Rouhetta ja piihappoa

 Sääennuste näytti plussaa, mittari näytti plussaa ja luulin että olis sosekeli, mut olikin rouhekeli. Mutta kyllä kumisaappailla pääsi siinäkin kelissä. Kevät tuoksahtaa aina välillä nokkaan tuulen mukana, vaikka paikoitellen lunta on paksustikin. Pyörätiet on melko kuivia, mutta heti jos menee harvemmin auratulle tielle saati polulle, niin lunta ja päivemmällä loskaa riittää. Jäätäkin siellä alla. Ja koiran tassuja saa olla pesemässä joka lenkin jälkeen, mutta eipähän oo enää ku neljä tassua aiemman kahdeksan sijaan. 

Käytiin eilen muuttolintuja etsimässä, löydettiin pari töyhtöhyyppäarmeijaa, telkkä ja kurki. Pulmusia toivoin näkeväni, ei näkynyt. Muhkeat vesimäärät oli pelloilla. 

Maha on taas kenkkuillut, torstaina oli kunnon kipukohtaus, mut ei niin kova että olis päivystykseen pitäny lähtee. Sen jälkeen on ollu lievempiä kipuaaltoja ja välillä jopa ihan oireetonta. Etsin tuskissani apteekista jotain ruuansulatusta helpottaan (oon diagnosoinu ton ite tavan ruuansulatushäiriöksi) ja pahaa oloa lievittään, ja ostin piihappogeeliä. Se tuntuu hieman auttavan, ainakin oksettavaan oloon, mutta on se aika kamalaa nieltävää. Ei se pahalle maistu, mutta niinku olis hiekkapölyä geelissä, pöly juuttuu kurkkuun kutittaan eikä meinaa millään lähtee eteenpäin. Viimeksi tänään aamiaisen jälkeen kipuili. 

Tilasin netistä ruuansulatusentsyymiä kokeiluun, ne on vaan sikakalliita. Ja kun tää on vaan ajoittaista, välillä menee kuukausiakin ilman.

Joutaisin romukoppaan.

Mut Mummun Tyttö oli taas ilahuttamassa pari yötä, kun emäntänsä kävi Ainoareenalla konsertissa.

Flow

 Jaa että kevät alkoi virallisesti. Mikäs siinä. Lumimyrskyn jälkeen on ollu ihan mukavia kelejä, tänään ei edes tuullut kovaa. 

Lumen ja tuulen yhteistyötä

Eilen liukastuin, olin juuri kuivaamassa vuotavia silmiäni ja astuin mustalle jäälle, jota oli laikku paljaan ja hiekoitetun asfaltin keskellä, ja rojahdin koko 90 kilon voimalla polvelle, jonka alle jäi hiekoitussepeliä. Tuli reikiä housunpolveen ja nahkaan ja sattu niin s****nasti. Onneksi olin jo tulossa kotiin, kotona lunta pussiin, jalka ylös ja lumipussi päälle. Ja onneksi ei ollut pää joka otti siihen sepeliin ja asfalttiin. Siinä kropan tärähtäessä tulin jännästi tietoiseksi keuhkoistanikin...

Ihana joogaohjaajakin muokkas ohjelmaa niin, että ei ollu polvillaan oloa 💕

Ne sade- ja myrskypäivät kyllä jotenki hidasti mua, ei meinaa päästä liikkeelle eikä tehtyä mitään. Tekis mieli vaan jumiutua sohvaan ja sit jos niin tekee niin tulee kauhean huono omatunto kun ei tee sitä tai tätä muuta. 

Oon lukenu Juha Hernesniemen muisteluita, ne poikkeaa monen muun omaelämäkerroista sillä, että se sanoo useasti olleensa tyhmä ja luulleensa liikoja itestään. Sellasista asioista yleensä vaietaan, jos ylipäätään on tullu edes mieleen. Aika mielenkiintoinen kirja kyllä, etenkin potilaskuvausten kohdalla. Oon oppinu jonkun uuden sanankin siitä, esim. hemostaasi. Kaikkia termejä googlekaan ei oikein osannut selventää, kuten etu- ja takakuoppa. Miten herkkä kapistus ihmisen aivo onkaan, yksi varomaton kosketus ja potilas ei herää enää koskaan. 

Ne miehen sukulaisen hautajaisetkin olis, mutta ei me oikein voida sinne lähteä. Pitkä ajomatka, ja jos menee junalla niin pitäs sitten kulkea taksilla pitkät matkat siellä päässä ja etsiä joku yöpymispaikkakin. Ja koira pitäs saada jonnekin hoitoon. Se on vielä sillä viikolla, mikä on miehen lomautusviikko, ja se meinas etsiä jonku työkeikan sille viikolle, ja sehän voi jatkua vaikka lauantaille asti. 

Tytön näyttökokeet lähestyy ja toivottavasti myös valmistuminen. Ostin sille kannustukseksi stetoskoopin. Viimeks ku käytiin eläinlääkärin vastaanotolla niin se niin ammattitaitoisen näköisesti kuunteli koiran sydäntä jonkun hoitajan nimikoidulla stetoskoopilla, ni aattelin että se saattas arvostaa omaa. Kuuntelin sillä omaa sydäntä, ja tuntu vähän kammottavalta kuulla se rumpsun rumpsun sieltä omilla korvilla, vaikka oonhan mie sitä verisuonten välityksellä korvissani tottunu kuunteleen sitä, kun sattuu sillä tavalla tinnittään. Koiralta kuuntelin kans, ja erotin sen wuush wuush sivuäänen, kun läppä vuotaa. Miehen sydäntä oli vaikea kuulla sen "turkin" läpi, sanoinki että sun sydän ei lyö. Se sano jaa. 

Vein äsken linnunmakkaran lintujen ruokintahäkkiin, ja siellä oli kauheasti jäniksenjälkiä.

Jänis istui maassa kerran jos toisenkin. Pari kertaa nähtykin, ja monta kertaa riistakameraan tallentunut piharusakko.  

Hankikeli

 Mulla on taas monena aamuna soinu päässä joku kappale ihan ilman mitään yhtymäkohtaa uneen tai muuhun. Tänään soi Petteri Punakuono, eilen se hirveä Kivikasvojen "Made in Finland" (Tankeros love) ja toissapäivänä joku ysärin teknohitti jonka nimeä en muista. Miksi, oi miksi? Ei mitään järkeä rallattaa heti aamusta jotain tuollasta.

Heräsin muuten siihen, kun unessa paukutin pöytää ja yritin sillä säikyttää pois tiikeriä, joka lymyili pöydän alla. 

Mut aivan mahtavia kelejä oli muutamana päivänä tässä! Kävelin kilometritolkulla ihania kantohankia pitkin peltoja auringonpaisteessa.

Osmankäämit pursuili

Eilen sitten alkoikin vesisade, jota aikoo jatkua kolme päivää ja sitten vaihtuu lumisateeksi. Mutta olishan se ollu liikaa vaadittu että tuollaiset ulkoiluilmat olis jatkunu. En tiedä ruskettuiko naama muualta, mutta posken maksaläiskä ainakin ruskettui. Ja soikio koiran hännän alla, mikä on paljaana kun haalarissa kulkee. Se ei kyl rusketu, se mustenee.

Onneksi ehdittiin kävellä junalle ja asemalta eläinlääkärille ennen kuin sade alkoi. Sydänvika on pysyny ennallaan, ja on lupa jatkaa sitä nesteenpoistolääkettä minkä alotin edesmenneen koiran lääkkeellä, kun koira on ruvennu yskimään. Keuhkot kuulemma kuulosti normaalilta, onneksi. Aivan hurmaava bullterrieri oli vastaanotolla kans jonottamassa, se heilutti häntää jokaiselle kulkijalle ja sen isäntä kertoili juttuja siitä ja edellisistä koiristaan viihdykkeeksi, kun lääkärit oli vähän myöhässä. Kyllä mulla taitaa sydämessä olla lämmin kohta (pappojen lisäksi) terriereille. Sen isännänkin saattoi kyllä luokitella papaksi, harmaa tukka ja parta oli. Ilmankos...

Mut ihan hyvä oli kun olivat myöhässä, niin sain olla lämpimässä pidemmän aikaa - mies pääsi hakemaan vasta töiden jälkeen ja siihen oli aikaa, ja alkoi se sadekin. Eläinlääkärin odotustilat on niin pienet, ettei siellä voinu turhia oleskella.

Mustarastas alkoi laulella viikonloppuna, sain jotenkuten ruuvattua sen pesälaudan saunan räystään alle. Ja ripustin yhden uuden pöntönkin, jonka ostin jo talvella. Yritin putsata vanhoja pönttöjä, mutta tahto olla jäässä avausmekanismit. Ja jotku on semmosia mitä ei voi ees avata, mutta eihän niitä luonnonkolojakaan kukaan putsaa. 

Viime vuoden ensimmäinen listaan merkattu lintulaji, sinisorsa, oli nyt vasta 25. Oli niin kylmää ettei niitä nyt alkuvuodesta näkyny kaupungissa, eilen näky tulleen tuohon kylän ojalle. 

Mun "to do"-listalta on nyt kaikki vedetty yli, pesälaudan kiinnitys oli viimeinen. Vai olikohan se joulukranssin poisotto ulko-ovesta, en oo varma. Joka tapauksessa pitäs alkaa keksiä uutta tekemistä. Sää ei houkuttele ulkoilemaankaan. 

Miehen sukulainen menehtyi tällä viikolla, se meni fyysisesti terveenä ja pirteänä dementiahoitokotiin ihan vasta muutama kk sitten, kaatui siellä pahasti mutta toipui ja nyt yhtäkkiä neljän saattohoitopäivän päätteeksi kuoli. Ruumiinavausta ei tehdä. Minusta omituista sellanen. Jäätiin miettiin että jätettiinkö kaatumisen vammat tutkimatta ja hoitamatta, mutta saadaan miettiä niitä jatkossakin, koska asiaa ei selvitetä. Tytär ja hoitohenkilökunta kai aattelee, että olis se kuollu kumminki joskus.

Sain muuten naistenpäivän kunniaksi kukkia ja suklaata! En muista oonko ikinä ennen saanu muutaku toivotukset. Ilahduin kovin. 

Ja pääsiäisruohoa on kylvettynä.

Maaliskuu

 Kevät, kevättalvi on mulle ristiriitaista aikaa. Toisaalta rakastan sitä, kun valo lisääntyy, linnut alkaa laulaa, lumi sulaa ja vesi tekee puroja, muuttajat palaa ja metsä tuoksuu... toisaalta tämä pää tekee omia tepposiaan, kasaa ahdistusta ahdistuksen päälle, muistaa liikaa ja liian surullisia asioita, viisto auringonvalo valaisee kodin pölyjen lisäksi myös jotain pahoja tuntemuksia hamasta lapsuudesta tai jostain. Itku ja ilo vaihtelee. 

Ehkä mun on ostettava koiralle uudet kupit, kun vanhat muistuttaa edesmenneestä elämäni rakkauskoirasta. Ensimmäinen kevät 11 vuoteen ilman sitä. Ja sitä seuraa kesä. Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Mies viimeksi tänäaamuna puhui toisen koiran ottamisesta, ihmetteli mun vastahakoisuutta. On mulla siihen ihan validejakin syitä - yhden koiran kanssa on helpompaa kuin kahden, tämä koira on äkäinen eikä taatusti sulata ketä tahansa toista koiraa, ja se opettais heti huonot äksyilytapansa uudellekin koiralle. 

Naapurissa asui se mun rakkaan koiran suuri rakkauskoira, joka menehtyi vuosi pari sitten, ja ne on nyt ottanu toisen koiran vanhan kaveriksi. Elämä jatkuu ainakin muilla. Ite aina vältelly kuolleiden koirien omaisille puhumasta siitä menneestä koirasta ku oon aatellu, että se on niille mukavampaa, mutta ite oon huomannu, että haluan puhua. Tällä viikolla eräs iäkäs herra oikein pysäytti ja sammutti auton paneutuakseen jutteleen mun kans ku vastakkain osuttiin pikkutiellä. Ei oltu juteltu aikoihin, ja se pahoitteli toisen koiran poissaoloa. Puhui oman vaimonsa muistisairaudesta. Mie niin tykkään jutella näiden kylän pappojen kans. Yks on semmonen joka ei ilmeisesti pidä koirista tai minusta mutta on kohtelias kuitenkin, mutta ainaki neljä on semmosta jotka juttelee aina ku kohalle osuu. Mummeleita on vähemmän.

Hmm... mie, ihmisvihaajaksi itseni määrittelevä, sanoin juuri että tykkään jutella?! No, papat on poikkeus. 

Oon ruuvannu uuteen linnunpönttöön kiinnitystä helpottavat ruuvit sivuille ja tehny sen mustarastaan pesälevyn laitettavaksi räystään alle, mutta on lunta vielä liikaa, että sais niitä ripusteltua. Mutta kaipa se sulaa tätä menoa, ku on nolla- ja plussakelejä. 

Uutisissa on kauheasti juttua syyhystä, ja joku ihotautilääkäri sano että se on ihan todellinen riesa ja että se olis pitäny kategorisoida heti tartuntataudiksi ja kohdella sen mukaan. Jos hoito maksaa tuhansia perheeltä niin ihmekö tuo, jos kaikilla ei ole varaa sellaseen ja se leviää yhä uudelleen. Uusi pelkomurhe entisten lisäksi. Ja täällä mie mökissä kökötän ja murehdin kaikkea. 

Kasettirumba rusettikamba

 Tuli koiran paita valmiiksi. On se vieläki vähän iso, mutta eipähän ole tiukka ja on tilaa kasvattaa turkkiakin alle. Nyt se on aika lyhyessä karvassa - paitsi päästä.

Ei ehtiny pakkasille, nyt sattaa vettä. Plah. Mies jo teki ojia pihalle ku vedet jää seisomaan jään päälle. 

Hävitin yhen pussillisen vanhoja c-kasetteja, säästin vaan tärkeimmät. Ensin kysyin mieheltä saako sen kasetteja hävittää ja se lupas, sit se tuli kumminki siihen että älä nyt sitä ja tuota ja eikö ne nyt olis voinu olla siellä. Mie vaan halusin päästä roinasta eroon. 

Löysin samalla vanhoja rillejäkin, 80-luvun puolivälistä ainakin. Voi jestas. Mutta se oli sitä aikaa.

Mies sai ennakkoilmoituksen että jossain kohtaa tulee lomautuksia, ja minua alko ahistaan jos ei saadakaan laskuja sitten maksettua. Ja ehkä siinä oli (teko)syy miehellekin lopettaa kaljattomuuskautensa, ja seki ahisti minua. 

Tänään jatku ahistus, mutta sain tuon Mummun Tytön emotional support dogiksi. Tyär meni kaverilleen, jolla on pieniä lapsia niin ei halunnu viiä vöyhäkettä sinne.

Jahka sade taukoaa, meen ulos.

Räyhät

 No olihan se iso. Piti purkaa ja tehä uusiksi, ja uuteen tuli sit jalanreiät liian kauas toisistaan, mutta enää en pura. Lankaa jäi lahkeisiinkin, jos neidit sellaiset haluaa. Vielä ei oo päässy kokeileen.

Lunta tulee. Eilen kolasin koko pihan ja tänäänkin kävin niitä ensimmäisiä hiutaleita tönimässä pois. Jos ilmastonmuutos etenee - ja miksi ei etenisi - niin meiltä ei tuu lumi loppumaan. Ellei se sit tuu vetenä. 

Aamummalla oli vielä vaan sumua, oli äkkiä lämpö noussu. Koirakin suostui kävelemään lenkin, kun oli ihan hyvä ilma eikä satanu jäätikkuja vaakasuoraan, niinku eilen.

Matkalla on tollanen "ulkopeili" jonka edessä oon monesti nähny variksen koputtelemassa, ja nyt niitä oli kaksi. Hirvee mekastus ja räyhääminen omalle peilikuvalle! Toinen oikein syöksy ilmasta heijastuksensa kimppuun. Kauempaa kuunnellessani luulin, että vähintään joku raato on jossain, mistä ne tappelee. Mut ei; peili. Vois kuvitella variksen olevan niin viisas lintu, ettei menis tuohon halpaan, ainakaan toistuvasti ja pitkiä aikoja. 

Tein lasagnea ja siitä tuli älyttömän hyvää! Sit taistelin itteni kanssa etten leipois jotain hyvää ku sit syön sen kaiken ja lihon mutta kun kerran on uuni kuumana ni on tunne että pitää jotain muutakin siellä paistaa joten teimme kompromissin ja puolikkaan annoksen marjamuffineja, kuusi kappaletta. Kaks jo söin...

Lenkiltä palaaja jäänökäre parrassaan

Aamulla varhain kun sää oli parhain

 Aikanen aamu ja revontulihälytyskin napsahti just. Ei kyllä näy tuleja, ja naapurin talo on semmonen hiton majakka ja valosaaste, ettei varmaan näkyis vaikka oliski. Emmäkyl tajuu miks pitää olla niin kirkkaat valot yökaudet, pelekääkö ne pimmeetä. Kevon revontulikamerassa näkyy kyllä.

Heräsin kolmelta murehtiin sitä, että eilen koko päivän kutomani koiran villapaita on Mummun Tytölle varmaan liian iso, ja pitää purkaa tyyliin kymmenen tunnin työ. Kaheksan ainaki. Sormiki kulu puhki ja piti paketoida, on vähän hankala kirjottaakin sen takia. On pakko käydä tänään sovittamassa tekelettä ja kattoa, minkä kokoseksi se pitää tehä sitten ku sen on purkanu. 

Pakkasia taas ollu, ja joku päivä tässä taisin saada niskaan kylmää ku yön aikana oli joku lihas krampannu tai jotain, oli kipee eikä pää kääntyny vasemmalle. Ei kumpikaan niistä isoista lihaksista niskassa/kaulassa vaan joku pieni jossain syvemmällä. Nyt on ollu kaulaliina tiukasti ulkoillessa. Ei liian tiukasti.

Miehen töissä on inventointi, se on ollu eilen töissä ja menee tänäänkin. Tuolla se aamiaismysliä mättää menemään. Rankka työrupeama kyllä, 12 päivää putkeen. Köyhyys teettää... ilman velkoja ei ois ees köyhä. On se itekki alkanu sen jo tiedostamaan, että velat pitää maksaa takaisin ja niiden makselemiseen hupenee iso osa tilistä. 

Kahvikupposen jälkeen voiski jo ottaa koiran kainaloon ja mennä takas sänkyyn.