Potuttaa

Hoitaja sanoi, että "pidä kiinni" siitä hyvästä tuulesta, mutta ei se paljoa vaatinut, että karkasi. Miten sellasesta edes pitää kiinni? Kun ahdistus ryömii rintaan, se karkottaa hyvät asiat. Mies koittaa piristää ja käskee ajatella mukavia asioita, mutta se on sisäinen tunnetila, joka ei riipu ajatuksista. En mie nytkään mitään sen ihmeempiä oo tässä aatellu, en oo murehtinu enkä jossitellu, mutta se musta möykky on tuolla jossain rintalastan alla ja säteilee sieltä mustia säteitä joka paikkaan. Henkinen syöpä. Soitan hyvää ja iloista musiikkia, josko se siitä.

Muistelin, että oli Su'en kans puhetta isän tauluista, ja kun tarkistin asian, niin silloinhan oli puhetta siitä junastakin, jonka lupasin kuvata. Lunastelen lupauksiani tässä:

Dr13

 Juna jäi nyt kuvasta, mutta veturi on tässä. Vaunut oli niitä vanhoja ruskeita.

Ja tässä muutama isän tauluista, olen törkeästi ottanu vähän vapauksia nimen sensuroinnissa mutta ei ne kai siitä kauheasti oo tuhoutuneet:

Yläkuvassa oli vähän huono valon suunta, hailensi itse taulua. Isä maalasi lähinnä valokuvista Lapin maisemia, kokeellisesti jotain naamankuvia joskus. Mulla on mun rippikuvasta tehty potretti vintin portaikon seinällä. Imperfektissä puhun siksi, kun ei se enää nykyään taida maalata.

Harva kuva muuten - jos yksikään - on oikealle kankaalle maalattu, isä käytti levyjä, niitä semmosia ruskeita joiden toinen puoli on sileä ja toinen rypyläinen, ja ainakin tuo alin taulu on maalattu sille rypyliäiselle puolelle. Moni levy on siis molemmin puolin taiteiltu. Nuuka mies. Mutta onhan "oikeatkin" taiteilijat monesti maalanneet vanhan taulun päälle uuden.

Tiiän että mun pitäs nyt vaan lähtee mettään käveleen vaikka pelkäänki käärmeiden purevan koiria, mutta oon ihan poikki jo valmiiks. Ja vähän aikaa sitten kun katsoin mittaria, se näytti kymmentä lämpöastetta. Oudot vuorokaudet kyllä, kun lämpötila vaihtelee 20 astetta ja ylikin yön ja päivän välillä...

Huono muisti on älyn merkki

...sanoo tällanen tutkimus. Joo, mun muisti vaan ei tosiaan osaa säilöä niitä relevantteja asioita, säilöö kyllä kummallista tietoa sen sijaan. Toisaalta ehkä mun aivoilla on eri mielipide siitä, mikä on tärkeää. Lääkärinajan muistaminen ei ole tärkeää, mutta sen sijaan talitiaisen ja peltohatikan tieteellisen nimen muistaminen on.

Tulin hieman ankealle mielelle, kateellisuuden ja mustasukkaisuuden ja sensellaisen takia, kun luin suosituksen eräästä kirjasta. Kirjailijan nimi oli tuttu ja sehän se olikin - bitch joka yritti reilu 20 vuotta sitten vampata mun tuoreen aviomiehen. Se oli silloin 18-vuotias, mie olin 28 ja varmaan sen parikymmentä kiloa lihavampikin kuin se (ainainen itseinhon ja -häpeän aihe) ja se oli vissiin melko vähästä kiinni, ettei mies olis vaihtanu. Jälkeenpäin kuulin mieheltä.

Vaikka tietysti mun elämä vain olis sillon menny erilailla, olisin ehkä löytäny jonkun muun ja ties vaikka olisin nyt vielä työelämässä mukana, ehkä en olis niin masentunu, ehkä asuisin jossain muualla kuin pölyisessä, ahtaassa mummonmökissä. Jossitellahan aina voi, vaikkei se kannatakaan. Se koko touhu silloin oli vain niin törkeää, että jos en olis tottunu siihen että minua voi kohdella miten vain eikä mulla ole mitään arvoa, olisin itse lähtenyt. Yksi syy, mikä mua piti siinä, oli se, kun tiesin monen sukulaisen ja tuttavan ajatelleen mejän naimisiinmenosta, että ei kestä kauaa... en voinu luovuttaa kun tiesin, että sitä odotetaan ja siitä ollaan sitten vahingoniloisia. Mieshän oli naimisiin mennessään vasta 21, ja jos joku pitää horoskooppeja tosiperustaisina, niin vaa'asta jossain sanottiin, että se menee liian nuorena naimisiin ja sit sillä on sivusuhteita eikä se osaa päättää kahdesta vaihtoehdosta.

No, se valitsi minut ja nyt ollaan tässä. Ihan mukavaahan meillä on. Mietin, miettiikö mies, että olis saanu rikkaamman akan, jos olis vaihtanu... Tosin eihän se nyt olis ollu sanottua, että se olis kestäny. Ei se ainakaan myönnä ikinä jossittelevansa minkään asian kanssa, tai miettivänsä mitään. Mutta mua kyllä harmitti sekin, että tuon jutun sille kertoessani tajusin, että se oli kyllä perillä naisen urakehityksestä, oli siis seuraillut sitä nämä vuodet.

Tänään oli jo puoliltapäivin niin lämmin, että koirat meinas hyytyä jo kahden ja puolen kilometrin kohdalla. Ja mie pelkäsin käärmeitä. Epäilyttävissä paikoissa tömistelen niin, että koiratkin kattoo mua että mitä hittoa. Huomenna on vielä helle, sitten viilenee. Menen lukemaan ulos.

Massa

Ylittelin eilen taas rajojani, jaksamisessa ainakin. Ensin ajoin sinne kauas (no kauas on suhteellinen käsite - jossain saattaa joutua kauppaan ajamaan enemmän) ja hoidin kuopuksen toiseen kyytiin - ihana vävykokelas tuli kimppahalaukseen mukaan ihan oma-aloitteisesti - ja sitten kun siinä lähellä oli seudun paras uimaranta, pitkä hiekkaranta ja iso parkkipaikka, kävin uimassa. Olin toki varautunut jo pyyhe- ja uikkarikassin kanssa, että jos uskallan ja viitsin niin käyn. Sinne läksi talviturkki!

Kuvaa siitä ette valitettavasti saa, puhelin ei oo vedenkestävä että olisin voinu ottaa selfien uidessa, mutta märät uikkarit, pyyhe ja kassi on tässä. Kuivumassa omenankukkien alla.

Kävin myös jäätelöllä, jonka nautiskelin kahvion terassilla ihmisiä katsellen. Ihmisiä on mukava katella ja kuunnellakin joskus.

Takaisintullessa kävin Tokmannilla hakemassa halpismultaa 4 säkkiä, lankaköynnöksen ja mustekalan. Jälkimmäinen pihaporttiin. Siinä ei haka pysy, kun tuuli lonksuttaa porttia ja vähitellen löystyttää haan kiinnitysrenkaan irti, mustekala joustaa mutta entinen oli jo ihan finito. Säätä ne ei kauaa kestä.

Sitten kävin vielä Liidelissä ja olikin jo niin kauhea nälkä että kotona pistin grilliin tulet ja paistelin siinä kananrintoja, jokinlaisen salaatinkin ehdin tehdä kun paistuivat niin sopuisasti. Hiilissä riitti puhtia paistaa vielä kolme makkaraakin muulle perheelle. Esikoinen käväsi kotona työyön ja -päivän (koira- ja kissavahtina) jälkeen, pakkasi ja söi kaksi kananpalaa ja makkaran ja meni taas poikakaverilleen. Siinä vaiheessa mie olin jo niin uupunut, että nukuin sohvalla.

Omenankukkien terälehdet sataa polulle. 

Tänään heräsin ennen kuutta hieman huonosti nukutun yön jälkeen, ja laitoin pyykkiä koneeseen ja nyt en voi lähteä viileälle aamulenkille vaikka mieli tekis. Olis voinu pakata aamiaisen mukaan ja kävellä jonnekin metsään... tai ei ehkä metsään, jonnekin vähähyttysemmälle paikalle - syömään. Nyt ei oo kuuma, vajaan viistoista näyttää mittari. Mutta nyt on ootettava että kone pesee pyykin. Ei tänään olekaan kyllä niin kuuma päivä tulossa.

Kotkansiivet on hauskoja pieninä. 

Illalla istutin kirppislöytöruukkuun kukkasia, mallasin monta kertaa eri vaihtoehtoja ja niiden toissapäivänä sitä varten ostettujen kukkasten sijaan laitoinkin siihen synttärilahjakukat sen lankaköynnöksen kans. Sattuvat vaan sointumaan mun mielestä niin hyvin niiden värit yhteen. Nyt pitää sitten keksiä muratille, daalialle ja marketalle toinen paikka. Vasta viikon päästä on luvattu sadetta, toivottavasti ei lopu vesi kesken... olis tuossa parin-kolmensadan metrin päässä lähde, mutta on se homma rontata sieltä vettä ämpärillä kukkasille, kun yks ei riitä mihinkään varsinkaan nyt, kun on nuo tuijatkin. Ei ne onneksi joka päivä sitä ämpärillistä tartte.

Tuntuu ihan arjelta, kun mies on taas viikonlopun töissä. Paitsi ettei mun tarvi kuskailla tyttöjä. Viime aikoina oon nähny unia, että oon taas töissä... mt-hoitaja arveli sen kielivän siitä, että koen olevani jaksavainen. Viime yönä olin poliisin apuna pidättämässä jotain rikollista - se makas maassa mutta uhkas pyssyllä muita, ja mie vaan heittäydyin sen päälle niin että asekäsi jäi alle :D massa se on mikä jyrää!

Ihmeellinen toukokuu

Johtuu vissiin uudesta GDPR:stä, ettei tuu enää sähköpostiin ilmoituksia kommenteista... olin ihan suruissani eilen, kun kukaan ei ollut kommentoinut mitään, mutta kun menin katsomaan niin siellähän oli monta kommenttia :)

Tytöillä loppui  koulu. Kysyin kuopukselta, miltä tuntuu kun koulu loppui ja loma alkoi, niin se sanoi että ei miltään. Kun ei ollu päättäjäisiä eikä mitään sellasta hypetystä, kuten peruskoulussa, niin ei ollu mitään jännitettävää ja viimeinen tunti oli vaan ihan normaali tunti. No, tänään vien sen neljänkymmenen kilometrin päähän vaihtoalueelle, josta se nousee toiseen autoon joka vie sen poikakaverin kotikonnuille. Poika on tietty mukana.

Tankkasin autoa toissapäivänä ihan sitä reissua silmälläpitäen, ja onneksi tankkasin vaikka mittarin mukaan piti olla vielä puoli tankkia - tein varauksen neljään kymppiin ja ajattelin, että kepeesti tulee tankki sillä täyteen ja jääkin vielä, mutta ei. Sinne hulahti kaikki ja aattelin, että no jopa oli kallista bensaa, kun neljällä kympillä ei puolta tankillista saa, mutta ajoon lähtiessä huomasin, ettei mittari ollu noussu ku yhden pykälän! Siellä on varmaan anturi jumissa. Tankki oli siis varmaan liki tyhjä, vaikka näytti puolta - olis pian jääty tienposkeen tyhjän tankin kanssa, jos en olis "varmuuden vuoksi" ryhtyny tankkaamaan.

Joululahjaksi saamani lahjakortti meni eilen, kun ostin kolme kartiotuijaa paikkaamaan tuota aukkoa, minkä viime kesänä kaadetut puut jätti. Ne näytti hurjan isoilta kaupassa, mutta ei ne sitten kuoppaan laitettuna olekaan isoja. Kuulemma kasvaa jopa puoli metriä vuodessa, että eiköhän ne jossain vaiheessa ala peittää näkymää tuohon tielle.

Mutta olipahan homma kaivaa kuopat, kun maa on täynnä käsivarren paksuisia koivunjuuria! Miehellä meni hermo ja se haki moottorisahan jolla päräytti viimeisen kuopan kolme juurta. Sanoi, että uusi ketju maksaa viistoista euroa, sen on valmis tarvittaessa investoimaan ettei tarvi nyhrätä. Kuuma oli, hiki valui ja hyttyset söi. Mua ainakin, vaikka olin enempi neuvonantajan roolissa, vanhasta lapiosta katkes varsi jo alkuvaiheessa. Vähän tavan multaa, rodomultaa ja maata päälle, ja vettä muutama ämpärillinen, ja nyt toivotaan että juurtuisivat siihen. Ne on tarkoituksella hieman kuopassa, kun maa viettää ja kastellessa lähtee vedet huilaamaan jokilaaksoa kohti, jos ei oo yhtään reunaa estämässä.

Räkättirastaat ilmeisesti tarkkaili mun hommia, koska kun tulin pois multaa lapioimasta, niin ne oli heti paikalla katsastamassa, oliko maanmuokkaus nostanu matoja pinnalle :) Sama homma kun ajelin taannoin niitä vuohenputkia matalaksi, niin oli rastas tutkailemassa mitä lehtien alta paljastui. Ei ne tyhmiä oo.

Omenankukkakuva, ettei toi mun kuva näy ekana...

Voi argh, tässä välissä tein tilauksen Dermosililta, kun siellä on hyvä ja halpa deodorantti ja aloe geeli, ja kyllä meinas jo hermostua, kun koko ajan oli lomakkeessa jotain väärin täytettynä, ja sitten kun sen täytti niin sitten olikin taas salasana täyttämättä, kun se hävis joka kerta kun joutui uudelleen jotain tekemään. Ja postinumeroa väitti koko ajan vääräksi, piti laittaa naapurikylän postinumero. Tuota mie ihmettelen noissa automaattihommissa, että miks ne ei hyväksy kaikkia olemassaolevia postinumeroita. Ja toisekseen mitä sillä osoitteella enää nykypäivänä tekee, kun lasku maksetaan verkkopankissa jo tilauksen yhteydessä ja lähetys tulee pakettiautomaattiin...

Jaa niin se vaatekuva.

Ja sama jonkinlaisen fuksian ja vaaleanpunaisen sekoituksena. Ei tarvi mitään huivia tai kaulakoruakaan kun on tuollainen kaulus. Mikään hellevaate se ei kyllä taia olla.

Tuossa olkkarin (ja keittiönkin) ikkunan takana on linnunlaulupuu, pidän ikkunaa rakosellaan että kuulen sen. Laulurastas siinä lurittelee, välillä se antoi paikkansa punakylkirastaalle.

Oon jopa hieman ruskettunut. Siinä määrin, että dekolteehen ja naamaan piti laitella aurinkorasvaa, kun alkoi ottaa jo liikaa aurinkoa, vaikken muuta ku vähän pihalla puuhastelin. On tämä ihmeellinen toukokuu!

Innovaatio

 Ostin kirppikseltä isohkon rengasvuoan, josta sain kukkaruukun tuohon pihapöydälle, jonka keskellä on aurinkovarjo. Olin iloinen löydöstäni, kolme euroa - sitten menin markettiin ja siellä ko. vuoat maksoi viis euroa, uutena. Mutta kierrätys on hyvästä. Löysin myös vitosella ison piharuukun, jota oon koittanu kaupoista etsiskellä muttei ole löytynyt mieluista. Jännästi ne lahjarahat hupenee ihan huomaamatta...

Tämä istutus suihkulähteen reunalla on matkalta mielenterveyshoitajalle, tällä erää viimeistä kertaa. Sovittiin, että soittelen taas, kun tulee tarve. Tämäkin hoitaja jää eläkkeelle, kuten edellisenikin.

 Omenapuut kukkii ihanasti, tämä näkymä on tyttöjen huoneen ikkunasta. Likaisen ikkunan läpi, pitäs nekin pestä... ilta-aurinko paistaa kukkapilven läpi. Tuossa puussa ei olekaan ollu pariin vuoteen omppuja, viime kesänä ei ollu yhtään kukkaakaan.

Tässä puolestaan riistakameran kuva, jossa paistaa aamuaurinko. Koirat on päivän ensimmäisellä tarkastuskierroksellaan.

Synttäreitä riittää.

Eilen oli mun ainoiden kouluajoilta asti kavereina säilyneiden ihmisten synttärit, tänään sitten esikoistyttären ja koirien. Toukokuu on syntymisten aikaa.

Toinen koirista 6v. sitten

Tytöt sai aikanaan lähteä koulusta kesken päivän, kun kotona alkoi syntyä koiranpentuja :) Juoksivat suurimman osan matkaa, ja sitten eivät kuitenkaan voineet olla "synnytyssalissa" kun emä murisi niille.

Olikin pilvinen aamu, ja vähän kylmempi mitä on ollu. Tytöillä on vapaapäivä koulusta, joten minunkaan ei tartte mistään huolehtia. Kitkin vähän rikkaruohoja, ja sain pari ikävää nokkosenpuremaa kostoksi. Vois vaikka hiukan ajella ruohonleikkurilla vuohenputkia matalaksi nyt, kun ne ei oo vielä kamalan isoja. Mies leikkas ruohon viikonloppuna, mutta se leikkas tosiaan vaan sen vuosi vuodelta pienenevän alan ruohoa, eikä kajoa niihin puskiin jotka on vallannu sitä ruohikkoa. Sitten se trimmerin kans taistelee vaikka homma hoituis nätisti ruohonleikkurilla, kun sen ajoissa tekis. Aamummalla en vain raskinu käynnistää metelikonetta, kun laulurastas lauloi niin kauniisti...

Anoppi antoi mulle lahjaksi rahaakin, kukkasten lisäksi, ja kävin eilen oikeassa vaatekaupassa (yleensä teen vaateostokset halpahalleissa, marketeissa ja kirpputoreilla) ja siellä oli ilokseni sopivan kokoisia tunikoita puolella hintaa. Ostin kaksi eriväristä :) nyt pitäs käydä vaatevarasto läpi ja heitellä vähintään saman verran kauhtuneita vaatteita pois. Inhottaa vaan ajatus pölyisestä urakasta, olis kivempi vaan pihalla olla. Pitäskö viiä kaikki vaatteet pihalle ja lajitella siellä?

No oli kivaa

Aikuisvieraita olikin lopulta jopa neljä, tai viisi jos aikuiseksi lasketaan 19-vuotias vävykokelas. Seuraavat juhlat onkin sitten ko. kokelaan ylioppilasjuhlat. Nuoriso istui sisällä syömässä karkkia ja katsomassa Netflixiä, aikuiset kahvitteli ulkona. Laitoin vanhasta pussilakanasta kertakäyttöliinat, kun toisessa ulkopöydässä on aurinkovarjo ja liinaan piti tehdä reikäkin sitä varten. Jollain lailla sain koottua tarpeeksi tuolejakin. Aamupäivällä kuurasin kaikki puhtaaksi, mutta kyllä oli jo rastaat paskonu hirveet skeidat yhteen tuoliin. Juuri siihen, mihin anoppi aikoi istua.

Pari päivää sitten kolusin jotain kellarissa, ja hoksasin että siellä oli 12 vuoden takainen mitälieainetta oleva levy, jolla oli ilmoitettu esikoisen synttäreistä, ensin 7v ja sitten seiska oli muutettu ysiksi. Nyt raahasin sen pihalle ja mobilisoin kuopuksen tuunaamaan siitä ajanmukaisemman ykkösellä, ja laitettiin sekin näkösälle. Kuopus oli kovasti apuna mulla juhlien järjestelyssä, ja mies myös. Esikoinen sai olla vieraana omissa juhlissaan. Myös pönötyskuva otettiin vanhanaikaseen malliin :)

Koirillakin oli balleriinamekot ja rusetit päässä - kuopus askarteli nuo rusettijutut, kun ei tavan nauha pelkästään olis pysyny ku hetken noiden tukassa. Varsinkin tämä tarkkaan kulkijoita vahtiva tapaus oli niin huvittava, kun se mekossaan ja rusetissaan sinkoili pyöräilijöitä jahdaten.

Oranssi teema!

Kuopus myös taiteili tuon perhosen kakkuun - tai mie sen aloitin mutta käsi vapisi ihan kauheasti niin että pyysin kuopusta jatkamaan. Se etsikin kivan mallin jostain pinterestistä ja teki sen mukaan. Oli tarkoituksena laittaa vielä kermavaahtotipluja renkaaksi ympärille, mutta taiteilussa kesti niin kauan että vaahto vetistyi, kun se ei mahtunut jääkaappiin. Sutaisin sitten vähän kukantapaisia tuohon perhosen ympärille.

Savulohta en oo koskaan digannu, esim. seisovassa pöydässä jättäny väliin, mutta ainakin tuo oli hurjan hyvää! Se oli jotain halpismerkin tusinakirjolohta, mitä voileipäkakkuun ostin, ja olisin peratessa voinut vaikka syödä kaiken siltä istumalta. Täytettä jäi yli, söin sen gluteenittoman makaroonin kera. Ekaksi voileipäkakuksi ihan ookoo, vähän ehkä kuivakas. Enemmän täytettä olis pitäny laittaa väleihin (ilmankos sitä jäikin yli) mutta kyllä sitä syö. Eihän sitä juhlissa menny ku neljännes... nuoriso ei moisista välitä. Kakusta lohkaisin mojovan siivun anopille mukaan, mutta kyllä sitäkin jäi. Hirveän iso ja painava valmiina!

Tänä aamuna heräsin ennen kolmea enkä saanu unta. Kolmen jälkeen lakkasin yrittämästä ja nousin  ylös. Tietysti piti sit käydä ulkona, kun oli niin epätavallinen aika olla ylhäällä, ja aamuvarhaiset nyt on parhaita aikoja tähän aikaan vuodesta.

Auringonnousuun oli tosin vielä melkein tunti aikaa, mutta tuolta jostain se sitten nousi. Monta käkeä kukkui ympäriinsä, kukkukkuu kuului kun ne huusi toistensa nokkaan. Ainakin kolme oli kerralla äänessä. Joutsenet mekasti lammella ja kurkienkin huuto kuului jostain. Yhden rekan näin, muita ei liikkunut. Hieman kylmä oli, vaikka puin fleecepusakan lähtiessä päälle, ei se mittari montaa pykälää nollan yläpuolella ollu. Ja tänään taas hellepäivä.