Huh, ohi on

 Mulla oli järjetön ahdistus ennen joulua ja vähän joulunakin, mutta onneksi hellitti. En ymmärrä mistä se tuli, kun mitään stressiäkään ei ollu. Mutta eipä niistä tiedä, mistä tulevat - ehkä jostain lapsuuden traumoista. 

Taas oli ihanaa perheen kesken, leppoisaa ja rauhallista ja sopusointuista. Valkoinen kuusi kelpas muillekin, ja oikeestaan ainoot jotka ei olleet oikein levollisia, oli koirat. Kun riiviömäinen Mummun Poika kiusaa. Vähän meinas sit jo välillä mennä rähinän puolellekin, mutta enimmäkseen pärjäiltiin ja onneksi yöt oli rauhallisia. Eri huoneissa toki. 

Ja jos nyt oikein tarkkaan miettii niin mies oli ehkä välillä vähän kireä, kun toiset ei toimineet niinkuin se halus. Esimerkiksi en halunnut lähteä jouluaattona ajeleen autolla jonnekin, kun en vaan halunnut. Ja kun se alko lämmittään saunaa, mentiin esikoisen kanssa kävelylle hautausmaalle, eikä kysytty häntä mukaan. Tiedän, että se olis kuitenkin hoputtanut että mennään äkkiä, kun pitää lisätä puita saunalle. Ei se muutenkaan koskaan voi tehdä mitään, kun saunanlämmitys on kesken. Joulun aikana tehtiin eri kokoonpanoilla kolme retkeä hautausmaalle, eikä sitä kiinnostanut muutkaan retket, kunhan nyt piti vähän mieltä osottaa mulle. 

Joulupäivänä jännättiin James Webb-teleskoopin laukaisua avaruuteen, seurattiin livelähetystä Areenasta. Sinne se hyvin lähti. Sori tuo kaaos kuvassa, lahjaroskat on jääny siihen. Ei paniikkia niidenkään suhteen. Nyt äsken sentään laitoin jo pyykkikoneen päälle. 

Tapaninpäivänä jaksoin värkätä sukat koirien jalkoihin, että ne tarkeni vähän pidemmälle lenkille. On tosi lyhyillä menty -  joskus ne tarkenee jos on vähemmän ku 10 astetta pakkasta, mutta nyt ei. Ehkä lumi oli tavallista kylmempää :) Mutta sukat jalassa pärjättiin ja hieno auringonlaskukin oli, vaikka ei se kuvassa siltä näytä.

Miehen työpaikalla on nyt sitten koronaa, useampi on testannut kotitestillä positiivisen. Lienee vain ajan kysymys, milloin se on meilläkin. Anoppilaan piti mennä käymään eilen, mutta se perui sen just kun oltiin lähdössä, kun se pelkää saavansa sen koronan. Kyllä mie sitä ymmärrän, enkä ollu pahoillani ettei tarvinnut sinne mennä... johan me ennen joulua käytiin siellä koko porukalla, kun sattui tytötkin olemaan meillä. Mies tuntui olevan vähän loukkaantunut, vaikkei myöntänytkään. Ja anoppi kun on semmonen hössöttäjä ja tuuliviiri, niin soitteli (en kuullu enkä siten vastannutkaan) ja laitteli sitten tiuhaan viestiä ja koitti selittää että jos me ostettas kotitestejä, testattas ja sitten tultas jos on nega, mutta ei me siihen ruvettu. Ei se niin tärkiää ollu se siellä käynti. Paitsi ehkä anopille, ku se alko sitten hössöttään. 

Mulla loppu kinkku kesken. Ehkä parempi niin päin, kuin että sitä jäis kauheasti. Oli niin hyvää ja sitä oli vaan sellanen muutaman siivun paketti, kun harmaasuolattua ei meillä muut syö. No kuopus söi sen viimeisen ja sano että on ihan hyvää, mutta esikoinen ja mies haluaa vaan palvikinkkua joulunakin. Meillä ei siis ole enää vuosiin paistettu itse kinkkua. Yksi peruna- ja yksi porkkanalaatikko, ja kokeeksi ostin punajuuri-vuohenjuustolaatikkoa, mutta se on kuin lämmintä punajuurisalaattia, ei siinä juusto maistu. Kuitenkin niin suolaista, että jos laittaa mausteeksi Aurajuustoa, on liian suolaista. Jää yksittäiskokeiluksi. 

Lintuvieraita on riittänyt pakkasilla, mutta jostain syystä naakkoja ei ole näkynyt sen jälkeen, kun ne noin 25 linnun parvena riekkui jouluaattona tässä pihalla. Punatulkkuja, tiklejä, tali-, sini-, hömö- ja pyrstötiaisia, pikkuvarpusia, mustarastaita, käpytikka. 

Koiran villapaitaa ja muuta

 

Värkkäsin ite pari "asetelmaa" joulukukista, ja nyt on hyasintteja jo oikeestaan vähän liikaakin. Mutta kerrankos sitä. 

Ekasta koiran villapaidasta tuli aivan liian iso mejän pikkupiiperoille, mutta se oli just sopiva Mummun Pojalle. Tässä pientä poseerausta.

Salaman kanssa olis näkyny heijastinlangan ominaisuudet, mutta nyt näkyy vaan punaruskea villapaita. 

Tytöt ja Mummun Poika tulikin meille toiseksi yöksi, mikä oli oikein mukavaa. Koiran emäntä totes nimittäin, että kun tämä vielä haluaa öisin pissalle, tai aikasin aamulla, niin se mieluummin päästää sen meillä pihalle kuin kerrostalossa laittaa vaatteet itelle ja valjaat ja taluttimen koiralle ja käy alhaalla ulkona sen kans. Nyt kyllä tuuli niin kovaa, että koira säikähti tuulessa läpsättävää pressutallin helmaa ja lisäksi tuuli paiskas ulko-oven lukkoon ku ne oli pihalla... onneksi meillä on piilossa vara-avain. 

Hiukan ripsautti äsken luntakin tuulen riepoteltavaksi. Kyllä alkaakin olla melko ankeat maisemat, kun lumet on enimmäkseen sulaneet. Ja kovaa pakkasta luvattu. 

Enskuussa olis aluevaalitkin, katoin ehdokaslistaa ja samat nimet siellä on kuin kaikissa muissakin vaaleissa. Aiotko äänestää?

Joulu-ulinaa

 Tykkään paketoida lahjoja. Joskus olen haaveillut ilmoittautuvani partioon ihan vaan, että pääsisin joulun aikaan niiden paketointipisteelle hommiin. Viime aikoina oon ostanut ruskeapohjaista paksua joulupaperia, ja valkoisenakin sitä on aika paksua, että oon unohtanut, miten surkeaa laatua nuo tavallisemmat paperit on. Nyt kun oli tarjolla vain sitä samaa ruskeaa, mitä meillä jo oli, niin ostin tuollaista porokuvioista punaista, ettei olis kuusen alla kaikki lahjat saman värisiä. 

Virhe. Jos tavarassa on joku hiukankin ulospistävä kohta, paperi repeää siitä. Jos pitää vähän paremmin muotoilla, menee sormi läpi. On sitten viis kerrosta paperia ja paljon roskiin heitettyä, mutta loppuupahan nopeemmin. Sain jo pois jouluiset nimitarrat, jotka oli varmaan 10 vuotta jo ollu meillä (työsuhde-etuja) ja pari levyä pahvisia nimilappuja, sekin tyydyttää kun saa roinaa pois nurkista. Vaikka tässä muodossa ne kyllä jää vielä nurkkiin, ennenkuin menevät roskiin tai uuniin. 

Haettiin Mummun Poika emäntänsä kanssa ja vietiin ne emäntänsä siskolle viikonloppukylään. Ja käytiin ostoksilla ja mies kävi hammaslääkärissä ja sitten se jopa vei mejän koirat lenkille! Se ei oo IKINÄ ennen täällä kotona sitä tehny, ja nytkin ensin tarjoutui tulemaan vaan lenkkiseuraksi mutta mie sanoin, että ei se mun vaivoja vähennä eikä aikaa säästä. Mulla oli ruuanlaitto ja joulupakettien käärintä hommana, ja kumpaakaan niistä se ei suostunu ottaan omaksi osakseen. Koirien lenkitys oli vähiten huono vaihtoehto. Ja teki sit ihan oikean lenkinkin, eikä mitään pikapissatusta. 

Oli jo jossain alennusmyynnitkin alkanu, ostin puoleen hintaan parit valosarjat. Yhen veivasin tuohon mun kalaan, jonka aioin jo syksyllä heittää nuotioon mutta en sit vielä saanu aikaseksi. Minusta se on ihan kivan näköinen tälleen:

Ja jotain tarpeellista joululahjaakin sain alennuksella. Nyt on tuhlailtu tälle vuodelle. 

Yritin laulaa joululauluja eilen - salaa mieheltä, kun se ei halua kuulla ja se oli vielä saunassa - mutta en mie näköjään ikinä saa laulaa. Aiemmin perhe käski olla hiljaa ja nyt ei koiratkaan anna laulaa. Tai toinen ainakaan - kun istuin sohvalla laulamassa läppäri sylissä (katoin sieltä sanat) niin tää yks hätääntyneenä pyörii siinä, tönii mua etujaloilla ja tökkii kuonolla että mikä mua vaivaa ja miksi ulvon. Ei sentään liittynyt kuoroon. 

Aivomato

 Kaikki on hyvin, joulu tulossa eikä mitään stressiäkään siitä - mitä nyt vettä sataa ties kuin monetta päivää peräjälkeen - mutta mua ahistaa ja masentaa ihan huolella. Yritin kuunnella jouluradiota, ja sieltä tuli vaan typerää kotimaista, pateettista amerikkalaista tai melankolista perinteistä. Ärsytys vaan kasvoi joka kanavanvaihdolla. Itkeä tirautin kun mies lähti töihin ja sano että "sun ei sentään tarvi töihin lähteä". Eihän minusta oo mihinkään. Tarpeeton ja turha. 

Lenkille en oo päässy pariin päivään, koiraparat. Tosin ei nekään olis arvostaneet vesisateessa lenkkeilyä, kyllä mie sen tiiän ja se vähän lieventää mun huonoa omatuntoa. Rintaan pistää kolmatta päivää peräjälkeen ja tiiän että sen kans pitäs käydä päivystyksessä mutta eihän siellä mitään oo. Ei koskaan oo, kuvittelen vaan aina kaiken. En viitsi lähteä turhaa vaivaamaan, on niillä oikeitakin sairaita. Voi johtua siitä ylävatsavaivasta, joka on tottavie tutkittu perin pohjin, tai voi olla psykosomaattista tai ihan vaan lihasperäistä, jumissa ja kipee kun oon joka paikasta muutenkin. 

Kyllä mie kohta lähen ulos, vaikka satas akkoja äkeet selässään. Pakko. Ja miehen eteiseen laittama räsymatto piristää kans - se on jännä miten pienet asiat ilahuttaa, mutta ei niitä vaan ite osaa keksiä. Ei tiedä mistä ilahtuis, ennenku se tapahtuu ihan yllättäen. 

Yritän kaulita itseäni positiivisuuden kaulimella. Pikkusen kerrallaan. 

Mummon syntymästä tänään 110 vuotta. 

Kuppitorttuja toppikurttuja

Surffailen torttutrendien aallonharjalla kun tein muffinssivuuissa torttuja. Ekasta satsista tuli ihan kivoja.

Kukkamuotti olis saanu olla isompi, mutta nuo tähdet oli ihan sopivan kokoisia.

Kuvat tuli nyt väärään järjestykseen, alla ennen uunia ja yllä uunin jälkeen. 

Sen totesin, että tuota valmiina levyinä olevaa taikinaa ei kannata myssätä uudelleen kokoon ja kaulita, sellasesta taikinasta tehdyt tortut jää koviksi eikä kohoa sellasiksi lehteviksi kuin suoraa levyistä tehdyt. 

Paistoin vielä pari normi tähtitorttua muffinsivuuissa, ja ihan hauskoja niistäkin tuli, mutta jotenkin mulle tuli vaan mieleen kiinalaisnaisten sidotut jalat... 

Masennusmato vaan tahtoo ryömiä aivostossa, vaikka kaikki on hyvin. Varsin hyvin. Ulkonakin lunta ja pakkasta - vielä vähän aikaa. Kohta sekin on mennyttä ja musta loka-marraskuu palaa takaisin. Niin, en osaa nauttia hetkestä vaan mietin vain että kohta tulee kamalaa. Niin se on ollu aina. Opettelu on kesken vieläkin. 

Oon kutonut koirille viidettätoista villapaitaa, ja se sekä kylmä ja jooga yhteisvaikutuksena on aiheuttanu niska- ja pääkivun, johon ei taida auttaa mikään. Pakko keskeyttää kutominen ja yrittää jumpata, joogahan jäikin jo joulutauolle. Vaikka viikottainen joogatuokio onkin mulle ilo, niin tunnen helpotusta kun se on tauolla; eipähän tarvi kuskata miestä aamulla aikaisin töihin ja sitten käydä joogassa ja taas iltapäivällä ajaa hakemaan mies. Sen lisäksi että siitä on mulle vaivaa, niin tunnen itse olevani vaivaksi kun mun joogan takia pitää järjestellä. 

Meillä on uunin lämmityksestä, petroolilämmittimestä ja ilmalämpöpumpusta huolimatta kylmä. Keittiössä polven tasalla 14-16 astetta nopeesti sen jälkeen, kun petroolilämmitin sammutetaan, sivupöydällä missä yleensä pidän läppäriä, oli eilen 12 astetta. Ei ihme, että hiirikättä palelee. Monta vaatekerrosta päällä ja lämmin aamutakki kaiken yllä, jalassa villasukat ja vilttitossut. Onneksi voi lämmittää saunan melkeen millon haluaa...

Mmmm talvi

 Ihmettelin aamulla touhuillessani, että onpa kylätiellä hiljaista, mutta sehän onkin itsenäisyyspäivä. Illalla vielä nuoriso (tai nuorisomieliset) rälläili takavetoautolla liukkaudesta nauttien, ja pelkäsin että joudun niiden takia valvomaan yön, mutta nukuin ihan hyvin. Mitä nyt aamulla herätessäni olin valmiiksi väsynyt ja harmissani, kun uni loppui. 

Tänään täytynee jo vihdoin pukea koirille tossut jalkaan ja käyttää vähän pidemmällä, aletaan varmaan kaikki olla sisäelämään kyllästyneitä. Eikä oo enää pariakymmentä astetta pakkastakaan, vain kuusitoista. 

Kaikki lähtevät joulupaketit on postitettu ja matkahuollotettu, ja muutenkin lahjaostokset tehty. Loppukuusta täytyy varmaan nipistää jostain lisärahaa elämiseen. Mies osti mulle etukäteisjoululahjaksi Kuoma-saappaat 💓 ne on ihanan lämpimät ja sujahtaa helposti jalkaan. Ite en raaskinu ostaa, kun olivat niin kalliit, mutta huomasin myöhemmin että ihan kepeesti ostin samalla summalla kuopukselle joulunaluslahjantapaiseksi ruokaa. Säilykkeitä, kuivaruokaa, keksejä, granolaa ym. ja vielä pyykinpesujauhepaketin. Se kun elelee suurin piirtein rahattomana eikä sitten syö, jos ei oo rahaa ostaa ruokaa. Eikä pyytele rahaa kuin joskus, jos puuttuu vuokrasta joku summa. Mie aina välillä sille kassillisen sapuskaa puoliväkisin ostan. On muutenkin ihan alipainon rajoilla.

Tässä välissä etsiskelin niitä koiran tossuja, ja löysin vain seitsemän. Olisin halunnut ehtiä ulos seuraamaan yhen seppeleenlaskun, mutta piti sit alkaa miettiä, mistä äkkiä keksii yhden koiransukan, ja ompelin sen fleecestä. Sitten menin hakemaan tarranauharullan, joka ei ollukaan siellä, missä luulin sen olevan. Ei mitään käryä missä se sit vois olla. Heitin sikseen, ehtiihän sitä myöhemminkin ulos.

Ärsyttää vaan ihan kohtuuttomasti tällaset kun kaikki on aina hukassa. Eilenkin - vai olikse toissapäivänä - hukkasin pienen muovisen läpykän, joka oli patterin suojana, kun se olis pitäny laittaa takaisin. Ei löytyny niin mistään, miehen kanssa kahden lampun voimin etsittiin. Piti sit improvisoida. Tänäaamuna koiran lääke pompsahti läpipainopakkauksesta ilmaan ja hävis. Se oli pakko löytää, ettei vaan mee väärän koiran suuhun, ja taas otsalamppu käteen ja etsimään. Se sentään löytyi! Löytyi myös erinäisiä epämiellyttäviä yllätyksiä, joista ei sen enempää...

Ruokapaikalla on paljon vieraita; tali- ja sinitiaisia, pikkuvarpusia, punatulkkuja, närhi ja käpytikka, mustarastas ja kaksi oravaa. Ainakin. Koko ajan ilma täynnä pyrähtelyä ja lepatusta. 

Lunta sataa.