Jeskamandeera

Mikä tuuli! Taaskaan ei oo varoteltu mua lehtien palstoilla. Katson kyllä välillä Ilmatieteenlaitoksen sääennustetta, mutta nykyään siellä on varoitukset erikseen pienen, vaatimattoman linkin takana, niin ei niitä aina muista. Ennen niistä huomautettiin paikallissääsivulla, nyt pitää ihan itse hoksata käydä katsomassa.

Koska lämpötila oli aamun jälkeen hupsahtanut vauhdikkaasti useamman asteen nollan alapuolelle, tuli sade kuitenkin lumena, joten eikun lenkille. Kyllä mie tuulesta tykkään, ei siinä mitään. Hieno kävelyilma. Tiet edelleen jäässä, ilman nastakenkiä ei olis päässy. Nytkin sitä jännittää jalkoja erilailla, vaikka onkin nastat, ei silti voi huolettoman rennosti astella. Metsäänkin yritettiin, mutta ei ollu polku - tai lähinnä jonkun jalanjäljet - vielä jäätyny tarpeeksi. Ei auttanu ku kiertää se sama lenkki, mitä nyt on viikkokaudet tahkottu, kun ei muualla pääse kulkemaan. Hyvä lenkki se on.

Valvoin taas yöllä, nousin keittään hunajavettä ja lueskelin hetken olkkarin sohvalla. Koirat halus herätä jo seiskan jälkeen, käytin niitä pihalla ja join kahvia ja söin puolikkaan pullan, mutta sit piti mennä takas nukkuun. Ei kertakaikkiaan jaksanu. Onneksi oli siihen mahdollisuus ♥  Liki puolille päivin kun nukuin niin jaksoin sinne lenkille. Näin aamupuolella ihme unia, olin joku siivooja/vanhustenhoitaja, ja tuli paloharjoitus ja mun piti yks lähes jalaton mummo saada sieltä huoneestaan pois. Loppujen lopuksi lähdettiin jonnekin puistoon vaeltaan sen kans, löydettiin venäläinen kahvila ja mentiin sinne kahville. 

Mulla on jo pari päivää ollu sellanen fiilis, että olis kiva laittaa jotain kasvamaan multaan. Se on tää valo. Pääsiäisvalo. Katkaisin toissaviikolla raidan varaston seinustalta, kun kasvoi jo ränniin kiinni, vois napsia siitä oksien päät maljakkoon.

Vesipisarat jäätyneet neulegraffitiin

Yksi koiranpaita on valmistunut, toinen tulossa rinnan kohdalla. Vähän niinkuin kesken loppuu kerästä lanka. Aikaa kyllä olis, mutta jaksaminen on surkeaa. Mitenkähän kauan tuo mies jaksaa katella tämmöstä saamatonta akkaa. Nyt lähen ainaki ne lakanat vaihtaan, viimeinkin.

Käsittämätöntä

Nyt on ollu taas paljon uutisointia katolisen kirkon (ja muidenkin lahkojen)  jutuista, lasten hyväksikäytöstä etenkin, mutta myös nunnista seksiorjina ja muusta kamalasta. Näin äitinä en kertakaikkiaan voi ymmärtää, miten sokeita, kuuroja ja vähäjärkisiä sellaiset äidit on, jotka luottavat lapsensa ko. kirkon helmaan! Mistä niitä hyväksikäytettäviä lapsia aina vain riittää, jos ei äidit ja isät ole täysiä ääliöitä ja uskonsa sokaisemia? Tähän joku ehkä tarjoais whataboutismina, että onhan niitä petoja muuallakin, mutta jos mistä tahansa muusta - vaikka koulusta tai päiväkodista - tulis tuollaisia uutisia, niin se toiminta hyvin nopeasti ajettais alas. Ei kukaan enää veisi lastaan sellaiseen paikkaan. Katolinen kirkko senkun porskuttaa ja kardinaalit keekoilee hassuissa hatuissaan ja kultaiset kepit käsissään ja on niin hurskasta, niin hurskasta.

Meidän ulkoministerikin kuuluu samaan poppooseen, mölyää kyllä kuvitteellisesta pahasta, mitä homouden hyväksyminen tekee lapsille mutta on hyvin hiljaa siitä, mitä katoliset papit tekee lapsille. On niin olevinaan pro-life mitä tulee syntymättömiin lapsiin, muttei välitä enää niistä, jotka on jo syntyneet. Uskomatonta kaksinaamaisuutta, mutta niinhän se koko jumalatouhu on. Kauniilla, mutta mitäänsanomattomilla korulauseilla rakkaudesta, armosta ja totuudesta peitetään sitä sontakasaa. Sitä sitten pitäisi muiden kunnioittaa. Kiitos ja anteeksi. Toivottavasti eri mieltä olevat ei hylkää mua tän vihanpurkauksen takia.

Olen niin helpottunut, että olen saanut omat lapseni suht vaurioitta täysi-ikäiseksi, ainakin luulen niin. Ongelmia on matkan varrella ollut, mutta ei niistä näytä jääneen ikuisia traumoja. Olen yrittänyt opettaa heitä olemaan kriittisiä tarvittaessa, että ainakaan ei helposti lankeais huijareiden pauloihin. Ettei usko heti kaikkea, mitä sanotaan. Ovat muuten palauttaneet tätä neuvoa mulle takaisinkin joskus, kun luin jotain hätkähdyttävää juttua tohkeissani niille ääneen :) muistutus on toisinaan tarpeen.

Ne on nyt lomareissulla tätilässä. Toiset menee etelän rantalomille, toiset lasketteleen ja mejän nuoret menee tädin luo ulkoiluttaan sen koiria... ja vaikka ovatkin täysi-ikäisiä, mie maksan niiden matkat ja ruokarahaakin annoin mukaan.

Osallistuin valokuvakilpailuun, oli lehessä sellanen "hienoin viherkasvini" -kisa. En odota saavani palkintoa (lahjakortti Plantageniin - tiesittekö muuten, että Plantagen on Norjassa Plantasjen? Ja Lipsil- huulirasvassa lukee Lypsyl) mutta se oli muuten vain mukavaa. Nyt olen osallistuva kansalainen.

En kattonu eilen sääennustetta, ja olin sitten aamulla pettynyt, kun olikin harmaa rämpsykeli. Toki valo on kevään valoa, mutta märkyyttä ja harmautta ja sadetta... olin niin suunnitellut, että meen pitkälle kävelyllä raikkaassa säässä, mutta en sitten mee. Hyi. Vois etsiä tähän piristykseksi jonkun kesäisen kuvan...

Viherludevauva valikoitui tällä kertaa kesäkuvaksi. "Nymfi" lienee parempi nimitys kuin "vauva", mutta onhan tuo söpö pallero.

Lenkillä uhkarohkeasti

Uskaltauduin ulos. En tiedä oliko se kauhean viisasta vielä, mutta ilma oli vain liian hieno! Ja tytär lähti kyläilyreissulle toisen koiran kans, niin lievitin jäljellejääneen ikävääkin sillä lenkillä. Tuuli ei onneksi ollu enää niin kova, vaikka kyllä se paikoitellen ihan hyvästi puhalsi vieläkin. Oli korvaläpät ja huppu ja kolme lämpöastetta, ja nyt ainakin korva on kipee ja palelee...

Taivaalla oli hauskoja höytyväpilviä. Se sinisyys oli taas niin huikaiseva. 

 Tie oli jäässä, paikoitellen ihan sileällä, vedenpeittämällä jäällä, mutta onneksi oli nastakengät. Ei mulla ollu hätäpäivää, eikä koirallakaan - niin kauan kuin käveli neljällä jalalla. Sillä on tapana pompottaa takapäätä vaan yhen jalan varassa, ja sillon luiskahti nurin.

 Kevätojia! Taannoin oli lapsuusmuistopuhetta ojista, kyllä mie niistä tykkään kovasti vieläkin :) Nyt en vaan enää koe vastustamatonta tarvetta mennä niihin.

Takaisin pihalle päästyämme onneksi huomasin autossa ollessa, että oravat oli syömässä. Tai toinen. Niitä kateltuani totesin, että ne on pari - toinen piti vahtia linnunpöntön katolla kun toinen söi siemenautomaatista. Vähän huonosti näkyy mutta jos tarkkaan katsoo niin huomaa:

Osan aikaa vahti tuijotti minua tiukasti, mutta ehti se myös sukia itseään, rapsutella ja kirputtaa. Koira oli takapenkillä niin kärsivällisenä, ei puhua pukahtanut vaan odotti mun kans pitkän aikaa, että orava sai syötyä ja sitten ne meni pienen piirileikin jälkeen matkoihinsa peräkanaa. Toinen, kyläilyvuorossa oleva koira ei olis kyllä totisesti jaksanu hiljaa odottaa.

Mies rynnii paikasta toiseen kuvauskopterin kanssa.

Pullaton perjantai

Taas on hieno ilma, enkä mie vieläkään oo ulkoilukunnossa. No, tulee niitä ilimoja vielä. Ja onhan siellä melkomoinen tuuli - ihmettelen, miten tuollainen puhuri on päässytkin syntymään ilman, että lehdistö ja meteorologit varoittelee myrskystä. Nyt varoittelee vaan jalankulkusäästä, ja kyllä mie jo tuohon pihalle hiekoitusmursketta heittelin. Jotenkin ihanan keväisen näköistä, tie kimaltelee jäisenä auringossa ja räystäät tippuu. Linnut laulaa ja ajattaa toisiaan.

Eilenillalla käytiin kaupassa, ja ihmeteltiin kun kaupan iso parkkipaikka oli aivan täynnä autoja, piti ihan kierrellä pari rundia ennenkuin paikka löytyi. Sitten älysin, että lähellä on koulu ja siellä tietty vanhojentanssijuttuja. Siinä voi kaupan ihmiset sitten ihmetellä, kun parkkis on aivan täynnä autoja, mutta asiakkaita ei yhtään, kun ne ei saa autoaan kaupan pihaan ja menevät muualle. Helpostihan sitä aattelee, että tuohon voin laittaa autoni siksi aikaa, mutta kun sata muutakin ajattelee samoin... ei ehkä kauppiaskaan oikein tykkää.

Aamulla oli komia rusko taivaalla. Tuohon pysähty autokin ottaan kuvaa. Tai en ainakaan keksi muuta syytä, miks se olis siihen muutamaksi sekunniksi pysähtyny. Tyttö sanoi, että Snäpissä on monta kuvaa just samasta rusotuksesta. Piti viedä kaupunkiin asti, kun juna oli 20 minuuttia myöhässä. Ajattelin että kävisin jostain hakeen jotain uunituoretta hyvää aamukahvin kanssa, mutta en jaksanu, ja nyt on sit tehny mieli PULLAA. Vaikka tuskin mie sitä ees maistaisin. Kahvi kyllä maistui - pahalle.

Miehellä on vapaapäivä, se lähti vaihdattaan auton pakoputkea ja samalla hakee toisen tytön asuntolalta viikonlopun ja hiihtoloman viettoon ja toisenkin lupasi koulusta noutaa. Esikoinen pääsee kahden viikon pakollisen eron jälkeen taas poikakaveria moikkaan. On ne ennenkin saattanu pari viikkoa olla näkemättä toisiaan, mutta nyt, kun poika on armeijassa niin tuntuu se ikävä olevan kovempi. Ja kuopus on alottanu autokoulun, tekee nyt niitä verkon teoriajuttuja. Niin se on aika muuttunu, autokouluakin käydään nykyisin verkossa. Ja ajetaan simulaattorilla.

Löysin lukemattoman Seppo Jokisen kirjastosta. Se se jaksaa kirjoittaa mukaansatempaavia kirjoja vieläkin, vaikka se on niitä jo paljon tehnytkin. Aiemmin kun puhuin siitä Denise Rudbergistä, ja totesin kommentoijan arvion köykäisyydestä oikeaksi, niin oon nyt lukenut ne kolme muutakin kirjaa, jotka löysin - sarjan viidettä osaa en oo vielä nähny eikä oo niin kiire sen kans. Onhan se kaunokirjallisessa mielessä ihan hyvää kamaa, mutta dekkarillisessa mielessä ei. Juurikaan ei oo panostettu siihen rikostapaukseen, että lukijakin saisi miettiä kuka on syyllinen. Yhtäkkiä vaan murhaaja tunnustaa poliisille, vaikkei tarttis. Tai todetaan, että tappaja on joku palkkamurhaaja, joka on jo paennut ulkomaille. Tai yhtäkkiä tärkeä todiste löytyy ja pidätys tehdään viidellä viimeisellä sivulla, ja siihen asti koko kirjan ajan on vain haahuiltu, kyselty tyhmiä ja selattu papereita. Ja kirjoissa juodaan kauheasti koko ajan, ja päähenkilö vetää pikkusikareita joka välissä. Hyi.

Kuumemittarit on epäluotettavia. Tein testin, että mittasin lämmön suusta - 37,4 - sitten saman tien sammutin ja laitoin uudelleen päälle ja mittasin toiselta puolelta kieltä - 37,1. Eilen kokeilin kahdella mittarilla kainalosta, ja taas tismalleen samat lämmöt, tosin tietysti eri mittareissa. En kokeillu uudelleen, että olisin nähnyt, oliko ero mittareissa vai onko mun toinen ruumiinpuolisko 0,3 astetta kylmempi kuin toinen. Jos olis ees kuumetta että sais olla kokonaan pois pelistä. Yritin ehottaa miehelle, että kävis Honkkarista ohimennessään ostamassa kolme varjostussäkkiä meän kartiotuijille, ku ovat euron kappale, mutta se vaan alko kyseleen, että enkö mie jaksa lähtee ostaan. Joo, jos se ite jaksaa 39 kuumeessa pudotella lumia katolta, niin ei se tarkoita, että mie jaksaisin kuumeettomassa flunssassa yhtään mitään. Sydän hakkaa ja happi loppuu jo ihan mitään tekemättömänäkin. Eikä oikein ees välitä. Tänä aamuna harjasin tukan ja tein uuden letin, edellinen oli ainaki kaks vuorokautta päässä, pipon vain vedin peitoksi jos ihmisten ilmoille piti mennä.

Päivittelyä

Käsityöpäivitys. Tossut tehty, aloitin jo ennen joulua ostamastani paksusta langasta koiranpaitaa. Kyllähän ne vanhat reissussa rähjääntyy aina sen verran, että joskus on hyvä olla jotain vähän siistimpääkin päällepantavaa. Aina ei ihan värit mätsää eri asusteissa (esim. haalarit + villapaita) mutta viis me siitä.

Tautipäivitys. Nuha on karu, voimat vähissä. Koirakin halus kävelyllä kääntyä aikaisemmin takaisin, katto vaan mua huuli rullalla risteyksessä. Ei se yleensä niin tee. Muutenkin ne käänty useasti kattoon mua sen reilun puolen kilsan kakkakävelyraahustuksessa, en tiiä pidinkö outoja ääniä vai tajusko ne, että en oo kunnossa. Omituista kyllä ruokahalukin on kadoksissa. Kyllä kai kun ei voi oikein syödäkään suu kiinni, kun ei nenässä ilma kulje. En haluais sitä nenäsuihketta käyttää kuin yöksi, kun se tosiaan kuivattaa limakalvot tyystin eikä sekään oo kiva. Kaapissa olis miehen Duacteja, mutta a) ne on reseptilääkkeitä ja b) sit ei ainakaan voi käyttää enää nenäsuihketta, jos nokka tukkeentuu joka tapauksessa. Hermo menee.

Ilmastopäivitys: Keskimääräinen lumensyvyys Suomessa on pienentynyt laajoilla alueilla vuosina 1961 - 2014. Ettäs tiiätte, vaikka hukuttekin lumeen nyt.

Pihapäivitys: Orava syömässä pähkinöitä.

Yhtenä yönä

Herään, kun koira tallustelee sängyssä, etsii paikkaa. Nenää kirvelee. Käännän kylkeä. Toivon, että koira pian löytäisi paikkansa. Ei löydä, tulee kaivamaan tassulla minua, pyytää apua. Työnnän sen "väärälle puolelle" peiton alle, se ryömii siellä jalkopäähän. Ahdasta, toinenkin koira on siellä, makaa kuin kivi paikallaan. Kuumaa ja ahdasta. Uni kaikkoaa liian kauas. Käännyn selälleni ja ujutan toisen jalan pois peiton alta, ihana viileys! Mitä kello on? Kurkistan miehen yli, 2:19. Voi ei, vielä pitkä aika... ja ehkä kolme tuntia unta vasta takana.

Nenää kirvelee kovin, se on haittapuoli tukkoisuutta avaavassa nenäsuihkeessa. Hapuilen öljysuihkeen sängyn vierestä, se suihkaisee vaisusti pari kertaa ja jää pumppaamaan tyhjää. Loppui sitten sekin juuri kun olis tarvinnut. Suutakin kuivaa.

Sormeilen toisella kädellä lattiallalojuvaa piikkimattoa, kuin nikotinisti savukeaskia tai suklaaholisti konvehtirasiaa. Pitäisiköhän...? Se kyllä usein auttaa, mutta mies voi herätä kalinaan, ja koirat saattaa äityä taas tallusteleen. Yritän toimia hiljaa. Kun nousen istumaan, huomaan että kivenä makaava koira on mun lisäviltin mutkassa ihan uppeluksissa. Lämmin varmaan on, mutta tuskin kovin mukavaa. Kieputtelen siltä pään vapaaksi, se pyristelee kokonaan ulos rullastaan ja ravistelee. Hilaan piikkimaton selän alle ja asetun sille, koira tulee myös peiton alle, lämpimänä ja pehmoisena liukuu kylkeä pitkin jalan kohdalle.

Nyt on hyvä. Onhan? Nyt miettimään mukavia asioita, niin uni tulee takaisin. Mies kuorsaa. Hyvä että kuorsaa, ilma kulkee jotenkin. Onpahan elossa. Hetikohta ajatus valuu mitä jos- tasolle miettimään, että jos ei oliskaan. Mitä jos se kuolee, mitä jos se jättää, mitä jos... on vaikea saada ajatuksia aisoihin, kun ei ole oikein mitään kiinnekohtaa. Paitsi oma hengitys, koirien hengitys, miehen hengitys... Sitten tulee nälkä. Maha kurnii. Mies kääntää kylkeä, kääntyy minuun päin. Kuorsaus loppuu, mutta nuhanenä alkaa pihistä, tuhista ja kurluttaa. Se on hyrisevää kuorsausta häiritsevämpää, joka hengenvedon jälkeen jää odottamaan, minkälaista ääntä tällä kertaa tulee.

Nälkä. Nenänkirvelyä, vaikka yritän hengittää hitaasti nenän kautta ulos, jos keuhkoista tuleva kosteus vähän auttaisi. Pihinää ja kurlutusta. Ei tule mitään. Hapuilen yöpaidan lattialta, yritän saada sitä oikein päin käänneltyä. Mies havahtuu. Jähmetyn. Mies jatkaa unihengitystä, minä yöpaidan pukemista. Nappaan toisen koiran kainaloon, ettei se hääläis mua odotellen ja häiritsis nukkuvaa, ja hiivin alakertaan.

Vettä kattilaan ja tulelle. Hunajaa lusikallinen kuppiin ja kiehuvaa vettä päälle, hengitän höyryä ja juon, kun on hieman jäähtynyt. Auttaa. Nenää ei kirvele, mutta räkä alkaa vuotaa ja limakalvotkin turpoaa taas. Aina jompikumpi. Lataan kahvinkeittimen valmiiksi odottamaan miehen heräämistä.

Pakka moloja

Eipä tarvinnu lähteä joogaan, nenä on tukossa muutenkin, saati jos on kumarassa. Iskiashermo eilen vähän kimoili, ja illalla tein joogaliikkeitä sen helpottamiseksi ja samalla muutakin. Alaspäin katsovassa koirassa meni koko pää ihan tukkoon. Muuten vointi olis ollukin ihan jaksavainen, mutta en viitsiny lähtee sinne tuhiseen ja puhkuun. 

Eilen pääsi vähän pidemmälle lenkille, kun oli hyvä ilma, ja kuopus oli käymässä kotona ja lähti mukaan. Meillä oli mukava kävelyreissu. Muutenkin kotona oli heti enemmän naurua kun se oli käymässä. Osin flunssaista räkänaurua. Toivottavasti kuopus ei saanut flunssaa, kun ensi viikolla on hiihtolomakin. Joulun jälkeisen lomanhan se vietti kryptosporidoosin kourissa kokonaisen viikon. 

Naurun aiheet vaan on vuosien saatossa vaihtuneet, nyt ne on tällasia.... XD

Hanget on pikkusen vailtuneet, osa lampuista palannu lumen yläpuolelle, mutta juuri tälläkin hetkellä sataa lisää. Ja linnut iloisesti hyppelee puussa ikkunan ulkopuolella. Vein pähkinöitä ja vähän vanhoja leivänjämiäkin närhien iloksi. Ja harakoiden. Naakkojakin on nyt näkynyt, mutta vaikka niitä iso parvi täällä kylällä pyöriikin, pihalla niistä ei oo ollu riesaa. Kyllä ne tarjottuja leipiä ja pähkinöitä käy välillä napsimassa silleen sivistyneesti. Naapurin piipussa näky yhtenä päivänä pariskunta istumassa, ja toinen odotti vuoroaan katonharjalla. Täytys käydä tarkistaan, onko mejän piipussa verkko vielä paikallaan.

"Luonnossa on reikiä keväisin", loihe lausumaan hassu eksäni. Jonka kanssa varmaan olisin vieläkin (ellei joku muu olis vieny mun paikkaa) jos se ei olis pilannu sillä viinalla kaikkea. Hyvä mies, viisas ja huumorintajuinen, ei mustasukkainen eikä väkivaltainen, ja tunnollinen. Paitsi kun viina vei, sillon ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Toisaalta mun unet, joissa se esiintyy, on ahdistavia. Niissä on se alkoholismin tuoma epävarmuus ja turvattomuus läsnä. 

Unista puheenollen, olin taas viime yönä muuttanut uuteen asuntoon. Se oli täynnä edellisen asukkaan kukkia. Hurjasti kukkivia kukkia. Opuntiakaktus oli ainoa jonka tunnistin. Yö meni aika hyvin, kun muistin ottaa tujun annoksen särkylääkettä ennen nukkumaanmenoa, ja suhautin vielä nenäsuihkettakin.

Aamulla, ennen lumisateen tuloa, oli taivaanrannassa oranssi valojuova violetin pilven alla. Oli hieno. Kuva tosin huono, ikkunan läpi otettu. 

Tein eilen kuopuksen kotonakäynnin kunniaksi (aina löytyy syy juhlaan!) gluteenittomia mokkapaloja, ekaa kertaa sillä ohjeella, ja jestas että tuli murenevaa. Ei sitä saanu siisteinä paloina ollenkaan, se on ihan kuppi ja lusikka -tavaraa. Kuorrutuksen levittäminenkin oli tuhraamista, kun pohja tarttui levitettävään kuorrutteeseen ja jos yritti vähänkin korjailla jälkeä, tuli vain enemmän tuhoa. Onneksi en ollu tekemässä millekään vieraille tarjottavaksi. Kuopukselle pakkasin mukaan silleen, että painoin rasialla jäljen, jota pitkin leikkasin saksilla leivinpapereineen päivineen rasian muotoisen palan, ja toisen siihen päälle niin että paperi jäi väliin. Hyväähän se toki on, mutta en taida toiste tehdä.