Voi elämä

 Sataa lunta, maa on ihan valkeana sieltäkin, mistä se jo ehti sulaa. Toki pihalla on vielä paksuja hankia jäljellä, mutta silti tuntui taas vähän säälittävältä, kun sepelkyyhky, peippo ja mustarastas lauloi siellä lumisateessa...

Olen sortunut syömään herkkuja. Pääsiäisenä meni mämmiä ja kermaa, pullaa ja suklaata. Puoli levyä suklaata vielä jäljelläkin. Olen pettynyt itseeni. Hirmu hienoja autoretkiä ollu, lintuja katsomaan ja peurojakin nähtiin ja mikään ei vaan tunnu miltään. Mies saa vetää mua perässään ja mie oon ku mikäki zombie. Möllötän vaan. Mitään en jaksa. Paska minä. Upeaa pajua näkyy tienpientareilla, siitä sais aikaan hienoja koreja ja köynnöstukia, mutta en saa aikaseksi kerätä. Punominen saattais piristääkin. 

Lisäksi pääsiäisenä minua ahdisti miehen juominen. Nukahtamislääkettä meni enemmän kuin itsemääräämäni rajat sallii, kun en vaan kestä kuunnella kun se hakee tölkin toisensa jälkeen ja kuulen vinttiin asti sen sihahduksen, kun kalja tai lonkero aukeaa. Enkä kestä kun se sitten tulee viereen hönkimään niitä alkoholihöyryjä ja valkosipulia, kun on vetänyt jotain olutmakkaraa tai sipsiä siinä sivussa. Oon ihan varma, että ne höyrytkin tekee mun pään kipeeksi. Kertaalleen kilahdinkin sen juomisen takia, tuntuu että se on vaan pahentunu sen tipattoman tammikuun jälkeen.

Ja pelkään milloin sillä terveys pettää. Oon jo monet kerrat miettiny, mitä hittoa teen, jos se tuosta kuukahtaa johonki sydäriin. Ajatuksissani siivoan romua tästä talosta ja toimitan kaatopaikalle. Ostaiskohan joku tämän tosi halvalla romuineen päivineen?

Koirat tuo lohtua. Etenki tuo mamman oma mussukka. Nautin sen tuoksusta, tuhinasta, lämpimästä painosta kun se nojaa mua vasten. Pienistä varpaista kämmenellä, kun pidän sitä sylissä. 

Pari päivää sitten heräsin siihen, kun silmissä oli rutosti hiekkaa ja luomien reunat kutisi. Silmätipatkaan ei tahtonu auttaa siihen hiekkaan (on alkanu kuivua silmät, oon ostanu annospakattuja Bepanthen-silmätippoja) ja oli pakko vetää vaseliinia luomiin, kun niitä kutitti ja kirveli, kuin olis ollu haavoja. Varmaan olikin, kun ne oli niin kuivat ja olin hieronu. Lienenkö yhtäkkiä tullu allergiseksi siitepölylle? Histec ei kyllä tuntunu auttavan edes kutinaan. Kutina jatkuu edelleen ja luomet on turvoksissa. Tomaattikauppias Mutikainen näytteet päässään. 

Aloin lukeen Kristiina Harjulan kirjaa Loukussa- elämää alkoholistin läheisenä, ja jo heti alusta huomaan, miten helppoa mun elämä alkoholistin läheisenä on, verrattuna niin moniin muihin. Ei mun tarvi pelätä tuota, eikä sillä tuu mitään yllätyksellisiä ryyppyputkia - tiedän jo etukäteen, että viikonloppuna kännit. Ei se juo kaikkia rahojaan eikä rellestä baareissa. Alkoholisti se silti on. En mie vaatis sitä lopettaan, mutta se vois pitäytyä vaikka 40 oluessa per kuukausi. Lienee kohtuullinen toive. 

En jaksa enää välittää edes siitä, että naakat ahmii mun punarinnalle ja peipposelle ja mustarastaalle laittamani mururuuan.