Menee se näinkin

Tykkään kun on valoisaa. Kuva on otettu aamummalla, jolloin ei ollut vielä ihan valjennut, mutta nyt kun ei enää sada, on niin mukavan kirkasta. Varsinkin kun ei päätä särje :)

Koirien possupukujen testikävelytys suoritettiin eilen - hyvin pysyi päällä, mitä nyt alkuun piti usein ravistella, kuten kuvassakin näkyy. Ei ollu pyöräteitä aurattu (iltapäivällä kolmen maissa aurattiin) joten pienten koirien matkanteko ei vaikuttanut olevan kovin mielekästä. Hajutkin oli peittyneet lumeen. Toinen koira pyrki vaan autotielle, kun se oli aurattu ja siellä olis ollu helpompi kulkee...

Lapsilisistä meni heti puolet, kun kävin kaupassa. Katkaisin vanhan porrasharjan varrenkin - se varmaan rasittui kun koko ajan piti olla rappuja putsaamassa, kun niissä kulki - ja sitruunapuun valo sanoi sopimuksen irti pari päivää sitten. Onnekseni löysin sopivan lampun alekorista. Ja ostin sitten ne juustokakuntekovehkeetkin :)

Prismassa oli jotain meneillään (jouluun valmistautuminen?) ja siellä oli paljon nuoria ja muita hantlankareina. Yritettiin etsiä hintaa yhdelle tuotteelle, kun hinnantarkistus sanoi "virheellinen skoodi" ja hyllynreunassa ei näkynyt samaa skoodia ku tuotteessa, ni menin kysyyn  joltain vähän aikuisemman näköiseltä apua. Se sanoi hoonosoomella että kysy joltain vakituiselta työntekijältä, mie kysyin mistä mie tunnistan kuka on vakituinen, kun kaikilla ei-vakituisillakin on työpaikan vihreä pusero päällä... se tuli sit ite kaiveleen sen hinnan jostain siitä hyllynreunalistan sisältä. Kiittelin vuolaasti. Musta alkaa tulla kärttynen vanha akka kun asiat on konstikkaampia kuin pitäs.

Kauhea onnettomuus se Raaseporin tasoristeyskolari! Kuskilla on jo nuorena ihmisenä monta kuollutta tunnollaan, ei varmaan ikinä toivu. Kuten ei toivu kuolleiden läheisetkään tietenkään. Ne radanylitykset on semmosia, raiteilla harvoin mikään kulkee, mutta sitten kun sattuukin kulkemaan samaan aikaan, on jälki tuhoisaa. Niitä ei miellä vaarallisiksi paikoiksi (nimimerkillä lapsena rataa jalkaisin ylittäessä ajatuksissaan melkein junan alle jäänyt) mutta kuitenkin niiden kohdalla pitäis aina muistaa olla valppaana. Myös ns. vartioiduissa, koska joskus voi käydä niin, ettei turvalaitteet toimikaan.

Mies komensi aamulla mua tekeen lumitöitä (no sanoi, että "jos ehdit"...) ja putsailin sitten saunapolun ja muita paikkoja. Laitoin virrat yläkuvan kuusessa oleviin valoihin ja viritin valoletkun vaihteeksi varaston seinään. Aattelin, että se valaisee siinä kulkua kivasti. Tai rumasti. On vaikea saada tuollaista kippurassa säilytettyä juttua nätisti asettumaan. Sitten laitoin myös lintulaudan ja sinne siemeniä - en vaan tajua, mihin lintujen ruokahalu on hävinny. Ennen lumentuloa niitä kävi talipalloilla paljon, ja nyt eilenripustettua pähkinärasvatankoakaan ei ole kuin pikkuisen natusteltu. Tikka siinä eilen oli talipallojen kimpussa, ja kyllä ne linnut ääntelee ympärillä, syömään vaan eivät tule. Tai no, punatulkut lähinnä ääntelee, ja nehän ei tuu syömään ku erikoistapauksissa. Meillä ainakaan.

Aamulla laitoin vahingossa tyttären deodoranttia, kun oli samanmuotoinen puteli omani vieressä, ja nyt haisen ihan häiritsevälle. Totaalisen väärä tuoksu mulle.

Tytöillä on vapaapäivä koulusta, toinen poikakaverillaan ja toinenkin meni treffeille. Ei tässä mitään, viihdyn kyllä yksinäni. Kohta ruokaa ja jälkkäriksi korkkaan sen juustokakun. Vadelmatuorejuustosta.

Pelkoja ja ihmetyksiä

Joskus olen iloinnut maan valkenemisestakin, mutta nyt ei tunnu miltään. Ehkä osasyy on se, kun tiedän että se tulee siitä sulamaan viimeistään viikonloppuna, kun on luvassa rankkoja vesisateita sunnuntaina. Vähän aattelin, että nyt pitää äkkiä ruveta tekeen joulukortteja, kun vielä saa fiilistellä lumen keskellä, mutta mua ei yhtään huvita. Yhen paketin oon kyllä jo käärinyt.

No onhan se valkeaa, mutta vähän ankean näköistä. Keli oli aamulla sellainen, että oli hyvä, kun on jo ne talvirenkaat alla! Kesärenkailla olis saanu suditella ja pelätä, ja talvirenkaillakin liikenneympyrässä lähti auto sivuittain. Lisää lunta tulee koko ajan, ennusteessa luvattu aamuyölle asti jatkuvaa lumisadetta. Pelottaa että tuo laho ja sieniä kasvava vaahtera rojahtaa lumen painosta mun auton päälle, mutta ei oikein muutakaan paikkaa sille autolle ole. No periaatteessa vois ajaa keskemmällekin pihaa nyt kun maa on jäässä ja lumen peitossa. Täytyy kattoa mitä voi tehä. Taloa ei kyllä voi siirtää vaahteran alta...

Tietyllä tapaa oli kyllä jännää eilen valmistautua lumimyräkkään, nostella tuoleja sisään ja purkaa kesäjuttuja suojaan kovasti puhaltelevassa tuulessa. Nyt vasta tuli kaadettua vesitynnyritkin, yksi oli nähtävästi mennyt rikki kun olikin tyhjä. Onhan sitä pakkasta ollut, ehkä se oli jäätynyt sitten rikki, vaikkei kovin paksua jääkerrosta ollutkaan tullut. Paksumpiakin noissa tynnyreissä on ollut.

Meillä nyt ei kukaan oikein jaksa haravoida, mutta mihin tän hevoskastanjan lehtien kans tulevaisuudessa joutuu, kun jokainen "lehti" on itse asiassa 5-7 lehteä kepin nokassa? :D Ja liian lähellähän se taloa on, en tajua miks sen tohon istutin. Siksi kun pelkäsin, että se unohtuu sivummalle nokkosten ja muiden rikkaruohojen sekaan eikä siitä tuu pidettyä huolta... enää ei oo siitä vaaraa.

Luen tällä hetkellä kirjaa "Usko, toivo ja raskaus" (vanhoilislestadiolaista perhe-elämää) ja ymmärrän hyvin, miksi ko. lahkossakin pidetään tervettä järkeä sielunvihollisen juonena ja sen käyttöä pahana, kuten muissakin vastaavissa. Esimerkiksi ehkäisy on murhaan verrattava synti - paitsi joissakin tapauksissa. Jos nainen ehkäisee edes varmojen päivien laskemisella, se saa kärsiä helvetissä jatkuvaa lasten synnyttämistä. Siitä ei kuitenkaan ole tietoa, mitä mies saa kärsiä. Saa siittää niitä syntymättömiä lapsia? Ei kuulosta kauhealta rangaistukselta. Jumala on varannut joka naiselle ne lapset jo etukäteen, mitkä sen pitää synnyttää, odottelevat taivaassa. Sitten kuitenkin livahtavat sinne helvettiin kiusaamaan sitä naista, jos se ei niitä kaikkia synnytä. Kuulemma ei millään lailla saa puuttua siihen Jumalan luomistyöhön, vaan pitää tyytyä sen tahtoon - paitsi siinä tapauksessa ei tarvi tyytyä, jos ei saakaan lapsia luonnollisella tavalla. Siinä kohtaa saakin puuttua luomistyöhön, kun hedelmöityshoidot on sallittuja. Ei minkäänlaista logiikkaa, mutta ei saa kyseenalaistaa koska hirveintä mitä voi tapahtua, on uskon menettäminen koska sitten joutuu helvettiin ihan varmasti. Lapset pelkää tulijärveä ja itkien pyytävät syntejään anteeksi joka ilta. No ei kaikki. Varmaan se on turvapaikkakin - tosin näennäinen - kun voi ajatella olevansa valittu, mutta mikä hirveä määrä aivan turhaa pelkoa!

Onneksi en syntynyt uskovaiseen kotiin. Pelkoja ja ahdistuksia on ollut ihan muutenkin tarpeeksi. Nyt menee vähän paremmin - ei itketä koko ajan - mutta ei tahdo jaksaa vieläkään mitään. Esim. harjata tukkaa. Eilinen letti on nytkin vielä päässä. Ruokahalu on palannut :) kaikenlaisia mielitekoja tullut, esim. juustokakun teko, mutta sitten oon aina muistanut, että ei olekaan rahaa. Autoveron maksaminen ja tyttären koulukirjojen tilaaminen keikautti budjetin niin, että jos en olis saanu vähän käteistä taannoisista ylimääräisistä navettahommista, olis pitäny kajota säästöihin. Nyt nipin napin selvisin, mutta ei puhettakaan salaattitarvikkeiden ostosta tai muusta ylellisyydestä. Eilen laskin, että on varaa ostaa linnuille rasvatanko, pari pakettia talipalloja oon ostanu kun alle eurolla sai, ja niillä ne on nyt saanu selvitä. Täytynee kohtapuoliin viritellä lintulauta. Tänään tuli lapsilisä, voi ostaa linnuillekin ruokaa. Kyllähän se syksy kohta taas palaa ja ne saa luonnostakin ruokaa.

Kylmyys

Taas on ollu päiväkausia pää kipee. Tänään otin jo migreenilääkkeen palasen - täyttä puolikasta en uskaltanut, kun pitäs olla toimintakykyinen nyt iltapäivällä ja illansuussa.

Eilen otin särkylääkkeen ja menin sänkyyn vaatteet päällä, mutta havahduin torkahduksesta siihen, kun kylmät väreet meni. Siis mua ihan oikeesti paleli peiton alla. No, nousin ylös kun ajattelin, että ei siihen päänsärkyyn torkutkaan auttanu, ja menin sohvalle lukemaan. Ei silmät siitä tykänny, panin ne kiinni ja nukahdin sitten siihen, peiton alle toki. Nukuin kolme (3!!) tuntia! No ehkä vähän vajaan. Monesti havahduin mm. omaan kuorsaukseeni, mutta en vain jaksanut nousta. Unta vain riitti ja riitti. Vasta kun tytär ilmoitti olevansa tulossa seuraavalla junalla, sain aukaistua silmäni kunnolla. Onneksi ei ollut mitään ruuanlaittoja, kun edellispäiväistä oli jäljellä. Lenkille pääsin vasta pimeällä, kun silmät ei kestäny auringonvaloa, eikä ne kestä tänäänkään. Vaikkei meillä ole edes lunta.

Tänään kai mennään vaihtamaan renkaat. Anoppilassa on se autotalli ja apikkeen kunnon työkalut, joilla me yleensä on käyty vaihtamassa, mutta siellä oli riitaa ja eron uhkaa ilmassa, luultiin ettei sinne uskalla mennä mutta kuulemma voi mennä. Eron uhka on jälleen kerran väistymässä. Ei vanha ihminen jaksa alkaa erorumbaa, vaikka sen mieli välillä tekis.

Meillä on jo nyt kylmä, vaikkei oo pakkastakaan kuin muutama aste. Alakerran patterithan on pois päältä kokonaan, ja lattiatasossa on joku 16 astetta lämmintä kun ilmalämpöpumppu on säädetty kahteenkymmeneen, ja se mittaa lämpötilan jostain itsensä vierestä. Tällä mallilla ei ilmeisesti ole kaukosäätimessä sitä mittaria, niinkuin joissakin on. Mulla on paksut collegehousut, pörrösukat ja villatohvelit. Teepaidan päällä lämmin bolero ja saunatakki, päässä pipo. Käsineitä olen harkinnut, tai kynsikkäitä. Tiedän, että jos pukis päälle ja menis ulos tekeen vaikka muutaman klapin, tulis lämmin, mutta tuntuu hirveältä ajatuskin. Tietty pitäs olla aurinkolasitkin päänsäryn takia. Hirvittää myös ajatus siitä renkaanvaihtourakasta (no mieshän suurimman työn tekee, mie oon vaan assistenttina) ulkona kylmässä. Ei sinne itse talliin mahdu, siellä on kaikenlaista muuta askaretta ja hommaa talon isännällä kesken. Puhumattakaan miten hirvittää ajatus tosipakkasista...

Laitoin pönttöuuniin tulet, vaikka mies sitä illalla lämmitti ja arveli, ettei ennen tän päivän iltaa kannata lämmittää. Mutta kun palelee!

Takaumia ja unikäärmeitä

Tänään loppuu lopullisesti loma, kun loppuosa perheestä palautuu. Mieli on ollu nyt hiukan parempi kuin alkuviikolla. Ehkä mie jaksan taas vähän matkaa.

Ikävä takauma tuli, kun muuan henkilö muisteli vuotta 1978 ja itse mietin, mitä mulle on tapahtunut tuolloin. Isä ja äiti eros, isä muutti ns. pikkupuolelle asumaan (meillä oli erillisenä, mutta samalla sisäänkäynnillä ja yhteisvessalla huone ja keittiö, joissa toisinaan asui alivuokralaisia) ja muistan, kuinka koulun alettua innoissani esittelin sille uusia kirjoja, etenkin biologian kirjaa siellä. Sitten eräänä sunnuntaina tulin viikonlopun vietosta mummolasta ja menin isän luo, niin se ei enää asunukaan siellä, vaan tätini kahden poikansa kanssa. Oli muutot tapahtuneet kun olin pois. Pettymys oli kauhea, eikä kukaan lohduttanut. Korkeintaan naureskelivat, kun luulin löytäväni isäni sieltä. Sinä lukuvuonna lintsasin paljon, ja jälkeenpäin aateltuna luulen, että iso osasyy löytyi kotioloista.

Sain koirien villahaalarit kudottua. En olis ikinä uskonu, että saan niitä tänä talvena valmiiksi, saati ennen joulua! Oli yksinkertaiset (itse keksityllä ohjeella) ja kun kudin oli mukana automatkoilla ja aina sohvan vieressä niin, että telkkaria katsellessa tuli muutama kerros tehtyä, niin eteni ihmeen hyvin. No, viimeiset lahkeet oli kyllä vähän pakkopullaa, kun ajattelin että melkein valmiit, pakko tehdä, ei voi jättää kesken. Toki mulla oli lasten poissaollessa aikaa telkkarinkatseluunkin ihan erilailla kuin normaalisti.

Ne on joustinneuletta, eli pystyy pukemaan peppua varten jätetystä aukosta kuin neljähihaisen villapaidan. Käytännön toimivuus täytyy sitten testata, kun haalarit tulee varsinaiseen käyttöön.

Näin inhottavia unia. Mitätöintiä ja hylkäämistä jonkinlaisessa työyhteisössä, tilanne jossa piti väistää takanatulevaa vihreää autoa pientareelle, joka oli täynnä kiemuralla lepääviä käärmeitä ja joku niistä sitten purikin ja jalka meni mustankirjavaksi. Tiedän kyllä, että käärme on kaikissa unikirjoissa fallossymboli, mutta mihinkään metoo-kampanjaan multa ei tuu mitään pöyristyttäviä anekdootteja - kun on aina ollu syrjäänvetäytyvä ruma läski niin ei oo ollu ongelmia sellasten asioiden kanssa. Tässä unessa näen käärmeet kyllä vain tietynlaisena umpikujana. Teit niin tai näin, on aina huono valinta. Suo siellä, vetelä täällä.

Tuota em. ongelmattomuutta ajattelin, niin voi olla että olen vain oppinut siihen, että minua saa kohdella miten huvittaa, eikä mulla ole oikeutta pahoittaa siitä mieltäni tai sanoa siihen mitään. Ja se läheisriippuvuus, kun toisten mieliksi tekee kaikenlaista ihan omasta halustaan.

Pakkasta.

The light of my life

Loma loppui. Eilen tuli esikoistytär kotiin, kun ei kestänyt poikakaverin siskon lapsia, jotka huusi aamuseiskasta lähtien - niillä oli koulua, ja olivat mummolassa kun äitinsä oli synnärillä. Tekemässä lisää huutavia kakaroita. Tytöllä itselläänkin on vauvakuume, toivottavasti nyt saa hillittyä sen...

Tuli kyllä jonkinlainen stressi heti mulle, vaikkei tämän tyttären kanssa yhteiselo olekaan yhtään hankalaa - paitsi että hän linnoittautuu sohvalle katsomaan televisiota etten minä nyt enää saa katsoa Murdochiani ja Vera Stanhopeani silloin kuin haluan. Tosin Areena ei jostain syystä näytäkään Stanhopesta kuin joka toisen jakson - läppäriltäkään ei näy mutta tästä pöytäkoneelta sentään sain katsottua toisen niistä pihdatuista jaksoista. Toista en ole vielä kokeillut katsoa.

Eilen tuli sellanen muistutuslasku, mistä en ole saanut aiemmin mitään laskua. Liekö taas kannettu  naapuriin, joka ei ole tuonut sitä oikeaan osoitteeseen tai pannu takas postin kuljetettavaksi - eihän sillä toki ole siihen velvollisuuttakaan. Varsinaisesti. Ja vitosen muistutuslisää, en tiedä onko se niin suuri raha, että ottaisin härkää sarvista ja soittaisin laskuttajalle. Katson asiaa myöhemmin. (edit. oli tullu sähköpostilasku, joka varmaan oli menny roskiin huomaamatta. Nyt tunnen oloni typeräksi.) Mutta postin kulku on niin epävarmaa, että kauhulla aattelen sitäkin, kun ne aikoi terveyskeskuksesta lähettää mahdollisen lääkärinajan postitse... mitä sitten, jos se menee naapuriin ja/tai häviää, en pääse lääkärille ja lisäksi saan kauheat sakkomaksut käyttämättä jääneestä lääkärinajasta? Tämmöseksi on Suomessa tilanne mennyt.

On omituista, ettei huvita syödä. Mie sentään oon aina tykänny syömisestä. Eilenaamullakin lähdin kuvaamaan auringonnousua, ja tuli käveltyä melkein 3 ja puoli kilsaa aamiaisetta, sisältäen mm. yhden 30 metrin nousun 170 metrin matkalla. Eikä mokoma auringonnousu edes ollu kovin kummoinen, ainakaan enää sieltä mäen päältä kun se jäikin metsän taakse, en osannut arvioida.

Nälkä oli ja voimat meni, kotiin päästyäni puoliväkisin söin yhden leivän. No, suklaa kyllä maittaa... oireet on samantapaiset, kuin 26 vuotta sitten karmeassa työpaikassa, missä loppui jaksaminen; söin vain päänsärkylääkkeitä ja makeaa, pari kertaa päivässä leivän, että jaksoin tehdä töitä navetassa. Nyt ei ole edes töitä. Sillon mulla kyllä paino putosi kahdeksan kiloa parissa kuukaudessa, nyt toivon ettei tämä olo kestä niin kauaa. Eilen tein pizzapiirakan pakastimen anneista (jotain lihaa ja kanttarelleja) ja sitä kyllä sai hyvin syötyä, että en mie täälä nälissäni ole. Painoindeksilaskurin mukaan mulla on vielä 16,4 ylimääräistä kiloa, joten ei hätää.

Näin pitkästä aikaa unia viimeisimmästä työpaikasta. Kaikki oli suurta (tai mie pieni) enkä tienny minne mennä ja mitä tehdä.

Ulkona on pakkasta ja sumua.

Elämäni valo tänäaamuna riistakamerassa. Sillä on ihan uusi työtakki kunnon heijastimilla. On jännä minusta se, että vaikka riistakamerassa ei ole (ihmissilmälle) näkyvää salamaa, se kuitenkin kameraan heijastuu noin näkyvänä.

Näkyykö valo, jos sitä ei kukaan katso?

Paras tapa viettää sadepäivää on pistää villapaita päälle ja ottaa sohvalla hyvä asento ison pehmolelun vieressä. Vois kuvitella.

Sateen piti alkaa eilen illalla ja loppua tänä aamuna, mutta se alkoi eilen päivällä ja tänhetkisen ennusteen mukaan loppuu tänään päivällä. Eilen oli poutaista, kävin metsässäkin kun kaveri pyysi sienestysseuraksi. Löytyi suppiksia ja ihmeen uusia kanttarellejakin vielä. Oli mukava parituntinen metsässä, ja kahviteltiinkin vielä meillä. Illansuussa tehtiin miehen kanssa puuhommia. Jahka tuo maailma vähän kuivuu, niin pääsee klapikoneenkin kanssa hommiin.

Toin sitruunapuun sisälle. Se on aika huonossa jamassa, kattoremontin tuoksinassa sille oli käyny köpelösti - jäljistä päätellen se oli lentänyt "pää edellä" maahan, remppamiehet oli sen ilmeisesti nostaneet takas pystyyn niin etten ensin ees huomannu asiaa, mutta ihan vinossa se nyt tossa ruukussaan on. Hankala sovittaa tuohon keittiön tasolle lamppunsa alle. Leikkelin siitä rikkimenneitä osia pois ja nipsin uudiskasvustakin huiput. Mitä niitä versoja kasvattaan talvea vasten, kun ne kuitenkin kuolee valon puutteeseen. Lamppu ei millään pysty valaiseen joka kohtaa, kun se ylhäältä päin loistaa. Ihmettelen kyllä, miksi se oli kuistin hämärässäkin alkanut niitä alkuja kasvatteleen, miksi se aina syksyllä tekee uusia versoja ja kesällä ulkona sitten jumiutuu vaan oleen. Liekö kesät täällä sille liian kylmiä. Mennyt kesä ainakin. Muuttasko Afrikkaan? Koirille se ei oo (toukkavaroitus!) kovin kiva paikka kyllä...

Kaupoissa on kaikenlaisia kivoja aurinkokennolamppuja, mutta ehtiikö semmoset ees latautua lyhyen, hämärän päivän aikana? Sillon kun on valoa, tulee pimeä niin myöhään, ettei niitä lamppuja oo kukaan enää sillon kattomassa ku kaikki nukkuu, ja sitten kun tulee aikaisin pimeä, ei enää riitä päivälläkään valoa. Mie oon pitäny aika ajoin portinpielessä lyhdyssä kynttilää, on mukavaa kun elävä tuli palaa pimeydessä, mutta eipä niitä tulia kukaan oo siellä katsomassa.

Aurinko paistoi hetken risukasaan

Kyllä kuulkaa säällä on vaikutusta elämänhaluun! Vaikka puut onkin kauniissa ruskavärissä olleet, niin pilvinen sadesää on vienyt niiden viehätyksestä ison osan pois.

Eilen sain pitkästä aikaa itteni liikkeelle vähän pidemmälle, ja kyllähän se ilahdutti. Tai ainakin paransi mieltä niin, ettei koko ajan itkettänyt. Riidoissa erottiin kuopuksen kans ja mulla oli niin sanoinkuvaamattoman paha olo sen ihmisen takia, onneksi pääsi nauttimaan sinisestä taivaasta, auringonpaisteesta ja kauneista väreistä.

Oranssimaljakas pellonpientareella

Pari yötä sitten oli yksi pakkasyö, ja se teki lopun mun päivänsinen kukkimisyrityksestä.

Halla otti nupuilta nirrin. Nyt olis kyllä riittäny taas lämmintä, mutta olis kannattanu tuonkin kasvin miettiä sitä kukintaa hieman aiemmin kesällä. Miksi mie aina ostelen/kasvattelen näitä kukkasia, kun ne useimmiten tuottaa vaan pettymyksen? Jotain sipuleita nytkin tekis mieli tyrkkiä maahan, sit niistä ehkä puolet kukkii kesällä ja seuraavana kesänä ei enää juuri kuki. Ihan turhaa kaikki. Vois vetää asfaltin koko pihaan, jos olis varaa.

Mutta nyt on lomaa, mun ei tarvi singahdella minnekään. Aamupimeällä kävin koirien kanssa kävelyllä, ja vähän aikaa ihmettelin, miksen oo pitkään aikaan käynyt kun se on usein ihan kivaa - varsinkin näin viikonloppuna, kun on tosi hiljaista - mutta muistin että melkein joka aamu on satanu. Tai ei oo ehtiny ku on pitäny lähtee viemään jotakuta junalle. Ja olinhan mie töissäkin joskus. En laittanut muita valoja tuon "valoverhon" lisäksi, mutta tuikkuja sytyttelin ja yhen kynttilän. Tosin tuollahan tuo kynttilä yksin keittiössä palelee, vois vaikka sammuttaa kun enää ei ole pimeääkään. Hämärää vain. Sadetta odotellessa.