Se on ohi

Tottakai jäin vähän miettiin, että voi ku olisin menny vielä käymään siellä illalla, kun meinottelin, mutta olin niin väsyny että aattelin ottaa pienet torkut ensin. Ei jaksanu vanha ihminen kahdella 2 tunnin unisessiolla vuorokautta. Sisko oli kuitenkin paikalla. Mieki olin siellä muutaman tunnin iltapäivällä, isä joko näki kamalia painajaisia tai sitten oli vain tuskainen, kun huusi unissaan välillä kovasti. Pyysin sille lisää lääkettä, vaikka edellisestä morfiiniruiskeesta oli vasta pari tuntia. Lisäksi sillä oli kipulaastari, ja lähtö tuli hetikohta kipupumpun asennuksen jälkeen. Lääkityksessä ei siis ainakaan pihistelty. Hyvä niin. Ja hyvä, että kaikki kävi lopulta nopeasti. Ja hyvä, että me kaikki tyttäret ehdittiin isä hyvästellä, mie ehdin toimittaa meänki tytöiltä ja mieheltä sille terveiset, mitään ei oikein jäänyt kesken tai kaduttamaan. Ja hyvä että soitin juhannuksena ja juteltiin kunnolla viimeisen kerran, paljoa myöhemmin ei olis varmaan enää pystyny. Ja isäki ehti minut nähdä, kun se oli kuulemma ollu huolissaan että ehtiikö enää näkemään. Että hyvä se oli, kun hälyttivät minut paikalle.

En kirjoita tätä sympatian toivossa, haluan vain kirjoittaa sen ulos, pois mielen päältä. Tai onhan se tietty mielen päällä vielä pitkään, mutta kirjoittaminen auttaa pitämään päätä järjestyksessä. Huomenna pääsen jutteleen asiasta tarkemmin siskon kans, tänään vain ohimennen nähtiin kun se tuli sairaalalta tämän kautta.

Kuolema vain kuuluu elämään. Tämä menee ihan käsikirjoituksen mukaan, vanhemmat kuolee aina jossain vaiheessa ja sitten on meidän vuoro. Isä olis täyttäny syksyllä 89 vuotta, että ehtihän se elää. Olis se varmaan vielä monta vuotta eläny ilman syöpää, niin hyvässä kunnossa oli ja eli terveellisesti. Sen 6 vuotta vanhempi isosiskohan kuoli nyt alkukesästä. Kyllä isä olis halunnu elää silti vielä. Sillä oli elämänhalua varmaan enemmän ku mulla, mutta tämä nyt meni näin.

Mies tuli koirien kans tänne tänään, haki minut sairaalan edestä ja mie vain luikahdin takapenkille koirien viereen yllättäen. Koirat oli että mitätäh häh ja sitten että jeejee ja huishuis ja lups lips. Oli puhe, että meen niiden kanssa takaisin kotiin sunnuntaina, mutta katotaan nyt miten tämän tilanteen kanssa toimitaan.

Sydän on tietysti raskas, mutta järkimieli kevyt, kun isä pääsi lepoon ja sairauden kanssa kipuilu on ohi. Sivustaseuraajan osa on höyhenenkevyt siihen sairaan osaan verrattuna, mutta on se ollu surua ja
ahdistusta meilläkin, kun toisella on tuskainen olo ja mitään ei voi sen hyväksi tehdä. Se avuttomuus on aika kamalaa sekin.

Täytyy yrittää mennä nukkumaan. Tosi kaunis ilta tuli tänään.

En pidä tästä

Ei mulla mitään suunnitelmia ollu, mutta jos olis ollu, niin olis tullu nyt muutoksia. Isän vointi on romahtanut, ja siskot pyysi että tulen sinne vuorottelemaan niiden kanssa isän vierellä. Mikäs mulla eläkeläisellä. Olisin vaan toivonu, että isä olis voinu kerrasta lähteä, eikä olis tarvinnu kitua, eikä tätä kuolinvuoteen vierellä valvomista. Tulee äidin viimeiset ajat mieleen. Sillon ei siskot voinu lähtee töiden ja perheiden äärestä apuun, hyvä että mulla on nyt mahdollisuus. Kuopus on kesälomalla, joten se voi hoitaa koirat täällä. Lähden heti tänään.

Kokeilin mahtuuko hautajaismekko päälle... mahtuu, mutta en nyt sitä mukaan pakkaa. Ei oikein nukuttanu yöllä, mieskin kuorsas, ja heräsin ennen viittä että saan sanoa heipat kun ei nähdä päiväkausiin. Hankalaa tuntui sille olevan taas mun yksin lähteminen.

Käytiin pikaseltaan eilen Helsingissä, komiasti liehui Pride-lippuja siellä täällä :)

Kotiin tullessa oli komia lude portin päällä, heijasteli auringossa pronssinvärisenä. Lieneekö härkälude.

Pientä elämää

Ei oo tullu vettä. Miten ne kuurot niin tehokkaasti aina väisteleekin meitä? Saa kasteluvettä koukkia jo niin syvältä tynnyristä, että vois vähän tulla. Kattelin kylillä, että hernepellotkin kaipais kipeesti vettä. Pikkusen ripsi eilenillalla, mutta se ei kyllä auttanu mihinkään. Ens viikolle on kuulemma luvattu.

Juhannus meni rauhaisasti, ei ollut liiallista kännäystä eikä tarvinnu lähtee ajeleen. Esikoinen käväisi kotona hakemassa vaatteita ja kaupasta ruokaa, kun poikakaverin kotona oli sähköt poikki eikä näinollen saanu ees vettä. Kuopus oli pari yötä uuden poikkiksensa luona, en tiedä mitä entisen kanssa tapahtui, mutta rumasti se poika kirjoitteli nettiin tytöstä. Ja levitti videota itsestään polttamassa kannabista, ei oo hakenukaan kouluun. Hyvä vain, että ei sellaisen kanssa ole. Surku syrjäytyvän fiksun pojan takia kyllä. Potentiaalia olis, mutta heittää kaikki herran haltuun.

Selvitin viimein sen mysteerilinnunkin, mikä täällä on ruvennu laulaan. Se mikä kuulosti kirjokertulta, muttei voi olla se: on mustapääkerttu! Luulin, että sellanen on niin harvinainen, etten millään voi semmosta bongata, mutta ei se olekaan. Ei se nyt sataprosenttisen samansävelinen laulu ole kuin esimerkkilauluissa, mitä löysin netistä, mutta samanlainen huilu siinä lopussa on. Ja onhan sille soveliaita pesimämaastojakin täällä. Taas nähtiin, että luulo ei ole tiedon väärti.

Käytiin eilen sunnuntaiajelulla Pornaisissa. Siellä oli Halkiankoski, joka on varmaan hieno näky kun virtaa vapaana, mutta nythän uoma oli aika tyhjä. Hurja kanjoni kyllä. En tiedä, olisko sitä turbiinin läpi virtaavaa vettä mistään nähnyt, kun siinä ihan kosken partaalla oli asuintalo eikä siellä voinut hiippailla. Aikamoinen paikka asua. Kissa köllötteli verkotetulla terassilla. Käytiin vähän Pornaisten kylässä kävelemässä, rauhallista oli. Ihan mukavan näköinen kylä.

Mukavan näköisellä paikalla on tässäkin huutokaupattava vapaa-ajan asunto. Hirveä bunkkerimainen mörskä, aikansa miljoonalukaali kuitenkin. Kuntotarkastusraportista näkee, että paras, mitä sille vois tehdä olis purkaa maan tasalle. On kuulemma muutama vuosi sitten ollu myynnissä 3,2 miljoonalla, näyttäs että on siitä lähtien ollu oman onnensa nojassa. Vierasmaja riittäs mulle.

Kukkia ja mehil... ampiaisia

Kuudessa ylimpänä olevassa lukulistan otsikossa on juhannus muodossa jos toisessa :) Meillä on rauhallista. Lapsukaiset on omissa riennoissaan ja me vanhat varikset täällä taas kaksin. Tai koirien kans. Ulkona on liian kuuma tai liikaa lentäviä saatanoita, ollaan enimmäkseen oltu sisällä.

Heräsin kyllä aamulla ennen kuutta, joten olin aamulenkillä hyvissä ajoin. Eipä näkyny paljoo kulkijoita! Puoleen päivään mennessä olin lenkkeillyt, leiponut kakun ja paistanut jauhelihakebakoita ("nakkebakkoja", oli nakinpaloja tikussa lihan alla) ruuaksi, ja nukkunu parin tunnin päikkäritkin.

Jasmike avas hääpäivän kunniaksi ensimmäisen kukkansa, ja orvokkipadassakin eka nyrpeä viiksivallu päätti avautua:

Heittelin tuonne tosiaan kurkkuyrtin ja kehäkukankin siemeniä, kun niitä nyt sattui olemaan enkä keksiny mihin paan, siksi siellä näkyy muitakin lehtiä kuin orvokin. Tuon yhen rikkaruohon, mikälie pujo, nyppäsin irti kuvanoton jälkeen. Vesiheinää riittää vieläkin nypittäväksi. 

 Hypnoottinen kotkansiipizuppilo.

 Mää vaan sanon, että hulluihin paikkoihin alkaa ampparit pesiä tekeen! Katrilla ulkosohvan alle, meillä aurinkovarjon alle. Ei tuossa liikennettä näkyny, liekö huomannut ettei tuo ole kovin tukeva paikka. Eka isompi tuulenpuuska, niin lentää nurinnarin pihalle tuo varjo - etenkin kun sitä ei uskalla nyt kiinnikään panna, jos vaikka on ampiaisia pesässä... edellisten lentelyjen jäljiltä on tukirankakin jo vääntyillyt miten sattuu.

 Toin Reposaarta vähän kotiin. Täkäläiset keltamaksaruohot on jo täydessä kukassa, tämä vielä harkitsee... mutta näyttää kuitenkin jossain määrin toipuneen matkasta. Tuosta yksittäisestä maksaruohosta en sit tiiä, sen juuri taisi katketa.

Iltakävelylläkin sitten käytiin, vaikka olikin kuuma. Hissukseen mentiin ja valikoitiin tuuleisa reitti ja juotiin usein. Luomu(?)pellossa oli paljon valkoisia tipluja, jotka tarkemmin katseltuna osoittautui peltohatikan kukiksi. Kauniita pikkukukkia, joista Luontoportti sanoo näin:

Peltohatikka lienee tullut luontoomme varhaisen maanviljelyksen mukana, kenties jostain Alppien pohjoispuolelta. Edelleen se on meillä ihmisen seuralainen, joka kasvaa pääasiassa viljelysmailla ja vaivaa etenkin happamien turve- ja hietamaiden peltoja. Vaikka peltohatikka onkin hento ja yksivuotinen, taajat kasvustot kyllä heikentävät viljan kasvua. Lajia on vaikea hävittää, koska hatikalla on maassa siemenvarasto, parhaimmillaan – tai pahimmillaan – jopa 10.000 siementä neliömetrillä.

Suomessa peltohatikka on niin selvä rikkaruoho, ettei sen uskoisi olevan myös ikivanha viljelykasvi. Kasvia on viljelty vielä viime vuosisadan alkupuolella Pohjois-Saksassa ja Tanskassa karjanrehuksi. Sen sanotaan vaikuttavan edullisesti lehmien maidontuotantoon. Vielä aikaisemmin se on ollut myös tärkeää ihmisravintoa. Öljypitoiset siemenet ovat hyvin ravitsevia ja kivikaudella niitä on käytetty todennäköisesti puuroaineksena. Siemenet ovat kuitenkin niin pieniä, että keräämisen vaivalloisuus lienee karsinut hatikan esi-isiemme ravinnonlähteiden joukosta kun helpompaa ruokaa on tullut tarjolle.

On siinä ollu hommaa, kun tuonkin kasvin siemeniä on puuroksi asti kerännyt... ei oo ollu vapaa-ajan ongelmia.

Jottain tarttis teherä.

Päivät menee koneella nyhjätessä ja lenkkeillessä, ulkona ei viitsi tehdä mitään sellasta, missä ei oo koko ajan liikkeessä. Koska ne lentävät, pistävät ja purevat riiviöt.

Tänään seurasin varista, joka oli poikasensa kanssa ruokaa etsiskelemässä, ja ajattelin, turhautuuko ja ärtyykö varis lapseensa, joka koko ajan kulkee perässä nokka ammollaan sanomassa variksenkielellä ilmeisesti "mullekki! anna anna! ruokaa!" rää rää. Niinkuin joskus itse väniseviin lapsiinsa turhautui.

 Väriä pihalla :) eihän tuossa kuvassa näy, mutta no siellä sinivioletteja saksankurjenmiekkoja ja punaisia tulikellukoita ja keltaista päivänliljaakin. Pyykkien lisäksi.

Sieniäkin jo löytyi. 

On vissiin joku juhannus, ja lehden mukaan olis pitäny käydä jo eilen kaupassa, koska tänään on ruuhka ja tavarat lopussa ja hirveät jonot. En oikein usko, tänäänhän ainakin iltaan mennessä on kaikki jo lähteneet jonneki järven rannalle jussia viettään. Jos joku tuote on loppu niin sitten ollaan ilman tai otetaan jotain muuta. Ja jos mies alkaa ryypiskeleen ja hinkuaa jotain ryyppykavereita kutsumaan, lähden ajeleen kaupungille niinku joskus ennenki oon tehny. Sitten linnoittaudun vinttiin. Kävin kirjastossakin, on taas luettavaa muutamaksi päiväksi. 

Yritin lukea itselleni uutta kirjailijaa, tai kirjailijoita: Kaaberböl/Friis. Kuulosti kiinnostavalta, mutta kirja alkoi juuri sillä tavalla, mitä inhoan - useita pieniä tarinanpätkiä eri ihmisistä ja niiden touhuista. Kaipa ne olis solmiutuneet myöhemmin yhteen, mutta en jaksanut keskittyä haarukoimaan monelta eri lautaselta vuoronperään. Sain uusimman Leonin :) On ihanaa, kun on kirjasto, josta saa ilmaiseksi lainata kirjoja ♥ 

Huomenna tulee 23 vuotta siitä, kun menin naimisiin tuon rakkaan kaljasiepon kanssa. Aletaan jo vähän ymmärtääkin toisiamme aina välillä, kun on näin kauan harjoiteltu. 

Oispa savukalaa

Kauhea mieliteko. Ennen oli kaupoissa savupallasta, jota aina joskus ostin, mutta nykyään se on niin harvinaista ja kallista, etten raaski.

Yritin eilen ostaa jätskiäkin kaupasta, mutta kun kaivelin wokkivihannessekoituksia (etsin sellaista, missä ei olis paprikaa - miksi hiiessä kaikkeen pitää tunkea paprikaa????) niin nostin sen siihen vihannesten päälle pakastimeen, ettei sula, ja siihenhän se unohtui. Huomasin vasta kassalla. No, säästyypähän niiltäkin kaloreilta. Ja jätskipakettikin säilyy myyntikelpoisena, vaikka omasta pakastealtaastaan eksyneenä.

Heräsin kolmelta! Päätä särki, hartiat oli jumissa ja selkähäiriö vaivasi niin, että oli vaikea olla. Koirat heräs iloisena että "jee, herätään!" niinku ne aamuisin ruukaa olla, ja mie sitten aattelin että no noustaan sit ylös. Kävin vessassa niin koirat oli taas ilosena vintin ovella että "jee, mennään takas nukkumaan!", häntä heiluen kattoa tapittivat minua, ja mie sitten että no kokeillaan sitten vielä. Mutta ei. Uni ei tullu, tyhmät aatokset vaan pyöri päässä ja hartiat kiristyi yhä uudelleen, vaikka koitin rentouttaa. Tunnin verran siinä väkisinmakasin, sitten soi miehen herätys ja singahdin ylös taas. Auringonnousu punasi maisemaa mutta vain yksinäinen mustarastas vähän liversi, muut linnut oli hiljaa. Nyt se kesän hiljaisuus sitten alkoi.

Muutenkaan ei voi pihalla olla, hyttysiä on ihan saakelisti. Hyi en tykkää. Eilen laitoin pitkähihaisen paidan, kumilenksut ranteisiin pitämään hihoja alhaalla ja kahdet hanskat päällekkäin, kun menin raivaamaan nokkosia. Kerrankin oli kunnon panssarivarustus, eikä yksikään päässyt polttamaan, vaikka pisimmät oli yli metrisiä. Kottikärryllisen keräsin pensaiden juurilta, enkä edes isoa alaa putsannut. Hiki valui (hikinauha olis hyvä olemassa) ja paarmat pörräs ympärillä. Kyllä sitä nokkosenkeruuta riittäs meän tontilla! Aiemman keruun jäljiltä oli tosin pienenpieniä alkuja satamäärin, että pitäs olla kyllä pitkäjänteinen tuossa hommassa, tai saa aikaan vain ongelman moninkertaistumisen. Kaikkia juuria ei millään saa maasta pois.

Käytiin kuopuksen kanssa kirpparilla eilen, ukkonen jyrisi torin ulkopuolella välillä kovaakin. Yritin etsiä pihamekkoa itelleni, mutta kauheita hintoja pitävät. Niinku tuolla ruukaavat pitää. En maksa viittätoista euroa siististäkään käytetystä H&M:n trikoomekosta! Yks oli hinnaltaan kohtuullinen, mutta kokoa 52...

Kaatosade sai kaupungin tulvimaan, meillä tuskin oli puun alta maa kastunut.

Vanhat

Perjantakena alkoi tytöilläkin kesäloma, en muista millon esikoisen kesätyö alkaa mutta kuopus ei oo ees saanu semmosia. Eipä oo enää mitään pompöösejä päättäjäisjuhlia mekkoineen ja kukkasineen, loppuu vaan harjoittelu ja yks koulupäivä on sen päätteeksi.

Laitoin Reposaaren kuvia tuonne "Kuveja ja muuta sälää"-sivulle, ja näköjään olin unohtanut julkaista huhtikuun kuvatkin. Touko- ja kesäkuun kuvia en oo jaksanu laittaakaan. Ei oo oikeen kuvatuttanu. Oon plärännyt Rockfestistä julkaistuja kuviakin, että sattusko joku meistä näkymään jossain taustalla, mutta ei. Jossain oli kilpailukin, että olitko siellä ja bongaatko itsesi näistä 198 kuvasta, niin niistä päätellen festeillä oli vain kauniita ihmisiä, nimenomaan etenkin vähäpukeisia naisia (vaikka kiinnitin huomioni seikkaan, että katukuvassa näkyi enemmän miehiä kuin naisia) ja ne samat naiset monessa kuvassa. Kommentoinkin siihen kilpailuun, että onneksi meitä rumia ei kuvailtukaan. Ei edes oma mies kuvannut. Kuopuksesta näkyi ottaneen yhden kuvan, mutta se onkin kaunis.

David Draiman ei ollut kovin kaunis :) en nyt lainannut mieheltä sitä hikisten kainalokarvojen levittelykuvaa, mutta tällasen sympaattisen pömppämahakuvan. Ihanhan se on tavallinen mies tuokin. Vuotta vanhempi kuin mun mies, mutta paljon vanhemman näköinen. Minun mielestä.

Pridessä olis nyt kirkon järjestämä "Halauspiste", johon vois mennä vapaaehtoisena halimaan ihmisiä, jotka on halauksen tarpeessa. Tekis mieleni mennä, mutta oon niin huono yksin menemään. Ja ottaakohan ne ees mua kun en kuulu kirkkoon eikä mulla oo ees mitään kokemusta sateenkaarivähemmistöstä, lapset on pariutuneet vastakkaisen sukupuolen kanssa eikä suvussakaan oo ketään, ainakaan niin että tietäisin. Pitäsköhän sellasta olla? Vai riittääkö että on kokemusta ihmisyydestä? Ikärajana oli noin 45-90 vuotta. Vanhempi- ja isovanhempi-ikäisiä kaivattiin.

Mistä aasinsiltana siihen, että isän puoleinen ainoa täti kuoli viime yönä, ei ihan ehtiny täyttää 93. On jo pitkään ollu hoitokotipotilas eikä oo paljoo tienny maailmasta. Kunpa ei tarttis ite riutua silleen. Nyt on isä ainoana elossa sisarusjoukosta, kun siitä evakkolapseksi Ruotsiin jääneestä pikkuveljestä ei oo tietoa. Ainoana Suomessa olevana kuitenkin.

Päänsärky vain jatkuu. Se on vissiin otettava yöksi taas migreenilääke.

Driimiä pukkaa

 Tuolla punaisessa mökissä punaisten kallioiden takana oltiin monta päivää ♥ siellä oli ihanaa, ja kallioilla oli ihanaa, ja sääkin enimmäkseen suosi. Arvatkaa vaan olinko useamminkin könyämässä tuolla kivikossa. Mikä mahtava voima on merellä - ja varmaan mannerjäätikölläkin on osansa - kun isoja kivenmurikoita on tuohon kasannu. Violetti, hiekanvärinen, punagraniittinen ja musta sulassa sovussa vierekkäin, jostain kauempaa niiden on täytynyt kulkeutua. Osa ilmeisesti hiekkakivestä lohkeilee viipaleiksi, osassa on reikiä, kuin olis kiviä irrotettu isommasta lohkareesta. Jotkut rosoisia, toiset sileiksi kuluneita. Konttasin siellä ja tyhjensin yhtä kallionhalkeamaa irtokivistä, ja ihastelin niitä. Yhden sileän otin mukaan ja muut lapoin takaisin "kotiinsa". Vaikka jostain nekin on sinne kulkeutunut.

 Mies teki joka ilta iltaruuan meille :) viritteli tulet ja paistoi makkaraa. Nyt tulee ryynäri jo korvista. Samoin kuin ranskalaiskebab, kun sitä syötiin ensin festareilla ja sitten Reposaaren hyvällä grillikioskilla. Me ei olla missään hienoissa ravintoloissa ja gastropubeissa siellä ees käyty, kun hyvän ruuan saa Kaupparannan kioskilta kukkaroystävällisesti, ja koiratkin voi olla mukana.

 Ekan illan aallot. Sitten tuuli kääntyi tuulemaan mantereelta, ja aallot meni toiseen suuntaan. Vesi oli kovin kylmää, unohdin uikkarit mutta en kyllä olis menny uimaankaan tuohon veteen. Vedenpinta oli kai hiukan tavallista alempana, enemmän kallioita näkyi.

 Reposaari.

 Mää kyl tykkäisi assu tuol. Ei ol ruuhka.

 Mies ja joutsenet. Parhaimmillaan laskin tuossa viisitoista joutsenta! Ihan ne sovussa siinä eleli, eli ei ollu kenenkään pesimäreviiri. Pari vuotta sittenhän tuossa oli kauhea taistelu, veri ja sulat roisku.

Yyterin koirarannalla toki käytiin myös, koirat juoksi iloisena matalassa vedessä, kunnes alkoi palella. Ei ollu juuri porukkaa, tohti pitää irtikin niitä. Mies kuvaili niiden kirmailua. ja äksyili mulle, että "miks sun pitää mennä aina sinne missä koiratkin on?!" kun koirat ne kulki mun perässä. Jos pysähdyin, nekin pysähtyi, useimmiten.

Sitten tuli tosiaan kylymä ja piti pukea paita takaisin ja mennä lämpimälle hiekalle tepasteleen.

Ja tekemään simpukkakollaasia sillävälin, kun mies kuvaili kopterilla. Kollaasin ympärystä tuli heti täyteen pieniä tassunjälkiä, kun koirien piti tarkastaa kaikki mitä mie siihen panin. Dyynit on kyllä ihmeellisiä, osa on ihan kovaa maata, osa taas upottaa ja lähtee vierimään.

Perjantaina olikin kylmää ja sateista, hyttysetkin teki jonku ihme invaasion. Hyi. Käytiin sitten ajelemassa Raumalla, mutta sää meni ihan sumuiseksi ja kuvaamisesta ei tullu mitään. Syötiinpähän hyvin raumalaisessa - kebabbipaikassa :D mie söin kyllä pizzan...

Monta lintua sain listaani. Haikaroita, haahkoja, selkälokin, meriharakan, mustavariksen... vaikka unohdin kiikaritkin muasta. Haahkan varmensi mies kameralla, kuvan kun suurensi niin pystyi tunnistamaan.

Kotimatkalla sainkin sitten kamalan migreenin. Kun olisinkin tiennyt, että se on migreeni ja vaatii sumatriptanin, olisin ottanu ennenkuin menin kahdeksi tunniksi nukkumaan, mutta kokeilin ensin tavallisilla lääkkeillä. Sen paranteluun menikin sitten hyvä päivä, vaikka oltiin muka niin hienosti ajoissa kotonakin. Ei ihan oo parantunu vieläkään.

Outo särky iski leirintäalueellakin; juttelin "naapurin" miehen kans koirista ja aivan yhtäkkiä tuli kauhea kipu päähän. Hyvä että pystyin keskustelun lopetteleen. Se hävis välillä, tuli miedompana takas pariin kertaan kunnes otin matka-apteekistani puolikkaan sumatriptanin. Sitten vasta olo tulikin kauheaksi, olin jo menny nukkuun mutta oli pakko nousta ylös ku tuntu että kuristun ja pää räjähtää. En tiiä olisko menny lääke vanhaksi vai mikä oli, heitän ainakin pois nuo.

Muuten kyllä olin ihan onnellinenkin välillä. Mies ei ollu ottanu mitään musiikkikaiuttimia mukaan, oli rauhallista, eikä se juonukaan liikaa, eikä rampannu yömyöhäseen ulos ja sisään. Tai ehkä mieki valvoin tavallista myöhempään, rockfestailu sai minunki unirytmin keikahtamaan. Ekana aamuna herättiin auringonnousun aikaan! Neljän maissa siis. Keiteltiin ja juotiin kahvit ja mentiin takas nukkuun :) Vähän häiritsi siltatyömaan äänet, kun siellä juntattiin paaluja. Mutta 9/10 lomalle!

Dream came true

Nyt olen nähnyt Disturbedin lavalla, ja toisaalta unelma toteutui, toisaalta hohto karisi kun näki laulajan hikiset kainalokarvat :) Isolla screenillä siinä vieressä vielä, kädet ylhäällä paukutti kämmeniä yhteen allit hyllyen. Lordinkin olis ehkä aika päivittää esiintymisasunsa, se näytti olevan mahan kohdalta vähän tiukka. Mutta bändi veti yleisöä hurjasti, vaikka sillä ei vissiin niin kovin hyvin oo viime aikoina menny. Kiss oli Kiss. Vanhoja ukkoja neki, mutta hyvin ne veti. Illalla tuli kylmä, tuulikin kovaa ja ihmiset hytisi, kun ne oli varautuneet samanlaisiin lämpimiin öihin mitä oli pari ollut.

Mun ikääni ihmeteltiin, vaikka en tasan ollu ainoo viiskymppinen! No sunnuntaina ei ihmetelty, kun Kissiä oli tullu kattomaan moni mun ikänen, mutta perjantaina yks tyyppi kysy, onko kuopus mun lapsenlapsi, ja ihmetteli ku äiti ja tytär oli lähteny yhessä. Lauantaina joku tuli jotenki silleen että näytätsä vanhemmalta ku oot... hoh. En mie nyt silleen osannu loukkaantua, mutta mietin, pitääkö sunnuntaiksi laittaa se paita, missä lukee "I'm too old for this shit". Laitoin kumminki Disturbedin kiertuemainospaidan ja mustat housut, ei kukaan enää tuijottanu samallai ku sillon, ku mulla oli oranssit leggingsit ja punainen tai oranssi paita. Mustana sulautuu joukkoon, mutta festarikaverit ei sit enää löytäny mua väkijoukosta yhtä hyvin.

Nyt on hyvin nukutun yön jälkeen huseerattu kamoja kasaan Reposaaren Siikarannan retkeä varten. Kaksi kesän huippukohtaa osuu nyt tälleen vierekkäin, kun muuten ei saatu sitä mökkiä mikä haluttiin. Vähän on sateita luvattu, mutta eiköhän me nautita silti :)

Nauttikaa tekin tahoillanne ♥

Söin pullan!

Nonni, yheksältä on jo varjossa 24 astetta lämmintä. Taitaa jäädä tältä päivältä koiranlenkitys väliin, kun illalla ollaan festeissä. Olis pitäny laittaa kello soimaan; oon käyny ennen seiskaa jo lenkillä näinä kuumina päivinä, mutta nyt en heränny ajoissa. Meni illalla vähän myöhään, kun hain tytön iltajunalta ja junassa ei ollukaan kuskia! Se pääsi lähtemään vasta kun jostain oli hälytetty varakuski, tai liekö ollu se oikea kuski sitten mutta mihin lie juuttunut. Tyttö sanoi, että samassa osastossa oli joku höperö mummo, joka oli kiroillu kauheesti ja soitellu vähän väliä jolleki, että "joo, oli se jääny ryyppäämään" - se kuski, vaikka kenelläkään ei oikeesti ollu tietoa miksi se oli myöhästyny. Ärsyttäviä ihmiset, jotka tekee omia johtopäätöksiään ennakkoluulojensa perusteella ja esittää ne sitten faktana.

Rusokuusama

Ja laihdutuskuuri on loppu! Ooye! Vaikka ei se niin vaikeeta ollu ku monesti ennen on ollu. Painoon jäi 400 grammaa enemmän, kuin oli tavoite, mutta sen kunniaksi otin pakastimesta sulamaan kolme itsetehtyä sämpylää ja PULLAN. Joka ei ollu kyllä itsetehty. Mutta mun maha on edelleen valtava. Jos oikein muistan, niin rasva "siirtyy" menopaussi-iässä vatsaonteloon. Pylly pienenee, maha suurenee. Mulla se on ainakin menny niin.

Sisko ihmetteli, että miksi mie laihutan... kyllä mie omakohtaisesti tiedän sen, että kun on itelläki liikakiloja, niin toisen onnistunu laihdutus harmittaa. Mutta onhan se itsestäänselvää etenkin tässä iässä, että paino pitäs yrittää pitää samana eikä ainakaan antaa sen nousta. Oon miettiny sitäkin, kun on ns. laihdutusryhmiä, että varmasti kateutta on ilmassa. Ja vahingoniloa.

Huopakeltano

Joku on syöny pihalta kaikki linnunsiemensitä kylväytyneet auringonkukan alut :( varmaan täällä käy jänis tai joku semmonen. Kissan ei luulis niitä syövän... ei oo nyt ollu riistakamera päällä, ei tiiä kävijöistä. Yläpihalla on ihan kaupasta siemenhyllyltä ostettuja "erikois"auringonkukkia padassa kasvamassa, viimeksi kun katsoin niin ne oli onneksi vielä tallella.

Mahonia

Oon hiukan ruskettunu. Olkapäissä on rajat, ja sääretkään ei oo enää niin valkoiset kuin maha. Eilen kyllä sen, mitä olin ulkona (aamulenkin jälkeen) olin visusti varjossa paikassa, johon kävi tuulenhenki aina välillä. Olihan se ihanaa.

Meillä on vaan alkanu laulaa lintu, jota en tunnista! En millään, vaikka oon kahlannu kaikki lintujen äänet (tuolla sivustolla on kyllä varsin väärän kuuloinen lehtokertun ääni, en tiedä voiko muihinkaan sitten luottaa) pariin kertaan, ja totta puhuen vähän ärsyttää. Se kuulostaa lähinnä kirjokertulta, mutta ei voi olla se, koska semmoset ei pesi täällä ja muutenkin on harvinaisia. Ja sillä sekä sen kaverilla, jonka kanssa se välillä intoutuu laulamaan, on lurittelussaan usein sellanen erikoinen loppusointu, mitä en oo aiemmin kuullut. Pieni lintu se on, laulaa puussa matalallakin, mutta sen tarkemmin en oo nähny.

Koirilla on ollu vatsavaivoja, vaikkei mitään erikoista oo syöneet. Ellei joku heittele myrkkysyöttejä mejän pihalle, sitä aina pelkään. Tuossa lähikylällähän oli joskus joku tuonu myrkkysyötit portaille, että koira ehtii pihalle tullessaan hotkaista ne ennenkuin kukaan ehtii tehdä mitään... oli kyllä jäänyt valvontakameraan sitten. Musta on järjetöntä, että myrkyn levittely tappamistarkoituksessa ei ole rikollista, jos se myrkky ei aiheuta vaikka lapsen kuolemaa. Koiran kuolema on vain joku lievä vahingonteko. Kissan tuskin sitäkään.

Mies oli jo eilen kuvaamassa Rainbown keikkaa, mutta mie ruuvaan rannekkeen käteen vasta tänään. Saa nähdä selviänkö hengissä viikonlopusta.

Puskia ja itikoita

Onpa olevinaan kauhean kuuma, vaikkei mittarin mukaan pitäs niin ollakaan ja tuuleekin. Liekö ilmankosteus tai joku sitten korkeella.

Itikoita meillä on nyt sitten sen verran, että pihalla istuskelu ei enää kiehdo. Justiin nyt päiväsaikaan vielä menee, ainakin jos tuulee, mutta iltapäivän lopulla ei sit enää. Kurjaa. Paarmoja ei oo vielä näkyny, mutta eiköhän neki sieltä kohta tuu.

Napsin nuo kunnan maalla kasvavat vaahterantaimet keväällä tasapitkiksi toiveissa, että niistä tulis kiva "pensasaita" näköesteeksi meille, ja varsin tiuhaan ne nyt kasvaakin! Ei kohta enää näe ketä tiellä kulkee :)

Kävin kirjastossa, ja suureksi tyydytyksekseni löysin pari kolme ennenlukematonta tai uutuutta. Ilahduttaa semmonen. Iloa tässä kaipaakin, kun paino vaan nousee vaikka nälkäkuuri jatkuu. Luultavasti on elimistö pasahtanu säästöliekille. Perjantaina en enää kuureile, syön jätskiä ja juon limua Rockfesteillä jos huvittaa. Festien jälkeen meillä on mökki Reposaaresta vuokrattuna muutamaksi päiväksi, tytöt saa jäädä tänne pitämään huushollia pystyssä. Siinäpä ne sitten onki minun kesänvietot tälle kesälle.

Yks päivä ku kävelin yhtä vakilenkkiäni, sen varrella oli tämmönen. Luulin jo hetken, että se on varmasti kuollu - hevoiseläimet harvemmin noin reporankana makaa - mutta kyllä sen rintakehä sitten kohoili kun kauemmin tarkkailin. Sen täytyi tuntea olonsa melko turvalliseksi.

Kauppamatkan varrella on kans yks joutsenpari pellolla, ja aina se toinen makaa. Tai melkein aina. Oon miettiny mahtaako se olla jotenkin sairas tai jalkakipuinen.

Meen kokeileen, voisko ulkona olla...

Voihan pyörrytys

Huh, viikko laihkaria takana, ja paino pysyny samoissa viime päivät. Vaikka kaikkeni oon tehny. Ei mua nälän tunne haittaa, mutta mielitekoja on vaikea vastustaa ja tämä heikotus rassaa eniten. No nyt on vielä migreenilääkkeen tuoma heikotus lisänä, olo on kurja.

Ensviikonlopun Rockfest on sääennusteiden valossa hornankattila. En tajua miten selvitään, ukkostakin on luvattu ja sehän onkin tosi kivaa siellä metalliaitojen ja rautaputkista rakennettujen korkeiden häkkyröiden seassa keskellä isoa aukiota. Bruh.

Hain eilen yhdeltä metsätieltä kiviä, ladoin ne aitaverkosta tehtyyn lieriöön ja laitoin kukkaruukun kivien päälle. Ei oo kummonen teos, ruukkukin rapistuu ja on ruma. Siinä on kylvettynä kehäkukkaa ja kurkkuyrttiä ja varmaan pari kranssinsiementä.

Mies oli toimelias eilen, trimmeröi ja putsas rännit. Mie olin tikkaidenpitelijänä, kysyin että mihin se aikoo paiskia roippeet, että olisin laittanu astian alle. Ei tienny, aikoi sitten katsoa. Roiski ne sitten pitkin pihaa ja siellä ne nyt on. Astialla olis voinu käydä kippaamassa haisevan jätteen tunkiolle tai johonki. En aio nostaa sormeanikaan siivotakseni. Aion kitkeä nokkosia. Kunhan tämä heikotus, närästys ja pyörrytys hellittää.