Patti ja pinsa

 Mummokoira pääsi tänään eroon kainalopatistaan. Pyysin eläinlääkäriä säästämään patin mulle halkaistuna, että näen mitä siellä on. Ei ollu rasvapatti, oli ruskeaa ontelokudosta josta valui ruskeaa töhnää. En halunnu patologin tutkimusta, aattelin että jos on syöpä niin kyllä se ilmoittelee itsestään sitten joskus, ei eletä missään syöpäpelossa ja sytostaattilääkkeissä vaan mennään niin kauan kuin vointia riittää. 

Tillin tallin kirkkaassa paisteessa

Tottakai olen googlannut ja se saattaa hyvinkin olla mastsolukasvain, mutta ei ajatella sitä.

Onneksi tyttären auto taas vaihteeksi toimii, se on mua joutunu kuskaileen ja käytti siellä eläinlääkärilläki ja tarjos teetä kämpillään, kun odoteltiin leikkauksen loppumista. Toinen vaihtoehto olis ollu nousta ennen viittä, viedä mies töihin ja sitten käydä eläinlääkärillä ja sitten joko jättää toipilas kotiin tai ottaa se mukaan ja hakea mies töistä. Ja oon vielä aika puolikuntoinen. Nyt vedeltiin makiat päikkärit täällä tyttären kanssa. 

Tiistainahan se joutu viemään mut häthätää päivystykseen kun tuli taas niin paha mahakipu, ei oo niin pahaa ollukaan. Tuli aaltoina semmosia pahoinvointi-pyörrytyskohtauksia, ja mie konttasin täällä kun en pysyny pystyssä. Mittasin verenpaineen ja se oli 90/57, ei ihme että pyörrytti. Ja selkään asti sattui. 

Päivystyksessä jouduin kaks kertaa soittaan kelloa että auttakaa nyt helvetissä kun on hirveä kipu, mutta siellä oli kaiketi just joku vuoronvaihto ja ainahan niillä on kiire. Sain kanyylin kautta kaks lääkeannosta ja olkavarteen yhden, ja sitten se kipu taittui muutamaksi tunniksi.

Hyvin olisivat voineet päästää mut siinä vaiheessa jo kotiin, mutta siirsivät isompaan sairaalaan ja siellä piti oottaa kuus tuntia täysin turhaa ultraäänitutkimusta. Toisaalta jos multa on maha tutkittu 2 vuotta (?) sitten niin eihän se takaa etteikö olis nyt voinu olla sappikiviä, ei kumminkaan ollu.

Vähän aloin siellä jo pitkästyä, kädet oli täynnä verenpainemansettia, laastaria, kanyylia, EKG-lätkää ja saturaatiomittarikin oli, selällään vaan siinä maata eikä saanu liikkua mihinkään ite. Onneksi päästivät yöllä pois, kelataksilla hurautin kotiin.

Jos tämä episodi jotain mulle opetti niin sen, että mun perhe rakastaa minua ja välittää minusta. Molemmat tyttäret singahti apuun heti - toinen mun kulkemisesta huolehtiin ja toinen koirien hoidosta täällä kotona - ja miestä piti ihan hillitä ettei se lähteny ajaan sinne sairaalalle. Sanoin meän yhteisessä viestiryhmässä että minua ihan hävettää ku joskus pidän itseäni niin turhana kapistuksena tässä maailmassa... kyllä mie näille tärkeimmille merkitsen jotain.

Mietin, että kirjotan loppukaneetiksi että lähden viemään koiria iltapissalle, ja tuli mieleen ku kauppoihin on tullu joku tuote jonka nimi on Pinsa. Kun mie sanon monesti että "vien koirat pinsalle" tai että "tulipa pitkä pinsa". Ja isompi hätä on sit "kanki". Tää on peruja vanhemman tyttären vaiheesta, jolloin se korvas random sanoissa toisen tuplakonsonantin ännällä. Itse se ei muista niin puhuneensa, mutta mulle ne tarttu eikä irti lähe :)