Ihan mettässä

Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän minusta tulee kyyninen nihilisti. Nihilistinen kyynikko. Oon ihan kamala, onneksi en oo missään sosiaalityössä. Tai päättämässä sellasista asioista - tosin ilman muakin siellä on ikäviä ihmisiä.

Luen tällä hetkellä kirjaa "Kuoleman kulttuurit Suomessa" (toim. Hakola, Kivistö, Mäkinen) ja siellä oli tällasta tekstiä:

Aika karua, mutta totta. Kukapa ei olis menneiden vuosien elokuvatähden tms. kuolinuutista lukiessaan ajatellut, että "ai oliko tuokin vielä elossa".

Toisaalla lainattiin jotakuta, joka sanoi "Tuntuu, että poliitikot pitävät vanhuksia vain kuluna ja menoeränä." Mie aattelin, että sitähän ne (kohta voin sanoa me) on. Minusta on vielä toistaiseksi vähän hyötyä perheen pyörittäjänä, mutta kun lapset lähtee omilleen, niin ei minusta ole enää hyötyä. Ja sitä hyötyähän painotetaan nykypäivänä, kaikesta pitää olla hyötyä koska muuten on hyödytön. Saati sitten kun makaan vaipoissa kroonikko-osastolla aivoinfarktin vietyä liikunta- ja puhekyvyn - pelkkä menoerä. Täysin hyödytön lihakasa, jolla on jokin abstrakti "ihmisoikeus", jonka laiminlyömisestä ei kukaan saa mitään sanktioita kuitenkaan.

Joskus eutanasiakeskustelussa tulee vastaan kommentti, jonka kirjoittaja vetoaa siihen, ettei ole varmaa, onko kuolemantoiveinen ihminen toivomassa sitä vain siksi, kun omaiset on painostaneet perinnön toivossa tai muuten. Että ei olisikaan kyse aidosta halusta. Niin mitä sitten? Elämä loppuu ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa, eikä kukaan koskaan ole kärsinyt siitä, että elämän viimeiset  hetket jäi elämättä. Sitäpaitsi nykypäivänä toisinaan käytetty nukutus saattohoidossa on käytännössä sama asia - ihminen ei siitä enää herää eli on teoriassa kuollut, vaikka ruumis vielä elää.

Eikä ihmisen elämällä ole mitään tarkoitusta. Sattumalta täällä ollaan. Mieki oon etsiny aikanaan sitä tarkoitusta kaikesta muusta paitsi en huumeista ja kansantansseista, ja tullut em. tulokseen. Sitä vaan pitää hoitaa oma leiviskänsä parhaansa mukaan, kun tähän on joutunut.

En mie sentään aina näitä aattele. Elämä on joskus ihan mukavaakin. Eilen patistin tytön koirien kans lenkille ja menin ite tsekkaamaan, löytyykö sieniä. Oli siellä haperoita ja tällanen hevonkakkarelli

ja löysin mie muutaman kanttarellinkin, ihan hyvävointisen ettei kuivan, mutta ne neljä aiemmin löytämääni oli joku poiminut. Se joku oli onneksi jättäny mulle jotain :) tai sit vaan oli sokee eikä huomannu niitä kaikkia.

Hirvikärpäsiä oli jokunen tässä metsässä, jossa kuljin peuranpolkuja:

Kyllä huomaa, että ne (peurat, tai siis kauriit) on lisääntyneet, ei ennen tuolla risteillyt noin paljon polkuja. Parissakin paikassa olivat sorkillaan sotkeneet hyvät kanttarellit muusiksi. Siihen nähen ei kyllä paljoo niitä kärpiäisiä ollu, kolme tai neljä pyydystin iholtani (ensimmäinen oli menossa selkäpuolelta housuihin!), ja pari jo vaatteiden päältä. Aavekutinasta sain kyllä kärsiä sitten :)

Kanttarellipolku

Niin kuivaa oli, että lenkkareilla hyvin pystyi käveleen missä vaan. Puolentoista tunnin vaellukselta tuli kourallinen kanttarelleja ja hyvä mieli. Kuopuksen navettahaalarit ja sappaatkin saapui jo Matkahuollon kautta. Tänään on koneellinen pyykkiä pesty ja ripustettu kuivumaan jo ennen kymmentä, nyt vois lähtee aamupäiväkävelylle.

Luonnon omat liikennevalot on eri järjestyksessä kuin ihmisen keksimät.

Tarttuvaa

Joku on viime päivinä laitellu ihanasta kasviskassista kuvia, tuli mullekin kasvisruuan himo. Tein juustoisen bataattisipulikeiton, nam, ja söin ihan liikaa. Ihme kun ei tullu maha sen kipeemmäksi, vaikka sipuli ei tee hyvää ja bataattikin siinä ja siinä - eikä muuten tullu sitä navetanjälkeispahaaoloakaan. Eilen oli hyvä vatsapäivä :) Tänään jämät.

Hyvin mie voisin olla lakto-ovo-vegetaristi, vaikka sitten varmaan tulis aika ajoin lihanhimo. Rapeapintaiseksi paistetun, murean pihvin himo. Sillon ku meillä oli se ravintola, sain nälän yllättäessä ite tehä sapuskani, jos ei ollu lounasruokaa. Nuijin possunfileviipaleen niin ohueksi, että se oli ihan reikäinen, paistoin rapsakaksi ja söin pelkkien keitettyjen pottujen kans. 

Parasta siellä oli vanhoista kahvileivistä tehty pullavanukas, ai että se oli hyvää!

Koirat sai eilen tollaset isohkot luut, niiden kun pitäs mahdollisimman paljon järsiä että hampaat pysyis kivettöminä, ja pienemmät luut ne hotkii hetkessä. Nielee melkeen kokonaisina. Siinä ei paljoo hampailla ehi oleen töitä. Noita ne sit söi, ja välillä taas vaihtoivat, sisäosista taitaa olla vielä jotain jäljellä.

Ja tämä raukka on sit taas tänään ripulilla :( senkin maha taitaa olla tosi kranttu. Täytynee ostaa koiran maitohappobakteereita, niin voi antaa varmuuden vuoksi aina, kun on tällanen tilanne.

Olin reipas ja imuroin! Mie en vaan ymmärrä tuota miestä, kun se ottaa ja imuroi vaikka ilmalämpöpumpun ritilät tai jonku pienen sotkun, niin se aina jättää imurin levälleen siihen. Eikä koskaan imuroi vaikka koko lattiaa. Eilenkin hohhaili roskaista lattiaa katsoessaan, että täällä pitäs imuroida, ja imuri oli siinä vieressä lattialla (pölyyntyneenä sekin, putki irrotettuna ja pikkusuulake kiinni) hänen jäljiltään, kun viikonloppuna oli jotain imuroinut.

Ja just kun aattelin, että nuista yksistä vähempirupisista ompuista vois tehä paistoksen, totesin ettei oo tarpeeksi kauraryynejä. Meillä on yksi ahkera aamupuuronsyöjä, mikä on tietty hyvä mutta en oo tullu aatelleeksi että ryynit loppuu. En kyllä lähe kauppaan sen takia. Ehkä. Aamulla piti jo ex tempore ajaa junaseisakkeen sijasta koululle asti, kun juna oli hajonnut lähtöasemalle. On se opiskelijan onni, että on kortillinen ja autollinen eläkeläisäiti. Muuten olis myöhästyny.

Palautumisia

Ai että oli kiva nukkua tänäaamuna seiskaan! Sitten kaikessa rauhassa käydä koirien kans aamukävelyllä sumussa.

Naakat on palanneet jos mahdollista entistä runsaampina. Ei oo kukaan vielä ampunu pois. Siellä ne käkätti kirkon katolla.

Kuopus kävi yhen yön nukkumassa kotona, sen piti käydä sunnuntaiaamuna särkypäivystyksessä ku hampaisiin sattui. Sillä kun on niitä tic- ja jonkinlaisia pakko-oireitakin, joihin kuuluu mm. hampaiden pureminen ja yhteen pamauttaminen, ja sehän kyllä hajottaa hampaat nuoreltakin. Mutta kun sille ei voi mitään. Jotain fluorimömmöä sille pantiin ja neljän tunnin syömä- ja juomakielto. Tänäaamuna vein sen kaupan kautta koululle. Tulin toisen kaupan kautta kotiin ja vein esikoisenkin junalle. Oon vähän sen tossun alla, kun se nostaa niin kauhean metakan jos joutuu pyörällä meneen, ettei mua huvita kuunnella sitä. Oon ihan lapanen. Lapset ja koirat vie ku pässiä narussa.

Kyllähän nää hommat täällä kotonakin on ihan tekemättä, kun oon vaan töissä käyny ja väliajat nukkunu. Töissäkäynti herättää ajatuksia, joita olis kiva purkaa jollekin, mutta kun on vaitiolovelvollisuus niin ei oikein voi. Toisen työntekijän kans perjantaina vähän juteltiin sentään. Ja kyllä me emännänkin kanssa. Se alkaa olla aika kypsä kans.

Vein ei-mätiä omppuja lehmillekin lauantaina. Oli ihan rattoisaa pieniä niitä siinä navetan sivulla, kun näkymä oli tällainen:

Jos olis ollu vähän enemmän aikaa kerätä omppuja (keksin sen vähän myöhään) niin olisin saanu enemmänkin, nyt tuli tän verran paloja:

Jotku tykkäs, jotku ei, jotku säikähti noita :)

Perjantaina pitäs sitten jo ruveta saamaan jotain palkkarahojakin tilille. Lainarahalla taas menty ja nekin taitaa olla loppumassa. Niin niin, on mulla se hätävaratili, mutta ei oo kauaa, jos alan sillä elämistä makseleen. Pitäs tulla toimeen sillä mitä saa. Onneksi tytön navettahaalarit ja saappaat sai tilattua laskulla, niitä ei tarvinnu heti maksaa. Sillä alkaa viikon päästä navettajakso koulussa. Sisko avittaa taas tyttöjen koulunkäyntiä ♥

Pyykkäsin ja rohkeesti vein ulos kuivumaan, vaikka aamun ennusteessa luvattiin sadekuuroja ja vaikka niitä ei enää siinä näy, ne näkyy sadetutkassa. Ehkä ne väistelee meitä nyt, kun ne väisteli hellejaksollakin.

Pikaiset

 Sumua oli aamulla siellä täällä.

Vasikat nauttii puhtaista kuivikkeista.

Näin viime yönä sellasta unta, mikä sai mut aamulla ensi töikseni varaamaan ajan gynekologille kierukan poistoa varten. Se on ollu kohta 10 vuotta ja kun ikää alkaa olla yli viisikymmentä, se lisää jo syöpäriskiä. Mutta ei siinä unessa siitä ollu kyse, vaan uima-altaasta, joka oli puolillaan ruosteista vettä. Se oli puhdasta, kun menin lillumaan sinne, mutta ruosteista, kun nousin ylös. Sit se tyhjeni, ja kun yritin huuhdella sitä suihkulla, joku omi suihkun multa ja käski kääntää niin kuumalle kuin suinkin, ja sit se olikin silitysrauta.

Parin viikon päähän sain ajan. Ärsyttävä ajanvaraussysteemi, mutta annoin mie siitä palautetta kun kerran sitä kyselivät. Mutta sain sentään sen ajan. 

Ei tarvinnukaan olla yksin tänä aamuna; siellä oli harjoittelija joka teki melkeen kaiken :) paitsi että se ei oikein uskaltanu mennä lehmien sekaan. Reipas tyttö. Tai nainen. Siellä olikin kaikenlaista, minkä kans olisin ollu ihan ulalla - lääkitsemisiä ja testauksia ja rikkinäinen lypsyrobotti ja rikkinäinen lantaraappa ja sitä sun tätä. Nyt muistan, mitä unohdin tehdä sitäpaitsi. No, teen ensi tilassa kun nyt lähden. Hei taas!

Sieniä ja koiranjalkoja

Hirvittävän synkkä aamu oli. Nyt jo aurinko pilkahtelee ja on valoisampaa, mutta kun kuuden maissa heräsin (niin, just pääsin sanomasta että nukun kasiin nykyään) niin oli niin ankeaa ja synkeää. Kyllä se sitten iloksi muuttui, kun ulos pääsin. Suhteellisen lämmintä (jotain 16 astetta) ja puuskainen tuulikin oli lämmintä. Tai ei ainakaan kylmää.

Näin kanttarelleja ekaa kertaa tänä vuonna!

Pieniä ja kuivia, mutta niitä ne oli. Enempää en nähnyt. Enkä poiminut. Pari haperoakin näin.

Ja tämmösen, luulen että se on keltalieko. Pitää nopeesti ottaa kuva, jos meinaa saada otoksen, jossa ei näy koiranjalkoja. Aina tulevat siihen. Syötiin puolukoita koirien kans. Ne on kyllä niin ihanat lenkkikaverit, yleensä. Metsä oli hiljainen, ihan säikähdin räpistellen lentoonlähtevää lintua ja palokärjen huutoa. Ajattelin, että se on siinä kelossa, ja tiirailin sinnepäin, mutta ei ollukaan keloa enää! Se on varmaan viimepäivien tuulessa kaatunu.

Yyh, joudun oleen siellä navetassa viikonloppuna ihan yksin, emäntä on joutunu sairaalaan ja isännästä ei taida sinne olla. Ja jonku pitää lapsiakin kaitsia. Pystyn perustyöt tekeen, mutta en mitään erikoisempaa. Ja mahaan sattuu sappivaivaisesti. Toivottavasti menee ohi ennenku työt alkaa, ja toivottavasti en saa sitä flunssaa, mitä esikoisella tuntuu olevan tuloillaan.

Lentolenkkeilyä

Mun yöunet on näköjään pidentyneet ainakin kahdella tunnilla. Jos vapaasti saan nukkua, herään vasta kahdeksan jälkeen, kun vielä jokunen viikko sitten heräsin kuuden maissa. Tai seiskan viimeistään.

Kukkia sotkun keskelle. 

Anoppi soitti eilen yllättäen, että "ollaan tässä teidän pihalla keräämässä marjoja". On ollu kyllä puhe, että saa tulla millon haluaa vaikkei oltas kotonakaan, mutta hassua oli silti. Ihan mukavaa. Mieki maistoin, oli viinimarjat ihan hyviä, ei liian kirpeitä. Vois itekki kerätä, mutta tuskin tulee tehtyä.

Eilen kävin suolla kävelemässä. En tienny että se on suo (no olihan siellä aika märkiä kohtia ja ojia) ennenku jälkeenpäin kun kartasta katsoin.

Paljonkäytetyn näköinen polku siellä meni, että kaipa siellä jotku tykkää kävellä, vaikka mie totesin että ei tartte toiste mennä. Tällä kertaa Simply Walking mittas matkan nätisti, se on alkanu viime aikoina kenkkuileen. Vetelee suoria viivoja kuin olisin lentänyt paikasta toiseen, ja lopettaa laskemisen kesken matkan. Piti siitä välillä katsoa, että missä mie oikeen oon, kun rupes näyttään seutu oudolta.

Vielä niistä häistä. Minusta on kornia puhua kaunopuheisesti hääparin elämästä että "nyt perhe oli kokonainen" kun toisella on jo aiemmasta liitosta monta lasta. Siis kaksi perhettä, ja se ensimmäinen ikään kuin nollataan olemattomaksi. Puhutaan kuin kyseessä olis kaksi ihmistä, jotka ekaa perhettään kokoavat ns. puhtaalta pöydältä. Eihän se tietenkään olekaan sopivaa puhua häissä toisen puolison kanssa tehdyistä asioista, mutta ei minusta pitäs teeskennellä sitäkään, ettei niitä ole.

Pitäs lähtee koluaan varastoja, jos löytyis joku vanha patja. Mulla on tekeillä koiran peti. Jos sitten ikinä saan sen valmiiksi...

Selvisin :)

Kuvittelin, että ne häät on jotku isotkin, kun tuollainen entinen koulukaveri ja nykyinen lähinnä pelkkä fb-kaveri on kutsuttu, mutta ei ne ollu... ei pystyny piiloutuun ihmismassan taakse. Kyllä mie nyt kuitenkin mielestäni osasin käyttäytyä. Erinäisistä kommenteista kuitenkin ymmärsin, että ennakkokäsitykseni heidän ennakkokäsityksistään piti paikkansa. Ja se saunavaatimuskin esitettiin, kuten arvelin.

Keli oli lämpimämpi kuin pitikään, mulla oli liikaa päällä kun lennosta päätinkin laittaa sen synttälahjaksi ostamani tunikan ja caprit. Ja sitä hattua kun ei ollut niin aurinko porotti päähän.

Oli paljon turisteja, ja kaikenlaisia risteilyaluksia kulki sinnetänne, tässä tällanen historiallissävytteinen. Helsingissä sentään palvellaan turisteja vielä elokuussakin, kun muualla Suomessa tuntuu kaikki turistipuljut sulkeutuvan kun koulut alkaa.

Suomenlinnan (vino!) kirkko tuntui olevan kovasti naimaväen suosiossa, ei tää "meidän" ollu ees viimeinen pari uunista ulos, seuraavat tunki jo sisään kun pois päästiin.

Tällasia hirveitä virsiä piti laulaa. 

Ainoo mutka matkassa oli se, että miehen kenkä hajos. Sellaset Eccot sillä, joita se ei ollu vähään aikaan pitäny, ja niiden kumi oli sit hapertunu niin, että kertakaikkiaan mureni vähitellen koko kengänpohja. Mustia kuminpaloja jäi matkan varrelle. No eihän semmosilla voinu olla, piti lähtee metsästään jonkulaisia edukkaita kenkuleita heti mantereelle päästyämme. Missä vaiheessa Sokoksesta on tullu sellanen eliittikauppa, että alle satasen kenkiä ei oo? Miksei Tokmannilla ollu kenkäosastoa? No, hooämmästä löyty tyyliinsopivat tennarit kahellakympillä. Myöhästyttiin onnittelumaljoista mutta ehdittiin sopivasti ruokapöytään :)

Juhlapaikka oli toki sympaattinen ja kiva, ruoka oli maukasta ja bändi oli hyvä. Mie jammailin yksin tuolla ulkona pimeässä, kun en kehannu ihmisten nähen. Tanssilattia oli liian tyhjä siihen tarkoitukseen. Huomasin, että kun yhden biisin menin sinne akkaporukkaan hytkyyn, tuli heti ramppikuume enkä pysyny edes rytmissä. Nolona pakenin pöytään.

Siellä oli yksi naisihminen, joka pelasti mun illan, kun oli juttuseurana. Hyvin löyty yhteisiä puheenaiheita ja mulla meni kai joku puheripulivaihdekin päälle. Miehestä nyt ei seuraa ollu ku se vaan kuvaili. Illan isäntä yritti juottaa sitä ja mie kävin kaatelemassa sen tyrkyttämiä juomia sitten millon vessaan millon ulos... siis sitä viinaa riitti kyllä! Vessoissakin oli viinapulloja, että sielläkäydessäkin sai juoda. Invavessassa ei kyllä ollu jostain syystä mitään. Ruuan kans oli viiniä ja kylmäkaapissa olutta, siideriä ja kaikenmoisia breezereitä vapaasti otettavissa. Onneksi oli limua ja erilaisia kivennäisvesiäkin. Ihan hyvät bileet, mutta olin mie onnellinen, kun päästiin pois. Yli puoli vuorokautta kesti se reissu kumminkin.

Sunnuntai meni toipuessa, vaikka iltapäivällä oli tosi upea ilmakin. No, kyllä mie kuskailin lapsia sinnetänne, tein ruokaa ja saunottiinkin ennenkuin vietiin illalla kuopus asuntolaan, mutta vedin siinä jossain välissä pitkät päikkärit.