Yöllä heräilin kuuntelemaan sateen ropinaa, mutta se ei entiseen tapaan rauhoittanutkaan, vaan mielessä pyöri ikävät asiat - menneet mokat ja typeryydet - ja aamulla jostain syystä, ehkä jonkin unen takia, mietin, miten lapseni kuvailisivat lapsuuttaan. Ja se johti tietysti siihen, että aloinkin itse kuvailla omaa lapsuuttani kuvitteelliselle kysyjälle ja siitä fiiliksestä ei sitten ole päässyt irti. Mun lasten lapsuudessa on kuitenkin ollut läsnäolevia aikuisia, jotka on kuunnellu ja ottanu todesta ja jopa tehny asioiden eteen jotain. Niitä ei ole jätetty selviämään yksin.
Tänään tai viimeistään huomenna pitäisi tulla taas maailmanloppu. Tulis vaan. Ei haittais yhtään.
Tänään on myös itsemurhan tehneiden muistopäivä. Isän isä, isän pitkäaikainen naisystävä ja yksi mulle tärkeä ihminen (jota en kyllä ikinä livenä tavannut) on tehneet itsemurhan. Itsellä se on ollut lähellä pari kertaa. Suunnitelma on hiottu, mutta tuskin ikinä sitä käytän. Siksihän hoitoakin olen yrittänyt hakea, mutta niin huonosti on ainakin täällä, että jos tosissaan olis suisidaalinen ihminen, niin kyllä kolmessa kuukaudessa lääkärinaikaa ootellessa ehtis tekeen mitä vaan. Ehkä se on tarkoituskin, niin on vähemmän hoidettavia jonossa.
Nyt taitaa olla niin mustat mietteet, että on ehkä parempi, kun keksin kirjoittamisen sijaan jotain muuta puuhaa... kattelen vaikka sadetta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Omituinen höpöttäjä
Monesti on tehnyt mieli kirjoitella tänne, mutta en ole jaksanut. Ja pääkin on usein aivan tyhjä omista ajatuksista - mutta jos sitä ei täy...
-
21. anniversary Tänään on 21. hääpäivä. Muistan, kun täytin 21 vuotta - silloin tuntui takana olevan ihmisikä, mutta ei tämä viimeisin... -
Otsikon lausahdus on esikoiselta, kun se kuunteli mun peppurointia yrittäessäni tehdä paarmankarkotinta. Tuntuu että mikään ei pysy käsissä... -
Tänään tulee lapset kotiin! Toinen on keleistä huolimatta saanut naamansa poltettua. Täällä oli tosiaan maanantaina peräti 27 astetta lämmin...
Marraskuu on kyllä masentava. Mennään päivä kerrallaan laahustaen <3
VastaaPoistaJoo, huomenna on jo vähän paremmin. Toivotaan.
PoistaJoskus on syvissä vesissä, ei kai sille mitään voi. *hal*
VastaaPoistaKiitos, toisinaan on näitä päiviä, että ollaan syvällä jo heti aamusta.
PoistaISO Halaus!
VastaaPoistaPäivä ja hetki kerrallaan, koskaan ei tiedä mitä elämä vielä tuo tullessaan.
Kiitos! Niin se on mentävä. Aina se ohi menee.
PoistaYstäväni sanoi tuosta hoitoon pääsemisen vaikeudesta/mahdottomuudesta, että halpaa saattohoitoa. Niinpä.
VastaaPoistaHyvin sanottu!
PoistaTsemppiä ja haleja <3
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHali!
VastaaPoistaKiitos! Sulta ei tullukaan nyt kahta kertaa...
PoistaOnpa ollut rankkoja mietteitä sulla eilen. Mun tuttavapiirissä yksi luokkakaveri, miehen veli ja hoitopoika ovat kaikki tehneet itsemurhan. En pidä sitä ratkaisuna asioille, mutta toisaalta joskus ei vain näe mitään muuta ulospääsyä. Toivottavasti sinä vielä ajattelet, että sinua tarvitaan täällä. Kyllä mä uskon, että meillä pääsee hoitoon nopeasti, jos sanoo itse, että harkitsen itsemurhaa. Voimia!
VastaaPoistaResurssipula. Mutta asiasta toisinpäin; se on niin hassua, kun esim. sairaalahoidosta päästetään potilas lomille, kun se _lupaa_ ettei tee itsaria lomalla. Aivan niinkuin millään puheilla olis itsaria suunnittelevalle ihmiselle yhtään mitään merkitystä. Kyllä mie tuollekin tyypille sanoin sillon ekalla tapaamisella, kun se kysy, mitä toivon, että kuolemista. Mutta kun ei ole resursseja niin ei ole. Oma moka sinänsä, kun en älynnyt heti ruveta kyseleen lääkärinaikaa huonojen kokemusteni takia, ja aattelin että jos mt-yksiköstä käsketään, niin mulla on takana joku auktoriteetti sinne terveyskeskukseen päin, että eivät niin helposti pudottais jonosta niinku edellisellä kerralla. Enkä ehkä oikein ymmärtänyt, miten se hoitoonhakeutuminen tapahtuu, kun olin niin pitkään psykiatrisessa avohoidossa ja lääkärin apua sai sitä kautta kun tartti.
Poista