Muutoksia

 Mun kivimaalaukset on vähän tylsiä, mutta taas tänään toin lenkiltä yhen maalattavaksi. Ampiaiset on mun seurana aina maalatessa. Täytyy vain varoa, etteivät satu oleen kainalossa tai kyynärtaipeessa ja jää litistyksiin. Muuten ne ei oo haitaksi. Omenia yritin kerätä maasta - niitä rupisia ja mätiä - mutta siinä hommassa joutuu häiritteen amppareita liikaa ja katsoin parhaimmaksi hoitaa homman joskus vaikka yön pimeydessä, kun ampiaiset ei lennä. Tosin yöt on menny kyllä nukkuessa. Ja päivätkin paljolti. Aina väsyttää. Mitenköhän jaksan töissä käydä...

Ostin Liidelistä tämmösen aurinkokennolampunkin, joka on hienon näkönen pimeessä, mutta en oo yleensä koskaan valveilla niin kauan, että se syttyis... viikko sitten näin, kun valvoin oottamassa miestä ja tyärtä WKND -touhuista kotiin.

Vaan eiköhän sekin asia muutu. Oon iltaisin tehny muutaman joogaliikkeen ruohikolla samalla ku käytän koiria iltapisulla, ja tällä viikolla on aurinko jo painunut siihen aikaan naapuritalon taakse. Aamullakin joskus oon joogannu, mutta tänäaamunakin oli vaan kiire lenkille, kun on hellettä luvassa. Viimeisiä helteitä varmaan tälle kesälle, en moiti.

Eilenaamusen lenkin maisemia tässä:

Tänään käydään viemässä asuntolatyttärelle puhtaita vaatteita ja haetaan likaiset pyykättäväksi - siellä kun ei ole vaatteidenpesumahdollisuutta. Outoa sinänsä. Mutta se ei tuu ees kotiin vaan menee poikakaverin luo. Sillon maanantaina kun jätettiin tyttö sinne, mie voivottelin ääneen ja mies lohdutti sanomalla "kyllä se siellä pärjää". Mie sanoin että "kyllä mie sen tiiän, mutta pärjäänkö minä?!" Mietin siinä sitten, että kun itse olin tuon ikäinen, mun äitini pärjäsi mainiosti ilman minua. Se on järkiään pannu kaikki lapsensa maailmalle alaikäisinä. Kuopuksen ikäisenä olin jo omillani, ja esikoisen ikäisenä asuin avoliitossa ja kävin töissä. Mutta maailma on ihan erilainen nykyisin...