Paikkoja auringossa

Rentukoita!

On sitten ollu päänsärkyä joka päivä. Sitkeää sellaista, ei tahdo lääkkeet auttaa. Saattaa olla anemian syytä sekin. Mutta varsin inhottavaa ja invalidisoivaa ja turhauttavaa, kun on hienot ilmatkin ja pitäs ja haluais tehä kaikenlaista mutta ei särkyisenä pysty. Kädet sentään alkaa toimia jo jotenkuten.

Eilenaamulla oli takana särkyinen yö ja aamullakin jatkui, arvoin tohtisinko lähteä Suomenojalle miehen mukaan - se on niin hieno paikka mutta ei missään oo kivaa jos särkee päätä kauheasti. Otin sitten valikoidun satsin lääkkeitä ja lähdin, ja onneksi lähdin! Oli hieno reissu! Kymmenen lajia sain listalleni, jopa sen vain ajoittain näkyilevän liejukanan.

Ja harmaasorsan.

Ja päättömän joutsenen. Se ruokaili pinnan alla aina, kun sen näin, välillä kävi hengittämässä ja päivittämässä ympäristön tilanteen ja taas pää veteen.

Miehen kuvaillessa kulutin aikaani kävelemällä Nuottaniemeen kattomaan, miten rikkaat espoolaiset asuu ja käyskentelee Rantapromenaadillaan.

Yksi rivitalokämppä tällaisella näkymällä näytti olevan tyhjillään, voi olla aika suolaisen hintainen. Pilasin tyylikkäiden ihmisten näkymät istumalla rannalla epätyylikkäänä ja syömällä eväitä siellä koirien kans. Jotka myöskään eivät olleet tottuneita kaupunkielämään ja olisivat halunneet nirviä vastaantulevat koirat, toinen myös pyöräilijät ja lenkkeilijät. Oikeen maalaistollot liikenteessä.

Sää oli tosiaan hieno, sopivasti tuulinen ettei tullut kamala hiki, eikä koirat läkähtyny vaatteeseen kun mieluummin kuitenkin suojaan niitä palamiselta vaatteella kuin ihmisten voimakkaantuoksuisella aurinkorasvalla. Rannalla jopa tuntui, että koiria hieman palelsi.

Nyt täällä sisämaassa sitten on luvassa jo vähän liiankin lämmin mun makuuni.

Tällasta se nykyään on, monesti heilahtaa ääripäähän. No, talvi oli - sitten kun alkuun pääsi ja loppui ne veden ja pakkasen vuorottelut - aika tasaista mukavaa muutaman pakkasasteen keliä. Nää "tiivisteet" vois kyllä jakaa silleen vähän leppeämmin pidemmälle ajalle, niin kylmät kuin lämpimätkin, niin myrskyt kuin sateetkin. Mutta ehkä se olis sitten tylsää eikä lämpimästä pystyis nauttimaan jos ei olis välillä kylymää ja satteista. Ja pieni myrsky sillontällön piristää.

Mies sanoi mulle aamulla unenpöpperössä hyvää äitienpäivää, olin otettu kun se muisti, vaikkei ollu ees kunnolla hereillä :) eilen se manaili, että sotkee lintukuvaushommia mokoma äitienpäivä, mutta ei se haluu pahottaa äitinsä mieltä skippaamalla vierailun, niinku kerran teki. Mietin, voisinko mennä sinne kans, vaikken yleensä oo menny, mutta kun ei nyt oo lapsetkaan kotona. Jos vaan päänsärky hellittää. On sielläkin piha, missä olla, eikä tarttis kuunnella moottoripyörien ulvontaakaan...

Huru

Dr12

Museojuna meni, ja napsasin siitä kuvan samalla kun tytär kuvasi sen. Tämä Huru on mun lemppari, nämä veti usein junia mun lapsuudessa. Tämä ja Dr13.

Hienoja ilmoja pidelly. Oon mie päässy lenkillekin, kun oon hyvällä hetkellä saanu lähdettyä!

Valkovuokkoja

Vein tytön poikakaverilleen ja kotimatkan varrella pysähdyin koirien kanssa kävelemään tällasta hiekkatietä. Käki kukkui ihanasti, kärpäset surisi ja hirmu paljon pieniä sinisiipiä lenteli ympäriinsä. Mustikkakin kukki otollisessa aurinkoisessa kohdassa. Otin siinä selfien :)

Nähtävästi mun voimat ei riitä useampaan asiaan päivässä... jos käyn pitkällä lenkillä ja kaupassa, ei mun kannata aatella leipomista sit samalle päivälle. Oon ollu leipomassa jo pitkän aikaa, mutta ei siitä näytä tulevan mitään. Suunnittelin myös tänään aamulenkkiä koirien kans, mutta kädet ei toimi kunnolla, en saa sormia koukistettua = flexit ei pysy käsissä. Muuten on kyllä olo aika hyvin toipunu viikonloppuisesta, oon käyny veri- ym. kokeissa ja muuta kummaa ei oo ku että hemoglobiini huristaa alaspäin kovaa vauhtia.Lämpöä on aina silloin tällöin, ja sen verran hutera olo etten uskaltanut lupautua töihin viikonlopuksikaan. Miten tämmösillä käsillä ees lantakolaa pitelee. Lääkäri oli ymmällään, sanoi että jostain nyt falskaa veret pois, jonkinlainen verenvuotokuume. Ei se kyllä suolistoon tuu. Kävinhän mie verenluovutuksessa, mutta sen pitäs laskea hemoglobiinia vaan 10-15 yksikköä, mutta mulla oli viikon kuluttua 23 yksikköä vähemmän kuin luovutushetkellä, ja neljä päivää myöhemmin jo 33 yksikköä vähemmän. Eli tiistaina oli hb 106.  Ei se ihme oo, että hengästyy ylämäissä ja tulee voimaton olo.

Maljakkoon tuodut kanukat ja norjanangervot kukkii :)

Kuopuksen järkkärillä ottama kuva kanukankukasta.

Mun pokkarilla ottama kuva norjanangervonkukasta.

Pajun oksat ei kuki, mutta tekee juuria!

Jään odotteleen josko kädet alkais toimia kivuttomasti (särkylääke vei sentään päänsäryn, muttei auttanu käsiin) että pääsis tekeenkin jotain. 

Komioo!

Niin vain lähdin mukaan reissuun, mutta koirat piti jättää nuorenparin hoiviin kotiin, kun ei niiden flexit olis mulla käsissä pysyny, eikä ne olis muutenkaan jaksanu sitä seisoskelua. Ja tuskin kuikkakaan olis niin lähelle tullu miehen kuvattavaksi, jos olis koiria rannalla ollu. Viitisen kilometriä kävelin siellä, mies enimmäkseen makas mättäikössä kameran kans.

 Siellä oli selityskylttejä, joista selvis syy näiden hukkuneiden puiden arvoitukseen: lammen pintaa oli jostain syystä laskettu metrillä 30-luvulla, ja oliko se -14 kun se oli ennallistettu patoamalla laskupuro. Jota en muuten kartasta löytänyt, ainoa puro minkä löysin, laski lampeen päin. Ihmettelin sitä kyllä paikan päällä, kun siellä laskusuunnassa oli harju, että mihinkä se oikein virtaa.

Ihana polku kulki rantaa myöten, se oli kyllä hieno paikka! Käkikin siellä kukkui. Ihmisiä ei ollu paljoa, ainakaan kukaan muu ei rantapolulla kulkenut.

Ja paljainjaloinkausi on avattu myös. Mun jalat oli niin turvoksissa että hyvä kun kengät mahtui, ja heti kun autoon pääsin takaisin, otin pois. Enkä jaksanu alkaa kotipihassa ruuvaamaan takas, otin sukatkin pois ja kävelin sisälle. Vähän kosteeta vielä. Turvous ja kipu jatkuu tänäänkin, sormusta ei sais pois sormesta jos pitäs ottaa.

Kirjosieppo on saapunut.

Eitulemittään

Joka päivä jotain uutta! Jee. Tänään on ääreisnivelet aivan jumalattoman kipeet, alkoi jo illalla niskasta, yöllä tuli kaikki nivelet niin kipeeksi että oli tuskaa kääntää kylkeä, päätäkään ei pystynyt nostamaan ilman käden apua. Nyt muut nivelet on vaan vähän kipeitä, mutta niska, ranteet ja sormet sekä nilkat, varpaat, jalkapohjat ja -pöydät erittäin kipeet. Sormet ja jalkapohjat on ihan turvoksissa. Ja ei ole mikään jumpanjälkeinen kipu, en oo tehny mitään sellasta. Kovin varovasti piti tulla portaat alas ja kävely on vaikeaa, koiratkin katto mua silmät napillaan ja heilutti häntää, selvästi hämmentyneinä että miks oon tämmönen.

Huolestuisin, ellei kuopuksella olis ollu pari viikkoa sitten täsmälleen samanlaiset kivut. Meillä on erinäisiä yhteneviä oireita vuoron perään, niinku nyt nenän sisällä haavoja viikkotolkulla. En oo pannu merkille, onko kuopus punainen. Se ei yleensä esiinny sellasissa asuissa, missä näkyis enempi ihoa. Ei ees varpaat. Mutta joo, silläkin meni ohi, miksei mullakin. Mitään tietoa ei oo labratulosten kertojastakaan, yleensä hoitaja kysyy kenelle ilmoitetaan tai muuta, nyt ei kysyny enkä hoksannu itekkään ottaa asiaa puheeksi. Kuulo- ja unitutkimuksessa hoitaja antoi lääkärin soittoajan.

No niin, nyt on vanhuksen terveysasiat käsitelty, vois puhua jostain muusta. Tänään on luvassa taas hieno päivä (no niin piti olla eilenkin puolipilvistä, mutta niin vain oli pilvessä koko taivas) ja mies suunnitteli erään suon etsimistä ja kysyi mua mukaan. Mulla kun on kartta paremmin hallussa ku sillä. Miten sitä kävelee mettässä jos ei tasaisella lattiallakaan voi... toisaalta katsotaan, miten särkylääke toimii. Miehen piti lähtee "aamulla", nyt kello on kohta 8 eikä se oo vielä ees heränny. Taisi mennä taas pitkään kaljotellessa... toisaalta eipä nyt oo vielä taivaskaan seljennyt.

Ostin taannoin (kun halvalla sai!) erivärisiä ripustettavia hehkulampun muotoisia led-lamppuja, missä on aurinkokenno, mutta enhän mie oo ollu hereillä pimeän aikaan, että oisin nähny palaako ne ees. Suomen kesässä aurinkokennolamput on ihan turhia. Ehkä syksyllä sitten? Jos ne kestää vesisateissa siihen asti.

Näin ihan outoja unia eksästä ja eräästä toisesta jonka kans välillä hengailin sinkkuaikanani, sen reilun puolen vuoden aikana... siihen liittyi tuikkukippo, joka oli niin huonoa lasia, että särkyi, ja luulin keränneeni palat roskiin jo. Koko huone olikin täpötäynnä pieniä lasinsiruja, joilla kävelin ja joilta koitin muita suojella. Imuroin hirveesti ja aina niitä löytyi. Jalat oli tietty kipeet, niin uneksin käveleväni lasinsiruilla. Hyi. Ja eilen kyllä imuroin oikeestikin, kun ei oo taas imuroitu ja tuli vävykokelas viikonloppukylään.

Kattelin vanhoja kuvia, ja paljon on ollu lämpimämpiä toukokuita. Nyt ollaan tosin vasta alussa, mutta hyvinkin reheviä toukokuita on mejän pihalla ollu n. 10 vuotta sitten. Lehdet jo isoja ja kukkaset rehottanu, nyt ei oo ees valkovuokkoja. Kirjopikarililjaa en oo käyny kattomassa, pitäs. Miks aina kirjotan ensin kirjopipari??? Pari lintua sain eilisellä mettäreissulla listalleni, pajulintu oli niin varovainen laulun tapailussaan, että oli vähän epävarma. Ihanin aika kävellä luonnossa on nyt! Mietin taas siellä kävellessäni, että sitä tulen kaipaamaan sitten, kun en enää pysty liikkumaan. Keväisiä mettälenkkejä.

Muuten, sen suon lähellä, mihin mies haikailee, on lampi nimeltään Sikalisko :)

Punainen bloggaaja

Heippaava viimevuotinen tammenlehti löytyi saunapolulta.

Nyt mulla on taas uusi jännä oire. Mun hypokondriaahan oikein koetellaan. Oon punainen! En koko aikaa, mutta eilen saunaan riisuessani ihmettelin mahaani, joka oli punainen, ja tänäaamuna laboratoriossa sen näytteenottajan kans ihmeteltiin mun punaisia käsivarsia. En kehdannut siinä mahaani ruveta tutkimaan... Naamaan asti se ei tainnut tulla, tai sit oon normaalistikin sen värinen naamasta, mutta rinnassa huomasin hohtavan, kun kotiin tulin. Ei niin silmiinpistävän punainen, kuin joku rokko tai ihottuma, mutta tasaisesti normaalia punertavampi. Mietin, oonko syöny jotain oudompaa ja kosketusallergian mahdollisuutta, mutta en keksinyt mitään. No, samapa tuo niin kauan kuin ei häiritte.

Tiede-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli masennuksen perinnöllisyydestä. No, äiti oli psykoottistasoisessakin masennuksessa ja taisi syödä masennuslääkkeitä loppuikänsä, isäkin kuulemma ollu sairaanhoidossa samasta vaivasta nuorempana, siihen aikaan kun oli vielä olemassa semmosia paikkoja kuin "piirimielisairaala". Äidin sisarukset kaikki enempi vähempi - siksi en oo halunnukaan pohjoiseen takaisin, kun mulla oli fiilis että se paikka masentaa ihmiset. Ne on jo muutenkin raskasmielisiä, ja ympäristö lisää sitä kuormaa. 

Aika hieno ilma, mutta tuulee. Toistaiseksi oon tuhlannut hienoa päivää ensin labrassa, sitten nukkumassa, pyykkihuollossa ja vauva.fi -sivustolla. Tytär tuli pyörällä junalta (!) ja kävin koirien kanssa sitä vastassa, nyt pitäs lähtee autolla viemään se parinkymmenen kilsan päähän. Taidan ottaa kiikarit mukaan. 

Ei tällasia saa puhua

Ei se voinu olla manflu. Mulle ei yleensä nouse kuume helposti, ja hyvin harvoin se on yli 38, en muista millon edellisen kerran on ollu. Nyt korkein mitattu oli 38,6 astetta. Ja pelkkä kuume ja ne ihme kivut ja outo inha olo. Ei mitään nuhaa, yskää, kurkkukipua tms. flunssan oireita. Joku immuunipuolustuksen reaktiohan se johonkin oli, mutta mihin? Huomenna mulla on sentään aika sinne verikokeeseen.

Linnut ulkona laulaa niin kauniisti ja ilma on kylmä ja harmaa. Tätä se on kevät nykyään - lämpimän odotusta. Ja syksyt kylmän odotusta.

Tilasin itelleni netistä lämpömuotoiltavat purentakiskot, kun se on nyt ainoo konsti yrittää vaikuttaa siihen kuorsaamiseen. En kyllä usko siihen, mutta ainakin se helpottaa ajoittaista yöllistä hampaidennarskuttelua. Joskus on herätessä leuat kipeet, niin tietää purreensa. Olihan mulla se hammaslääkärin kautta ostettu kallis kisko, mikä ei ollu koskaan oikein hyvän tuntunen ja lopulta hajos kun putos kädestä vessan lavuaariin. Ei sekään mitään kestäny. Mutta jotenkin huonosti se oli tehtykin, tuntui kuin olis puristanu hammaskaarta "sisäänpäin" ja se kiskokin aiheutti päänsärkyä ihan selvästi. Kakssataa sentään maksoikin. Nää itemuotoiltavat maksoi 25 euroa/2kpl. Testataan.

Koirat ei enää tarvi tötteröä ja kyllä on ollu taas mukavampi nukkua kun ei kukaan oo tökkiny muovikaulurilla tai liiskannu sitä naamaan. Eilenillalla luin kirjaa selällään sängyssä koira kummankin kyljen vieressä, ja kun toinen työnsi kuononsa peiton alta mun olkaa vasten, laskin oikein kirjan kädestä ja nautin sen hengitystuhinasta. Hengitysäänet on mukavia, jos ne ei piippaa, sirise, roplota, korise tai muuten pidä häiritseviä sivuääniä. Ja usein, kun nautin koiran läsnäolosta, tulee mieleen se, miten väliaikaista sekin on ja kuinka sitten suren, kun koiraa ei enää ole.

Koiria. Mutta tämä toinenhan on solminu mun kanssa ihan erilaisen suhteen kuin toinen. Jo ihan pienestä pennusta asti se muista poiketen alko tuijottaa mua silmiin, istui lattialla ja katsoi haltioituneena. Siitä lähtien se on ollu kiinni minussa, ja asianlaita on toisinaan syvästi harmittanut kuopusta, jonka nimikkokoira se kuitenkin on. Parivuotiaanahan koira uhmasi mertakin ja lähti uimaan mun luo, oli niin hellyttävän ja säälittävän näköinen pieni, ponnistellessaan aallokossa niin että välillä hävis aallonharjan taaksekin.

Se oli Yyterin koirarannalla, missä oli pitkälle matalikkoa. Olin kävelly sinne kauemmas, mutta ihmisen matala ei oo pienelle koiralle matala, vaan välissä oli hurja meri. Mutta lähdettävä oli (ei ollu ikinä ennen uinu!) kun oma ihminen oli liian kaukana.

Noh, onhan niillä todennäköisesti vielä saman verran eessä mitä on takanakin, jos ei mitään fataalia tuu. Mieki saatan lähtee aiemmin, koskaan ei tiiä millon on viiminen päivä. Monesti - etenkin oikein väsyneenä - aattelen, että nyt voisin kuolla. Just tähän. Ja sitten aattelen käytännön asioita; on vaikee kuskata painavaa ruumista mejän vintistä pois tai on jollekin muulle hankalaa jos en hoidakaan jotain asiaa mitä multa edellytetään, saatika että sit pitää tehdä ruumiinavaus ja sitten mun ruumis ei enää kelpaakaan sinne minne se on testamentattu. Samalla lailla koitin tänäaamuna tsempata itteeni että olen ihan hyvä tämmösenä, ja heti mun pimeä puoliskoni alkoi luetella asioita, mitkä minussa on vikana.

Eikä se viimeinen päivä tosiaan ole iästä kiinni - eilen tuli tieto erään kuopuksen ikätoverin ja tyttöjen tuttavapiiriin kuuluneen ihmisen menehtymisestä. Se on jo toinen niiden koulu"kaveri" joka on kuollu ennen aikojaan. Harmittelin elämän hukkaanmenemistä, ja sitten toinen puoliskoni kysyi että mites nyt silleen, kun aina sanon, että elämä on yliarvostettua. Oli pakko pohtia sitäkin asiaa, ja tulin tulokseen että syntymätön elämä on yliarvostettua, mutta siinä vaiheessa kun elämää on toistakymmentä vuotta jo takana, niin sillä eletyllä elämällä toki on arvo. Ei elämättömällä. Eikä eletyn elämänkään arvo enää kummene, jos elämistä pitkitetään toisessa päässä silloin, kun se ei eläjän kantilta katsottuna ole enää elämisen arvoista.

Loppuun vielä pieni vertailu nykypäivän sterilointileikkauksesta vs. vastaava leikkaus 90-luvun alussa:

Ylhäällä normi sterkkaus vuonna kivi ja kirves, alhaalla vasemmalla pyometra leikattu, alhaalla oikealla normi sterkkaus tänä vuonna. Haavat muutama pv leikkauksesta. Ei ees mustelmia.

(ps. pakko nyt selventää, ennenkuin joku minut "jakomielitautiseksi" leimaa, että ei mulla oo useampia persoonoita, kunhan haastan välillä omia ajatuksiani ihan aiheettomastikin. Todellisuudentaju on vielä tallella kaikella muotoa inhorealistisuuteen asti.)

Manflu

Eilinen meni ihan harakoille, oli hirveä ja voimaton ja sydäntätykyttävä olo, tänään jatkuu ja harva on paikka tässä kropassa, mihin ei satu. Iskias viiltää toista jalkaa, toisen polvi ei kestä kävelyä ku vähän matkaa (etenkään alamäkeä), palleaa puristaa ja selkää särkee ja olkapäitä ja kyynärpäitä ja...

Kattelin aamummalla lähikaupungin vappuohjelmaa ja vertasin sitä sääennusteeseen - ohjelma ja sade oli järjestetty samalle kohdalle, kumpikin loppui ennusteen mukaan samoihin aikoihin. Jotain "piknikkiä Suomen taivaan alla" ilman sadesuojausta, "otathan oman suojauksen mukaan, jos pikku sadekuuro ropsahtaa" - just. Kaatosade ropsahti tuntikausia. No, nehän on sommiteltu tietysti jo kuukausia sitten, ei sitä viikkoa ennen katota säätiedotusta ja aleta vasta sitten kutsua vierailevia tähtiä ja varailla pöytiä. Sää on mikä on, ja vappusää etenkin. Päätettiin sit käydä kumminkin vilkaisemassa vanhoja autoja ja mitä siellä nyt ruukaa pyöriä, ja kyllä oli viheliäistä. Tuuli, satoi ja oli jotain viis astetta lämmintä. Ei kauheesti tuntunu olevan ihmisillä vappufiilistä. Mutta mie näin ihka oikean Tanhupallon. En kyllä tiedä mikä se on, mutta siellä se vinku mikrofoniin punasen kiharapilven alta.

Kotiin tultua ryhdyin ruuanlaittoon kun isännällä oli nälkä, yritin joogata iskiaskipua pois mutta oikea asento tuntui suunnattoman huonolta ja ahdistavalta ja paleli kamalasti vaikka mittari sanoi että 22 astetta on sisällä lämmintä.

Mittasin sitten huvikseni kuumeen, ja sehän näytti siltä, että mulla on miesflunssa! Kauhea olo ja tekee mieli kitistä ja vaatia hemmottelua, mutta mitään ei näy ulkopuolelle. Paitsi kuume, se on nyt jo 38 vaikka ei mulla yleensä oo. Varmaan oli jo eilenki sit jotain lämpöä, kun nyt ku mietin, niin tää silmien normaali kääntely on kyllä ennenki ollu kuumeen oire. Eilen panin sen vaan migreenin häntien piikkiin.

Ostin sitten palkkarahoilla (ja siks ku selvisin niin halvalla talvipopoista) kalleimmat kengät mitä ikinä oon omistanu.

Nyt ei tarvi vältellä mettään menoa siks että jalat siellä kastuu! Kiersin oikeita kauppoja enkä löytäny mieleisiäni, mutta sitten nää löyty jostain popup-outlet-mikäliemyymälästä, missä oli jäännöseriä ja vanhoja malleja kaikenlaisista kengistä ja urheiluvaatteista. Kyllä noillekin vielä hintaa jäi 90 euroa, enkä senkään hintaisia kenkiä oo ikinä varmaan itelleni ostanu. Edes sillon ku kävin vielä töissä. Tänään vähän sisäänajoin, kyllä se hivenen väljä on tuon pienemmän jalan kantapäästä, mutta sehän ei ole kengän, vaan jalan vika. Mitäs oon tämmönen epäsymmetrinen. Noilla toivoakseni sitten useemman vuoden tarpoo mättäiköissä ja soilla. Jos vaan polovet kestää... ja jos en kuole tähän miesflunssaani. Testamenttaan nuo sitten Sininauha-säätiölle, jos niin käy.