Häiriöitä, uupumusta ja linnunlaulua

 

Viikonloppuna käytiin miehen kans Vantaankoskella. Mies väittää, että olen ollut siellä hänen kanssaan myös viime vuonna loppiaisen nurkilla, enkä minä muista mitään. Täysin outo ja uusi paikka mulle. Mun päiväkirja (ja blogi) mainitsee kyllä sen viikonlopun retkiä, mutta ei mitään Vantaankoskesta, yleensä kyllä merkkaan kaikki käymäni paikat ja joskus senkin, jos mies käy yksinään. Nyt ei mitään. EI MITÄÄN. 

Kevään eka telkkäni just sukeltamassa

Ja minä mietin, olenko todella niin muistamaton, vai kaasuvalottaako mies mua. Mitä enemmän mietin, sitä epävarmemmaksi tulen ja alan ehkä muistaa jotain hämärästi tai sitten kehittelen valemuistoja, koska mulle kerrotaan että olen ollut siellä. Vielä voisin katsoa puhelimelta ladatut kuvat siltä ajalta, löytyykö mitään.

Tokihan mun muisti on surkea. Lisäksi olen alkanut selvästikin kärsiä behavioraalisesta unihäiriöstä. Jotain mun pääkopassa on vissiin meneillään. 

Mutta herkutta oon melkein ollu, tallinnansuklaat on vielä kaapissa, ne 2/3. On mukavaa, kun ei ole morkkista mässytyksestä. Kieltäymyksestä tulee sitäpaitsi (valheellinen) laiha olo, joka kyllä pirstoutuu kun käy puntarilla. En siis ole käynytkään. 

Vettä sataa vaihteeksi. Ehdin onneksi paarustaa pienen kävelylenkin koirien kans - niillä on tänäaamuna ollu taas mahat kipeenä. Tai se yksi maha per koira. Nyt ne voi jo paremmin ja on syöneetkin. 

Väsyttäny taas koko päivän, lenkilläki tuntu etten jaksa pientä mäennyppylää kiivetä. Mut ei mulla oo ketään kelle valittaa, ni valitan tänne. Mies tekee ns. pitkää vuoroa töissä ja aikoo olla viikonlopunkin inventoimassa, joten sille ei kehtaa sanoa mitään väsymyksestä.

Ulkona laulaa tiaiset, viherpeipot, puukiipijä, mustarastas ja välillä harmaapäätikkakin.