Koiria ja kukkia

 

Äitienpäivä, takana vilkas viikko. Käytiin Tallinnassa miehen kans, ja sisko sekä tytär ja vävyehdokas oli meillä sillä aikaa koiranhoitajina. Ensin pelättiin, että siskon ärhäkkä harjakoirauros ei tule toimeen meän Yesbergin kans, mutta jälkimmäinen tuntuu olevan niin sulavasti kaikkien koirien kanssa, että ei ollu alun pärinöiden jälkeen mitään ongelmia. Ehkä se on ne ensimmäiset 8 kk elänyt kasvattajan luona koiralaumassa ja oppinut "kielen" hyvin. Pari kertaahan se pääsi karkaamaan aidastakin toisen koiran perään, mutta mitään dramaattista ei tapahtunut. Jesperi väistää eikä tule liian liki eikä uhoa. Mitä nyt siskon koiran kanssa vuorotellen pissi samaan paikkaan ja potkivat maata. 

Tallinnassa oli hieno ilma, mutta kylmä tuuli kuten meillä kotonakin. Mukulaleinikki kukki iloisesti puistoissa. 

Parin yön päästä sisko ite lähti viikon reissulle Viroon, ja sen koirat jäi meille hoitoon. Alun perin niiden piti jäädä siskon exän hoitoon (kuten aina ennenkin) mutta kyseinen exä on sairastunut kamalan nopeasti etenevään muistisairauteen eikä pysty enää huolehtimaan edes itsestään. Kunto oli melko hyvä kun sisko matkan varasi muutama kk sitten, mutta jo kuukausi-pari sitten kävi ilmeiseksi, ettei siitä ole koiria hoitamaan. Sairaus todettiin viime kesänä ja nyt ei enää puhe tahdo sujua, ymmärrystä toisten puheelle ei tahdo löytyä, ei hahmota esineitä (esim. jos etsii lompakkoa ja se on pöydällä, ei "näe" sitä, ei tajua että se möykky on se lompakko), lääkkeet ottaa miten sattuu. Kaiken kukkuraksi se oli isänsä omaishoitaja, nyt se on melkein yhtä lailla hoidettavassa tilassa. Jotenkin kauhean surullista, hädin tuskin kuuskymppinen elämänsä kunnossa ollut, toimelias ja urheilullinen mies. 

No anyway, mulla oli siis neljä koiraa täällä. Kotona ja pihalla oleilu oli ihan iisiä - jopa ruokailu yhtä aikaa onnistui, kunhan vähän rajoitti Jesperiä koska se pyrki ahmimaan toisten ruuat. Mutta lenkillä käynti oli sitten asia erikseen...

Usein käytiin vasta illemmalla miehen kanssa lenkittämässä ne, mutta kävin mie yksinkin, ja jollain lailla onnistui kun valitsi metsäpolun tai -tien jossa ei kulkenut muita. Tuossa kuvassa poikakoirat on mun vyössä kiinni (sellasella hevososastolta ostetulla jutulla, en tiiä mikä se on *) lyhyemmillä hihnoilla ja tyttökoirat flexeissä. Mut oli se ku aina jollakulla oli asioita toimitettavana, heinää syötävänä, hajua haisteltavana ja sit piti ootella muiden kans. 

Tilasin niittysiemeniä ja iltahelokin siemeniä. Helokkia jo vähän kylvin, mut voipi olla että en jaksa tehdä tarvittavia pohjatöitä että saisin kymmenen neliön maisemaniityn... eikä meillä ehkä ole tarpeeksi köyhää kasvupaikkaakaan. Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Puna-apila, mitä tuossa seoksessa on, on ainakin aika kestävä kasvi, saattais pärjätä meänki pihalla. On ollu niin hiton kylmää ja tuulista ettei oo huvittanu juuri pihallakaan touhuta. 

Kirppikseltä ostin pihapöydälle vitosella liinan, ja lopultakin tein ne jo kauan sitten ideoimani painot liinankulmiin. 

On ne vähän hassut mutta ei niiden ollukaan tarkoitus olla mikään käsityönäyttely. Kunhan estävät liinan lentelyä tuulessa. Myöhemmin saatan tehdä reiän keskelle ja lykätä siihen aurinkovarjon, vaikka sen värit ei kyllä yhtään natsaa tuon ruskeasävyisen liinan kanssa. Mutta ei edelleenkään oo mikään näyttely, jos häirittee silmää niin panee silmän kiinni tai kattoo muualle. 

Jesperi istui nätisti äitienpäiväkakkuaamukahveilla. Tuossa kulhon katveessa on siskon kakunpala, koira oli toiveikas sen suhteen mutta totteli kun kielsin. Että kyllä se joskus jotain käskyä osaa totellakin. Ja kyllä se sitten lattialle siitä joutui, ei meillä sentään koirat ruukaa pöydän ääressä sen enempiä istuskella.

Onneks oli likilaskunen kakku ettei ollu paljoo syömistä kun ei ollu syöjiäkään. Parin viikon päästä juhlitaan taas paria synttäpäivää, koirankin. Yhtä juhlaa tämä elämä nyt. 

* etsin netistä ja löysin sille nimen: juoksutusdelta.