Kukkia, kanoja ja kammotuksia

Sain kukkia! Kaiken tämän kaaoksen keskellä ne ilahduttaa. Esikoinen löysi lenkillään. Ja sai hätistellä kanoja kotiin. Kanojen kotiin, ei meidän kotiin. Olivat karussa. Kanat.

Ite löysin taas kahden euron kivat avokkaat kirpputorilta. Ne edulliset sandaalit on edelleen löytymättä. Ostin miehelle kaksi lyhythihaista kauluspaitaa, joista valita ylihuomisiin häihin - arvelinkin, että se toinen on sille liian rohkea. Sanoi siitä että "se on vähän... vaaleanpunainen.." No onhan se. Mutta merkkipaita. Maksoikin kolme euroa, kun se toinen maksoi vain euron.

Yäk, en haluis niihin häihin. Se sulhanen on jo vinkunu miehelle että sen pitäs juoda siellä, että mie voisin sit ajaa takastullessa. Kun mies siitä puhui, tuumin että siihen tarkoitukseen se ite varmaan akan ottaakin. Kuskaileen kännistä miestä. Ja mitäs järjestävät häät niin typerästi, että melkein pakko on omalla autolla kulkee kun julkisilla menee tuntitolkulla aikaa sinne tänne kulkiessa monella kulkuvälineellä. Ääää misantrooppi häissä, joissa ei tunne kuin oman seuralaisensa... eikä seuralainenkaan kuin sulhasen, kerran on morsmaikun nähny.

Tänään ajeltiin viemään kuopus fysioterapeutille ja käytiin sille apteekista kolmen kuun lääkkeet ja vietiin takas koululle.

Näin hienossa asuntolassa se asuu. Sillehän luvattiin oma huone, mutta niin vaan oli huonekaveri siinä sairaan ahtaassa huoneessa... tiukkaan ahtamalla sinne on saatu mahtuun kaksi sänkyä, pöytä ja laatikosto sekä kolme kaappia per asukas - joista se yksi jonka avasin oli ainakin ihan turha, siellä ei ollut hyllyjä eikä tankoa. Mitähän siellä pitäs säilyttää? Harjanvarsia? No, kuopus ei ollu moksiskaan siitä huonekaverin olemassaolosta, se on ihan mahtavaa kyllä. Mukava tyttö se kuulemma on, ne käy yhessä koulun salillakin.

Huomenna käytetään kuopusta nuorisopsykiatrian vastaanotolla viimeistä kertaa, ja sitten tuodaan se kotiin ♥♥!

Sijaiskärsijä

No niin, odottelin sen mahakivun ilmaantumista, niin se tulikin koiralle. Eilen oli jo hieman löysällä, ja yöllä sitten rampattiin lukuisasti pihalla. Kyllä oli kirkas ja myriadinen tähtitaivas! Yhden Perseidinkin näin lentävän. En ehtiny toivoa mitään. Ja tuo aurinkokennomosaiikkipallolamppu on ihana. Mutta koira on kipee. Soitin jo eläinlääkärillekin, mutta se sano että harvoin ne ripulit vaatii eläinlääkäriä, apteekista vaan koirien ripulijuttuja ja kotihoitoa niillä. Tää koira on kyllä sillon tosi huonovointinen, kun sille ei herkut kelpaa, ja nyt ei tahdo ees juusto kelvata.

Sunnuntaina taisi olla kesän viimeinen ukkonen, ainakin sen jälkeen oli ihan syksyn tuntuinen ilma. Tuoksuikin ihan erilaiselta. Eilen sateli välillä, tänään on kuuma ainakin tehdä pihahommia. Laiteltiin miehen kanssa aita takaisin paikoilleen - se on ollu väliaikaisjärjestelyillä pystyssä siitä lähtien, kun viime kesänä niitä puita tuosta kaadettiin. Vähän muutettiin linjausta enempi oman tontin puolella kulkevaksi. Ja puita on siirrelty. Niitä olis vielä pienittävänäkin aimo läjä.

Eilen käytettiin kuopusta pizzalla, kun se ei ois saanu taaskaan päivällistä koululla. Ostettiin sille myös syötävää vastaavia tilanteita varten, ettei tarvi nälästä kärsiä. Ja sit käytiin uutuuttaan tuoksuvassa lintutornissa, ikinä en oo ollu niin uudessa tornissa. Ja ku justiin oli ollu rankahko sadekuuro, se oli kuin juuri pesty :) vielä ei ollu mitään raapustuksia seinissä eikä töherryksiä, paitsi kävijävihkossa postilaatikossa. Kai se oli ollu joku vieraskirja, mutta lapsivieraat oli sinne piirrelly joka sivulle ja sutannu.

Nukuin varmaan kahden ja puolen tunnin päikkärit sitten, kun mies nousi vahtimaan koiran ripulointia. Nyt pitää sinne apteekkiin lähtee.

Aamuasioita

Arvostan tällä hetkellä:
- mahdollisuutta ansaita hiukan lisärahaa
- eläkettä, joka mahdollistaa sen, ettei tartte nousta joka aamu aikaisin ja väsyneenä
- suihkua, jossa voi käydä likaisen ja hikisen työn jälkeen
- lämmintä säätä, ettei tarvi pukea kauheasti (suihkun jälkeen)
- autoa, jolla pääsee paikasta toiseen
- reilua työnantajaa

Tosin enhän mie tuolla olis, jos työnantaja olis inhottava. Vapaaehtoinen kun olen. Onneksi. Eilen oli ahdistavaa, kun sairas lehmä oli kuollut parteen. Keittiöeläinlääkäri minussa diagnosoi verenkiertoon päässeen tulehdusbakteerin -> sepsiksen.

Tälle päivälle on luvattu ukkosta, mutta kun viiden maissa kävin koirien kanssa, totesin että kesä on tainnut tosiaan kääntyä lopun puolelle, kun lämpöasteita oli alle 10. Piti oikeen pusakka vetää hihattoman paidan päälle. Kurjet huusi. Ja naapureiden kukot. Tällä kylällä on ainakin kolme kukkoa, eilen bongasin sen kolmannen äänen, mutten tiedä missä talossa se on.

Oikoluin ylläolevan tekstini, ja luin että naapureiden ukot huutaa.

Muutoksia

 Mun kivimaalaukset on vähän tylsiä, mutta taas tänään toin lenkiltä yhen maalattavaksi. Ampiaiset on mun seurana aina maalatessa. Täytyy vain varoa, etteivät satu oleen kainalossa tai kyynärtaipeessa ja jää litistyksiin. Muuten ne ei oo haitaksi. Omenia yritin kerätä maasta - niitä rupisia ja mätiä - mutta siinä hommassa joutuu häiritteen amppareita liikaa ja katsoin parhaimmaksi hoitaa homman joskus vaikka yön pimeydessä, kun ampiaiset ei lennä. Tosin yöt on menny kyllä nukkuessa. Ja päivätkin paljolti. Aina väsyttää. Mitenköhän jaksan töissä käydä...

Ostin Liidelistä tämmösen aurinkokennolampunkin, joka on hienon näkönen pimeessä, mutta en oo yleensä koskaan valveilla niin kauan, että se syttyis... viikko sitten näin, kun valvoin oottamassa miestä ja tyärtä WKND -touhuista kotiin.

Vaan eiköhän sekin asia muutu. Oon iltaisin tehny muutaman joogaliikkeen ruohikolla samalla ku käytän koiria iltapisulla, ja tällä viikolla on aurinko jo painunut siihen aikaan naapuritalon taakse. Aamullakin joskus oon joogannu, mutta tänäaamunakin oli vaan kiire lenkille, kun on hellettä luvassa. Viimeisiä helteitä varmaan tälle kesälle, en moiti.

Eilenaamusen lenkin maisemia tässä:

Tänään käydään viemässä asuntolatyttärelle puhtaita vaatteita ja haetaan likaiset pyykättäväksi - siellä kun ei ole vaatteidenpesumahdollisuutta. Outoa sinänsä. Mutta se ei tuu ees kotiin vaan menee poikakaverin luo. Sillon maanantaina kun jätettiin tyttö sinne, mie voivottelin ääneen ja mies lohdutti sanomalla "kyllä se siellä pärjää". Mie sanoin että "kyllä mie sen tiiän, mutta pärjäänkö minä?!" Mietin siinä sitten, että kun itse olin tuon ikäinen, mun äitini pärjäsi mainiosti ilman minua. Se on järkiään pannu kaikki lapsensa maailmalle alaikäisinä. Kuopuksen ikäisenä olin jo omillani, ja esikoisen ikäisenä asuin avoliitossa ja kävin töissä. Mutta maailma on ihan erilainen nykyisin...

Hiustenlähtö lähellä

No niin, nyt multa irtoo taas tukka. Hiuksilla on tapana irrota n. 3 kk siitä, kun hiustupet on menny lepotilaan, ja ne saattaa stressin tai sairauden takia tehdä niin lukuisammin kuin normaalisti. Melkolailla tuo aika on nyt kulunut siitä mun verenvuotokuumeesta, tai mikä se sit olikaan. Pari kertaa mulle on käyny samoin - esim. kun synnytin esikoisen niin kolmen kuukauden päästä lähti tukka. Kynsistä näkee myös, että oon ollu huonossa kunnossa.

Alun perin piti tytön mennä tänään pyörällä junalle, mutta kun heräsin ja olin jaksavainen lenkillelähtöön, vein sen autolla ja kävelin kylällä lenkin. Lämpöasteita oli alle viistoista, ja silti tuli hiki tuulettomassa auringonpaisteisessa kohdassa. Oli mukava lenkki ja kaunis ilma.

Taas näin unta äidistä, soitin sille ja sen puhelimeen vastas joku tyly naisihminen, joka sano sen olevan kuollut. Sama siskokin oli taas siinä unessa. Mitähän mun alitajunta nyt yrittää kertoa? Liittyneekö siihen tädin kuolemaan tämä. Laitoin maanantaina addressiin meneen, hautajaiset on loppuviikolla.

Sain lisää töitä. Mun tuloraja paukkuu kohtapuoliin, kun en saa tienata kuin noin yhden kuun eläkkeen verran ylimääräistä. Se vakilomittaja sai opiskelupaikan (miks kaikki ihanat ja hyvät työntekijät lähtee aina muihin juttuihin?) ja näinköhän palkkaavat ketään tilalle. En mie voi loputtomiin sijaistaa, enkä tiedä miten verottaja suhtautuu jos alan alvariinsa kinuaan korotusta tulorajaani... toteavat pian, että en oo enää eläkkeellä, kun teen töitä.

Tässä on polku, jota olen silloin tällöin kävellyt 20 viimeksi kuluneen vuoden aikana. Ensimmäisiä kertoja kävellessäni nuo männyt oli minua lyhyempiä, näin helposti notkelman toisella laidalla jolkottavan ketun. Nyt ei näe montaa metriä sinnepäin. Ja parinkymmenen vuoden päästä se on taas sileeksi vedetty ja mie itken, ku on mettä kaadettu. Jos elän ja vielä tuossa kävelen.

Syksyä tekkee

Oon kolmatta päivää kauhean väsynyt. Eilenkin nukuin monen tunnin päikkärit ja tänä aamuna en olis jaksanu nousta. Olin luvannu viiä tytön junalle. Toinen tyttö vietiin eilen asuntolaan, ja sit se oli iltapäivällä lähteny poikakaverin luo vaikka me oltiin tuomassa sille puuttuvia tavaroita. Ei sit viety ja isänsä oli kovin vihainen. Oli se ajoissa asuntolassa kuitenkin takaisin.

Ikäänkuin lasten koulunaloitus vaikuttas minuun, fyyse ja psyyke on alhaalla. Tosin johan se alkoi aiemmin se "kovalevyn täyttyminen", ei jaksais kuunnella ketään, tehdä mitään, mennä mihinkään. Ainoa, mitä jaksaa, on ulkona lukeminen. Siellä on kuitenkin jotain - ilmeisesti polttiaisia - jotka pureksii huomaamatta ja aiheuttaa järkyttävää kutinaa. Eilen oli tuulessa jo niin kylmäkin, ettei hellevaatteissa kauaa tarjennut.

Kirja on mielenkiintoinen, vaikka se on tavallaan historiateos, niin se on elävästi kirjoitettu ja huumoriakin on laitettu mukaan. Äiti olis tykänny tuosta kyllä.

Oon nähny äitistä ja siskosta unia monena yönä, viime yönäkin olin jossain kapakassa jossa ne oli kans, siskolla oli tulipunaiseksi värjätty tukka ja kaikki oli kännissä paitti mie. Kello oli kuitenkin olevinaan paljon, ja mun piti lähtee kotiin ku aattelin että mies suuttuu kun oon jossain bilettämässä niin myöhään. Vilkasta unennäköä. Ja yöllä heräilin, kun paleli! Mietinkin illalla, että onkohan näillä keleillä enää tarpeellinen se tuuletin ikkunanraossa, mutta annoin kuitenkin olla. Aamulla oli vähän toistakymmentä astetta lämmintä ulkona.

Sanoinko mie, että meen taas töihin viikonlopuksi? Katotaan, tuleeko mahakipu tällä kertaa. Raha kun on kuitenkin niin kiva asia, ja nyt kun kipu on unohtunu niin sen arvo taas nousee :)

Taidan mennä takaisin nukkumaan.

Kuvituskuva, ei oma

Silmät ja silmättömät

Tyhjensin vaihteeksi riistakameran. Oli kolminumeroinen määrä otoksia taas, eikä yhtään villieläimiä. Tai oli ehkä yks, lentävä sellanen, pimeessä. Meni vaan valoviirut videolla (joka on paljon vähemmän valovoimainen kuin pelkkä kuva) ja stillkuvassa ei näkyny mitään. Hehkuukohan lepakoiden silmät, vai olikohan se pöllö... en tiiä kiiluuko niidenkään silmät pimeessä.

Saatte sitten nauttia taiteellisesta otoksesta, jossa on koira kirkkaassa auringonpaisteessa. 

Ja tässä on "äiti" ja "äitin" kaveri menossa kattoon, näkyykö pyöräilijöitä. En varsinaisesti tykkää olla koiran äiti, mutta kun kaikki muut perheessä puhuu koirille (ja toisilleen tietty kans) minusta äitinä, niin vähitellen se on solahtanu minunki kielenkäyttöön. Typerää, tiedän.

Haaveilin siitä rauhassaolosta eilen, ja tänäiltana mulla on "omaa aikaa". Kaikki on muualla. Ajattelin tänään, että mitä jos mun pitäs lähtee noiden touhuajien mukaan jonnekin musiikin pauhuun, ja tunsin itseni tooosi väsyneeksi. En olis millään kyllä halunnu, onneks ei tarvinnukaan :)

Kävin kävelyllä - nyt on hyvä, kun ei oo enää niin kuuma - istuin ulkona lukemassa ja syömässä jäätelöä. Tein vähän pihahommia. Oon keränny lenkiltä mm. metsänätkelmän ja sinisen akileijan siemeniä, ja heittelin nyt niitä pihalle. Keräsin omasta vaaleanpunaisestakin akileijasta siemeniä, laittelin akileijat valkoisen vastaavan juurille ja metsänätkelmää sinne tänne, erilaisiin paikkoihin joko siltään tai hiukan peiteltynä, en tiedä millaisesta tavasta se pitää. Tuli mieleen, että sitä vois toistekin kerätä ja laittaa keväällä vaikka kukkapurkkiin tuoksuherneiden kanssa. Jos vielä elän.

Haravoin omenia :) niitä matoisia ja muumiotautisia raakileita. Caran mies sais varmaan hepulin jos näkis mejän omenatarhan...

Piti tänään taas sataa ja ukkostaa. Satoikin ehkä neljä pisaraa. Varsin "hauskasti" taas tutkan sadealueet haipuu ennen meilletuloa tai kiertää joko pohjoisen tai etelän kautta. No, ehkä yöllä sitten. Ennemmin tai myöhemmin ja lopulta kuitenkin liikaa, kun luonto ei tunne kohtuullisuutta.