Tekee talvea se

 

Ei sitten tullutkaan niitä monia aurinkoisia päiviä, mitä ennustettiin. Pari kuitenkin.

Lunta on sadellut nyt monena päivänä, eikä se ole sulanut välillä pois. Muuten olis kiva, mutta tuulee väliin Pohjoisnavalta ja väliin Siperiasta ja ihan liian kovaa. Tuulisella paikalla jäätyy ja tuulettomassa tulee hiki, niin aina. Pitäis vissiin investoida johonkin pro-ulkoiluasuun, joka pitää tuulta ja lämpöä ja sadetta ja silti hengittää. Vaan eihän semmoisia ole persjalkasen palleron kokoja, kaikki on timmikroppaisille urheilijoille. Persjalkaisille palleroille on vaan vilttihuppareita, joihin sohvalla kääriytyä. Eipä sillä, tykkään siitäkin hommasta. Siis sohvalle kääriytymisestä. 

Tälläkin hetkellä olen sohvalla, vaikeasti vinossa kirjoitan kun syli on ihanasti täynnä koiria, joilla on possupuvut päällä, samat kuin ylläolevassa huonossa kuvassa. Eivät olleet riittäviä tuolla reissulla, kun en osannut huomioida tuulen hyytävyyttä. Menee viheltäen läpi villanutun.

Pihapöytä saa isännän ilmoituksen mukaan jäädä talveksi keskelle pihaa, vaikka ite oisin vienyt sen syrjemmälle... käytän siis hyväkseni ja laitan vähän valoa pöydälle. On ihan kiva siinä. 

Esikoinen halusi tulla yökylään viime viikolla, ja sitten kuopuskin tuli ja meillä oli mukavaa. 

Mummun Poika ja Mummun Tyttö löysi yhteisen harrastuksen: juosta peräkanaa pihalla ympyrää. Tytön oikealla puolella näkyy kaareva polku, joka on osa juoksurataa. Tässä kohtaa on lepohetki, vauhdissahan niistä ei kuvaakaan saa. Mainiota liikuntaa kummallekin.

Mummun Tytöstä on tullut ISO. Herttainen nallekarhu. Ei nämä koirat ole oikeen mejän mummokoirien mieleen, eikä Mummun Poikakaan kovin hyvin tuu kenenkään kanssa toimeen, mutta ihan rauhaisasti meillä yö meni yhdessä. Viiden maissa nousin päästämään Tytön ulos kun se oli levoton.

Ostin miehelle joulukalenterin, sellasen ei-suklaisen, ettei koirat sitä söis. No ne repi sen kuitenkin palasiksi. Kiipeävät salaa vaikka mihin. Ei ne syöny ollu niitä karvaita syötäviä, mutta levitelleet. Mies sai ekaa kertaa vuosikymmeniin joulukalenterin ja sitten koirat hajotti sen :( mutta eipä miestä niin kauheesti ilahduttanut koko kalenteri, saati harmittanut sen repiminen. Minua enempi. Aina välillä yritän yllättää miehen iloisesti, mutta ei sitä kiinnosta. Toisaalta helpompi näin, kuin jos olisi kumppani joka narisisi siitä, että "et ikinä yllätä tai ajattele mua". Mies kyllä tietää, että pussillinen Suffeli Puffia ilahuttaa minua aina. On se pari kertaa sellasen tuonutkin.

Tänäaamuna orava chillaili lintulaudassa. Siinä se vaan kökötti. Sitten se söi vähän ja häipyi. Se ei jotenkin näe ikkunan läpi tuosta, joten pääsee lähelle kuvaamaan. Linnut kyllä näkee.

Flunssa on talttumaan päin, mitä nyt nuhapöpöt yrittää valua keuhkojen suuntaan. Joululahjoja on pakattu jo monta. Olen miettinyt josku karsisin entisestäänkin joulukorttilistaa. Moni jättää jo kortit lähtettämättä kokonaan, enkä heitä yhtään siitä soimaa. Lapset aikoo tulla kotiin jouluksi 💓