Päivitys

Kesä tais tulla takasin. Ukkosia on luvattu mutta ei nähty eikä kuultu. Vähän satanu.

Puolet perheestä kävi megalomaanisella Metallican keikalla Hämeenlinnassa, ja saivat keikkajulisteen jossa lukee Hamellina. Olihan laulaja kyselly, että miten te oikeen lausutte moisen sanahirvityksen. Aika moni meni sinne, meän kattoremppamieskin.

Saunan katto on valmis, mutta piipun pellityksessä menee aikaa, kun pelleissä olikin joku mittavirhe ja pitää teettää uudet pellit. Hieno musta katto. Kyllä kelpaa taas kimalaisten sen alla pesiä.

Ruusupapu kukkiikin valkoisin kukin, odotin punaisia. Ensimmäinen kehäkukka on myös avautunut, hailakan vaaleankeltainen, odotin oranssia. Ruusubegonia on kuollut.

Ja sellanen iloinen asia tuli yllättäen, että pääsenkin vielä tälle kesälle toisen kerran Siikarantaan ♥ Mies akkreditoitiin kuvaajaksi Porispereen, se osti työpaikalta saamallaan e-passilla kuopukselle sinne lipun ja varas mökin Siikarannasta siksi ajaksi. Meidän vakimökki ei ollu vapaana, mutta saatiin ihan hyvä mökki, jossa on vessa ja saunakin. Kumpaakaan ei ole vakimökissä. Mie saan siellä olla koirien kanssa, kun muut on porispereilemässä. Kävelen rannalla ja metsissä. Jos on keliä.

Pitäis, pitäis ja pitäis, mutta nyt lähden lenkille ennenkuin ilma kuumuu liikaa.

Kuvia ja pohdintoja

 No niin, elämä alkaa palata uomiinsa. Tai toiseen uomaan. Ahdistaa ja itkettää enemmän täällä kotona, kun reissussa, vaikka reissu oli aiheeltaan surullinen.

 Sain mukaani ristikkokirjan, tässä minun ja isän viimeinen yhteinen projekti. En halunnut kumittaa vääriä kirjaimiakaan pois. Hatunnosto isälle, ettei ollu luntannu takaosan ratkaisuista, vaikka oli jäänyt ristikko kesken.

Luen semmosta kirjaa kuin "Hän oli siinä", Markku Siltalan väitöstutkimuksesta tehty kirja, puisevaa ja toistavaa tekstiä, mutta mielenkiintoisia kokemuksia ihmisiltä, jotka on saaneet läheisen (tai ihan tuntemattomankin) vieraakseen kuoleman jälkeen. Se tuntematon oli sellanen tapaus, että joku oli saanu kohtauksen kaupassa, ja häntä auttanut ohikulkija sai tuolta kohtaukseen kuolleelta jälkeenpäin kiitokset siitä, että edes yritti auttaa. Sitten tietty sitä "kalmanväkeä". Osan uskon ihan täysiä, osan panen ihmismielen kiemuroiden piikkiin. Ja ihmisen erikoisuuden tavoittelun.

Toki oon tienny näistä kuolemanjälkeisistä tapaamisista, mutta että niitä oikeasti on niin paljon, eikä kuitenkaan ihmiset uskalla niistä puhua ettei leimaudu hörhöksi tai hulluksi... aloin pelätä, että kuolema ei olekaan se lopullinen uni ja unohdus ja eimitään-tila, vaan joutuu "seurustelemaan" vielä kuoltuaankin! En halua! Haluan täydellisen tiedottomuuden! Moni tutkimukseen osallistunut selitti, että kokemustensan jälkeen ei enää pelkää kuolemaa, mutta tuon kirjan luettuani mie aloin pelätä kuolemaa. Aiemmin pidin sitä vain helpotuksena maailman murheista. Mutta ehkä niitä murheita ja taakkoja ja ahistuksia ei kuoleman jälkeen enää oo, vaikka joutuiskin kekkuloimaan vielä ihmisiä pelottelemassa...

En muista oliko siitä puhetta, mutta isän kuoleman jälkeisenä yönä näin unen, missä se pyysi päästä pimeään huoneeseen ja saada vähän kylmää vettä suuhun. Kun sehän oli juomatta ja syömättä viimeisen vuorokauden ainakin, suu oli varmasti ihan kuiva. Ja huoneessa koko ajan valot. Vein sen unessa jonnekin huoneeseen, minkä piti olla pimennettävä, mutta en voinu sitä kokonaan pimentää, kun se oli samalla lastenneuvolan odotushuone ja siellä oli äitejä lapsineen.

Äidin kuoltua näin unen, jossa se valitti kylmyyttä, ja sen ruumishan oli sillon siellä saattohoitokodin kylmiössä. Tämä oli jotenkin vastaava.

 Löysin kävelyretkilläni vanhan puuhiomon hiomakivet. Kyllä tuommosilla on puu hioutunu!

Synkän näköisiä kuvia tuli pilvisellä kelillä, vaikka se ei oikeesti niin synkkää ollukaan.

 Tässä olin juuri päässyt satamaan, kun rupesikin satamaan:

 Ja melkein samasta kohtaa seuraavana päivänä otettu kuva hyvällä säällä:

 Erohan on huima! Alemmassa kuvassa vois kuvitella vaikka uivansa.

Eilen käytiin miehen kanssa vähän kuvailemassa ja tallustelemassa tuolla joutomaan tapaisella, ja löysin valkorohtoraunioyrtin, vai mikä tuon nimi nyt olikaan. Meillä kasvaa pihalla sinipunaisena tuota, mutta ekaa kertaa näin valkoisen.

Lisäksi näin ekaa kertaa törmäpääskyn pesiä.

Pitäs lähtee lenkille, mutta hirveästi väsyttää. En meinannu saada illalla nukutuksi, kun ensin kuopus pöristeli autolla pihaan (se pakoputki on poikki, korjausaika varattu ensviikolle) iltamyöhäsellä, olin just nukahtanu ja näin unta hiihtoputkessa hiihtämisestä (!) ja kun taas nukahdin, alkoi kirkonkellot soida (!) en tajua miks ne soitti sielunkellot keskellä yötä (tuli mieleen nuo kuolleiden käyntikokemukset, ajattelin vitsillä että meän isä käy sitten vähän komeammin ilmoittamassa itsestään) ja sitten havahduin kun tyttö tuli nukkuun ja sitten tuli mies nukkuun ja aamulla taas tyttö nousi aikaisin ja mies sitten ja ne hiton kirkonkellotkin alkoi soida niinku normaalistikin sunnuntaina. Yritin mennä lukeen vinttiin josko ois voinu torkahtaa mutta sitten kuopuskin tuli koluaan sinne ja alakerrassa taas mies oli vallannu sohvan ja nukkui siinä.

Kyllä tää on pieni kämppä. Jos olis se riippumatto siellä verkon sisällä pihalla, menisin sinne, mutta kun sekin hajos.

Viiminen ilta

Vapaapäivä tänään. Ei enää asunnon tyhjentämistä ja siivouksella ei oo niin väliä, kun se menee remonttiin. Mulle tulee sieltä keittiön tuolit ja pöytä, yksi taulu lisää, rinkka ja pienempää sälää. Muun muassa Iittalan kermakko ja sokerikko. Mulla ei olekaan sellasia. Tai voi olla jossain säilössä, mutta en muista. Eipä oo usein ollu tarvetta.

Kävin kahdesti lenkillä, mukavaa kun ei ole kuuma. Illalla vähän sataa ropsautti, mutta vaatteet kuivui matkalla. Pahimman kuuron ajan olin veneen alla suojassa, kun sellanen trailerilla oleva oli sopivasti kohdalla.

Oon kattonu telkkaria! Siis muutakin kuin Areenan ylejuttuja. Jostain Friiltä löytyi muinainen mieliohjelmani, Maailman oudoimmat ruoat, ja joku uusi eläinlääkäriohjelmakin. Siis mulle uusi. Ajatella, mistä kaikesta niitä kokemuksia saakin, kun elelee näin pienesti ku mie, etten ees telkkaria kato. Vois kyllä ostaa sen taas hetkeksi... tosin en mie kuitenkaan sais sitä kattoa, kun esikoinen kattoo sitä aina. Tuskin päivällä kuitenkaan mitään tulee, paitsi jotain salkkareita ja kaunareita. Siis hämmästyin oikeesti, ku pizzerian telkkarista hoksasin että Kauniit ja rohkeat jatkuu vieläkin! Tosin mainoksista huomasin, että ne on suunnattu keski-ikäisille ja sen ylittäneille... yhtä hirveältä se näytti kuin ennen vanhaankin.

Huomenna kotiin ♥

Reissun päältä

En luule, että mua ois kukaan täällä kaipaillu, mutta ilmoittaudunpa kuitenkin. Harvoin pidän näin pitkiä postaustaukoja! Jotenkin nyt ei oo ollu kirjoittamiseen painetta. Ehkä siksi, kun siskojen kanssa oon saanu jutella?

On tyhjennetty isän kämppää, ja se on säälittävää plarata toisen elämää. Niitä ruuveja ja muttereita ja kaikkea turhaa säilöön laitettua. Omituisia viestilappusia. Sitten tietysti on mysteerinainenkin, joku Amanda. Oli sen puhelinnumero isän puhelimessa, muttei kukaan tullu soittaneeksi sille ja kysyneeksi, kuka oot. Tietokoneen salasanassakin sen nimi oli... rakastajatar, avioton tytär??
Kaatiskuormia on tehty ja viety, siivottu ja otettu kuvia facebookin roskalavaryhmään, jotain sinne menikin mutta huomenna lähtee kierrätyskeskukseen mitä huolivat, ja kaatikselle loput. 

Toinen sisko on nyt päätymässä siihen, että se lunastaa kämpän meiltä ja muuttaa sinne. Helpottaa toki paljon, kun ei tarvi ties kuin kauan myydä kämppää kun ne vähän huonosti liikkuu nykyään.

Oon ehtiny kyllä käveleenkin, vaikka sadetta välillä on tullu. Linnutkin vielä laulaa!

Totuus valkenee

Tilasin Tieteen Kuvalehden. Oikeastaan mies maksoi mun tilille ja pyysi sit mua tilaamaan, en tiedä miksei voinut itse sitä hoitaa. Tilaus ihan vain siksi, kun sieltä sai tilaajalahjana valvontakameran, joka lähettää hälytyksen puhelimeen jos joku liikkuu kotona ja siihen voi puhuakin niin, että kuuluu kotona kameran kaiuttimesta. Ja tokihan mie mieluusti luen ko. lehtiä, että ei ne roskiin mee :) Mukavaa populaaritiedettä, vaikka kritisoin sitä utopioiden määrää, mikä siinä on. Tyyliin suunnitellaan asutusta Marsiin ja pähkäillään miten sen vois tehdä... tai pikemminkin kerrotaan, miten se tehdään, vaikkei tiedä edes että pystyykö. Mie en semmosista piittaa, mutta aina siinä jotain kiinnostavaa on.

Siinä pyydettiin salasanaa, että voi sitten lehden sivulle kirjautua. No tilaus meni läpi, mutta salasana ei, ja sanottiin että koodi uuden salasanan laittoon on lähetetty mun sähköpostiin. Olihan se siellä, mutta se oli tanskankielinen... sen verran siitä älysin, että osasin sen koodin laittaa ja salasanan uudelleen, ja kirjautua - tanskankielisen Tieteen Kuvalehden sivulle, Illustreret Videnskab. Sillon loppu mun kielitaito :D

Sekin oli hassua, että maksuvaihtoehtoina oli OKO, Nordea ja luottokortti. Kun on tanskalaisjuurinen yhtiö niin olis luullu, että Danske Bankinkin kautta olis voinu maksaa, mutta ei. Otin tilisiirrolla sitten.

Ollaan mietitty, että sillä hinnalla, mitä menee tuon hälytysjärjestelmän ylläpitoon, mikä meillä on, saa jo vuodessa aika monta tuollaista kameraa. Tietenkään ei ole sitten vartijaa, joka tulee paikalle jos hälytys laukeaa, mutta eipä se vartijakaan täällä maalla ihan salamana olis paikalla. Järjestelmän myyjä ei meille kertonut, kuinka paljon vartijoita on lähialueella ja kauanko kestää paikalle tulo, kierteli ja kaarteli että jos sillä on joku muu tilanne päällä toisaalla ja diipadaapa. Harvakseltaan niiden autoja näkyy. Ite voi soittaa aina poliisit, vaikka tuskinpa nekään välittömästi on paikalla. Vaikka hälytys huutaiskin niin ammattivarkaat saa kyllä kämpän tyhjennettyä arvotavarasta ennen vartijan tai poliisin tuloa.

Kävin pitkällä aamukävelyllä, ja tuntui, että vasta nyt alkaa upota tajuntaan, että isää ei ole. Se iso, turvallinen kivipaasi minun elämän taustalla, mikä on AINA ollut, on kaatunut. Kyllähän mie pärjään omillani, mutta ajatuksen tasolla siinä on nyt iso tyhjä kohta. Paljon vaikeampaahan se olis, jos oltais oltu päivittäin tekemisissä, niinkuin siskot nyt viime aikoina. Ja niinku mie olin äitin kans, kun sen asioita hoidin. Nyt ei ehtineet edes sitä edunvalvontapaperia tehdä, kun lääkärit ei antanu asianmukaisia todistuksia, mutta eipä sillä ole enää väliä. Ei saanu myöskään eläkeläisen hoitotukea haettua samasta syystä, vaikka isän hoitomaksut kuussa oli enemmän kuin sen eläke.

Tänään se on kai arkkuun laitettu ja lähtee tuhkaukseen, olen poltellut kynttilää. 

(Sori, oli pakko poistaa kuva, en voinu ite sitä kattoa) 

Syksy tulee!

Aronian lehdissä on jo syksyn värejä!  Tai ehkä se johtuu jostain muusta...

Kävin muuten nipin napin kesäkuun puolella vielä uimassa, sen kesän ekan kerran. Siellä mun talviturkki nyt kelluu Naarajärvessä. Kuvaa ei ole todisteeksi, mutta mies stalkkas saunan pukkarin ikkunasta kuulemma :) en tiedä miksi, epäilikö se etten tarkene mennä vai arveliko että huijaan...

 Laituri pilkottaa puiden välissä ja saunasta näkyy nurkka. 

Tän verran todisteita tuli, kun istahdin tuohon nauttimaan uinninjälkeisestä olotilasta hetkeksi. Kiva mökki se on, minkä sisko on vuokrannut melkein koko kesäksi, vaikka hyttysiä sielläkin tietysti oli. Missäpä niitä nyt ei olis, paitsi ehkä keskellä kaupunkia. 

Eilen piti sitä ukkosta tulla iltapäivällä; oli puoli vuorokautta myöhässä ja jyrisi puoli neljän aikaan aamulla. Mie muistin vasta sillon, että se mun Reposaari-asetelma on pihapöydällä ilman sateensuojaa umpinaisessa astiassa, ja lähdin viemään sen katon alle. Pari kertaa vielä jyrisi vähän, mutta se siitä. Tänään oli aamummalla ennuste tämän näkönen:

Eikä aamun jälkeen oo ees satanu, ukkosesta puhumattakaan. Tosin melko pian tuon ruutukaappauksen oton jälkeen on päivitetty, ja ukkosta vasta puolilta päivin.

Tosin nyt soisi olevan sateettomia ilmoja, kun meillä on taas kattoremontti - tällä kertaa tosin vain pieni, kun saunan katto uusitaan. Yksi mukava mies sitä tekee. Lehdissä on kesäisen uutispulan tukkeeksi julkaistu vanhoja juttuja ja niiden lämmittelyjä, ja ainakin pari olen nähnyt näitä, joissa remonttirieskat kertoo miten naiset ahdistelee, ja mie nyt sitten pelkään, että annan vääriä signaaleja jos meen jutteleen :D kyllä mie kävin kysyyn onko paljon lahonnu se katto ja kun koirat oli siinä niin tuli juttua niistäkin ja aika nopeesti myös vaimo otettiin esiin. Tai siis mainittiin. Mutta kyllä mie osaan saada huolia aikaiseksi tosi mitättömistä asioista, niinku nyt siitä että luuleeko remonttirieska minusta jotain. 

Oon lukenu hiukan vertaistukifoorumia, ja tullut tulokseen, että alkoholistin lapselle tulee just näitä tämmösiä omituisia pelkoja ja stressejä, kun se on lapsuudessa kasvatettu vähän kieroon. Ei osaa suhtautua normaalilla tavalla asioihin. Panikoituu jos joku tiuskii tai huutaa. Ei osaa sosiaalista kanssakäymistä ainakaan miettimättä turhia. Mie esimerkiksi oon aina hiukan pelännyt miehiä, ehkä sen takia että isä oli äkkipikainen (jälkeenpäin on mietitty siskojen kans, että olisko siihenkin syynä ollu se sen vuosikymmeniä vaivannut kolmoishermosärky - vähemmästäkin tulee lyhytpinnaiseksi) ja muutenkin muistan, miten kamalasti pelkäsin naapurin miestä, joka oli kuulemma (äitin mielipide) kiltti. Ja koulussa pojat oli niin inhottavia, että en vieläkään pidä sen ikäisistä pojista. 

Tässä vielä loppuun kuva kukkasista, jotka sain toukokuussa synttälahjaksi mieheltä, ja on siinä anopinkin tuomia kukkasia:

Kivikasan päällä ja portailla on anopin tuomat kukat. Oranssi begonia on menny härmeeseen, varmaan oon kastellu sitä liikaa. Oon kai niin monta tappanu kuivuuteen, että varmuuden vuoksi nyt oon kastellu liikaa :) Portailla on jonkulainen apila tai käenkaali, jossa on kivat pinkit kukat, mutta kun kuva on otettu aamulla kun paikka on varjossa, ne on vielä kiinni. Krassia oon tyrkkiny ruukkuihin myös. Mustasilmäsusanna on liian paahteisessa paikassa, pitäs kai siirtää muualle. Ruusupapu kasvaa ja tekee nuppuja, ja hajuherneet on hyvin lähteny kasvuun. Nyt tulee taas kasteluvettäkin :)

Heinäkuu

Heräsin viideltä onnettomana. Mitenkä sitä ei nyt sitten kotona osaakaan nukkua, vaikka aattelin että nyt uni maistuu kun on raskas matka takana... unissa olin taas töissä, paljon töitä, paskamaisia työkavereita jotka haukuin ja sitten pyysin anteeksi, leivässä kasvoi sieniä ja ne piti heittää roskiin ja kukkia piti kastella, ja ne oli omituisia. Mun unissa toistuu (nykyään kyllä harvakseltaan) aihe, jossa kukat tai lemmikit on jääneet hoidotta ja on  huonossa hapessa.

Ehkä uneen antoi sysäyksen se, että tässä kuussa on tilaisuus, jossa mahdollisesti törmään erääseen työkaveriin, jota en ole nähnyt sen jälkeen, kun eläköidyin, ja suhtautumiseni häneen on hieman kahtalainen. Siinä ihmisessä on kaksi puolta, ja se toinen puoli on kyllä mukava, vaikka toinen luuraakin koko ajan siellä takana. Eikä se anna itsestään mitään kun sen kanssa on vuorovaikutuksessa. Jotain pinnallisia juttuja. Siltä unessa pyysin anteeksi haukkumistani.

Lisäksi unessa oli se pimu, johon miehellä oli jonkinlainen suhteenpoikanen. Oli pari vuotta työkaverina kun piti opiskelussa välivuotta, ja oli näin )( lähellä, etteikö mies olis vaihtanu mua siihen. Ne oli siellä työpaikan yläkerrassa sängyllä kuuntelemassa musiikkia. Siitä kai se suurin osa onnettomasta fiiliksestä herätessä tuli. Ja tietysti nyt muutakin, oikeaa surtavaa on.

Ennen kotiinlähtöä käytiin isän asunnolla kattomassa, onko siellä jotain, mitä haluaa itelle, ennenku pannaan kaikki roskiin tai myyntiin. Otin yhen takin, hyvä välikauden ja rämpsykelien takki. Joka tuoksui niin isälle, että itku tuli kotona kun sitä nuuhkin. Sitten mie mallasin isän hattua, ja kun se tuntui niin mukavalta päässä - kuin isä olis tukkaa silittäny - niin se jäi mun päähän kotimatkan ajaksi. Kaksi vajaata konjakkipulloa jos mies niitä tuosta kuluttelis, niskanhieromakone (ihana!) ja pari taulua. En tiedä, mihin isä on ne loput taulut laittanu, niitähän oli kymmeniä... toivottavasti on myynyt, eikä hukannut. Tytöille isän tekemät kuksat. Niin raskas mieli, siskokin sanoi, että ihan fyysisesti sattuu rintaan.

Plarasin isän lääkkeet, otin sieltä käsikauppalääkkeet, joilla on vielä käyttöaikaa ja laitoin loput pussiin apteekkiin palautettavaksi. Myöhemmin kotimatkalla tajusin ison eron, mikä oli äitin jälkeenjääneisiin lääkkeisiin verrattuna; isällä ei ollu yhtään masennus-, ahdistus-, nukahtamis- eikä rauhoittavia lääkkeitä, joita äitillä oli roppakaupalla ja se vielä alkoholiakin niiden lisäksi käytti. Isän kantti kesti sairauden ja kuolemantulon vääjäämättömyyden ilman turruttavia lääkityksiä.

Jasmike on komeimmillaan.

Iltapäivälle on luvattu ukkosta, sais nyt tullakin, kun aina lupaillaan eikä tuu. Mie lähen nyt koirien kans lenkille, en oo moneen päivään päässy omille nurkille käveleen. Kello ei oo vielä seittemääkään, on todennäköisesti mukavan hiljaista :)