Onnea ja epäonnea

 Meillekin on siis saatu ensimmäiset lumenhituset, ja pikkupakkaset. Sadevesitynnyrit joutui jo tyhjentämään. Jasmike ei ehtinyt keltaiseksikaan, usein se syksyllä on sellanen viimeinen valon antaja sisätiloihin, kun se hehkuu keltaisena, mutta nyt sitten ei. 

Viilsin sormeni ikävästi tonnikalapurkkiin, kun pyyhin enimpiä öljyjä siitä että saa laitettua metallinkeräykseen. Verta tuli tulvimalla ettei meinannu ehtiä paperia hakea, ensimmäiset pisarat piti imeyttää siihen öljyiseen paperiin. Desinfiointisuihke roiskutti verta ympäri vessan lavuaaria niin että näytti pahemmalta kuin olikaan, mies tuli just töistä ja järkytty moista verilöylyä. Kyllähän sen olis voinu käydä liimauttamassa tk:ssa, mutta siinä oli kaikenlaista muutakin ajoa miehellä ja auto oli sillä. Enkä halunnu olla vaivaksi, ja kyllä se tunnin sisään jo aika hyvin tyrehtyi. Kun nyt ei tulehtuis.

Kävin kirppiksellä ostamassa Mummun Tytölle pehmoleluja kun se tykkää niistä, ja samalla räikeänpunalilaa lankaa ja vitosen pussillisen rintakoruja, neljä korua pussissa. En ees käytä sellasia mutta harakka kun olen luonnoltani, niin ihastuin pariin koruun. No, toinen niistä osoittautuikin Erik Granitin hopeiseksi meripihkakoruksi, jolla on jo arvoakin moninkertaisesti sen vitosen verran. Löytö!

Samanlaista netistä ei löytynyt, mutta riipus samaa sarjaa oli ja sillä oli hintana 25 euroa. Vintagea :)

("Erik Granit (1930-1988) perusti liikkeen Helsinkiin vuonna 1954. E. Granit & Co on valmistanut satoja eri korumalleja. Pääosa koruista oli Granitin suunnittelemia, mutta yritys käytti myös muita suunnittelijoita. Liike lopetettiin Granitin kuoltua 1988." -Caratia- )

Kuulin yheltä kylän mieheltä, että täällä on liikkunu taas susia ja olivat kaataneet peurankin jonkun matkan päässä. Tosin se on semmonen papparainen ettei aina tiiä sen jutuista tapahtuiko ne äskettäin vai kaks vuotta sitten... mutta tarkasti oon vahtinu koiraa iltapissalla, näköetäisyydellä kuljen perässä.