosti sääskiä, hirvikärpäsiä ja kyykin nähtiin, jälkeenpäin kuultiin että niitäkin oli tuhottomasti. Ilta meni siis aika tiukasti siellä autossa, mitä nyt kävin koiran kanssa iltapissilenkillä. Saatto näyttää ohiajavista hiukan oudolta, kun siellä korpitiellä keskellä ei mitään yhtäkkiä muori kävelee kroksit jalassa koiran kans. Auto kun oli piilossa siellä louhoksella. Yöllä valvotti tukassa ryömivä hirvikärpänen, kun en millään saanu sitä kiinni.
Seuraavana päivänä satoi, joten ajeltiin vaan pohjoista kohti ja Enontekiöltä Norjan puolelle. Yövyttiin levähdysalueella, jolla kartassa on nimi "Ássebákti kulturminneområde", siellä kulki vanha postitie joka oli patikkareitti, mutta joku oli pykännyt aidan keskelle polkua niin siitä ei pitkälle päässyt. Aamulla takaisin Suomen puolelle sen verran, että käytiin kiertämässä Sulaojan lähde.
Haaveissa oli käydä katsomassa Rappan putoukset, mutta sinne olis pitäny kiivetä käytännössä pystysuoraa kalliota, kyllä mie sinne olisin päässyt mutta takaisin tullessa olisin taatusti vierinyt alas jyrkännettä. Jätettiin siis väliin. Päätettiin sen sijaan käydä katsomasa Trollholmsundin peikot, dolomiittimuodostelmat ihmeellisellä valkoisen kivimurskan peittämällä rannalla. Onneksi oli koiralle tossut, oli aika terävää kivikkoa.
Hammerfestissä käytiin mutka, mies tahtoi kuvata siellä maailman toisiksi suurimman kiven :D Yö vietettiin tylsästi vaan levikkeellä.
Sitten Altaan, kalliopiirustukset käytiin kattomassa museossa, ja jotain muutakin, ja seuraavaksi yöksi ajeltiinkin Altan kanjonin patikkareitin lähtöpaikalle. Olihan seikkailu se tiekin, kapoinen kuoppainen hiekkatie ja jyrkkä nousu, mutta mies oli sen verran jo tottunut isoon autoon että hyvin me sinne päästiin.
Kävely kanjonille ei ollut reitin tasaisuudesta huolimatta helppo, kengät kastui suossa (mun oli tarkoitus pakata kumpparit mukaan, mutta ne unohtu autoon) ja niissä koskissa, jotka piti ylittää millon huteria lankkuja pitkin ja millon vaan loikkien vedenhuuhtomalta kiveltä toiselle. Eipähän tarvinnu varoa kastelemasta kenkiä, ku ne oli jo märät. Koiralla oli hieman ongelmia, jossain vaiheessa se putosi tai kahlasi koskeen ja jumittu sinne, miehen piti taiteilla takaisin ja nostaa se pois sieltä. Mutta hirmu reipas se muuten oli, jaksoi sen 14 kilsan tallustelunkin kuin ei mitään. Minä sensijaan olin melko raato.
Nähtävyytenä se ei ollut tosiaankaan mokoman reissun arvoinen, vielä kun luuli päässeensä perille, piti laskeutua jyrkkää rinnettä montakymmentä metriä sinne rotkoon, että pääsi jollekin kielekkeelle mistä sen kanjonin edes näki. Ja sitten henkihieverissä kiivetä sieltä ylös että pääsi aloittamaan paluumatkan autolle.
Kuski ei ollut niin väsynyt, etteikö olis innolla taas lähtenyt ajamaan kohti seuraavaa suunniteltua kohdetta eli Sørstraumenia, Norjan toiseksi vuolainta vuorovesivirtaa. Tosin jossain on väitetty jonkun toisenkin olevan toiseksi vuolain. Yöksi Røykfossenin lähelle, jonne heti aamulla suorittiin. Hienot kosket, ja joen suussakin oli hienoja kuohuja. Seuraavaksi mies lähti valloittamaan Breikågenin kun minä kävelin koiran kanssa vain rannalla.
Sitten olikin taas sade/ajopäivä. Furuflatenista löytyi mukava levike missä yöpyä, että aamulla pääsi Steindalsbreenille vievälle polulle. Sepä oli melko rankka, pitkä nousu heti alkuun ja mun oli käännyttävä ennen viimeisen kiviröykkiön ylittämistä takaisin, kun arvelin ettei voimat riitä jos vielä joudun kipuamaan. Mun päämäärä oli nähdä jäätikkö ja näin sen, ja mieskin sanoin etten menettänyt juuri mitään. Mahtava jäätikköjoki meni siinä polun lähettyvillä ja välillä vieressä.
Samana päivänä vielä palattiin Suomeen ja Kilpisjärvelle, yövyttiin siellä ja patikoitiin hieman Saanan ympärystässä ja ajettiin Äijäkoskelle yöpymään. Sieltä taas sadepäivän ajoa Kalajoelle, jossa oli pilattu hienot maisemat rakentamalla loma-asuntoja ja vissiin ihan normiasuntojakin ranta melkein täyteen. Tosi tylsä paikka, sellanen rahatpois-ranta. Loppuloma vietettiinkin sitten Siikarannassa, se on aina mukava paikka.
Lääkekokeilu, vitutus ja masennus jatkuu, mutta kyllä välillä valokin pilkahtaa. Reissussa ei masentanut kuin loppuvaiheesa, kun mies äityi kaljotteleen.
