Nelisentuhatta kilometriä myöhemmin

Nyt on istuttu autossa sitten ihan tarpeeksi vähäksi aikaa! Norjan reissu on takana, yövyttiin Äänekoskella, Pellossa ja Kilpisjärvellä mennentullen ja palatessa, jottei päivämatkat tulis kohtuuttoman pitkiksi. Ja silti kypsyin tyystin.

Yllä on kuva Hammerstad campingin mökin ikkunasta iltahämärän laskeutuessa. Rauhallisehko paikka, mitä nyt bussilastillinen suomituristeja tuli melskaamaan yökauden, kun taivaalla oli revontulia. Mieki näin ekat kunnon revontulet noin 40 vuoteen. 

Ihan kivahan siellä oli käydä, mutta ei Lofootit ollu oikein mun makuun. Esimerkiksi koirien kanssa liikkumiseen soveliaita polkuja ei juuri ollut, ainakaan noin pienten koirien. Joka paikassa oli mutaa ja kivenlohkareita, ja jos oli tasaista niin se oli suota. Tai merta. Mulla oli toiveet korkealla merenrantojen suhteen, mutta ne oli joko aivan rakkolevämattojen vallassa tai sitten suurten kivenlohkareiden.

Nauti siinä sit rannalla käyskentelystä, kun on tuollaista. Pusikkoa ja ryteikköä (aivan liian reheväkasvuista mun makuun), lohkareikkoa tai mutavelliä. Tietä pitkin oli pelottavaa kävellä ilmankin koiria, kun pientareet oli kapeita ja autot ajoi kahdeksaa kymppiä, tai enemmänkin. Myös rekkoja meni paljon.

Tuota kuvaa ottaessani kävelinkin aidan mettänpuolella, kävin katsomassa laskuveden tekemää hurjaa virtausta sillan alla. 

Se ihan kaatui takaisin mereen tuosta lahdenpoukamasta. Pelottavaa. Miten lie olis pelottanu kattoa Saltstraumenia. En oo tienny, että vuorovesi tekee tuollaisia virtauksia ihan tavallisten pikkusiltojenkin alle. 

Turismi tuo varmaan paljon rahaa noillekin saarille, mutta kyllä siellä taisi porukat olla kyllästyneitä meihin. Joka paikassa luki "no camping" "no parking" "private parking" jne. No Reinebringenille kiipeäjille oli sentään tehty jonkulaista luvallistakin parkkitilaa, ja joku yksityinen keräs hyvät rahat Rytenin-kävijöiltä, jotka sai parkkeerata sadan kruunun maksua vastaan lammaslaitumelle. Me tytön ja koirien kans käveltiin parkkikselta 750 metriä Rytenille päin, päätettiin että tää ei oo meille. Alkumatka oli sellasia pitkoksia, joiden väliin koiralla putos tassu ja joiden päälle oli naulattu kapeita puita poikittain, että oli tosi hankala koirien (ja vähän ihmistenkin) kulkea, joten keksin "hienon" oikopolun missä ei tarttis niitä kulkea takaisin - ja sehän oli toki sitten suota ja mutaa lopulta sekin. Vuoren kasvillisuus oli imenyt edellispäivien sateet kuin sieni ja valutteli niitä hiljalleen alaspäin. 

Lepohetki Rytenin juurella. Huomaa ison koiran kuratassut.

Itse asiassa vähän kaikilla kallioseinämillä valui vesi. Siinä missä pohjoisempana se vesi tuli koskena ja putouksena ryöpyten, niin tuolla se vaan valuskeli pitkin poikin joka puolella.

Ilmathan meillä siis oli aivan erinomaiset - kun tultiin, satoi ja kun lähdettiin, satoi, mutta kaikkina muina päivinä oli poutaa ja jopa tosi lämmin välillä. Sellanen tuuri ei käy kuin kerran elämässä, että just se yks viikko, minkä viettää Lofooteilla, sattuu olemaan korkeapaineen aikana. Ja tosiaan ne revontulet. Ja niitä killistellessä olis halutessaan voinut nähdä myös Jupiterin, Saturnuksen, Neptunuksen, Uranuksen ja Marsin samalla taivaankannella. No Neptunus olis vaatinu ehkä vähän mun kiikaria järeämmän kaluston näkyäkseen.

Mutta norjalaiset ei osaa tehä kunnon leipää. Kaikki oli jotenkin likilaskuista jankkia, lisäksi mökin veitset oli niin tylsiä, että eväsleipiä tehdessä tuli hiki siitä sahaamisesta. Sitten keksin käyttää kaupan viipalointikonetta, ja homma helpottui selkeästi. Yks hyvä leivontatuote löytyi: Lefser med kanel og sukker! Tytär kuvaili että kuin olis jotain hyvää taikinaa syönyt. Ja miksei; voita, sokeria ja kanelia. Nam.

Pari asiaa, jotka pisti silmään: ukonhattua oli rikkaruohona siellä täällä asuntojen lähellä. En tiedä oliko luonnonvaraista vai viljelykarkulaista, kumpaakin lienee olemassa. Sitten karvarouskuja ja muitakin sieniä oli paljon, eikä ne näyttäneet olevan ollenkaan matojen vaivaamia. Olis ollu sienestäjän paratiisi.

Ihmeellisen vähän näkyi poroja tällä kertaa, mutta niistä mitä näkyi oli yllättävän moni valkoinen tai vaalea. 

Tähän viimeiseen (tällä erää) kuvaan liittyy hupaisa kauppa-asiointi: Kysyin myyjältä "do you have matches?" Myyjä oli ihan ??? ja mie koitin selventää että "tändstickor?" Myyjä änkytti "tändstikkk?" - tikut ei oo norjaksi samaa mitä ruotsiksi. Sitteku sanoi "fire sticks" niin se hiffas :) Fyrestik, nyt oon oppinu ainaki yhen sanan norjaa. Googlen kääntäjästä ei ollu apua postimerkkienkään ostossa, kun se kiepautti sanan jotenki englannin kautta (stamp= leima ja postimerkki) ja väitti että postimerkki on norjaksi stämpel. Mutta eihän se ole, stämpel on leima ja siinä asiassa ruotsi olis toiminu. Mutta siinä vaiheessa mie olin jo kuumeessa, joka nousi 39 asteeseen iltaan mennessä, ja aloin epäillä että koronatesti antoi väärän negatiivisen. Niinkuin olikin antanut. Norjassa oli käsidesiautomaatteja joka paikassa, mutta ne kaikki oli tyhjiä, eikä tullu sitten autossakaan oikein omia käytettyä. Se kostautui. Nyt oon jo paremmassa kunnossa, kuumetta oli pari päivää ja enää on nuha. 

Koskemattomuuteni on mennyttä!

 

Punkki se on, minun vatsanahassa. Kerran aiemmin, Yyterissä, oon pyydystänyt mahalla kipittävän punkin pois, mutta tämä ehti tunkea imukärsänsä minuun. Nyt kyttään, tuleeko punainen rengas, pyörylä on jo. Onneksi oon jo tottunut nyppimään punkkeja koirista, niin samalla tekniikalla se lähti tämäkin. Vaikka inhotti kyllä. 

Siitä viherpeukalosta keskellä kämmentä

 

No tässä kuvassa ei oo mun viherpeukalosta kyse, ihan on vaan kaurapelto täynnä isoja valvatinkukkia. Nuo (luomu)pellot on kuulemma vuokralla ja tuskin kukaan niitä käy katsomassa saati valvattia poistamassa. Ihana näky kuitenkin. Tuolloin oli vielä tosi kiva ilmakin, aurinko paistoi ja tuuli mukavasti.

Mutta siitä viherpeukalosta. Viime kesänä tallettelin niitä siemeniä oman pihan kasveista ja vähän muualtakin - joista sitten osa katosi - mutta jännästi zinniat on hyvin elinvoimaisia ja suunnittelee kukkimistakin!

Jännää, en uskonu että ne siemenet itäis. Samoin osa samettikukista on huonon itävyyden jälkeen kasvaneet reheviksi, ei yhtään häpiä kasvihuonesamettikukkia. Kukille. Miten tuo sanotaan, tuli taas blackout. 

Popcornit kylvin tänä vuonna sen verran aikaisin, että niistä saattaa joku ehkä tehdä pienen tähkänkin. Iso ehkä. 

Tuossa muutama maissinjyvän näköinen pallukka ainakin on, ja joissakin muissakin on sellanen paksu yläpää. Tähkähän kehittyy siellä lehtien suojassa. Kai. 

Mies sano että tänään saattaa kuriirifirma tuoda paketin, ja mie uskaltauduin vain lyhyelle koirankakatuskävelylle etten olis poissa kotoa. Just kun olin syömässä, tuli pakettiauto, mut ne ei tuonukaan mitään pakettia vaan tulivat asentamaan uudet tikkaat lumen taivuttamien tilalle. No, työmiehet teki työnsä ja lähti, ja myöhemmin kun olin taas syömässä niin tuotiin paketti. Siinä tuli miehen kuvauskopteri takaisin Euroopanmatkaltaan, takuuhuollosta. Toivottavasti on nyt kunnossa. 

Mua stressaa aina tällanen, onneksi en tienny noiden tikkaidenlaittajien tulopäivää, meni nyt tässä samalla stressillä. 

Mulle on itellekin paketti automaatissa, tilasin uimamekon. Tää mulla nyt käytössä oleva uikkari on ajalta ennen rintojen pienennystä, ja muutenkin isona venynyt vanhemmiten (10v.) lisää. Aina pitää varmistaa vedestä noustessa että yläosa peittää kriittisiä paikkoja eikä alaosa ole pudonnut. On siis 2-osainen tankini. Ihan kiva se muuten on, mutta ei vaan enää oikein toimi. Väristä tykkään, turkoosinkirjava. 

Näin sit rannalla kivan uimamekon yhellä naisella, ja aloin googletteleen että löytäisinkö itelleniki sellasen. Ja kun on tällanen aika niin hyvällä tuurilla jopa alennetulla hinnalla. Melkeen kaikki mustia tai jollain kamalalla kuviolla! Aina kuvitellaan, että isot naiset haluaa pukeutua mustaan tai tätikuosiin. Sit jossain EMPillä ja jossain muuallaki oli kivan värisiä, ni ei ollu kokoja. Jostain Klingeliltä löyty, ovh 80 ja alennuksessa 60... ei. Viimein löysin Jillsiltä sen saman mekon minkä näin rannallakin, ei alessa mutta postikuluineen nelisen kymppiä. Ehkä se menee taas ainakin sen 10 vuotta? 

Olisin innokkaana menny jo aamupäivällä hakeen paketin ja kokeileen sitä uimarannalla, mut ku piti oottaa sitä pakettikuriiria. Ja nyt on jo pilvessä taivas. Enkä jaksa. 

Netti on nyt pullollaan Loirin muisteloita, mie oon sivistyneesti hiljaa mutta täällä voin avautua: en oo koskaan tykänny Loirista. Arvostan sitä pitkän uran tehneenä, suosittuna näyttelijänä ja laulajana, mutta inhoan kaikkia Uuno-elokuvia ja Speden sketsisarjoja, missä se näytteli. Sen räkästä ääntä. Niitä ylipursuavan tekokaihoisia Lapin kesä-biisejä, joita äiti aina kännissä lauloi. Se siitä, helpotti. 

Mies tekee töissä nyt sellasta vuoroa, että sen pitäs tehdä 4 päivässä 5 päivän tunnit ja pitää perjantai vapaata, mutta töitä on niin paljon että luultavasti perjantainakin pitää olla töissä ja tänäänkin se meni ihan hiton aikaisin (sinne ei edes sais mennä töihin niin aikaisin) ja paiskii hommia niin, että pelkään sen taas väsyvän ja joutuvan saikulle. Sit se on kärttyväsyny. Eilenki ehotin, että meen kauppaan itekseni ja se saa levätä ja lämmittää saunaa kaikessa rauhassa, mut ei, mukaan piti tulla, kuskiksi. Sitten se kiukutteli siellä kaupassa ku pitäs olla saunahommissa ja mulla kestää ku mietin tulevien päivien ruokapolitiikkaa ja valkkaan mahollisimman halpaa ruokaa. Sanoin kyllä aika napakasti että tarjosin sille mahdollisuutta jäädä kotiin mutta sen oli pakko tulla mukaan. Se haluaa aina olla marttyyri. 

Mummun Tyttö alias Jättivauva on tulossa kai viikonloppuna taas hoitoon, kun tyttäret menee jonneki festareille. Huoh. Onhan se ihana, mutta...

Niin helppoja on nämä mummokoirat siihen verrattuna.

Eh

Aurankukka

 Mun olematon viherpeukalo on kaiketi surkastunut lopullisesti. Laitoin tosiaan 2 pussillista kesäkukkia tai niittykukkia lavankauluspenkkiin, niin sieltä on noussut muutama hassu aurankukka, ohkanen pikkuruinen unikko, pari ruiskukkaa ja apilaa. Huijausta, tai sitten ei vaan mulla kasva.

 Talven yli onnistuneesti hengissäpidetty tulikruunu on ollu koko kesän ihan vaivainen kurppana. Se ainoa linnuilta säästynyt ruusupapu on kyllä kasvanut - latvoin sen että saisin pari haaraa siihen - ja pari kukkaakin pusertanut, mutta yhtään papua niistä ei ole tullut. Eli ei ole enää ensi kesänä ruusupapuja.

 Yhteen orvokkiruukkuun on kuollut jo kimalainen ja kaksi perhosta, mitä lie myrkkyorvokkeja. Kahdesta kaurakylvöksestä kasvoi vain toinen - liekö linnut syöneet siitä toisesta siemenet. Ostamistani kolmesta marketasta kaksi kuivetti kaikki kukat ja nuput eikä ole toenneet vieläkään. 

 Retiisit ei kasvattaneet juureen mitään, mutta kukkivat kyllä nätisti. Ne oli parvekelaatikossa, maassahan meillä ei kasva muut ku rikkaruohojen juuret. 

 Popkorni sen sijaan on saanut jo muutaman tähkän näkyville, mutta kyllä niitä on juotettukin ahkerasti.

 Eilen yritin lähtee taas uimarannalle sähköpotkulaudalla, mutta sen takarenkaassa oli joku ihme patti ja se ryskytti niin ettei matkanteosta tullu mitään. Kaivelin sit muutamia kiviä siitä renkaasta pois, en tiedä auttoiko yhtään... piti tänään lähtee sillä rannalle, jos olis voinu ajaa, mutta väsytti (luultavasti särkylääkkeen takia) ja menin ensin vähän torkahtaan. Heräsin noin kolmen tunnin kuluttua siihen ku mies tuli töistä. Pöh. Kaunis päivä meni nukkuessa, kun en ees heränny ku vähän ennen kymmentä. Autolla sitten illalla pääsin kuin pääsinkin rannalle pulahtamaan. Huono onni kulkuvälineidenkin kanssa. 

 Ilmatieteen laitos varoittelee huomisesta sade- ja ukkosrintamasta, mutta mejän alueelle niiden ei pitäs tulla. Sääennusteen mukaan kaunis kuuma päivä tiedossa. Alkuviikosta jyrähti vähän meilläkin. 

 

Jättivauva ja Saapasjalkakoira

 

Zombie täällä taas. Lueskelin kyllä toisten postauksia, mutta en oikeen jaksanu kommentoida.

 Esikoinen kävi koiransa kanssa ja haki metsästä mustikoita, teki mulle piirakan 💓 Luulin jo, etten saa tänä kesänä piirakkaa, kun en pysty ite poimimaan marjoja. Oon nyt viimein hyväksyny sen, että mun niskat ei vaan kestä sitä, ja onhan se toisaalta vapauttavaa kun ei tarvi miettiä aina mettässä käydessä, että voi voi pitäs tulla poimiin nää mustikat. Napsin niitä suuhuni joka päivä lenkillä käydessäni, ainakin jos reitille osuu mustikkametsää. Paljon on poimijoitakin kyllä. 

Piti käydä tänään uimassa mutta en sit ehtiny ku tyär ja koira toi muuta puuhaa. Kävin mie alkuviikosta tai joskus pari kertaa sähköpotkulaudalla uimarannalla, sosialiseerasin siellä ihan vieraiden ihmisten kanssa. Osannen vielä toimia ja käyttäytyä yleisten normien mukaisesti, se on hyvä testata välillä. Mutta on se aika rytyyttämistä sillä laudalla, kun joutuu meneen osan matkaa huonolla asfaltilla. Hiekkatiekin on parempi kuin rypyliäinen vanha asfaltti. Ja aika äkkiä mie opin sillä menemään, vaikka huteraa se meno alkuun oli. 

Eilinen meni stressissä kun kuopuksen koira oli meillä tytön käydessä isänsä kanssa autokauppoja tekemässä pitkin maailmaa. Koko päivän olivat muualla, mie olin tosi tosi väsynyt päivän jälkeen, vaikken paljon mitään tehnyt. Oon semmonen hermokimppu kyllä välillä. 

Jättivauva

Mutta tänään aamulla kun menin kahvikupposen kanssa pihalle oli tosi hiljaista, lintujen siipien pärähtelyjä ja ääntelyjä lukuunottamatta. Ei ketään kulkenut tielläkään. Nautin, suunnittelin uimareissua ja olin levollinen siihen asti, kun esikonen soitti ja kysyi haetaanko me se tänne. Olihan niitä kiva nähdä, pitkästä aikaa, eipä sillä. Koirakin ilahtui mejän näkemisestä. Mie ilahduin sen ilahtumisesta. 

Saapasjalkakoira

Se oli hassua, miten pieneltä Mummun Poika tuntui nyt, kun on tottunut katseleen Jättivauvaa. Se on kasvanut niin hurjasti! Eikä oo vasta ku viis kuukautta. Ja ku Mummun Pojalta on ajeltu karvat lyhyeksi niin sekin tietysti pienentää. 

Ukkonen jyrähti kerran aika lähellä. Eka kunnon jyräys tänä kesänä. Mutta jäikin vissiin ainoaksi. 

Norjan reissu ilmeisesti toteutuu, oon jo syynäillyt kartoista reitin vartta, olisko siellä kivoja käyntikohteita. Myrlandin ranta ja Sir Henrin vesiputous ainakin. Meillä on pari kirjaa automatkailijoille, niistäkin saa vinkkejä kun vaan jaksaa kahlata. 

Vihaostos

 Viime kesänä ostin Torista viidellä kympillä tavallisen, vaihteettoman polkupyörän. Paskan möivät. Heti irtos ketjut kun olivat niin löysällä, ja tänä keväänä takapyörän laakerit hajos että piti ostaa uusi takavanne - se jo tuplas pyörän hinnan. Nyt viikonloppuna ajattelin lähteä tekemään pienen pyöräretken, niin olikin keskiö hajalla, polkimet oli ihan holtittomat. Onneksi oli vain hupiajelu mielessä, olis hivenen potuttanut, jos olis ollu tarve ajaa jonnekin hammaslääkäriin tai muualle, mihin olis ollu päästävä. Olis pitäny soittaa taksi. En oo vuosikymmeniin soittanu taksia, en varmaan enää osaiskaan. 

No. Mies on ostanut jo pari vuotta sitten sähköpotkulaudan, joka on tosin nyt kuopuksella työmatkakäytössä, ja esikoinen (jolla on mun sähköpyörä ollu työmatkakäytössä) osti sähköpotkulaudan poutapäivien työmatkakäyttöön. Sateella käyttää edelleen mun sähköpyörää. Mies oli pari päivää aiemmin sanonu jonkun myyvän käytettyä lautaa halvalla, ja mie suutuspäissäni pyörän hajoamista harmitellen pyysin sitä tekeen tarjouksen siitä laudasta. Eihän mulla olis varaa, taas on kajottava säästötiliin, mutta niin on joka tapauksessa, kun lupasin osallistua siihen syksyn Norjan-reissuun. 

Kyseinen myyjä ei sitten antanut puhelinnumeroaan, hänellä oli sellainen periaate, joten mies teki tarjouksen toisesta vielä halvemmasta (tosin enemmän käytetystä) laudasta, ja haettiin se sitten eilen Tampereelta. Toivottavasti edes se on hintansa väärti. Onhan mulla opetteleminen sen kanssa, huteraa on meno ainakin vielä, mutta ehkä sillä tulee sit käytyä esim. kirjastossa, tai jos vielä kesäisiä ilmoja tulee niin vaikka uimassa...

Paluumatkalla kierrettiin Pälkäneen kautta, ja pitihän se koirantassun jälki rauniokirkon ovensuussa käydä katsomassa taas.

Ja sitten siellä seinällä kasvaa valkoinen kissankello!

Näkyy kun tarkkaan katsoo. Toisella puolella ikkunaa oli melkein samassa kohtaa sininen kissankello, kuin ne olis oikeen istutettu sinne. Mutta että valkoinen, kun niitä ei ihan joka paikassa kasva muutenkaan. 

Että mie tykkään tällasista vanhoista, historiaa huokuvista raunioista ja rakennuksista. Tuossakin joku tosivanha kalmisto alla, ja kirkkokin on tosivanha, katolisen uskon aikaan tehty. Ja ollut heinälatona ja ties minä. Haluaisin tietää, minkälainen se oli uutena...

Orvokkikatsaus 2022

Vielä noiden vihanaamaorvokkien geenit roikkuu mukana, vaikka on mennyt aika monta orvokkisukupolvea siitä, kun vahingossa ostin vihanaamoja. 

 Viime kesänä heittelin punaisten orvokkien siemenpalleroita tuonne toiveena saada vähän erilaista väriä, mutta ei taida punainen olla kovin dominoiva. Vähän tollasta epäämääräisen likaista sävyä. Tänä vuonna mulla ei ole kuin keltaista orvokkia, heittelen sen siemeniä sitten sinne. 

Poliisit ajo takaa motoristia mejän ohi! Hurrjaa menoa täällä maalla. 

Niin ja sitte mun kauraämpäriin oli kasvanut tällanen kukka:

Näyttää ihan pieneltä neilikalta. Myös hiekka-astiasta siirretyn oranssikeltanon mukana oli siirtynyt yllärikasvi, joku mehitähti vissiin.

Siellä se hauskasti kurkistelee lehtien seasta. 

Mie oon ollu tosi tosi maassa viime aikoina, ja hirveästi energiaa menny siihen, kun torjuu ikäviä ajatuksia. Netissä roilaaminen ja kirjojen lukeminen siihen jossain määrin auttaa, mutta on tällanen aika typerää. Kaikki on hyvin ja maailma on kaunis, mutta mie en näe sitä. Maailma on sitä paitsi menossa aika kurjaan suuntaan, vaikka mun lähin pikkuympyrä onkin kaunis. Ei vaan tahdo jaksaa tämän pään kanssa. 

Ja ihan käsittämätöntä kun ukkoset on riehuneet joka puolella maata, mutta meillä ei. Tänään se tuli lounaasta (aiemmat tulleet itä-etelä-suunnilta) ja yhen kaukaisen jyrinän kuulin, ennenkuin se taas suli olemattomiin ja ropsautti vain vähän sadetta. On tämä jännä paikka. (ei se viime postauksessa kuvattu ukkospilvikään antanu mitään)