Muutoksia

 Mun kivimaalaukset on vähän tylsiä, mutta taas tänään toin lenkiltä yhen maalattavaksi. Ampiaiset on mun seurana aina maalatessa. Täytyy vain varoa, etteivät satu oleen kainalossa tai kyynärtaipeessa ja jää litistyksiin. Muuten ne ei oo haitaksi. Omenia yritin kerätä maasta - niitä rupisia ja mätiä - mutta siinä hommassa joutuu häiritteen amppareita liikaa ja katsoin parhaimmaksi hoitaa homman joskus vaikka yön pimeydessä, kun ampiaiset ei lennä. Tosin yöt on menny kyllä nukkuessa. Ja päivätkin paljolti. Aina väsyttää. Mitenköhän jaksan töissä käydä...

Ostin Liidelistä tämmösen aurinkokennolampunkin, joka on hienon näkönen pimeessä, mutta en oo yleensä koskaan valveilla niin kauan, että se syttyis... viikko sitten näin, kun valvoin oottamassa miestä ja tyärtä WKND -touhuista kotiin.

Vaan eiköhän sekin asia muutu. Oon iltaisin tehny muutaman joogaliikkeen ruohikolla samalla ku käytän koiria iltapisulla, ja tällä viikolla on aurinko jo painunut siihen aikaan naapuritalon taakse. Aamullakin joskus oon joogannu, mutta tänäaamunakin oli vaan kiire lenkille, kun on hellettä luvassa. Viimeisiä helteitä varmaan tälle kesälle, en moiti.

Eilenaamusen lenkin maisemia tässä:

Tänään käydään viemässä asuntolatyttärelle puhtaita vaatteita ja haetaan likaiset pyykättäväksi - siellä kun ei ole vaatteidenpesumahdollisuutta. Outoa sinänsä. Mutta se ei tuu ees kotiin vaan menee poikakaverin luo. Sillon maanantaina kun jätettiin tyttö sinne, mie voivottelin ääneen ja mies lohdutti sanomalla "kyllä se siellä pärjää". Mie sanoin että "kyllä mie sen tiiän, mutta pärjäänkö minä?!" Mietin siinä sitten, että kun itse olin tuon ikäinen, mun äitini pärjäsi mainiosti ilman minua. Se on järkiään pannu kaikki lapsensa maailmalle alaikäisinä. Kuopuksen ikäisenä olin jo omillani, ja esikoisen ikäisenä asuin avoliitossa ja kävin töissä. Mutta maailma on ihan erilainen nykyisin...

Hiustenlähtö lähellä

No niin, nyt multa irtoo taas tukka. Hiuksilla on tapana irrota n. 3 kk siitä, kun hiustupet on menny lepotilaan, ja ne saattaa stressin tai sairauden takia tehdä niin lukuisammin kuin normaalisti. Melkolailla tuo aika on nyt kulunut siitä mun verenvuotokuumeesta, tai mikä se sit olikaan. Pari kertaa mulle on käyny samoin - esim. kun synnytin esikoisen niin kolmen kuukauden päästä lähti tukka. Kynsistä näkee myös, että oon ollu huonossa kunnossa.

Alun perin piti tytön mennä tänään pyörällä junalle, mutta kun heräsin ja olin jaksavainen lenkillelähtöön, vein sen autolla ja kävelin kylällä lenkin. Lämpöasteita oli alle viistoista, ja silti tuli hiki tuulettomassa auringonpaisteisessa kohdassa. Oli mukava lenkki ja kaunis ilma.

Taas näin unta äidistä, soitin sille ja sen puhelimeen vastas joku tyly naisihminen, joka sano sen olevan kuollut. Sama siskokin oli taas siinä unessa. Mitähän mun alitajunta nyt yrittää kertoa? Liittyneekö siihen tädin kuolemaan tämä. Laitoin maanantaina addressiin meneen, hautajaiset on loppuviikolla.

Sain lisää töitä. Mun tuloraja paukkuu kohtapuoliin, kun en saa tienata kuin noin yhden kuun eläkkeen verran ylimääräistä. Se vakilomittaja sai opiskelupaikan (miks kaikki ihanat ja hyvät työntekijät lähtee aina muihin juttuihin?) ja näinköhän palkkaavat ketään tilalle. En mie voi loputtomiin sijaistaa, enkä tiedä miten verottaja suhtautuu jos alan alvariinsa kinuaan korotusta tulorajaani... toteavat pian, että en oo enää eläkkeellä, kun teen töitä.

Tässä on polku, jota olen silloin tällöin kävellyt 20 viimeksi kuluneen vuoden aikana. Ensimmäisiä kertoja kävellessäni nuo männyt oli minua lyhyempiä, näin helposti notkelman toisella laidalla jolkottavan ketun. Nyt ei näe montaa metriä sinnepäin. Ja parinkymmenen vuoden päästä se on taas sileeksi vedetty ja mie itken, ku on mettä kaadettu. Jos elän ja vielä tuossa kävelen.

Syksyä tekkee

Oon kolmatta päivää kauhean väsynyt. Eilenkin nukuin monen tunnin päikkärit ja tänä aamuna en olis jaksanu nousta. Olin luvannu viiä tytön junalle. Toinen tyttö vietiin eilen asuntolaan, ja sit se oli iltapäivällä lähteny poikakaverin luo vaikka me oltiin tuomassa sille puuttuvia tavaroita. Ei sit viety ja isänsä oli kovin vihainen. Oli se ajoissa asuntolassa kuitenkin takaisin.

Ikäänkuin lasten koulunaloitus vaikuttas minuun, fyyse ja psyyke on alhaalla. Tosin johan se alkoi aiemmin se "kovalevyn täyttyminen", ei jaksais kuunnella ketään, tehdä mitään, mennä mihinkään. Ainoa, mitä jaksaa, on ulkona lukeminen. Siellä on kuitenkin jotain - ilmeisesti polttiaisia - jotka pureksii huomaamatta ja aiheuttaa järkyttävää kutinaa. Eilen oli tuulessa jo niin kylmäkin, ettei hellevaatteissa kauaa tarjennut.

Kirja on mielenkiintoinen, vaikka se on tavallaan historiateos, niin se on elävästi kirjoitettu ja huumoriakin on laitettu mukaan. Äiti olis tykänny tuosta kyllä.

Oon nähny äitistä ja siskosta unia monena yönä, viime yönäkin olin jossain kapakassa jossa ne oli kans, siskolla oli tulipunaiseksi värjätty tukka ja kaikki oli kännissä paitti mie. Kello oli kuitenkin olevinaan paljon, ja mun piti lähtee kotiin ku aattelin että mies suuttuu kun oon jossain bilettämässä niin myöhään. Vilkasta unennäköä. Ja yöllä heräilin, kun paleli! Mietinkin illalla, että onkohan näillä keleillä enää tarpeellinen se tuuletin ikkunanraossa, mutta annoin kuitenkin olla. Aamulla oli vähän toistakymmentä astetta lämmintä ulkona.

Sanoinko mie, että meen taas töihin viikonlopuksi? Katotaan, tuleeko mahakipu tällä kertaa. Raha kun on kuitenkin niin kiva asia, ja nyt kun kipu on unohtunu niin sen arvo taas nousee :)

Taidan mennä takaisin nukkumaan.

Kuvituskuva, ei oma

Silmät ja silmättömät

Tyhjensin vaihteeksi riistakameran. Oli kolminumeroinen määrä otoksia taas, eikä yhtään villieläimiä. Tai oli ehkä yks, lentävä sellanen, pimeessä. Meni vaan valoviirut videolla (joka on paljon vähemmän valovoimainen kuin pelkkä kuva) ja stillkuvassa ei näkyny mitään. Hehkuukohan lepakoiden silmät, vai olikohan se pöllö... en tiiä kiiluuko niidenkään silmät pimeessä.

Saatte sitten nauttia taiteellisesta otoksesta, jossa on koira kirkkaassa auringonpaisteessa. 

Ja tässä on "äiti" ja "äitin" kaveri menossa kattoon, näkyykö pyöräilijöitä. En varsinaisesti tykkää olla koiran äiti, mutta kun kaikki muut perheessä puhuu koirille (ja toisilleen tietty kans) minusta äitinä, niin vähitellen se on solahtanu minunki kielenkäyttöön. Typerää, tiedän.

Haaveilin siitä rauhassaolosta eilen, ja tänäiltana mulla on "omaa aikaa". Kaikki on muualla. Ajattelin tänään, että mitä jos mun pitäs lähtee noiden touhuajien mukaan jonnekin musiikin pauhuun, ja tunsin itseni tooosi väsyneeksi. En olis millään kyllä halunnu, onneks ei tarvinnukaan :)

Kävin kävelyllä - nyt on hyvä, kun ei oo enää niin kuuma - istuin ulkona lukemassa ja syömässä jäätelöä. Tein vähän pihahommia. Oon keränny lenkiltä mm. metsänätkelmän ja sinisen akileijan siemeniä, ja heittelin nyt niitä pihalle. Keräsin omasta vaaleanpunaisestakin akileijasta siemeniä, laittelin akileijat valkoisen vastaavan juurille ja metsänätkelmää sinne tänne, erilaisiin paikkoihin joko siltään tai hiukan peiteltynä, en tiedä millaisesta tavasta se pitää. Tuli mieleen, että sitä vois toistekin kerätä ja laittaa keväällä vaikka kukkapurkkiin tuoksuherneiden kanssa. Jos vielä elän.

Haravoin omenia :) niitä matoisia ja muumiotautisia raakileita. Caran mies sais varmaan hepulin jos näkis mejän omenatarhan...

Piti tänään taas sataa ja ukkostaa. Satoikin ehkä neljä pisaraa. Varsin "hauskasti" taas tutkan sadealueet haipuu ennen meilletuloa tai kiertää joko pohjoisen tai etelän kautta. No, ehkä yöllä sitten. Ennemmin tai myöhemmin ja lopulta kuitenkin liikaa, kun luonto ei tunne kohtuullisuutta.

Reunalla

Eiliselle ei ollu mitään ukkos- tai sadevaroitusta, mutta nyt osuikin sitten kohdalle. Ainakin vähän. Sadevesitynnyriin tuli neljännes, korkeintaan kolmannes vettä (pitäs olla useemman räystään alla tynnyri tämmösillä kovilla, mutta lyhyillä sateilla) ("tämmösillä sateilla" !!! aivanku niitä nyt satamalla satais niitäkään!) Pari kertaa löi lähelle. Naapurikylässä olikin sitten tosiaan tullut vettä ihan reilummasti, näinkin sadetutkasta, että siihen sattui sellanen maksimisademäärän värinen kohta. Mutta kyllä sitä riitti hetken täälläkin. Kuopuksen kans ihailtiin. 

"Torstaina havaittiin yli 27 000 maasalamaa koko maassa, 

mikä on lähes koko 

elokuun keskimääräinen salamamäärä."

Ilmatieteen laitos

Tänään kävin viemässä kuopuksen Seinäjoen matkalleen, varustin sitä kaikenmoisella syötävällä ja juotavalla kun aina saa pelätä ettei se saa ruokaa. Tai huomaa syödä. Kävin kirjastossa, kun esikoinen on halunnu tiettyä kirjaa viikonlopuksi luettavakseen - no sitä ei ollu isossa kirjastossa, tiesin kyllä että pienemmässä on kun olin katsonut. Ei muutaku sinne ajeleen. No sehän ei sit ollu auki vielä, piti oottaa puoli tuntia siinä kuumuudessa, ja tottahan toki olin käynyt myös kaupassa ja jauheliha muhi kivasti siinä sauna-asteisessa autossa. En kehdannu ulkonakaan seisoskella jauhelihapaketti kädessä, vaikka olishan siellä ollu viileämpi kuin autossa. 

Oli ikäänkuin tarkoitus tehdä hampurilaisia. Unohdin vain, että niihin kuuluu aika oleellisena asiana sämpylät. Ne jäi ostamatta. Miten voi ihminen olla näin horisko?! No, olen mie ennenkin unohtanut oleellisia asioita. Eikä kannata ehdottaakaan että tee sämpyliä, mun sämpylät on aina fiasko eikä oo vehnäjauhojakaan tarpeeksi. No, kyllä mie sapuskan saan tehtyä, piti vaan se liha äkkiä paistaa, ennenku mätänee. Nyt ei oo variksiakaan hoodeilla, että vois niille mädät lihat tarjota.

Naakka ei muuten nyt sit oo enää rauhotettu. Saapa nähä, voisko pikkulintuja kumminkin ruokkia enstalvena ilman häkkiratkaisuja, jos vaikka paikalliset maanviljelijät pistäs edes osan kylmäksi... hehe, eläinrakas ihminen täällä kirjottelee :) oikeesti mieluummin näkisin niitä harvennettavan vaikka e-pillerisyöteillä, niin väheneminen olis edes lähempänä luonnollisen poistuman ajatusta. Se vaan että miten sen vois varmistaa, että nimenomaan naakat söis ne ehkäisylääkkeet, eikä vaikka talitintit tai tikat...

Tässä on portaat, joilla aina toisinaan ylitän mukavuusrajani ankarasti. Kyllä ne vois kiertääkin, mutta siedätän nyt välillä itteeni :) ovat vielä semmoset, että ne heiluu ja huojuu kävellessä. Yleensä vältän alas katsomista kun kurkkuun vihloo se, mutta nyt otin jopa kuvan. En muuten pysty katsomaan kaktuksiakaan; sillon vihloo silmiä.

Tänään on taas tällanen päivä - unohtu sämpylät, piti oottaa kirjaston avaamista lihapaketin kans helteessä, sit rupesin tekeen itelleni lounassalaattia ja salaatinkerästä leikattu aimo lohko putos lattialle, pähkinät putoili lattialle (ja vasta niitä lisätessäni muistin, että söin aamulla pähkinämysliä, ja olin aatellu että en paa sit salaattiin pähkinää), kaikki kaatuu ja putoo ja sotkee. Juustoakin meni lattialle, koirat oli kyllä siitä ilosia. Onneksi sentään luovin autolla turmitta kotiin. Ja nyt muistin, että jäi se viikonloppunamiksi ostettu suklaalevy sinne, voipi olla muuten aika sulana... ... jep, ihan vetelää. Onneksi on tiiviissä kääreessä, Maraboun suklaa. Fazerin levy olis jo valunu pitkin lattiaa. Fazerilla on kyllä paras suklaa, mutta niillä ei oo tuollaista salmiakkisuklaata muutaku laivalla myynnissä (eikä sulan suklaan pitävää käärettä). En viitsi lähtee seilaan suklaan takia. 

Ja aina näitä aamuja koivukujalla:

Tänään oli sumua tai utua tai jotain. Aurinko häämötti pilven takaa. Kymmenen maissa oli taivas paksussa pilvessä, nyt paistaa taas ja on kuuma. 

Sinne missä ei aurinko paista mutta jyrisee senkin eestä

Nii. Sinne saisivat työntää varoituksensa. Ukkosvaroitus ja rankkasadevaroitus oli eiliselle - aurinko porotti koko päivän eikä pisaraakaan vettä tullut. Ulkona mansikoita peratessani olin kuulevinani hyvin kaukaista jyrinää pari kertaa. Sadevesitynnyrit kolisee tyhjyyttään edelleen. Sääkartassa on tällekin päivälle salama ja kuuroja.

Maalailin vähän kiviä. Aattelin ihan vaan yksivärisiä, mutta saa nähdä mitä niistä muotoutuu. Kävin eilen useammassakin kaupassa etsimässä lisää värejä, mutta ei ollu. Oli sensijaan mukava kaupunkireissu kuopuksen kanssa kahdestaan. Istuttiin penkillä  kauppakeskuksessa ja syötiin mukista Hesen jäätelöä, juteltiin ja naurettiin. 

Kiviä maalatessa huomasin, että siinä lähistöllä pyörii ampiaisia. Ei niitä tavan ampiaisia, vaan tuollaisia mustempia, ohutjuovaisia. En jaksanut selvittää lajia, olisko joku Dolichovespula ollu. Tein sit huvikseni kokeen; laitoin pahvinsuikaleelle banaania, hunajaa ja paistettua kanaa, ja katsoin mikä kiinnostaa eniten. 

Banaani oli se, mihin ekaksi ampiainen ilmestyi, itse asiassa välittömästi. Haju on varmaan vahva. 

Hunajassa käytiin lipittämässä viimeisenä. Tässä yksi leikkaa leuoillaan kanaa (yksi palanen on jo irrotettu, näkyy kuvassa) ja toinen on hunajalla, ehkä eri pesistä koska välillä tappelivat mykkyrässä pitkin pöydän pintaa pyörien. Piti oikein varmuuden vuoksi siirtyä muualle hetkeksi. 

Pöytä oli kumminkin aika pieni... ei ollu oikein hyvä ajatus tuo koe, nimittäin sittenhän siellä pihalla ei muutkaan saanu istua rauhassa. Mies varsinkin on ihan ihmeellinen ampiaismagneetti, ja se vielä suhtautuu niihin hyvin epäluuloisesti ja lähtee liikkeelle aika äkkiä, jos ampiainen alkaa pyöriä ympärillä. On varmaan saanu sen verran monta pistosta elämänsä aikana. Mie en niinkään pelkää, että muuten vaan pistäisivät, mutta jos vaikka ei huomaa että se on ampiainen, joka kutittaa käsivartta, ja pyyhkäisee niin sittenhän se kyllä saattaa pistää. Sanovat, että on sellaisiakin, jotka pistää huvikseen. Tai mistä sen tietää, jos ovat ärtyneet muualla ja tulevat sit kostoksi pisteleen viattomia sivullisia. Hermojen hallintaa se kyllä joskus vaatii, jos amppareita pyörii useempi ympärillä ja pitäs vaan olla rauhassa.

Ostin tosiaan halpoja kakkoslaadun mansikoita tytölle, kun se on monta päivää niitä halunnut ja niistä vinkannut, kun niitä joka päivä myydään tuolla kaupan eessä erä... sellasia pieneksi jääneitä, mutta kypsiä, joita ei kehdata täydellä hinnalla myydä. Että ne haisi mun nokkaan pahalle, kun se laatikko oli auton perällä! Jo aiemmin toisessa paikassa haistelin, että mikä raadonhaju täällä leijailee, ihanku jotain mätänis jossain (sisätiloissa) niin ne oli ne mansikat, joita siinä vähän matkan päässä myytiin. Jostain syystä ne ei nyt haise mun nokkaan ollenkaan hyvälle. Ehdin jo pelätä migreeniäkin, se kun joskus antaa etukäteisoireilua hajuaistin kautta, mutta ei mitään sellasta tullu. Ei niinku yhtään tehny mieli syödä niitä, vaikka perkasin. Söin silti yhden. Mansikalta maistui. 

Mistä tuli mieleen, että luin taannoin artikkelin, jonka mukaan e-pillerit vääristää "kemioita" kun nainen hakee itelleen sopivaa puolisoa. Sitten kun jättää pillerit pois kun haluaa lasta tms., niin huomaakin olevansa kimpassa ihan väärän tyypin kanssa. Onneksi mie olin pilleritön kun omani löysin. 

Tällasia herkkuomenoita löytyy mejän omppupuista:

Ei tee mieli syödä noitakaan sit, kun ovat kypsiä. Huomaa kyllä, ettei oo keväällä ruiskuteltu, eikä muutenkaan huolta pidetty. 

Aamun apilapelto ja mahoton mahonia

Aamun apilapelto. Kyllä taas elämä maittaa eilisen mahakivun jälkeen! Mietin jo, että kannattaako mun käydä siellä töissä, jos joka kerta saan sellasen olon... hyi olkoon. Selkä oli kipee ja maha oli kipee ja mikään ei auttanu, syödä tai juoda ei oikeen voinu ku tuli heti kauhea kipu ja paha olo, ja kuitenkin oli nälkä ja jano. Onneksi loppui yöllä.

Tänään on hurjasti varoituksia sääkartalla; sade-, ukkos-, helle- ja metsäpalo. Iltapäivällä kahden jälkeen pitäs sataa ja ukkostaa, mutta katotaan nyt. Vierestä on ennenki menny. Ja kun havaintopiste on tuolla Salpausselän toisella puolella, niin siellä on usein eri kelit kuin meillä, mäen tällä puolen. Ennuste saattaa hyvinkin toteutua 15-20 km:n päässä.

Elokuu. Nyt voi tankata autonkin, kun pitäs olla rahaa tilillä. Ja ostaa melatoniinia. Onneksi miehellä oli rahaa, että sai ostettua kuopukselle junaliput Seinäjoelle - se on päässyt vapaaehtoiseksi Solar Sound Festivaliin, narikanhoitajaksi. Palkaksi saa toisen päivän lipun. Tahtoi olla junat melko täynnä jo alkuviikosta, nimittäin. Lauantaina mies menee esikoisen seuraksi Weekend Festivalin "afterpartyyn" (joka on ennen WKNDiä!) kun siellä esiintyy tytön suuri idoli Inna. Mie jään taas kotimieheksinaiseksi, ihan mielelläni. Onneksi mulla ei ole paloa tuollaisiin tapahtumiin, kun ei niihin olis varaakaan. Jos olis paljon rahaa niin keksisin sille muuta käyttöä kyllä. Vaihtaisin romisevan ja kolisevan autoni parempaan ihan ensimmäisten asioiden joukossa. Remontoisin talon ja saunan ja varaston. Ostaisin esikoiselle kaupungista kämpän. Teettäisin pienen kanalan.

Naapurissa on kesäkanoja, en tiedä oonko siitä jo kertonu... joukossa oli ainakin yksi kukko, joka oli aiemmin vielä niin nuori, ettei se kiekunut. Sittemmin on alkanut huutaa ja käydä vuoropuhelua kauempana olevan kukon kanssa... nyt kun viikonloppuna olin aamuviiden jälkeen lenkillä, näin kun talon emäntä paineli päättäväisen näköisenä alusvaatteisillaan kohti kiljuvakukkoista kanalaansa :) tänäaamuna oli hiljaista, liekö kukko suljettu sisälle siihen asti kun talonväki on herännyt... mie en kyllä ottais kukkoa kanalaumaani.

Mahonia on tehny mahottomasti marjoja, on tainnu tykätä kuumasta kesästä kun en oo nyt ees lannottanu sitä ja pari talvee sitten se paleltu melkein kokonaan. Sanovat, että marjat on syötäviä, mutta happamia, ja kivet voi olla lievästi myrkyllisiä. En oo koskaan maistanu.