Kuvia ja pohdintoja


 No niin, elämä alkaa palata uomiinsa. Tai toiseen uomaan. Ahdistaa ja itkettää enemmän täällä kotona, kun reissussa, vaikka reissu oli aiheeltaan surullinen.
 Sain mukaani ristikkokirjan, tässä minun ja isän viimeinen yhteinen projekti. En halunnut kumittaa vääriä kirjaimiakaan pois. Hatunnosto isälle, ettei ollu luntannu takaosan ratkaisuista, vaikka oli jäänyt ristikko kesken.

Luen semmosta kirjaa kuin "Hän oli siinä", Markku Siltalan väitöstutkimuksesta tehty kirja, puisevaa ja toistavaa tekstiä, mutta mielenkiintoisia kokemuksia ihmisiltä, jotka on saaneet läheisen (tai ihan tuntemattomankin) vieraakseen kuoleman jälkeen. Se tuntematon oli sellanen tapaus, että joku oli saanu kohtauksen kaupassa, ja häntä auttanut ohikulkija sai tuolta kohtaukseen kuolleelta jälkeenpäin kiitokset siitä, että edes yritti auttaa. Sitten tietty sitä "kalmanväkeä". Osan uskon ihan täysiä, osan panen ihmismielen kiemuroiden piikkiin. Ja ihmisen erikoisuuden tavoittelun.

Toki oon tienny näistä kuolemanjälkeisistä tapaamisista, mutta että niitä oikeasti on niin paljon, eikä kuitenkaan ihmiset uskalla niistä puhua ettei leimaudu hörhöksi tai hulluksi... aloin pelätä, että kuolema ei olekaan se lopullinen uni ja unohdus ja eimitään-tila, vaan joutuu "seurustelemaan" vielä kuoltuaankin! En halua! Haluan täydellisen tiedottomuuden! Moni tutkimukseen osallistunut selitti, että kokemustensan jälkeen ei enää pelkää kuolemaa, mutta tuon kirjan luettuani mie aloin pelätä kuolemaa. Aiemmin pidin sitä vain helpotuksena maailman murheista. Mutta ehkä niitä murheita ja taakkoja ja ahistuksia ei kuoleman jälkeen enää oo, vaikka joutuiskin kekkuloimaan vielä ihmisiä pelottelemassa...

En muista oliko siitä puhetta, mutta isän kuoleman jälkeisenä yönä näin unen, missä se pyysi päästä pimeään huoneeseen ja saada vähän kylmää vettä suuhun. Kun sehän oli juomatta ja syömättä viimeisen vuorokauden ainakin, suu oli varmasti ihan kuiva. Ja huoneessa koko ajan valot. Vein sen unessa jonnekin huoneeseen, minkä piti olla pimennettävä, mutta en voinu sitä kokonaan pimentää, kun se oli samalla lastenneuvolan odotushuone ja siellä oli äitejä lapsineen.

Äidin kuoltua näin unen, jossa se valitti kylmyyttä, ja sen ruumishan oli sillon siellä saattohoitokodin kylmiössä. Tämä oli jotenkin vastaava.


 Löysin kävelyretkilläni vanhan puuhiomon hiomakivet. Kyllä tuommosilla on puu hioutunu!

Synkän näköisiä kuvia tuli pilvisellä kelillä, vaikka se ei oikeesti niin synkkää ollukaan.

 Tässä olin juuri päässyt satamaan, kun rupesikin satamaan:
 Ja melkein samasta kohtaa seuraavana päivänä otettu kuva hyvällä säällä:
 Erohan on huima! Alemmassa kuvassa vois kuvitella vaikka uivansa.

Eilen käytiin miehen kanssa vähän kuvailemassa ja tallustelemassa tuolla joutomaan tapaisella, ja löysin valkorohtoraunioyrtin, vai mikä tuon nimi nyt olikaan. Meillä kasvaa pihalla sinipunaisena tuota, mutta ekaa kertaa näin valkoisen.

Lisäksi näin ekaa kertaa törmäpääskyn pesiä.
Pitäs lähtee lenkille, mutta hirveästi väsyttää. En meinannu saada illalla nukutuksi, kun ensin kuopus pöristeli autolla pihaan (se pakoputki on poikki, korjausaika varattu ensviikolle) iltamyöhäsellä, olin just nukahtanu ja näin unta hiihtoputkessa hiihtämisestä (!) ja kun taas nukahdin, alkoi kirkonkellot soida (!) en tajua miks ne soitti sielunkellot keskellä yötä (tuli mieleen nuo kuolleiden käyntikokemukset, ajattelin vitsillä että meän isä käy sitten vähän komeammin ilmoittamassa itsestään) ja sitten havahduin kun tyttö tuli nukkuun ja sitten tuli mies nukkuun ja aamulla taas tyttö nousi aikaisin ja mies sitten ja ne hiton kirkonkellotkin alkoi soida niinku normaalistikin sunnuntaina. Yritin mennä lukeen vinttiin josko ois voinu torkahtaa mutta sitten kuopuskin tuli koluaan sinne ja alakerrassa taas mies oli vallannu sohvan ja nukkui siinä.

Kyllä tää on pieni kämppä. Jos olis se riippumatto siellä verkon sisällä pihalla, menisin sinne, mutta kun sekin hajos.

Kommentit

  1. Uskon kuolemaan päättyvän kivut ja surut!
    Oon nähny, ku multa/sorakasa on jätetty muutamaks päiväks, kohta täynnä törmäpääskyjen pesiä :)

    Jaksuja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaseen kasaan ei sitten enää voi kajota :)
      Ja kiitos.

      Poista
  2. Tuo on huikea tuo törmä!!!

    Varmaan sitä vanhempien kuolemaa käsittelee valveilla ja unissakin, ei ihme, jos vähän enemmän ahdistaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ahdistusten alkuperää on vaikea löytää, kun ne aina tulee ja menee.
      Törmä oli hieno, kävelin sen ohi toiseen suuntaan huomaamatta mitään, mutta toisella kertaa kiinnitin huomioni siinä pyöriviin pääskyihin ensin.

      Poista
  3. Isoäidilläni (isän äiti) oli ns kuudes aisti ja hänelle kävi sukulaiset ilmoittamassa poismenostaan. Itse muistelen nähneeni yhden unen äidistä ja äiti kertoi nähneensä isäni kuoleman jälkeen ns hyvästelyunen, jossa isä kävi katsomassa, että äidillä oli kaikki hyvin.

    Kyllä aurinko vaikuttaa paljon sekä kuviin että mielialaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaikuttaa hurjasti kyllä! Ihan kiva oli kävelyllä pilviselläkin - ehkä mukavampikin kun ei aurinko kilottanut eikä tullu paisteessa hiki - mutta kyllä aurinko kaunistaa.

      Mun äiti oli kans unennäkijä, ja jonkinlainen herkkyys tuntuu olevan mejän kuopuksellakin.

      Poista
    2. Mä saan etiäisiä aina välillä, esimerkiksi siitä Thaimaan tsunamista 2004 sain aika vahvan ja silloinhan serkkuni perhe hukkui siellä, serkku selviytyi ainoana. Se oli aika paha.

      Poista
    3. Oi kamala, sekö osui sua niin lähelle! Melkeinhän sitä mieluummin olis tietämättä asioista, joihin ei voi vaikuttaa...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

Elämäni risukasassa

Kukkia ja perhosia