Ei nukuta

 Pitkän aikaa - ehkä viikkoja - nukuinkin oikein makiasti ja melkein kellon ympärikin usein. Vaikka heräsin yöllä, sain nopeasti uudelleen unen. Nyt on kolme huonoa yötä takana, eka hyvin katkonainen ja kahtena seuraavana heräsin kolmelta ja jäin valvomaan. Nyt en viittiny pyöriskellä kuumien aaltojen kuljettamana, tulin kirjottaan blogia.

On siihen unihäiriöihin syykin kyllä. Koira. 

En ole ollut halukas ottamaan uutta koiraa syksyllä kuolleen "tilalle" (ei sitä tilaa pysty kukaan täyttämään) mutta oon sanonut varauksen, että jos meille on tarkoitus tulla koira niin se tulee kyllä vastaan. 

Perjantaina mentiin lintuja etsiskeleen tulvalammikoille, ja menomatkalla selasin facebookia. Koiraryhmässä yhtäkkiä minua katsoi koira, jonka silmissä tai katseessa oli pilkahdus rakasta edesmennyttä koiraani. Omistaja kyseli neuvoja eroahdistuksen hoitoon ja mietti, olisko sen koiran parempi olla maalla poissa stressaavasta hälinästä. Otin yhteyttä ja sanoin, että toivon sen saavan koiralle hyviä neuvoja, ehotin ite päivähoitoa, mutta sanoin että jos se päättää luopua siitä niin meillä saattais olla sopiva koti. 

Aivan älytöntähän se oli, juuri edellisessäki postauksessa hehkutin kuinka voin vaan laittaa yhden pienen koiran kassiin ja lähtee pyöräileen. Juuri ehtiny tottua yhteen koiraan ja huomata sen positiiviset puolet, että on vain yksi. Ja jonkulainen maanisuuden puuska mikä lie, en mie yleensä tee noin harkitsemattomia päätöksiä. Monta uutta kotia etsivää oon ihastellu, mut en oo tarjonnu kumminkaan kotia. Nyt vaan kysyin mieheltä että voinko sanoa tälle ihmiselle näin, ja se oli heti messissä. 

Niin tuntui olevan omistajakin, se suorastaan tyrkytti sitä meille. Ihmetytti vähän. Käytiin sitten saman tien katsomassa koiraa, se oli tietysti ihana ja tuli meille viikonlopuksi koehoitoon. 

Arkahan se on, säikkyy helposti ja karttaa etenkin miehiä. Sain kuulla, että koira on 8kk ikään asti ollut kasvattajalla (jolla ei ole hyvä maine, tehtailee pentuja ja pitää koiria häkissä kuulemma) ja vaikka sille lie opetettu jonkinlainen sietokyky hoitotoimenpiteisiin niin juuri mitään muuta ei ollu opetettu. Ei ollu edes sisäsiisti tuolle omistajalle tullessaan. Hieman leikkisyyttä näkyy, mut ihmiset sen kans ei oo tainnu juuri leikkiä. Mies on sitä kesytellyt ja kyllä se sohvalla makailee sen vieressä (koira, miehen vieressä) tai lähellä, mutta muualla se menee pakoon. Ei kuitenkaan hauku sille niinku omistajan miehelle oli haukkunu. Eksälle. Mut ei osaa mitään käskyjä ja komentoja, ei oikein reagoi edes nimeensä. 

Kiltti se on, ja otti minut läheisriippuvuuden kohteeksi. Kävelee sisällä koko ajan perässä kuono melkeen mun polvien välissä, roskapussia ku illalla vein niin se tuli mukaan ja autossakin panikoi, jos ihmisiä lähtee pois autosta vaikka osa jäiski sinne. Kauhea hylkäämisen pelko sillä on.

Mejän vanha koira ei oo niin äreä sille kuin esimerkiksi saman ikäiselle tyttären uroskoiralle, vaikka ne sentään on tunteneet jo uroon pentuajasta lähtien. Toki se hieman stressaa mutta olen toiveikas. Tuossa ne nytkin sohvalla vierekkäin pötköttelee, toinen tosin peiton alla. Lauantaina koira kävi ekaa kertaa saunassa, ja siellä se vanhan koiran kanssa pötkötteli lauteilla kuin vanha tekijä. Oltiin kyllä käyty ensin tutustumassa kylmään saunaan, ettei ihan yllärinä tullu.

Mun mielentila vaihteli laidasta laitaan. Oli ilo koirasta, sitten oli valtava hyökyvä ahdistus ja paniikki siitä, että teenkö mie nyt oikein, kadunko tätä, onko tämä nyt se oikea vai olenko vain höyrähtänyt katseeseen, jossa näen jotain mitä ei ole.Taas mielenrauha ja taas paniikki. Mieshän halus toista koiraa jo hetikohta edellisen menehdyttyä, mutta mie en. Enkä ainakaan pentua. Luettelin mahdollisen kodinvaihtajakoiran kriteereiksi sisäsiisteyden, remmissä kulkemisen taidon, tervepäisyyden ja narttuuden. Tämä täyttää tänhetkisen tiedon mukaan ainakin kaksi ensimmäistä. Lisäksi olin salaa aina haaveillut tumppunakusta ja ruskeasta kiinanharjakoirasta, ja tämä on niitäkin... 

Siskolla on kyllä se uros, joka ei tuu toimeen toisten uroiden kans ja se on ongelma. Ne sen koirat on tulossa hoitoon tänne enskuussa, ja pelottaa jos ne vihaakin toisiaan. Kysyin tän pojan omistajalta, voiko se hoitaa tätä tarvittaessa sen aikaa, jos meille tulee paha tilanne, se lupas. 

Tosin, kun käytiin tytön luona, jolla on kans ärhä uros, niin tämä koira väisti eikä uhonnu takaisin. Positiivista.

Kaupantekotilannekaan ei sujunu kyllä kovin hyvin. Ei kauppakirjaakaan, mutta sentään saatiin koiran paperit. Siksi puhunkin omistajasta, koska laillisesti se on vielä tän koiran omistaja, Kennelliittoon oimstajuutta ei voi vaihtaa ilman ns. valtuutusavainta, joka myyjän pitäs hankkia ja toimittaa meille. Kauppasopimuksettomuus on kauhistuttanut asioista tietäviä lähihenkilöitä, mutta mulla on semmonen tunne, ettei tämän koiran perään kysellä. 

Omistaja kertoi kysyneensä, ottaako kasvattaja koiran takaisin kun sen kans oli ongelmia, niin kasvattaja oli sanonu että viekää koira piikille. Että se oli sille roska, kun siitä ei ollukaan jalostukseen. Koira oli kuulemma ollu ensin sijoituksessa, mutta kun sen korvat ei suostuneet pysymään pystyssä niin siitä tuli tarpeeton. Katseen lisäksi mie rakastuin juuri noihin luppakorviin, koska edesmennyt oli kans luppakorvanaku. 

Ensi töikseni ajelin siltä parran. Harjattu sitä ei oltu aikoihin; sillä oli kuonossakin takkuja, korvakarvoista puhumattakaan, ja häntätakkuja en oo vielä alkanu selvittään. Pestä se pitää kanssa.

No, aika näyttää miten tässä käy.