Varistelua

Nyt on löytynyt uudissana kuvaamaan mun ja miehen kaksinoloa kun jälkikasvu on muualla, kiitos Marjaanan! Kun elo on yhtä harvasanaista kuin runossa kahdesta vanhasta, vanhasta variksesta. Siinä runossa ei kyllä ole kyse pariskunnasta (tai mistä sen tietää, ei ne ainakaan yhessä asu) mutta vanhoja variksia me ollaan.

Aamulla kävin pitkällä lenkillä päivän valjetessa. Oli pakkasta ainaki seittemän astetta, piti pukea koirille kengät että tarkenivat pidemmän reissun. Kyllä ne nytkin puoli kilsaa ennen kotia alko kulkeen mun lähellä vähän onnettoman ja palelevan näköisenä. Lohduksi kannoin niitä vähän matkaa. Ylämäkeen, lääh puuh ja hiki oli muutenkin.

Elukoita vissiin kulki siellä metsässä, toinen varsinkin kovasti hakeutui polunpenkalle kuuntelemaan korvat pystyssä. Toinenkin kyllä kuulosteli. Tuollaisissa tilanteissa mietin, että olis se kiva, kun olis sellanen superkuulo kuin koirallakin. Ja hajuaisti, että tietäs kuka on kulkenu edellä, mikä eläin on puikahtanut polun yli. Mutta jos saisin valita yhden superaistin, niin kyllä se olis näkö.

Kävin Vallilan kirjastossa! Ikinä ennen en oo käyny. Miksi olisinkaan sinne asti eksynyt. Esikoinen halus mut eskorteeraamaan (lähinnä avustamaan kulkemisessa kun se ei oikein tienny miten sinne mennään) kun se kävi Mäkelänkadulla hakemassa tatuoinnin, ja mie siinä kattelin, että missä kuluttaisin sen ajan. Ilahduin suuresti kun löysin kirjaston! Sinnehän toki asettauduin, puliukkojen ja kotoutuskurssilaisten sekaan. Löysin Fingerpori-kirjan, jonka kanssa mukavasti se puolisen tuntia kului. Vessassa olisin voinu käydä, mutta siihen inva/naistenvessaan just lukittautui joku asunnoton pesulle, niin en ehtiny ku metrolipussa oli vielä sen verran aikaa, että ripeästi kulkien päästiin vielä samalla lipulla.

Kirjastossa pitäs olla suht hiljaa, ja kaks kertaa pärähti puhelin soimaan (ja yleensä mulle ei juuri soitella...), soittoäänenä tämän kappaleen kertosäe Zedge-versiona. Kovaa! Jää muuten usein mulle miellyttäväksi korvamadoksi aina kun puhelin on soinut :)

Helsinginreissussa kyllä olis ollu rasittavaa, jos se hajuaisti olis ollu se superaisti. Siellä junassa ja kirjastossakin haisi niin vanha ja uusi viina, ja ihmisjoukossa kaikenlaiset hajut. Junan vessasta puhumattakaan, joku oli jättäny paskat pönttöön.


Siellä pääkaupungissa kyllä näkee niin laidasta laitaan ihmisiä, on kauniita ja hienosti pukeutuneita nuoria, hulmuavahiuksisia tyttöjä ja kadulla istuvia, itkeviä humalaisia alkoholisteja. Edellisistä voi tulla jälkimmäisiä, mutta jälkimmäisistä tuskin edellisiä. Niin paljon hukattuja ihmiselämiä. Vaikka mikä mie oon puhumaan... kaipa jokainen ihminen parhaansa mukaan yrittää luovia elämänsä läpi.

Oli mt-hoitajan aika, toiseksi viimeinen kuulemma. Jos ei mitään takapakkia tule.