Voi elämä

 Sataa lunta, maa on ihan valkeana sieltäkin, mistä se jo ehti sulaa. Toki pihalla on vielä paksuja hankia jäljellä, mutta silti tuntui taas vähän säälittävältä, kun sepelkyyhky, peippo ja mustarastas lauloi siellä lumisateessa...

Olen sortunut syömään herkkuja. Pääsiäisenä meni mämmiä ja kermaa, pullaa ja suklaata. Puoli levyä suklaata vielä jäljelläkin. Olen pettynyt itseeni. Hirmu hienoja autoretkiä ollu, lintuja katsomaan ja peurojakin nähtiin ja mikään ei vaan tunnu miltään. Mies saa vetää mua perässään ja mie oon ku mikäki zombie. Möllötän vaan. Mitään en jaksa. Paska minä. Upeaa pajua näkyy tienpientareilla, siitä sais aikaan hienoja koreja ja köynnöstukia, mutta en saa aikaseksi kerätä. Punominen saattais piristääkin. 

Lisäksi pääsiäisenä minua ahdisti miehen juominen. Nukahtamislääkettä meni enemmän kuin itsemääräämäni rajat sallii, kun en vaan kestä kuunnella kun se hakee tölkin toisensa jälkeen ja kuulen vinttiin asti sen sihahduksen, kun kalja tai lonkero aukeaa. Enkä kestä kun se sitten tulee viereen hönkimään niitä alkoholihöyryjä ja valkosipulia, kun on vetänyt jotain olutmakkaraa tai sipsiä siinä sivussa. Oon ihan varma, että ne höyrytkin tekee mun pään kipeeksi. Kertaalleen kilahdinkin sen juomisen takia, tuntuu että se on vaan pahentunu sen tipattoman tammikuun jälkeen.

Ja pelkään milloin sillä terveys pettää. Oon jo monet kerrat miettiny, mitä hittoa teen, jos se tuosta kuukahtaa johonki sydäriin. Ajatuksissani siivoan romua tästä talosta ja toimitan kaatopaikalle. Ostaiskohan joku tämän tosi halvalla romuineen päivineen?

Koirat tuo lohtua. Etenki tuo mamman oma mussukka. Nautin sen tuoksusta, tuhinasta, lämpimästä painosta kun se nojaa mua vasten. Pienistä varpaista kämmenellä, kun pidän sitä sylissä. 

Pari päivää sitten heräsin siihen, kun silmissä oli rutosti hiekkaa ja luomien reunat kutisi. Silmätipatkaan ei tahtonu auttaa siihen hiekkaan (on alkanu kuivua silmät, oon ostanu annospakattuja Bepanthen-silmätippoja) ja oli pakko vetää vaseliinia luomiin, kun niitä kutitti ja kirveli, kuin olis ollu haavoja. Varmaan olikin, kun ne oli niin kuivat ja olin hieronu. Lienenkö yhtäkkiä tullu allergiseksi siitepölylle? Histec ei kyllä tuntunu auttavan edes kutinaan. Kutina jatkuu edelleen ja luomet on turvoksissa. Tomaattikauppias Mutikainen näytteet päässään. 

Aloin lukeen Kristiina Harjulan kirjaa Loukussa- elämää alkoholistin läheisenä, ja jo heti alusta huomaan, miten helppoa mun elämä alkoholistin läheisenä on, verrattuna niin moniin muihin. Ei mun tarvi pelätä tuota, eikä sillä tuu mitään yllätyksellisiä ryyppyputkia - tiedän jo etukäteen, että viikonloppuna kännit. Ei se juo kaikkia rahojaan eikä rellestä baareissa. Alkoholisti se silti on. En mie vaatis sitä lopettaan, mutta se vois pitäytyä vaikka 40 oluessa per kuukausi. Lienee kohtuullinen toive. 

En jaksa enää välittää edes siitä, että naakat ahmii mun punarinnalle ja peipposelle ja mustarastaalle laittamani mururuuan.

Kippis

 

Laitoin meneen omahoitajalle kahen viikon verenpaineenseurannat, jään odottamaan josko se ottas yhteyttä. 

Kuulin kurjen huudon eilen. Oli hieno ilma ja jaksoin kävelläkin. Tänäänkin vois yrittää, on aurinkoa tiedossa. Yöllä satoikin kovaa, tai aamulla, heräilin katon rummutukseen ja lopullisesti (liian aikaisin) heräsin siihen sitkeään tip tip tip- ääneen, kun tukossa olevasta rännistä (?) tippui vettä jonkin hyvin resonoivan asian päälle ulkona. Ensin se tuli uneen, ja sitten herätti. 

Mustarastasnaaraita on jo monta tullu. Kohta niillä varmaan on munat pesässä.

Pilvet vaeltavat öisin

 En olekaan vielä kuollut. Ihmeellistä aaltoliikettä tämä oleminen, muutama päivä on ihan kauheaa ja sitten yhtäkkiä onkin ok. Paineetkin on palanneet lähelle normaalia, vaikka viime viikolla käväs yläpainekin 172:ssa, olin vähän hermostunut.

Meillä kun on nyt riesana isovanhempien jakamaton kuolinpesä, tai siis meidän äidin kuolinpesä on osakkaana vanhempiensa kuolinpesässä. Tai niin olen ymmärtänyt, vaikka ei sellasta "henkilöä" kai ole enää olemassa ku äidin kuolinpesä, eikös sen luulis lakanneen ku perukirja on tehty ja perintö jaettu ja kaikki asiat loppuun saatettu? Lakiasiat on niin monimutkaisia. Nyt mun sisko polkas sellasen selvitysryhmän pystyyn, että saatas homma hoitoon, ja että ottaa pattiin ne vanhat jäärät (äidin jäljelläolevat sisarukset) jotka on jo dementoituneitaki vissiin, mutta känittävät vanhoista asioista ja inttävät muiden olevan niille velkaa ja haluaisivat rahaa täysin arvottomasta perinnöstä. Siitä on kaikki rahanarvoinen myyty ja rahat on juotu varmaankin. Silti tulee kiinteistöveroa ja ties mitä koko ajan, ja niitä ei makseta muttei suostuta laskuja antamaan muillekaan maksettavaksi. Vainoharhaista, ahnetta ja todellisuuspakoista touhua. Ei ole ihme että verenpaine nousee.

Perjantaina kyselin mieheltä, onko sillä viikonloppusuunnitelmia, ja aprikoin, jokohan hanhet on tulleet. Ei ollu suunnitelmia ja vihjaukseni osui hedelmälliseen maaperään; mentiin lauantaina kattomaan olisko hanhia. Ja ne just sillon tuli! Taivaan täydeltä tuli hanhia joka suunnasta aura toisensa jälkeen! Oli ihan huima kokemus seisoa pellon reunalla, jolle ne laskeutui joutsenten sekaan. Ja tuli niitä joutseniakin lisää. Se huumaava meteli, sininen taivas, auringonpaiste...

Miehen kuvaamaa.

Sunnuntainakin käytiin, mutta hanhet oli lähteneet ja osa joutsenistakin. Sen sijaan näin poroja. Tai niin ensin luulin, iso lauma tummia pieniä poroja... ne oli kuusipeuroja. Yli kolmekymmentä laskin kun kiikaroin. Löydettiin hyvä paikka kuvaamiseen, ja sekin oli elämys kun ne lähti sitten enimmäkseen ihan rauhallisesti hölkötteleen suoraan päin, sinne meidän vieressä olevaan metsään. Ihan tosi läheltä autoa meni, siinä olis voinu laskea yksilöt tarkkaankin, jos olis hoksannut tai halunnut. Ikinä ennen en oo tainnu nähdä kuusipeuroja kuin pimeässä epämääräisesti, mutta nyt ne oli joukolla syömässä keskellä päivää. 

Kuusipeuroja kiikarin läpi kännykällä kuvattuna :)

Gynekologikäynti oli kyllä ihan typerä. Sillä oli kauhea kiire mun kans, kun se oli myöhässä ja olin päivän viimeinen asiakas. Se määräs mulle kasan erilaisia hormoonilääkkeitä, voiteita, renkaita, laastareita ja herraties mitä, luultavasti kaiken mahdollisen, ja jätti mut tosi sekavaan mielentilaan kun en päässy selville mitkä on vaihtoehtoisia keskenään ja mitkä korvaa nykyiset pillerit ja miten vaihdetaan lennosta. Hirveä pälätys, kasa papereita ja kiitos hei. En mee toiste kyllä tolle. Vasta toinen apteekkikäynti sai asiat selveneen, ekassa apteekissa tyyppi oli melkein yhtä hämmentynyt kuin minäkin. 

Ja nyt kun katsoin sitä yhtä voidetta, jonka sit ostin, niin se pitäs ottaa makuulla ennen nukkumaanmenoa, mutta kuitenkin se truutta pitäs pestä heti käytön jälkeen, että voi taas seuraavana iltana truutata. On tää vaikeeta olla vaihdevuosinainen. Tuli jo mieleen, että heitän hiiteen kaikki. Mut se gyne kyllä sano verenpaineista, että ei johu näistä, pitäs tutkia ja sydänfilmissäkin ehkä käydä. Sen kun näkis. Ja tosiaan paineet on tasaantunu.

Koirat sai pikkuisen kimaltavat paksut villapaidat.

Nyt kun näitä kuviakin tähän laitoin, ni huomasin tän kopioimani meemin, joka sopii hyvin mulle:

Tykkään joistaki noista Stonks-meemeistä, osuu mun nauruhermoon. Kertonee jotain huumorintajun kummallisuudesta. Tämä sai joskus repeämään täysin:

Paineessa

 Taas on lämpö vähän koholla, ja verenpaineet. Oon mittaillu muutaman päivän, yläpaineet käy maksimissaan yli 160:ssa ja alapaineet satasen molemmin puolin. Lievästi tai kohtalaisesti koholla, mutta ku testasin riskit jossain mihin piti laittaa kokonais- ja hdl-kolesteroli ym. (en nyt enää löydä sitä sivua) niin sydärille 1% ja aivoinfarktille 2% todennäköisyys, ja jommallekummalle 3%. Pappa kuitenkin kuoli sydäninfarktiin, mummolla ja äidillä molemmilla aivoinfarkti kuoleman osana. En mie kuolemista pelkää, mutta aivohalvausta kyllä. Kitumista.

Väsymys on mahdoton, tänäänkin raahauduin kävelylle ja 2,5 km:n jälkeen olin niin raato kuin olisin koko kylän kiertänyt. Kaaduin sohvalle ja nukuin 2 tuntia. Onneksi on se gyne ensviikolla, niin voi vähän kysellä että onko tää nyt hormoonihoidon ja vaihdevuosien syitä vai onko aihetta hakeutua yleislääkärin vastaanotolle. Kun ei jaksais, ja meillä on täällä kiireettömiä ajanvarauksiakin peruttu jotta saatais rokotukset hoidettua - en tiennykään, että ne tarvii lääkärit siihenki hommaan mukaan. Ihan ku ei muutenki joutuis vaatimaan kovaan ääneen sitä lääkärinaikaa ja silti odottaan viikkokausia. Maailma ei oo nyt mallillaan, Helsingissäkin kokoonnutaan yhteen protestoimaan koronaa vastaan, niinku se nyt jotain auttas. Pahentaa vaan tilannetta. Raukkaparat jotka ei kestä ajatusta, että kaikki ei olekaan ihmisen käsissä.

Hirveä tuuli ulkona. Sellasesta suunnasta käy, että tulee voimalla tähän ja pelkään tuon vanhan lahon vaahteran puolesta. Tai talon puolesta, jos vaahtera kaatuu tuulen mukana talon päälle. 

Mies sanoi että joutsenet huuteli, sillonku olin nukkumassa. Ilahduin ja jatkoin sitten torkkumista. Onhan se jo aika. Talvi vaan taistelee kevään tuloa vastaan raivoisasti. 

Kuva ei liity kuin ehkä mielentilaani.

Karvasta

 Ruukaan ostaa sokerittomia mehukeittoja sillonku ostan, ja viimeks valkkasin Valion omena-vadelmakeiton. Oli varmaan tehty tosi kirpeistä omenoista! Liian hapanta mun makuun, piti laittaa sokeria kun puuron kanssa söi. Aspartaamia soppaan, kiitos.

Maanantai oli ja meni, siitä jäi mieleen pimeä huone. Kuopuksella oli migreeni koko sunnuntain, ja kun se vielä maanantaina jatkui, hussutin sitä päivystykseen. Ei halunnu mennä, sano ettei voi ajaa. Mie sitten kävelin täältä reilut 3km junalle, junalta kuopukselle ja ajoin sen päivystykseen. Se pyysi mua seuraksi sinne tarkkailuun, onneksi sain mennäkin. Sanoo, että siksi ei halunnu tulla ku ahdistuu valtavasti siitä touhusta. On nimittäin ollu pari kertaa ennenkin. 

Päästiin eristyshuoneeseen, joka oli pieni koppero. Ei laitettu valoja, ku valo otti potilasta silmiin, ja kopperon "etuhuoneen" valo sammui kun siellä ei kukaan vähään aikaan liikkunut. Oltiin sitten pilkkopimeässä huoneessa. Tottakai kun oli maanantai, hoitajilla ja lääkäreillä oli kiire ja meni pitkän aikaa ennenku tuli joku mittaan verenpaineen. Sitten meni taas tyyliin 3 varttia - tunti ennenku lääkäri ehti paikalle. Tutki tosi hyvin kyllä. Sit taas odotettiin tunti niin hoitaja ehti tulla laittaan tippaletkun ja lääkkeen tippumaan. Aika äkkiä lääkkeen tiputtua kyllä tultiin vaihtaan portti toiseen tippapulloon, vaikka kyllä sitä verta ehti jo tippaletkuun valua. Viiden ja puolen tunnin päästä voitiin kotiutua parempivointisena. Mun vointi ei kyllä ollu kehuttava, kun olin lähinnä istunu, ja jostain syystä tuntuu aina tulevan kipee olo ku menee terveyskeskukseen...

 

Japanin lippu?

On taas ulkoilukelejäkin, jossain määrin. Vähän oon "saanut takaisin" niitä sisällämöllöteltyjä huonon kelin päiviä. Oon uskaltautunu mettäänki käveleen, jotenkuten kestää polunpohjat vaikka onkin suojakelejä. 

Taannoin kun oli se kova pyry ja tuuli, niin se paikoitellen kinosti lunta sopiviin paikkoihin. Tämä kyllä on pahiten kinostunut paikka, mitä oon nähny! Tuossa menee siis ihan tasainen nätti metsätie, nyt se oli paikoin toista metriä paksujen lumidyynien peitossa. Mäen päällä ja hakkuuaukko vieressä, niin hyvähän siihen on ollu lunta kinostaa, tuuli on kunnolla päässyt kimppuun. 

Valmista tuli

 Eilisen otsikko oli aamulla herätessä päässäsoivasta biisistä - mistä lie taas putkahtanut, en todellakaan ole kuullut sitä varmaan vuosiin. 

Yritin laittaa kuvat tänne mieleiseeni järjestykseen, mutta ne päätti toisin. Pakko oli siirtää tuo oman ruhon kuva alimmaiseksi kuitenkin, ettei se näy esikatselussa. 

Kun tein tulppaanit jäälyhdyksi, oli se ihan kivan näkönen sitten kun siellä oli valo ja ulkopuolella pimiää...

...vaikka päivällä ihmettelin tuota sinistä, mitä pohjalle ilmestyi puna-valkokirjavista kukista. Sinistä! Niistä hailakammista (joita on tuossa toisella puolella) tuli vihreää. Miksi? 

Ja tässä naakan paikallelehahdus ja kävelyynlähtö. Käytiin sentään koirien kanssa ulkoilemassa eilen, vaikka takastullessa piti taas kantaa niitä. Suunnittelin itsekseni kävelylläkäymistä kun ei koiria kiinnosta, mutta en sit saanut aikaiseksi. Oli taas paska päivä mentaalisesti, onneksi tänään tuntuu olevan parempi. 

Hame on valmis. Ollu oikeestaan jo muutaman päivän, mutta piti suoristaa kippura helma ennen kuvausta. Vähän huono valo kyllä ja sukat on kuopukselle tehdyt, on vaan rekvisiittana tuossa ettei rumat varpaat näy. Liian paksu lanka oli ja hameesta tuli körsy, mutta en mie sen parempaa odottanutkaan, itseni tietäen. Mukavan lämmin se on :)

Mitähän sitten kutois?

Taivaalta kuusi kuuta

 Olen hukannut tunnukset siihen sivublogiini, jonka muinoin avasin kaikista raadollisimpia ajatuksiani varten. Vitutusta, potutusta ja ketutusta purkaakseni, ettei tänne "siistimpään" kaikkea tarvitsisi kaataa. En ole pitkään aikaan tarvinnut, nyt olisin voinut vähän sinne jotain kirjoittaa...

Tuli myös ilmoitus, että ihan eka sähköpostiosoitteeni, alun alkaen jippii.fi, sitten saunalahti.fi ja seuraavaksi netti.fi eli Elisan ilmaissähköposti muuttuu maksulliseksi. Se on mennyt jo muutenkin ajan saatossa niin pieneksi, että on muutamasta viestistä jo täynnä, kymmenen megatavua tilaa. Loppuu sitten sekin. Tavallaan jotenkin mukavaakin, että poistuu joutavanpäiväisiä asioita elämästä. Aikanaan se (tai ne, myöhemmin laitoin toisenkin oson virallisempaa postia varten sinne) oli tärkeä, mutta ei ole enää kirjeenvaihtoa (tai niiden rippeet on siirtyny gmailiin) eikä ole enää alaikäisten lasten asioista käytäviä keskusteluita, joten hyvä vaan että konmarittuu nekin elämästä. 

Kun ei jaksaisi tätäkään vähää. Tänään taas ensimmäinen ajatus oli, että onko pakko herätä. Taas. Miksi. Ja että toivottavasti kuolen ennen koiria, ettei tarvi seota niiden menettämisestä. Normiaikana vois hoitaa mielenterveyttä vaikka matkustamalla siskojen luo, nyt ei voi. Ulkoilu on aina hyvästä, mutta ainakin viime päivinä on ollut niin vihamielisiä säitä, ettei sekään ilahduta. Hyvää vois toki aina syödä, mutta se näkyy sitten heti vaa'an lukemissa. Lankesin tässä pari päivää sitten tekeen lättyjä ja ne ei ollu ees hyviä, mutta paino nousi silti. Kunpa vois ajatelle kuten joku laiha malli: "Nothing tastes as good as skinny feels." Kyllä painon putoamisesta on pidempiaikainen ilo kuin syömisestä, mutta syöminen tyydyttää senhetkisen lohduntarpeen. 

Ostin mie kylvömultaa pussillisen ja näpelöin siemenpusseja jo eilen. Ja rohkeasti ostin myös pussillisen tsinnian siemeniä. 

Jostakin sitä iloa on pakko repiä. 

Gynekologi soitti eilen ja perui mun ajan, siirsi sen aiemmaksi itse asiassa. Peruin sitten sen ihotautilääkärin ajankin, ihottuma on nyt ollu parempi, ehkä se ei ollu sitä tulehdusta vaan tosiaan joku vanhuuden vaiva. Ja vaivoista puheenollen olen paikantanut mun toistuvan kurkkukivun kilpirauhasen tienoille. Päänsäryttömiä päiviä on viimeksi kuluneen kahden viikon aikana ollut yksi, ellei tästä tule toinen. Pääsispä pois tai sais edes sen lottovoiton, millä vois ostaa talon meren rannalta ja vois tarkistuttaa ittensä läpikotaisin jollain lääkäriasemalla, että pääsis näistä terveysepäilyistä. Vaikka tuskin luulotaudille mitään mahtaa.

Luin jostain, että tällä menolla maapallon ekosysteemi muuttuu vuonna 2040 sellaseksi, ettei ihmiselle oo enää hyviä elinolosuhteita. En enää muista mihin se perustui, mutta siinä puhuttiin maapallon eri vaiheista, kun täällä on ollut vaihteluita magneettikentässä ja happi- sekä hiilidioksidipitoisuuksissa ja tietysti lämmössä jo ennenkin, eikä se vaihtelu ole päättynyt. Eliöiden joukkosukupuuttoja on ollut aina silloin tällöin, eikä ihminen ole sen yläpuolella. Toivottavasti kuolen ennen sitä. Tosin Topi-eno sanoi mun kuolevan vasta 2043. Jotku viis veisaa tulevaisuudesta ja toiset murehtii siitä ihan liikaakin. 

Lunta sataa. Vaihteeksi.