Yllättävä tapaaminen

 Niin kaunista kevättä ollut, mutta nyt odotellaan sadetta. Kävin koirien kanssa pitkällä kävelyllä (siitä enemmän täällä) että sais vähän varastoon kun on tarjolla kolme päivää silkkaa sadetta. Ostin uudet sadetakitkin niille, toiveena että olis vähän väljemmät ja mahtuis puseroa alle - koko L - mutta ne oli liian pienet silti. Katsoin vissiin kokomerkinnät huonosti. No, annan ne tyttärelle, jolle on varattuna pentu, oletettavasti. Kasvattajan viestit on vähän tulkinnanvaraisia, ja nythän on myyjän markkinat mitä koiranpentuihin tulee.

Ei olis aamun kelistä uskonut, että niin kaunista tulee. Onneksi se kylmä tuuli vähän hellitti, vaikka olen mie välillä nytkin joutunu käyttään korvaläppiä, kun korvat on kamalan arat tuulelle. 

Eilen tapasin mettässä luontokartoittajan, ja ilahduin tapaamisesta. Se ettiskeli mahollisia uusia kangasvuokkoesiintymiä. Tunsin yhteenkuuluvuutta, molemmat römssyisissä mettäkamppeissa. Koiratkaan ei yhtään meuhkanneet sille, vaikka yllättäen putkahti vastaan kapealla polulla, jolla ikinä ei oo tullu ketään vastaan. 

Pitkästä aikaa keräsin vähän pajua ja aattelin tehä jotain omaksi ilokseni. Saa tulla körsyä ja vinoa, ei haittaa. "Itsekasvatettua" vihreää pajua, joka kasvaa vähän miten sattuu vänkkyrään. 

Koivustakin saattaa löytää jo silmuja. 

Kurkkasin uudelleen sääennustetta, kun mielestäni sateen olis pitäny jo alkaa, niin sehän on poistunu kartalta kokonaan. Tässähän pääsee vielä pihahommiin :) vaikka en ehkä jaksa, eilen pätkin talonvierustan vaahterikkoa lyhyemmäksi, ja se oli tosi rankkaa kun piti painavilla oksasaksilla kurotella korkealle. Kädet oli aika poikki sen jälkeen, ja vielä enemmän poikki sitten kun vielä punoin pajua sen jälkeen. Vähän haravoin lenkiltä tultua, niin kyllä kädet oli aika hervottomat. 

En tiedä olenko sanonut, että esikasvatan zinniaa. Hyvin selvisivät harventamisestakin, vaikka liian tiuhassa ne kasvaa vieläkin. Kuusitoista ruukkua, joissa kasvaa 4< tainta kussakin. Eihän mulla ole tilaa sadalle esikasvatusruukulle, ja kasvivalojakin on vain kaksi.

Zinnia.

Lämmintä maitoa

 Oon viime aikoina ostanu kaupasta kiehu-maitoa, ja tehnyt aikaiseksi lounaaksi/myöhäiseksi aamiaiseksi maitopuuroa. Tuoksumuistot kun on niitä ihmisen parhaiten säilyviä muistoja, niin kattilassa lämpenevän maidon tuoksu liittyy mulla onnellisena ja turvallisena muistona lapsuuteen. Minuuttivelliä mulle usein keitettiin, se oli mun lempparia. Nykyisinkin nuuhkin aina maitokattilaa. 

Tänään oli riisihiutalepuuroa sharlotka-omenanpalojen kera. Karkeat riisijauhot loppu viime kerralla, enkä löytäny kaupasta lisää. Pitänee mennä isompaan kauppaan. 

Haravointia tapahtunut pihalla. Lumikellojakin noussut, sahrameita sun muita. Tulppaanitkin hyvällä alulla. Lunta kyllä vielä paikoitellen on, kun piha on niin varjoisa. Koirat tykkää juoksennella ja haukkua ohikulkijoita, etenkin pyöriä. Tänään ne jopa pisti takaa-ajoleikiksi. Vanhat rouvat, enskuussa 9 vuotta. 

Eilen käytiin uimarantaa katsomassa, oli ihan kesäisen näköistä ja toistakymmentä astetta lämmintä, mutta niin kylmä tuuli että mun piti pitää korvaläppiä. Korvat on tosi arat tuulelle, alkaa heti vihloa. 

Västäräkki, kuovi ja lehtokurppa bongattu. 59 lintua koossa tälle vuodelle. Kahlaajia pitäs ruveta opetteleen, kun ollaan menossa Liminganlahdelle jossain vaiheessa niitä kyttäämään. Tai mies toivoo saavansa kuvia, mie vain yritän lintuja nähdä että saan pinnoja. 

12988 askelta

 

Bongasin valkovuokkoja Vantaalla. Oltiin työpäivän mittainen keikka linturetkellä, mutta kyllä oli tosi vähän lintuja eikä uusia kuin yksi, ja senkin missasin. Johtunee pohjoistuulesta se lintujen vähyys. Mandariinisorsaakin jahdattiin, vaan ei nähty.

Ihmettelin myös sitä, että kun viikkoa aiemmin oltiin Suomenojalla, siellä oli ensinnäkin paljon enemmän lintuja ja toisakseen  ei tuntunu kevät edenneen yhtään menneen viikon aikana. Olin jotenki oottanu muuta ja sitten petyin. Vähän harmitti sekin, kun polvi oli niin kipee, ettei ollu kiva käveleskelläkään. Olisin halunnu merenrannalla käydä tallustelemassa, mutta raahustin vaan lammikon ympäri ja menin autolle. Mies soitteli jossain vaiheessa että onko mulla kiire ja joko hänen pittää tulla, mie sanoin ettei mulla oo kiire mihinkään, oo vain. Sit myöhemmin se kysy että eikö mulla oo tylsää. Mulla oli puhelin ja kirja ja sukankudin ja syötävää ja asenne, että odottelen, niin ei päässy tylsyys vaivaamaan. Vantaalla tosiaan parissa paikkaa käytiin lisäksi.

Koirat oli taas kuopuksella hoidossa, ne kyllä olis tylsistyneet täysin. Hieno ilma muuten, mutta navakka tuuli jostain Siperian suunnasta.

Eka mehiläinen oli valkoruttojuuren kukassa. 

Ihmettelin tätä istutusta, kun oon aatellu että ruttojuuri on kamala rikkaruoho ja viljelykarkulainen, mutta tämä onki jotain hienompaa lajia.

Tällanen kuvio tuli taivaalle kun palauduttiin kotiin. Onneks ei koneet ihan törmänneet.

Pihahommiakin tehtiin. 

Ja rydön alta paljastui scillan alkuja.

Voipi olla että tämä eukko menee tänään aikaisin nukkumaan. Niin on poikki. Vähän aikaa vois pitää jalkoja koholla. Oon muuten diagnosoinu taas uuden taudin; refluksitauti. Toisinaan on alkanu närästää, kurkku on usein etenkin iltaisin kipee ja heti jos puhuu vähän kauemmin niin käheytyy ääni. Toinen vaihtoehto olis tietysti kurkkusyöpä, mutta otan mieluummin tuon ekan. 

Vanhus ei tule yksin

 Kuudetta päivää peräjälkeen pää kipee. Aamulla herättyä vaseliinia ja tippoja silmiin, neljä nappia kitusiin (mieliala-, verenpaine-, allergia- ja hormooninappi) ja äsken nypin viikset pois. Pari päivää sitten nypin partakarvan pois. Aina jostain päin kolottaa, vaikkei olis pääkään kipee. 

Ihana kevät. Sateisten ja inhottavien päivien jälkeen on taas kaunista eikä edes tuule ihan sietämättömästi. Bongasin tänään kulorastaan laulun, se on 44. lintu tälle vuodelle. Kohta puolet koossa.

Polulla oli kevyt tomusokerikuorrutus.

Mäyrä oli ollut liikkeellä joskus aamuyöllä, lumisateen jälkeen.

Ja minä vaan mietin joka ilta nukkumaan mennessä, että voi kun ei tarttis aamulla enää herätä. Mutta se siitä nyt tällä kertaa. 

Niin, sain tosiaan sen verenpainelääkkeen, ja kuukauden päästä on labrat sekä EKG. Kun lähetin sairaanhoitajalle ne mun painemittauslukemat, kirjotin oheen että suvussa on verenpaine- ja sepelvaltimotautia sekä aivoinfarkteja ollu, niin ehkä ne otti minut sitten tosissaan. Losartan on lääke. 

Isän kuoleman jälkeen selvis, että sillä oli tosiaan sepelvaltimotautikin, ja se verenpainetauti, vaikka se oli hoikka ja urheilullinen ja piti itestään hyvää huolta. Huonoilla elämäntavoilla se olis varmaan kuollu parikymmentä vuotta aiemmin sydäninfarktiin. Äidin isä oli 63 siihen kuollessaan. 

Nyt on kuulemma hittinä kasvattaa popcorninsiemenistä maissia. Laitoin mieki kourallisen multaan, vuorokauden liotuksen jälkeen. Saa nähdä itääkö. 

Ai niin ja otsikko on jonku mummun kirjottama asiakaspalaute, jonka töissä luin. Tai osa siitä. 

Voi elämä

 Sataa lunta, maa on ihan valkeana sieltäkin, mistä se jo ehti sulaa. Toki pihalla on vielä paksuja hankia jäljellä, mutta silti tuntui taas vähän säälittävältä, kun sepelkyyhky, peippo ja mustarastas lauloi siellä lumisateessa...

Olen sortunut syömään herkkuja. Pääsiäisenä meni mämmiä ja kermaa, pullaa ja suklaata. Puoli levyä suklaata vielä jäljelläkin. Olen pettynyt itseeni. Hirmu hienoja autoretkiä ollu, lintuja katsomaan ja peurojakin nähtiin ja mikään ei vaan tunnu miltään. Mies saa vetää mua perässään ja mie oon ku mikäki zombie. Möllötän vaan. Mitään en jaksa. Paska minä. Upeaa pajua näkyy tienpientareilla, siitä sais aikaan hienoja koreja ja köynnöstukia, mutta en saa aikaseksi kerätä. Punominen saattais piristääkin. 

Lisäksi pääsiäisenä minua ahdisti miehen juominen. Nukahtamislääkettä meni enemmän kuin itsemääräämäni rajat sallii, kun en vaan kestä kuunnella kun se hakee tölkin toisensa jälkeen ja kuulen vinttiin asti sen sihahduksen, kun kalja tai lonkero aukeaa. Enkä kestä kun se sitten tulee viereen hönkimään niitä alkoholihöyryjä ja valkosipulia, kun on vetänyt jotain olutmakkaraa tai sipsiä siinä sivussa. Oon ihan varma, että ne höyrytkin tekee mun pään kipeeksi. Kertaalleen kilahdinkin sen juomisen takia, tuntuu että se on vaan pahentunu sen tipattoman tammikuun jälkeen.

Ja pelkään milloin sillä terveys pettää. Oon jo monet kerrat miettiny, mitä hittoa teen, jos se tuosta kuukahtaa johonki sydäriin. Ajatuksissani siivoan romua tästä talosta ja toimitan kaatopaikalle. Ostaiskohan joku tämän tosi halvalla romuineen päivineen?

Koirat tuo lohtua. Etenki tuo mamman oma mussukka. Nautin sen tuoksusta, tuhinasta, lämpimästä painosta kun se nojaa mua vasten. Pienistä varpaista kämmenellä, kun pidän sitä sylissä. 

Pari päivää sitten heräsin siihen, kun silmissä oli rutosti hiekkaa ja luomien reunat kutisi. Silmätipatkaan ei tahtonu auttaa siihen hiekkaan (on alkanu kuivua silmät, oon ostanu annospakattuja Bepanthen-silmätippoja) ja oli pakko vetää vaseliinia luomiin, kun niitä kutitti ja kirveli, kuin olis ollu haavoja. Varmaan olikin, kun ne oli niin kuivat ja olin hieronu. Lienenkö yhtäkkiä tullu allergiseksi siitepölylle? Histec ei kyllä tuntunu auttavan edes kutinaan. Kutina jatkuu edelleen ja luomet on turvoksissa. Tomaattikauppias Mutikainen näytteet päässään. 

Aloin lukeen Kristiina Harjulan kirjaa Loukussa- elämää alkoholistin läheisenä, ja jo heti alusta huomaan, miten helppoa mun elämä alkoholistin läheisenä on, verrattuna niin moniin muihin. Ei mun tarvi pelätä tuota, eikä sillä tuu mitään yllätyksellisiä ryyppyputkia - tiedän jo etukäteen, että viikonloppuna kännit. Ei se juo kaikkia rahojaan eikä rellestä baareissa. Alkoholisti se silti on. En mie vaatis sitä lopettaan, mutta se vois pitäytyä vaikka 40 oluessa per kuukausi. Lienee kohtuullinen toive. 

En jaksa enää välittää edes siitä, että naakat ahmii mun punarinnalle ja peipposelle ja mustarastaalle laittamani mururuuan.

Kippis

 

Laitoin meneen omahoitajalle kahen viikon verenpaineenseurannat, jään odottamaan josko se ottas yhteyttä. 

Kuulin kurjen huudon eilen. Oli hieno ilma ja jaksoin kävelläkin. Tänäänkin vois yrittää, on aurinkoa tiedossa. Yöllä satoikin kovaa, tai aamulla, heräilin katon rummutukseen ja lopullisesti (liian aikaisin) heräsin siihen sitkeään tip tip tip- ääneen, kun tukossa olevasta rännistä (?) tippui vettä jonkin hyvin resonoivan asian päälle ulkona. Ensin se tuli uneen, ja sitten herätti. 

Mustarastasnaaraita on jo monta tullu. Kohta niillä varmaan on munat pesässä.

Pilvet vaeltavat öisin

 En olekaan vielä kuollut. Ihmeellistä aaltoliikettä tämä oleminen, muutama päivä on ihan kauheaa ja sitten yhtäkkiä onkin ok. Paineetkin on palanneet lähelle normaalia, vaikka viime viikolla käväs yläpainekin 172:ssa, olin vähän hermostunut.

Meillä kun on nyt riesana isovanhempien jakamaton kuolinpesä, tai siis meidän äidin kuolinpesä on osakkaana vanhempiensa kuolinpesässä. Tai niin olen ymmärtänyt, vaikka ei sellasta "henkilöä" kai ole enää olemassa ku äidin kuolinpesä, eikös sen luulis lakanneen ku perukirja on tehty ja perintö jaettu ja kaikki asiat loppuun saatettu? Lakiasiat on niin monimutkaisia. Nyt mun sisko polkas sellasen selvitysryhmän pystyyn, että saatas homma hoitoon, ja että ottaa pattiin ne vanhat jäärät (äidin jäljelläolevat sisarukset) jotka on jo dementoituneitaki vissiin, mutta känittävät vanhoista asioista ja inttävät muiden olevan niille velkaa ja haluaisivat rahaa täysin arvottomasta perinnöstä. Siitä on kaikki rahanarvoinen myyty ja rahat on juotu varmaankin. Silti tulee kiinteistöveroa ja ties mitä koko ajan, ja niitä ei makseta muttei suostuta laskuja antamaan muillekaan maksettavaksi. Vainoharhaista, ahnetta ja todellisuuspakoista touhua. Ei ole ihme että verenpaine nousee.

Perjantaina kyselin mieheltä, onko sillä viikonloppusuunnitelmia, ja aprikoin, jokohan hanhet on tulleet. Ei ollu suunnitelmia ja vihjaukseni osui hedelmälliseen maaperään; mentiin lauantaina kattomaan olisko hanhia. Ja ne just sillon tuli! Taivaan täydeltä tuli hanhia joka suunnasta aura toisensa jälkeen! Oli ihan huima kokemus seisoa pellon reunalla, jolle ne laskeutui joutsenten sekaan. Ja tuli niitä joutseniakin lisää. Se huumaava meteli, sininen taivas, auringonpaiste...

Miehen kuvaamaa.

Sunnuntainakin käytiin, mutta hanhet oli lähteneet ja osa joutsenistakin. Sen sijaan näin poroja. Tai niin ensin luulin, iso lauma tummia pieniä poroja... ne oli kuusipeuroja. Yli kolmekymmentä laskin kun kiikaroin. Löydettiin hyvä paikka kuvaamiseen, ja sekin oli elämys kun ne lähti sitten enimmäkseen ihan rauhallisesti hölkötteleen suoraan päin, sinne meidän vieressä olevaan metsään. Ihan tosi läheltä autoa meni, siinä olis voinu laskea yksilöt tarkkaankin, jos olis hoksannut tai halunnut. Ikinä ennen en oo tainnu nähdä kuusipeuroja kuin pimeässä epämääräisesti, mutta nyt ne oli joukolla syömässä keskellä päivää. 

Kuusipeuroja kiikarin läpi kännykällä kuvattuna :)

Gynekologikäynti oli kyllä ihan typerä. Sillä oli kauhea kiire mun kans, kun se oli myöhässä ja olin päivän viimeinen asiakas. Se määräs mulle kasan erilaisia hormoonilääkkeitä, voiteita, renkaita, laastareita ja herraties mitä, luultavasti kaiken mahdollisen, ja jätti mut tosi sekavaan mielentilaan kun en päässy selville mitkä on vaihtoehtoisia keskenään ja mitkä korvaa nykyiset pillerit ja miten vaihdetaan lennosta. Hirveä pälätys, kasa papereita ja kiitos hei. En mee toiste kyllä tolle. Vasta toinen apteekkikäynti sai asiat selveneen, ekassa apteekissa tyyppi oli melkein yhtä hämmentynyt kuin minäkin. 

Ja nyt kun katsoin sitä yhtä voidetta, jonka sit ostin, niin se pitäs ottaa makuulla ennen nukkumaanmenoa, mutta kuitenkin se truutta pitäs pestä heti käytön jälkeen, että voi taas seuraavana iltana truutata. On tää vaikeeta olla vaihdevuosinainen. Tuli jo mieleen, että heitän hiiteen kaikki. Mut se gyne kyllä sano verenpaineista, että ei johu näistä, pitäs tutkia ja sydänfilmissäkin ehkä käydä. Sen kun näkis. Ja tosiaan paineet on tasaantunu.

Koirat sai pikkuisen kimaltavat paksut villapaidat.

Nyt kun näitä kuviakin tähän laitoin, ni huomasin tän kopioimani meemin, joka sopii hyvin mulle:

Tykkään joistaki noista Stonks-meemeistä, osuu mun nauruhermoon. Kertonee jotain huumorintajun kummallisuudesta. Tämä sai joskus repeämään täysin: