Nirvanaa ja vähän muutakin

Mulle on vissiin tulossa joku mikrobikammokin. Tai sitten huoleton suhtautumiseni niihin alkaa muistuttaa oikeaa käyttäytymismallia. Esimerkiksi kirpputorilla käynnin jälkeen on olo, että pitää pestä kädet. Kaikenlaisten ihmisten kamoja on tullu hypisteltyä ja niitä on kaikenlaiset ihmiset hypistelleet mua ennenkin. Labrassa kävin viemässä tytön salmonellanäytteen, ja vaikka vältin koskemasta paikkoihin, oli pakko ovi avata kahvasta ja heti inhotti. Tuollaisissa paikoissahan ne sairaat juuri käy. Kirjastossakin yks sun toinen yski ja kröhi, aivasti ja niisti. Se on kyllä jännä juttu, että se kirjastosta tuotu kirja ei kotona enää aiheuta neuroottisuutta, vaikka sitäkin on moni lähminyt. Muistan ajan, kun kirjoissa oli varoitus, ettei saa lainata sellaseen kotiin, missä on lavantautia tai muuta vastaavaa...

Usein kyllä kaupungilta tai lenkiltä tultuani huuhtaisen kädet - en tosin tiedä onko sillä mitään muuta kuin psykologinen merkitys, jos ei kunnolla kuuraa saippualla. Taannoin luin sen Hyvät, pahat ja näkymättömät -kirjan, josta selvis pöpöjen uskomaton leviämisnopeus ja se, että esim. vessapaperi tai nenäliina ei kuivanakaan estä bakteereja tarttumasta pyyhittävästä pyyhkijän sormiin. Saati kun se kastuu läpi.

Kävin optikolla, mutta liikkeestä ei löytyny yhtään mun mieleisiä kehyksiä! Äh. Ei edes kalliimmista. Sanoin, että tulen myöhemmin makutuomarin kanssa valkkaamaan, en kyllä usko että se valikoima siitä kummenee. Yhdet jollain lailla asiallisen näköiset oli, mutta ne oli jotain valurautaa mitälie, kun painoivat jo ilman mun näölle vaadittavia paksuja linssejäkin jo paljon. Hmp.

Hartiat on ollu monta päivää jumissa ja kipeet. Eilen sinne optikolle mennessäni junaseisakkeella pyörittelin hartioita, ja sit siihen tuli sellanen harmaantunut, hieman alkolle tuoksahtava setä, joka sano että sulla on hartiat jumissa, anna hän kokeilee. Vähän outo tilanne kyllä, mutta mie vaan että no kokeile. Se otti olkapäistä kiinni ja painoi peukalot just sinne makeimpaan jumikohtaan, ai että teki kutaa! Kävi ilmi, että se oli entinen urheiluhieroja. Muutamalla peukalonpainalluksella se sai veren kiertään mun päässä ja käsissä, olin sitten junassa ihan nirvanassa. Äkkiähän se ohi meni, mutta jätti olon, että sinne oikeelle hierojalle on varmaan pakko mennä. Se mun tuntema hieroja kyllä taitaa olla lopettanut, ainakin netin tietojen perusteella. Tämä setäkin tarjoutui hieromaan, mutta arveli etten tuu ja vaimokin saattais ihmetellä :D

Nyt muuten näkyy niitä nummitattejakin. Paljolti luonto on etuajassa lämpösummien täytyttyä hellepäivillä nopeasti, mutta sienet on jälkijunassa.

Heräsin yöllä taas samaan aikaan, nyt ei ollu työuni vaan onnettomuusuni, jossa oli törmänny moottoripyörä ja moottorikelkka.

Yötöitä

Jaahas. Heräsin sitten ahdistavien työunien päätteeksi hankalaan oloon, oli vessahätää, päänsärkyä, selän jumia ja pienehkö meluongelmakin vieressä. Nousin ylös ennen kolmea, ja päätin että jos syö kello kolmelta, sitä ei lasketa enää yösyönniksi kun on melkein jo aamu. Söin. Eipä ollu sit ainakaan nälkä enää. Pitäs ostaa uus petauspatja ja tyyny, mutta ne pitäs saada ensin koekäyttää. Oon joskus ostanu kalliin muka muotoutuvan tyynyn, joka oli käytössä niin kivikova, ettei sillä voinu nukkua.

Oikeastaan pitäs ostaa kokonaan uusi sänky. Semmonen jalallinen. Ja sitä varten pitäs varmaan ostaa uus kotikin. Ei puutu ku rahaa.

Esikoinen on raivannut omaa (tai siis molempien tyttöjen yhteistä) huonetta, siellä alkaa kohta olla ihan sitä minimalistista. Hyllyt tyhjinä. Sieltähän mie oon kantanu niitä kirjojakin kirjaston kierrätyshyllyyn, täytyy kohta kantaa lisää. Vai kaipaako joku esim. askartelukirjoja? Tai tietääkö jonkun, joka vois antaa semmosille kodin? Mutta sekin, jonka eilen vein, lähti heti jonkun mukaan, että kyllä ne varmaan kierrättyy. Varsinkin kun on joulu tulossa ja joku saattaa haluta korttejakin tehdä. Itellä on jo tullu vissiin askartelukiintiö täyteen.

Kävin tosiaan eilen kirjastossa, ja etsin koneelta paikat havittelemilleni kirjoille, jotka piti olla hyllyssä, vaan ei ollut. Virkailija, jolta kysyin ohimennen, onko ne varastossa, suhtautui minuun kuin en olisi vain osannut etsiä. "Se on siellä ja siellä" - mutta kun ei ollut. Kun kävin jo katsomassa. Vanhana varastotyöntekijänä ja kirjastokävijänä osaan kyllä tulkita, mitä tarkoittaa 56.09 tms. En vain ehtinyt siinä ruveta sen enempää, kun mies odotti jo kärsimättömänä autolla. Sain kuulla, että varasto on auki ensi viikolla, ehkä menen katsomaan :)

Oon joskus ennenkin ihmetellyt sitä, kun meidän kylän kirjastossa on välillä aika erikoisesti sijoitettu kirjat. Jonkun dekkaristin kirjat on kaunokirjallisuudessa ja fiktiivisiä juttuja historiassa ja romaaneja maantieteessä. Näissä etsimissäni kirjoissakin oli ainakin yksi, joka oli meidän kirjastossa laitettu eri osastoon kuin muissa.

Mulla on tänään optikolle aika. Ajattelin tarkistuttaa näön, kun alkaa nykyään särkeä päätä usein tietsikalla tai lukiessa. Oikeaa yläetukulmaa. Tottahan ne sen verran aina löytää uutta vikaa, että lasit pitää uusia. Vaikka johan se kai on aikakin.

Mies heräsi neljän jälkeen niinku se herää aina, oli sitten töihin meno kuudeksi, seitsemäksi tai kahdeksaksi. Tällä kertaa sain sen taivuteltua vielä nukkuun hetkeksi :) tiedän kyllä, minkälainen nautinto on, kun saa mennäkin takaisin nukkuun kun ensin herää väsyneenä että voi ei, taas töihin... Olisin mieki voinu jo mennä takas sänkyyn, mutta nukkukoon nyt siellä työn raskaan raataja.

Tein mieki eilen vähän jotain, halkoja ainakin. Ja pyykkäsin, ja unohin pyykit yöksi narulle ja ne kastui uudestaan sumussa ja yökasteessa ja päivälle on luvattu sadetta. No, onpahan saaneet raitista ilmaa, vaikka ne pitääkin tuoda sisälle kuivuun. Ei muuten kuivu pyykit sisällä. Olin laittanu kesävaatteita jo pois ja laskeskelin, että saan ne pyykätyt kesähousut jalkaani eilenaamulla, mutta enpä saanutkaan kun ne oli vielä aivan märät, vaikka oli kuivuneet jo kauan. Ummehtuneelle alkaa haista semmoset.

Eilen tuli mieleen, että 2 vuotta sitten tähän aikaan oltiin Lapinreissulla. Se oli kyllä hieno reissu! Ehkä vielä joskus. Samaa fiilistä tietenkään ei ikinä enää saa, mutta Lappi on aina Lappi. Ja kuivattu poronliha on nam.

Potunnostossa

Tässä on meidän perunamaan (=ämpäri) sato. Olis tarvinnu pidemmän kasvuajan, mutta jostain syystä varret kuoli. Liekö ollu liian märkää sitten kun lakkasi olemasta kuivaa. Hauskoja pikkupottuja ja pari normikokoista. Ihan hyvän makuisia.

Nyt ku ei oo tullu niitä ilmoituksia kommenteista sähköpostiin vähään aikaan, ni tupsahtikin 2x tällanen sähköposti:  

"Edellisestä kerrasta on kulunut jonkin aikaa. Haluamme varmistaa, että haluat edelleen saada sähköposti-ilmoituksia, kun blogiin on tullut tarkastettavia kommentteja. Jatka tämän blogin kommenttien valvontaa koskevien sähköposti-ilmoitusten vastaanottamista klikkaamalla Jatka tilausta. Jos et halua saada ilmoituksia sähköpostiin, voit ohittaa tämän viestin tai klikata Hylkää. "

Kummallista, miksi ne sit sen pani tauolle. Mutta nyt taas tulee ilmot kommenteista.

Ja olipa ihmeen kummallinen uni viime yönä. Toisaalta kaikki oli siinä niin helppoa - paitsi löytää Salmelankatu. Menin hirmu jyrkkää, käytännössä pystysuoraa kalliota pitkin alas, ja aina löytyi jalansija eikä ollu vaikea kulkea, ei ees pelottanu vaikka olin korkealla. Sit menin buddhalaiseen temppeliin, jossa oli pilkkopimeää, mutta kun vähän aikaa seisoi paikallaan, alkoi nähdä. Pieni valkoisiin puettu koira tuli siellä mun syliin. Poislähtiessä seikkailin pimeissä käytävissä, ja hyvin löysin ulos. Siellä oli poliiseja, joilta kysyin missä on Salmelankatu. Yksi poliisi auttoi, mutta en mie perille päässy ennenku uni loppui. Äiti muka asui sillä kadulla. Suomessa ei oo sellasta katua missään. Toivottavasti valkoisiin puettu koira ei oo enne...

Olin pari päivää aivan järkyttävän väsynyt. Aamulla oli joku kolme tuntia ihan ok, mutta sit alko väsy. Jouduin normaalista poiketen keittään itelleni iltapäiväkahvit, kun en meinannu pysyä hereillä, enkä piristyny vaikka torkahtelin. Ja heikotti. Eilen vedin kunnon päikkärit, mutta hyvin tuli uni illallakin.

Väkisin lähdin mukaan, kun lauantaina mies vei tyttären poikakaverille ja kävi kuvaamassa Kuhakoskea. Olihan se ihan mukava reissu, vaikka puudutti se autossaistuminen.

Kuhakoski

Koira kivellä

Leppäkerttu isomaksaruoholla

Kello on vasta vähän ja pyykkikone jo linkoaa loppulinkoustaan. Olinpa reipas, kun laitoin pyykit pyöriin ajoissa. Ku mies sano, ettei oo työpaitoja. Ne on oransseja, ja samaa värimaailmaa meillä ei enää käytä ku mie, joten konetta ei tahdo saada täyteen... mie en oikeestaan pese ku kolmenlaista kirjopyykkiä - puna-oranssia, tummaa ja vaaleaa.

Laitoin jokin aika sitten kesävaatteita jo vinttikomeroon - en sentään ottanu talvivaatteita vielä esille. Tällekin päivälle on ennusteessa luvattu 23 astetta. Eilen oli parikymmentä, ja koirille oli hyvä olla vettä mukana lenkillä. Kyllä se tuli tarpeeseen. Kastelin vielä tuijiakin.

Kriisi?

Ei niinkään mikään ikäkriisi, mutta ajankulumiskriisi. Silloin hevonkakkarellisieniretkelläni vaan mietin siinä tutussa metsässä, miten kaikki muuttuu koko ajan, vaikkei sitä niin huomaa siinä hetkessä. Se kanto, jonka ympärillä usein on ollu sieniä, ei kohta enää erotu kuntasta, kun on niin lahonnut. Ne kuusennäreet, joiden juurella kasvoi kanttarelleja (ennenkuin kaadettiin metsää niin, että aurinko kuivatti paikan) onkin jo isoja kuusia. Yhtäkkiä. Se tuulessa konkeloon kaatunut mänty - ei sitä enää olekaan. Se on pudonnut maahan keloksi. Polku, jolta näki supan toiselle laidalle on nykyisin piikkisen männikön seassa.

Mäenhaluu! Haluun että kaikki kivat asiat pysyy ennallaan. Vähän niinku esikoinen pienenä, kun sille kerrottiin hampaiden vaihtumisesta; se sano "Mä en haluu, mä lähen karkuun!" Sekin pikkuinen on nyt aikuinen. Ehkä pitäisi itsekin muuttua kun maailma muuttuu, mutta kun pysyn samana. Peilistä vaan katsoo joku roikkuvanaamainen timosoini, joka mie en ole.

Kuopus tuli kotiin yhdeksi yöksi ♥ Käytiin koko kotonaoleva perhe järvenrannalla kuvailemassa, auringonlaskua haaveiltiin, mutta oli liikaa pilviä kovin hienoon laskuun. Ihan kivoja hämykuvia kuitenkin saattoi tulla.

Tätä toista kuvaa vähän Lightroomilla käsittelin, kun puhelimessa ja Onedrivessa näytti tarpeeksi pimeältä ettei naamat erotu, mutta koneelle siirrettynä muuttuikin paljon valoisammaksi.

Laitoin sitten vähän sinistäkin lisää saman tien. Mökeillä oli porukkaa, ja mikä oli ollessa kun oli viimeinen lämmin elokuun ilta, semmonen loiske ja polske vaan kuului kun ihmiset kävi iltauinnilla. Ajatella, että jotkut saa oikeasti viettää aikaa tuollaisten hienojen vesien äärellä! Toisaalta onhan meilläkin hieno piha, mutta eipä siellä tuu aikaa vietettyä kuin lämpiminä hyttysettöminä päivinä. Hyvin alkanut grillauskesäkin kypsähti siihen, kun maasto kuivui eikä enää uskaltanu pitää grillissä tulia.

Ja sain rahaa! Voi että tuntu kivalta kun pystyi kaupassa käymään ruokaostoksilla pelkäämättä, että kortilla ei olekaan katetta. Kolmen viikonlopun palkka. Siirsin heti kummallekin lapselle osan. Niin harvoin on varaa antaa niille rahaa. Ja anoppi ihmetteli, miksi opintorahaa maksetaan, kun koulu on ilmainen...

Yöt alkaa olla jo vähän vilakoita pelkän pussilakanan ja parin viltin alla. Viime yönäkin etsiskelin sitä toista vilttiä, ennenku tajusin että se on jo mun päällä. Ja sitten kumminkin tulee lämpöaaltoja, että saa heittää ne vähätkin peitot pois. Näin unta, että mies oli minua pettäny jonku espanjalaisen kanssa, ja vielä jatkounen siihen, jossa se myönsi asian. Oli halunnut sen jonkun Niinan tilalle. Mun alitajunta varmaan syöttää tämmöstä kun mies on ollu jotenkin niin kylmä ja etäinen viime päivinä. Ja myönnän, että minua ärsyttää kun se koko ajan vilkuilee puhelinta ja sättää sielä jonku kans. On kuitenkin kokemusta siitä, ettei se oo aina ollu ihan viatontakaan, niin vanhat epäluulot välillä nostaa päätään, vaikka oon koittanu olla välittämättä. Uniin ne sit kuitenkin näköjään tulee.

Ja koira tais polttaa kielensä mun aamukahvissa. Ihme kahvisieppo, ei malta oottaa että jäähtyy.

Googlettelin tuossa yhtä juttua, ja törmäsin erääseen tutunkuuloiseen blogiin. Siellä oli aivan vieraannäköisiä kommentteja, jotka olin itse kirjoittanut kymmenen vuotta sitten. Ehkä olen sittenkin muuttunut myös itse, eikä vain maailma ympärilläni? En ainakaan paremmaksi. Mutta sekin blogi oli vain yhtäkkiä loppunut aika synkeissä tunnelmissa, mitä lie tapahtunut. Sellasesta jää hyvin ikävä epätietoinen olo - älkää te kirjoittajat ainakaan lopettako blogia kertomatta että se loppuu! Muuten sitä jää miettiin, että kuoliko se vai mikä tuli.

Lähen pienelle aamukävelylle tuonne sumuun. Ei siellä kylmä ole, nelisentoista astetta näyttää mittari. Illalla jo näkyi nousevan hienot sumut.

Ihan mettässä

Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän minusta tulee kyyninen nihilisti. Nihilistinen kyynikko. Oon ihan kamala, onneksi en oo missään sosiaalityössä. Tai päättämässä sellasista asioista - tosin ilman muakin siellä on ikäviä ihmisiä.

Luen tällä hetkellä kirjaa "Kuoleman kulttuurit Suomessa" (toim. Hakola, Kivistö, Mäkinen) ja siellä oli tällasta tekstiä:

Aika karua, mutta totta. Kukapa ei olis menneiden vuosien elokuvatähden tms. kuolinuutista lukiessaan ajatellut, että "ai oliko tuokin vielä elossa".

Toisaalla lainattiin jotakuta, joka sanoi "Tuntuu, että poliitikot pitävät vanhuksia vain kuluna ja menoeränä." Mie aattelin, että sitähän ne (kohta voin sanoa me) on. Minusta on vielä toistaiseksi vähän hyötyä perheen pyörittäjänä, mutta kun lapset lähtee omilleen, niin ei minusta ole enää hyötyä. Ja sitä hyötyähän painotetaan nykypäivänä, kaikesta pitää olla hyötyä koska muuten on hyödytön. Saati sitten kun makaan vaipoissa kroonikko-osastolla aivoinfarktin vietyä liikunta- ja puhekyvyn - pelkkä menoerä. Täysin hyödytön lihakasa, jolla on jokin abstrakti "ihmisoikeus", jonka laiminlyömisestä ei kukaan saa mitään sanktioita kuitenkaan.

Joskus eutanasiakeskustelussa tulee vastaan kommentti, jonka kirjoittaja vetoaa siihen, ettei ole varmaa, onko kuolemantoiveinen ihminen toivomassa sitä vain siksi, kun omaiset on painostaneet perinnön toivossa tai muuten. Että ei olisikaan kyse aidosta halusta. Niin mitä sitten? Elämä loppuu ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa, eikä kukaan koskaan ole kärsinyt siitä, että elämän viimeiset  hetket jäi elämättä. Sitäpaitsi nykypäivänä toisinaan käytetty nukutus saattohoidossa on käytännössä sama asia - ihminen ei siitä enää herää eli on teoriassa kuollut, vaikka ruumis vielä elää.

Eikä ihmisen elämällä ole mitään tarkoitusta. Sattumalta täällä ollaan. Mieki oon etsiny aikanaan sitä tarkoitusta kaikesta muusta paitsi en huumeista ja kansantansseista, ja tullut em. tulokseen. Sitä vaan pitää hoitaa oma leiviskänsä parhaansa mukaan, kun tähän on joutunut.

En mie sentään aina näitä aattele. Elämä on joskus ihan mukavaakin. Eilen patistin tytön koirien kans lenkille ja menin ite tsekkaamaan, löytyykö sieniä. Oli siellä haperoita ja tällanen hevonkakkarelli

ja löysin mie muutaman kanttarellinkin, ihan hyvävointisen ettei kuivan, mutta ne neljä aiemmin löytämääni oli joku poiminut. Se joku oli onneksi jättäny mulle jotain :) tai sit vaan oli sokee eikä huomannu niitä kaikkia.

Hirvikärpäsiä oli jokunen tässä metsässä, jossa kuljin peuranpolkuja:

Kyllä huomaa, että ne (peurat, tai siis kauriit) on lisääntyneet, ei ennen tuolla risteillyt noin paljon polkuja. Parissakin paikassa olivat sorkillaan sotkeneet hyvät kanttarellit muusiksi. Siihen nähen ei kyllä paljoo niitä kärpiäisiä ollu, kolme tai neljä pyydystin iholtani (ensimmäinen oli menossa selkäpuolelta housuihin!), ja pari jo vaatteiden päältä. Aavekutinasta sain kyllä kärsiä sitten :)

Kanttarellipolku

Niin kuivaa oli, että lenkkareilla hyvin pystyi käveleen missä vaan. Puolentoista tunnin vaellukselta tuli kourallinen kanttarelleja ja hyvä mieli. Kuopuksen navettahaalarit ja sappaatkin saapui jo Matkahuollon kautta. Tänään on koneellinen pyykkiä pesty ja ripustettu kuivumaan jo ennen kymmentä, nyt vois lähtee aamupäiväkävelylle.

Luonnon omat liikennevalot on eri järjestyksessä kuin ihmisen keksimät.

Tarttuvaa

Joku on viime päivinä laitellu ihanasta kasviskassista kuvia, tuli mullekin kasvisruuan himo. Tein juustoisen bataattisipulikeiton, nam, ja söin ihan liikaa. Ihme kun ei tullu maha sen kipeemmäksi, vaikka sipuli ei tee hyvää ja bataattikin siinä ja siinä - eikä muuten tullu sitä navetanjälkeispahaaoloakaan. Eilen oli hyvä vatsapäivä :) Tänään jämät.

Hyvin mie voisin olla lakto-ovo-vegetaristi, vaikka sitten varmaan tulis aika ajoin lihanhimo. Rapeapintaiseksi paistetun, murean pihvin himo. Sillon ku meillä oli se ravintola, sain nälän yllättäessä ite tehä sapuskani, jos ei ollu lounasruokaa. Nuijin possunfileviipaleen niin ohueksi, että se oli ihan reikäinen, paistoin rapsakaksi ja söin pelkkien keitettyjen pottujen kans. 

Parasta siellä oli vanhoista kahvileivistä tehty pullavanukas, ai että se oli hyvää!

Koirat sai eilen tollaset isohkot luut, niiden kun pitäs mahdollisimman paljon järsiä että hampaat pysyis kivettöminä, ja pienemmät luut ne hotkii hetkessä. Nielee melkeen kokonaisina. Siinä ei paljoo hampailla ehi oleen töitä. Noita ne sit söi, ja välillä taas vaihtoivat, sisäosista taitaa olla vielä jotain jäljellä.

Ja tämä raukka on sit taas tänään ripulilla :( senkin maha taitaa olla tosi kranttu. Täytynee ostaa koiran maitohappobakteereita, niin voi antaa varmuuden vuoksi aina, kun on tällanen tilanne.

Olin reipas ja imuroin! Mie en vaan ymmärrä tuota miestä, kun se ottaa ja imuroi vaikka ilmalämpöpumpun ritilät tai jonku pienen sotkun, niin se aina jättää imurin levälleen siihen. Eikä koskaan imuroi vaikka koko lattiaa. Eilenkin hohhaili roskaista lattiaa katsoessaan, että täällä pitäs imuroida, ja imuri oli siinä vieressä lattialla (pölyyntyneenä sekin, putki irrotettuna ja pikkusuulake kiinni) hänen jäljiltään, kun viikonloppuna oli jotain imuroinut.

Ja just kun aattelin, että nuista yksistä vähempirupisista ompuista vois tehä paistoksen, totesin ettei oo tarpeeksi kauraryynejä. Meillä on yksi ahkera aamupuuronsyöjä, mikä on tietty hyvä mutta en oo tullu aatelleeksi että ryynit loppuu. En kyllä lähe kauppaan sen takia. Ehkä. Aamulla piti jo ex tempore ajaa junaseisakkeen sijasta koululle asti, kun juna oli hajonnut lähtöasemalle. On se opiskelijan onni, että on kortillinen ja autollinen eläkeläisäiti. Muuten olis myöhästyny.

Palautumisia

Ai että oli kiva nukkua tänäaamuna seiskaan! Sitten kaikessa rauhassa käydä koirien kans aamukävelyllä sumussa.

Naakat on palanneet jos mahdollista entistä runsaampina. Ei oo kukaan vielä ampunu pois. Siellä ne käkätti kirkon katolla.

Kuopus kävi yhen yön nukkumassa kotona, sen piti käydä sunnuntaiaamuna särkypäivystyksessä ku hampaisiin sattui. Sillä kun on niitä tic- ja jonkinlaisia pakko-oireitakin, joihin kuuluu mm. hampaiden pureminen ja yhteen pamauttaminen, ja sehän kyllä hajottaa hampaat nuoreltakin. Mutta kun sille ei voi mitään. Jotain fluorimömmöä sille pantiin ja neljän tunnin syömä- ja juomakielto. Tänäaamuna vein sen kaupan kautta koululle. Tulin toisen kaupan kautta kotiin ja vein esikoisenkin junalle. Oon vähän sen tossun alla, kun se nostaa niin kauhean metakan jos joutuu pyörällä meneen, ettei mua huvita kuunnella sitä. Oon ihan lapanen. Lapset ja koirat vie ku pässiä narussa.

Kyllähän nää hommat täällä kotonakin on ihan tekemättä, kun oon vaan töissä käyny ja väliajat nukkunu. Töissäkäynti herättää ajatuksia, joita olis kiva purkaa jollekin, mutta kun on vaitiolovelvollisuus niin ei oikein voi. Toisen työntekijän kans perjantaina vähän juteltiin sentään. Ja kyllä me emännänkin kanssa. Se alkaa olla aika kypsä kans.

Vein ei-mätiä omppuja lehmillekin lauantaina. Oli ihan rattoisaa pieniä niitä siinä navetan sivulla, kun näkymä oli tällainen:

Jos olis ollu vähän enemmän aikaa kerätä omppuja (keksin sen vähän myöhään) niin olisin saanu enemmänkin, nyt tuli tän verran paloja:

Jotku tykkäs, jotku ei, jotku säikähti noita :)

Perjantaina pitäs sitten jo ruveta saamaan jotain palkkarahojakin tilille. Lainarahalla taas menty ja nekin taitaa olla loppumassa. Niin niin, on mulla se hätävaratili, mutta ei oo kauaa, jos alan sillä elämistä makseleen. Pitäs tulla toimeen sillä mitä saa. Onneksi tytön navettahaalarit ja saappaat sai tilattua laskulla, niitä ei tarvinnu heti maksaa. Sillä alkaa viikon päästä navettajakso koulussa. Sisko avittaa taas tyttöjen koulunkäyntiä ♥

Pyykkäsin ja rohkeesti vein ulos kuivumaan, vaikka aamun ennusteessa luvattiin sadekuuroja ja vaikka niitä ei enää siinä näy, ne näkyy sadetutkassa. Ehkä ne väistelee meitä nyt, kun ne väisteli hellejaksollakin.