Joutsen puussa

Tai melkein. Jos olis hyvä kamera + objektiivi eikä kädet täynnä sinkoilevia koiria, olis voinu tuostaki saada ihan hienon kuvan.

Mutta eipä voi nykyään mitään suunnitella sääennusteen mukaan, kun ne muuttuu jatkuvasti. Kun eilen katsoo että jee, huomenna lähden jonnekin kun on optimaalinen sää, niin tänään ennusteeseen onkin liimattu kova tuuli tai räntäsadetta tai jotain.

Eilen sain lintulistaani kuovin (isosellaisen) ja naurulokin.

Tuolla ne lokit oli, sulavesilammikossa sinisorsien kanssa. Kuovi kuului vain, ja mettänreunasta fasaanin rääkynä.

 Nämäkin tais olla varpusia tai pikkuvarpusia, ei hämärässä ehtiny tunnistella, mutta pikkuvarpusilta ne kuulosti.

Menivät tuosta läheiseen kuusiaitaan varmaan yöpuulle. Olin ihan vasitulla lintubongausretkellä, vaikka oli mulla koiratkin tietty mukana. Kuopus oli peuranbongausretkellä toisaalla, edellisiltana se oli nähny jopa hirviä. Hain sen sieltä korvesta pomppusta tietä pitkin illalla, auto pitää niin hirveää kolinaa kuopissa, että pitäs kyllä vaihtaa se jousi pikimmiten.

 Koiranomistajan keväinen riesa. Punoin tuossa pajua kaikessa rauhassa, ja esikoinen päästi koirat yllättäen pihalle. Ne on tottunu siihen, että ne saa ulkona ollessa tulla syliin pyytämättä (älkää kysykö, miksi oon niin ääliömäiseen asiaan ne totuttanu!) jos en istu lepotuolissa takakenossa, ja kun ite en muistanu sitä niin en ymmärtäny ees varoa. Kuivuispa piha pian! Kovasti tein ojia eilenkin, mutta ylempää sulaa koko ajan lunta ja vesi valuu alemmas lätäköiksi.

Vein jo pyykkiäkin ulos, sellasen päiväpeiton, mikä ei sisälle mahtunu kuivuun. Kaksinkerroin se piti narullekin laittaa, kun muuten lojui hangella. Jos nyt vähän aikaa olis ulkona ja sit sen vois viiä vaikka saunaan. Olispa tilaa vähän enemmän...

Pääsiäisohran itävyys on surkeaa. Ilmankos se onkin myyty pääsiäisruohoksi. Minusta ohra on vähän turhan robusti pääsiäisruohoksi, enemmän tykkään ohuemmasta. Se timotei näyttää oikealta. 

Pää on vielä harteilla, kipiänä tosin. Hiukan liikaa ehkä mietin kaikkee, mikä kuuluu normaalistikin mun elämään, että onko tää nyt oire jostain. Mutta ainahan mie unohan sanoja, ja aika normaalia mulle on sekin, että yhtäkkiä maailma näyttää ihan oudolta, kuin olisin vieraassa paikassa - menee sekunneissa ohi kyllä. 

Eilen oli maailma oikeasti muuttunut, kun autoilin isolla kylällä paikassa, jossa en oo vuosiin ajellu, ja olin ihan hämmentyny kun sitä parkkipaikkaa, jonne olin menossa, ei enää ollu. Siinä oli talo. Mie ajoin ohi ennenku tajusin, että sen olis kuulunu olla siinä. Niinpä niin, mitä sitä kallista tonttimaata parkkipaikkana pitämään, keksiköön ihmiset ite autolleen jonku paikan.