Koti ♥

Höh, panin tuon random sanaparin edellisen kirjoituksen otsikoksi ihan vaan siksi, kun se sattui pyörimään mielessä ilman syytä. Sen jälkeen aina kun olen täällä käynyt, on alkanut pyöriä päässä Nirvanan All apologies, ja nyt vasta tajusin yhteyden.

Kysyin eilen työmiesten nokalta, onko niillä viikonloppu vapaa (pitkiä päiviä tehny ja se ainaki oli välillä minusta tosi väsyneen näkönen) ja se sano on, ja että katto tulee valmiiksi sillon eilen. No, nyt niille oli kuitenkin nakitettu tälle päivälle vielä tuon seinän korjaus - ilman asian puheeksiottoa olisivat ilmeisesti jättäneet lahon seinän silleen, vaikka siitä puhuttiin myyjälle ihan alusta saakka, että seki pitää korjata. Myyjä oli vaan jättäny sen tyynesti pois sopimuksesta. Ne olis jättäny siihen lahot laudat vinksin vonksin ja kissanmentävän reiän siihen räystään alle, mistä ritilä on jo pudonnut purku- ja uudelleenrakennuksen tuoksinassa. Ja muka pitkä takuuaika, kun katon alle pääsee sit oravat ja linnut ja lepakot ja kuka nyt keksii mennäkään.

Kun tuossa firmassahan on erikseen myyjä, joka tekee laskelmat ja tarjouksen, ja ehkä käy katsomassa työmaalla - tuo sano tulevansa, mutta en oo huomannu että ois käyny - ja sit on erikseen työnjohtaja, jolla on useita työmaita, se piipahtelee paikalla kun pyydetään. Taitaa enempi olla puhelinyhteydessä työntekijöihin. Sit on tää varsinainen suorittava porras tässä hommissa, ja meillä vielä täysin ulkopuolinen tarkastaja. Onneksi on muita (mies) hoitamassa sitä puhelinrumbaa, kun silloin ongelmien ilmetessä (ja myyjän karkean virhearvion selvitessä) sitä soittorälläystä työnjohtajan ja tarkastajan ja myyjän suuntaan oli enemmän kuin kohtuullista. Mie oon vaan täällä ja kuvaan. Ja välillä kurkistelen kielimuurin takaa.

Toinen rakentaa seinää, toinen siivoaa jätteitä ja purkaa rakennustelineitä yksin. Aika pahan näkönen tilanne tuli äsken ihan tuossa ikkunan eessä, kun pystyosa kaatui huomaamatta kohti miestä, joka oli selin siihen irrottelemassa poikkipienaa toisesta pystyosasta. Oli aika lähellä, ettei kolkannut sitä, mutta onneksi ei kaatunut kokonaan vaan jäi kenoon. Saattoi se vähän johonkin hipaista, säikäytti ainakin. En päässy antaan tekohengitystä :P

Mut hei; meillä on nyt kunnollinen katto! Ja helvetisti velkaa. 25 tuhatta tuli maksaan tää lysti. Talokaan ole monen kymmenen tonnin arvoinen... mutta koti säilyi ja taas ehkä voidaan tässä muutama vuosi asua ja maksella velkojamme. Ja hirveitä sähkölaskuja.

Ennen/jälkeen:

Easily amused

Taas kakku. Taas se meni makeisiin suihin samana päivänä. Oli vaan hyvät mansikatkin menny makeisiin suihin (ihan luvalla tosin) niin kakun päällystää piti hieman täydentää pihaltahaetuilla villivatuilla ja tommosilla rakeilla. Koulunalotus- ja lomanlopettajaiskakku, selitin miehelle kun se kysy mikä kakku.

On ihanaa, että kattoa tehdään ja että sen pystyi ylipäätään tekemään, mutta elimistö on koko ajan vähän sellasessa hälytystilassa, kun pään päällä ryskyy ja paukkuu kun taloa sananmukaisesti ensin hajotetaan ja sitten sitä lyödään uudelleen kokoon uusista puista. Puukkosahat ja porat jyrisee ja naulaimet ja nitojat paukkuu ja lankut kolisee. Portaikon lampusta putos kupu tärähtelyn johdosta. Neljättä päivää ja eilenkin aamuysistä iltakasiin. Hienoa toki. Ahkeria työmiehiä etelästä, kielimuuria pukkaa mutta onneksi ei tartte paljo puhua. Tere hommikust melkein riittää, välillä jotain muutakin.

Väsyttää päiväkausien hälytystila ja se, kun koira oli levoton yöllä ja halus sit uloskin 03:39 enkä saanut unta ennenkuin vähän ennen kuutta, ja seiskalta taas ylös. Tyttö junalle, koirat kävelylle, sit pihalla vähän kuskailin rakennushommista jäänyttä siistiä lankunpätkää liiteriin ja lyhyempiä saunalle ennen työmiesten tuloa. Oma mies on töistään kotiuduttuaan tyytynyt vain valittamaan työn jäljestä. Yhden puun pyydettäessä poimi jätelavalta, kun en itse siihen  ylettynyt. Olen jemmaillut sieltä purettua puutavaraa ja irrotellut niistä nauloja, niillä kuivilla kakkoskakkosilla lämpiää sauna moneen kertaan. Kun ei meille vieläkään ole niitä puita ostettu. Eipä tämä tukala tilanne ole miehen rahankäyttöä muuttanut; osteli paitoja ja valokuvaustarvikkeita ja kun pyysin, että maksaisi toisen tytön e-kirjan, ni ei oo kuulemma rahaa. Lapsella ei oo koulukirjaa, mutta onpahan isällään hieno paita. Mie tilasin ja maksoin jo toiselle sen yhden kirjan, mitä se tällä hetkellä tarvii.

Polkupyörät olis pitäny myös huoltaa ennen koulun alkua, mutta ei muistettu ja "ehditty", ja eilen sit illalla saunan jälkeen aloin niitä katteleen... kauheella etsimisellä löytyi pumppu (sitä oli pidetty kuistilla, mutta kun kuisti keväällä siivottiin, sekin vietiin muualle) mutta siitä oli alkanut letku falskata, eikä sillä tehny enää mitään. Löytyi sitten vanha pyöränpumppu, jolla saatiin yhden pyörän renkaat täytettyä, mutta toisessa on ilmeisesti venttiili rikki tai kumi jostain ihan hajalla. Lopulta lapset kuitenkin sai autokyydin seisakkeelle.

Junat vaan menee niin typerästi, että joutuu oleen 1,5 tuntia liian aikaisin koulukaupungin asemalla, että ehtii kahdeksaksi kouluun.

Lämmin päivä taas tulossa. Jotain myräkkää luvattu, saa nähä.

Kesän loppu.

Vein autollisen lapsia kouluun. Taas se alkaa. Voi hyvänen aika, miten tämä kesä loppuikin niin äkkiä! Ei ehditty katsoa sitä lyhintä reittiä asemalta koululle, ei ehditty kuopuksen kanssa katsoa miten lippu ostetaan automaatista, justiin eilenillalla saatiin mentyä tablettikaupoille kun tytölle tulee e-kirja jolle pitää olla joku lukulaite. Anoppi kustansi siitä 120 euroa avustuksena, mikä on mukavaa. En ite ymmärrä mokomasta e-kirjasta mitään, oon yrittäny googlettaakin mutta missään ei ole selitystä for dummies että voiko se olla esim. useammassa laitteessa - kotona koneella ja mukana puhelimella - vai voiko sen siihen hintaansa ladata vain yhden kerran johonkin ja miten se käytännössä toimii. Ehkä asia selviää. Toinen on, että se tulis halvemmaksi per vuosi, jos sen ostais kerralla koko kouluajaksi, mutta kun en luota siihen, että lapsi viihtyy ja jaksaa koko koulua loppuun asti. Kun ei se tosiaankaan ole sen ala. Mutta sekin ehkä selviää.

Mie niin toivon, että tytöt viihtyis ja jaksais!

Katto rakentuu.

Markkinoita, makkaroita ja matoja

Laps läks kaverinsa kanssa kyläileen junamatkan päähän. Vielä ehtii ennen koulua. Juna oli aivan täynnä, lippua ajoissa varatessa oli vain yksittäisiä paikkoja, ja ravintolavaunukin oli täynnä. Piti lähteä aamulla, sattuneesta syystä eli erään menon takia oli onneksi suunniteltu aikaisempaa lähtemistä - ensinnäkin mulle tuli lähtöaika taas niin huomaamatta, että sieppasin vaan housut jalkaan ja huivin päähän, ja lähdin kyytimään lasta junalle yöpaitaisillani. Toisekseen kun piti vain lähimmälle seisakkeelle viedä, kävi ilmi että kaverilla ei ollut kyytiä, tai ehkä kyytijä oli sairas, kankkusessa tai jotain kun ei vain noussut viemään, niin piti sitten sekin hakea, myöhästyivät alkuperäisestä aikomuksesta mutta varsinaiseen pitkän matkan junaan kyllä ehtivät. Kun vein kaupunkiin asti. Siellä sit ajelin vaan yöpaitasillani, onneks ei tapahtunu mitään että olis pitäny nousta autosta... vähänkö olis ollu noloa.

Siirreltiin ja raivailtiin miehen kans vähän vinttiä, kun huomenna pitäs tulla remonttimiesten laittaan jotain tukia sinne sisäpuolelle, ettei sisäkatto romahda kun purkavat sitä ulkokattoa ja tekevät uusia kattotuoleja, mikäli niitä voi tehdä. Sisäkatto kun on sillä Pyhällä Hengellä kiinni läpilahoissa kattotuoleissa. Muistin sitten tummuneita paneeleja katsoessani, että siitähän on jo useampi vuosi, kun olen kattonu niitä tummuvia paneeleita ja puhunut miehelle, että jotain on siellä vialla. Voi että, kun se olis ottanu mun puheet sillon tosissaan ja vaikka kattonu sinne tuuletuskanavaan... ei ehkä olis ollu näin toivotonta. Mutta tää on taas sitä jossittelua, ja mies ei sanonu mitään kun muistelin ääneen tätä asiaa sille. Sitä harmittaa ja suututtaa kun mie oon asiasta puhunu ja se on mua ja mun puheita väheksyny.

Sateessa on ollu taukoja, että on päässy onneksi ulkoileen. Tänään kävin ripeän lenkin metsätiellä, oikein tunsin kuinka endorfiinit vaikutti. Eilen käytiin isoilla markkinoilla, ostin elämäni ensimmäisen viipurinrinkelin - oon luullu että se on joku kälynen vesirinkeli mutta sehän on kunnon pulla - ja saippuaa. Jälkimmäinen tuoksuu vahvasti aina kun pussin läheltä kävelee keittiössä. Olis ollu ryynimakkaraakin kaupan, mutta sit ku alkoi jälleen sataa niin mentiin syömään aasialaista ruokaa oikein sisäravintolaan - ja mulla meni ruokahalu ku salaatissa oli mato, kastemadon näkönen pieni ohut mato jossa kulki siksakkinen verisuoni. Väkisin söin vähän, kun kerran oli maksettukin, mutta öklö olo oli pitkän aikaa. Siis sehän on ihan normaalia että ravintolan salaattiin eksyy mato, että en mie siitä viittiny kitiseen ruveta, mutta silti... ei huvittanu enää syödä. Muutenkin oli tällä kertaa vähän huonot sapuskat siellä, mieskään ei ollu tyytyväinen.

Ei pitäs niin tarkkaan kattoa, mitä suuhunsa pistää... jos olis ollu vaikka punasipulia siinä salaatin joukossa, mato olis hyvin menny punasipulin hituna, mutta ku siinä ei pitäny olla mitään punaista.

Yhen yhtäkään salamaa tai jyräystä ei oo viime päivinä kohdalle osunut, vaikka niitä salamia monena päivänä on sääennusteessa ollutkin. Sillon yhtenä päivänä oli parhaimmillaan 7 salamaa, ja mitään ei tullu. Ei ees lähimailla. Viimeksi tänään tunti sitten olis pitäny olla. Vettä kyllä on tullu.

I got the pulsating rhythmical remedy

Nousin viiden maissa ylös, kun olin illalla katsonut säätiedotuksesta, että kuudelta sataa ja jatkuu koko päivän - halusin käyttää koiria lenkillä ennen sadetta. Melkein onnistuinkin; reilu puoli kilsaa ennen kotia alkoi sade. Kuusi salamaakin on tullut ennusteeseen, mutta eiköpähän nekin sieltä putoile pois kun päivä etenee. Taivas oli ihan oranssi kun heräsin, mutta laimeni jo siiheksi kun ehdin ulos.

Auringonnousu ennen sateen alkua

Eilen aamupäivällä kävin koirien kanssa ulkona ja tein normihommia - tiskikoneen tyhjennystä yms. - ja puolilta päivin käytin kuopusta nuopsyllä, kaupassakin käytiin. Sen jälkeen ryhdyin ruuanlaittopuuhiin, tein makaroonilaatikkoa ja paistoin muikkuja, joiden kera pussimuusia (sitä Lidlin, joka on ainoa syötävä pussimuusi) ja miehellekin oli kahvit valmiina, kun se tuli töistä. Oman ruokani siinä lopeteltuani istahdin pitkästä aikaa tähän tietsikalle (kuopus oli tässä ollut mun kaksituntisen keittiöurakan ajan) niin mies heti sanoo, että haluaisi tulla tähän käsitteleen jotain kuvaa. Kun minähän olen koko päivän tässä istunut. Hieman närkästyneenä sanoin, että tein juuri ruokaa pitkän aikaa - "ai koko päivän?" kysyy mies huvittuneena. Näin sitä kotitöitä ja naisen panosta arvostetaan. Mutta samapa tuo, mulla oli ja on vieläkin hyvä Maigret kesken ja konehan on miehen. Ei mulla mitään tärkeetä ollu ja saanhan mie tässä olla ihan tarpeeksi. Toistaiseksi, kun on vielä koti ja kone.

Tein muun muassa jälkiruuaksi mansikkakermakakun, jonka viimeisestä palasesta jääkaapissa ehdin ottaa kuvan. Aamulla sekin oli kadonnut. Taisi olla hyvä kakku muidenkin kuin minun mielestä. Jauhoista ~42,5% oli vehnää, loput riisijauhoa. Mansikoissa oli paljon huonoja, mitä lie sateessakerättyjä.

Joskus mietin, miksei mulla ikinä mee ruokahalu kun on stressiä, mutta nyt taitaa aika ajoin olla jotain sellasta. Paino ei oo ollu näissä lukemissa sitten vuoden 2013. Se tartti sitten näköjään kodin ja luottotietojen menetyksen uhan, ja aikaisintaan joskus ensi viikolla ehkä tulee selko, väistyykö uhka vai käykö toteen. Ehtii vielä kilo pudota... vaikka mieluummin olisin läski, jolla on koti.

Rummutusta ja jauhamista

Taas kökötän yksin mietteissäni täällä lahon katon alla. Toistaiseksi rankka vesisade on pysynyt ulkopuolella, hyvin ovat teipanneet ja ruuvanneet pressun. Huomenna pitäs tulla taas virolaiset työmiehet katon kimppuun.

Niin, se kattohomma on oikeesti vieläkin vähän jossittelun ja ehkäilyn varassa. Luulin, että on tutkittu ja asianmukainen suunnitelma tehty, mutta nyt selvisikin, että se on ylläolevalla tolalla. Sellanen firman ulkopuolinen tarkastaja, jonka anoppi hommas kattoa kattomaan, on suunnitelman tehny, mutta ei sekään oo ees tutkinu, kuinka pitkälle ne kattotuolit on mädäntyneet ja onko yhtään mitään, mille rakentaa uusi katto. Voi olla seinähirsissäkin jo mätä. Se tyyppi on kyllä semmonen "voisi tehdä näin tai voisi tehdä noin" - jahkaaja.

Kuopuksen vein kauheassa kaatosateessa seisakkeelle, lähti poikakaverin kans hengaileen. Ei oo sitäkään paljon kotona näkyny, ei sairaalareissukaan hidastanu menoa. Eilen hain sen puol kymmenen maissa seisakkeelta kotiin. Esikoinen on taas omalla poikakaverillaan. Ulos ei viitti mennä, mitä mie sielä satteesa ku ei koiratkaan halua. Musiikkia kuunnellut, löysin yhtäkkiä Prodigyn kun meinasin ensin kirjottaa Youtuben hakuun Procol Harumin, aattelin sit että kokeillaan nyt tuota. Sehän on hyvä! Liukuhihnalta tuli kappaleita, ja vain yksi piti skipata ja yhtä vähän "kelata eteenpäin". Piristi.

Jasmikkeen ihanat kukkaset alkaa olla maassa. Ja jotenkin - liekö johtunut muutenkin pahasta mielestä - se on tuoksunu tänä kesänä oudon karvaalle tai miten sitä nyt kuvais. Ikäänkuin olis liikaa hajuvettä. Liian vahvasti. Yleensä oon nauttinu siitä, nyt ei tehny mieli mennä lähelle. Piti kyllä kesken parhaimman kukkimisen leikata muutamia varsia pensaasta, että kattomiehet mahtuu liikkuun.

Onneksi koko aamun rummuttanut sade alkaa vähitellen hiljetä ja tulee valoisampaa. Pistin kynttilän palamaan - tai tuoksutuikun - kun oli niin hämärää ja liekki näkyy. Ja haisee. Miten sekin nyt ottaa mun nokkaan niin kovasti. Mulla on varmaan joku aivokasvain joka häiriköi aivojen hajukeskusta. (Nyt piti deletoida aivokasvaimesta lähtenyt ajatusketju. Älkäämme rohkaisko moisia aatoksia.)

Itku on ollu viime aikoina hyvin herkässä, ihan mikä tahansa saa kyyneleet tulemaan. Esimerkiksi tämä uutinen. Hieno uutinen, ei ees surullinen. (Ja tämä pätkä, mikä yleensä ilahduttaa sujuvuudellaan...)Siellä rippijuhlissa kaikki laulut sai vedet silmiin. Vitsailinkin asiaa ihmetteleville, että itku tulee ku joku sanoo päivää... Mutta täällä kotona yksin on hyvä vollottaa. Ei oo ketään kenen takia pitäs hävetä. Tai ketä pitäs suojella huolestumasta mun hyvinvoinnista.

On tää ollu kyllä kummallinen kesä. En paheksu helteiden puutetta, mutta olis nyt vähän lämpimämpi voinu välillä olla. Ei mua myöskään haittaa hyttysten puute, mutta säälittää ku linnunpojat kuoli nälkään. Kuun puolivälin jälkeen me käydään kyllä Reposaaressa, sillon vois olla hyvä ilma. Ilmatieteen laitoksen tiedotteissa on toistunut sanapari "harvinaisen kolea".

Vois vaikka tehä salaatin. Taas. Tai siivota.

Sairaalareissu, tatska ja ainaista rahanmenoa

No, kai me tässä toistaiseksi voidaan asua. Pankki lupas että saadaan maksaa osamaksulla se remontti, jonka hinta siis lisääntyi enemmän kuin tuplasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että asia siis jollain tavalla järjestyy, mutta järjestymisestä saa maksaa kyllä hitosti. Mie en varmaan edes elä niin kauaa, että kaikki nää velat on maksettu. Verovirasto toki muisti 660 euron lahjaverolla myös, mutta sehän oli odotettavissa. Ja kaksi pakkoa maailmassa on; maksaa verot sekä kuolla.

Tän kaiken jälkeen sitä kyllä arvostaa tätä pientä, ahdasta, pölyistä loukkoa ihan eri tavalla. Eikä rahanmeno tähän jää, jotenkin pitää vielä saada jätelain mukainen jätevesijärjestelmä jos kunta ei vedä tuota vesi- ja viemärijohtoa tuosta naapurista meille. Maksaahan sekin tietysti, mutta olishan se parempi niin, kuin että maksetaan ensin tonneja siitä, että jätevedet saadaan asianmukaiseen malliin ja sitten parin vuoden päästä toisia tonneja siitä, kun ne johdot vedetään tänne asti tuo viimeinen sata metriä. Kun luulen, että jos se vedetään, siihen on pakko liittyä, ainakin tuolla kylällä kun yhtä taloa myytiin, siinä kaupassa oli semmonen ehto että on liityttävä.

Ikkunoille pitää jossain vaiheessa tehdä jotain, ja luultavasti putkistolle myös. Kun petrooli loppuu, nousee lämmityskustannukset eli sähkölaskut etenkin talvella tulee olemaan jättisuuria, ne on jo nyt satasia kuussa, vaikka on lisälämmittimiä kaksin kappalein. Uunia toki voi ruveta taas käyttämään, mutta ei ennen kuin sitä on joku ammattilainen käynyt katsomassa, että onko se turvallinen. Hormi myös. Eikä se puukaan ole ilmaista. Kalliiksi tulee asuminen.

Olenkin sitä mieltä, että ainakin sitten, kun lapset lähtee omilleen asuun, pitäs myydä tämä. En toki halua hätyyttää lapsia, mutta ei niillä tunnu olevan mikään kiire poiskaan... ilmeisesti kotona on kumminkin hyvä asua ja olla. Harvoin meillä esimerkiksi tosissaan riidellään, kun se joillakin tuntuu olevan jokapäiväistä. Mulla ja miehellä on joskus erimielisyyksiä, ja tyttäret kinastelee jostain vaatteen lainaamisesta.

Kuopus oli eilisen päivän kaverinsa kanssa Kouvolassa kuvaamassa junia, ja sitä oli pyörryttäny ja oksettanu etenkin kotimatkalla ja sit kotona sen henkeäkin alkoi ahdistaa, ja vein päivystykseen. Nestehukka. Olivat tietty siellä SolarSoundissakin olleet juomatta, että ei tartte lähtee lavan edestä pissalle, ja sitten kuvausreissulla jääny syöminen ja juominen melkeen kokonaan. Verenpaine oli 84/47, mutta sain sen kuitenkin kotiin, vaikka ensin meinasivat että pitää lähtee viemään keskussairaalaan tarkkailtavaksi. Juottaa piti vaan kovasti. Päivystys oli just kohta loppumassa ja saatiin tosi nopeeta palvelua - tyttö sai sängyn alleen ja monitoroinnin päälle (happisaturaatio, respiraatio, ekg) ja reilun tunnin päästä oltiin taas kotona. Verikokeissa oli kaikki hyvin. Toki ne uteli moneen kertaan alkoholi- ja huumeasioista, ne lienee aika yleisiä syitä miksi nuori tulee tokkurassa päivystykseen.

Sillä on ollu pyörrytystä aika usein viime aikoina, täytyy kai kattoa että se juo tarpeeksi. Ei siinä oo ollu ennen mitään ongelmaa, vaikka syömisten kans kyllä on.

Esikoinen lähtee tänään puolestaan hakemaan tatuointia itelleen. Tatuointikielto oli siihen asti, kun täyttää 18, ja nyt se on saavutettu. On se tutkinut asioita ja vertaillut tatuoijien kädenjälkiä eikä valkannut vaan halvinta, että toiveita on saada asiallinen leimakin. Toisin kuin yhdellä tutullaan, joka otti kauhean tatskan ulkomailla... ison ja ruman. Nuori ihminen saa hävetä sitä lopun ikäänsä, jos ei sit poistata joskus, ja siinäkin on varmasti kova homma. Tytär on suunnitellu itelleen kyllä vaan pientä.