Kazastuxessa

Jotkut asiat ei muutu. Niinku lumisade; se on samanlaista kuin lapsuudessa. Eilen illalla katselin pihavalossa yksittäisenä leijailevia hiutaleita, ja tuli takauma jostain vuosien takaa. Tunnetila. Ei ollenkaan hyvä sellainen, vaan se pikkutyttö on katsellut pakkaspäivän iltana hiutaleita ahdistuneena ja pahoilla mielin. Kyllä mie varmaan joskus olin lapsena onnellinenkin, liian monet muistikuvat vain on onnettomia. Jos muistelen, milloin olin onnellinen, niin silmiin nousee näkymiä mummolasta kesäisenä päivänä. Sauna. Pajulinnun laulu. Koivunlehtien havina tuulessa.

Nyt kesätuuli on haaveissa vain ja ulkona on viheliäinen sää. Juna oli taas aamulla liikaa myöhässä ja jouduin viemään lapsen kouluun asti - tuuli töni autoa ja lennätti pieniä lumipyörremyrskyjä tien yli niin, että säikyin tuleeko sieltä joku elukka penkan yli. Jänis istui tiellä vissiin torkkumassa.

Kumma väsymys ollu monta päivää. Ensin panin sen kovan touhuilun ja menemisen piikkiin, mutta nyt oon ollu pari päivää ihan tekemättömänä ja silti väsyttää. Kävin äsken nukkumassa tunnin, ja se meni niin äkkiä etten uskonu korviani, ku esikoinen huuteli herätystä. Mietin, miksi herätä, ihan hyvin olisin voinu vielä nukkua. Vähän niinku tyttären paidan tekstissä: "I have no idea, why I'm out of bed". Nousin kumminkin. Täytyy jossain vaiheessa tehdä ruokaa ja käyttää koiria jonkulaisella kävelyllä. Tuskin nekään hirveemmin tuolla viihtyy, tuuli heittää lunta silmiin ja nokkaan ja palelee. Mutta kyllä ne kuitenkin aina mukaan lähtee. Ja parempi tämä kuitenkin on, kuin se luvattu vesisade.

Lumityöt jätän suosiolla miehelle, joka viimeinkin sai linkonsa kaivettua naftaliinista ja ostettua siihen bensaa. Tai mie sen ostin, ku mies unohti lompakkonsa matkasta ku käytiin käyttämässä mun autoa katsastuksessa. Ei menny läpi, etujarrulevyt liian ohuet. Esitin kyllä mielipiteitäni levyistä viime kesänä, kun ne palat uusittiin, mutta turhaan... nyt sit ku mies kyseli Auto-Jerrystä tarjouksia, ne vaihtais sekä levyt että palat, kun suositus on sellanen että molemmat kerralla, mutta kun ei tarttis ku levyt. No, joka tapauksessa homma siirtyy nyt enskuun puolelle, ei tässä kuussa oo rahaa. Mulla ainakaan.

Siskon koirilla on kennelyskä, toivottavasti kuopus ei tuo meille niitä viruksia kun se käy siellä viikonloppuna... sielläpäin on eläinlääkärin mukaan hengitystieinfektiovirusepidemia. Vau, tuossahan olis hieno sana hirsipuun pelaamiseen! Asia itsessään ei ole kyllä kiva, kuulin puhelimen kauttakin miten koira köhi siellä. On helposti tarttuvaa sellainen. Rokottaminen sitä vastaan vaikeaa, koska eri viruksia on niin monia - ihan niinku ihmisen influenssassakin.

Taas yksi matalapainemaanantai

Anopille sattui vahinko pakastimen kanssa, ja se toi sulanutta tavaraa meillekin. Hirvenlihaa paistettuina viipaleina ja paistettuna sekä raakana jauhelihana. Vihanneksia, joissa kyllä oli hernettä ja kaalia. Mulla meni eilinen päivä lähestulkoon keittiössä kun tein puolitoista pellillistä hirvenlihapullia (sekotin vähän nautasikaa joukkoon) ja jauheliha-perunasoselaatikon ja niistä viipaleista toisenlaisen laatikon ja vihanneksista keiton. Pulliakin vielä pyöräytin kaks pellillistä. Melko tiltissä oli emäntä sen jälkeen.

Tuntuu että oon tänäänkin. Heräsin 05.42 painajaiseen, jossa koira jäi matkasta kun lähdettiin autolla meneen. Väsyttää ja nenä on edelleen epäkunnossa ja onteloitakin pakottaa. Ja ohimoita.

Ensviikonloppuna olis Pihabongauskin taas. Kattelin jo paikkaa missä istua sen tunnin, nyt ei voi keittiön ikkunan ääressä olla kun lintujen ruokintapaikka on muuttanut. Pitää mennä kuistille kököttään. On vaan luvattu suojasäätä, saa nähdä tuleeko kukaan syömään.

Sibirisk pichta

Kuva unhoittui edellisestä postauksesta, mutta tämähän on varsin sopiva hyvän yön kuva näin illalla postattavaksi.

Tämä pihtakuusi kaksine latvoineen kertoo tarinaa kahdesta pikkutytöstä, sisaruksista, jotka alle kouluikäisinä tai vähän vanhempina leikkivät kuusen juurella talviaikaan. Toinen, innokas puissakiipeilijä, sai päähänsä kiivetä pieneen kuuseen, jonka latva ei sitten kestänytkään lapsen painoa vaan katkesi. Ennen lasten syntymää kuusen latva ylsi lasten äitiä vyötärön korkeudelle, tänään - nuoremman pikkutytön täyttäessä 17 vuotta - tämä pihta kahden uuden latvansa kera on katuvalopylvästä korkeampi.

Niin se aika kuluu ja puut pitenee.

Tämä päivä meni ensin miehen heräämistä odotellessa, sitten siivotessa ja kaverin kassa kahvitellessa, sitten käytiinkin muutaman kymmenen kilometrin autoreissu katsomassa kaverille uutta autoa. Ei ostanut, kun moottori vinkui oudosti. Mahdollisia vikoja useampi, yksi niistä varsin fataali moottoria ajatellen. Tulipahan käytyä.

Autonkorjausepisodi

Olihan päivä eilen. Onneksi en jaksanut kirjoittaa.

Mun auto pitäs katsastaa tässä kuussa, ja huomattiin vaan ykskaks, että se tyytti on vieläkin korjaamatta. Miks seki on niin tärkee olevinaan, mutta kuinka usein sitäkään loppujen lopuksi oikeasti tarvii (paitsi osottamaan mieltä muille kuskeille) ja mitä se hyödyttää vaaratilanteessa, jos joku on vaikka pakittamassa päin ja sillä on radio päällä - ei se sitä tööttäystä ees kuule.

No, mies osti uuden töötin kun arvelivat, että vanha on jotenkin tukossa, se oli joku 16 euroa. Eilen mies vei tytön junaseisakkeelle töihin mennessään, mutta juna olikin peruttu ja mie sit lämmittään autoa että haen sen sieltä ja vien kouluun. Laitoin jo pihassa auton valot päälle silleen, että ei tarvi sit pimeellä tiellä niitä roplata. Pitkät meni päälle ihan normaalisti, mutta kun toisen auton tullessa vastaan laitoin ne pois, menikin kaikki valot. Pikkusen oli hämärähköä hetken aikaa. Sain kyllä lähivalot päälle, mutta kaukovalot ei pysyny, onneksi takaisin tullessa oli jo sen verran valoisaa, ettei ne niin välttämättömiä ollu. Myöhemmin sit kokeilin, niin toimi taas ihan hyvin, että aloin epäillä vaan sohlanneeni sen valokatkaisijan kanssa.

Mies oli jo menossa ostamaan uuden "viiksen" (mun autossa äänimerkki on valojen kans samassa viiksessä, siks aateltiin että se vika on siinä) autoon, se olis ollu sitten jo paljon kalliimpi. Siirsin jo rahatkin sen tilille, ennenkuin lähdin apikkeelle autoani  näyttämään. Hirveä homma päästä käsiksi siihen tööttiin, se oli puskurin takana ja puskurin irrottamisessa vasta homma olis ollu, joten mie vaan väänsin sorkkaraudalla puskurin muovia rakoselleen, että apike pääsi jollain lailla ropaamaan niitä töötin johtoja. Sinne ei tullukaan virtaa, ja vasta siinä vaiheessa - 2h äherryksen jälkeen - apike aukaisi ratissa kiinni olevan viiksen sisälmykset, ja siellä oli jonkun johtokimpun liitin löysällä. Kun se painoi sen kiinni, virta kulki. Eli jos sen olis heti ekaksi avannut, ei ehkä olis tarvinnu ku työntää liitin pistokkeeseen ja homma olis hoitunu sillä. Ja nyt oli vanhan töötin johdot jo irti. Ja kun oli uusi töötti hankittuna (apike sanoi, että noissa autoissa tööttivikaa on) niin se sit laitettiin kiinni, mikä oli sitten oma operaationsa uusine johtoineen, laattaliittimien, ryöstäjien, pulttien sun muiden etsimisineen ja uusien reikien poraamisineen ym ym. Vajaan kympin pakkasessa. Viis tuntia. Pyörin enimmäkseen siinä vieressä apuna ja seurana, onneksi välillä pääsi autotalliin lämmitteleen.

Mut eipä tarvinnu ostaa uutta kallista viiksivaraosaa (mikähän sen oikea nimi on?) ja nyt on toimiva töötti. Ja kiitollisuudenvelka.

Ennen sinne lähtöä tosiaan vein kuopuksen kouluun ja esikoista käytin kaupassa ja lennosta toimitin sen poikakaverinsa kyytiin. Sit koiria lenkille, ja just ku olin lähdössä, huomasin että niiden ruokakupit on tyhjät. Aattelin täyttää niitä (oli jo ulkovaatteet ja -kengät) ni nostaessani kuppeja tiskipöydälle astuin vahingossa vesikupin reunan päälle, ja se pyörähti ympäri, vesi velloi pitkin keittiön lattiaa ja eikun luuttuamaan. Kenkäkin taisi vähän kastua. Ja kirosanoja päästä. Kun viimein pääsin täyttämään ne kupit, niin toinen lipes kädestä ja nappuloita lenteli pöydälle ja lattialle. Siinä vaiheessa totesin, että nyt riitti ja lähin meneen. Aattelin että kyllä ne koirat lattialtakin nappulat saa syötyä. Mies oli vaan ihmetelly kotiin tultuaan, että mitä on mahtanut tapahtua :)

Olin kuulkaa tyytyväinen ja onnellinen illalla kotiin päästyäni. Vähän telkkarin katselua ja sitten sänkyyn piikkimaton päälle lueskeleen hetkeksi. Ei tarvinnu unta houkutella.  Olin taas heränny viiden jälkeen aamulla, tänään sentään nukuin yli kuuteen.

Ei vieläkään

Olipa kauhea herätys aamulla puoli viisi, kun aura-auto ajoi hirveällä rysähdyksellä kiveykseen tässä vieressä. Meni aura rikki, sen piti jättää auraukset siihen ja lähtee vaihtamaan. Mietin, kuinka väsyny seki kuskiraukka oli, oliko ajanu koko yön vai oliko heränny kolmelta auraamaan... ei oo hääviä hommaa lumiaurakuskin työ.

Mun eilinen päivä ei ollu häävi kanskaan, vaihtelevan kokoinen päänsärky ja ihme heikotus. Pyykkikoneen täyttäminenkin sai sydämen hakkaamaan kauheasti. Liekö alkuviikkoinen verenluovutus jotenkin aiheuttanut tavallista heikomman olon. Nukuinkin monta tuntia keskellä päivää, ei ole mun tapaista sellanen. Vieläkään ei ole kovin vahva olo.

Lunta tulee ihan kivasti. Monta kertaa saanu harjata rappuset tänäaamuna. Kävin koirien kanssa oikein talutinkävelyn puoli kuudelta, kun halusin katella miltä maailma näyttää eilisen jälkeen.

Vuoden ensimmäinen joogatunti sai jäädä väliin, kun kuopuksella oli migreeni ettei se päässy kasiin kouluun, ja kumminkin sen piti aamupäivällä olla siellä kun oli kuraattorin aika. Sai sovittua hieman vähemmän stressaavia järjestelyitä loppuviikon tunneille. Hienosti se on alkanu hoitaan ite asioitaan.

Näin taas tappo- tai ainakin vahingoitusunia. Joko minua yritettiin tappaa tai mie kävin ahdistelijoitteni kimppuun puukko kummassakin kädessä. Mistähän mun alitajunta nyt koittaa mulle kertoa. Voi olla, että taas niistä katsomistani ohjelmista. Huvittava yksityiskohta muuten oli se, että mua uhattiin aseella siinä unessa, mutta mie vaan puristelin peilin eessä näppyjä naamasta. Ei kiinnostanu tuunko ammutuksi vai en.

Eilisen päänsäryn takia oli ajatus, että illalla ottaisin migreenilääkkeen, mutta just nukkumaan mennessä ei tuntunutkaan niin kipeeltä enkä ottanu ja nyt se sit on edelleen jäljellä. Kaihertaa vasemman korvan takana.

Huonompia päiviä tarvii, että hyvät erottuu.

 En tiedä vaikuttaako lääkkeen unohtaminen näin nopeasti, mutta samalla lailla viime viikonloppuna, kun unohdin sunnuntailääkkeen (mikähän siinä on, että aina sunnuntai?) niin oli maanantai ankea. Vai onko se luonteenomaista maanantaipäiville? Tai aamuhan nyt vasta on. Kahvikin on pahaa, jopa tämä tuore vastakeitetty. Yleensähän mun aamun eka kupillinen on jo pari tuntia pannussa painunutta, mutta nyt uusi kahvikin maistuu pahalle. Eikä oo pullaakaan! Ja kaupoissa on jo laskiaispullia - ollu jonkin aikaa - ja ne on kyllä semmosia jotka mua himottaa. Himosin mie jouluna torttujakin, mutta en kuitenkaan ostanut, nyt kyllä tekis mieli tehdä laskiaispullia.

Joka vuosi jossain kinataan siitä, kumpi on oikea laskiaspulla: mantelimassa- vai hillotäytteinen, mutta mulle kelpaa molemmat tai vaikka ilman kumpaakin, kunhan on paljon kermavaahtoa. Nutellatäytteinen on kans hyvää, mutta se on kuulemma "nutellahuorausta" :D

Homekoiraa voisin kyllä kans käyttää täällä kämpässä. Ne öiset/aamuiset päänsäryt ja verijuovainen räkä ja sen paljous. Tänäaamuna lähetin miehelle viestissä kuvan ja kauhistelin, miten voi naisihmisen nenästä tulla tällanen. Sitten perään että ihanaa, että mulla on ihminen, jolle voin lähettää sellasen kuvan ja päivitellä asiaa, koska kenellekään muulle en totisesti voi! Sivistymätöntä ja ällöttävää.

Mutta pe-la oli flunssankuuloinen olo, otin ibumaxin, od:n vitamiineja ja huuhtelin nenää muutaman kerran, niin meni olo taas ohi. Jaksoinhan mie sinne kaljakoskireissullekin lauantaina olosta huolimatta... mies meni vielä sunnuntainakin, mie jäin kotiin pyykkäämään mieluummin.

Koirakin huolettaa. Mun piti viedä ne tässä kuussa steriloitavaksi, mutta nyt näyttää kuin toisella olis juoksu alkanu, vaikkei vielä olis aika. Kohtutulehdusmörkö tietysti kummittelee, mutta oirekuva ei oikein sovi siihenkään. Vähän vaisu se kyllä välillä on, mutta sitä se juoksukin toisinaan tekee.

Kuvan huono laatu johtuu siitä, että se on napattu Whatsapp-keskusteluun ja sieltä siirretty. Mutta tuon näkönen se eilen oli melkeen koko päivän. Niinku olis jotain vailla ja hämmentynyt.

Kaljakoski

Käytiin taas Nukarinkoskella, yllä kuvapari samasta kohdasta, jossa pari vuotta sitten oli hyydetulva ja paksu jääkerros ja nyt näyttää tuolta. Vesi saa kulkea ihan rauhassa omassa uomassaan.

Ruman ruskeaa se vesi kyllä oli, vaikkei sameaa. Ei tekis mieli uida tuollaisessa. Ei tosin muutenkaan ollu uimahaluja :) pelkäsin kyllä, että mies putoaa koskeen, kun se taiteili jäisillä kivillä kameransa kanssa. Koiria pelotti kaiketi se veden kohina, ja toinen pelkää kulkea tuollaisilla laudoista tehdyillä kulkuteillä. On kai joskus säikähtänyt heiluvaa laituria. Useimmiten se kyllä perässä tulee ja kehun aina kovasti.

Pannukakkujäätä

Koiran kehumisesta tuli mieleen kun eläinlääkäri sanoi viimeksi hammaskiven poistossa ollessamme, että ei tarttis ku tuolta toiselta pestä ja siltäkin pelkät kulmahampaat. Kun meillä on ikävästi jääny unohduksiin koirien hammashuolto, minusta tuntui niin kamalalta tökkiä koiran suuhun jollain hammasharjalla ja venyttää huulia että yltää niihin ainoisiin takahampaisiin - kun kuulin ettei tarvi kuin kulmahampaat, niin oon alkanu joka ilta peseen ne samalla kuin omanikin. Siis ei samalla harjalla sentään. No, koira oppi nopeesti rutiinin, tulee vapaaehtoisesti syliin hammaspesulle eikä oo moksiskaan. Kehuin aina vuolaasti siitä hommasta, niin toinekin koira, jonka hampaita ei kuulemma ees tarvis pestä, alkoi haluamaan myös hammaspesua! Sillä ei ole kuin kolme kulmahammastakaan, oon sit pessy siltäkin ja kehunut kans. Kaikkea sitä saa nähdä, kun vanhaksi elää - kuten koiran, joka tahtoo että sen hampaat pestään.

On ärsyttävää, kun pihakoivussa aterioi lintuparvi, enkä saa tunnistettua niitä! Ne on niin korkealla, oksat on eessä, kiikarit heikot ja keittiön ikkuna likainen, ettei saa selvää onko ne urpiaisia vai ei. Vaaleat vatsat vaan näkyy, ja se että nokan ympärystä on tumma. En voi sitä kirjata ylös uutena lajina, jos en ole varma. Pitäs nähdä punainen päälaki edes vilaukselta. Mutta mukavaa, että nyt käy paljon lintuja syömässä. Anoppi ei syötä tänä talvena lintuja, mutta oli sit ostanu jouluksi jonku linnunmakkaran, jonka ripusti ulos ja oli pettynyt, kun kukaan ei tullutkaan syömään. Suuttui ja haki makkaransa pois. Ei se sit ymmärrä, ettei linnuilla oo varaa haeskella ruokaa sieltä, missä sitä ei aiemminkaan ole ollut, kun on muutenkin niin lyhyt valoisa aika, joka pitää käyttää tarkasti syömiseen.

Linnut on yksi asia, joita kerään vuoden alussa aloittamaani päiväkirjaan. Sinne tulee myös luetut opukset ja päänsäryt ja säätiedot ja käveltyjä matkoja. En oo vielä tullu ladanneeksi sovellusta, joka mittaa matkan - haluaisin jonkun sellaisen, joka näyttäis kartalla kuljetun matkan - ihan siksi, että joskus mettässä vaeltaessani tietäisin, missä olen ollut. Olen mittaillut jälkikäteen Kansalaisen karttapaikan kartoista, mutta jos ei tiiä missä asti on mettässä harhaillessa käynyt, se on vähän vaikeaa. Eihän siellä jokainen kinttupolku näy. Ilmaisissa sovelluksissa on valinnanvaraa, en vain osaa valita... Tuossa puhelimessa oli ensalkuun askelmittari, sit se hävis, sit se tuli takas ja hävis uudestaan. Tämä tapahtui ennenkuin hoksasin, mistä niitä sovelluksia poistetaan, että en kyllä ole itse tahallani poistanut. Samalla lailla pyytämättä siihen alkoi yhtäkkiä tupsahdella mainoksia, ne sentään sain pois ihan ite. Mielelläni olisin sen askelmittarinkin pitänyt.

Sain luettua loppuun sen kirjan lintujen viisaudesta, ja siinä puhuttiin kuinka tutkijoita helposti syytetään antropomorfismista jos ne väittää eläimen kokevan inhimillisiä tunteita tai muuta, ja nyt kun luen tuota Eläinten salattua elämää, siinä nimenomaan sovitellaan ihmistunteita eläimiin. Mainittiin myös se nidopallium, mikä lintuviisauskirjassakin (lateraalinen magnosellulaarinen nidopalliumin tumake!) mutta puhuttiin saarekkeista.

Pitäs lähtee lenkille, mutta yhtä kutsuva ajatus on mennä aamupäiväunille...