Kävästiin taas syysreissulla

Just kun oltiin lähdössä, tuli krematoriosta ilmoitus, että koiran tuhkat on noudettavissa. Haettiin siis uurna mukaan heti reissun alkajaisiksi. 

Tällä kertaa ei menty Lappiin asti - ei ollu varaa - mutta Itä-Suomeen. Keski-Suomen kautta. Sisko sai uuden polven ni käytiin siellä olemassa sille apuna, sillä sattu oleen myös puolipyöreet synttärit niin mie tein kakkua ym. 

Sinne mennessä jo pyörähdettiin Leivonmäen kansallispuistossa kiertämässä Luupään ja Kirveslammin kierrokset. Se hiljaisuus, mikä siellä oli, suorastaan porautui kalloon, kun on tottunut että aina ja kaikkialla kuuluu joku hurina tai kolkotus. Oon sitä hiljaisuutta niin usein kaivannut, mutta nyt kun sen koin, niin se ei tuntunut pelkästään mukavalta. Välillä vaan joku tikka jossain sano tik, tai rastas omia äännähdyksiään. Ja näin ja kuulin siellä myös hömötiaisen.

Mökki oli vuokrattuna Polvijärvellä, ja sinne mennessä poikettiin sitten Etelä-Konneveden kansallispuistossa Kalajanvuorta katsomassa. Ja Kuopion torilla :)

Mökki ei sit ollukaan mikään mökki, vaan talo. Kolme huonetta ja keittoseinusta. Ja sauna. Olisin voinut huolia sen vaikka omaksi, mutta siitä oli sokkeli ikävästi haljennut ja vajonnut. Saunottiin joka ilta ja kävin pari kertaa uimassakin. Ei ollut ihan mun mielimä uintilämpö, mutta auttoi ahdistukseen. 

Talon pihassa oli kaunis nurmikko, mutta jotenkin kamalan märkä. Tuli tunne kuin olis kävelly märällä vaahtomuovipatjalla. Rankkasade muutti sen ihan suoksi, ja rännistä tuleva vesikin lorotti suoraan siihen kulkuväylälle lammikoiksi. Maapohja oli savea, joten vesi ei imeytynyt mihinkään. Vähän kun siinä tiellä käveltiin, niin sekin oli ihan velliä paikoin.

Lisäksi sillä viikolla alkoi metsäkone kaataa puita, ja kaatoi sen talonkin pihalta. Mutta poutapäivinä ja -jaksoinahan me reissattiin ympäriinsä, ei me sinne taloon tultu olemaan.

Heti ekana päivänä kun saavuttiin, käytiin siinä lähimaastossa tutkimassa Viklinsuo, Tiaissuo ja Rauanjoki. Oli jännä ilmiö kun silloin ei ollu satanu, mutta Tiaissuon vieressä kulkevan polun kivet oli ihan märkiä, pisaroivat ilmeisesti syvemmällä olevaa vettä pintaan.

Seuraavana päivänä kuudelta herätys ja ajettiin Kolvananuurolle, matkalla oli paikka nimeltä Kauhee. Olihan se Kolvananuuron polkukin aika kauhee. Eikä se paikkakaan ollu mikään ihmeellinen, rotkolaakso jonka pohjalla suo. No, suot on aina kivoja. Eikä ollu muita kulkijoita. 

Sieltä ajettiin Kolille ja kierrettiin kolmen kovan kolin polku; Ukko-, Akka- ja Pahakoli. Siellä kyllä oli muita kulkijoita! Pirunkirkko käytiin tsekkaamassa ja vielä Räsävaaran näkötorni, jonne en jaksanut kiivetä. Mutta hieno se Räsävaarakin oli, hakkuuaukon yli oli komeat näkymät Kolille päin.

Seuraavana päivänä kateltiin sadetta, käytiin kaupassa ja lämmitettiin vuolukiviuunia. Mukavahan sitä sateen ropinaa oli kuunnella, en oo vielä kyllästyny siihen. Mulla ei ollu tällä kertaa itellä mukana mitään kirjaa tai käsityötä (ekaa kertaa ikinä mejän reissuilla, en vaan jaksanu aatella eikä mikään huvittanu) mutta löysin Kolinportista sellasen hyllyn, missä oli kirjoja mitä sai ottaa tai lainata, ja siellä oli Donna Leonin pokkari. Muistin kyllä tarinasta aika paljon, mutta kävihän se luettavasta, ja jätin sen sitten sinne taloon. Siellä oli ennestään kaksi saksankielistä (toisen tunnistin Ulvovaksi mylläriksi) ja yksi venäjäntmskielinen pokkari. 

Torstaina oli osittain poutaista, tehtiin uus reissu Räsävaaraan ja sillä mieki kiipesin torniin. Olihan sieltä hienot näkymät. Koira ei arvostanut. Kävästiin uudelleen myös Ukko-Kolilla, onneksi eri reittiä kuin aiemmin koska sade oli tehnyt polulle valtaisan lammikon laidasta toiseen. Sitten tuli taas rankkasadekuuro ja ajettiin Kolin sataman ja Kolinportin Salen kautta mök... talolle. 

Perjantaiksi oli luvattu hieno päivä, puolipilvistä piti olla aamusta lähtien ja nyt herättiin jo ennen viittä. Suunnattiin Patvinsuolle, mutta sumu ei hälvennytkään ennen kuin puolilta päivin. Käveltiin kumminkin ensin Mäntypolku siinä sumussa, no eihän siellä sit näkyny muuta kuin puita. Männikkö oli kuin hoitometsää, mitä nyt jokunen lahopuu seassa. Mulla kastu kengät melkein heti, mutta päätin olla valittamatta. Kyllä märilläkin kengillä kävelee, jos ei ole liian kylmä. 

Sama paikka sumussa ja selkeässä

Ajettiin sitten toiselle parkkipaikalle ja käytiin pätkä Patvinsuollakin, mutta aika äkkiä tuli vastaan veden vallassa olevat pitkokset, joten käännyttiin takaisin. Pitäs uskoa että jos lähtee suolle, pitää laittaa kumpparit. Sitten kun aurinko taas paistoi, käytiin Mäntypolku uudelleen osittain, ja pätkä Suomunreittiä, ja viimeiseksi Lakkapolku joka kierteli Surkansuolla. Hienoin reitti hienoksi lopuksi! Onneksi mulla oli kuivat kengät autossa, kuivia sukkia ei ollu mutta ei haitannu. Kilometrejä tuli 17,5 mikä yllätti niin miehen kuin minut itsenikin. Siis että jaksoin. Kyllä mie tasaista jaksan kävellä, mutta jalat hajoaa äkkiä jos joutuu kovin kiipeileen. 

Lauantai satoi taas ja sunnuntaina tultiin kotiin. Masentaa. Valo on sammunut elämästäni.