Eilen kotiuduttiin. Voi miten oli ihanaa nukkua omassa sängyssä! Olihan se vaunun sänkykin ihan kiva pesä, mutta ahdas ja heiluva ja nariseva. Panin heti herättyäni pyykkiä koneeseen, josko sais selvittyä kahden ja puolen viikon pyykkivuoresta jossain vaiheessa. Koiratkin oli onnellisia, sen oikein näki miten iloisia ne oli kotiin päästessään. Ryntäili häntä heiluen sinne tänne.
Muuten ei olis ollu kiire kotiin, mutta kuopus halus käydä poikakaverillaan vielä viikonloppuna. Kyllä mie olin jossain vaiheessa tosi väsyny reissaamiseen ja valmis tulemaan kotiin, mutta reissu päättyikin Siikarantaan, ja sieltä ei sitten olis ollukaan kiirettä pois :) sain siis vielä kolmannenkin yllätyslomasen siellä sielunmaisemassani! Kyllästyisinköhän ikinä katsomaan merta? Nyt oli vielä kuopus seurana, nautittiin sen kans aamukahveja meren rannalla ja millon milläkin rannalla.
 |
| Ivalojoki, Kuivaniemi, Reposaari |
Mulla oli matkalle kaksi missiota; löytää vihreä kivi (kiellettiin hamstraamasta paljoa kiviä, kun yhdistelmän paino oli jo aika korkea) ja uittaa varpaita pohjoisissa vesissä. Mun varpaat kävi siis näissä vesissä: Korvalampi, Ivalojoki, Čársejohka, Vetsikkojoki, Teno, Kemijärvi ja nimetön tunturipuro, joka laski Tenoon. Niin ja se Kielajoki.
 |
| Carsejohka, Vetsikko, Teno ja nimetön |
Etenkin Čársejohka oli ihana, mutta Teno ei pitänyt minusta. Mun ottamissa kuvissakin se näyttää uhkaavalta ja lyijynharmaalta.
 |
| Tenojoki |
 |
| Čársejohka |
Isän tuhkat on tunturissa, minusta tuntui että se hyväksyi paikan. Kannoin ne repussa flunssaisena jyrkkää väylää pitkin, mutta jostakin sain ihmeellisesti voimaa kiivetä. Poimin matkalta valkoisen kiven nyrkkiini ja jätin sen sitten "muistokiveksi" paikalle.
Lättykahvit tuntui olevan Lapin juttu. Niitä mainostettiin vähän siellä sun täällä, ja hyviähän lätyt on! Yhdessä paikassa saatiin niitä lakkahillon kera.
Tämä taisi olla Karhunpesäkivellä. Miljoona rappusta, ja tietysti piti kiivetä huipulle asti katsomaan, vaikka kivi oli jo alempana. Ei se niin ihmeellinen näkymä kyllä ollut, kivi itsessään oli.
Pikkuinen aukko, mistä piti kontata sisälle, ja mie hieman ahtaanpaikankammoisena pelkäsin sinnemenoa, mutta ei se ollu kuin ohut kuori siinä ja heti avautui korkea tyhjä tila kiven sisässä. Pyöreitä koloja. Karhun pesäksi tuosta ei kyllä olis, kylmä sillä siellä tulis!
Saatan laitella jotain kuvakertomusta tuonne Kuvia ja muuta sälää-osioon...
On teillä ollut varmasti ihan hieno reissu ja ihan varmasti isäsi hyväksyy tunturin omaksi paikakseen.
VastaaPoistaVuosia sitten kiipesin Karhunpesäkivelle ja mulla on myös jonkinlainen ahtaanpaikankammo; kaikenlaiset tunnelit, putket yms. on kauheita. Pelkään, että ne romahtaa just mun päälle :) Tuonne kuitenkin AM sai mut houkuteltua sisään - huh. Portaita oli jo tuonne se puoli miljoonaa; ylös vielä meni puuskuttamalla, mutta alastullessa meinasi käydä huonosti: molemmat pohkeet kramppasi niin pahasti, että en meinannut päästä alas. Oli lähellä, etten joutunut tulemaan pyllymäkeä alas - mikä olisi ollut vähän huonoa, kun portaat ei kuitenkaan olleet ihan "tavalliset" portaat.
Kiva kun olet taas kotona :)
Mullakin jalat vapisi kauttaaltaan sen laskeutumisen jälkeen, nauroin sille kahvilan kassallekin sitä ja se sano monien mainitsevan asiasta :)
PoistaHienoja kuvia eikä mereen (tai järveenkään) kyllästy koskaan. Mäkin uskon, että isäsi osaa arvostaa tunturinkuvetta <3
VastaaPoistaPaljon se tuntureilla itsekin kulki, että luulen sen kyllä arvostavan.
PoistaIsäsi pääsi varmasti arvoiseensa paikkaan, teit hienon työn ♥
VastaaPoistaTunnelmallisia kuvia, ja kiva reissu varmasti, mutta mukavaa, että olet palannut!
On mukavaa olla kotona! Tänäaamunaki nautin herätessäni omasta sängystä, ihan vaan siitä että olin omassa sängyssä... eilenaamulla en meinannu tajuta, missä oon.
PoistaVoi tuo rakkaan ihmisen tuhkan sirotteleminen jonnekin hänelle ominaiseen paikkaan on mielestäni niin kaunis teko. Aika harvinaista se taitaa kuitenkin vielä olla. Isäsi varmasti arvostaa tekoasi siellä jossain, missä nyt sitten onkin.
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten tuttavani, Ranskassa jo yli 20 vuotta asunut ulkosuomalainen mummo, menehtyi. Hän oli ollut leskenä 12 vuotta ja hänellä oli miehensä tuhkauurna kotona odottamassa sitä hetkeä kun hän itse kuolee ja heidän tuhkat voidaan sirotella Provencen edustalla olevan saariston vesille. He olivat sellainen maailmanmatkaajapariskunta ja olivat asuneet mm. vuosia heidän purjeveneessä, joka oli myöhemmin ankkuroituna aina tuon ko. saariston vesillä. Sinne heidän lapset matkasivat perheineen, korkkasivat samppanjan ja sirottelivat vanhempiensa tuhkat mereen. Näin videon siitä ja olivat tehneet tapahtumasta niin kovin lämminhenkisen ja kauniin, vaikka eivät sen kummosempia seremonioita tehneetkään.
Varpaasi saivat maistaa monien vesien viileyttä. Mutta ehkä arvostavat taas kotilattiaakin.
Joo ei se ihan niin vaan käy, kun pitää olla luvat kunnossa, että saa sirotella. Suomessa niin kovasti halutaan säädellä ihmisen kuolemanjälkeistäkin elämää.
PoistaReissuissa kotiinpaluu on tietty paras hetki :)
VastaaPoistaMonissa tunturipuroissa olen minäkin uinut ja lisäksi Inarinjärvessä. Ruska-aikaan siellä oli jo ihanan viileää vettä.
Ei tullu uikkareita mukaan, mutta Ivalojoessa ainakin olisin voinu uida. Kävin vaan kastautumassa silläkin uhalla, että kaikki leirintäalueen ihmiset näkee mut ilkosillani... viis siitä, kun kaikki oli kumminkin tuiki tuntemattomia, eikä siellä montaa ollukaan.
PoistaMatkalla hyvä, kotona takaisin parempi.
VastaaPoistaHienoa, että pääsit taas uudelleen sielunmaisemiin :-)
Joo, kivaa siellä oli :)
PoistaPitkän reissun jäläkeen on kiva palata kottiin :)
VastaaPoistaEtte sentään lunta nähäny ?
Nähtiin Norjan siintävillä tuntureilla lumilämpäreitä! Sille puolen meillä ei koirien kanssa ollu asiaa, mutta rajan pinnasta näkyi sinne kyllä.
PoistaMukavaa kun reissu meni hyvin, mutta kotona tietysti paras! Nuo tunturipurot ovat kyllä niin kauniita...
VastaaPoistaIhan takuulla isäsi olisi arvostanut/arvostaa viimeistä sijaansa; kaunis teko sinulta!
Purot on! Niihinkin kyllä sitten tottui...
Poista