Sinipunainen kaveri

Meille tuli eilen vävykokelas yöksi, on stressaavaa kun ne ei syö. Tai poikaparka joutuu ensin tankkaan ruokaa ennenkuin tulee meille, ja sit kärsiin nälästä kun jostain kumman syystä ne ei kumpikaan oikein tahdo syödä kun ovat meillä. Tyttö ei ees tarjoa sille ruokaa, ja kieltäytyy molempien puolesta jos tyrkytän eikä poika vissiin kehtaa sit ottaa. Jotain suklaata puputtavat. Nyt oli lasagnea, pakotin ne syömään kun tulivat koulusta ni söivät sellaset 7cm x 7cm palaset. Tulivat tänään "aamiaiselle" joskus kolmen jälkeen. Leipä sentään kelpas.

Illalla nukkumaan mennessä kaikersi särky päässä, ja niinhän se oli neljän- viiden maissa otettava migreenilääke. Ja piti hakee vielä pahoinvointilääkekin varmuuden vuoksi. Aikani valvoin ja sen jälkeen  n u k u i n  antaumuksella ja raskaasti, en meinannut millään päästä ylös. Monta kertaa havahduin ja ajattelin, että kello on jo ties mitä, pitäs nousta, mutta nukahdin aina uudelleen. Onneksi koiratkin jaksoi nukkua, puoli kymmeneen posotettiin. On mulle paljon, kun yleensä nousen 6- 7.30 välillä. Tehokkaahko unilääkekombo, mutta ei ehkä mukavin mahdollinen.

Mies poltti roskia ja puuhaili omiaan pihalla pitkin päivää, mie nuokuin sisällä ja just kun olin menossa päikkäreille, alkoi aurinko paistaa. Sitä piti lähteä ihailemaan. Yhtäkkiä huomasin miten on kauniita kukkiakin pihalla, vaikka olin aatellu ettei oo oikein mitään kun mikään ei ole kasvanut ja kukkinut. Auringonkukkien varret on vähän yli kymmensenttisiä ja oonko mie kertonu näistä unikoista, joiden siemeniä joku vaalien edustaja jakeli? Ensin luulin, ettei niistä tuu mitään, mutta sitten kajasti jotain punaista ja luulin että nyt aukee. Ja ihmettelin, kun ei auennutkaan - läheltä katsoen huomasin että se on jo auki, mutta kukka on niin minipieni, ettei oo tosikaan!

Terälehdet on noin sentin mittaiset. Kukka on siis reilut 2 senttiä halkaisijaltaan. Kaunis mutta huomaamaton. Mahtoiko jakaja päästä vallan kahvaan ja onko yhtä mitätön kuin vaalilahjuksensa...

Vaan kuunliljat kukkii parissa paikassa.

Punainen kärhö ei kuollutkaan talvella, sen sinipunainen kaveri paleltui pakkasissa. Ruusubegoniat on hienosti jaksaneet kukkia koko kesän, yksi on kauempana, kärhön kukan takana tossa tellingissä (joka piti siirtää puunkaadon tieltä tuonne) ja yksi roikkuu vaahterassa. Niin ja yksi on ollut kuistilla tyttären juhlista lähtien. Ostan toistekin pihakukiksi moisia - tosin helteisinä kesinä eivät taida olla niin helppoja.

Huvimajan katto höyrysi, kun sateen jälkeen yllättäen tulikin lämmin auringonpaiste.

Viimekesäiseen kelloköynnöksen ruukkuun huvikseen työntämäni krassinsiemenetkin on kasvattanu hiukan vartta ja kukkivat. Niitä siemeniä oli taas niin paljon ja sopivia paikkoja vähän, jäi hirveästi ylimääräisiä kylvämättäkin. Ja kun ei oikein huvittanut mikään semmonen kun ei tiennyt asuuko tässä enää loppukesästä.

Siskolta saadut unikonsiemenet homehtui, mutta ihme kyllä kasvoivat ja nyt kukkivatkin. Vaikka joutuivat siirtymään kattoremontin tieltä pienenä pois. Luultavasti parempaan paikkaan kuitenkin.

Kesän loputtua loppui sellasia ohjelmia, jotka oli ilmeisesti vaan täytteenä muiden sarjojen kesätauolla, ja taas - kuten joskus ennenkin - ne oli kiintoisampia kuin varsinaiset "talvisarjat". Kuten Der Staatsanwalt, Syyttäjä. Taattua saksalaista poliisijuttua ja Rainer Hunold on hyvä. Onneksi sentään Kriminalisti tulee, ja Stolbergkin menettelee (niissä kaikissa taitaa olla samanlainen henkilöstö: päämies, nuorempi mies ja nainen). Syrjäinen maa oli pitkästyttävä, Bletchleyn nelikko tylsä... että oon sentään yrittänyt muutakin katsoa. True Detectiveä katsoin eilenillalla ne kaksi jaksoa, mitkä on Areenassa, ja siitä tykkäsin vaikka juoni eteneekin hyvin hitaasti. Woody Harrelson ja etenkin Matthew McConaughey (piti luntata, että menee nimi oikein) on hyviä siinä. Näin untakin jälkimmäisestä, mutta en muista minkälaista. Mietin, että voisin hyvinkin tulla toimeen sellaisen ihmisen kanssa, sillä oli samansuuntaisia ajatuksia ku mulla on. Kyynisiä ja pessimistisiä, joita se itse pitää vaan realismina.

Ryömivä limasieni - sielunkumppani?

 Jos ei olis aurinko pilkahtanut, en olis varmaan jaksanu lähtee lenkille. Onneksi pilkahti ja lähdin, oli hyvä lenkki. Vähän ensin paleli etenkin käsiä, mutta loppumatkasta ylämäessä oli jo kuuma. Ja vähän pelkään niitä kyitä mettässä. Eilen ja tänään on muistunut mieleen Lauri Tähkän Syyskuun kyy, vaikkei oo vielä syyskuukaan. Huh, onneksi mies ei oo nyt kuunnellu tuotakaan, ainakaan ilman kuulokkeita.

Paranvoi ryömi kannolla. Ihmeellisiä otuksia! 

Nyt on maha kipee, ollu pitkin aamua ja pahenee vain - ei olis pitäny syödä sitä ohrarieskan palaa, vehnäähän siitäkin on suurin osa. Väsyttää ja masentaa, vaikkei ihan yhtä paljon masenna kuin ennen kävelylenkkiä. Vastasivat kolmannella kerralla siellä mt-paikassakin, kolmen viikon päästä saatan saada ehkä tiedon aikavarauksesta, siitä ei tiedä kuinka pitkälle se aika itsessään sitten menee, jos sen saa. Jonoa kuulemma on. Aika jännä systeemi siellä, paperille käsin kirjoitti mun tiedot ja sitten soittavat, kun on tarjolla aika.

Kyllä se syksy on. Kymmeneen päivään ei tuu ees kahenkympin lämpötiloja, neljänä päivänä saattaa olla puolipilvistä ja muuten pilvistä. No jaa, sitähän se paljolti on koko kesä ollut, että siinä mielessä...

Näin muuten kummaa unta; "jaoin lehtiä" syntymäkotini ympäristössä, ja ne lehdet oli kuivia puunlehtiä! Ihmettelin, että miks näitä pitää jakaa, eihän näistä voi mitään uutisia lukea, ja mitä jos nää putoo maahan niin mistä tiedän mitkä on "lehtiä" ja mitkä vaan tavan kuivia lehtiä...

Pakkasen puolella kohta

Yritin soittaa sinne mielenterveyspuljuun puhelinajan puitteissa, mutta kun alkoi hälyttään ni kauhistuin, että onko mulla niille mitään sanomistakaan, alanko taas heti itkeen, mistä mie niille puhun, mitä sanon, mitä ne kysyy ja osaanko vastata... no onneksi eivät sitten vastanneetkaan puhelimeen. Olenpahan ainakin yrittänyt hakea apua.

Hiton kylmä ja harmaa päivä taas, vaikka piti olla puolipilvistä. Sain sentään pyykit koneeseen pyörimään, eilen jo mies päivitteli, kun ei ole puhtaita ohuempia työpaitoja. En sano, että opettele ite pyykkäämään, ainakaan sen urakan jälkeen, minkä se eilen teki tuossa pihalla puutavaran kanssa. Mie en kyllä ymmärrä sitäkään, että kun tarjoudun apuun - sanon, että tehdään yhdessä se sahaushomma, sano vaan millon ni tuun kaveriksi - niin ei puhu mitään, menee vaan ja sit saha huutaa pihalla. Tämä on toistunut niin monta kertaa, mie sitten ehkä huomaan että se on jotain tekemässä ja vedän työvaatetta päälle ja kumppareita jalkaan ja juoksen paikalle. Eikä mun apu aina kelpaakaan, eilenkin se nyki jätelavalta käyttökelpoista pressua, minkä remppamiehet oli sinne laittanu (sillä oli peitetty katto kun se oli auki) ja tulin apuun, niin autoin vissiin väärin kun hääti pois. Nyt eilen sitten en edes mennyt apuun vaikka kuulin sen sahan, kun kerran olin useampaan otteeseen tarjoutunu avuksi ja pyytäny kertomaan - ei liene liikaa vaadittu? - ja sitten se oli pahalla päällä kun en tullu apuun. Hikeennyin ja sanoin siitä sanomisesta, että en ole mikään ajatustenlukija. Jos ei saa suutaan sen vertaa auki niin saa tehä itekseen.

Maanantaina viimeksi rynnistin oma-aloitteisesti apuun kun piti purkaa koiria varten pystytettyä aitaa kun oli puhe tiistaina niiden kaatajien tulla. No, onneksi sit viritettiin se jollain lailla pienempänä pystyyn, että voi koirat olla vapaana pihalla, kun ne kai tuleekin aikaisintaan ensi viikolla kaateleen. Ilmeisesti tarviivat siihen jonkun koneen, jonka kuljetus on sit oma hommansa.

En edes halua ajatella, mutta tuo pihlajakin on ollu mulle tärkeä, ilon aihe kukkiessaan ja kantaessaan marjoja, linnunpöntön paikkana, linnunruokajuttujen ripustuspaikkana ja näkösuojanakin. Ja siitäkin täytyy luopua. Saati sen takana oleva koivu, jonka lehvästö on tuonut suojaa ja etenkin keväällä lehtien puhjetessa ollut niin ihana... mutta vuosi sitten - vai onko siitä jo kaksi? - kaivelivat kaapelin sen juurelle ja katkoivat puolet juurista. Sen lähtölaskenta alkoi silloin. Täytyy vain ajatella sitä jonkin uuden alkuna. Joku muu saa sitten valoa ja ravinteita ja ehkä se näkösuojakin siitä taas kehittyy, kun ei raivata kaikkia vaahteranalkuja pois...

Tytön kaverin äiti kyseli multa, tulisko tyttö sen kaverinsa kanssa asumaan kaupunkiin (ko. kaverin koulumatkat hankaloituu kun tulee talvi eikä mopolla enää pääse - vanhemmat tekee töitä kotona mutta eivät kuskaa sitä asemalle, sen pitää sit kävellä se 5 km suuntaansa) kun jollain sen tutulla olis siellä joutilas kämppä. Eihän meillä ole rahaa maksella vuokria, etenkin kun sen vuokra on ilmeisesti 900 euroa kuussa... opiskelijakämpän saa (jos sattuu saamaan, kun sekään ei ole niin sanottua) alle kolmanneksella tuosta summasta, en tiedä minkälaista lukaalia siellä joku näille kuustoistiaille tarjoaa asunnoksi. En kysellyt sen tarkemmin, kun ei kuitenkaan ole mahdollisuutta. Haluja varmasti olisi, ja mejän tyttöjen nukkuma- ja heräysrutiinit on niin erilaisia, että niiden on vaikea sen puolesta nukkua samassa huoneessa. Kyseisellä ihmisellä on puhelimessa autocorr, joten sen viestit on välillä aika kryptisiä, mutta jostain "täysistä tuista" se puhui. Ihmettelin mitä tukia ne nyt sais, kun ne ei saa edes opintorahaa vielä, eikä asumislisää saa jos ei oo mitään tuloja millä elää. Käytännössä 16-vuotiaalla pitää olla omaa rahaa, millä se elää (ilmeisesti jonkinlainen opintolaina on mahdollinen) jotta se vois asua itsekseen. Muistelen kyllä itse saaneeni opintorahaa heti peruskoulun jälkeen. Tosin eihän mulla mitään vanhempien kotiakaan enää silloin ollut, missä olisin asunut.

Vaikka meillä olis rahaakin maksaa tyttären asumiskuluja, niin miettisin kyllä kaksi kertaa sitä kaverikämpässä asumista...

Anoppi on ollu riesa. Toki se maksoi sen tarkastajan käynnit, joka tuota kattoa tutki ja sen kattofirman kanssa teki yhteistyötä ja varmisteli, että tulee kunnolla tehtyä, mutta ilmeisesti kokee, että se sitten oikeuttaa häntä sekaantumaan ihan kaikkiin mejän raha- ja muihin asioihin. Tietää niin paljon paremmin miten meidän asiat pitäs hoitaa ja millä tavalla rahat käyttää, soittaa välillä monta kertaa päivässä meille kummallekin niin että ei viitsitä aina vastatakaan. Näistä puunkaatoasioistakin hänellä on vankka mielipide, ja me tehdään kaikki väärin, kun hänen miehensä tekisi toisin, ja se olisi sitten se oikea tapa miten meidän se kuuluisi tehdä.

Tottakai olen kiitollinen rahallisesta avusta ja tiedoista ja kokemuksesta, mutta vähän vois antaa tilaa hengittää ja tehdä omia ratkaisuja.

Antti Rinne on sanonut sanan "synnytystalkoot" ja nyt kukaan ei kuuntele, mitä sillä oikeasti on asiaa. Sanna Marin suomensi asian: "Sdp haluaa maksuttoman päivähoidon, uudistaa perhevapaat ja parantaa perheiden toimeentuloa." ja vaikka se nyt on utopiaa, niin ajatus on hyvä. Sitten tulee kelkastapudonnut Rinne möläytteleen synnytystalkoista. No, onpahan lehdillä jotain kirjoiteltavaa, mutta nyt ne takertuu vain siihen yhteen sanaan.

Täällä on kylmä. Sisälläkin. Vaikka mittari näyttää sentään 19 astetta. Mulla on paksu bolero ja villasukat, ja palelee.

[edit: ei palele enää, kun heittelin alkovin yläkaapista videokasetit roskapussiin, pyyhin puolitoista hyllyä ja siirsin sinne tavaraa, mikä ei muualle liinavaatekaappiin tahtonut mahtua. Kiipesin keittiöjakkaralle, otin tavarat syliin, laskeuduin alas, siirsin keittiöjakkaraa ja työnsin liukuovet toiseen laitaan, kiipesin keittiöjakkaralle ja ladoin tavarat hyllylle ja laskeuduin alas keittiöjakkaralta, siirsin sitä ja liukuovia ja kiipesin noutamaan uuden sylillisen. Muutaman kerran.]

Outoja asioita tapahtuu

Yleensä tykkään sumusta, mutta nyt en, ja taas on sumua. Tuosta tuli sit taas mieleen Dave Lindholmin kappale, jossa laiva kääntyy hitaasti ja taas on sumuu - kokeilin taas löytyykö sitä youtubesta, mutta taas oli jonkun rohkean lisäämä video poistettu sieltä. Monia kotimaisia taidetaan vahtia aika tarkkaan, poistetaan nopeesti jos niitä tulee sinne.

No, Spotifyssä se on, se levy miltä ko. kappale löytyy. Ajattelin, että samapa tuo, jos rekisteröidyn sinne. Hah, mun sähköpostiosoitteella oli jo tili! Sama juttu oli Instassa aikanaan.

Sillon kun sinne Instaan menin, oli tytär sentään auttamassa kun en mie oikein puhelimella osaa näitä juttuja. Se tilas uuden salasanan (kun sehän tuli tietty mun säpoon) ja poisti sen tilin (ei siellä ollu ku yks tai kaks kuvaa, selkeästikään ei ollu käytössä) ja laitettiin uus. Tän italiankielisen spotifytilin mie vaan "omin" itelleni, vaihdoin salasanan ja rupesin kuunteleen. Ei oo silleen henkilökohtainen ku joku Instagram.

Löysin perjantaina rannan, missä oli kaikenlaista meren rantaanhuuhtomaa. Paljon pyöreäksi kuluneita tiilenkappaleita, luita, lasin- ja posliininsiruja, rautakuonaa tms ja sensellasta. Tuo oikeanpuoleinen on jotain kipsintapaista vissiin, se tekee viivaa kun sillä piirtää. Kourallinen tuon rannan aarteita oli ainoat tuliaiset, mitä tällä kertaa toin. Monesti on ollu roppakaupalla kiviä, nyt ei osunu erityisiä vastaan. Oli sit ne aallotkin semmoset, ettei kovin rannalle päässytkään. Olispa päässyt aallokon jälkeen katsomaan, mitä tuli niiden mukana...

Punkkeja ei ollu yhtään. Tai ei osunu ees koirien tielle. Vaikka oltiin rannikolla ja punkkialueella.

Ja vaikka niin tykkäänkin meren äänistä, niin kyllä korvat tykkäs kun pääsi hetkeksi pois siitä kohinasta. Se hyvä puoli siinä oli, että ei kuulunu omaa tinnitusta. Mulla on alkanu korvat vinkua ikävästi, se tulee ikäänkuin takaraivon suunnasta. Sukuvika, isällä tekee sitä ja toisella siskolla. Isällä ja isän siskolla on kuulolaite, kun ei muuten tahdo kuulla, luultavasti mieki sit vanhana joudun hommaamaan sellasen. Nyt jo mies ihan kauheasti päivitteli "etkö muka kuule, etkö tosiaan kuule tuota" kun joku hepokatti vissiin siritti siinä saunan kuistin vieressä enkä mie kuullu. Ihan rupes harmittaan mokoma päivittely, kun en kuule niin en kuule. On ihan normaalia että vanhemmiten kuuloalue supistuu ylä-äänien päästä, ja itekki se tulee perästä. Voi olla että mulla sukurasite huonontaa kuuloa nopeammin, mutta eiköpähän ne sirkat lakkaa sillekin sirittämästä kymmenen vuoden päästä viimeistään. Mie vaan en pääse hiljaisuudesta nauttimaan, kun on vihellys omasta takaa. Se sydämensyketinnituskin toisessa korvassa on taas pahentunut.

Viime yönä, tai aamupuolella jo, näin pitkästä aikaa unta, jossa tiesin näkeväni unta. Olin jossain isossa kaupungissa (luultavasti Helsingissä) ja päätin sitten käyttää unta hyväkseni ja lähteä lentoon. Mulla oli koirat mukana, ja jostain pölähti mukaan kolmaskin kiinanharjakoira, ilmeisesti näiden emovainaa. Sitten me lennettiin, ja aurinko oli oranssi pallo taivaan reiässä.

Mitenkähän mie selviän tän syksyn. Viime syksynä taistelin masennusta vastaan aika menestyksellisesti pitkän aikaa, mutta nyt mulla on jo tässä vaiheessa voimat vähissä. Ajattelin että rohkaisenpa nyt mieleni ja soitan sinne mielenterveyshoitajalle, ni olikin menny soittoaika kuus minuuttia aiemmin umpeen. Nyt kuluu taas puoli vuotta ennenkuin uskallan rohkaista mieleni seuraavan kerran...

Ehkä lähden tästä koirien kans lenkille ja sit teen vähän pihahommia... pitäs koira-aitaakin purkaa kun tulee kunnan miehet kaataan pari puuta - tai toinen niistä on monirunkoinen, en tiedä voiko sellasta sanoa yhdeksi puuksi - ja mejän aita on epähuomiossa vedetty aika reilusti kunnan puolelle. Silleen hassusti on risteyksen tiealue, sen jälkeen outo kaistale kunnan maata ojan mejänpuolella, ja vasta sitten mejän tontti. Sikäli toki mukavaa, että mejän ei tarvi sitä puunkaatoa ite järjestää. Meän katon remontoijafirma ja myös rakennetarkastaja tms. sano että pitäs ehottomasti kaataa, kun lahottavat tän talon ku ovat liian lähellä. Kyllä meillä riittää omasta takaakin niitä kaadettavia puita. Edellinen asukas on esim. istuttanu koivuja riviin parin metrin päähän saunasta...

Mut nyt meen. Sumukin on hälvennyt kun tässä on tarpeeksi aikaa odotellut.

Meren monet kasvot

Hmmm... otsikko ei varmaan oo mun kielikuva, luultavasti pöllin sen nyt muualta. Ehkei siihen ole tekijänoikeuksia.

Lomaselta on siis palattu, lomaltapaluumasennus ja -väsymys iskenyt ja kaikkee pitäs silti tehdä. Aamu oli todella ankean näköinen sumumölli, jossain määrin on vieläkin. Ei tiedossa parempaa.

Kelit oli vaihtelevat tuolla rannikolla, välillä satoi, välillä paistoi ja sitten tuulikin kovaa. Ikinä en oo niin isoja aaltoja nähnyt tuolla, kuin sunnuntaina! Ne pyyhki yli koko kallioiden mitalta, mitä ei oo koskaan tapahtunu sillon ku ollaan oltu mökkeilemässä.

Kolmesta illasta kahtena nähtiin auringonlasku, ja lauantai-iltana se oli komea näytös meren velloessa hornankattilana värikkään taivaan alla.

Desibelit oli varmaan melkoiset, mutta ihmeen hyvin nukuin, kuten yleensä aina tuossa mökissä. Meren ääni tuudittaa, vaikka se olis kovakin.

Tällasen "once in a lifetime" -otoksenkin nappasin metsässä. Näitä kauriita siellä liikuksi, aiemminkin nähtiin  hieman toisaalla yksi, mutta se karkasi äkkiä. Tämä ei pelännyt, tosin oltiin aika kaukana ja koirat ei sitä huomanneet kun se oli paikallaan eikä ilmeisesti ollut polun yli mennyt, että olis haju jäänyt. Mie pysähyin vain siksi hetkeksi, kun otin kuvan, etten turhaa jäänyt pällisteleen ja pelotteleen. Sillä kertaa mies ei ollu kameransa kanssa mukana, ja sitä harmitti.

Reissussa otin muutamia hetkessäelämistilanteita itselleni. Sängyssä makasin ja kuuntelin meren ääniä ja sateen ropinaa katolle (tosin näissä tilanteissa aina nukahdin), rannalla vain seisoin ja katselin aaltoja. Uimassa käytyäni istuin kivellä ja annoin pikkukalojen tutkia varpaitani. Pimeässäkin mieluusti olisin imenyt äänimaailmaa ja valojen tuikahduksia, mutta jokin hyönteinen pisteli jalkoja - säären takaosia jostain syystä - niin kirvelevästi, että se oli mahdotonta. Tai ehkä olis pärjänny, jos olis laittanu pitkät housut. Pari päivää kutitti ja kirveli, mikä lie kun ei tuntunut ollenkaan siltä, että mitään hyttysiä olis ollu.

Mutta nyt ittee niskasta kiinni ja toimiin.

Savua, höyryä ja pihinää

Se oli Rautatiemuseopäiväkin, ja erinäisiä höyry- ja muita museojunia kuljeskeli siellä täällä Karjaata ja Helsinkiä myöden. Mekin hieman kuljeskeltiin niitä sitten kuvailemassa siellä täällä. Onhan ne majesteetillisia ja pelottaviakin, nuo höyryveturit. Jotenkin minusta niin sykähdyttävää ajatella, että ei kovinkaan kauan aikaa sitten ne oli pääasiallisia rata-ajoneuvoja. Hienoa, että Rautatiemuseossa ja Haapamäen museoveturiyhdistyksessä pidetään kunnossa näitä vanhoja upeita vetureita ja vaunuja!

Tk3 nro 1136 ”Pikku-Jumbo”

Pikku-Jumbo on HMVY:n hoivissa Haapamäellä, tässä se "pääteasemalla" vaihtoi vaunuletkan toiseen päähän uutta matkaa varten.

Hv1 nro 555 "Prinsessa"

Prinsessa, vähemmän käytetyltä nimeltään Heikki, on Rautatiemuseon liikkuvaa kalustoa, tässä hienoine koristeluineen ja lippuineen pysähtyneenä Rajamäen tehdasmuseon viereen. Höyry purkautui huumaavalla melulla ja niin kovalla paineella, että sinkoutui metrikaupalla suoraan ylöspäin. Oli paljon väkeä katsomassa sitä, ja kyytiinkin menossa kun se Karjaan suuntaan puksutti.

Samalla käytiin katsomassa Rajamäen kirkko. On meinaan hivenen pompöösi kirkko pienelle kylälle, mutta sen onkin rakennuttanut Alkoholiliike Oy omille työläisilleen. Ja juuri ennen sotia, tuo onkin ollut haasteellinen naamioitava kun Rajamäen tehtaita on kovasti tykätty pommitella. Siis se on ihan järkyttävän korkee! Liki 50-metrinen torni ja sen huipulla seitsemänmetrinen risti. Varsin mahtailevaa kyllä.

Oon ollu niin ilonen siitä, että meillä on nyt katto ja maksujärjestelyt kunnossa (kun nyt vain terveyttä riittäs että pystyis maksamaankin) mutta nyt taitaa olla onnellisuusenergiat vissiin lopussa, kun ahdistaa eikä siitä pääse eroon aattelemalla mukavia. Niitäkin riittää, ollaanhan sentään miehen kans menossa pitkää viikonloppua viettään meren rannalle. Huomenna lähdetään - säät ei taida olla kyllä parhaat mahdolliset.

Ensi viikolla tulee vielä remonttimiehet laittaan jonkun listan tai laudan tai jotain katon reunaan, kun siinä on liian iso rako - siitä päästiin yhteisymmärrykseen eilen, kun remontin myyjä ja firman työnjohtaja kävi lopputarkastusta tekemässä. Pojat (no, yksi on poika, yksi on mies ja yksi siltä väliltä) on kotimaassaan tällä hetkellä relaamassa, se niille sallittakoon kun niin reippaasti töitä tekivät. Ei oo yhellä laudalla niin kiire, kun katto muuten on kunnossa. Hiukan sen äänieristys kärsi, mutta on sentään hieno vedenpitävä ei-laho katto! ♥

Täytyy syyä jotain ja mennä ulos, jos se vaikka lievittäs ahistusta. No syöminen aina, mutta ulkoilu olis terveellisempi konsti. Tänään piti olla kaunis puolipilvinen sää, mutta ennuste muuttui taas aamun kuluessa.

Liskoja ja ruusuja

Minipieniä sisiliskoja :) mies huomasi lauantaina, että koira ikäänkuin vaanien tuijottaa jotain, meni katsomaan ja näki nämä. Toin siihen tulitikun mittakaavamerkiksi. Ihmeen kesyjä ja rauhallisia olivat nuo pienet liskonalut. Kaksi ruskeaa ja yksi vihertävä.

Joo myrskyä lietsottiin kauheasti, Ilmatieteen laitoksen sivulla oli oikein varoitus vaarallisesta ilmasta ja käskettiin ihmisiä pysymään sisällä. No mie olin viemässä vävyehdokasta junalle just sillon, kun se tänne ylti - salamoihan se hiukan ja jyrisi ja satoi, mutta se oli äkkiä ohi ja mistään myrskystä ei voinu kyllä puhua. Illemmalla oli sitten jo poutaa ja kaunis auringonlasku. Helsingissä toki oli ollu aika kauheaa, joku maratoonikin siihen aikaan just. Katoin jotain videoita, missä maratoonarit kahlas vedessä ja ryömi kaatuneiden puiden ali likomärkinä.

Kaupassa oli halpoja reilun kaupan ruusuja, ostin ilokseni oransseja kimpun. Tai itse asiassa panin miehen ostaan ne. Se osti keittiön valaisimeen lampun, ja kassalle kävellessä tarjosin ruusuja sille että ostakko mulle ruusuja. Ei ollu ko kaks euroa niin osti.

Kävin äsken hakeen salmonellatestipaketin kuopukselle, kun sen täytyy koululle semmosen tulos toimittaa (ja kirjoitin oheen rautalangasta ohjeet) ja samalla kävin kävelemässä sielläpäin koirien kans, vähän niinku vaihtelua hajuihin niillekin. En oo käyny tänä kesänä niillä nurkilla, ja aiemmin ihmettelin yhtä pihaa, jonka keskelle oli kasattu kauhea ryjäläjä niinku olis joku komposti siinä, kaikenlaista maa- ja kasviainesta. Nyt siinä oli ihan hirveästi keltaisia ja oransseja kehäkukkia, krassia, kauraa, auringonkukkia ja kurpitsaa. Upea! Se koko läjä oli kukkien ja isojen lehtien peitossa. Tosin parin kuukauden päästä se on taas ruma.