Sipulat

Siinä ne on. Jonkun sipulat aamulenkillä kuvattuna. Hauskoja sojoja, lienevätkö oikein ilmasipuloja.

Heräsin ennen seittemää, söin vaan nopeesti leivän ja särkylääkkeen ja hörpin vettä, sitten lenkille. Ennenku tulee taas tukalaa. Silti oli jo kuuma auringossa! Kyllä koirillekin vesi kelpas matkalla. Asfaltti ei sentään ollu niin kuumaa, etteikö siinä olis voinu koira kävellä. Kurjet huuteli jossain, ja koirille oli paljon hajuja tienvarressa. Luultavasti joku vielä aikaisempi koiralenkkeilijä mennyt. Ja villieläimiä. Ja toinen koira teki historiaa nuuhkimalla ystävällismielisesti naapurin vanhaa bokseriherraa, ja heiluttamalla sille häntäänsä. Toinen olikin mulla kainalossa tapaamishetkellä, koska se luultavasti olis syöksyny suoraa bokserin kimppuun. Joka painaa kymmenkertaisesti sen, mitä nää koirat... mutta sen johdosta toinenkin on sitten suhtautunut torjuvasti, ja nyt hoksas että täähän on ihan hyvä tyyppi.

Ei jaksa lukea uutisiakaan, kun siellä on vaan siitä kahen maan johtajan kokouksesta. Tympii niin. Miksi ihmeessä ne on pitäny tuoda tänne kokoustamaan?

Yritin pyykätä, mutta ei oo tarpeeksi koko koneelliseen ja vajaata en viitti laittaa pyöriin. Nyt olis hyvä kuivattaa pyykkiä. Tosin kyllä se ilmankosteus jonkinlainen on, kun iho tuntui ulkoillessa nihkeeltä.

Kukkia Reposaaressa

Oon juonu niin paljon, että välillä tuntuu, kuin maha olis täysi vesileili. Hitusen pahan olon puolellekin välillä lipsahtanut, mutta vähät siitä jos sillä saa pidettyä päänsäryn poissa! Aamulla en uskonu, että koko särky johtuu vedenpuutteesta, siksi lääke. Se tuntuu olevan tietynlaista, päälaella painavaa särkyä se vedenpuutesärky. Välillä kivennäisvettäkin koneeseen.

Olin niin iloinen tässä joku päivä sitten, kun kuopuksen puheista olin ymmärtävinäni, että se odottaa innolla kouluunmenoa. Niin hyvä, että järjestyi se oma huone asuntolasta, onneksi on se erityisoppilasstatus, toimelias kuraattori joka tietää oikeat vaikutuskanavat ja ymmärtäväisiä ihmisiä asioista päättämässä. Ei tarvi minun toistaiseksi murehtia siitä.

Nyt meen takas nukkuun, mitä sitä muutakaan kun mittari näyttää 37 astetta - tosin auringossa. Varjon puolella 25. Huh.

Raumlaissi basenjei

Johan on kelit. Aamulla kasin pintaan jo niin kuuma, että koiralenkki typistyi lyhyeen. Iloitsen ilmalämpöpumpusta. Vintissä oli koko yön tuuletin päällä, mutta mies siirtyi jossain vaiheessa alakertaan ja minunki piti käydä välillä juomassa ja vessassa. Yritin laittaa tuulettimen pois, mutta heti tuli liian kuuma. Ja päätä särki.

Laitoin kokeeksi purukiskon suuhun aamuyöllä, aattelin että josko tällanen lyhytaikainen kokeilu auttas alkuun. Näin koko ajan unia, että otin sen pois (herätessä se oli vaan puoliksi suussa). Mulla oli kassi, johon pudotin sen, aina  uudestaan ja uudestaan, kassi täyttyi ja lopulta heittelin niitä johonkin pieneen jokeen. Vähän tän tapaiseen kuin tämä raumalainen, mutta vain karumpi ja vuolaampi.

Raumalla oli myös kaksi basenjia sisäpihalla, moikkasivat yllättäen portin alta mejän koiria, jotka ihan kaikessa rauhassa nuuhkutteli kadun viertä. Sen jälkeen mejän koirat suhtautui varauksella vastaavanlaisiin portinaluksiin :) 

Yhden kaupan edustalla oli vesiastia koiria varten, ja sen vieressä pieni länsiylämaanterrieriä esittävä patsas. Mejän toinen koira jähmettyi tuijottamaan sitä pitkäksi aikaa, se ei ollu varma onko se oikee vai ei. Hyyyyvin varovaisesti kurottui nuuskimaan sitä, ja vasta kun käänsin patsasta niin, että koira ylettyi tutkimaan sen hännänalusen, se alkoi uskoa että se ei ole elävä olento. 

Iltaisin viileni sen verran, että koirat arvosti villapaitaa. 

Rantasappi, ihana väriläiskä rantaruohikossa. En tuntenut kasvia ennestään, joten laitoin LuontoPortin tunnistusohjelmaan kriteerejä, ja se ei löytäny - vasta kun vaihdoin kukan värin punaiseksi, niin löytyi. Mun mielestä tuo on violetti. No ehkä purppuranpunainen. Sitä en tiedä, onko kyseessä iso vai pieni sappi.

Asuntoautonaapuri varoitteli käärmeestä, oli kuulemma lähtenyt heidän koiransa nenän edestä menemään. Kyyksi väittivät, mutta itse en nähnyt siitä kuin luodun nahan ja kiemurtelujälkiä hiekassa. Niin on pitkä nahka, että voisin uskoa sen myös rantakäärmeeksi.

Kyllä me siellä kauempana kalliolla nähtiinkin rantakäärme, joka luikahti salamannopeasti kivenkoloon piiloon. Käärmekin tarvittaessa liikahtaa aika vilkkaasti!

Ostin halvalla pari rantatuolia, oli mukavampi istuskella sellasilla vähän takakenossa, koiratkin mahtui syliin hyvin. Tuossa rannalla oli hyvä, mitä nyt tuuli korvaan.

Perjantaina tuli mölysakkia sinne, se söi kyllä ison osan viihtyisyydestä. Mies sanoi, että saahan sitä nyt musiikkia soittaa ja hauskaa pitää, ja oikeessahan se oli tietysti. Muutkin kuului valittavan kyllä lauantaiaamuna, ettei saaneet nukutuksi, joku lähti etuajassa poiskin sen takia, kun ajatteli mölyporukan mölyävän seuraavanakin iltana. Kyllähän siellä heti aamusta oli Karjalatölkit käsissä ja ennen puolta päivää soitettiin jo rannalla Somerjokea. Onneksi päästiin pois. Vaikka olishan siellä ollu.

Raumlaissi kirsikoi

Tämssi ne ova. 

Niin, käytiin sitten olemassa Reposaaressa taas. Voi että siellä oli ihanaa! Sääennusteet lupaili semilämmintä ja sadekuuroja, mutta sateenvarjo sai olla ihan joutilaana, vähän yhtenä yönä satoi ja Raumalla käyntipäivänä jossain, muttei siellä missä me mentiin. Käytiin myös Noormarkun ruukkialueella, mutta sinne ei oltu tervetulleita kun oli koirankieltokylttejä joka paikassa. Eipä kyllä nähtykään yhtään koiraa koko Noormarkussa. Eikä toiste mennä mokomaan vihamieliseen paikkaan. Porin paskat nähtävyydet - jutusta saatiin idea käydä katsomassa vanha, ruosteinen, käytöstä poistettu rautatiesilta.

Tuossa vasemmalla kulkee vielä käytössä oleva kapea poikkilaudoitettu kevyen liikenteen väylä, ja sitä kulkiessa tuli muistikuvia lapsuudesta. Silloin tällöin ajoin pyörällä Kemijoen ylittävää samanlaista siltaa, jossa kulki autot ja junat - ei tietenkään samaan aikaan, vaan autot rajattiin puomeilla siksi aikaa pois. Ja se kevyen liikenteen hylly oli pitkittäislaudoitettu, ja pyörällä ajaessa näki koko ajan allaolevan joen niistä raoista. Oli aika huimaa kun juna sattui menemään samaan aikaan...

Ihanaa oli meren äärellä, mutta semilämmön sijasta oli kuuma jopa rannalla, kun tuuli kävi mantereelta eikä viilentänyt mereltä päin. No ihan vesirajassa vähän enemmän tuuli, että ei huomannu miten aurinko siinä sitten ihoa poltti. Mie kyllä rasvailin 30 suojakerrointa itteeni, mutta silti tuli uudet rusketusrajat. Meressä oli vesi niin kylmää, etten pystynyt uimaan - vähän koirarannalla kahlailin siinä rantamatalassa, missä oli lämmintä, mutta ei siinä voinu uida :) ei ees käsipohjaa.

Ja ne illat...

Neljäs kuva on otettu Mäntykallosta, Reposaari näkyy tuossa keskellä.

Valvottiin joka yö yli auringonlaskun ja nukuttiin sitten päivällä unoset. Miten hyvin maittoikin uni helteessä! Ja käveltiinkin toki. Rauman vanhaa kaupunkia kierrettiin ja syötiin pizzat jossain, kun pääsi terassille koirien kanssa. Reposaaressa käveltiin, se on niin hieno paikka. Mäntykallossa toinen koira jotenkin niksautti jalkansa liukkaalla kalliolla, sitä piti kantaa sitten. Mies kuvaili siellä auringonlaskua, me koirien kans käveltiin aallonmurtajalla. Tai mie kävelin ja kannoin koiria, kun toinenkin haluaa sit syliin jos näkee toista kannettavan.

Meri usein tarjoilee jotain uutta, mitä ei ole ennen nähnyt, ja nyt se oli sumun monet muodot.

Välillä saari (Kaija) häipyi näkymättömiin, välillä tuulivoimalat seisoi kuin sillalla, veneitä meni mutta mitään ei näkynyt... 

Merimetsoparvikin siinä lensi. Aiemmin nähtiin kun ne löysi jonkun kalaparven ja mahoton suhina kävi siinä, kun ne sukelteli ja lenteli ja pyöri sen kimpussa. Jokunen lokkikin oli joukossa. 

Kyllä siellä oli niin mukava käydä, olin hetken jopa ihan onnellinen. Sitten alkoi tulla aamupäänsärkyjä eikä olo ollu enää niin euforinen. Kotiin päästyä en saanu särkyä pois särkylääkkeillä enkä migreenilääkkeellä, ja tänäaamuna keksin ruveta juomaan. Sepä auttoikin! 

Niin on ollu lämmintä tänään, ettei ulkona ole juuri viitsinyt olla, ja lisää lämmintä on tiedossa alkavalla viikolla. Huh.

Ihana aamu!

Tassuttelua kasteisessa ruohikossa.

Kahvia ja kauranappeja aamiaiseksi.

Aamukävely. Eilen tuli lähdettyä liian kauas huonoilla kengillä, ja oli tullu rakko varpaaseen (yläkuvassa toinen vasemmalta). Ratamonlehti oli hyvä ensiapu - se oikeesti auttaa - mutta seuraavalle lenkille pitää kyllä laittaa laastari. Rakkolaastari, jos semmoisen löydän kaapista.

Pihalla käänsin kumossaolleen tuolin, että istun sille nautiskeleen auringosta, mutta se olikin jo varattu.

Iso yöperhonen mönki hitaasti varjon puolelle tuolia, annoin tuolin olla että saa nukkua rauhassa. On meillä muitakin tuoleja. Siistimpiäkin.

Eilen muuten tuoksui kaupungissa paikoitellen tosi hyvälle. Ruusut kukkii ja varmaan jotku muutkin hyväntuoksuiset kasvit. Mietin jo, että onko mulle tulossa migreeni, kun tuoksut niin vahvasti tuntuu, mutta ne varmaan vaan oli vahvoja.

Elinan lintuna

No justiinsa; kun oli ainoa aamu pitkään aikaan, että piti herätä ajoissa (6.30 viimeistään) niin enköhän taas ottanu ja valvonu tuntikausia yöllä. Koirat on ihania nukkumakavereita, mutta jos ne on levottomia niin saatan herätä yöllä niiden ääniin ja liikkumiseen, enkä saa enää unta. Niin kävi viime yönä. Sitten ajatukset meni ihan älyttömän villiä rallia, ettei onnistunu minkäänlainen zen-mieli, vaikka kuinka yritin, ja rentoutuminenkin meni sellaseksi "pakko rentoutua!" ja siinä sitten yritti rentoutua lihakset kireellä. Tottakai sitä oli huolissaan ku muu perhe lähtee ilman mua, että mitä jos jotain sattuu. Mulla on ollu aikojen saatossa erilaisia ajatuslaukan pysäytyskonsteja, mutta ne aina jotenkin kuluu eikä enää toimi. Tai sitten ei vaan pysty keskittymään, odottaa että auttaa ja koska tää nyt auttaa ja ei vieläkään auttanu ja taas vietän hautajaisia mielessäni ja pitää alottaa alusta.

Nousin sit ylös, keitin kahvia ja join pari kupillista, menin sohvalle lukeen tylsää kirjaani ja se sitten lopulta auttoi :) ehdin nukkua puolitoista tuntia ja päivällä lisää.

Porukat kun lähti, lähdin minäkin autolla maalikylille. Vein kuopuksen opintotukihakemuksen Kelaan ja kävin Taidemuseossa.

Hienoja elähdyttäviä teoksia, mutta miksi pitää olla tuollainen kiiltävä lasi teosten päällä? Toki se suojaa, mutta myös kiiltää niin, että taulua ihaillessa ihailee myös omaa peilikuvaansa ja taustalla olevia tauluja ja ihmisiä. Taulusta - varsinkaan tummasta - ei saa oikein selvääkään aina, kun heijastus on niin vahva.

Kaupassa kävin vielä ja ostin itelle ja koirille herkkuja :) on mulla salaattitarvikkeitakin, että en ihan herkuilla mee... ja kävin koirien kans kävelylläkin vielä illemmalla, vaikka kuopus olikin niitä jo vähän käyttänyt päivällä. Kun oli niin ihana ilma taas. Kaupunki- ja museokävelyn (en tietenkään parkkeerannu autoa mihinkään museon liepeille) lisäksi se oli vähän liikaa, tuli jalka kipeeksi ja hyvä ku jaksoin kotiin.

Jonkinlainen hassu vapaudentunne on, kun kukaan ei oo tulossa kotiin... voi kattoo telkkaa tai mennä nukkuun tai istua tietsikalla, kukaan ei jonota tai halua katsoa jotain muuta, voin herätä vaikka puoli kolmelta yöllä ja soittaa musiikkia jos huvittaa, kukaan ei valita. Jos siivoan tiskipöydän, tiedän että kukaan muu ei siihen lado likaisia astioita, jos minä en sitä tee.

Koirat on kuitenkin kaverina, ja niiden syömisistä, juomisista ja ulkoilusta tarvii huolehtia, muuten saan olla kuin Ellun kana!

Trooppista

Takapihalla kukkii. Heijastavasta ikkunaruudusta otettu kuva, siksi niin huuruinen. Pitäs oikeesti pestä noi ikkunat joskus...

Yöllä satoi hurjasti. Kuuntelin pitkiä aikoja peltikaton huminaa ja pauhua, ja aamulla katoin pihallaolleita ämpäreitä, yhdessä oli mitta-asteikko ja siitä näki, että kaksi litraa oli satanut sen ämpärin kokoiselle alalle! Se on paljon.

Kävin lenkillä harjulla, ja siellä hiekkateillä on ollu melkoinen vedenpaisumus, kun kapeita tieuria pitkin on vesi syöksynyt alaspäin.

Kovertanut uomia ja kaivanut kiviä ylös hiekasta.

Alempana suvantoon tullessa tehnyt suistoja, niinkuin isotkin joet tekee.

Viettävässä tienmutkassa kaatunut toiseen reunaan.

Kuin olis kuivuneessa joenuomassa kävellyt.

Kaksi hirveä oli ylittänyt tien kulkusuunnassa vasemmalle

Ilmeisesti ei kovinkaan kauan aikaa sitten, koska koirat jo aiemmin veti kovasti vainua tähän suuntaan, ja nytkin innokkaasti haistelivat paikkaa, missä hirvi oli liikkunut.

Pyykkäsin taas, vaikka onkin hiostavan trooppisen kosteaa ulkona, ja kyttään taas sadetutkaa kun nyt vuorostaan koillisesta on tulossa sade... Viime aikoina mies on saanu kiloja sen verran, että sillä ei oo ku yhdet siviilihousut, mitkä mahtuu päälle, ja ne piti saada puhtaaksi viikonloppua varten. Tai on sillä toisetkin, mutta niissä ei oo taskuja missä pitää puhelinta, lompakkoa yms.

Mulla tulee olemaan yksinäinen viikonloppu, kun tytöt menee siskolle ja mies lähtee kuvausreissulle Himokselle, Jysäriin. Se on hommannu luvat kuvata joitain artisteja oikein lavalta. Olishan se ollu minustaki varmaan ihan kivaa, ja musiikkikin ehkä inasen ilosempaa kuin edellisissä festeissäni, mutta se raha... säästän sen mieluummin siihen, että voidaan syödäkin Siikarannan reissussa. Se on vähän huvittavaa, kun mies on itse tykännyt parikymppisenä sellasesta musasta (no tykkää se vieläki, mutta nyt ei eletä enää 90-lukua) niin se kuvittelee, että edelleenkin parikymppiset parveilee ko. bändien keikoilla :) no, kyllä se myönsi kuvia aiemmista Jysäreistä katseltuaan, että ehkä se yleisön keski-ikä on hieman enemmän. Jotenkin tuntuu, ettei se tajua itsekin ikääntyneensä, mutta en tiedä onko se niin paha asia. Mie oon sitten mummoutunu senki eestä.

Tähän loppuun vielä komia ukontulikukka jököttämään.

Möllejä ja pöllejä

Tämmönen julumetun iso mansikan mölliäinen kasvoi mun potageriessa! Eikä kukaan ollu sitä vielä maistanutkaan. 2/3 kypsyneistä mansimarjoista oli ihan iskemättömiä, mutta sitä kolmatta olikin sitten isketty monta kertaa. Sen annoin koirille.

Nyt on se mun toivoma pyykinkuivatusilma, jonkinlainen... hiostava kyllä, ruohokaan ei oo kuivunu koko päivänä, saa nähä kuivuuko pyykit. Koko ajan pitää vilkuilla sadetutkaa, kun sadekuuroja häälyy luoteen suunnalla ja pitää saada sit pyykit sisään ajoissa.

Eilinen meni sisäpäiväksi sitten, illalla sade venyi niin pitkäksi ettei päässyt enää kävelylle - tai olis toki voinut mennä, mutta ei siitä olis nauttinu mie eikä koirat. Onneksi on piha. No, tänään otettiin sitten takaisin ja oltiin melkein kahden tunnin lenkillä. Taas oli tosi ihanaa! Olen kyllä iloinen siitä, että mulla on mahdollisuus tallustella metsissä ja kauneissa maisemeissa koirien kans. Nytkin ilahdutti se, kun yllättäen näkyikin metsän keskeltä keltainen pelto.

Jonkin aikaa on siitä, kun tuolla viimeksi on kävelty, sillon oli pellot vasta kylvetty eikä ollu tietoa, mitä niissä kasvaa. No, rypsiä kasvaa nyt ainakin tuossa. Tältä se näytti lähempää:

Toisella puolella oli vehnää. Tykkään kovasti tuosta peltotiestä, melkein aina se on niin kuvauksellinen, että siitä pitää napsia kuvia...

Kamera tarkensi taivaaseen, joten jäi vähän pimeäksi enkä viitsinyt käynnistää Lightroomia yhden kuvan takia.

Tien vierustoilla liikuksi varmaan jyrsijöitä, toinen koira korvat pystyssä niitä kuulosteli aina välillä. Sitten se löysi jonkun elukan pesän!

Semmonen kolo siellä, varovasti koira tutki että hajuja varmaan piisasi. Mäyriä, supikoiria ja kettuja tuolla ainakin on, että joku niistä varmaan. Tuskin kettu, oon lukenut että sen pesä haisee ihan ihmisenkin nenään, eikä tuolla mun nokkaan tuntunut kuin metsän tuoksu.

Kolon edustan tanner oli aika tallaantunut, että kyllä siellä toimintaa on ollut. Just noilla nurkilla me miehen kans kerran pimeän aikaan oltiin jotain kuvauskokeiluja tekemässä, kun näkyi tehokkaassa taskulampun valossa hehkuvat silmät pellonreunalla. Muutenkin koirat usein nuuhkuttelee siellä sen oloisesti, että elukoita on liikkunut. Olis kiva saada riistakamera sinne muutamaksi  yöksi...

Ja se, kun ei oo niitä hyttysiä! En muista millon olis ollu tällanen kesä, että voi heinäkuun alussa tallustella mettässä kaikessa rauhassa joutumatta syödyksi. Yleensä mun metsäretket on loppuneet siinä vaiheessa, kun hyttysiä on ruvennu oleen.

Mustikat alkaa kypsyä, mutta ei ne minusta vielä niin kypsiä ole, että se edellyttäis semmosta poimijoiden määrää, mikä tuolla mettissä nyt on... ei raaka mustikka oo hyvää. Ja taas aasialaiset ajeli hiljaa ja kyttäs tienvierustoilta kanttarelleja. Ite en oo nähny yhtään, on ollu liian kuivaa.

Kaivoin viimein sen klapikoneen naftaliinista, tein muutaman pöllin klapeiksi mutta aloin miettiin, olisko konetta pitäny jotenkin huoltaa talven jälkeen... öljytä tai muuta sellasta. Ja mihinkähän sitä öljyä oikein tuuttais? Hm. On lainakone, joten päätin odottaa asiantuntevampaa huoltajaa paikalle. Tosin epäilen, että se viis veisaa. Kannettiin tällä viikolla reilut kaksi pinoa lähinnä koivuklapia liiteriin, mies pinosi ne löyhästi kun ne ei oo vielä täysin kuivia, ja nyt pitäs sit niihin kolmeen pinonpohjaan alkaa koota uusia. Ei vaan oo mieskään ollu kovin innokas enää painimaan niiden pöllien kanssa... ja minusta on tullu jostain syystä niin onnettomuusaltis nykyään, kolhin itteeni ja rymyän niin että itteeki pelottaa. Tasapaino on hukassa ja jotenkin vain ei kroppa toimi niinku haluais. Vanhuus? Eilen paistoin pekonia ja kanaa, ja kiehuvankuuma rasva hyppäs pannulta mun käsivarrelle. Heiti laitoin kylmään, mutta ehtihän siinä nahka kärähtää. Nopean kylmän ansiosta ei kuitenkaan vesikelloa noussut.

Hah, katsoin sadetutkasta, että pieni sadealue kasvaa ja lähenee, ja hain pyykit sisälle - ei ne vielä oo kuivat, eli mun ilmankosteusarvio varmaan pitää paikkansa, kun normi kesäpäivänä kuivuu parissa kolmessa tunnissa ja nyt ne oli ollu kuusi tuntia kuivumassa - nyt kun katsoin niin se sadealue on haihtunut olemattomiin :) mutta eipä tarvi enää kytätä ja raikas pyykin tuoksu tuli sisälle. Laitoin vielä hyvää musaa soimaan niin mikäs tässä on ollessa.

Pyykkejä hakiessa hommailin siinä samalla yhtä ja toista, kitkin kukkapenkkiäkin. Säikähdettiin sammakon kanssa toisiamme, ja sitten en voinu kitkeä niitä voikukanlehtiä, joiden luo se meni piiloon... sammakoita ei oo kyllä paljoo näkyny tänä kesänä. Eikä sisiliskoja, vaikka viime kesänä kaksikin oli paksuna ja liskolapsia oli loppukesästä.