Yesberg

 Tultiin just koirien kans lenkiltä, ennenkuin alkaa tulla sitä lunta, räntää, jäätävää vesisadetta ja mitä sieltä nyt sitten tuleekaan alas. Akkoja äkkeet selässään. Vanha koira ei oo kovin iloinen "aikaisista" lenkeistä, mutta nuorukainen kyllä. Ne oli oudon valppaina metsässä, tuijotteli tuulen suuntaan ja nuuhkutteli ilmaa. Jotain siellä oli, olisin kans halunnut tietää, mitä. Mutta ehkä ottaisin mieluummin supernäön, jos saisin superaistin, ihan vaan siks kun maailmassa on niin paljon pahoja hajuja. Ja tämmösenä likinäköisenä ja nykyään ikänäönkin kurittamana arvostaisin hyvää ja tarkkaa näköä...

Aivan törkeä talvi tuli uudelleen, lunta tuprutti (ja aikoo tupruttaa vieläki) ja mie oon huolissani linnuista niin, että nään painajaisiakin jäätyneistä linnunpojista. Kaupasta on loppunu kuoritut auringonkukansiemenet, ostan mitä on ja kylvän pihalle, ikinä ei oo ollu ruokinnalla näin paljoa peippoja ja järripeippoja! Eilen oli väliin hieman helpompi päivä, silloin bongasin tuosta pihalta:

Peippo

Järripeippo

Viherpeippo

Vihervarpunen

Pikkuvarpunen

Tikli

Talitiainen

Sinitiainen

Mustarastas

Harakka

Punarinta

Naakka 

Käpytikka

Vuoden tilastossa on tällä hetkellä 52 lintua. 

Nimettiin nuorukainen nyt sitten Jesperiksi, kun sen alkuperäinen nimi oli meille vieraan ja "liian hienon" tuntuinen. Sain sen valtuutusavaimen, mutta Kennelliiton Omakoira-sivulla se omistajan vaihtao ei sit onnistunut kuitenkaan. En sen kummemmin tähän erittele vaikeuksia, mutta oon niitä selvitelly sähköpostitse, ja siellä päässä vastausaika on 3-5 arkipäivää... tosin oon nyt päässy vähemmällä odotuksella, mutta kun viestejä on vaihdettu useampia, niin joka välissä menee ainakin se päivä tai pari ennenkuin sieltä tulee mitään takaisin. Ja kieltämättä ärsyttää kun ne ei tajua ongelmaa, luulevat vaan mun olevan niin tyhmä etten osaa. Mutta niin kai useimmissa niille tulevissa yhteydenotoissa ehkä onkin, ihan luonnollista aatella ensin niin. Mie epäilen, että se koiran omistaja on ite menny söhlään sinne jotain, vaikka se olis ollu mun homma tehä se muutos. Parikin ihmistä on todennut siitä, että se ei oo penaalin terävin kynä. Tai toinen niistä sanoi suoremmin asian.

No, toivomme parasta.

Eikä se kyllä oikein hoitotoimenpiteisiinkään oo tottunu, oon nyt totutellu sitä kynsisaksiin ja eilen leikkasin yhen kynnen. Nameja menee. Luulin sen jo keksineen istumisen idean (se pomppii ihan kauheasti, ja korkealle! Kepeesti mun olkapään tasalle, vaikka on jtn 30 cm korkea koira) mutta tuntuu että sekin jo katosi. Sen se sentään ymmärtää, että mie en herää klo 5. Liian aikasin se mut kumminki herättää, mutta samapa tuo kun voi tarvittaessa ottaa päikkärit.

Käytiin eilen Kellokoskella, ku ei jaksettu vaan kotona möllöttää.

Tuota Kellokosken sairaalaa ja sen pihaa katellessani mietin sitä Kellokosken Prinsessaa ja muita, jotka siellä on ulkoilleet Keravanjoen rannalla. Miten on maailma ja mielenterveyspotilaiden hoito muuttunut. Luin juuri kirjan Terveys ja humpuuki (Lehtonen) jossa kerrottiin kaiken muun terveyshumpuukin ohella lobotomoinnista, miten joku, jonka nimen olen jo unohtanut, kulki ympäri maailmaa tekemässä massoittain liukuhihnalobotomioita, vaikka niiden tulokset vaihteli laidasta laitaan. Senaikainen tieteenteko kun suvereenisti jätti huomioimatta ikävät tulokset ja nojasi vain hyviin tuloksiin, ei ollut vertaisarvioita, potilasseurantaa eikä tilastoja, tai jos olikin niin niistä ei välitetty. 

Nyt luenkin Marshin kirjaa Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta ja kohta olen varma, että mullaki on joku aneurysma tai glioblastooma. 

Nyt sieltä taivaalta sitten alkoi tipahdella jotain ryönää. Ja eilisten lisäksi ruokinnalla vilahti kuusitiainen. Toisessa ostamassani seoksessa on kuorimatonta kauraa (miten hyvä konsti myydä halpaa tuotetta kalliiseen kilohintaan) ja se jää syömättä linnuilta. Keltasirkkuja kun ei nyt oo näkynyt, ja muut ei paljoo välitä. Jänis joskus käy niitä napostelemassa. 

Menen jatkamaan lukemista.