Tympeä veeärrä

Taas piti tehdä rautateiden hommat ja viedä lapsi kouluun, että kerkesi. Kaikenlaisia ehtoja ne kyllä asiakkaille latelee, mutta itse eivät täytä niitä vähiäkään, mitä niiden toiminnalle on. Kuten että juna kulkisi niinkuin on määrätty. Ehkä tuo yhden sentin lumikerros oli nyt kalustolle liikaa. (No Juliasta kun katsoo, niin syynä on ollut "Liikenteenhoitojärjestelmät: Ratainfran laiteviat, vaihde" eli nähtävästi oli liikaa. Lumi tukkinut vaihteen XD)

Aamukahvi on peräpohjalaiseen tyyliin: leipäjuustoa palasina seassa. Ei vaan oo tuo keittimen kahvi ehkä tarpeeksi kuumaa pehmentämään juustoa.

Ei riittänyt, että kuopus kipuilee koulun ja väärinvalitun alan kanssa, nyt esikoinenkin totesi että ei halua enää tuota koulua. Työssäoppiminen päiväkodissa ei maita. Olen paska kasvattaja, nyt siitä lepsusta toiminnasta kerätään satoa. Kirjoitin tähän pitkän pätkän, mutta poistin... ihan kaikkee tarvi tännekään laittaa.

No, lunta on sentään se yksi sentti. Eilen just ääneen sanoin, että tulis edes ohut kerros, että näkis vähän paremmin - toiveeni toteutui :) tosin näissä lämpöasteissa se kyllä lähtee äkkiä pois.

Viime yön unessa menin yleiseen vessaan, joka oli tarkoitettu joutsenille, ja pelkäsin, että niitä tulee sinne nokkimaan mut hengiltä kun olin kehdannut mennä niiden vessaan.

Ennustuksia, vaikutuksia ja saavutuksia

No ei luvata enää kuivempaa ja kylmempää. Eilen piti olla poutaa, ja ihan koko päivän tihutti vettä. Illalla olikin sitten sääennusteet muuttunu sateisempaan suuntaan.

Eilen ku tultiin hakemasta esikoista, kattelin miten seisoo vesi pelloilla ja ojat on täynnä. Maa ei jaksa vetää, vaikkei se nyt enää jäässäkään ole. Hyvin upposi lyhtypidikkeet maahan, kun viikonloppuna niitä tökin pari kappaletta pimeää yötä valaisemaan. Vaikka eihän ne valaise, pieni liekki saa pimeyden näyttämään vaan pimeämmältä.

On taas ollu päänsärkyä joka päivä. Lääkkeen (jota syön vieläkin vain puolikasta) sivuvaikutuksissa yleisenä on kyllä se, mutta en muista että olis aiemmin ollu... vai liekö se ollu aina mun kaverina niin, että en oo ajatellu sen johtuvan lääkkeestä. Ei oo hääviä, että yhden lääkkeen sivuvaikutuksiin täytyy ottaa kolmea eri lääkettä... ja kaikki aiheuttaa väsymystä, eli luultavasti en jaksa lähteä lenkille vaan menen nukkumaan jossain vaiheessa päivää. Ennakoin sitä väsymystä pyykkäämällä ja imuroimalla, kun en kuitenkaan jaksa myöhemmin mitään tehdä. Ai niin, suunnittelin vielä suht isotöisen ruuan tälle päivälle... hmp.

Sitäpaitsi ulkona on rumaa.

Mutta sain imuroitua! Hyvä minä! Mies onneksi muistutti ilmalämpöpumpun suodattimien imuroinnista myös. Sen aika oli itse asiassa se, mikä pakotti ottaan imurin käteen, mutta ehdin jo unohtaa kun meinasin tehdä sen viimeiseksi. Ja pyykitkin on jo ripustettuna. Riittää mulle hyvin tän päivän saavutuksiksi. Tukankin harjasin.

Venyvä naama

Pitkän aikaa on ollu sellanen olo (ja peilikuva) että mun naama on alkanut oikeasti roikkua. Nahka on valahtanut sentin pari alemmas, luomet roikkuu silmillä ja kun kasvot rentoina avaa suun, näkyy alahampaat. Ne ei oo ennen tolleen näkyny. Mulla on kasvot sitä mallia, että nuorena on korkeat poskipäät ja vanhana tulee bulldogiksi. Poskiluut on alkanu tuntua ihon alla selkeästi. En oikeastaan ihmettele, miksi kauneusjulkimot vanhetessaan ottaa niitä poskitäytteitäkin. Rasva alkaa totella fysiikan lakeja ja painua maata kohden. Ja muuttaa sisäelimiin. 

Soitin isälle aamulla, se oli ihanan pirteän kuuloinen. Sen syöpäkasvain on isontunut, joten lopettivat sen kamalan Iressa-lääkityksen ja siirtyivät sädehoitamaan, ja lääkkeen sivuvaikutusten loputtua on isänkin olo kohentunut. Onhan se varmaan rankkaa sekin, että pitää päivittäin liki sata kilsaa matkustaa sen sädehoidon takia.

Joulukorttitehdasta oon koittanu pitää, mutta vähän huonolla menestyksellä. Ideoita on vähänlaisesti ja nekään ei toimi. Täytyy vaan matkia muita. 

Sään ennustetaan kuivuvan ja kylmenevän, mutta kyllä sitä sadetta taas saatiinkin. Aamulla heräilin pariin otteeseen että joko nousisin, mutta sateen ropina tuuditti takaisin uneen - nukuin peräti yhdeksään asti ja se on aika harvinaista. En ollu keittämässä isänpäiväkahveja... kakun olisin tehnyt, mutta sitä ei haluttu. Olkoon ilman sitten. Ei se syöny sitä miestenviikon kakkuakaan.

Siskokset torkkuu

Freedom

"Lapsivapaa" viikonloppu! Lainausmerkeissä koska eihän ne enää varsinaisesti lapsia oo, toinen jo täysi-ikäinenkin... kumpikin on poikakaverinsa hoteissa. Vaikka on isänpäiväviikonloppu, mutta eihän meillä oo koskaan jaksettu näitä päiviä niin juhlistaa.

Mies vähän paheksui kuopuksen menoa, että ei oo sopivaa, mutta mulle kelpas kyllä kahdenkeskinen viikonloppu. En tiedä, miksi esikoisen lähes jokaviikonloppuinen olo poikakaverinsa kotona on ok, on ollu aina ok, mutta kuopuksen meno poikakaverinsa kera pojan mummolle (jolle kuulemma sopii tytön tulo) hieman useammin ei sitten oliskaan sopivaa. Miksi pitäs väkisin pitää kotona tyttöä, joka vihaa kotonaoloa ja tylsistyy kuoliaaksi kun ei ole mitään tekemistä? (Mun niskaan se sit sen ärtymyksensä kaataa) Ja toinen saa mennä vapaasti - se, joka ei tylsisty kotona kun tykkää lukea ja katsoa telkkaria ym. Kun ei se syy isänpäiväkään ole.

Mt-hoitajakäynti oli ehkä vähän parempi kuin edellinen. Martoista ei enää puhuttu. Omaa aikaa suositteli, mutta oon sitä miettinyt, että ehkä se tekee mulle hyvää, että on joku asia, vaikkapa tyttöjen kuskaaminen junalle, mikä pakottaa laittamaan aamulla vaatteet päälle ja tuo jonkinlaista tarkoitusta elämään. Läheisriippuvaiselle kun se elämän tarkoitus löytyy muiden kautta, siitä miten itse voi olla hyödyllinen toisille. Väärin ehkä, mutta niitä syvällä olevia käyttäytymis- ja ajattelumalleja on ihan pirun vaikea muuttaa, ja niitä vastaan toimiminen ahdistaa ja tulee syyllinen olo jos aattelee vaan itteään eikä auta muita vain siksi, että "mun ei tartte" vaikka helposti voisin. Kun ei ole muutakaan. Olen itse itselleni vain välttämätön pakko, enkä tiedä mikä minua ilahduttais, joku sellanen mitä mieluummin tekisin sillä "omalla ajallani". Mullahan ON sitä omaa aikaa päivät pitkät, ja tuhlaan sen vain nököttämällä koneella tai muuten vaan hohhailemalla. Odottamalla sitä aikaa, kun minua taas joku muu tarvii.

Ehdotti, että asettaisin itselleni joka ilta jonkin tavoitteen seuraavalle päivälle, ja sitten olisin iloinen, kun olen tavoitteeni saavuttanut. No, asetin heti illalla tavoitteekseni imuroida perjantaina. Sitten muutin sen eläinlääkärille soittamiseksi ja ajan varaamiseksi sieltä. Feilasin molemmat.

Tein sentään salaattia itelleni kevyeksi lounaaksi.

Siinä kävi tälleen:

 Lempiveitseni hajosi. Kuva kääntyi taas oikealle kyljelleen, mutta en jaksa sen kans tapella, asia käy selväksi vaikka koira näyttääkin olevan pää alaspäin. Se on aina kaverina salaatinteossa, siltä varalta että jotain hyvää putoaa lattialle. Jäävuorisalaatin kitkerä kantapala on jostain syystä koirien suuri suosikki.

Lupasin miehelle isänpäiväaterian valitsemallaan tavalla, se halus pyttipannun grilliltä. Käytiin se hakemassa samalla kun vietiin esikoinen omaan viikonloppusijoituspaikkaansa. Siitä olin iloinen, että sain lähdettyä illalla vielä kävelylle koirien kans. Nekin oli iloisia. Jonkin matkan päässä olevat hevoset oli vielä ulkona aitauksissaan, vaikka oli ihan pimeää, ja yksi oli tosi hermotunut. Hölkkäs pää ylhäällä portin edessä, hirnui ja hörisi, ja kun käveltiin tietä pitkin ohi, se sai ihme laukkatilaukkakohtauksen ihanku olis säikähtäny meitä. Koitin jutella sille että ollaan ihan tuttuja kulkijoita, ei tartte pelätä.

Tänään heräsin sateen ääniä kuunteleen, mutta ehdin aamukävelylle sopivaan kohtaan, kun oli sadealueiden väli. Kohta on tiedossa rankempaakin sadetta. Ei haittaa. Kävin kirjastossa ja nyt on taas luettavaakin. Ja sukankudontaa. Sitä imuroimista.

Juhlan aiheita

Onpa ollu hilijasta täälä. Harvoin mulla näin pitkiä välejä on tullu. Ei vain ole ollu mitään tännesopivaa mielen päällä. Ei oo lastenhuollostakaan soiteltu eikä viestejä lähetelty.

Sain ihanan paketin!

No se nyt halus kääntää ton taas kyljelleen, olkoon sitten. Mutta joogasta vähän ryytyneenä tullessani noudin paketin, ja mikä ilahdus kun siellä oli lankojen lisäksi suklaata! :) Söin heti pari palaa. On vielä sitä sorttia, minkä saan meillä pitää ihan ite, ei tule muita jaolle. Nam.

Eilen leivoin kakun (kuvassa myös Halloween-kukkakimppu, joita kaupassa myytiin lähes nimelliseen hintaan sunnuntaina). Kyllä sen tekemiselle aina syy löytyy - miesten viikko, Marie Curien syntymäpäivä... kuopuksen ja sen poikakaverin ekasta kontaktista tasan vuosi. Samalla tein makaroonilaatikon ja yritin leipoa yhellä uudella ohjeella leipää. Epäonnistui täysin. Sentään kelpaa linnuille. Harakalle ainakin. Laitoin siihen kvinoaa ehkä puoli desiä, ja se kyllä kruunasi epäonnistumisen; koko leipä haisee muoville ja maistuu samalle mille haiseekin. Mie vain en tykkää kvinoasta. Heitin roskiin loppupaketin. Oon kokeillu sitä salaatissa ja lisukkeena ja kookosmaitojutussa, eikä se vain ole hyvää millään lailla. No siinä kookosmaidossa sen söi, kun kookos peitti maun. Ehkä en huuhdellut tarpeeksi kun pistin leipätaikinaan?

Olis niin tehny mieli vaaleaa leipää... kaupan leivät on niin kitkeriä, Prisman paistopisteeltä löysin joku aika sitten mielettömän hyviä vehnättömiä sämpylöitä, mutta niitä ei oo enää ollu ja mietin, onko ees mahdollista tehdä niin kuohkeita ja maukkaita sämpyliä ilman vehnää... epäilin, että vahingossa pantu väärä lappu. Ja kalliitakin ne oli, melkein euron kappale kun kilohinnalla myytiin. Ei oo varaa vakituiseen syödä semmosia... Tavan kaurajauhoista tehdyt leivät on tiiviitä lättyjä. Viimeksi ostamani oli vielä pahojakin. Jotenkin vanhan makuisia jo uutena.

Kuopus angstasi taas tänään, lähetti toistakymmentä ahdistunutta ja syyttelevää ja itsesäälistä viestiä. Olin just lähdössä joogaan, kun se alkoi, ja tyynesti lykkäsin loppujen lukemisen joogan jälkeen. Ne vaikuttaa minuunkin niin ahdistavasti, että olisin joogassa vaan miettiny niitä jos olisin lukenu. Oli hyvä jooga.

Aurauskeppejä on tänne laiteltu tällä viikolla. Ei taatusti ole laittamassa sama mies, joka lumia auraa, kun tökkäsi kepin tuohon pyörätien mutkaan, johon aura aina kasaa lunta. Siinä itseasiassa oli silloin vielä näkyvissäkin lumikasaa, mikä siihen työnnettiin silloin, kun oli sitä lunta. Ja mie kotiin ajaessani ja pihatielle pakittamista suunnitellessani en huomannu, että oli tullu aurauskeppejä, ja ajoin yhen yli että kolina kävi.

Huomenna on mt-hoitaja ja sataa vettä.

Uuvuksissa.

Nuokun taas koneella, etten nukahtaisi ennen aikojaan. Ja mussutan suklaata ja salmiakkia vuoronperään. Tiedän, että jos otan kirjan ja luen, nukahdan. Sama juttu sukankutimen kans. Löyty sateenkaarenväristä lankaa yllättäen, niin aloitin sukat, ja siihen alkuun sekin kypsähti.

Murdochin murhamysteerien viimeinen jakso on katsomatta, ja oon lykännyt sitä kun tiedän, että se on jännä. Katsoin Youtubesta Yannick Bissonin haastattelun, ja se sano niin. Viimeksikin päätösjakso oli niin jännittävä, että mun sydän hakkas tuhatta ja sataa. Saan vielä jonku kohtauksen.

Pari päivää sitten päätin, että nyt olen tarpeeksi vahva katsomaan sen, niin kävi kuten Vera Stanhopen sarjojen tokajaksojen alussa: "Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen." Eikä toisto toimi. Vaikka kuinka myöhemmin yrittäs uudelleen. Verat sain katsottua pöytäkoneella, mutta en oo vielä kokeillu tätä katsoa siitä.
 Ja kyllä se Hotelli Halcyonin päätösjaksokin sai sydämen pumputtaan.

Hei; sain ajan lääkärille. Melkein neljän viikon päähän. Kyllä se kysyi, miten mie voin ja pärjäänkö siihen asti vai pitääkö joku kiireellinen aika laittaa. Lupasin pärjätä.

Kuopus taas... no, en voi yksityisyyksiä loukkaamatta kertoa koko tarinaa, mutta alkoholia on nyt ekan kerran kokeiltu. Muusta en huomannut kuin tuoksusta, käytös oli ihan tavallinen ja sanoi että oli pahaa, oli koittanut estellä toistakin juomasta liikaa, mutta turhaan. Joutui sitten soittaan sille auton. Onneksi oli tolkuissaan, ambulanssimieskin kehui sen toimintaa ja vähän pahoitellen mulle sanoi, että siitäkin kuitenkin täytyy tehdä lastensuojeluilmoitus, alaikäinen kun on ja kuitenkin maistanut.

Yö meni siis enimmäkseen valvoessa, aamulla piti viedä lapset kouluun, kiitos vaan VR. Sitten ajelin uudelleen kaupungille tekemään toisen äidin kanssa rikosilmoitusta (alkoholin välittäminen alaikäiselle) jonka tekoon mua ei sit tarvittukaan. Kotiin päin ajaessa alkoi nukkumattomuus tuntua, ja kun oli reilu 2,5h aikaa, oikaisin sohvalle. Vartin päästä heräsin outoon jyskytykseen, piti nousta katsomaan onko joku ovella, ei ollut. Jyskytyskin loppui. Sain nukahdettua uudelleen, ja vielä piti ehtiä käyttää koiria pissalenkillä (harmitti hukkaan mennyt hieno päivä) ennen kuin lähdin viemään kuopuksen reissukassia (meni poikakaverin kaa sen kotipaikkakunnalle) sille kaupunkiin ja samalla hain esikoisen. Parin päivän sisällä oon ajanu aikasen monta pientä reissua yötä myöten. Kello on nyt seittemän illalla ja voisin nukahtaa istualleni, silmät meinaa välillä mennä ihan kieroon ku ei taho jaksaa suorassa pysyä. Tämä kirjoitelmakin lienee aika hajanainen väsyn takia.

Tiiän kuitenkin sen, että kun nukahdan, herään parin tunnin päästä valvoon. Väsymys ei sitä valvomista poista. Eikä valvominen väsymystä. Ihmettelen, ettei migreeni oo tullu vaikka välillä onkin kutitellu.

Pyhäinpäivän kunniaksi vanha kuva. Uusia askarteluja ei nyt oo tarjolla. Pajutkin jäi keräämättä ku niistä ei ollu vielä lehdetkään pudonnu ennenku lumi tuli. Tosin kyllä se vielä ennen talvea sulaa pois. Nytkin on monena päivänä ennustettu monta plusastetta, ja väliin lämmintä vesisadetta niin kyllä lumi saa kyytiä. Tänäänkin katsoin, kun auringonpaisteessa lumet luhistuili ihan niinku keväällä.

Kyllä mun on pakko vissiin lähtee nukkuun.

arati

Oon niitä pakkoajatuksista kirjoittanutkin joskus. Tänään tuli sellanen, kun joogasalin seinällä näkyi "varatie" -kyltti ekaa ja viimeistä kirjainta lukuunottamatta, jotka oli peitossa. Siis "arati". Mun aivo tiesi kyllä, että siinä lukee varatie, mutta luki sen kuitenkin paratiisi. Sitten oli pakko keksiä sanoja, joihin tuo pätkä sopii, kuten tavaratila, makkaratikku, vaaratiedote... en ees muista niitä kaikkia. Siinä kohtaa olis pitäny pää tyhjentää turhista ajatuksista ja keskittyä hengittämiseen, ja mie keskityin sanojen keksimiseen...  ei menny ihan putkeen. 

Kuopus valitsi yhteishaussa ykkösvaihtoehdoksi alan, joka ei todellakaan ollu sille oikea, ja nyt se on sit vaihtamassa tai menemässä valmaan, ilmeisesti ei ainakaan jatka tuossa, ellei sit saa jostain motivaationkipinää. Hojks on tehty ja koulutuskokeiluun toiselle alalle tyttö lähiaikoina menossa. Hyvä, että ei kuitenkaan oltu sen kanssa umpikujassa, ja kun se on itse oma-aloitteisesti puhunu siitä kuraattorille ja opolle ja ne on sitä yhdessä miettiny ennen kuin on alkanut tulla mitään poissaoloja. Monesti, kun näitä asioita murehdin (ja olen kateellinen ihmisille, jotka on osannu kasvattaa lapsilleen motivaatiota ja innostusta edes jollekin alalle, ja uskoa tulevaisuuteen) niin mietin, että ei tässä olla lähimaillakaan pahimmassa tilanteessa, mikä teinien kanssa voi syntyä. Hyvinhän ne asiat oikeastaan on. Järjestettävissä. Se, että tytöllä itsellään on halu niitä järjestää, on valtavan hyvä asia. 

Hyvä asia on myös se, että lumi ei ole sulanut ja se, että jaksoin joogaan.