Valenttiininpostia

Oi, kyllä nyt on ollu postilaatikossa kivaakin! Kiitos te kortin lähettäneet ♥♥♥ ja hyvää ystävänpäivää näin etukäteen, en mie sitä kuitenkaan muista sitten ku se on...

Laitoin uuniin laatikoita paistumaan ja kaupasta kokeeksi ostamani gluteenittoman valkosipulivoipatongin, pakasteen. Ei ollu halpa, ja voi miten on mautonta. En usko, että gluteenittomasta ei vois saada hyvääkin, jos haluais! Leipä on kuin pumpulia ja rasvaa on kamalasti, mutta valkosipulin makua vain häivähdys. En suosittele. No, koirat syö mielellään, näköjään.

Ja tänään on jo kolmas päivä peräkkäin, että sääennusteessa on merkittynä auringonpilkahdus, mutta juuri silloin on meidän kohdalla taivaanpimentävä sadepilvi ja sataa. Nyt se kyllä on menossa jo pois, seuraavan sateen tieltä. Ei ees pitäny sataa. Mie katoin vaan aamulla tiedotteen ja sitten yllätyin, kun kesken lenkin alkoi sataa raskaita, isoja, kylmiä pisaroita. Hyi. Onneksi päästiin oikaisemaan kotiin.

Eilinen "jalkapallo"kin liiskaantui kävellessä, kyllä se tuntuu mutta ei enää häiritse. Eilen tuntui vähän ilkeeltä kävellä, varsinkin kun aatteli, miten se mollukka on puhjennut tai levinnyt sinne läskikerrosten väliin lullumaan. Yh.

Esikoisen piti kotiutua eilen, mutta perheen lapsenlapsi oli yrjötaudissa, se oli tarttunut tytön "anopikkeelle" ja tyttö itsekin oksensi. Se siis vaan käväsi tuomassa pyykkiä ja hakemassa puhdasta vaatetta ja lähti takaisin. Kun se lähti, niin pyyhin kloriitilla kaikki paikat, mihin se oli koskenu :) No se on tulossa huomenna taas takas, jos ei mahatauti äidy pahemmaksi, ja mie pelkään sitä tautipöpöä kuin ruttoa. Mahatautia kamalampi on vain oksennusmigreeni. Meinasin sitten, että siirrän junalipun jo huomiseksi, mutta mies ei sitten yhtään tykkää. Sen mielestä on "kummallista" että mie silleen siirtelen, kun oli jo päivä sovittu. Sen päähän ei mahdu yhtä aikaa mun lähdön aikaistuminen ja mahataudin välttely-yritys, vaan siinä täytyy nyt olla jotain epäilyttävää. Mutta on mullakin jotain ihmisoikeuksia tässä maailmassa, vaikka melko turha olenkin.

Ulkona on oikeesti ihan kuin kevät. Varsinkin nyt, kun lumet suli ja tiellä kulki puro.

Vääntöä.

Kyllä ei kannata näköjään näytellä Mielensäpahoittajaa. Ihana Antti Litja sai aivoinfarktin ja nyt on Juha Muje kuollut.

Sunnuntaina velloin itsekin oikein kunnolla pohjamudissa mieli pahana. Mielialalääkitys on nyt tapissa mutta mahdollisia hyötyjä odotellaan vielä. Mie en kyllä oikein usko sen voimaan, kun muutenkin mieliala on aaltoliikkeessä. Pohjalta on suunta ylöspäin joka tapauksessa, niin on elämä mulle opettanut.

Eilen esikoinen käytti koirat ulkona narussa, kun eivät muuten olis pihalle edes menneet kun koko ajan satoi kaatamalla. Mie jätin suosiolla homman sille, kun jouduin ajeleen päivän aikana yli 150 kilometriä ja rahaakin meni melkein yhtä monta euroa. Ostin ruokaa kuopukselle asuntolaan ja esikoiselle mukaan kun se meni poikakaverille, tankkasin auton ja ostin siihen uudet sulat. Toinen vetelee viimeisiään ja olen huomannu, että on hyvä olla varallakin yksi sulka, jos rämähtää hajalle kesken matkan. Toiset hajoilee, mutta nämä Valeot, mitkä nyt ostin Motonetistä, on kyllä ollu hyviä.

Sisko puhui jo kuukausi sitten, että voisin tulla vähän pidemmälle lomalle arjesta sitten, kun tytöillä on koulusta lomaa. Nyt kun aloin siitä miehelle puhua, niin eihän se sille sopinu. Sitten kun lupasin ottaa (esiliinaksi) puoliksi vastentahtoisen kuopuksen (ja koirat) niin se lientyi antamaan periksi. No, ostin liput ni kuopus muistikin, että sillä on juuri silloin joku kissanhoitohomma. Eli nyt se ei tulekaan samaa matkaa, koittaa saada liput vaihdettua toiseen ajankohtaan. Ja koiratkin jää kotiin, esikoinen lupasi niitä hoitaa maanantain. Alunperinhän mie olin suunnitellu ja puhunu kuopuksen kans, että se olis kotona koiravahtina, että olisin voinu olla vähän pitempään, mutta homma meni nyt näin. Lyhytkin lomanen on parempi kuin ei mitään.

Tänäaamuna yllätyin, kun ihan yhtäkkiä tästä tuolista lähtiessäni oli jalan alla möykky. Ensin luulin, että astuin jonku koiran lelun päälle, mutta kun se seuras jalan mukana, niin sit luulin että sukassa on jotain kiinni, mutta ei; se oli mun jalkapohjassa. Pikkuvarpaan puolelta päkiä oli pullistunut valkoiseksi ja tunnottomaksi. Niinku olis pumpulipallo sukassa. Omituista, en löytäny tri Googleltakaan apua. Ei se tosiaan kipee oo, mutta epämukavan tuntunen, ja käveleminen ei tunnu yhtään kivalta. Joku nestekertymä vissiin yhtäkkiä siellä. No, kyllä Google löysi vastaavan tapaisia, mutta ne liittyi diabetekseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan ja ääreisverenkiertohäiriöihin, eikä mulla tietääkseni ole semmosia. Paitsi kyllä usein kantapäitä palelee, kun menen sohvalle istumaan niin että jalatkin on sohvalla.

En kyllä enää osta Axan myslejä, ne on aina pettymys. Tämänkin pussissa annettiin ymmärtää, että on kookospähkinää ja muita pähkinöitä, niin lähinnä rusinaa ja kauraryyniä, ei kookosta kuin rippunen ja pähkinätkin homeisen ja pahan makuisia. Ei oo Lidlin pähkinämyslin voittanutta!

Kuva ei liity.

Uimalasittomuuksinensakaankohan

Ihana aurinkoinen päivä! Mutta voi, mikä tuuli! Hyytää ytimiä myöten ja saa silmät vuotamaan solkenaan. Olin hukannut silmienkuivausliinanikin - se tahtoo aina pudota kun otan hanskan taskusta - ja kaipasin uimalaseja. Tai laskettelulaseja.

Näinä päivinä kaipaan myös pihaa, jossa vois istuskella auringossa. Mieluiten tuulettomassa paikassa. Menee vielä varmaan viikkoja, ennenkuin meidän pihalla voi auringosta nauttia, mutta kyllä sekin aika tulee. Toivottavasti paistaa aurinko jatkossakin aina sillon tällön.

Ennen vanhaan tykkäsin katsoa postin, kun saattoi tulla joku kiva kirje tai kortti mullekin, mutta nykyään tulee vain laskuja ja mainoksia tavaroista, joihin ei ole varaa. Tulin vaan aatelleeksi kun äsken kotiin tullessani tsekkasin laatikon. Siirryttiin ainoon kirjekaverinkin kanssa sähköpostiin, kun posti oli lakossa. Ja muutenkin on niin epävarma. Mutta nykyään onkin paljon kivempi katsoa sähköpostia :)

Aamulla oli mittarissa 11 astetta pakkasta, mutta maanantaiksi on taas luvassa 5 astetta lämmintä ja vesisadetta. Täytyy nauttia näistä mukavista ilmoista nyt sitten oikein olan takaa. Olen tuuletellut asioita, kun ei ole oikein koko talvena ollu tuuletuspakkasia. Ainakaan pölypunkeista eroon pääsemisestä ei ole ollu toiveitakaan. Vaikka väitettiinhän joku aika sitten, ettei niitä enää oo, mutta varmasti tämmösessä kosteahkossa puutalossa viihtyy nekin. Siinäpähän ne mennee.Yhtenä päivänä ronttasin sohvan kaiken päällisen ulos, yhdeksän tyynyä ja kaksi vilttiä sekä sohvanpäälliskangas. Oli raikasta sitten.

Nyt on vaihteeksi sellasta luettavaa, mikä melkein koukuttaa jatkamaankin lukemista: Elly Griffithsin arkeologia/rikossarja. Edellisessä kirjassa mie vaan melkeen heti arvasin murhaajan, tai mulla oli kaksi ehdokasta ja se oli se ensimmäiseksi epäilemäni. Niin monissa juonissa se syyllinen löytyy päähenkilön lähipiiristä, jos ei peräti luotetusta. Lainasin heti kerralla kolme sarjan ensimmäistä kirjaa, kun sattui olemaan paikalla, nyt on toinen menossa.

Fasaaneja

On pari asiaa, jotka ei ihan sulavasti sovi yhteen pätkäpaaston kanssa: öiset ja aamuiset päänsäryt, kun pitäisi ottaa lääkettä, mutta sitä ei saisi ottaa tyhjään mahaan, ja syödä ei saisi mitään kaloripitoista. 

Jooga. Sinne mennessä paasto venyy 17-tuntiseksi, koska se alkaa ennenkuin paasto loppuu. Tänään ekan kerran menin syömättä, ja olipa kaupan kautta kotiin tullessa ihan "vetku olo" niinku kotopuolessa sanottiin. Tuntu, ettei jalat ala ollenkaan kantaa. Tosi vastentahtoista oli lenkillelähtö, mutta olihan siellä ulkona kivaa, kun aurinkokin paistoi. Ei paista enää.

Koira esitti mulle ehdotuksia mun aamiaismaksamakkaran jakamiseksi, kun se tiesi että se on leikkuulaudalla. Ei päästy kompromissiin, joten laitoin makkaran takaisin jääkaappiin. Oikeasti noilla menee maha heti ruikulille maksamakkarasta. Ja monesta muustakin. On hyvä koira, kun se aina hälyttää ruuasta - ei jää tähteet kovin pitkäksi aikaa levälleen, vaan ne tulee laitettua kylmään. No, makarooni joskus jää. Tuosta tulis varmaan hyvä ruokakoira Tulliin. Ja mun siskon paksummasta koirasta, voi jestas että se haistaa pienen syötävän murusenkin! Ja kaivaa sen esiin.

Tein pizzan. Ihan hyvää, mutta pohja jäi raa'aksi ja piti panna takas uuniin, vaikka oli jo paloiteltu. Saa nähdä meneekö gluteeniton pohja kaupaksi muulle pizzasyövälle perheelle... 

Linnuilla on kovasti kevättä rinnassa. Ajattavat toisiaan ruokintapaikalla ja laulelevat sulosti. Harmaapäätikan huutokin on kuulunut jo tammikuussa. Fasaaneja on näkyny enemmän kuin aikoihin, naaraita tosin vain, mutta kuuluu se kukkokin kääkättävän kauempana. 

Flamingoja

Korvamatokatsaus: Eilenaamulla Laila Kinnusen Soittajapoika (wtf?) ja tänäaamuna Green Dayn kappale, jossa sentään on jotain järkeä, kun mies on sitä kuunnellut viime päivinä. En jaksanu etsiä sen nimeä nyt tähän. Aina soi päässä jotain.

Meidän nurkille on tulossa oravanpoikia jossain vaiheessa. Niin iloisesti yksi pariskunta juoksentelee peräkkäin ja välillä pysähtyy syömään ja taas menee. Oletan, että kyseessä on pari eikä taistelupari, kun ne kerran sopuisasti välillä syökin.

Oli pakkasta jotain ykstoista tai kakstoista aamulla! Laitoin linnuille uuden talipötkön, kun edellinen taas menee kiireenvilkkaa - harakka on ruvennu nostaan sen häkin päällä seisten narusta ylemmäs ja nokkii suihinsa. Tämän uudemman laitoin sen verran pitkän ja jäykän sähköjohdon päähän, ettei se niin helposti sitä nosta. On sillä muutakin ruokaa syötävänä. Nyt sais sen jäälyhdyn tehtyä, mutta en oo saanu aikaseksi.

Tein vähän pakon edessä sellasen tavallaan niinku uudenvuodenlupauksen, etten osta mitään ns. turhaa. Esim. kaikki kivat kevätesikot ja sipulikukkaruukut on jääny kauppaan, vaikka oon niitä nyplännyt. Eilen tuli pitkästä aikaa rahaa tilille, ja kävin kaupasta hakemassa salaattitarvikkeita ja tytölle pyörään soittokellon ja niitä linnuntalipötköjä ym. tarpeellista. Melkein sorruin turhaan ostokseen, mutta kun tuli vastaan näin ihanan näkönen tunika tai mikälie mekkole:

Kokeilin XL-kokoa, se oli onneksi liian suuri ja muutenkin ruma mun päällä, niin en sortunu. Mutta ihan olis ollu mun vaatteen värinen ja kuosinen. Flamingoja!

Kova tuuli käy, meinaan kokeilla koirienlenkitystä vasta iltapäivällä, kun pikkusen lämpenee. Aurinkokin lämmittää jo, kun sopivasti osuu. Ja kun suostuu paistamaan... Laitoin sitruunapuunkin aurinkokylpyyn.

On se niin iso rohjo, ettei sitä niin vaan enää siirrellä, ei tahdo mahtua oviaukosta ja on niin painava, ettei sitä kantaessa kamalasti voi kyyristellä. Punkkien seitit näkyi auringonvalossa mainiosti, keräilin niitä pois ja tutkiskelin, ei näyttäny olevan liikettä. Oon joskus aiemmin huomatessani oikein suurennuslasilla kattonu niitä, ne vaikuttaa tosiaan kuolleilta. Mikä lie tappanu. Hirmu vaikeaa oliskaan ruveta täällä sisällä sitä mäntysuoparuiskuttaan, ei se mahdu vessaankaan enää. Oon miettiny, naksauttaisinko puolivälistä poikki keväällä. Saattas olla helpompi käsitellä... koon lisäksi siinä on parhaimmillaan nelisenttisiä teräviä piikkejä. Silti oon siihen kiintynyt.

Vilakkaa. Uuniin tulet.

Tänäaamuna loskaa

Tänäaamuna herätessä korvamatona Ismo Alangon Taiteilijaelämää. En varmasti ole kuullut sitä aikoihin eikä kuulu mun lempimusiikkiin. Mistä ihmeestä aivo kaivaa näitä biisejä?

Ja totesin, että olen laiska vastuunpakoilija. Huono ihminen. Asuisin mielelläni maatilalla elukoiden keskellä, jos ne olis jonkun muun eikä mun olis pakko niitä joka päivä hoitaa ja huolehtia. Käveleskelisin mielelläni bernhardinkoiran kanssa, jos sen omistais joku muu ja saisin vaan olla sen kans. Paul Stanley onnistui mulle ainakin saamaan alemmuudentunteen ja tyytymättömyyden omaan saamattomuuteeni, kun se korosti kuinka HÄN on tehnyt kovasti töitä ja päässyt sillä siihen asemaan. Minä olen ollut laiska, kunnianhimoton paska enkä ole päässyt mihinkään.

Toisaalta illalla aattelin, että olen onnekas, kun mulla on tällanen elämä. Ulkona sade ropisi kattoon, sisällä oli lämmintä ja mukavaa, koirat tuhisi kyljessä ja perhe oli lähellä. Paitsi esikoinen, joka meni hautajaisten jälkeen poikakaverille. Sitten kyllä aloin miettiä, että mun pitäs tehdä jotain enemmän, kun kerran kaikki on hyvin. Suursiivota ja konmarittaa ja heittää rojua pois ja ja ja. Olla hyödyksi. Ansaita olemassaoloni tai mennä pois.

Kysyin yhtenä päivänä mieheltä, tulisko sille ikävä, jos muuttaisin sinne missä siskot asuu. Se suuttui. Ei ilmeisesti tulis ikävä, vaan vihaisuus. Käsitin, että suuttumus tuli siitä, kun kehtasin hypoteettisesti ajatella tekeväni jotain, mihin hän ei kuulu. Koska mehän ollaan yksikkö, emmekä toisistamme erillisiä ihmisiä?

Oon nyt koittanu vähentää iltasyömisiä, ja huomasin että pitkien yöunien takia mulle saattas sopia "pätkäpaasto". Ruokaa vain klo 10-18. En yleensä harrasta mitään dieettejä, mutta entinen laihdutuskeino (ruuasta suuri osa salaatiksi) ei oikein tunnu enää tässä iässä tehoavan. En tiedä tehoaako pätkäpaastokaan, mutta kun mun ruokarytmi nyt muutenkin on melkein sen mukainen, niin ei se ota jos ei annakaan. Tai ehkä tuo sanonta pitäs laittaa tässä tapauksessa muotoon "ei se anna jos ei otakaan". Kiloja.

Tällä viikolla oli yksi lenkitön päivä, kun satoi niin rumasti koko päivän, ja heti tuli lisää painoa. Kaipa sitä sitten syö senkin ajan, minkä normipäivänä on lenkillä. Tänäänkin on tosi rumaa päivää luvattu, katoin aamulla sadetutkaa ja kun oli just sellanen vähäsateisempi kohta tulossa, lähdin saman tien koirien kanssa käymään jonkulaisen lenkin. Onpahan sekin sitten hoidettu. Paikoitellen tosi paksu kerros loskaa.

Muitten asioita

Mulla on ikävä tapa omia toisilta tunnetilat. Töissäkin se oli ongelma, kun ahdistuin siitä, että toisia kiusataan, ja sittemminhän sain tuta sitä itsekin. Kiusaamista.

Kuopus on eronnut poikakaveristaan samaan aikaan kun sisko on eroamassa avomiehestään ja olen selvästi alamaissa niiden takia. Äiti suree, kun lapsi suree. Näin jopa unta, että minut jätettiin - jättäjä oli kasvoton (en koskaan nähnyt ko. kuopuksen poikakaveria) ja siskojen kanssa olin jossain museossa käymässä, ja siellä otin sormukseni pois. Ajattelin, että joku varmaan luulee että otan sen siksi pois, kun yritän iskeä museon lippukassan komeaa miestä... otin kuvankin sormestani, jossa oli valkoinen uurre sormuksen kohdalla, ja lähetin sen sitten läheisen ihmisen sijasta vahingossa jonkun puolitutun miehen työpuhelimeen, ja kauhistuin. Monesti mun puhelimet on unissa sellasia lehtisiä, ja viesti pitää kirjoittaa poimimalla tarvittavat kirjaimet sieltä tekstin joukosta.

Herätessä mulla soi päässä Hectorin kappale, jossa se kysyy "kuinka siis voit edes väittää, sä että yksinäinen oot?"

Luen parhaillaan Paul Stanleyn (KISS-yhtyeen nokkamies) kirjaa Backstage-passi, jossa se kertoo oman näkemyksensä oikeasta ja hyvästä elämästä. Kliseisiä totuuksia siitä, kuinka ei pidä olla kusipää, ja kuinka hän on hyvä isä jne. Etuoikeutetun, rikkaan ja ylimielisen ihmisen ylhäältä sanelemia köykäisiä elämänohjeita. Sellaisen ihmisen, jonka ei tarvise murehtia mistä saa vuokrarahat, jonka ei tarvitse hukkua kotitöihin kun voi palkata jonkun muun tekemään kaikki ikävät jutut, jonka ei tarvi käydä töissä jos ei halua vaan voi keskittyä lapsiin tai elämysten hankkimiseen tai mihin tahansa, mikä sattuu kiinnostamaan. Lienee helppo keskittyä filosofoimaan kun ei tarvitse huolehtia ikävästä arjesta.

Mies lähti töihin, vaikka on lauantai. Se vaan aina menee, kun on töitä... mutta se juttelikin tuossa pari päivää sitten, että kun joustaa itse, niin saa tarvittaessa joustoa työpaikan taholtakin. Oli kuulemma joku jo vinoillu sille, että se on enemmän perjantaipäiviä vapaalla, kuin töissä... Kuopus lienee tuulettamassa erosurua, sanoi eilen menevänsä kaverin luo. Esikoisen poikakaverilla on isoisän hautajaiset tänään, esikoinen on kotona kun ei halunnut mennä. Siksi kun sitten itkettää kuulemma, ja se on noloa. Kummallista; kyllähän hautajaisissa kuuluukin itkeä. Minäkin itkin entisen apikkeen hautajaisissa, vaikken ollu tavannu sitä ku kerran, enkä varmasti surrut sen ihmisen poismenoa. Papinhan kuuluu tehdä tilaisuudesta sellainen, että kaikki itkee, suntiota myöten.

 Oravan jäljet. Meillä on siis lunta! Ja aika kesy orava, joka käy syömässä lintujen apajilla.

 Naapurin kissan jäljet. Ei ole Pera käynyt pitkiin aikoihin kuvauttamassa ittiään mejän riistakameraan, liekö se enää hengissäkään. On se kyllä välillä ennenkin katoillut. Epäilen, että tämä on joku muu kuin Pera, joka nämä jäljet on jättänyt.

Koirat niin nätisti vierekkäin taas poseeraa. On ne semmoset mamman mussukat. Tänä aamunakin oikein nautin pehmeästä, lämpimästä koirasta paljasta selkääni vasten, ja kuuntelin sen hengitystä. Näiden sisko oli ollu hengenvaarassa märkäkohdun takia pari päivää sitten, mutta onneksi pääsi ajoissa hoitoon ja leikkaukseen. Kyllä ne vanhat narttukoirat on hyvä steriloida ennaltaehkäisevästi, tämä siskokin kuitenkin tehnyt pari pentuetta, ettei sekään suojele märkäkohdulta.

Son helemikuu. Eikä talavia ole vieläkhän tullu.