Hiiriä ja ihmisiä

 

Ankeaa, kun ei yhtään oo joulufiilistä ja joulu on viikon päästä. Torttuja on kyllä tullut syötyä. Oon ollu aivan hirveän saamaton ja väsynyt, nukun pitkiä yöunia ja päikkäreitä. Viime yönä näin taas unta, että nukuin vaikka missä enkä millään jaksanut herätä. Hyvä että jaksan koirat hoitaa.

On menny into mitata lenkkimatkojakin, ostin kyllä uuden päiväkirjan mutta voi olla, etten enää viitsi laskea kuljettuja kilometrejä. Mikään ei huvita. Aattelin aiemmin että kun mulla on se älykello joka mittaa askeleet, niin voisin laittaa ne ylös, mutta kun tuli tää kutinavaiva niin ei pysty sitä kelloakaan käyttämään vaikka olen virkannut siihen rannekkeen alle laput ettei silikoniranneke ota ihoon kiinni. Hyvä että vaatteita pystyy käyttään, kun niissäkin tuntuu aina olevan joku nyppy, tikku, karva, leivänmuru tai joku muu hiivatin riesa joka häiritsee.

Tytär on välillä täällä kotona ja välillä kihlattunsa kotona, ja edellisellä kerralla kun se oli pidempään poissa, oli hiiret pissannu ja kakannu sen sänkyyn. Kaks tyynyä ja petauspatja pilalla. Paremman tyynyn pesin koneessa, toivon että pissanhaju lähti. Meillähän on vintissä hiirenloukku aina viritettynä semmosen hiirten kulkuväylän vieressä, mutta ei ollu auttanu syötin vaihtokaan, rapina kuulu mutta kukaan ei jääny loukkuun. Nyt laitettiin 3 erilaista loukkua sinne huoneeseen sängyn ympärille, tuo giljotti, perinteinen lisku ja SuperCat. Tyär meni olkkarin sohvalle nukkuun. Ennen puoliyötä lasahti SuperCat, hiiri jäi kitumaan ja tyär lopetti sen ulkona. Kahen maissa poksahti lisku, taas jäi kitumaan (vaikka oli ihan hyvin kurkun kohdalta kiinni) ja mie kävin pihalla nasauttamassa lapiolla poikki. Siihen loppui rapinat, mutta tuhotyö oli jo tehty. Luulin sillon viikonloppuna että hiiri oli jääny loukkuun (en ollu vielä käyny kattomassa) mut ei se ollukaan, en tiiä mihin kolinaan heräsin.

Nuorempi tyär muuttaa kultansa kanssa yhteen asumaan (ei tämä joka asuu nyt meillä) ja meän vanha sohvanrohjo menee sinne ja anoppilasta tulee vanha puusohva meille. Sellanen levitettävä, ei sellanen missä maataan "laatikossa" vaan siinä on patja istuinosan päällä ja taitettu toinen patja selkänojana ja kun levitetään ni sieltä tulee vaan sälepohja sohvan tasalla. Selkänoja avataan siis toiseksi patjaksi. Onhan se taatusti paljon kovempi ja epämukavampi kuin tuo meidän nykyinen, mutta ihana vanha sohva jollasia ei paljoo missään oo, saa vierassängyksi ja miksei siinä voi kotiväkikin olla lokoisasti levitetyllä sohvalla tyynyjen varassa. Kävin jo Jyskistä ostamassa kolme tyynyä ihan sitä varten. 

Samainen tytär pitkän hieromisen jälkeen valmistui nyt unelma-ammattiinsa klinikkaeläinhoitajaksi ja sai saman tien töitäkin. Me olemme erittäin iloisia ja onnellisia koko perhe, tuon alan työpaikka on melkein lottovoitto näinä aikoina. 

Kuikan munat

 Neljän tunnin unien jälkeen huomenta. Olisin voinut mielelläni vielä nukkua, mutta hiiri meni loukkuun ja kolisi, ja koira oli hankalasti keskellä sänkyä niin että oli vaikea löytää sopivaa asentoa. Niin ja vessakin kutsui. No, ehtii sitä. 

Oltiin eilen Peer Güntin keikalla, perushyvää rokkenrollia ja niitä iänikuisen vanhoja hittejä. Volyymit liian kovalla niin pieneen tilaan, ja unohtu ottaa mukaan korvatulpat. Niin huono ajokeli oli, että mies pidättäytyi kaljoittelemasta ja ajoi. Rakas kaunis tyttäreni oli mukana myös.

Tuossa viikko sitten oli myös musiikki-ilta ja parisuhdeviikonloppu, kun käytiin Hotelli Waltikan pikkujouluissa. Varattiin huone ja syötiin hyvin buffetpäivällisellä ja illalla/yöllä oli Portion Boysit lavalla. Oikein suloinen ilmapiiri oli, kännisiä oli toki mutta hyväntuulista porukkaa, kukaan ei räyhännyt eikä mekkaloinut. Paitsi tietysti PB:t, mutta se oli niiden homma. 

Mie en silleen oo niiden fani, vaikka toki livekeikat on hyviä ja niillä on energiaa vaikka muille jakaa. Ja nehän jakoi. Joku niistä kävi antamassa yleisössä läpsyjä ja mieki sain omani. Aamiaisella seurailtiin, tuleeko niitä pahiten juhlamielellä olijoita syömään... 

Jos Linnan juhlissa trendas vihreä väri, niin pikkujouluissa se oli vaate, joka oli pinnoitettu kimaltavilla paljeteilla. 

Lunta tuli toista vuorokautta yhtä soittoa ja jatkuu vielä pitkälle aamupäivään. Yöllä oli nollakeli ja tänään pitäs olla 18 astetta pakkasta. Tuntuu, että kelit on niin kummallisia nykyään, ettei niitä jaksa enää ees päivitellä.

Oon alkanu kutisemaan. Se alkoi jo lokakuussa, käsistä ja sormien väleistä, ja mie tietenki luulin saaneeni sen pahamaineisen syyhyn. Tutkin suurennuslasin kanssa että löytyykö käytäviä ja punkkeja, mut ei niitä ikinä tullu. Jalatkin alkoi kutista. Yöllä jos vaikka käy vessassa, takaisin sänkyyn tultua alkaa kutittaa jalkapohjia (etenkin niitä kohtia, jotka ottaa portaissa kulkiessa enimmän painon vastaan) ja kämmeniä (etenkin oikeaa, joka avaa ovet jne.) Yhtäkkiä saattaa alkaa käsivarsi tai peukalontyvi tai joku sormenväli kutista, se ei oo ees sellasta mikä olis aina samassa kohtaa niinku jossain ihottumassa. 

Oon vaihtanu saippuan Sebamedin pesuaineeseen, ostanut antiseptista ihovoidetta, kortisoniakin, mut tää on ihan mysteeri. En pysty enää käyttämään kelloakaan, ja jopa vaatteet välillä kutittaa ja raapii. Pyykinpesuaine on LV:n hajusteetonta, jota se on ollu kuukausikaupalla, sen olen vapauttanut epäilyistä. Välillä raavin ihon rikki, eilenillalla kun sain vaatteet pois, raavin polvet ihan punaiseksi. 

Jesperi on huimasti kehittynyt eroahdistuksensa kanssa. Kun se meille tultuaan riehui aina eteisessä ja yritti väkisin ovesta ulos jos me oltiin lähdössä, se nyt menee sohvalle makoilemaan kun sanotaan että koirat jää kotiin. Pomppiminenkin on ehkä vähän vähentynyt. Ahne se kyllä on, ja häikäilemätön ruokavaras. Yks päivä ku tyär oli alkamassa syömään ja nousi pöydän ääretä hakeakseen jotain, Jesperi meni sen tuolille ja alko lipoa sen ruokaa. Paino oli noussu yhtäkkiä puoli kiloa, vaikka ell juuri varoitteli että paino on ylärajoilla jo ennen sitä. Mun vika, huomaamattani kasvatin annoskokoa. 

Pallit siltä kyllä lähtee, jos ei lakkaa kiusaamasta meän mummokoiraa. Tossa lähellä on koiralla ollu juoksut ja se vissiin on pannu pään pyörälle pojalta.

Ne on ihan kauheen näköset sitäpaitsi! :D Nakujen (tai tumppunakujen, kuten Jesperi) harjisten ja muiden vähäkarvaisten poikakoirien välineet on. 

Kuvakertomus

 

Mummun Tyttö

Mummun Tyttö oli taas hoidossa yön, kun emäntänsä kävi Linnanmäen valokarnevaalisssa vähän tuulettumassa. Kyllä se on niin mukava koira, mutta kyllä sekin on mukavaa, kun saa sen vietyä kotiinsa ja pääsee relaamaan...

Kolmen kopla

Myös Mummun Poika oli yhden yön meillä, poissa muuttorumban jaloista. Mutta kyllä se ikävöi! Keskellä yötä itki ulko-oven edessä, käytin sitä pihallakin enkä meinannut saada takaisin sisälle. Aikansa itkettyään se tuli meän viereen sänkyyn nukkumaan. Jesperin kanssa juoksivat ympäri pihaa. Ei yöllä siis juosseet, vaan ihan päivällä.

Poseerausharjoituksia I

Edesmenneen koiran aikana mulla oli tapana lenkillä hyppäyttää ne kivelle tai kannolle ja usein ottaa niistä kuva siinä, ja Jesperiä koittanu nyt opettaa samaan. Kuvat on millon minkäki laisia, välillä on kieli poskella ja yleensä ne kattoo kaikkialle muualle paitsi ei kameraan. 

Linnunruokabaari

Eilen laitoin jyväbaarin ikkunaan kiinni. Ei siinä kauaa mennyt, kun tirpusia alkoi tulla sitä ihmettelemään. Ilmeisesti menneen kesän poikaset on niitä, jotka pällistelee ja kummeksuu ensin, ja vanhat konkarit menee hakeen sapuskaa ihan niinku ennenki. Varsinainen linnunruoka-asema tulee käyttöön vasta kun lumia alkaa näkyä.

Poseerausharjoituksia II

Tänään käytiin seikkailemassa, menin aikalailla sinne minne koirat halus, vähän ohjailin varsinkin sillon ku valikoitiin mitä kauriintekemää polkua metsässä kuljettais. Näin kartasta että siellä piti oleman lampi, mutta se olikin vain ihan kuivunut kortteikko. Iso kanalintu rymähti lentoon läheltä ja säikäytti meät. Tai minut ainaki.

Oon värkänny risuaitaa. Ei vaan tahdo löytyä tarpeeksi suoria oksia/risuja siihen, kiharaiset ei oikein käy...

Se on nyt siis "kangaspuissa" ja tulee olemaan vaakatasossa. Laitapuina on vanhan riippumaton valmiiksi rei'itetyt päätypuut. 

Putkijalka

 Ei oikeen tuu tästä elämästä taas mitään, vaikka ulkona paistaakin aurinko. En tiedä olenko vain väsynyt vai masentunut, mitään ei jaksa, viitsi eikä halua. Mut aina on silti jotain tehtävä. Jos mahdollista niin teen pienissä erissä, esimerkiksi kun tulin ostaneeksi krookuksensipuleita 50 kpl niin oon niitä aina muutaman tökänny sinne tänne. Tein istutusreiäntekovälineen vanhasta kuivaustelineen romusta, T:n mallinen putkijalka jonka sakaroista kiinni pitämällä saa kairattua reiän joutumatta kumarteleen. Sit vaan sipuli reikään ja vähän multaa perään. Talvikamppeita vaan pitäs ettiä ku kylymä tullee äkkiä. 

Käytiin eilen kattomassa sitä komeettaa, jonka nimeä en osaa kirjottaa, joku Tsushishushin. En nähny, mutta miehen kameran näytöllä näky kun oli pitkä suljinaika. Oli pilvistäkin, se tais olla harson takana, ehkä tänä iltana on selkeämpää, vois käydä kattomassa. Pitää vaan ajella täältä kumpuilevasta metsämaastosta vähän aukeammalle paikalle. 

Sukulaispoika makaa nukutettuna sairaalassa hammaslääkärin takia. Kipu muka johtui hammaskivestä (!!) ja nyt poikaraukalta on leikattu paiseita joista bakteeri on päässyt vereen. Miten voi olla niin ignorantteja idiootteja inkompetentteja lääkäreitä, eikö ne osaa hommiaan vai onko ne vaan niin välinpitämättömiä ja laiskoja ettei viitti tutkia? Suututtaa. Tilanne kuulostaa aika huonolta jos on nähty tarpeelliseksi sedaatiossa makuuttaminen. 

Oon suklaalakossa, se on kannatuslakko miehen kaljalakolle. Huijaan vaniljajäätelöllä, jonka päälle on ripistelty kaakaota, ja salmiakilla. No miehen synttäreillä söin suklaakeksejä, mutta toki mieskin joi kaljaa kun oli synttärit. Nyt lakko jatkuu. Kyllä mie sen hinnan olen valmis maksamaan toisen kaljattomuudesta, vaikka vieroitusoireista kärsinkin. 

Muuten on kaikki hyvin. Pitäs olla tyytyväinen että on, mutta en vaan jaksa ja koko ajan on semmonen pelko että kaikki muuttuu huonoksi. Eli sitä samaa mitä aina. 

Onko

 Mummun Tyttö tuli yökylään ja lauantaihoitoon. Oli jotenkin niin ihanaa kun oikeassa kyljessä oli kiinni kaksi harjakoiraa ja vasemmassa kainalossa isovillakoira pienenä, pää mun olkapään päällä ja siihen kapealle patjankaistaleelle se oli itsensä mahduttanut. Se mahtuu uskomattoman pieneen tilaan ollakseen iso ja pitkäjalkainen koira. 

Riesa se muuten vähän on, on niin ylivilkas ja yölläkin haukahteli ja ramppas, mutta rakas silti. Pitää kuivata varpaatkin joka ulkoilun jälkeen, kun haisevat kuulemma hiivalle. Mun yöunet jäi viimeistelemättä ku aattelin että se haluaa ulos, ja viihtyihän se pihalla sitten aika kauan. Ei nukuttanu enää vaikka väsyttääkin. 

Ankea sää, märkää ja sateista. Tein eilen vähän raivaushommia oksasaksilla, mut oli ikävää ku koko ajan ropsahteli vettä niskaan raivattavista. Omenaa laitoin kuivuriin, pari satsia tehny hilloa omenoista ja toisessa on aroniaakin vähän mukana. Pakkohan se on jotain tehä ku on ihania omppuja niin paljon. Pakastin yhen pussillisen myös paloina, niitä voi käyttää vaikka piirakkaan. 

Tossa ehkä kuukausi reilut sitte keräsin parittomia kultakorviksia ja lonasin edesmenneen äitinikin korurasian ja vein sieltäki parittomia sun muuta kultasepänliikkeeseen ja pyysin tekeen pari uutta sormusta. Vein jopa vihkisormukseni sinne, kun en käytä sitä kun se oli "kompromissiostos" mikä tarkoittaa että se jäi sitten mulla käyttämättä kun oli epämukava. Eikä sopinu kihlasormuksen viereen. Tarkoitus oli siis teettää itelle ikäänkuin uusi vihkisormus ja miehelle 50-vuotislahjaksi sormus. Kultaseppä lupas ne valmiiksi ennen miehen synttäreitä, jotka on ensviikolla, mutta ei oo vieläkään kuulunu mitään.  Kyllähän se tekopalkka niissä on jonkinmoinen, vaikka kullat onkin omasta takaa ja ylikin jää.

En käsitä miten mun nuori aviomieheni voi olla jo 50... mutta ollaan me kauan yhessä oltukin, mieki jo puolet elämästäni. En olis vuonna -95 uskonu. Menin miehen vaatimuksesta naimisiinki vaan sillä mielellä, että pääseehän sitä sitten eroon kun ei huvita. Muutenkin oon tehny miehen mielen mukaan aivan liikaa kaikkea (yllämainittu sormuskin) sillon ku asia ei oo ollu mulle the hill to die on. Vaikka joissakin kohti olis pitäny kyllä pitää se kukkula, näin jälkeenpäin katsoen. Mutta vastoinkäymiset kasvattaa, jollei sitten katkeroita. Ainakin niistä oppii olemaan tekemättä samaa virhettä uudelleen. 

Muutenkin oon miettiny sitä, mikä mahtaa olla meidän "salaisuus" mikä on saanu meät pysymään yhdessä, ja aatellu että ehkä se on se, että me kumpikin aika paljolti annetaan toisen olla semmonen ku on, eikä nalkuteta. Toinen saa syyä suklaata vaikka onki lihava, toinen saa juua kaljaa vaikka maha silläkin kasvaa. Mua ei velvoiteta siivoamaan vaikka "makaan kaiket päivät kotona" - siinä vois monelle olla kova kiusaus komentaa tekeen edes jotain, kun toinen raataa päivät töissä. Teen kun tulee inspis. Tai tarttuu roskat jalkapohjiin. Ainoo mihin mie pakotan miehen kerran pari kuussa on koirien pissallevienti. Yleensä mie hoidan ne lähes 100-prosenttisesti. 

Ja yks asia, mistä koirat viime päivinä on olleet 100-prosenttisesti samaa mieltä on se, että lenkille ei lähetä mihkään kauas. Niin kauan kuin suunta on kotoa poispäin, ne raahautuu vastentahtoisesti perässä, mutta kun suunta kääntyy kotiin päin, mennään rinta rinnan naru suorana.

Syys

 

Syksyn lomareissut on nyt tehty. Meillä oli se "sviitti" siellä Kilpisjärven Tundreassa, sieltä sitten tehtiin patikkaretkiä lähelle ja kauas. Mies kävi Saanallakin, mie en viittiny sinne lähtee. 

Kilpisjärvi ja auringonlasku. Kumma kun järvi on niin kuuluisa ja sitten sinne rannalle ei ole oikein edes pääsyä. Hotelli Kilpiksen kohdalla on kyltti että vain hotellin asiakkaille ja Tundrean kohdallakin siinä on sauna ettei kehtaa sit siihenkään mennä jos on saunojia ja uijia - ja noita jälkimmäisiä mieki sain ihastella Tsahkaljärvestä tulevan puron varrelta, kun vaihtoivat ihan suvereenisti vaatteita siinä laiturilla genitaalit vilkkuen. Enkä siis ollut siinä saunarannassa. Ja kartan perusteella siinä saunarakennuksen vieressä on vieläpä asuinrakennus, ei edes mökki.

Salmivaara on pieni jyrkähkö töppyrä siinä niemessä, jossa suurin osa kilpisjärveläisistä taitaa asua. Kiivettiin sinne, oli mukava pikku kiipeilyreissu ja hienot näkymät. Tuolta kantilta on moni Saanan kuva taidettu ottaa. Mejän mökki on kuvan keskellä, pikkuisen keskikohdan oikealla puolella näkyvien tummien plänttien tienoilla. 

Blåisvatnet i Lyngen, jäätikköjärvi. Kävelyreitti sinne oli kuulemma merkattu helpoksi, mutta se oli enimmäkseen louhikkoa. Molempia koiria piti suurin osa matkasta kantaa, toinen oli kantokassissa mutta toiselle piti improvisoida takista ja hupusta kantolaite. Jesperi olis muuten menny omin jaloin, mutta sen tassut alkoi kulua puhki niin kannettiin. Nilkat oli mullakin kovilla. Olihan se hienon turkoosi järvi, mutta ei se oikeastaan ollu sen kauhean kivikossa rämpimisen arvoinen. 

Hengenin vesiputous. Sinnemenoreitti on sellainen, jota kuvailisin helpoksi. Nousua toki jonkin verran, ja parinkymmenen asteen lämpötilassa hienvirtaus oli taattu. Ja ihmis- sekä koiravirtaakin riitti.

Tsahkaljärveä illan hämyssä. Niin ja möllöttäähän siinä Saanakin, mut en ymmärrä miks oon rajannu kuvan tolleen pöljästi.

Sviittikin illanhämyssä. Polteltiin terassilla kynttilöitä isän muistoksi, kun sen synttärit osui loman ajalle. Poroja näkyi tosi vähän aiempaan verrattuna, yks ainoa tallusteli siinä kyläkeskuksessa ja kourallinen nähtiin sitten Norjan puolella kun käytiin kävelemässä Goldahyttan -reittiä vähän matkaa. Se oli mun valinta viimeisenä kokonaisena lomapäivänä, kun en jaksanu enää kiivetä tunturien rinteitä. 

Tosin sitten lähtöpäivänä piti kiipeillä, kun auton vara-avain oli hukassa ja luulin sen pudonneen Hengenin reitin varrelle, mut joku turisti oli nähny sen Tsahkaljärven kodan edessä ja raportoi siitä Retkeilykeskukseen, ja sieltä kodalta se sitten löytyi. Oli pudonnut silloin kun otin niitä iltahämykuvia. Tuli siinä sit turhaa ajelua ja kiipeilyä mun huolimattomuuden takia, mutta onneksi saatiin avain takaisin.

Muutama päivä lepäilyä kotosalla ja sitten vielä reissu Reposaareen.

Sattui siihen täysikuukin, mut ei se kuu tässä kuvassa ihan täysi tainnu vielä olla. Jepsulle tuli ripaska, niin piti käyttää sitä ulkona aamuyöllä, ja sillon oli tämmöstä. Aivan uskomattoman hienoa. Parin laivan valot siinä näkyy, odottelevat Mäntyluodon satamaan pääsyä. Niitä oli parhaimmillaan neljä siinä, toinen noista on Kamui Galaxy joka oli siinä koko ajan ku oltiin mökissä, ja jäi sinne ootteleen. Toinen laiva ei näkyny tutkassa, mutta satamaan pääsi laivat Ocean Carrier ja Federal Yamaska. Mies niitä päivysti kuvaaminen mielessä, toisen satamaanpääsijöistä se saikin kuvattua.

Nyt alkaa arki sitten taas. Esikoinen muuttaa takaisin kotiin enskuussa, ne ei sen poikakaverin kans tiiä mitä ne seuraavaksi tekis, mihin lähtis opiskeleen vai mitä tekis ja opiskelija-asunto-oikeus loppuu. Toivon, että keksivät pian, oon ihan liian tottunu jo siihen, että asutaan miehen kans kaksin tässä...

Anpiaisia

 Oonpa ollu viime aikoina tosi laiskana blogimaailmassa. Mut niin muussakin maailmassa, millähän sitä sais itteensä vähän virtaa? 

Masis yrittää päälle, taistelen sen kanssa joka päivä. Oon yrittäny olla herkuttakin, että sais olon vähän keveämmäksi kun Lapissa sitten pitäs jaksaa patikoida, jos on kelejä. Tai tottahan siellä patikoidaan vaikka sataiskin, mutta ehkä ei niin paljon. Mutta siis herkuttomuus ja masis on tupla-ankeus. 

Ystävä kävi ja vei mut metsään, se kyllä piristi hetkeksi. Sanoin sille, että en oo ees kanttarelleja saanu kerättyä, siellä ne on mettässä, ja sitten mentiin keräämään ne pois. Löyty paljon vajaan 3 km:n kävelyn matkalta.

Samalla reissulla Jesperikin oppi yhtäkkiä, että se voi syödä mustikoita suoraa varvuista (aiemmin se oli syöny vain jos sille kädestä tarjos) ja sittenhän se olis vaan ahminu mustikoita eikä liikkunu mihinkään. Sellasta se nyt on ollu sitten, metsässä kulkeminen. Jumittelua. Välillä oon vaan pysähtyny ja ottanu meditoinnin kannalta sillävälin ku koira syö mustikoita. 

Vanha koira ei silleen jaksais enää nuoren koiran intoa...

Tänään onkin vaihteeksi sateinen päivä. Käytin hyödykseni sitä ja keräsin lehtokotiloita, ne on lisääntyny yhtäkkiä ihan julmetusti. Tällasella sadekelillä ne on näkyvissäkin, sai poimia melkein kuin jotain marjoja. Mulla oli peltisessä maitotingissä kiehuvaa vettä (eihän se kiehuvana tietenkään kauaa säilynyt) ja sinne nakkelin kotilot, haisi ihan jolleki simpukkakeitolle. 176 laskujeni mukaan sain kypsennettyä, ennenkuin tuli toinen tuholaistorjuja: 

Maanantaina (vai olikohan se tiistai no ihan sama) yritin mennä kerään omenia, ni huomasin kauheen ampiaistrafiikin kukkapenkissä. Siellä oli iso reikä maassa ja ampparit meni sisään ja tuli ulos. Olin ihan AAAAA ja soitin tuholaistorjujalle, saivat mahdutettua meät tälle päivälle. En kyllä tiedä tuliko siitä hommasta yhtään mitään, ku ei se muka löytäny pesää. Myrkytti kylläkin ja jotain sumujäätä (ehkä samaa millä jäädytetään syyliä?) suihkutti, että jos hyvin käy niin kuningatar kuoli. Muussa tapauksessa meillä on entistä kiukkuisempia maa-ampiaisia. 

Jesperi kun tahtoo olla vähän semmonen kärpästennapsija, kaiken pörisevän yrittää napata ja onhan se vähän ikävää jos se saa ampiaisenpiston suuhunsa. On kyllä melko oppivainen, saattas loppua napsiminen siihen. 

Mut joo, nyt on parempi pysytellä sisätiloissa ja liikkua mahdollisimman vähän pihalla, vaikka ilman pitäiskin kirkastua kohta.