Lunta ja pieniä sukkia

Muisti. Hitto sen kanssa. Mulla oli joskus pääsiäisenä jääny märät pyykit koneeseen moneksi päiväksi - olin vaan avannu luukun. En tiedä, olenko ollu puhelimessa vai mitä oon tehny, kun on pitäny tehdä ensin se ja sitten vasta ripustaa pyykit. Jotka jäi sit ripustamatta. Toisinaan tämä tosissaan haittaa arkielämää.

Mutta vielä on matkaa oikeaan muistisairauteen. Suvussa on eräs tapaus, joka on mm. autoillut omin päin ja sitten ei ole tiennyt missä on, jättänyt auton keskelle tietä ja lähtenyt kysymään missä on. Puolisonsa joutui sairaalaan, eikä älynnyt kenellekään kertoa edes tokeennuttuaan, että toinen on yksin kotona eikä selviä siellä. Neki on kaks ja molemmat, kyllä niillä kai joku apu käy joskus, mutta eihän tuollaisesta mitään tule.

Pieniä sukkia. Vasemmalla oleva punakirjava on vielä päättelemätön ja sen kaveri vasta tulossa. Eihän sen aina semmosta vauvanväristä tartte olla, kai.

Tein lumiakan eilen, ja tänään lumiukon. Vai liekö se muunsukupuolinen, porkkananenä sillä ainakin on. Toinen koira pelkäsi sitä. Nyt paistaa aurinko vaihteeksi.

Lumenkolaaja on kyllä tainnut jo saada melki koko pihan kolattua, koira odottaa että nenä putoaisi.

Ja sitte tämmöstä

Lunta, vettä, rakeita, tuulta ja aurinkoa on ollu viime päivinä vuorotellen. Yhtenä päivänä satoi sellasia hassuja pehmeitä isoja rakeita, pikkusormen kynnen kokoisia mutta ei jäätä, vaan lunta. Ne meni sormien välissä lyttyyn, oli hieman epämuotoisen palleroisia. Kaikkee se luonto tekee. Tänäaamuna oli ihan tavallista lunta oikein reippaanlaisesti, ja lisää tulee. Vois mennä tekeen lumiukon.

Pääsiäinen meni siinä pihahommia tehdessä ja väsymystä karkottaessa, sitten välillä satoi yhden päivän. Mies joutui maanantaiksi töihin, niille tämä korona-aika tuo lisähommia, kun ulkomailta ei saa niin vaan tavaraa tuotua. Ainakin toistaiseksi, sitten voi asia muuttua, jos niillä joku työntekijä todetaan positiiviseksi.

Eilen oli hieno aamupäivä, ja kyllä meni ihmisiä taas kauhea määrä tuossa pikkutiellä. Minua oikein ärsytti, että mitä ne kaikki nyt tunkee tänne, mie halusin kans ulkoileen enkä halunnu törmäillä keneenkään. Ja koronakin kuulemma tarttuu hyvin, jos mikrobeja höyryävän ihmisen vanavedessä kulkee, vaikka olis turvavälikin. No, metsäpoluilla ei sit onneksi näkynyt ketään, mutta koirat haistoi että joku oli menny, ja veti ja jäljitti raivoisasti kotiintullessa viimeiset sadat metrit.

Hieno ilma oli, mutta kylmä tuuli kävi. Kerrankin samasta suunnasta, mistä aurinko paistoi... monesti on niin, että kävellessä aurinkopuoli paistuu ja varjopuoli jäätyy tuulessa, mutta nyt tuuli kivasti jäähdytti auringon kuumentamaa puolta.

Pihahommissa tuli taas todettua se, että saan päänsärkyä sellasesta työasennosta, missä ollaan kumarassa ja katellaan kuitenkin eteenpäin. Niinku kitkiessä usein on, ja nyt kun napsin vattuja juuresta poikki oksasaksilla. Isäntä mua pyysi niin tekeen, mutta lopulta tein sen omaan tyyliini teräväkärkisellä lapiolla. Tulee vähän rouheampaa jälkeä, mutta nopeammin ja vähemmillä niskajumeilla. Seuraavan päivän kärvistelinkin sitten migreenissä.

Pikkusukkia on tullu lisää. Eilen tein peräti kaksi valmiiksi - miehän en oo mikään nopee kutoja - samalla kun katselin kaikki loput Murdochin murhamysteerijaksot, mitkä oli katsomatta. Niitä oli MONTA. Tytöt on molemmat taas kotona, paitsi että lähtivät just hakemaan koululta ruokapaketteja.

Viikon päästä on mulla se kauan (7vk) odotettu lääkärinaika, eikä sitä ole vieläkään peruttu! 

Että semmosta

Taas on yheltä lenkkimaastolta luontoarvot tuhottu. En elä enää sillon, kun tämä alue ehkä on taas kunnollinen, eikä elä metsänomistajakaan. Mitään harvennushakkuutahan ei toki ole tehty, sileeksi vaan kaikki. Menin, mullahan oli asiaa. Lenkillä olin.

Tässä oli aiemmin tiheä kuusikko, jossa lymyili kettuja ja ehkä mäyriäkin. Koirat veti aina kovasti vainua sieltä.

Ja kyllä muakin on alkanu vähän pelottaa metsissä ja pellonreunoilla kävellessä, nytkin kun vähän säikähdin kiemuraista oksaa maassa, mun aivot väläytti siihen sahalaitakuvion varoitukseksi, vaikkei sellasta missään ollukaan.

 Saapas on ehkä nähny yhtä ja toista...

Eikä ihan uusi ole tämäkään rasia. Ehjät kannelliset maksaa Talon Tavaroissa 25 euroa.

Oon nähny useana yönä unta merenrantamökistä, ja eilen taas kattelin, mitä oli myynnissä meren rannalla. Löysin neljän hehtaarin rantatontin, jolla mummonmökin tapainen, se olis sit mun. Ainoo vaan, että ydinvoimala on ihan lähellä. Se kun mossahtaa niin siinähän ollaan. Mutta siihen tonttiin kuulu saarikin! Laitoin lottoa vetämään. Kalliorantaa siinä ei kyllä taida olla...

Punarinta lauloi tänään, lehtokurpan oon nähny jo aiemmin - tai siis kuullut - ja olipahan olevinaan kuin punakylkirastaskin olis laulanu, mutta sitä en vielä laita varmaksi havainnoksi. Nelisenkymmentä on nyt koossa. Perhosia oli tänään paljon liikkeellä!

Kuopuksen harrasteasioita tässä. Se kuuraa kloriitilla noita luita, ja ämpärissä on ollu liossa jonku näädän tai vastaavan pääkallo, jossa oli vielä kudosta jäljellä. Kuulemma hajuaistille ottaa sellasen putsaus.

Kevätpuuhia

Jaha se on huhtikuukin jo pitkällä. Ei kukaan aprillannu enkä oikeen mitään hauskoja piloja bongannutkaan. Vävykokelas täytti tänään 21 (onko se oikeestaan enää kokelas kun jo yli seitsemän vuotta on tyttären kanssa yhtä pitänyt?) on palmusunnuntai ja sattuneesta syystä ei sit kukaan virponukaan. En oo laittanu mitään pääsiäisjuttuja, ei pajunkissoja eikä rairuohoakaan. Ehkä jossain vaiheessa vois kimpun tulppaaneja ostaa.

Niin ja onhan ulkona nämä narsissit.

Mies on tehny viikonloppuna hurjasti pihahommia, ja mieki vähän koitin siinä risuja pätkiä. On poltettukin paljon oksia ja muuta biomassaa, mitä on viime kesän aikana kertynyt ja talvella kuivunut.  Tai siis mies poltti. Loppui viimeinkin se ruohikkopalovaara, mutta tuuli kyllä aika railakkaasti. Vähän liikaa roskienpolttoon ehkä.

Tänään käytiin kattomassa onko lintuja liikkeellä, sain monta uutta lintua listalleni. Kiikaroimalla pysty erottaan tundra- ja metsähanhetkin, ja olipa siellä seassa pari valkoposkeakin. Kanadalaisethan mie bongasin jo aiemmin. Samalla rannalla kuvaileva nainen sanoi aamulla nähneensä uiveloparinkin. Niitä mie en olekaan koskaan nähny. En kyllä tuntiskaan kuin koiraan.

Pieniä sukkia oon aikani kuluksi vääntänyt. Nämä on menossa keräykseen muistaakseni Tansaniaan. En sit tiedä, mihin loppujen lopuksi päätyvät. Kunhan ei roskiin, niinku ne mun Suomi 100-keräykseen kutomani sinivalkoiset pikkusukat. Oon huomannu, että mulle ei kertakaikkiaan sovi sellaset monimutkaiset kutomiset, joissa täytyy miettiä miten seuraava kerros taas menikään. Sellaset, joita täytyy ajatuksen kanssa kutoa. Mulla ei ajatus pysy kasassa. Hädin tuskin tavan sukan tekemisen verran. Parikin kertaa oon huomannu alkavani tekemään kantapääkavennuksia ilman, että on edes kantalappua vielä kudottu.

Nyt on muuten pätkäpaasto vähän tuottanut tulostakin. Yhtenä aamuna vaaka väitti mun laihtuneen yön aikana neljä kiloa. En kyllä uskonu. Ei se sit seuraavalla kerralla enää sellasia lukuja näyttänykään, kunhan narras. Mutta janottamaan on alkanu, varsinki iltaisin. Mietin tuossa jo miehellekin ääneen, että jokohan mie oon sen sokeritaudin kehittänyt itelleni. Täytyy pyytää lääkäriä (jos sinne pääsen) tutkimaan senkin. Sokerirasitustesti ei ehkä kyllä oo semmonen ensisijainen asia, minkä koronan kourissa koriseva terveydenhuolto äkkiä mulle järjestäis, enkä semmosta toki odotakaan.

On tämä outoa aikaa. Siskoa oli kielletty puhumasta kenenkään kanssa korona-asioista, siis työpaikalla oli kielletty. En tiedä miksi (kun se ei kerro!) mutta toivon, että kyse on vain siitä, ettei turhanpäiväisiä huhuja leviteltäis, eikä siitä että työntekijöiden suut tukitaan.

Talvi yritti tulla, mutta kevät ei antanu sille enää periksi.

Lämmittää ja jäätää

Ihana aurinko. Kurkkii meillekin likaisten ikkunalasien läpi. Tämä näky ilahdutti minua yhtenä aamuna, että piti oikein kuva ottaa. No, eilenaamulla, koskapa tuossa näkyy sisälle nostetut narsissitkin. Toin ne sisälle viime yöksikin, mutta vain kuistille, kun kukkivat loppuun niin äkkiä sisälämmössä. Viime yönä oli kumminkin yhdeksän astetta pakkasta, ei ne ehkä tykkää sellasestakaan.

Kovaa kylmää tuulta pitäny. Vaihdettiin niitä mun auton tulppia pihalla, en olis osannu yksin ku olivat niin kinkkisessä paikassa, ja kyllä oli niin jumalattoman kylmä! Eikä ollu ku asteen verran pakkasta, mutta tuuli kävi todella luihin ja ytimiin. Ja mie sanoin koko ajan tulppia sulakkeiksi. Nytkin on niin kaunis ilma, mutta tuulta joku seittemän metriä sekunnissa. Ja ruohikkopalovaara ollu kans jo kauan, ei oo päässy roskia polttaan.

Lenkillä bongattua. Keskellä peltoa, kumma kyllä. 

Miehen työkaveri on käyny koronatestissä, tällä viikolla saa tietää meneekö koko paikka karanteeniin. Sikäli kurja homma, siellä kun töitä riittää ihan reippaasti, ettei sit sais niitä tehä. Kun muualla porukkaa lomautetaan kun ei oo töitä. Mietin tässä, että pitäiskö nyt sitten kumminkin käydä hiukan hamstraamassa, jos joutuu pysyyn kotimarkilla kaks viikkoa. Auto tosin on kuopuksella, kun se on kaverilla, jolla on hengenahdistusta ja yskää...

Kaupassa on aika ajoin autiota. Aikoinaan kattoon karanneet ilmapallotkin saa laskeutua kaikessa rauhassa lattialle. Silti mun piti ostaa taas yhdet kengät, kun vanhat lenkkarit meni sellasiksi, että niistä tuli rakot akillesjänteeseen. Se taus meni jotenkin ryttyyn ja teräväksi ja kärjet repsotti rumasti. Mies oli kiltti ja maksoi ne, kun omat rahat on taas vähissä ja autoverokin pitäs maksaa.

Luin Yleltä jutun, että on ruvettu tutkimaan, onko koronasta ankaria oireita saaneiden ja lievillä oireilla selvinneiden DNA:ssa jotain, mikä kertois miksi näin on ja ehkä auttais torjumaan pahinta. Miehän sitä juuri ihmettelin edellisessä postauksessa, miksi jotkut ei juurikaan sairastu ja toiset saa vaikean keuhkokuumeen.

Se ihmetyttää, että jotku uusmaalaiset ei tajua, että raja on suljettu, ja rageaa kun eivät saa toimittaa asioitaan; "miten ne muka kuvittelee että minä tämän hoidan" koska minä ja minun tärkeät asiani - vaikkei "niitä" kiinnosta muu kuin rajan kiinni pitäminen. Ja joku sanoo, että se sulkukin on yhtä tyhjän kans, kun "kaikki" pääsee läpi oli asia mikä hyvänsä. Mikä sit lienee totuus, jossain siinä välimaastossa.

Kuopuskin viestitti, että hengenahdistuksinen kaveri oli lähteny töihin... ja ite oli nukkunu pommiin etätunnilta. Käskin sen tulla kotiin kun pääsee etäkoulusta. Tai käskin ja käskin, mikä mie oon käskemään aikuista ihmistä. Mut haluan autoni.

Lumikelloja

Pihalla kukkii. Scillojakin näytti olevan nupullaan tuossa lämpimimmässä paikassa talon seinustalla. Eilen näin neitoperhosen ja jo edellisenä päivänä ilmeisesti sen tyttöperhosen - oli mustaoranssi mutta lepatti niin vilkkaasti pysähtymättä, etten päässyt yrittämäänkään tunnistusta. Kaikenlaisia muitakin surriaisia ja pörriäisiä on ilmassa.

Parin päivän päähän on ennustettu lumisadetta ja sitten liki kymmenen asteen pakkasia.

Me silti on yritetty nautiskella kevään lämmöstä pihalla, vaikka tuuli tuiversikin välillä kylmästi. Koiratkin jopa löi leikiksi pihalla ihan kesäiseen tapaan.

Yritän lisätä videon, mutta nää tahtoo mulla aina epäonnistua...

Uudenmaan raja meni sitten kiinni. Anoppila on sellasessa kunnanrajojen lokosessa, että vaikka ne asuu samassa kunnassa meidän kanssa, ei tiedä pääseekö sinne jos ei kierrä jotain kärrypolkuja mettien kautta. Miehellä on työnantajan lupalappu mennä töihin. Tosin sillä on ollu maha sekaisin, ja koronan yksi oire kuulemma on ripuli. Pitääkö nyt sitten ripulistenkin välttää liikkumista ihmisten ilmoilla, kun flunssaoireistenkin pitää? Ja jos sattuu oleen oireeton kantaja, niin miten edes tietää pysyä poissa? Siitä, kun porukka ympäriltä kaatuu petiin ja joutuu sairaalaan? Ja mistä se johtuu, että toiset sairastuu kuolemanvakavasti, ja toiset ei? Miten ihmisten vastustuskyky voi niin paljon vaihdella? Ymmärrän että jo valmiiksi jotenkin sairailla voi olla alhaisempi vastustuskyky, mutta kun ihan ns. perusterveilläkin reaktio vaihtelee.

No, ehkä tästä tulee tietoa joskus. Subilla oli eilen joku "dokumentti" koronasta, en kyllä kattonu ku oli nukkumaanmenoaika. Piti ottaa aiemmin migreenilääkettä, ja se veti taas ihan piippuun. Mutta nukuinpahan hyvin yöni, en ees miehen tullessa viinanhajuisena viereen heränny niin paljon, että oisin jääny valvomaan.

Kohta lenkille, ennenkuin alkaa sataa vettä.

Tuima on tuuli

... vaan pimeä ei ole taivo. Tukka meinas lähtee päästä kun kävin kävelyllä. Jaksoin! Ei oo enää tänään niin karmea, kaikennielevä väsy mitä on jokusen päivän ollu. Tosin pienikin ylämäki teki heti tiukkaa, raajat meni voimattomiksi ja hengästyin. Kunto on aika paska, selvästikin.

Blogin piristykseksi miehen joskus ottama kuva.

Nyt vois vaikka jaksaa tehdä jotain, mutta on osaa ryhtyä millekään kun pitää odottaa puhelua. Jätin soittopyynnön Veroon, ku koittavat periä multa perintöveroa perinnöstä, jota en oo ees saanu. Ku isä anto mulle lahjana siihen kattoremonttiin sillon 2017 sen kymppitonnin, ja se oli jo vähennetty mun perintöosuudesta perukirjassa, niin verottaja on lätkässy sen uudelleen siihen perintöosuuden päälle - jossa siis oli jo ennestään kymppitonni "ilmaa". On siis laskenu mun perintöosuuden noin kolminkertaiseksi todelliseen nähden, ja ystävällisesti ilmoittaa, että siitä on jo vähennetty mun maksama lahjavero. No heh. Tosi kilttiä. Oon nyt odotellu tässä pari tuntia sitä takaisinsoittoa. Automaatti sanoi, että "yhtä nopeasti pääset palveluun jos jätät soittopyynnön" mutta jopa olis tullu kalliiksi, jos olis tämänki ajan maksullisessa jonossa viettänyt... mutta jos nyt on perintöverot napsahtanu kaikille samaan aikaan niin onhan siellä ruuhkaa. Enpä haluais olla veroviraston puhelinpalvelutyöntekijä...

Luin tänään blogia, jossa mainittiin vuodelta -92 oleva avaimenperä, joka on edelleen käytössä... mun avainnipussa (jossa on aikojen saatossa ollut moniakin avaimia, mutta elinpiirin pienetessä on nippukin pienentynyt yhden avaimen "nipuksi") on vieläkin sellanen ketju, joka on peruja aivan ensimmäisestä avainkotelostani jostain 80-luvulta. Tässä kuvassa näkyy vastaavanlainen:

Kotelo itse oli punainen, ja pudonnut jo vuosikymmeniä sitten kyydistä. Ketju ja avainrengas sensijaan on kulkeneet koko tämän ajan mukana ja nähneet oven jos toisenkin. Tällä hetkellä varsinaisena avaimenperänä on vanha, suorakulmion muotoinen valkoinen heijastin. Huomasin sen hyväksi vaihtoehdoksi, kun putosi käsistä ja hävisi höttölumeen ketjuinensa. Nyt ainakin lampun kanssa illalla löytää, jos sattuu putoamaan pihalle.

Soittaisivat jo. Alkaa ahistaa.