Onhan se välillä kaunis, tämä syksy. Mustikanvarpujen kirkuva puna suorastaan särkee silmiä. Kunnon väriterapiaa!
Mutta voihan väsy. Sitä riittää. Tänäaamuna heräsin koiran levottomuuteen viiden jälkeen, ja tunnin turhaan unta odoteltuani nousin hakemaan särkylääkettä, kun olkapäät oli taas ihan tulessa. Ja vähän muutkin nivelet. Join kupillisen kahvia ja söin jogurtin ja menin takaisin sänkyyn - heräsin 12 jälkeen. Ja edelleen väsyneenä. Ei se näytä riippuvan heräämisajasta, oon aina väsyny ja nukun huonosti, vaikka olisin väsynyt. Paitsi päivällä nukun tosi sikeästi, jos otan päikkärit. Silloin ei särje paikkoja eikä vanhat paska-asiat pyöri mielessä.
En vaan kestä näitä etenkin syksyllä tulevia tunnetakaumia lapsuudesta. Nytkin kun olin iltalenkillä, sellanen tuli vahvasti: hiljaisuus, jonka rikkoo taivaalla vaimeasti huriseva pienkone ja kaukana haukkuva koira, maassa keltaiset koivunlehdet. Nämä jos vielä yhdistää matalalta paistavaan, puunoksien välistä siilautuvaan aurinkoon niin lohduton, yksinäinen olo on taattu. Olis mielenkiintoista tietää, mitä surua mulla on ollut tuollaisella hetkellä, kun se tuska on niin syvälle polttomerkitty minun sieluun. Tai ehkä ei, siitä tulis vaan yksi vanha paska-asia illalla ja yöllä mietittäväksi.
Ja kiitos vaan sille eläinlääkärille, nyt mie vaan ootan ja pelkään että koska tuo koira kuolee. Aamuisin kuulostelen hengittääkö se ja jos on mun peiton alla niin että onko lämmin vai kylmä. Vatsavaivoja ollu tänäänkin - Mummun Poika kun vieraili tässä alkuviikosta ja sen herkut oli repussa ja reppu koirien ulottuvilla, niin ne oli syöty parempiin suihin kun käytiin kaupassa. Sitten ahneella koiralla oli hankala olla koko yön ja aamuyön puolella se rupes oksenteleen. Kaikki tuollaisethan ottaa varmasti myös sydämelle.
Kun puhuin tuosta kuolemanodotuksesta miehelle, se sano "no kai me otetaan sitten joku kodinvaihtaja" ja mie totesin joo, jos sinä hoidat sen eläinlääkärit, ruuat, kynsienleikkuut, lenkitykset, pesut ja turkinhoidot ym. ni ei se sit halunnukaan. Hänellä ei ole aikaa sellaseen. Sanoin, että no jos ei ole koiralle aikaa niin ei sellasta sillon oteta. Mutta lisäsin, että oli meillä koiria silloinkin kun molemmat käytiin töissä. Mutta kun mulle pitäs kuulemma olla päiviin jotain ohjelmaa ja vaikkei asiaa ääneen sanotakaan, niin luulen että jollekulle on mieleen se, että jokin sitoo minut kotiin niin, etten voi vaikka siskolle lähteä muutamaksi päiväksi tuosta vaan.
Tottahan se on, että koirien olemassaolo on minut sängystä saanu ylös niinäkin aamuina, jolloin en olis halunnu nousta. Ne sellaset aamut on lisääntyneet viime kuukausina. Vuosina? En tiedä. Ei vain ole tarmoa eikä kiinnostusta mihinkään. Muutaman vuoden olen laittanut esim. lenkkeilykilsoja ylös, mutta tänä kesänä sekin on alkanut olla tylsää. Moni lenkki jäänyt mittaamatta, puhelin unohtunut kotiin tai ei vaan oo huvittanu. Sähköpyöräilyjä en oo ees mitannu, en pidä sitä "urheiluna" vaikka kyllä siinäkin hiki tulee, hengästyy ja lihakset väsyy. Niiden kilsojen laittaminen verrannollisiksi tavan pyöräilyn kilsoihin olis huijausta. Tälläkin viikolla kävin joogassa sillä.
Murheellisia ajatuksia sinulta luen, harmi. Tiedän kyllä hyvin tunteen kun aamulla ei huvittaisi nousta kun tuntuu, että elämä ei jatku miehen kuoleman jälkeen. Aika on ehkä jo vähän auttanut, hitaasti.
VastaaPoistaMutta vähitellen, sinäkin löydät jotain mieluista tekemistä. Älä sitä tee mikä on miehesi mieleen, ajattele itseäsi ja käy siskojen luon, kun vain jaksat.
Muista RH, että pilvisen päivän jälkeen paistaa aina aurinko jossain vaiheessa. HALAUS!
Kiitos halista <3 ja takaisin, muttei samaa :) ja hyvä kun muistutit, että se aurinkokin taas paistaa ja tästä noustaan! Tuosta en ole niin varma, että löytyykö mieluista tekemistä, kun tuntuu että yksi kerrallaan iloa tuottavat asiat lakkaa tuottamasta iloa.
PoistaTuohan on hyvä asia, että pyöräilet, käyt joogassa, lenkillä koirien kans, teet kotityöt...vaikka väsyttää.
VastaaPoistaEi en ossaa piristää, mut puhaltelen voimia ja ilonpilkahuksia päiviisi<3
Kiitos! Onhan se hyvä että on jotain.
PoistaJos ei jaksa tehdä sitä, mikä tuottaa iloa, kannattaa ryhtyä iloitsemaan siitä, mitä jaksaa tehdä. Vanha kansanviisaus hieman uuteen asentoon käännettynä.
VastaaPoistaMinä kävelen ja etsin sieniä parisen tuntia melkein jokaisen työpäivän jälkeen. Pyrin ravistamaan haasteet lenkille ja onnistuuhan se, kun kovasti yrittää ja riittävän kauan kävelee (riittävän vaikeissa maastoissa). Kun valoa ei enää riitä työpäivän jälkeen, olen pulassa. Jotain uutta pitää keksiä.
Tässä on noin kuukausi aikaa miettiä seuraava kaiken hyväksi kääntävä suunnitelma, onneksi olen jo alussa. Mitään ihmeellistä ei ole luvassa. Olen enemmänkin miettinyt keinoja irroitella jotain vahvistavia elämyksiä käytettävistä vaihtoehdoista. Vähän niinkuin ripelankasukkia suunnittelisi, mutta virtuaalisesti oman olonsa tueksi.
Tarvittaessa ryhdyn tekemään paperinukkeja itselleni tutuista hahmoista - toivottavasti siihen asti ei tarvitse vajota 🙄.
Jaksamisia ja haleja!
Paperinukkeja! Oot kyllä ihan mahtavan kekseliäs :) Ja kyllä, kaivan iloa siitä, että olen saanut tyhjennettyä tiskikoneen tai pyykättyä koneellisen pyykkiä.
Poista