keskiviikko 31. elokuuta 2016

Pitäs olla vaan ei ole

Laittelin vähän kesävaatteita pois kaapista, vinttikomeroon, ja otin samalla sieltä muutaman pussukan ja yhen laatikon, että käyn läpi ja heitän turhia pois. Yhen ainoan roskapussillisen sain, ja toisen UFFin laatikkoon meneväksi. Oikeesti melkein kaikki mun vaatteet joutais pois, mutta onhan sitä jotain päälläkin pidettävä. Näitä virttyneitä resuisia rättejä. Niin monta teepaitaa on viime aikoina menny leikeltäväksi siivousliinoiksi, että pitäs melkein jostain hommata uusia. Mie ku en oikein osaa olla muutaku teepaidoissa, ja niihin tulee reikiä ja pesussalähtemättömiä tahroja varsin äkkiä. Tai mun mielestä äkkiä, jonkun toisen mielestä paidan käyttöikä ei ole ku neljäsosa siitä, mikä mun mielestä on sellanen hyvä ikä. Asia erikseen niiden lempipaitojen kohdalla, ja yöpaitojen, joita ei tarvi julkisesti esitellä.

Pitäs olla parempi mieli, ku sai raivattua pois asioita, mutta paha mieli on vain silti. Pitäs lähtee sitä viemään tuonne mettään haudattavaksi, mutta ei voi lähteä ku pesukone pyörittää pyykkiä ja haisee hiton pahalle edelleen.

Pitäs ostaa uusia paitojakin virttyneiden tilalle, mutta ei oo rahaa ja se tuleva pohjoisen reissu nielee multakin rahaa. Vaikka en edes halunnut sinne. Vaikka mulla ei ole yhtään ylimääräistä. Nytkin on tili miinuksella, ollu jo jonkin aikaa; miten se riittää sitten, kun siitä menee johonkin matkailuun ja kuitenkin tänne kotiin jäävän lapsenkin pitää saada ruokarahaa ja ehkä bussirahaakin? Mutta mies ei välitä. Se haluaa sinne reissuun ja sinne mennään. Eihän sitä rahan vähyys ole koskaan estänyt. Lainaa peliin vain. Olin salaa toivonut, että tulis jotain ettei päästäis reissuun, mutta ei sitä oo tullu ja viikonloppuna on lähtö.


tiistai 30. elokuuta 2016

Inhorealismia

Vuokraisitko huoneen (tosiaan - entisvanhaseen tapaan yhden huoneen pienestä huoneistosta) vuokranantajalta, jolla on tällainen ilmoitus? Ei kannata ihmetellä, jos linkki ei vie minnekään, tuohan varmasti menee kuin kuumille kiville ja ilmoitus tulee tarpeettomaksi...

Omituinen puolikipee ja pyörryttävän hutera olo vain jatkuu. Ehkä mulle tulee sepsis tuosta nenäpaiseesta ja kirjoitan nyt viimeistä bloggaustani. Eilen ja tänään oon tyhjentäny sieltä vetistä valkoista... juttua aika paljon. Aamulla oli vasen poski niin turvoksissa että hyvä kun silmän sai auki. Hain pihalta kylmän kiven muovipussiin ja "haudoin" sillä, niin ainakin se karsea silmäpussi pieneni. Meinasin, että soitan sairaanhoitajalle, että jos se on vaikka tulehtunut, mutta sitten aattelin että olis se kipeempi jos se olis tulehtunu.

Ennenkuin vein sen puhelimeni huoltoon, tyhjensin kuvat koneelle, ja siellä oli jotain sellasiakin juttuja, mitä olin aatellu laittaa tänne mutta unohtanu. Esimerkiksi käynti Lohjansaaressa, jossa kasvaa iso vanha rauhoitettu tammi.
Takaisintullessa oli hitosti maatalouskoneita tiellä, kun oli pitkästä aikaa poutapäivä, ja kaikki pui ja kuskas jyviä niska limassa, varmaan oli valjastettu kaikki työvoima ja kalusto käyttöön, eikä ne joutanu päästään takanatulijoita ohikaan. Ei jollain rekalla lähdetä ohi peräkärryllisestä traktorista missään pienessä välissä, ja isoja välejä ei ollut. Meillä sentään oli hyvin kiihtyvä henkilöauto, mutta ei sekään ihmeisiin pysty. Mutta meillä ei ollu kiire.

Omppuja riittää. Nämäki on tosi kauniita näin poseeraamassa, mutta toinen puoli on mustia rupia täynnä ja yhdessä on madon koti, jonka ovelle se oli liimannut omenanlehden. Löysin mie niitä muutaman syömäomenoiksikin kyllä, mutta ei niitä tosiaan meillä kukaan syö. Ei, vaikka pilkon valmiiksi suupaloiksi kulhoon. No mies syö säälistä. Esikoinen saa allergiaoireita, muuten saattais syödä sekin.
Ja tämä perhostoukka. Se ryömi autonrengaspinolla eteenpäin, yhtäkkiä pysähtyi ja avas tuollaisen kamalan, ammottavan reiän selkäänsä! Hyi että se kosketti minussa jotain trypofobiatriggeriä. Eihän se oikea reikä ole, mutta näytti siltä. Liekö se jokin pelottelukeino. En löytänyt lajia, joku villakarvajalka oli lähinnä mutta se on ihan eri värinen. Tällä on punaruskea häntätupsu ja selässä tuollaset turkkilevyt.

Mies meni lääkäriin, sekin on ollu kumman väsynyt viime aikoina. Ja valittaa selkäkipua, mutta ei se juuri tee mitään, mikä vetreyttäis selkälihaksia. Ei myöskään syö magnesiumia, vaikka se auttais jos on kramppeja, niinku sillä on. Ei se tee mitään itseään auttaakseen. Sillä oli sitä asentohuimaustakin johon se sai hoito-ohjeet, mutta ei oo tehny kai kuin yhden kerran sen Epleyn manööverin. Kun oli kuulemma sanottu, että menee ohi ittekseenkin, eikä oo vieläkään kunnolla menny. Miehet...


maanantai 29. elokuuta 2016

Konvertteri apukäyttöinvertteri

Nyt joku joutuu mun blogiin kun googlettaa tämän, minkä mieki googletin enkä tullu yhtään viisaammaksi... kuvan nappasin Allegro-junan kyljestä. Ukko-Pekan takia me kyllä siellä laiturilla seistiin:
Tuollaisesta veturista sentään näkee ja kuulee, miten voima jyllää, toisin kuin hiljaisista ja tasaisesti menevistä sähkömoottorijunista.

Olo ei ollu kaksinen, eikä oo nytkään. Yöllä ja osin aamullakin oli päänsärky, varmaan sen sysäs liikkeelle saunan jälkeen juotu siideri. Ja ehkä mulla on tulehtunut tuo paise naamassa ja se tekee kipeen olon... nenänpielessä olevasta näppylästä kai lähtenyt, neljäsosa naamasta turvonnut niin että näkökenttään asti yltää. Kumma miten näitä naamapaiseitakin on ruvennu tulemaan alvariinsa. Enkä oo ees puristellu tai näpläillyt tuotakaan, se vaan halus paisua.

Käytin lasta psykologilla, miehellä on arkivapaa ja se vei auton jakopääremonttiin joka viivästyy ties kuin paljon edellisen asiakkaan romun takia, joten mies hengailee sitissä. Onneksi mun ei tarvi olla mukana, voisin mennä vaikka sänkyyn peiton alle lämmitteleen... tänään piti sataa rankasti, mutta ei oo näkyny... nyt ei voi käyttää huonoa ilmaakaan oikein tekosyynä.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Hermot menee

Hermovika. Se mistä oon ennenkin puhunut jossain kohtaa, joka tuntuu siltä, kun ihon alle olis pujotettu lanka ja siitä sitten joku vetelis muutaman sekunnin välein. Mihin ei mikään venyttely tai jumppa auta, ainoastaan piikkimatolla makaaminen on hetkeksi auttanut, mutta nyt ei auta enää sekään. En jaksa tätä! Ja pakko on, kun ei pakoon pääse. Ei myöskään ajatukset pääse siitä irti, se on niin häiritsevä ja inhottava. Hiukan sitä vaimentaa, kun sen kohdalta painaa kovaa (esim. nyt mulla on sellanen varsinuija - keittiöväline - selän ja tuolin selkänojan välissä, ja heilutan kroppaa niin että se hieroo sitä kohtaa selässä) mutta se vain peittää tuntemuksen kovemmalla tuntemuksella. Toisin sanoen sattuu, etenkin tuntikausien piikkimatolla makuun jäljiltä vähän kaikki sattuu selkään. Ei voi edes googlettaa, mitä se vois olla, kun ei osaa kuvailla. Se kun ei ole varsinaisesti pelkkää kipua, vaan "inhottava tunne". Selkärangan oikealla puolella osapuilleen rintsikoiden kohdalla. Tämä palikkahieronta vaan tuntuu aiheuttavan jostain syystä hengenahdistusta...

Reissuunlähtöön on vajaa viikko, ja sekin ahistaa. Toissailtana suunniteltiin reittiä, ja matkaa tulee liki 3000 kilsaa jo pelkästään eri paikkojen välillä. Siihen sitten lisäksi paikkakunnilla pyörimiset. Pyykkikone on kans pyörinyt, pitää yrittää pienentää tuota pyykkivuorta ku sitten on kaksi viikkoa ettei pyykätä. Laitoin riskillä nyt sekä tiskikoneen että pyykkikoneen yhtä aikaa päälle, ku kummassakin menee hitosti aikaa - pitää kuulostella ettei vesipumppu mee pois päältä. Ja toivoa, ettei pesukoneesta lähtevä paskanhaju tartu vaatteisiin. Yks koneellinen piti jo pestä toiseen kertaan, ei niitä voinu päälle laittaa, sen hajuisia vaatteita.

Eilen tuuli niin reippaasti, että jopa ohut täkki kuivui ulkona kolmessa tunnissa lähes kuivaksi. Ja tuuli heilutteli ränniä tai jotain niin kovasti, että se kirskuna haittas ainakin mun nukkumista. Ei tosin niin paljon kuin tuo selkävaiva. Sen jälkeen, kun mies tuli nukkumaan kuuden tunnin juopottelun jälkeen hirvittävän hajuisena, lähdinkin alakertaan sohvalle. Siellä ei sentään tarvinnu kuunnella tuulen aiheuttamia ääniä ja kuorsauskorinaa. Eikä haistella lemuja.

Tällanen outo kuva tuli pihan ekasta auringonkukasta, kun kamera päättikin käyttää salamaa vaikka taustalla paistaa aurinko. Etanat ei oo vielä onnistunu ihan kokonaan syömään niitä. Poimin yhden lihavan sieltä kyllä just eilen, liiskasin sen pihatielle. Juu tiedän, että pitäs tehdä se toisella tavalla. Ja pitäs pitää rikka-ja ruohokasvusto matalalana. Pitäs, pitäs ja pitäs. Omeniakin keräsin kottikärryllisen maasta (ei ehkä fiksuinta mahdollista hommaa hääriä omenapuiden alla kovalla tuulella) ja muutaman vähärupisen toin syömäomenoiksi sisällekin. Kukaan tuskin syö niitä.

Ja ruohon ajoin, sen mitä mies ei ehtiny viikolla. Sillon ku edellisen kerran leikkasin ruohon, mies vähätteli että "eihän se vielä niin pitkää ollu", mutta sitten tuli sateet ja johan olis saanu niittosilppurin tuoda pihaan, että olis sen jälkeen saanu ruohon lyhyeksi. Hyvä oli, että ajoin silloin. Pitkää oli taas, ja yksi pläntti jäi ajamattakin.

Vein puhelimenkin taas huoltoon. Kirjoitin oikein kunnon kompaktin vikalistan, jonka printtasin, että sen ois voinu laittaa siihen puhelimen oheen, mutta ei - pimu kirjoitti itse saatteeseen oman versionsa kaksisormijärjestelmällään. No, toinen myyjä aiemmin (kun hain edellisen kerran puhelimen huollosta, ja vian syyksi oli löytynyt "se, että puhelimessa oli panssarilasi") sanoi, että kolmannella huoltokerralla samasta viasta vaihtavat yleensä koko puhelimen. Ehkä tulee vielä se kolmas kerta, jos huolto on tuota luokkaa, että syytetään panssarilasia siitä, että näyttö ei mee päälle.

Hieno ilma ulkona, paska olo mun sisällä. Vihaan tätä selkätunnetta. Vihaan tätä ruumista, jossa joudun asumaan. Menisin lääkärille muuten, mutta mitä sanoisin? "Hassu tunne selässä aina joskus"?

Ainiin ja tämä:


Kattopellin kirskunnan lisäksi ei muuta haittaa, ja muualla puuta nurin ihan sikana... kyllä tää on tuulien osalta ihan lintukoto. Sähköt katkes alkuyöstä sen verran, että piti hellan kelloon asettaa aika.

torstai 25. elokuuta 2016

Logiikka 5/5? Not.


Zuppiloita

Hieno metsäretki oli mulla eilen. Sain tytön mukaani, se keräs mustikoita pieneen hilloämpäriin ja mie kattelin niitä kanttarelleja. Tyttö kyllästyi jo jonkin ajan kuluttua ja tehtiin niin, että se meni koirien kanssa kotiin, mie lupasin kantaa sen mustikat kotiin. Intouduin keräämään astian täyteen, ja joko mun silmät oli sitten asemoituneet mustikkamoodiin tai sitten niitä kanttarelleja ei niin kauheasti ollukaan, miltä se eilen tuntui. Jonkin verran kuitenkin sain, ja onneksi oli sit pari muutakin pussukkaa mukana, kun yllättäen löysinkin suppilovahveroita!

Olin jo aiemmin viikolla nähnyt pari, mutta kuittasin ne rustonupikoiksi tai joksikin muuksi, kun ajattelin että ei syksy NIIN pitkällä vielä voi olla, että suppiksia löytyis. Mutta kyllä se vain on. Kävin sitten takaisintullessa vielä katsomassa sen montun, mistä niitä yleensä löytyy, mutta se metsäkone on niin rikkonu metsänpohjan, ettei siellä mitään ollu. Ja miksi ne hakkuujätteetkin pitää kasailla siihen polulle? Miksei niitä voi laittaa vähän sivuun kulkureitiltä? Metsä sotketaan ja roskat jätetään ku paska perseestä just siihen. Mutta ei sentään kaataneet vielä kaikkia puita, pisteet siitä.

Hirvikärpäsiä kuulostelin reissullani, ja kaikenmoista pörähtelijää olikin, vaan en yhtään hirvikärpästä oo ittestäni löytäny. Illalla sängyssä sit aattelin että olisko niitä kumminkin tullut, ja tietenki alko kutittaan sit joka paikasta :)

Selkä oli kipee jo lähtiessä, mutta kipu unohtui mustikoita ja muuta poimiessa... sitten kun tuli takaisinkävelyn aika, oli selkä ja jalat aika kamalat. Tasamaalla vielä käveli, mutta ylämäki oli siinä ja siinä, ja kotiportaat piti nousta porras kerrallaan kun jalat teki tenän. Aamulla oli taas vaikee könytä rappusia alakertaan. Mietin, että nytkö mie jo oon sitten vanhus, jolla kolottaa joka paikkaa ja aamuisin on nivelet jäykät... tosin eilen kyllä laskeskelin, että ku mun äiti oli tämän ikäinen, sillä oli jo kaksi lapsenlasta, joista vanhempi meni kouluun. Se oli mummo jo 41-vuotiaana. En ollu aiemmin tullu ees aatelleeksi.

Pyykinpesukoneen haju on tullu takas. Eilen pestyt vaatteet haisee niin, ettei niitä voi käyttää.

Esikoisen koulumatkatukihomma ratkes niin, että mitään tukea ei haeta kun ei sellasta saa. VR:n kausilippu riittää, kun joka aamu alkaakin ysiltä, ja se maksaa kaksi euroa vähemmän, mitä pitäisi lipun vähintään maksaa, että sais Kelan tukea.

Kuopuksen kaverin sairaus on selvinnyt, eilen aloitettiin lääkitys ja sen takia ei voitukaan mennä sitä katsomaan - tänään mennään.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Syksyä pukkaa

Vai mitä tää tällanen on? 

Aamulla oli niin hieno sumu, että lähdin koirien kanssa oikein kävelylle. Yleensähän päästän ne vain pihalle käymään aamupisulla, mutta oli niin märän ja ankean näköistä, että arvelin niiden katsovan ovesta ulos ja kääntyvän takaisin sisälle, kuten ruukaavat tehdä jos siltä näyttää. Kuka nyt lämpöisestä ja kuivasta sängystä haluais suin päin märkään ja kylmään ruohikkoon lähteä tallustelemaan. Nyt oli pakko, kun oikein narussa vein. Jätettiin sitten terveiset portin pieleen naapurin poikakoiralle, joka siitä kahdeksan aikaan kulkee ohi.

Kyllä oli niiiiin syksyisen näköistä, mutta ei vielä hajuista. On liian lämmin siihen hajuun. 

Meinattiin tänään lähteä käymään siellä sairaalassa kattomassa sitä kuopuksen kaveria, viedään sen puhelimen laturi, mitä se oli kaipaillu. Sillähän jäi meille tavaraa, kun sen piti tulla toiseksikin yöksi meille mutta joutuikin sinne sairaalaan. Ja niiden piti lähteä viikonloppureissuunkin kuluvan viikon lopulla, mutta se meni nyt puihin. 

Eilen kaikinpuolisesta jaksamattomuudestani huolimatta lähdin lenkille, kun näytti ilmakin kirkastuvan. Aurinkohan paistoikin hetken aikaa oikein mukavasti, ja nyt on koettu sitten sekin, miltä tuntuu, kun kanttarelleja tulee polulla vastaan niin paljon, että ihan kyllästyy. Pieni pussukka oli mukana, ja se tuli täyteen ja alkoi sangat venyä ja lopulta mun oli pakko muuttaa reittisuunnitelmia ja lähteä takaisin kotiin. En vain pystynyt menemään kanttarellien ohi poimimatta niitä! Hirveä pakkomielle. En voinut ottaa sitä riskiä, että tulis enää enempää vastaan... kahden koiran flexien kanssa taiteilu metsässä on tarpeeksi rassaavaa jo ilman varovasti käsiteltäviä sienipussejakin. Ehkä pitää mennä jonku repun kans sinne hakeen ne loput... ja sitten tietenkään ei oo enää yhtään sieniä, kun repun ja sieniveitsen kanssa menee :) Mutta paistoin ne illalla ja pistin pakkaseen. Olihan se ihan tyydyttävää. Ihmeellistä suorastaan. Niin hirveästi kanttarelleja melkein joka paikassa.

Aika hurja maanjäristys ollu Italiassa. Järisee koko ajan, täällä on kartta, mihin päivittyy lähes reaaliajassa. Tai onhan niitä ollu hurjempiakin, mutta tuolla asuu niin tiuhasti ihmisiä että tuhot on jonkinmoiset. Maankuoren toiminnasta kiinnostuneena selasin vähän nettiä, että kuinka tavallisia ne järistykset siellä on - onhan Italiassa tulivuoriakin - ja onhan ne. Vuonna 2009 tapahtuneesta L'Aquilan maanjäristyksestä oli oikein Wikipedia-artikkelikin, josta näkyy hieman sitä mentaliteettia, mikä Italiassa mun näkemyksen mukaan on... jonkinlaista lapsellista hosumista. "

Noin kuukausi ennen maanjäristystä italialainen seismologi Giampaolo Giuliano varoitti suuren järistyksen uhasta L'Aquilan ympäristössä. Giuliano varoitti asiasta Internetissä, ja alueella kiersi kovaäänisellä varustettu autoja varoittamassa järistysvaarasta. Osa paikallisista katsoi Giulianon lietsovan paniikkia. Seismologi joutui poistamaan poliisin vaatimuksesta varoituksen Internetistä."

Sitten kuitenkin: "L'Aguilan tuomioistuin langetti vankeustuomioita seitsenjäseniselle tutkijajoukolle, joka oli kuusi päivää ennen järistystä arvioinut järistysriskin olemattomaksi." Suora kopsu, kirjoitusvirheineen kaikkineen. Että ensin kun varoitetaan, syytetään paniikin lietsomisesta ja vaiennetaan, sitten syytetään siitä, ettei varoitettu...

tiistai 23. elokuuta 2016

Suhteellisen lopussa

Olen kyllä lukenut blogeja, mutta en ole juuri jaksanut kommentoida. Pää on toisaalta tyhjä ja toisaalta aivan liian täynnä kaikkia asioita, jotka sitten kuitenkin unohtuu. Liikaa muistettavaa, liikaa tehtävää, liian vaativia tehtäviä ja liian monessa paikassa käymistä - normaalille ihmiselle (ja ehkä mullekin 10 vuotta sitten) ihan normaalia touhua, mutta mie en tahdo selvitä siitä. Pakollista kaupunkiajoa, joka stressaa ihan hirveästi. Tänäaamuna viimeksi, kun huomasin, että kunnantalolla ei enää ole sitä laatikkoa, johon sai ennen jättää valmiiksitäytetyt Kelan hakemukset... koko ajan palvelut huononee ja siirtyy kaupunkiin. Nytkin piti tuota varten lähteä seikkailemaan keskustaan, tai toinen vaihtoehto tietysti olisi ollut etsiä osoite ja laittaa postin mukana, mutta mie vain en enää luota postiin ja nopeammin se meni noin. Kuitenkin tyttären vein kouluun siihen lähistölle joka tapauksessa.

Toinen tyttö piti viedä kouluun myös, koska ei uskalla mennä bussiin. Sen kaveri, joka on tavallaan turvahenkilö, on pois koulusta ja muutenkin bussi on meidän kohdalla tosi täynnä (kun niitä junavuoroja harvennettiin niin junallakulkijatkin joutuu änkeytyyn bussiin, ja meidän pysäkki on viimeisimpiä mistä kyytiin on tulijoita) joten ei puhettakaan että menis itse. Pyörällä ei voi panna menemään, kun se jalka on vielä toipilas.

Olivat tämän kaverin kanssa viikonloppuna Hesassa kaupoilla ja junia bongaamassa, ja onneksi mies keksi että se lähtee niitä hakeen autolla sieltä jostain sille tutusta paikasta, koska Kaverin olo romahti matkalla ja se lyyhistyi tuohon pihalle. On nyt sairaalassa, ei tiedetä mikä on paitsi kova kuume. Olis ollu kamala paikka, kun se olis sairastunu jossain junassa, oksentanu ja ollu puolitajuton ja kuopus ei varmaan olis osannu mitään tehdä. Ympäristö olis varmasti luullut känniseksi ja poliisi heittäny putkaan tai jonnekin selviämisasemalle.

Mun viimeyö oli taas kamala, ehdin just illalla ajatella että mukavaa, kun ei ole ainakaan vuorokauteen särkeny päätä ja kun oikaisin itseni sänkyyn, alkoi särky joka nopeasti yltyi. Migreenilääke ei auttanut, vaikka aaltomaisine pahoinvointeineen oli ihan migreenityyppistä, mutta kaks nelisataista ibuprofeenia toi ainakin unen viimein. Sohvalla tosin; en uskaltanut kiivetä vinttiin kun tuntui että tasapainokin heitti, ja jos olis pitäny lähtee oksentamaan nopeesti niin sieltähän olisin tullu pää edellä alas.

Olen kyllä suhteellisen lopussa. "To do" -listaan tulee koko ajan kaikkee, mutta mie luulen etten jaksa yhtään mitään.

No, laitan tähän vielä pari kuvaa itestäni:
 Pitkästä aikaa hoksasin nuo kiharantekojutut ja ruuvasin ne päähäni. Pää oli kuin kukkaketo :) nää on mukavia pehmeitä vaahtomuovijuttuja, hyvin pystyy nukkumaankin kunhan laittaa niin, ettei kiristä mistään. Ei tukka ehtiny oikein kuivua lyhyen yön aikana (ohuen pääkallopipon alla) ja kiharoista tuli sit tällaset paikoitellen aika laimeet:
KUKAAN meidän perheestä (tai tietenkään muistakaan maailman ihmisistä) ei kommentoinu mun vaivalla saatuja kiharoita. Illalla sanoin siitä esikoiselle (joka on se huomaavaisin meillä) ni se vaan sano, että "ainahan sulla on kiharat"... ? Jotain laineita saattaa olla luonnostaan, mutta ei nyt tämmösiä sentään. Tuli mieleen, kun kuopus aina vaan piirsi mulle kiharat hiukset - se oppi piirtään ihmisiä sillon, ku mulla oli permanentti viimeksi, ja jotenkin sille jäi sit päälle ajatus äitin kiharapehkosta, vaikka permis kasvoi pois.

Sääennusteessa on salaman kuva iltapäivällä. En kyllä usko, että jaksaa ukkostaa. Tasasta pilveilyä ollu, vaikka optimistisesti näytetään aurinkoa kurkkaamassa pilven takaa aika ajoin.

lauantai 20. elokuuta 2016

Pientähän tää on...

Esikasvatin keväällä samettiruusuja, mutta kun siirsin ne ilmojen lämmettyä ulos, ne lakkas kasvamasta. Eilen huomasin, että yksi oli kuin olikin tehnyt kukan!
 Ei ole koolla pilattu, mutta ehta samettiruusu on hän.
 Samalla kuvasin nupun, jota yksi kirotussa kukkaruukussa kituuttavista krasseista on kasvatellut. Jopas tuli kookirjaimilla alkavia sanoja paljon. 
En tosiaan tiedä, mikä näitä tässä pännii, kun seinän vierellä kasvaa kuitenkin näin hyvin:
Liekö syynä just se, että näitä ei ole vesisateet huuhdelleet niin hulvattomasti.

Kyllä tuli viimeyönäkin vettä taas tosi rankasti. Sadekuurot on tällä viikolla olleet ihan kamalan kovia. Ja mulla oli pyykit ulkona, kun ei pitäny sataa ennusteen mukaan, vasta tänään iltapäivällä. No, kello on nyt puolipäivä, kohta täytynee hakea märät pyykit sisälle, vaikka ihan yhtä todennäköistä on, että ei sadakaan.
(edit: heh, 30 km:n päässä alkoi salamoida 5min sitten, ennuste päivitettiin parilla salamalla... melkeenhän se on sitä, että kattovat millanen sää on, ja muokkaavat sen mukaan sääennustetta)


Omppuja putoilee raakana puista. Tässä tytön toissapäivänä keräämä saalis. En tiiä mihin niitä taas tunkee sadon kypsyttyä, kun puut notkuu täynnänsä rupisia omenia ja komposti ei vedä. Biojätteenä vois viiä kaatikselle kyllä. Jossain nettilehdessä oli omenista juttua, ja johan siellä kommenteissa joku oli määrämässä, että ei saa viedä omenia kaatikselle, vaan kaikki täytyy hyötykäyttää syötäväksi ja on ihmisten omaa laiskuutta kun ei tee pakastinta ja kellaria täyteen omenasäilykkeitä - no ei se ihan sanatarkasti noin menny mutta idea oli se. Mutta mehustamoa ei ole joka kodissa, mehuasemilla on varaukset täynnä sesonkiaikana eikä sekään ole ilmaista lystiä, ja jos ei käytä omenasosetta ja kompottia ja hilloa mihinkään niin miksi niitä pitäs tehä kaapit pullolleen? Etenkin, jos suurin osa omenoista on tautisia ja matoisia. Jokainen pieni omenannupura pitäs käydä läpi, kaivaa toukat ja leikata mädät osat pois, ja niitä on satoja ja satoja. Ei taas mee tasan nää onnenlahjat - joku omenanystävä kärvistelee kaupungissa ostellen kalliita kotimaisia omenoita kaupasta ja toinen omenista vatsanväänteitä saava puunomistaja pähkäilee, mihin työntäs ne kaikki...

perjantai 19. elokuuta 2016

Teknohidas uimahallimartti

Nyt kun olen näitä kuvituskuvia ruvennut laittamaan, niin tässä on alkupalana kaunis valkoinen orvokki, sellainenkin näkyy kasvavan tuolla padassa.

Otsikko sensijaan on mun toissaöisestä unesta. Se on vastaus siihen, minkälainen ihminen etsii deittipalvelusta nörttinaisia/tyttöjä. Ei mitään hajua, miksi olen moisesta uneksinu ja mitä muuta, mutta tuo jäi mun mieleen... se tuntui unessa niin napakalta määritelmältä, ja kun heräillessä se "kaikui" päässä niin ajattelin että kaikkea kanssa. Päivällä yritin muistella, mikä se oli enkä muistanut, mutta illalla taas kun lähestyin sitä olotilaa, missä se oli ilmaantunut, se tavu ja kirjain kerrallaan palautui mieleen.

Palautui myös unen talo - sen kuistin päällä kasvo kaksi kuollutta (?) kuusta, jotka oli edellinen talon asukas osittain maalannutkin samalla värillä kuin talon seinät, ikäänkuin ne kuuluis osaksi taloa. Mietin, että kun talo usein unissa kuvaa itseä, omaa mieltä, niin kuvaako ne kuuset sitä turhaa ylimääräistä painolastia, mitä olen vuosien varrella niskaani kerännyt, ja mikä on naamioitunut jo osaksi minua, luonnettani ja itseäni. Vaikka joutaisivat pois, niinku unessa aattelin. Se talo oli olevinaan mejän uus koti, tosin äiti ilmestyi sinne yhdistettyyn vaate- ja kodinhoitohuoneeseen kummallisen muotoisessa kehossa. Kuin olis huonosti piirretty venynytraajainen ihmishahmo.

No, se niistä unista. Niitähän riittää aina toisinaan. Käytiin poistattamassa tytön kipsi. Otin viimeisen kuvan, kun tyttö vielä nukkui.
Oli niin tiukassa, että piti kahdesta kohdasta sahata ennenkuin irtosi. Nyt lapsi opettelee taas kävelemään. Kävin samalla reissulla viemässä kyynärsauvatkin takaisin, kun ne oli eri sairaalasta lainassa. Pyörätuoli, joka oli sitten vielä kolmannesta paikasta, vietiin jo aiemmin, sitähän ei tarvinnut kuin alussa, kun kipsille ei voinut yhtään varata painoa.

Lapsi paukkas heti yökylään kaverilleen, kun pääsi kipsistä, ja sama kaveri tulee tänään meille kun lähtevät huomenna Helsinkiin.

Esikoisen kanssa käytiin eilen kattelemassa, mihin sen pitää maanantaina mennä, kun se alottaa koulun. Tai valmennuksen, mitä se sit lieneekään. Onneksi käytiin, se olis menny ite ihan väärään kaupunginosaankin, mie sentään osaan osoitteen perusteella suunnistaa mutta mieki olin ihan pyörällä päästäni ja piti kysyä neuvoa yhdeltä aikuisen näköiseltä ihmiseltä siellä nuorison seassa. Monta eri rakennusta ja opastaulussa ei ollut "päärakennusta" mainittu, ja sinne oli käsketty mennä. Loogisesti se oli A-rakennus, mutta epäloogisesti se oli syvällä sokkeloissa ja loppujen lopuksi ihan eri kadunkin varrella, mitä osoitteessa oli. Ilman opasta tuskin olis ihan heti löydetty.

Tosin aika inhottavasti käyttäytyi se nainen - varsin hyvin näki, että pysähdyin siihen sen näköisenä, että on asiaa, niin jutteli jonku miehen kans sitkeesti, ja vasta kun joku nuori tuli siihen, luopu miehestä ja alkoi jutteleen sille (mies livahti äkkiä ovesta) ja höpötti niitä näitä, kehui miten hyvän näköinen tyttö oli ollut jossain kuvassa ja jaariti jaariti, ja ihan ku olis yrittäny hilautua mun ohikin vielä silleen huomaamattomasti...  asetuin suoraan sen kulkuväylälle ja kysyin neuvoa anteeksipyytöjen kera, ja kyllä se sit ihan ystävällinen oli, mutta ite olisin vastaavanlaisessa tilanteessa kyllä kysyny vieressä seisovalta ja odottavan näköiseltä minulta, että mitä on asiaa, tai että voinko jotenki auttaa, sen sijaan että olisin venyttäny keskustelua muiden kanssa loputtomiin. Kummallisia ihmisiä.

Koulumatkatuestakaan en oikein ymmärrä. Bussi kulkee aamulla kahdeksaksi, mutta iltapäivällä kotiin pitäisi tulla junalla. Hakulomakkeessa on sarake "lipun hinta euroa/kk" mutta eihän sillon kuukausilippua kannata ostaa, jos kulkee vain yhden yhdensuuntaisen matkan päivässä. Pitäs olla 22 matkan lippu, mutta sellasta vaihtoehtoa ei näyttäs olevan, vain 44 matkan lippu. Kelan sivulla lukee "Koulumatkatukena korvataan vain kuukauden ajan lipputuote esim. 44 matkan tai 30 päivän lippu." Laskurissa on kohta vain yhdellä vehkeellä suoritetulle yhdensuuntaiselle matkalle. Pitäs vissiin soittaa Kelalle... ja kaikki tietää, miten vihaan soittamista. Ehkä käyn siellä, ja selvitän samalla sen opintotukihommankin. Yhtään viimetinkaan taas jättäny tätäkään...

tiistai 16. elokuuta 2016

Supernopee teini

"Kaali" eilenillalla
Hieman on kukkanen muuttunut auetessaan, vertaa vaikka tähän.

Eilen ei satanut, tänään sataa taas. Ja se tuulikin tuli viimein. Heräilin yöllä, kun se kolisteli tikkaita katolla. Tai ränniä, jostain sellanen kirskuvan metallin ääni kuitenkin yläkertaan kuuluu, kun tuulee.

Lopullisesti heräsin puoli kasilta, kun katsoin kelloa ja tajusin, että kuopus varmaan nukkuu vielä kun ei ole herättänyt, ja koulu alkaa kahdeksalta. Kuopus, joka oli pienenäkin sellanen, että lähtökiireessä sai koko ajan hoputtaa eikä sillä ollu mitään vaikutusta, lapsi vain tutkaili lattialla istuen, haalarit puolitangossa jotain hupun nauhan koostumusta tai muuta, ja omaa vielä nytkin vähän samankaltaisia piirteitä, oli kahdessakymmenessä minuutissa valmis kouluunlähtöön! Meikattuna, tukka hyvin, vaatteet päällä (tosin taisi nukkua ne päällä) ja kipsi kelmutettuna kun satoi. Tein sille aamiaisleivän mukaan, söi sen (melkein kokonaan) ja joi pillimehun autossa matkalla kouluun. Kehuin sitä, miten nopeesti se selviytyi. Itse asiassa herätessäni olin melko varma, että se tekee tenän eikä halua mennä kouluun ollenkaan... olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Viimeinen kouluunlähtöaamu kipsi jalassa!

Tänään täytyy käyttää esikoista samassa lävessä, mistä eilenkin piti etsiä parkkipaikkaa epätoivon vimmalla. Nyt vaan talon toisella puolella hammaslääkärissä. Bruuuh. Ja just kun on joogaan ilmoittautumisaikakin. Tähän mennessä on ollu aina klo 11, mutta nyt klo 12 ku on menoa.

maanantai 15. elokuuta 2016

Byta och växla

Purtojuuren kukalla oli vieraita.

Tänään piti olla ennusteen mukaan puolipilvistä/aurinkoista, mutta sakea pilvistö tuolla näyttää olevan. Toiveikkaasti kuitenkin laitoin pyykkikoneen päälle, josko sais jotain ulos kuivumaan. Tai "kuivumaan", niinkuin se viime aikoina on ollut. Myös kovan tuulen varoitus on voimassa - nyt ei kyllä liiku lehtikään. Paitsi pikkulintujen hypellessä jasmikkeessa. Siellä ja lumipalloheisissä on varmaankin paljon syötäviä ötököitä, kun niissä niin paljon lintuja näkyy. Pajulintu ja talitiainen on tunnistettu, muuten ne lymyilee aika piilossa. Ihme, ettei rastaita ole enempää, kun kuitenkin olis marjapensaissa niille marjoja vaikka kuinka paljon. 

Tänään alkaa tytön kuskaus nuorisopsykiatrialla taas, kesätauon jälkeen. Vastaanotto on muuttanut eri paikkaan, jonne on hiton vaikea löytää parkkipaikkaa. Tai ainakin ennenvanhaan oli. Ehkä nyt on eri tilanne, kun toimintoja on vekslattu edestakaisin. Kaipa ne jotain säästöjä sillä hakee, että vaihtavat sairaalan ja terveyskeskuksen välillä osastoja tyyliin "tuo tänne, tämä tuonne". Idean hyvyydestä voi kyllä olla kaupunkilaisilla eri käsityksiä. Aiemmin lääkäriin pääsi keskustassa, jonne kulki julkiset kulkuneuvot muista kaupunginosista jossain määrin, nykyään pitää mennä laitakaupungille, jonne matkustaminen ei ole yksinkertaista autottomalle, ellei satu asumaan siellä suunnalla. Ja mie vihaan, kun mun täytyy mennä sinne keskustan sumppuun ajeleen sillä autollani. 

Mutta onneksi on auto. Nyt lähden yhden jälkeen hakemaan lapsen koulusta ja vien sen kahdeksi vastaanotolle, ollaan kotona kolmen jälkeen - parin tunnin reissu. Jos ei olisi autoa, pitäisi lapsen koikkelehtia kipsinsä ja keppiensä kanssa reilu kilometri koulusta junaseisakkeelle. Junavuorojen harventamisen takia joutuisi lähtemään tuntia aiemmin eli 12:n jälkeen, menemään junalla kaupunkiin, jossa taas reilun kilometrin koikkelehdinta päämäärään. Bussillakin pääsee vähän lähemmäs, mutta siitä kilsan bussiajelusta saa sit pulittaa 3,30. Takaisinpäin ei millään ehdi aiempaan junaan, pitää odottaa seuraavaan - joita sentään ruuhka-aikana menee kolmen tunnin sisällä kolme - ja kotiseisakkeella olisi noin puoli viisi. Sieltä olisi koikkelehdittavaa kotiin asti noin kolme kilometriä, eikä mitään mahdollisuutta mihinkään bussiin. Jos nyt aattelis, että olis tervejalkainen ihminen, niin ainakin se viisi tuntia menisi yhteen psykologikäyntiin. Tämä valitus liittyi siis kulkumahdollisuuksiin, ei niinkään siihen että vastaanoton paikka on muutettu. Kauempaa tulevilla sille paikanmuutokselle ei ole niin paljon merkitystä kuin kaupunkilaisille.

Paitsi siinä mielessä, että paljon on asukkaita, joilla ei mene mitään julkisia edes kolmen kilsan päässä. 

Asiasta toiseen, eilen oli leipomapäivä. En tällä kertaa vetäny itteeni ihan piippuun ja tein vain makaronilaatikon (raaoista makarooneista, ekaa kertaa - hyvää tuli!), sienisipulipiirakan ja ananaskakun tuoreesta ananaasta.
Siitäkin tuli hyvää, kuten kuvasta näkyy. Gluteeniton ja mehevä ja makea. Gluteeniton on myös sienipiirakka (laitoin siihen aurinkokuivattua tomaattia myös) mutta nähtävästi mun maha ei tykkää sipulistakaan, koska aamuun asti on ollu kipee maha, semmonen täyden ja epämukavan tuntunen. Ihan melkein aamupahoinvointia. Mutta enhän mie kai sitä voi syömättäkään jättää, hyvät kanttarellitkin siellä. Syön silleen varovaisesti, en ahmaise nälkäisenä kolmasosaa piirakasta kerralla, niinku eilenillalla...

Koirat tänäaamuna ♥
Alkaa olla taas aika, että kaipaavat lämmintä.

lauantai 13. elokuuta 2016

Perseidittömyyttä

Hienon pitsiseksi syöty lehti. Huomasin vasta kuvaa koneella tarkastellessani, että siinä on syöjät vielä paikalla. Olivat liian pieniä mun vanhoille silmilleni. Pitkästä aikaa tuli eilen otettua kaikenlaisia kuvia, ei oo oikein sekään innostanut aikoihin. Käsitöitäkin oon joskus aina koittanu tehä tässä kesän aikana, mutta sekään ei... kuopus tilasi sukan kipsijalkaansa, ja oli kiva tehdä vain yksi sukka :) Sekin vähän hassu; iso kantapää ja nopeasti kavennettu kärkiosa.
Oi, kesää... tässä oltiin iltapalalla meren rannalla

Hommansa se on  hoitanu ja kertaalleen oon jo yhden reiän siitä paikannut, kun tyttö käyttää sitä ulkona ja nythän se jo saa sillä kipsillä ihan kävellä. Ei halua käyttää sitä oikeaa kipsikenkää. Niin se kuusi viikkoakin kului, ensi viikolla on jo kipsin poisto.

Niin ja boleron virkkasin, enimmäkseen siellä sairaalassa kun tyttöä leikeltiin. Siitä tuli vähän kippana, virkkasin reunaakin mutta silti kainalo vilkkuu. Ei hyvä. Ehkä puran, ehkä en. Ehkä en mokomalle kesävaatteelle viitsi tehdä mitään ennen ensi kesää, jolloin olen jo unohtanut sen.

Vein esikoisen eilen junalle, ostin lipun Junamaatista (kun eihän meidän asemalla ole enää lipunmyyntiäkään) ja saattelin junaan sisään, neuvoin miten leimataan lippu. Ollaanhan me yhdessä niitä reissuja tehty, mutta ei se vissiin ole paljoa mieleen painanu asioita. Totesi vain, että on aikuisena varmaan ihan hukassa ku ei tiedä eikä osaa mitään. Mie sanoin, että nythän sie koko ajan opit, ja mitä enemmän oppii asioita, sitä paremmin voi vanhaa tietoa soveltaa uusiin asioihin. Joskus mie vain meinaan vähän työlääntyä siihen ku se inttää aina vastaan, eikä suostu ajatteleen asioita että ymmärtäis niitä. En meinannu saada sitä ymmärtämään, että lippu pitää ostaa kerralla koko matkalle, eikä vain sinne asti, missä sitä ollaan vastassa eli Pasilaan, kun sieltä pitää kuitenkin vaihdolla jatkaa rantaradalle. Mutta ehkä mie selitän asioita omasta näkökulmastani, enkä tajua että sillä on tiedoissa aukkoja, kuten että Pasilassa joka tapauksessa pitää nousta junasta ja vaihtaa toiseen. Kyllä se sitten loppujen lopuksi saatiin selvitettyä, niinkuin yleensä aina, kun vain jaksaa jauhaa ja selittää. Ja jos toinen jaksaa kuunnella, sekään ei ole itsestäänselvää.

Tyttö oli menossa kaverilleen, joka on jo toinen tiedossani oleva 17v- tytön ikätoveri, joka asuu omillaan. Saavat rahaa kuka mistäkin, mistä lienevät. Siis ihan sosiaalisin perustein myönnettyjä tukia ja sairaspäivärahoja sun muita, ei mitään "pappa betalar"-juttuja. Helpompaahan se on kaupungissa asuakin, kun paikkoihin pääsee kävellen, pyörällä tai julkisilla. 

Mie koitin jaksaa valvoa illalla, että näkisin Perseidejä, taivas oli enimmäkseen selkeäkin. Pimeän tultua puin kauheasti vaatetta ja laitoin hieman märkään aurinkotuoliin sadeviitan vesieristeeksi ja laskeuduin tuijottamaan taivasta. Aikani tuijotettuani totesin, että en näe edes tähtiä, kuin pari himmeää tuikahdusta, eli tuskin näen mitään tähdenlentojakaan. Irrallisena ajelehtivat pilvenhaamut sai kuvittelemaan, että muu osa taivaasta vois olla pilvetön, mutta siinä oli kaiketi ohut tasainen pilviharso, jonka läpi vain kirkkaimmat tähdet hiukan häämötti. Saldo yksi lepakko ja yksi mun vertani vailla ollut ötökkä. Lähdin pettyneenä nukkumaan.

Näin muuten vessaunen, en olekaan niitä juuri nähnyt. Ehkä kymmenen vuotta sitten ne oli mulla yleisiä, mutta psykoterapian jälkeen loppuivat pitkäksi ajaksi. Palattuaankaan ne ei enää oo ollu samanlaisia, ja tämäkin oli merkillinen siinä mielessä, että huoltamo, jonka vessaan olin viimein päässyt jonotettuani ja etsittyäni sitä ulkohuussia (jossa ei ollut edes kattoa, vaan se oli kuin pilttuu tai karsina paljaan taivaan alla) meni kiinni mun vessassaollessa, ja omistaja lähetti koiransa tyhjentämään alueen. Iso, vinttikoiran kokoinen mutta robustimpi otus ohjas minut muristen ja näykkäistenkin isäntänsä luo, en ehtinyt edes käsiä pestä. Vihaisesti läksytin miestä, kun ei koira antanut edes pukea päällysvaatteita ja muutenkin niiden vessajärjestelyt on ihan surkeat, kun menee puoli päivää jonottaessa. Että paremmissa käsissä se olis suosittu paikka, mutta pitää ymmärtää, että ei ihmiset osta kaljaa jos ne ei pääse välillä vessaan. Niin, se oli huoltamo, jossa sai kaljotellakin...

Näin unta myös kummitustalosta, rähjäisestä mökistä. Joku käänsi aina ovenkahvaa ovesta, joka johti käyttämättömään kellariin, ja mie ajattelin, että kun telkkariohjelmissakin aina käytetään uskonnollisia juttuja haamujen sun muiden vampyyrien karkottamiseen, virrenveisuu vois ajaa mörön pois. En muistanut muuta kuin suvivirren, ja sitten joikasin siellä oven takana "jo joutui armas aika"a.

Sateinen ja kylmä päivä tiedossa. Ankeaa. Eilen oli tämmöstä ja melkein kesäistä:
Kuva on vino, en jaksanu avata Lightroomia että olisin suoristanu sen. Ei sais koskaan kallistaa kameraa kun heti tulee näitä vinousongelmia. Kaukana oleva puu on suorassa, lähellä olevat ei.

perjantai 12. elokuuta 2016

Kokoelmassassamme

Kuten huomataan, kiukkuinen viiksekäs naama tahtoo olla vallalla... toisilla viikset on risuisemmat.

Mysteerikukan sisälle voi kurkata.

Tässä Anskulle SE kuva, tiedät-kyllä-mikä :) ♥

Kävin aamupäivällä puolentoista tunnin kävelykierroksen koirien kans, ja sain mukavasti sienimunakasainekset kerättyä. Tai siis sen sieniosuuden, en sentään mennyt naapurin kanalan kautta. Inhoan sienten (ja melkein minkä tahansa) perkausta, puhdistusta, mitä se nyt onkaan, mutta kun sen tekee ihan kaikessa rauhassa ulkona, mukavan lämpimässä auringonpaisteessa ja leppeässä tuulessa, koirien hoitaessa pihan vahtimisen etenkin vaarallisten ohipyöräilijöiden varalta niin ei se niin kamalaa ole.

Musta tuntuu taas, että mun silmät on eri paria. Omituisilta tuntuvat. Ja välillä ihanku olis elohiiri silmänliikuttajalihaksessa, nykii silmämunaa niin että kuva keikkuu.

torstai 11. elokuuta 2016

Lihansyöjäkasvin näköinen

Tältä se näytti tänään. Mstr flwr. Toinen nuppu oli auennut kukaksi asti, mutta ei sitä kyllä mitenkään kauniiksi voi sanoa:
Vinossa ja länässä ja epämääräisen värinen. Ei jatkoon.

Anoppi kävi poimimassa viinimarjoja ja karviaisia, mie poimin jonkin verran kaverina ja tein vähän muitakin pihahommia siinä ohessa. Ja höpötin. Oli mukavaa, kun oli juttukaveri. Sen lähdettyä laitettiin esikoisen kans sauna lämpiämään (tyttö sai harjoitella kun se joutuu lähiaikoina pärjäämään  yksin kotona jonkin aikaa) ja haravoitsin vielä miehen eilen trimmerillä tekemiä jätteitä kasaan. 

Kuopuksella alkoi siis koulu, vein sen kun bussi on ihan sikatäynnä kun kaikki tulee samaan aikaan kouluun, ja tunge sitten sinne täyteen bussiin kipsijalan ja kyynärsauvojen kans... ja hainkin. Ja kotona alkoi heti puheet siitä, että haluais vaihtaa luokkaa kun sitä ja tätä. Stressi alkoi samantien.

Mutta kai tää tästä. Jos ei hyvin niin huonosti.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

A mysterious plant

Tämä mustasilmäsusannana myyty kasvi on siis osoittautunut kelloköynnökseksi. Oikeasti violettilehtiseksi, ettei lehtien väri johdu mun hoitovirheestä. Kohta aukeaa ekat nuput, mutta oli vaikea saada taaskaan kunnon kuvaa. En oikein jaksanut paneutua.
Ja hauskannäköisiä orvokeita on taas ilmaantunut. Tänäaamuna niitä tarkastelin, ja olin hyvin hyvin vihainen, kun etanat(t) oli syöny auringonkukista lehdet melkein kokonaan! MUR. Yksi iso lihava etana siinä mönki silimät tapilhan, nappasin sen ja nakkasin helevethin. Tai isännän auton katolle se tais laskeutua. Toivottavasti joku nälkäinen lintu hoksas sen siitä.

Kuopuksella alkaa koulu huomenna. Mulla taas lievää lomanloppumisangstia ilmassa.

maanantai 8. elokuuta 2016

Helsinkiä ja hirveää hajua

Kuopus aikoi osallistua kaverinsa rippijuhliin oikein kirkkoa myöten, ja viisitoista minuuttia ennen lähtöään pyysi minua henkiseksi tuekseen kirkkoon, kun se sosiaalinen pelko. Mulla oli siis vartti aikaa yhden kahvikupillisen jälkeen, yöpaitasillani, sonnustautua siihen kuntoon, että kehtasi mennä juhlaväen joukkoon, jossa kaikki oli tälläytyneinä ja hienoissa vaatteissa. No, siskon tekemä ja mulleantama (kun mulla on nykyisin pienempi rintamus kuin sillä, ja teki vahingossa itelleen liian pienen) kietaisupusero, tai -tunika oli tarpeeksi siisti, ja niin pitkä että leggingsit saattoi pukea alle. Ja uutuuttaan hohtavat valkoiset sandaalit, jotka ihan vasta ostin 70% alennuksella, kun entiset hajos jalkaan. Onneksi hajosivat tämmöseen aikaan, että kesäkamppeet on alessa.

Tarkoitus oli kai, että vaan saattaisin tytön kirkkoon ja liukenisin sopivassa kohdassa sit pois, mutta olinkin koko kaksituntisen siellä, olihan se harvinaisen nuorekas jumalanpalvelus. Kolehtihaavi toki kiersi, eikä me oltu ainoita, joilla ei ollu mitään sinne laitettavaa :) haavit kiersi varmaan ennätysajassa, ja saalis oli varmaan ennätyslaiha. Muistakaa ihmiset, että kun menette kirkkoon, teidän oletetaan antavan rahaa. Ite en taho muistaa sitä, kun kuitenkin kirkollisveronikin maksan.

Kävin sitten onnittelemassa myös esikoisen poikakaverin pikkuveljeä ja kutsu kahville uudistettiin ja oli se vähän noloa, kun ei sitten ees menty, vaikka vietiin esikoinen illalla sinne. Mutta kello oli jo ilta8, sauna lämpiämässä ja mie ainaki olin niin poikki päivän reissusta, että ainoa mitä toivoin, oli päästä saunaan ja olla rauhassa vähän aikaa ennen nukkumaanmenoa.

Päivän reissu suuntautui Helsinkiin. Piti mennä esikoisen kanssa kahdestaan, tyttö halusi niitä pokemonneja jahdata ja "kaikki" oli sanonu, että Helsingissä niitä on kauheasti. Oltiin menossa junalla, mutta mies halusikin mukaan vaikka sillä oli suunnitelmissa auton iskareiden vaihto. Lauantaina olis ollu Hesassa joku syöpäjärjestön järjestämä 5km:n monnijahti, johon tyttö olis jo halunnu, mutta mulle iski taas joku käsittämätön väsymys, kun häärin keittiössä marjapiirakan ja ruuan teossa, enkä jaksanut ajatellakaan viiden kilsan kävelyä ja junamatkat päälle. Se tapahtuma oli seitsemän jälkeen illalla, ja vaikka mies ensin suunnitteli, että tulee mukaan, niin sitten kun totesin etten yksinkertaisesti jaksa, menkää kahdestaan, niin sitten miehen mielestä olikin liian myöhä. Ja kuitenkin me illalla hihhuloitiin junabongauksessa ynnämuussa puolilleöin, kun olin kuskina lähikaupunkiin. En kyllä ymmärrä; minuako tässä taas vahditaan? Haluu reissuun jos lähden, ei haluukaan jos en lähde.

Siellä pikkuiseni menee valkoinen paita päällään. Tuolta löytyi monni, jonka palloonsaamisessa oli kauhea työ kun se aina karkasi. Mies kuvaili kaikenlaista, muun muassa niitä hanhia, joita oli keskustassakin pilvin pimein - ei ihme, että ihmiset alkaa olla kyllästyneitä niihin. Paskaa joka paikassa, siinä ei enää muutama koirankikkara merkitse mitään, vaikka koiriahan vihataan toki vielä enemmän kuin hanhia. Hanhet vissiin kuitenkin häipyy talveksi? Ei niitä ollu ennen kuin Mustikkasaaressa ja Korkeasaaressa. Tosin kaikkihan siellä on muuttunu siitä, kun itse siellä asuin. Töölönlahden ympärikin meni vain joku kälynen polku sillon. Muistaakseni. Nyt on Oopperataloa sun muuta.

 Nämä radanvarren rakennuksetkin on mulle ihan uusia. Tässä oli jännä kun tuohon viistoon lasiseinään heijastui tuon valkoisen lieriön päällä olevat pöydät ja tuolit...
Sori kuvanlaatu, halpiskännykällä kuvattu. En hoksannu ottaa kameraa, en itse asiassa edes taida tietää, missä se on. Tuli taas kiire lähtö, kun oltiin sinne junalle menossa ja sitten ei oltukaan kun mies halusikin mukaan ja vähän jotain kireetä hermoakin siinä oli sen takia. Tosin olihan se kätevää päästä Mäntymäen kentälle autolla. Stressitaso mulla tahtoo nousta kyllä tuollaisesta Hesan keskustassa navin kanssa seikkailusta. Mua ei sais sinne autoileen kyllä millään. Sanoinkin siinä miehelle, että aattele että täällä oikeasti asuu ihmisiä, jotka käyttää omaa autoa liikkumiseen. Salilla ja uimassa ja kaupassa ja kavereiden luona käymiseen, ja se on niille ihan luonnollista liikkua siinä pelottavassa liikennevirrassa, missä on monta kaistaakin ja aina pitää tietää etukäteen mille kaistalle asettuu, kun opasteiden kohdalla on jo myöhäistä vaihtaa. Mies ei oikein ymmärtänyt, kun ei se sille ollu pelottavaa. Sunnuntailiikenne etenkään.
Heh, löyty miehen jäljiltä parempi kuva, laitan salaa tähän :)
Sitä kyllä ihmettelinkin, miten sunnuntaina oli niin moni ravintolakin kiinni. Pääkaupungin keskustassa! Ruokakauppa sentään oli auki, haettiin eväsleivät sieltä. Ja kokeilin ekaa kertaa elämässäni itsepalvelukassaa :) oli siinä myyjä kattomassa, että siitä vedettiin kaikki ostokset, mutta mie ihmettelen tätä suomalaista tapaa luottaa ihmisten rehellisyyteen. Olen kuullut kerrottavan tulevaisuuden utopioista, että kaupoissa ei olis kassahenkilökuntaa ollenkaan, vaan kaikki maksais ostoksensa itse, mutta eihän se ainakaan tuollaisena toimi. Myymälävarkaudet ja juoksukaljat on jo muutenkin jonkinlainen ongelma.

Mun ongelma on mejän pyykinpesukone. Ajattelin putsata sen sitruunahapolla, kun edellisestä putsauksesta on aikaa - ei siinä oikeasti mitään hajua tai muutakaan ollu, mutta kun sanotaan että se pitäs aika ajoin puhdistaa. Laitoin sitruunahapolla 95 asteen pesun ja perään tavallisen pesun. Puoli vuorokautta (tai vuorokausi) sen jälkeen koko keittiö lemusi aivan raadolle, ja hajun lähteeksi osoittautui pyykkikone. Uusi sitruunahappokylpy kuumassa, mutta nyt en ehtinyt vetää sitä toista pesua perään, kun oli jo ilta, ja haju on edelleen hirveä. Ihan tosiaan niinku siellä olis mätänevä raato. Nukkasihti on pesty tolulla ja pesuainelokero on irrotettu ja pesty, tiivisteet puhdistettu (tai niin luulin, mutta nyt kun kävin läpi niitä uudestaan, niin ei ne niin hyvin ollukaan putsattu), enkä mie tajua miksi se vain haisee. Tänään piti ensin laittaa pikapesu, että tohti laittaa vaatteita koneeseen peseytymään. Ymmärrän, jos puhdistamaton kone haisee, mutta en ymmärrä, miksi haisematon kone alkaa puhdistuspesun jälkeen haista raadolle... luukkua ei voi pitää auki, muuten koko kämppä lemuaa. Ideoita?




lauantai 6. elokuuta 2016

Ihmeellinen päähänpisto

Mies ehdotti matkaa Ruokolahden Kummakivelle ihan extempore kun kotiutui töistä perjantaina. Siis sinne on  yli kolmen tunnin ajomatka meiltä... no, kun lapset vakuutti pärjäävänsä ja olivat suorastaan iloisia, että aikuiset häipyy, niin mikäs siinä. Ylläoleva kuva on Lietvedeltä. Siellä oli hienoja kalliosaaria.

Kummakivestä on niin paljon niitä tavanomaisia kuvia, niin laitan tämmösen. Mun huomio kiinnittyi siihen, miten sileä ja pyöreämuotoinen oli se alempi kivi, ja miten särmikäs lohkare itse kivi... Hyvin siellä olis sadetta voinu alla pitää, jos olis sattunu sataan. Ei satanu, oli leppeä ilta ja kun hyttysmyrkkykin sattui olemaan mukana, niin mikäs siellä metsässä oli vaellellessa. Kumisaappaat olis ollu hyvä olla jalassa märkyyden, mutta myös kyykäärmeen vuoksi. Sellainen nimittäin oli poluntapaisella ja oli hyvin lähellä, etten astunut päälle. Tuossa Kummakiven vieressä on pari semmosta korkeaa kalliota, kiipesin toiselle ja katsoin, että sille korkeammallekin pääsee jotain polkua pitkin - polut oli liukkaita, kun oli kallion päällä sammalta ja jäkälää, jotka oli vettyneet sateissa, ja onneksi katsoin jalkohini siinä kulkiessa.
video

Toki kädet tärisi tapahtuman jälkeen, mutta vasta myöhemmin tajusin, miten lähellä oli, ettei reissu saanut ihan erilaista päätöstä. Eihän kyyn puremaan aikuinen ihminen kuole, mutta kipiäksi siitä tulee ja olishan se ensinnäkin pitäny pitää liikkumattomana - miten kävelee kilometrin verran metsäpolkua pitäen toisen jalan liikkumattomana? - ja toisakseen olis pitäny käydä näyttäytymässä lääkärillä. Hitto. Puhumattakaan käärmeparasta, joka olis ehkä tullut poljetuksi. Onnekkaasti kuitenkin kävi. 

Takaisin tullessa kuvasin tämän koivunkannon, joka taas mun silmään näyttää kauempaa huolimattomasti katsottuna jotenkin siveettömältä. 

Ehkä mulla vaan on likainen mielikuvitus. 

Mikä lie purrut mejän toista koiraa sillävälin täällä kotona, kun sen kaulassa on turvonnut pistos- tai puremakohta jota se raapi yölläkin niin raivolla, että ei meinannut tulla nukkumisesta mitään, vaikka väsytti kovin. Laitoin siihen aloegeeliä, joka tuntui rauhoittavan sitä sen verran, että se jonkin aikaa pystyi nukkumaan - ja minäkin. Joskus yöllä se tuntui tulevan ihan pyytämään sitä, kun tuli pään viereen raapimaan ja kierimään. En millään olis jaksanu, mutta kun ei se antanut rauhaa, niin laitoin ja taas nukuttiin. Aamulla annoin murusen Histeciä ja laitoin kaulaan semmosen "tuubihuivin" ettei se pääse raapimaan ihoa ihan kamalasti rikki. Karvattomilla koirilla on se etu, että rasvaa voi laittaa suoraan pipikohtaan ilman, että se jää karvoihin, mutta se haitta, että raapiminen rikkoo ihon äkkiä. 

Kello on 13 ja yhtäkkiä koko muu perhe nousi häärimään tänne. Nukkuivat tähän asti. Yks yövieraskin. Täytyy lähtee koirien kans lenkille.


torstai 4. elokuuta 2016

Voi rähmä

Tuntuu, että tässä perheessä pahin lomanloppumis- ja koulunalkamisangsti on mulla, jolla on vähiten syytä siihen. Tai sitten se on vaan joku muu syksyangsti. Nämä kelit ei yhtään paranna sitä... aurinko parantais. Nyt on sääennusteiden osuvuus sitten niin päin, että ei pidä sataa niiden mukaan ja sataa kumminkin. On ollu pyykit pari päivää pihalla kuurosateiden huuhdottavana, kun ei pitänyt sataa. Piti olla puolipilvistä. Satoi niin  hirveästi!!! Hiekat huilas taas harjun päältä asfalttitielle, mutta siitä on se etu, että raivopäisesti moottoripyöriään pärryyttävät meluterroristit ajelee vähän rauhallisemmin. Kunta ei nyt oo harjannu tietä, ehkä tekee sen sitten kun tämä sääkausi on ohi.

Äsken huomasin, että toissapäivänä leipomani gluteenittomat sämpylät on edelleen viilentymässä kuistilla... vein ne sinne, että viilenisivät nopeemmin jääkaappiin laittoa varten, ja siellä hetken olleena oli tarkoitus siirtää ne pakastimeen. Gluteenittomathan alkaa huonontua heti, kun ne on uunista otettu... no, toisen pussin heitin joka tapauksessa pakastimeen, mutta toinen täytynee syödä pian pois. Ei ollu enää hyvää, äsken kun maksamakkaran ja juuston kanssa yhden söin, vaikka lämmitin sitä mikrossakin. Alan vain olla aika kyllästynyt ruisleipään... ja mikä mua tässä taannoin alkoi himottaa, oli pullavanukas! Siitä ei oo gluteenitonta vaihtoehtoa. Ei raaski perhelipullia tehdä vaan vanukasta varten, eikä se ees olis sama asia. No, noista sämpylöistähän olis saanu pienen leipävanukkaan...

Lomareissulla ollessa tuli syötyä vehnää, ja se kyllä kostautui sitten taas. Eilenkin maistoin vehnää, kun ostin lidlistä jotain alennussuklaakeksijuttua, mutta vaan vähän.

Aamun piristykseksi viherludevauva. Nekin osaa olla sympaattisen näköisiä pienenä... tai "vauva" ei ehkä ole entomologisesti ihan kurantti sana tässä tapauksessa, "nymfi" lienee lähempänä oikeaa. Kamala kiire sillä oli, ei tahtonut kameran etsimessä pysyä.

Lenkille aioin lähteä koirien kans tuonne metsään, mutta sinne näkyy lappavan porukkaa niin paljon, etten taida viitsiä sekaan ängetä. Keksin jonkun muun lenkkipaikan.

Ai niin; tähän valituspostaukseen piti kirjoittaa myös se, että kuukausi sitten asfalttiin ryyskähtänyt polveni ei ole vieläkään parantunut. Sinne varmaan meni syvälle jotain shaissea, jota en saanut putsattua pois ja joka nyt mätii ulos. Hankaloittaa elämää, jos ei voi ollenkaan laskeutua polvilleen; tämän tietsikan johdon irrottaminenkin pitää tehdä pöydän alta, ja vaatis sitä polvilleen lankeamista.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Sienekkyyttä

Sanovat, että on hyvä sienisyksy. Että löytyy kanttarellejakin. Menin sitten metsään jälleen tsekkaamaan "omia" kanttarellipaikkojani, mutta niin skeptisenä lähdin, että en ottanut edes sieniveistä mukaan, pari pientä pussia sentään. Yllättävästä paikasta löytyi pari rellia, mutta muuten alku ei ollut kummoinen.
 Kuvasta ei ehkä kovin hyvin näe, mutta ihan selvästi oli potkittu hajalle ihan tahallaan. Toisaalta jäljet ei näyttäny kovin inhimilliseltä, ikäänkuin asialla olis ollu sorkat tai kaviot, niin teräväreunaisia olivat. Tai sitten jollain raggarilla (jolla on jotain sieniä vastaan) on ollu metsäpolulla jalkineina jotain muuta kuin kumpparit tai lenkkarit.
 Sitten löytyi pienenpieniä pikkaraisia pipanoita, joista ehkä viikon päästä vois sanoa, että sieniä. Jos olisivat vielä tuolla. Ehkä käyn katsomassa.
 Löytyi niitä sitten kuitenkin sieltä kaistaleilta, jotka moto oli jättänyt murskaamatta. En muista, että olisin näin painavaa saalista puolen tunnin reissulta ikinä saanut. Roskineen. Kun ei tosiaan ollut sitä sieniveistä. Koirat söi mustikoita sillävälin. Pakko oli päästää ne hetkeksi irti taluttimesta, kun hakkuujätteet lojui tantereella niin, että koirien oli vaikea kulkea. Ilman narua pystyivät etsimään parhaan mahdollisen kulkureitin vaikkapa rankojen alta. Tokkopa nyt enää on mitään semmosta metässä, mikä häiriintyis pienen koiran ohikulusta sen enempää kuin sen moton tai minun.
Ja sain kortin Zimbabwesta asti! :) ei menny kortilla kuin reilu 2 viikkoa matkata tänne.

Ukkonen jylysi taas jossain kaukana - itse asiassa unohdin ottaa töpselin irti tästä tietsikasta, vaikka tarkoitus oli, ja siksi tuli vähän kiire pois sieltä metsästä. Ei se sitten tänne tullut, meni takavasemmalta ohi ja haipui pois. Sadekuuro näyttää kyllä tulevan. Taidan viedä orkideat ulos. En tiedä, mikä iski siihen hääpäiväorkideaan, se pudotti kaikki kukkansa lähestulkoon kerralla. Toinenkin suuren osan. Helle?