En pidä tästä

 Ilo alkaa kaikota ja apatia palata. No, se on otettava mitä annetaan. Nyt on tulokset röntgenistä ja verikokeista saatu ja käsitelty, ja vaikka kaikki (lukuunottamatta niitä glomeruluksia) oli viitearvoissa ihan hyvin, lääkäri pysyi siinä rauta/vitamiininpuutediagnoosissaan ja määräs niitä syötäväksi. Ja sit se määräs Triptyliä, enkä oikein tajua miksi. Mulla on nivelkipua eikä hermokipua. Hirveät sivuoireet jo ihan yleisinäkin haittavaikutuksina. Voin kokeilla pienellä annoksella, mutta hyi. Se väsyttää ja lihottaakin. 

Viikonloppuna oli taas tytöt ja koirat täällä, oli hulinaa ja roskaa kantautui pihalta lattioille, koiranluita ja leluja ja vaatekasoja ja likaisia astioita. Olen jo ihan liian hyvin tottunut hiljaisuuteen ja siihen, että kukaan muu ei tee sotkua kuin minä itse ja mies. Ja pikkukoirat kantaa roskaa sisään vain hyvin vähäisissä määrin. Mutta olihan myös iloa, naurua, läheisyyttä ja yhdessäoloa. 

Asentelin koiranjuoksutuslaitetta pyörään, se ei oikein hyvin siihen istu, piti asentaa satulan alle ja se tekee pyörän epävakaaksi jos koira kiskoo. Hieman vaatii kyllä totuttamista koiraltakin. Kokeilen kuitenkin jossain vaiheessa. 

Tyttäret kävi koirien kanssa kävelyllä, ja yhdestä pihasta ampaisi irtioleva koira kimppuun. Kuopuksella lensi puhelin ja sen kotelossa olevat kortit pitkin mantuja, ja tänään se huomasi että henkilöllisyystodistus puuttuu. Onneksi huomasi ja onneksi löysin sen, kun kävin tutkimassa paikkaa tänäaamuna. Tulomatkalla sain rapsutella ihanaa koiraa, jota en koskaan saa rapsuttaa jos omat riiviöt on mukana. Oli mukava juttutuokiokin omistajan kanssa. Häkellyttävän hyvännäköinen nuori mies, mutta mutkaton ja puhelias.

Tänään vielä paistaa, huomenna aikoo sataa. 

Jotain kaunista

 Nyt on ollu hyvä kevät. Usein lisääntyvä valo tuo pimeyden sieluun, mutta nyt ei. Olen ollu hyvällä päällä ja iloinnut linnuista, auringonpaisteesta, leskenlehdistä, sinivuokoista, perhosista... mustarastaskin laulelee usein niin lähellä taloa, että liverrys kuuluu sisälle asti, jos on hiljaista. 

Kävin siellä verikokeissa, ja tuli näytteenottajan kanssa jutellessa sellanen hirmuinen tarve halata sitä ihmistä. Sellanen ihmeellinen hyökyaalto empatiaa, mulle, ihmisvihaajalle! Enhän mie voinu sitä halata, olis pian soittanu turvamiehet paikalle. Sanoin kyllä jotain kaunista ja kannustavaa, josta se kiitti. 

Ne tulokset, mitä toistaiseksi on tipahdellut tekstareina, on ollu viitearvoissa, lukuunottamatta glomerulusten suodatusnopeutta, joka oli yhen pykälän alle. Mutta sehän on tiedossa että munuaiset toimii vähän hitaalla, ja on iän tuoma juttu. Hemoglobiini tosin oli mulle alhainen, 125.

Miehen kanssa lintujen perässä on ajeltu, kuusikymmentä on jo ylittynyt mun listalla. 

Tällanen orava käy meidän ruokinnalla, sen hammas on kasvanut ulos suusta ja kiepille kuonon viereen. Ehkä sen syöminen on hankalaa, kun se käy vielä linnunruokia hakemassa.

Kansalaisopiston kevätlukukausi loppui, ja söin jäätelön sen kunniaksi. Oikein ulkona. Tai söin mie kyllä maanantaina röntgenreissullakin Valion ex-Eskimon, mutta sitä ei lasketa kun se oli kutistunut niin pieneksi ettei siitä saanut kuin pari suupalaa. Shrinkflaatio iskenyt pahemman kerran, jätskistä ulos pistävä tikku oli jo melkeen pidempi kuin jäätelöosa. Mutta sitähän se on nykyään. Kunpa pahimmat ongelmat oliskin sitä luokkaa.

Monta kuvaa ja paljon tekstiäkin

 Reilu viikko sitten oli Mummun Tyttö hoidossa kolme yötä neljästä, yhden oli siinä välissä kotona. Tyttärellä oli menoa ja sitten se tuli vielä itsekin yöksi kun ahdisti ja kotonaan oli bileet. 

Mummun Tyttö löysi viimekesäisen pallonsa. Ja voi että se rakasti viilettää pitkin pihaa hangessa pomppien! Ikävä vain, että se hoksas että aidan toiselle puolen pääsee helposti - sitä ei voi enää valvomatta pitää ulkoilemassa. 

Tein koirien ulkoilutuksen kanssa silleen, että lähdin kaikkien kolmen kanssa ja tein pienen kakkakävelyn (meän toinen koira ei tykkää kävellä jos on joku ylimääräinen vöyhkääjä mukana) ja vein sitten pikkukoirat kotiin ja lähdin pitemmälle kävelylle ison koiran kans. Tuli iltamyöhälläkin lenkkeiltyä, mitä en yleensä tee, ja voi kun oli ihana kevätilta! Ei vaan kuulunut pöllöjen ääniä, vaikka toivoin. Koira kyllä kuunteli tosi valppaana ja käänteli päätään, se varmaan kuuli puskissa hiippailevat jänikset ja kauriit. Ehkä niitä pöllöjäkin.

Torstaina haettiin Mummun Poika "vanhempineen" pääsiäiskylään meille, ja heti sillon isännän kanssa suunnattiin Kytäjälle tsekkaamaan lintu- ja kauristilanne. 

Olihan niitä. Torstaina bongasin kiurun, kurjen ja kottaraisen, ja sen jälkeen pääsiäisen aikana tulikin bongattua vielä 12 uutta lintua listalle. Kytäjällä näkyi isoja täpläkaurislaumoja, varmaan toistasataa, ja lisäksi valkohäntäkauriita muutamia pikku laumoja. Ja hanhia paaaaljon!

Koska kotona oli ihmisiä niin voitiin jättää koiratkin kotiin, kun lähdettiin "etelänreissulle".

Ensin suunnattiin Soukanojalle, ja mies löysi kuin löysikin sen kuningaskalastajan kuvattavaksi. Mutta ihmeen kirkas vesi kyllä oli ojassa, noin niinkuin saasteisen pääkaupunkiseudun ojaksi. Mie kävin taas merenrantametsikössä, tapasin siellä 17-vuotiaan koiran omistajineen. 

Kiikaroin Soukanlahdelta tukka- ja punasotkan, merihanhia ja isokoskelon. Naurulokin ja nokikanan. Sepelkyyhkyn kujerruksen kuulin. Siellä kuulin myös kevään ekat peipposen liverrykset.

Soukasta sujahdettiin Suomenojalle, siellä oli jo naurulokkien kekkerit alkaneet.

Sula ei ollut suuren suuri, mutta se ei häirinnyt innokkaita huutajia. Miks kummassa niiden pitääkin koko ajan rääkyä? Paitsi että siinä kun seisottiin, niin yhtäkkiä aivan kuin leikaten loppui huuto ja kaikki lokit nousi äänettömänä siivilleen. Taivas oli valkoisenaan hiljaa kaartelevia naurulokkeja. Sorsat, nokikanat ja joutsenet jäi veteen ja ruohotuppaille, mutta lokit nousi. Kyllä ne sitten hiljalleen laskeutui takaisin ja huuto jatkui. Kaikki katselijat pyöritti päätään että tuliko merikotka tai joku muu peto paikalle, mutta ei mitään näkyny. Oli aika aavemainen kokemus. 

Suomenojalta pyyhällettiin vielä Vanhankaupunginlahdelle, sieltä listalle tarttui valkoposkihanhi, harmaahaikara, uuttukyyhky ja pajusirkku. Ja sammakko, jos listaisin niitäkin.

Joskus olis kiva siellä arboretumissa käydä kesäaikaankin, aina oon ollu keväällä niin aikaisin, että lehtipuut on ollu pelkkiä "ruotoja". Hienon kuusennäköisen puun pikkuruisine, parin sentin mittaisine käpyineen näin ja ihastuin. 

Pääsiäisenä oli myös petotesti, johon Mummun Tyttö ja sen Poikakaveri Akita osallistui. Akita on kuulemma testinpitäjän mielestä karhunmetsästykseen jalostettu, mutta niin vain tämä kaveri lähti päinvastaiseen suuntaan. Mummun Tyttö, seurakoirapuudeli sen sijaan osoitti niin suurta mutta tervejärkistä rohkeutta, että testaaja pyysi sille aplodit :) sanoi, että jos lähdette metsään niin jättäkää akita kotiin ja ottakaa villakoira mukaan. 

Tässä näkyy "susi" ja valkoinenpaimenkoira. Joka kuulemma olis antanu suden syödä lapsetkin. 

Sitten siellä näkyi mun kevään ensimmäinen perhonen myös!

Seuraavaksi esittelen mun pääsiäisruohon:

Sitten mun hyasinttipavut, jotka viimevuodesta poiketen alkoi kasvaa jo vähän liiallisestikin:

Tuossa kiertymisvaiheessa pitäs olla jo mahollisuus istuttaa kasvupaikalle, mutta siellä on vielä puoli metriä lunta...

Ja mitäs sitten. Puukiipijän pöntölle oli vähän vaikeuksia löytää sopivan paksuista puuta.

Ei se nyt ihan naapurin mettässä oo, vaikka vois siltä näyttääkin. Luin jostain, että avonaiselle paikalle sitä ei passaa laittaa, että se tykkää mettänreunasta. Saa nähä kauanko tuo mettä tuossa enää on, omistaja on tehny ainaki harvennushakkuuta siinä vieressä. 

Sitte mie onnettoman pääni ja olemattoman ajatuksenjuoksuni takia sain tukkoon keittiön lavuaarin viemärin. Jostain syystä luulin sulaa rasvaa vedeksi (en tajua miksi!!) ja kippasin viemäriin. No, tietäähän sen mitä voi tekee kun se joutuu kylmään.

Oli meinaan jonkinmoinen homma, ite olisin selvinny vähemmällä mutta mies päätti tehdä vähän niinku oman päänsä mukaan. Ei siitä sen enempää...

Se lääkäri oli tänään. Ymmärsin, että sen mielestä mun kaikki oireet - nivelkivut, unihäiriö, muistin ja hienomotoriikan häiriöt ym. johtuu raudan ja vitamiinin puutteesta. No, nyt multa sitten mitataan se muodinmukainen ferritiinikin. Mutta lupas se laittaa niskarangan röntgeniin. 

Etelänmatkailua

 Kyllähän se kevät nyt kovasti keikkuu tullessaan, ei oikein tiedä tehdäkö sitä kevättä vesisateella vai paikatako talven aukkoja lumisateella. 

Miehellä oli vapaa perjantai, niin käytettiin se Espoossa etsimällä kuningaskalastajaa. Mie näin, mies ei. Hieno elämänpinna! Lintu hohti just niin koruna kuin on sanottukin. Isompi se oli, kuin luulin. Upea! Vilahduksessa se lensi pois, en ehtinyt edes miettiä kuvan ottamista.

Sitten siellä Soukanlahden rannalla oli mukava lähes luonnontilaiseksi jätetty metsikkö, jossa käveleskelin, kunhan ensin vein väsähtäneet ja kyllästyneet koirat autoon lepäileen.

Ei ne oikeen tykänny siitä, että lähin yksin, mutta menin kuitenkin. Nyt kun oon käyny yksinlenkeillä viime aikoina, niin oon huomannu, että ihan turhaan oon haaveksinu kumppanista, jonka kanssa käydä metsäkävelyillä ja ihmetellä luontoa ja kaikkee. Yksin on paras. Voi muuttaa suunnitelmia lennossa ja mennä mihin huvittaa, ei tarvi kysellä kenenkään mielipidettä. Istua kivelle kun se houkuttelee, kuunnella puun kyljestä kun tikka nakuttaa latvuksessa, seisoa hiljaisuudessa maisemaa katsellen niin kauan kuin se viehättää. Sikäli kun tätä taustahälyä voi hiljaisuudeksi sanoa, Espoossa sitä ei kyllä ollut.

Kanoja oli! Yllätyin totaalisesti, mutta tosi hieno aitaus niillä oli tuolla kahden rakennuksen välissä. Oikein hyvävointisen ja hyvinhoidetun näköisiä kanasia ja kukkonen. 💕 Toivottavasti tämän kuvan julkaiseminen ei ole kotirauhan häirintää, tai kanalarauhan. Kyllä ne ainakin ihmisiin ja autoihin tuossa on tottuneet.

Kävästiin vielä kiertämässä Suomenojan lintuallas, kun hoodeilla oltiin (oli vielä jäässä ja hiljainen), ja mie pääsin käymään Kallen Pajassa josta ostin puukiipijän pöntön. Hienoja pönttöjä ja monenlaisille linnuille ja eläimille, mutta vähän karsastin kun ne oli kaikki vaneria. Ei se oo paras mahollinen linnunpöntöntekomateriaali, siinä ei lintujen kynnet pidä ja poikaset kuolee pönttöön kun eivät pääse pois. Lepakonpöntöissä oli karhennus, en kattonu oliko niissä muissa pöntöissä. Puukiipijän pöntön yksi seinä täytyy olla puunkylki, niin siinä kyllä pääsevät kulkemaan.

Siellä oli myös hauskoja keppiin kiinnitettyjä minipönttöjä koristeeksi, mutta en raskinut ostaa kun sen pienemmänkin hinnalla sai jo oikean linnunpöntön. 

Häiriöitä, uupumusta ja linnunlaulua

 

Viikonloppuna käytiin miehen kans Vantaankoskella. Mies väittää, että olen ollut siellä hänen kanssaan myös viime vuonna loppiaisen nurkilla, enkä minä muista mitään. Täysin outo ja uusi paikka mulle. Mun päiväkirja (ja blogi) mainitsee kyllä sen viikonlopun retkiä, mutta ei mitään Vantaankoskesta, yleensä kyllä merkkaan kaikki käymäni paikat ja joskus senkin, jos mies käy yksinään. Nyt ei mitään. EI MITÄÄN. 

Kevään eka telkkäni just sukeltamassa

Ja minä mietin, olenko todella niin muistamaton, vai kaasuvalottaako mies mua. Mitä enemmän mietin, sitä epävarmemmaksi tulen ja alan ehkä muistaa jotain hämärästi tai sitten kehittelen valemuistoja, koska mulle kerrotaan että olen ollut siellä. Vielä voisin katsoa puhelimelta ladatut kuvat siltä ajalta, löytyykö mitään.

Tokihan mun muisti on surkea. Lisäksi olen alkanut selvästikin kärsiä behavioraalisesta unihäiriöstä. Jotain mun pääkopassa on vissiin meneillään. 

Mutta herkutta oon melkein ollu, tallinnansuklaat on vielä kaapissa, ne 2/3. On mukavaa, kun ei ole morkkista mässytyksestä. Kieltäymyksestä tulee sitäpaitsi (valheellinen) laiha olo, joka kyllä pirstoutuu kun käy puntarilla. En siis ole käynytkään. 

Vettä sataa vaihteeksi. Ehdin onneksi paarustaa pienen kävelylenkin koirien kans - niillä on tänäaamuna ollu taas mahat kipeenä. Tai se yksi maha per koira. Nyt ne voi jo paremmin ja on syöneetkin. 

Väsyttäny taas koko päivän, lenkilläki tuntu etten jaksa pientä mäennyppylää kiivetä. Mut ei mulla oo ketään kelle valittaa, ni valitan tänne. Mies tekee ns. pitkää vuoroa töissä ja aikoo olla viikonlopunkin inventoimassa, joten sille ei kehtaa sanoa mitään väsymyksestä.

Ulkona laulaa tiaiset, viherpeipot, puukiipijä, mustarastas ja välillä harmaapäätikkakin. 

Tuotantokausi

 

Näitä on jo metrin mittainen pätkä 90 senttiä leveää... juttua. Lisää tulee. Sormet on laastaroitu kun puikot kuluttaa ihon. 

Katsoin 2 tuotantokautta Imma Tatarannia melkein pötköön, ihanaa italiankieltä ja ihanat maisemat ja miljööt, vaikka muuten ei niin erikoinen olekaan. Paitsi että mukavaa vaihtelua. Mies innostu mun kanssa katsomaan Scott&Bailey-sarjaa, se tulee aamulla kymmeneltä ja nyt en voi katsoa sitä ennenkuin mies tulee töistä ja on myös katsomassa. Hei meillä on yhteinen harrastus! :D (edit: joo se loppuikin jo, viides tuotantokausi oli vain kolmen jakson mittainen. Hei meillei oo enää yhteistä harrastusta...)

Sain varattua lääkärinajankin, ja nyt tuntuu, että ihan turhasta kuitenkin taas. On oikeastikin sairaita ja mie vien niiden ajat...

Tallinnassa oli ihan kivaa, mitä nyt ilmat oli vähän ikävät välillä. Räntää tuli vaakasuorassa ja tuuli niin että meinas vaatteet lähtee päältä. Käytiin ostamassa alkoholijuomia (mies) ja tuliaisia (minä) ja ostin mie itellenikin jotain, nimittäin kalimban. Tunnetaan myös karimba - ja mbira -nimillä. 

Ostopaikkana Universumi-kauppa, mistä löyty kaikkea hienoa ympäri maailman. 

Viime viikonloppuna tytär, vävy ja Mummun Poika kävi kyläilemässä, oli mukavaa. Käytiin syömässä sushipaikassa ähkyt ja sit nukuttiin päikkärit. Tai kaikki muut nukku, mie katoin Tatarannia ja kudoin.

 

Aurinko on välillä paistellu keväisesti, jopa meidän pihalta löytyy välillä auringonläikkä, missä istua naaman harmautta poistamassa. Yks päivä kävin pitkällä sauvalenkillä, ja oli hupaisaa kun ketään muita kulkijoita ei ollu ku yks nainen, ja me molemmat käveltiin sama tienpätkä edestakaisin ja tultiin lähestulkoon samassa kohdassa toisiamme vastaan.

Olisin menny hiihtään, mut ei ne taaskaan oo vetäny latuja meille asti. No nythän taisi ladut mennäkin pilalle, kun eilen satoi vettä välillä ihan kaatamalla. Maanantai-iltana tuli lumimyrsky ja tiistaina vesimyrsky. Onneksi tiet suli sen verran, että tänään pääsin joogaan - edellinen jäi välistä ku miehellä oli lääkärinaika päivällä, enkä muutenkaan olis siinä kelissä halunnut ajella. 

Entisellä, omalla autolla oli rennompaa ajaa huonolla kelillä, kun sen tunsi ja tiesi, miten se reagoi mihinkin ja kuinka sitä piti ohjailla hankalissa paikoissa, mutta tuosta autosta mulla on niin vähän kokemusta. Se tahtoo olla köykäinen loskassa, lumipöperössä ja jäällä. 

Kuopus pääsi jatko-opiskelupaikkaan sisään, olemme kaikki iloisia siitä.

Tänä aurinkoisena perjantaina

 Ainoa kummipoikani täyttää tänään 24 vuotta ja samana vuonna syntynyt esikoiseni viettää seurustelusuhteensa 10-vuotispäivää. Alottivat seiskaluokalla ja nyt asuvat yhdessä. 

Huomenna olis tiedossa päiväretki Tallinnaan, ja on luvattu lumipyryä. Mutta se on otettava mitä annetaan, kun on säästä kyse. Eikä mulle Tallinnanristeilyjäkään joka päivälle tarjota. Kuopus on luvannut tulla koirienhoitajaksi.

Kerroin viime postauksessa langanloppujen hävitystyöstäni, tämän olen nyt saanut aikaiseksi:

Kuin räsymattoja

Huomaan käyttäneeni iloiset ja nätit värit heti alussa, ja jäljellä on vain synkeitä sävyjä. Ostin siis yhden kerän violetinpunaista ihan vaan varalta, jos alkaa näyttää liian ankealta niin voin laittaa iloisia raitoja. Ajattelin niitä paksujakin lankoja kokeilla tehdä omaksi kaistaleekseen. 

Onneksi sentään kutomiseen on energiaa. Vähän oon lukenutkin, ja telkkarista on löytyny katottavaa. Lisäksi tänäänkin on ulkona aivan ihana keli, olin koirien kanssa ensin lenkillä ja sitten istuin vielä pihalla auringossa hetken, kun sattui olemaan vähän aikaa paisteinen kohta. Ne on todella kortilla vielä tähän aikaan keväästä meidän varjoisalla pihamaalla. 

Olen saanut maaliskuulle jo yhden lintuhavainnonkin, kun pari pyrstötiaista käväisi ohimennen. Puukiipijälle oon työnnelly kuusen kaarnanrakoihin jauhomatoja, kyllä se niitä sieltä noppii ja taitaa tikkakin käydä osingoilla. Mustarastaan laulun kuulin eilen illalla.