Laksiaistiitsai

Kylläpä viirus nyt kurittaapi. Väsyttää koko ajan ja oikea puoli päästä on kipee. Korva ja ontelot ja silmä ainakin. Sais ruveta meneen ohikin jo.

Lauantai-sunnuntaiyönä oli kuopuksen poikakaverikin yötä, kun ne oli kattomassa sitä peliä täällä ja pojalla olis ollu pitkä matka "kotiinsa". Hieman pitkin hampain myönnyin siihen, kun tämmösestä erakosta on muutenkin niin vaikeaa jos on vieraita, saati yötä, saati sillon ku on niin kipee ettei jaksa mitään tehdä. Jotenkin ei haluais, että kukaan vieras kattoo mua sairastamassa, räkäsenä ja kurjana. Sunnuntai-maanantaiyönä jäi hiiri loukkuun kitumaan niin, että miehen piti keskellä yötä lähteä lopettamaan sitä. Voi niitä kun ne tänne sisälle tunkee...

Esikoinenkin sanoi eilen aamulla olevansa kipeän oloinen, mutta ei se sit enää päivemmällä ollu, vaikka jäi kotiin. Tais olla lorvikatarri.

Näin unta museojunista, joita yritin kuvata, mutta en saanu puhelimen kameraa toimimaan ja sit ne oliki muuttunu hevosiksi, joista yhtä jouduin sitten taluttamaan. Tyypillistä unille, ettei puhelin toimi tai sitä ei löydy. Ennen en kyllä kuvaamisesta oo unta nähny, oon vaan yrittäny soittaa yksykskakkoseen tai miehelle, enkä oo onnistunu. Yhtäkkiä tuota unta muistellessa muistin, että näin toistakin hevosunta. Jos joku unikirjan omistava haluaa tulkita, niin eka hevonen oli sellanen "tavallinen", kiiltäväkarvainen tummanruskea mustaharjainen lämminveriheppa, jonka kanssa olin ystävä ja halailin ja se omalla tavallaan halaili takaisin. Se oli lämmin ja turvallinen ja luja. Toinen, talutettava heppa oli vähän pidempikarvainen harmaa. Hieman pelkäsin sitä, niinkuin yleensä normielämässä pelkään hevosia.

Sit mun unessa vieraili myös "niksauttaja" joka korjas kiputilan mun selästä, sen toinen nimi oli Carson (Tex Willeristä) ja se oli ilmeisesti romani tai puoliksi sellainen. Tai sit maahanmuuttajataustainen. Se söi nakkeja.

Tänään kun vein aikaisempaa kouluunmenijää junalle, ei ollu enää pimeä puoli kahdeksan maissa. Täytys melkeen rukata ajastimella kulkevia valoja, palavat jo/vielä valoisalla. Kevät!? Ahistaa. Nostin lääkkeen annostusta, näinköhän se on taas tätä, että ensin tuntuu vaikuttavan, sit ei enää toivottua vaikutusta tule vaikka kuinka nostais annosta, sit on viekkarit kun purkaa turhaa lääkitystä pois.

Myöhempää kouluunmenijää viedessä huomasi, että on laskiaistiistai; lapsivaellus kohti pulkkamäkeä oli kohtuullinen. Nopeesti laskin 50-60 lasta menossa ja osa perillä - luultavasti melkoinen ruuhka tiedossa, kun ei se mikään kovin iso mäki oo. Mäkiä riittää, mutta pulkkamäeksi soveltuvia ei. Puita ja kiviä liikaa.

En jaksa. Meen nukkumaan.

Virus

No minut se ainakin valloitti, se flunssapöpö. Illalla oli lämpöä ja aivastutti ja nyt on koko pää tukossa. Toisen puolen poski- ja otsaonteloa pakottaa. Suurin osa poskiontelontulehduksista menee itekseen ohi, mutta onhan tää inhaa. Ei voi ees olla peiton alla sängyssä potemassa, kun olo on hankala eikä henki kulje sitäkään vähää kumollaan ollessa. 

Mutta eipä multa mitään tänä viikonloppuna odotetakaan, esikoinen on siellä missä melkein aina viikonloppuisin ja mies menee sinne kuvausreissulleen, voi olla että kuopus menee mukaan mutta ainakin se menee illalla kattoon jotain kaverinsa sählypeliä. Saan kaikessa rauhassa sääliä itteeni yksin kotona, ja koiria kun eivät pääse lenkille. 

Tänä talvena mulle on muotoutunu sellanen rutiini, että illalla, kun käytän koiria viimeisen kerran pihalla, katon lintulaudan tilanteen ja lisään siemeniä, jos tarvii. Talipalloja, jos tarvii. Aamulla, kun käytän niitä aamuasioilla, laittelen sit pähkinöitä tarjolle vähintään yhteen paikkaan. Tällä viikolla huomasin, että aamut alkaa valjeta jo aiemmin. Tai sit oon ollu tavallista myöhempään liikkeellä... kohta ehtii jo linnut paikalle ennen mua. Vaikka kyllähän ne aikaisimmat on jo pimeän aikaan syömässä, ne alempiarvoiset jotka ajetaan pois lintulaudalta kun muut tulee.

Niin se lääkärikin soitti, oli epäileväinen ettei muka voi olla semmoset kuulontutkimustulokset. Ja niin huolellinen kun se hoitaja oli, moneen kertaan sen rajapinnan kävi läpi että ei varmasti ollu epäselvää, missä asti alenema meni. Ei tehdä mitään sille. Otin uudelleen puheeksi nukkumisen ja kuorsaamisen, se aiko laittaa seuraavaksi lähetteen unitutkimukseen, jossa oon jo kertaalleen 6 vuotta sitten ollut. Muistan olleeni, mutta en muista millon - tiedän että minusta on kuva niissä remeleissä, mutta en löytäny sitä ku etsin. Ite olisin tykänny enempi siitä, että se olis laittanu mulle lähetteen korva-, nenä- ja kurkkulääkärille. Nyt saa oottaa taas ties kuin monta kuukautta sitä tutkimusta eikä asiat etene mihinkään sillä välin, eikä se ylimääräinen kudos mun kurkussa ainakaan vähene. 

Kalvakka otus

Kuulo on tutkittu, onneksi tinnitus oli lähestulkoon poissa silloin. Muuten tulokset olis ollu vielä huonommat. Nytkin oli selvä alenema. Yllättävän raskasta oli kököttää siellä kopissa hiljaa paikallaan, kun pään kääntäminenkin kuului kuulokkeissa kahinana ja niskan narinana, hyvä että hengittää uskalsi. Remonttimiehet pöristi poraa välillä ja hoitaja ryskäsi sen nappulapöytänsä kanssa välillä niin, että koppikin heilui. En tiedä miks sen piti niin riehua. Mutta mukava hoitaja oli. Puhelias. Ja sillä oli mulle aikaa. Ja antoi jo valmiiksi lääkärin soittoajan, mun ei tarvi sitä ite hoitaa.

Kuopus on flunssassa, oli yli 38 illalla kuumetta. Surkean kuuloinen pikkuinen. Se ei oo usein noin kipee. Saa nähdä miten äkäinen pöpö se onkaan ja valloittaako koko perheen.

Heräsin viideltä ilosella päällä ja valmiina tarttumaan toimeen, mutta taas se voima karisi pois ennen kuin pääsi alkuun. Ei oikein voi alkaa imuroida kun puolet perheestä nukkuu, kuopuskin niin huonosti nukkunut flunssansa takia niin ei viitsi sitä turhaan herättää. Eilisestä saakka mun ylävatsa on ollu kipee, liekö se sappi taas. Herätessä ok, mutta kahvin jälkeen taas kipee. Mutta eipä oo ollu nyt pää kipee, se on onni!

Tällä viikolla mies hätisti mejän jääkaapista ulos tällasen hämpin:

Jääkaapista! Se oli varmaan tullu kaupasta joittenki vihannesten mukana, en ymmärrä miten se muuten olis jääppiin joutunu. Ei mikkään pieni otus. Toivottavasti ei mikään myrkkyhämähäkki tai valloittajasellainen, koska nyt se sit hiippailee jossain täällä nurkissa. Eihän me voitu sitä uloskaan viiä, pakkaseen, toisaalta hämähäkki jääkaapissakaan ei oo kiva ajatus. Parempi nurkissa vain.

Miksei kukaan huomauttanut

...että olen pöljä. (Tarkemmin ajatellen on mulle niin sanottu, mutta ei tän asian takia...) Yhdeksän vuotta - no, ehkä kahdeksan ja puoli - oon ähissy sellasen pulman kanssa, että astiakaappi on tiskikoneen kohdalla, ja aina tiskikonetta tyhjentäessä on vaikea laittaa astioita sinne, kun just kohdalla ammottaa se avonainen luukku. Varsinkin korkeammille hyllyille vaikeaa yltää laittamaan astioita.

Viime viikonloppuna yhtäkkiä älysin, että meillä on täsmälleen samanlainen kaappi siinä kaapiston toisessa reunassa, mutta siinä oli kuivatavaroita. Kahvia, sokeria, kauraryynejä yms. Meillä ehkä oli ennen keittiöremonttia se järjestys sellanen, ja jatkoin vaan samaan malliin. Hitsit, vuosikausia oon ärsyyntynyt asiasta, joka olis ollu niin helposti korjattavissa! Nyt sain sen homman aikaiseksi, samalla kävin kuivakaapin tavaroiden päiväykset läpi. Saa nähdä kuinka monesti joutuu aukoon väärää kaappia mukia hakiessaan...

On muuten hirveä rumba Nousiaisissa sen veden kanssa. Ei Äänekoskella ollut tuollaista kloorausmeininkiä ja huuhtelua ja vedenlaskua, vaikka sielläkin likavettä livahti juomaveteen, joku ameebakin siellä vissiin uiskenteli. Kloorille allergiset ei kiitä.

Tänään taas tuli väsymys, eilinen oli väliä ettei tehny mieli mennä nukkuun päikkäreitä. Jossain oli tutkittu, että rikkonaiset yöunet, heräily ja päiväunien tarve voi olla merkki varhaisesta Alzheimerin taudista. Sekin vielä lisäksi siihen tautirepertuaariin, mikä "voi olla".

Nukkumisen sijasta lähdin ulos, koiratkin jollain lailla tarkeni kaksinkertaisilla vaatteilla ilman sukkia ja kenkiä pienen lenkin... takaisin tullessa kyllä jo piti välillä kantaa. Kummia jäämöykkyjä tuli jalkapohjiin niille, ja varpaat oli ihan punaiset. Ehkä lenkki oli pienuudesta huolimatta vähän liian pitkä. Eilen illalla puin niille sukat, tein puolijuoksua sellasen puolen kilsan kakkalenkin niiden kans, oli kamalan inhan kylmä ja sen lisäksi vielä viima. Sit mun piti kävellä uudelleen yksin se sama lenkki lampun kans ja etsiä matkalle pudonneet sukat...

Eikä ees väsymys lähteny ku hetkeksi. Ihan kuin olis unihiekkaa silmissä. Ja kummallisen nopeesti hengästyin, kyllä mie nyt normaalisti oon jaksanu nuo mäet kiivetä ilman, että ihan voimat lähtee ja keuhkot pakahtuu. Pitäskö tautirepertuaariin laittaa myös sydämen vajaatoiminta?

Pelottavia kelejä on luvattu. Noin niinkuin autoilijan kannalta. Mulla on huomenna se kuulontutkimus vihdostaviimen, menee joogavuoro taas siinä. Samoin kuin loppukuusta eläinlääkäriajan takia - sainpa sen sterilointiajankin vihdostaviimen tilattua. Tottakai sopiva aika sattui keskiviikkoaamupäiväksi. Kuulontutkimusaika tuntia ennen joogan alkamista, periaatteessa voisin ehtiä jos siinä ei mee kauaa, ja eläinlääkäriaika on vartti joogan loppumisen jälkeen, siinä jo tekee vähän liian tiukkaa. Toivottavasti toinenkin koira ei lykkää juoksuaikaa just tähän väliin sitten.

Sipuli kukkii :)

Koskee

Kirpakkaa keliä, vaan onpahan aurinkoa! Käytiin eilen taas Nukarinkoskella ja hieman alempana saman joen Myllykoskella.

Kolme siltaa, kuvattuna neljänneltä, museosillalta. Taaimmaisella, isolla ja hirmu korkealla sillalla kulkee Siippoontie. Vasemmalla rannassa on myllyn raunioita, tuossa on myllyjä ollut 1500-luvulta viime vuosisadalle asti. Koskikaraa yritin bongata, mutta en nähnyt edes jälkiä, liekö liian paljon nopeaa vettä linnulle. Mies sanoi kyllä nähneensä tuolla koskikaran näköisen linnun lennossa. Saukon jälkiä näkyi Nukarilla, mutta ei ihan tuoreita nekään.

Tässä se on liukunut mahallaan veteen. Minkin tuoreempia jälkiä oli kyllä.

Polkuja.
Ihmiset on kulkeneet kieli keskellä suuta ja jalat keskellä pitkoksia, hauskat lumireunat jääny.

Tämä päivä ei ole ollut paras mahdollinen so far, yölläkin valvoin tuntikaupalla ja pyörittelin mielessäni asioita. Tai enimmäkseen nimenomaan yhtä asiaa, ja olin vuoroin närkästynyt ja vuoroin tunsin syyllisyyttä ja mietin, ylireagoinko. Mutta tietäjät tietää mun luottamuspulan miestä kohtaan, ja siihen kai harmini perustuukin. Se ei ole henkilökuvausta opiskellut eikä harjoitellut, mutta on liittynyt sellaseen fb-ryhmään, missä yhdistyvät mallinpuutteessa olevat kuvaajat ja itsestään ilmaiseksi kuvia haluavat naiset. Tähän mennessä ei oo natsannu aikataulut että olis päässyt kuvaamaan, mutta nyt sitten Hesassa olis mahis. Ihan ookoo tähän asti. Sitten eilen kävi ilmi, että kyseinen nainen ilmeisesti haluaa itsestään kuvia ammeessa, hyvin vähissä vaatteissa jos vaatteissa ensinkään. Kahdestaan kuvaajan kanssa hotellihuoneessa.

Olen ehkä kauhea tiukkapipo, mutta minusta se ei kuulostanut ihan asialliselta meiningiltä. Kysyin mieheltä, että pystyykö se ajattelemaan niin päin, että minä olisin vastaavassa tilanteessa jonkun miehen kanssa, se sanoi vaan että "ethän sinä kuvaa". Minkälainen nainen pyytää ihan random äijän hotellihuoneeseensa kuvaamaan itseään? Stalkkasin vähän sen kuvia, ja se näyttää tykkäävän poseerata paljon ihoa näkyvissä. Lisäksi niitä ammekuvia on jo otettukin, miksi sellainen sessio pitäisi uusia uuden kuvaajan kanssa? Etenkin kun mies on korostanut, että haluaisi ottaa nimenomaan kasvokuvia. Minusta on omituista, mutta sanokaa jos teidän mielestä ei oo.

Mulla ei oo mitään sitä vastaan, että se kuvaa malleja esim. kauppakeskuksessa tms. julkisilla paikoilla (niinku se mulle aiemmin selittikin) mutta hotellihuone, amme ja alastomuus alkaa olla liikaa. Kerroin että minusta se ei ole oikea homma sellanen, mutta jos se on sen mielestä okei niin minkä mie sille voin. Paitsi tunkea mukaan?

No, saa nähdä, miten homma etenee.

Vein aamulla tytön kouluun, sillä alkaa uusi koulutuskokeilu. Toivottavasti löytää oman alansa siitä! Edellinenkin koulutuskokeilu oli alana ookoo, mutta opettaja kuulosti suoraan sanottuna vähän hullulta. Huusi ettei välitunnilla saa halailla ja uhkas kaikenlaisilla rangaistuksilla, joihin sillä ei oo ees valtaa. Otti silmätikuksi, vaikka tyttö on kiltti ja hiljainen. 

Kirjaston kirjoilla oli palautuspäivä, ja uskaltauduin sinne ison kylän isoon kirjastoon. Enpä muista, milloin viimeksi olisin jonottanut kirjaston eessä ovien avaamista :) sit autoin (tyhmänä ensin väärin) sellasta iäkästä cp-vammaista herraa palauttamaan kirjoja automaattiin, kun tiskin takana ei ollu ketään henkilökuntaa. Ei ollut yhtään kiitollinen hän, mutta en sitä kyllä odottanutkaan. Hienoa, että on niin omatoiminen, että käy yksin kirjastossa.

Kahtena päivänä nukkunu päikkärit, eilen vedin kolme (!) tuntia unta palloon. Mies tuli jo kysyyn, onko kaikki hyvin. Mutta usein on taas mielessä, että vois vaikka kuolla. Pitäs vissiin titrata lääkeannosta, tosin just täytin dosetin vanhalla annoksella. Tuli muuten mieleen, etten syöny tänpäivästä annosta, laitoin sen vaan dosettiin... meen heittään pillerit hetulaan.

Mähnää ja töhnää ravintolassa

No yksi huoli vähemmän; autolla oli klo 13 aika korjaamolle, ja klo 14.08 mulla oli jo hyväksytyt katsastuspaperit kädessä. Sit kävin vielä kaupassa ja sai huokasta menemisten puolesta. Paitsi että ei, kun esikoista piti kyytsätä vielä, mutta sen hoiti mies, mie olin vaan viihdyttäjänä mukana... Ja kaverin auto oli meillä myynnin ajan säilytyksessä, sen osti ja haki joku vähemmistökansalainen pois.

Illalla kun päästiin kotiin sieltä vientireissusta, laitoin koirat taluttimeen ja läksin kävelylle, ja jotenkin yhtäkkiä nautin ihan suunnattomasti siitä, että pääsin ihanassa talvisäässä reippaileen. Nautin nauttimisestakin :) Viime vuosina sitä on ollu niin vähän. Lähtiessä tuntui siltä, kuin olisin voinut kävellä maailman ääriin, mutta ilo loppu siinä reilun parin kilometrin kohdalla, kun en ollut syönyt vähään aikaan ja verensokerit humahti alas. Onneksi olin jo tulossa takaisin, ettei tarvinnu soittaa miehelle että tuu hakeen mut... Silmissä siinteli jo sopanjämät, joiden tiesin mua oottavan kotona, sen voimalla jaksoin.

Tänään mies vei mut syömään, kokeiltiin semmosta paikkaa missä ei oo ennen käyty - tai jos on niin tositosi monta vuotta sitten. Otin metsästäjänleikkeen, mutta siinä oli vääränlainen kastike, joka vahvalla maullaan peitti kaikki muut maut. Yleensä niissä on sellanen miedompi kermapohjainen soosi. Mieskin pettyi pizzaansa, siinä oli vain paljon juustoa ja tosi vähän mitään listalla luetelluista täytteistä.

Mietin siinä sit että oon tainnu koko muun osan viikkoa olla vallan kasvisruualla. Mitä nyt leivälle oon pannu lauantaimakkaraa ja salamia ja mätitahnaa. Eipä tuotakaan leikettä olis tarvinnu syyä. Eikä tarvi mennä muutenkaan tuonne enää, siellä soi turkkilainen jollotusmusiikki, jota en juuri diggaa, pöydät likaisia (näki että on pyyhitty rätillä jossa on ollu mähnää) ja pöydissä töhnäkorkkisia ketsuppi- ynnä muita soosipulloja. Muistan sen olleen aikanaan suosittu ruokapaikka, nyt oli varmaan taso laskenut.

Kylymä ilima tuli. Olin suunnitellu toista pientä kävelyreissua koirien kans nyt illalla, mutta näinköhän ne tarkenee palttoossakaan...

Tuomiopäivän turskapullat

No niin. Taas on perjantai. Melko yksinäinen viikonloppu edessä; kuopus menee reissulleen poikakaverin synnyinseuduille, esikoinen menee poikakaverilleen, mies menee lauantaina kaverinsa kanssa autokaupoille ja sunnuntaina jotain naista kuvaamaan. Kyllä mie yksin viihdyn, ei siinä mitään. Keksin jotain jos huvittaa.

Oli eilen nuopsyllä sellanen tapaaminen, missä oltiin me vanhemmat, meidän "tukihenkilö" siellä yksikössä sekä tyttö oman psykologinsa kanssa. Vähän myöhässähän se miitinki oli sen puolesta, että kriisit jäi viime vuoden puolelle enimmäkseen. Nyt menee jo taas paljon paremmin. Odotusajat on akuuttiin tilanteeseen ihan liian pitkiä.

Valo on ihana! Se on ihan erivärinenkin kuin syksyllä, ja sitä on enemmän ja se on kirkkaampaa. Vaikka on taivas pilvessä. Monena aamuna vielä hämärän aikaan on kuulunut ikkunan läpi talitiaisen kevätlaulua, se on ilahduttanut. Naakan ryökäleet varastaa vaan niiden eväät.

Autolle on varattu korjausaika tälle päivälle, pitää vaihtaa jarrulevyt ja -palat. Toivottavasti korjaajat ei oo lakossa. Tai ihan sama, ei tuolla oo niin kiire, 22. päivä vasta on takaraja kun pitää viedä uusintakatsastukseen. Muutenkin musta on huvittavaa, miten hallitusta palvova media koittaa saada tuosta mielenosoituksesta ja lakosta jotain kauheaa draamaa - ruoka loppuu, ihmiset ei pääse minnekään, kaikki loppuu ja maailma kaatuu ja siihen on syyllisiä ay-liikkeet. Jos sillä saisi asiat oikeille raiteille, olisin valmis useammankin päivän liikkumattomuuteen ja näkkileivän syöntiin. Toki vanhat ja sairaat ihmiset on asia erikseen, niitä varten täytyy tiettyjen asioiden toimia koko ajan. Hyvähän mun, eläkkeellä olevan möllöttää täällä mökissä vaikka viikko. Mutta hyvin näkee, kenen asialla lehdistö on.