Marttakerhoa lääkkeeksi masennukseen

Niin, oikeasti mulle ehdotettiin tuollaista eilisellä käynnillä, jota olin niin suurin toivein odottanut kuusi viikkoa. Ihminen taistelee jaksaakseen elää ja sille tarjotaan marttakerhoa. Muutenkin tuntui siltä kuin rekkakuski olis pantu henkilöautokouluun.
"Selviätkö kuitenkin tämän syksyn?" No siksi haen apua, kun en koe selviäväni! Mitä varten se luuli mun siellä olevan?
"Haluatko tulla uudestaan?" Juuei, kyllä mie paranin tällä yhellä käynnillä. Not. Ei ole paras mahdollinen ihminen mulle, mutta pakko tyytyä siihen, mitä on. Toki vois pyytää vaihtoa, mutta montako kertaa siellä pitäs sitten vaihtaa että sattuis ns. sopiva, ja onko sellaista edes siellä tarjolla... Tilanne oli niin vaikea mulle, että en siinä kohdassa edes oikein ymmärtänyt, miksi se täti marttakerhosta puhuu, enkä nyt varmaan muutenkaan olis pystyny ilmaisemaan närkästystäni asian johdosta. Yritin keskustella sivistyneesti. Ehkä olen oppinut liian hyvälle ja semmoseksi, että minut otetaan tosissaan, kun oon siellä psykiatrisen puolella asioinut vuosikausia, että tällanen kevyt vastaanotto tuntuu omituiselta. Varmaan se siellä kuitenkin on ihan normaalia.

Aamulla oli kuopuksen asioissa käytävä samassa talossa, eri kerroksessa, uuden tukihenkilön luona. Sekään ei oikein vakuuttanut, teennäinen liian nuori nainen. Sellanen silmät suurina henkäilevä pimu, joka käytti sanoja "tottakai" "ei tietenkään" "tietysti" huutomerkkien kera. Plääh. Mutta eipä niilläkään ole sen kummempaa tarjolla. Kummasti on siinä henkilökunnan taulussa naamat vähentyneet.

Syysloma. Omaa aikaa tiedossa, onneksi.

Lähtemisiä

Menipä taas yö harakoille. Tykkäsin kyllä kuunnella sateen ropinaa, mutta olisin mieluusti nukkunutkin. Ropinan lisäksi kuului miehen yskinää ja sitten kun yskä loppui, kuorsausta. Yöllä iski nälkä, ja huomasin etten ollu syöny lounaan jälkeen ku pari pikapullaa. Leivoin kun uuni joka tapauksessa lämpisi paistovalmista lasagnea tehdessä.

Tällä kertaa kelpaskin ruoka, vävyehdokas oli käymässä kun kuopus oli aamulla niin kovassa migreenissä, ettei se voinu kouluun lähteä, ja niille tuntuu oleva elämää tärkeämpi asia nähdä joka välissä, on maailmanloppu jos yks päivä jää välistä. Olen hieman huolissani vävykandidaatin pakkomielteisyyttä lähestyvästä suhteesta kuopukseen, mutta olen ymmärtänyt, että sellainen on aspergeriluonteelle tyypillistä. Kunpa vain ei sydämiä särkyis.

Joskus mietiskelin täällä sitä, miten kuopukselle on kertynytkin kaikenlaisia oireistoja, ja se itse on epäillyt jonkinlaista ADHD:takin. En ihmettelisi, onhan se ihan just sellanen kuin tässä jutussa kerrotaan. Kuin olis mejän tytöstä kirjoitettu. Ja eilen tuli muuten ilmoitus, että on saanut erityisoppilaan nimityksen, ja sen oheen oli liitetty valitusohjeet. Niinkuin olis joku tuomio tai rangaistus! Miksi ihmeessä siitä pitäisi valittaa? Mitä se hyödyttäis edes? Jos lapsi on erityis-, niin ei se muuksi valittamalla muutu.

Tänään pitää taas viedä sitä psykologille, kun ei oo tullu käveltyä sen kanssa sitä reittiä koululta nuopsylle eikä se osaa (puhelimen mapsin kanssa varmaan osais vaikka väittääkin toista) ja viimeksi kun mies sitä kuskasi, se vei jotain ihan ihme reittiä mitä ei ainakaan kannata kävellen mennä.

En jaksais mitään. Haluaisin vaan olla. Mitään tekemättä, minnekään menemättä, mitään ajattelematta. Esikoinenkin piti aamulla viedä koululle asti, kun juna oli niin myöhässä taas ettei se olis sillä ehtiny.

Siltä reissulta kun palasin, ei satanut - hallelujaa! - ja sieppasin vaan koirat kotoa taluttimeen ja kävelylle. Etenkään toinen ei arvostanut asiaa. Tutisi ja jarrutteli ja korvakin oli nurinpäin, mutta unohti mököttää sitten kun tuli kiintoisia hajuja eteen.

Tämä

Oon antanu näille otuksille putsattavaksi kermapurkin usein, jos meillä semmosta on käytetty johonkin, ja nyt ne reagoi jo siihen ääneen, mikä tulee kun avatusta tetrasta repäisee sen lopunkin yläosan auki. Aattelin tehä parista pikapullasta laskiaispullaketta, ja käytin siihen miehen synttärikakusta jääneen kerman, ja avatessani purkkia puoliksileikkaamista varten (puolikas per koira) niin ne jo singahti olohuoneen sohvalta keittiöön kärkkymään. Oppivaisia otuksia, mitä syömisiin ja etenkin herkkuihin tulee.

Pitää lähtee. Yäk. En haluis.

Liika on liikaa...

Kyllä en meinannut jaksaa tuota kolmea päivää... perjantaiaamuna mua odotti pitkä lista asioista, jotka piti tietää, muun muassa yksi vasikka, joka oli sairastunut. Se ihanan pirteä ja kaunis sonnivasikka. Sehän makasi henkitoreissaan, soitin emännän apuun ja se pulttipyssyllä lopetti sen ja mie itkin. Nytkin tulee itku kun kirjoitan. Kaikkee muutakin vastoinkäymistä oli, ja nyt oli työn tekemisen ilo kaukana. Sen tietää siitä, kun alan kiroilla, enkä vain mielessäni. Niin täynnä kaikenlaista, mutta kun on vaitiolovelvollisuus, ei pysty kenellekään purkamaan mieltä. Sitten se tänpäiväinen lomittajakin oli sairastunut ja kysyi, josko tekisin vielä tämänkin päivän, mutta mun oli pakko karaista hyvä luontoni ja sanoa, että en jaksa. En fyysisesti enkä etenkään henkisesti.

Mielettömän hienot ruskavärit on luonnossa, enkä ole päässyt edes kuvaamaan. En ole jaksanut liikkua mihinkään työn lisäksi. Nukkunut päikkäreitä ja tehnyt ruokaa ja käynyt töissä, siinä kaikki. Työmatkalla ihastellut tummaa kuusikkoa vasten loistavista lehtipuiden väreistä. Matkalla on yksi mäennyppylä, mistä näkee kauas, ja se näkymä on joskus ihan huikea. Mutta ei siinä pysty pysähtymään kuvauksen ajaksi.

Hupaisan yksityiskohdan huomasin, kun sama cd-levy pyöri auton soittimessa, niin se jotenkin stemmas mun ajaman matkan kanssa, että välillä ihan muutaman sadan metrin tarkkuudella sama kappale soi useamman kerran. Tiedän etenkin siitä, kun laulan mukana, niin huomaan laulavani samaa kohtaa laulussa samassa tienmutkassa.


Ostin ikkunaan valoverkon, aattelin että se vähän hämää ettei näkyis iltapimeällä tuolta korkeammalla olevalta tieltä meille sisään, ja taitaa toimia. Ja tuo sitäpaitsi kodikasta valoa keittiöön.

Mietin ensin, onko se kauhean ärsyttävää valoisan aikaan, kun tollanen vihreä johtoverkko roikkuu ikkunassa, mutta ei se ainakaan mua häiritse.

Se kappa, jonka ostin kirppikseltä, ei riittänytkään - niinku vähän pelkäsin - tuohon olkkarin ikkunaan. Yksin se oli liian lyhyt ja kaksin ruman ja körsyn näköinen, ja pimensi liikaa. Paneeliverhoina jos olis käyttänyt, olis pitänyt lyhentää, enkä jaksanu ruveta. Kaivoin jostain valoverhon ja sen lisäksi - kun sekään ei riittäny koko ikkunan leveyteen eikä niitä oo ku yks - ison huivin. Kevyitä verhoja suositaan kesäaikaan, mutta mie tykkään saada sen vähäisen valon hyväksikäytettyä nimenomaan talvella. Ainakin nyt. Joskus tykkään kyllä pimeästä. Onhan tuossa rullaverho, jos haluaa pimeyttä.

Iltapäivällä on pari tuntia sellasta, ettei ehkä niin kovin sada. Jos vaikka veis koiria lenkille.

Jestas miten sitä voikin olla tukossa ja väsynyt.

Ahi ahi

Ahistaa ihan sikana. Mutta arvatkaa, onko mulla viikon kipunoinut kurkku nyt sitten ihan hyvä ja kivuton, kun olis se hoitajan aika? ON. Peruin ajan. Olis toki voinut mennä valittaan sille viittä muuta asiaa, mutta eivät tykkää jos menee jonkun muun asian varjolla.

Mietin joogankin jättämistä väliin nyt, kun on niin kauhea olo ja itkettää ja tekis mieli vaan mennä peiton alle, ja kun se kurkkukipu on kai vissiin painunu sit jonkinlaiseksi yskäksi ja on typerää yskiä joogatunnilla. Mutta kai mie sinne meen. Jos se vaikka auttais.

Sitä hiton mt-aikaakin joutuu ootteleen vielä viikon. Ja jännää, miten kaikki kasaantuu; samana päivänä samassa talossa mutta kuuden tunnin välein on sekä mun henk.koht aika että mejän vanhempien tukihenkilön aika nuopsyllä, ja vielä oli tarjolla kuopuksen HOJKSin teko samalle päivälle, mut se sentään siirtyi seuraavalle.

Pitkästä aikaa oli muuten blogin tilastoissa sana, millä oli tultu tänne; istumatikku. Kuulostaa hyvin hankalalta ja epäergonomiselta istumapaikalta...

Urotöitä ja muitakin töitä

Olen tehnyt monta urotekoa tälle päivälle jo nyt. Ensinnäkin, kun vein esikoista junalle, kävi ilmi että juna on niin paljon myöhässä, että se ei sillä ehdi kouluun ajoissa - vein sen siis koululle asti. Ja sellasta reittiä, että keskustassa piti kolme kertaa kääntyä vasemmalle tasa-arvoisessa risteyksessä. Ruuhka-aikaan ne on pirullisia paikkoja, mutta otin riskin kun ei ollut ruuhka-aika, ja selvisin hienosti! Ei edes kädet tärissy eikä sydän hakannut. Hyvä minä.

Sitten soitin verotoimistoon ja ruikutin muutaman satasen lisää tulorajaani, kun oikein lomitustoimistosta kysyttiin mua taas ensviikonlopuksi töihin. Niillä on jo hätä siinä vaiheessa, kun sieltä otetaan yhteyttä. Olihan se puhelu semmosta önk-änk ölö-mölöä, ku oon niin hiton huono selvittään asioitani puhelimitse. Ja kun en saanut mitään selkoa niistä palkkakuiteistani, mitkä olin kyllä hienosti ennen soittamista ottanut siihen hollille. Hävetti. Oon ihan kamalan huono kaikessa, mihin liittyy numerot. Paitsi en ehkä lehmien korvanumeroissa enkä postinumeroissa, mutta niitä ei tarvikaan naittaa keskenään niinku matematiikassa. Mulla on työn verotus pyöree nolla, enkä muistanu oonko pyytäny työnantajaa ottaan siitä kuitenkin vähän enkä hädissäni siinä osannu sanoa miten sen laita on - jos olis rauhassa ensin tutkinu papereita niin olis ehkä jotain selkoa saanutkin.

Seuraava uroteko oli soittaa terveyskeskuksen takaisinsoittopalveluun - no ei se sinänsä, mikäs automaatin kanssa on asioidessa, kun ei tarvi kuin painaa numeroa tai tähteä tai häsää, mutta oman rupeemisensa sekin vaatii. Änkytystä ja önkötystä sitten taas, kun joku sieltä soitti, antoi hoitajalle huomiselle ajan niin että voin käydä näyttään tota kurkkua. Outoa että se onkin niin ruma kun ei muuten oo kipee olo.

Jonkinlaiseksi muistin uroteoksi voi sanoa sitäkin, että pesin koneellisen pyykkiä. Niin usein huomaan illalla puoli yhdeksältä, että en sitten laittanutkaan sitä konetta päälle ikinä. Pyykkilootat tursuaa... ja jos taas viikonlopuksi menen töihin, on sen muistamisen laita vielä huonommin. Pitäs ehkä kannustaa esikoista pyykkäämään. Kuopus tuskin tuntee kiinnostusta aiheeseen.

Nukuin hyvin! Ja pitkään. Paitsi että neljän maissa heräsin hädissäni, kun unessa hukkasin pankkikorttini ja yritin sitä paniikissa etsiä. Vähän aikaa kesti rauhoittua, ja kun ehdin nukahtaa, soi miehen herätys puolen viiden nurkissa. Vielä sen jälkeen näin ihmeellistä unta kuohuvasta koskesta, jonka poikki kuljin siskoni ja hänen miehensä kulkuvälineestä kiinni pidellen. Mentiin mökille, joka oli Rovaniemen keskustassa pikkuruisessa metsikössä. Pikkuruinen mökki. Mietin siinä unessa, että mulla ei olis mitään paikkaa, mihin mennä, kun kukaan oikeasti tuttu ei siellä asu enää. Oli meinaan puhe nukkua teltassa mökin pihassa (kun mökissä ei ollu ku yks pieni sänky) ja mietin, olenko liian hedonistinen nukkuakseni syyskylmällä teltassa...

Sadetutkan mukaan on tauko sateessa kohta. Ehkä tohdin käydä vähän kävelyllä.

Ai niin; bataattikeitto on tehty ja maistui hyvälle, ja kipee kurkku tykkäsi kuumasta sopasta.

Tekemätön pataattisoppa

Tällaista tautofoniaa tulevalle  yölle. 

Kello on vasta vaille kahdeksan, ja väsyttää niin kuin olis jo nukkumaanmenoaika. Viime yönä nukutti muuten hyvin, mutta paikkoja särki - varsinkin käsivarsia ja olkapäitä. Nousin kuuden jälkeen ja nukuin päikkärit puolen päivän maissa, ja vieläkin on väsyttänyt. Ei vanha jaksa. Ja kurkku ollu monta päivää kipee, tänään katoin valon kanssa sinne ja onhan siellä outoja vaaleita palluroita, mitkä ei kuulu terveeseen kurkkuun, ja toisen puolen imusolmukkeissa on kipeää, mutta ei mulla muita flunssanoireita ole. Vähän enempi limaa kurkussa ja välillä oli tosi kylmä, mutta lämpö oli silloinkin lähinnä alakantissa. Periaatteessa vois olla mahollista että miehen silmätulehdusbakteeri olis pesiytynyt sinne, kun oon laitellu sille niitä tippoja ja rasvoja enkä aina oo muistanu pestä käsiä, ja mullahan on usein sormet suussa. Mutta kun ei ole edes kuumetta.

Koirien kanssa sentään pienen kävelyn tein, satoi koivunlehtiä ja metsässä havunneulasia, oli oikein ihana syystuuli. Vähän liian kylmä ehkä mun makuun. Hieno kaunis ruska on, mitä ei viime syksynä ollu, oliko edellisenäkään.

Iltapäivällä käytiin tyttöjen kanssa kirppiksellä ja suklaaostoksilla, meillä oli niin mukavaa. Mulla ainakin. On niin kivat tytöt. Enimmäkseen. Löysin olkkariin uuden verhokapan. Itse asiassa kaksi samanlaista, kun ne oli parina paneeliverhojen nimellä.

Säilykepäärynöitä, appelsiinijäätelöä ja Lidlin hyvää suklaakastiketta, joka säilyy huoneenlämmössä. Paree säilyttääkin - jos pitää jääkaapissa, ei saa pullosta ulos. Jotain hyvää jälkkäriä piti keksiä, kun en jaksanut kunnon lounasta laittaa vaan pupelsin jotain ruisleipää. Eilen oli bataattikeittoainekset jo hellan vieressäkin, mutta en jaksanut tehdä, tänään en jaksanut nostaa esillekään :) ehkä huomenna?

Kissoja, pimeyttä, verta ja kauhea väsymys

Kuvituskuvaksi viikon takainen kaunis syyssää ja värikäs haapa. Niin harmaata on ulkona, ettei sitä säätä viitsi kuvata. No, meillä on pihalla värikkäitä vaahteranlehtiä, mulla ei oo mikään kiire niitä haravoida ku ne on niin nättejä. Eikä kyllä voimiakaan. 

Caralta törkeästi varastettu idea varsin samannumeroisena pysyttelevästä säästä tältä aamulta ja viime yöltä:

Kellonaika sentään vaihtuu.

Totesin joskus aikaisemmin, että neljä päivää taitaa olla maksimi, minkä jaksan navettatöitä aamuin illoin, ja nyt se näyttää taas siltä. On nimittäin edessä vielä yksi ilta sen kahdeksan työvuoron päälle, ja on tosissaan olo, että en jaksais, en ees kättä nostaa. Toivottavasti joku käy päivän aikana viemässä ees rehua niille lehmäraukoille, niillä oli pöytä ihan tyhjä, ollu jo illasta asti. Aamulla kun menin, oli kaks lehmää karussa ja ne piti ensin ajaa takaisin osastolle, ja pitkin lattioita oli kirkkaanpunasta verta. Mietin jo, löytyykö eläinlääkärin numeroa jostain toimistosta, mutta kumpikaan niistä kahdesta verisestä lehmästä, mitkä löysin, ei vaatinu ku haavasprayta. Löysin lopulta semmoisen. On aika karua pilkkopimeässä ensin ajaa uinuvalle navetalle, ihan yksin maailmassa (no, kaksi kissaa oli mun seurana, annoin niille kuivamuonaa ja lirutin vähän maitoa) ja sitten kun laittaa valot, on verta pitkin poikin. En kyllä tajua, miten se toinen oli saanut hännänpäänsä katki irti poikki. Kipee se varmasti oli. 

Kun nyt tän illan saan pakettiin niin saunon ja jynssään itteni kunnolla ja kaadun petiin.