Fatiikkia

 No en tiedä onko tämä nyt fatiikkia vai mitä, mutta taistelen vielä hetken, ennekuin annan periksi jokapäiväisille tirsoille. Nukun välillä melkein kellon ympäri ja silti väsyttää, ja kun oon kokeillu herätä aikasemmin etten nukkus kellon ympäri, niin sitten väsyttää vielä enemmän. Tänäänkin heräsin ajoissa, kun oli jooga.

Joogat jatkuu toistaiseksi ilman maskipakkoakin, eikä tällä vetäjällä ollut tietoakaan siitä joogien keskuudessa levinneestä alt-fact-koronavastaisuudesta. Ilmeisesti on noiden hörhöjoogaajien juttu se, eikä perus Suomen joogaliittolaisten. Mutta toki tuollainen ympäristö vetää kaiken maailman new age-porukkaa ja vaihtoehtoväkeä. Meillä on onneksi hyvin tervejärkistä porukkaa.

Hienoja valojuttuja oli kaupungissa, käytiin katsomassa.

Kuopuksen kanssa hengailtiin kun mies kuvaili, ja kun käytiin kuuntelemassa Steelfestin pitopaikan ovesta kuuluvaa musiikkia, bongasin maasta ihania tiiliä poluksi laitettuna.

Hienoja valojuttuja olis ollu hautausmaallakin, mutta en jaksanut lähteä sinnekään. Eilen jaksoin lähteä lenkille kun ei pitänyt sataakaan, ja kastuttiin sitten ihan kunnolla. Alkuviikosta jaksoin tehdä koemielessä jotain syötäviä sokerijuurikkaasta

kun sain hakee niitä yheltä pellolta. Nyt tuntuu vähän siltä, että sokerijuurikasta tulee korvista ulos. Hyvä sosekeitto tuli Lidlin perunamuusijauhon kanssa, maistuu imelletylle perunalaatikolle. Sitten uunissa lastuina paahdettu on kans hauska makea naposteltava. Vähän samantapainen kuin kuivattu omenaviipale. Jää aika nahkeaksi heti, jos on paksumpi ja palaa nopeasti, jos on liian ohut. Uunissa ranskalaisenomaisesti valmistettuna ei ollu oikein hyvä ja jäi lötköksi. Kyllä sitä söi mutta on se bataattia kaksi kertaa makeampi. Ellei enemmänkin. Vedessä kun keittää, niin vesi on silkkaa sokerivettä. Siitä vois ehkä keittää siirappia, jos viitsis vaivautua. 

Hauska tuttavuus kyllä, mutta oikeastaan se on aika mauton (raakana lievä nauriin maku) ja melkeen sama kuin laittais ruokaa vaikka potusta ja lisäis vaan sokeria. Salaatissa toi mukavan vivahteen raastettuna. Mut ei musta silti tuu sokerijuurikkaan hc-käyttäjää...

Siinä uunia lämmitellessä tein myös ohrauunipuuron, joka meni pilalle kun en vaivautunut mittaamaan suolaa vaan hulautin suoraa purkista. Ja liikaa. Koirat tykkää kyllä, mutta liekö niillekin vähän liian suolasta syötävää. Koirat tykkää myös muuten sokerijuurikkaasta kypsennettynä. Pari on vielä tuolla ulkona oottamassa pesua ja käyttöä. 

Punnitsin tuossa joku päivä, oli kilo lähteny. Aletaan olla niissä lukemissa, missä olin kun yritin sitä pätkäpaastoa harrastaa. Ennenkuin syömämopo karkas käsistä. 

Päätä särkee joka päivä. Yritän jaksaa jossain vaiheessa soitella jotain aikaa jonnekin, missä tutkisivat mun poskiontelot. Tänäänkin joogaan mennessä oli ihan hyvä pää, mutta kun hetken olin maannut alustalla ja nostellut koipiani, tuli naamaluihin särky. Just nyt on kuopuksella Helsingissä lääkärikäynti, jossa selviää millon sen koipi leikataan. Ja eilen esikoinen meni joulutöihin Citymarketiin. 

Ruokakuluissa huomaa, että meitä on täällä vähemmän. Nytkin on syöty tähteitä ja mie niitä sokerijuurikasjuttujani, rahaa jäi hiukan tilille vielä seuraavan eläkkeen tullessa. Tosin tulihan mulle ne veronpalautukset, että on sitä ollu vähän enemmän käytössäkin. 

Puistolehmuksessa on vielä lehdet.

Pieniä väripilkkuja luonnosta löytyy.

Puutarhatyöt eivät sovi minulle

 Vai olisko rehellisempää sanoa, että työt eivät sovi minulle? Mulle sopii vaan pullakahvit...

Lenkin jälkeen siirsin vähän tarha-alpia ja laitoin muutamia sipuleita maahan - tulppaania ja jotain posliinihyasintin näköistä, en tutkinu tarkemmin - ja heti on niskat ihan jumissa. Ei sais yhtään kumarrella pää kenossa, tulee vähästäkin ongelmia. Pitkästä aikaa on sellanen päivä, ettei oo pää kipee (varmaan ainaki puoltoista viikkoa ollu päänsärkyä joka päivä) ni saa nähä tuleeko tän takia sittten taas. Paskat. 

Valosarjojakin ripustelin pari lisää ulos, josko piristäis pimeitä iltoja.

Käytiin Keski-Suomessa, siskonpoikakin jo ihmetteli ku aina ollaan siellä käymässä. Muttaku ikävä. Saa nyt nähdä tarttuko hihhuliporukan Ranskasta tuoma koronalajike meihin...

En oo nyt sienestellyt, mutta tänään kävin kurkkaamassa suppispaikkaa, että onko muut käyny sen viikonloppuna tyhjentämässä. Ei ollu, oli paljon isojakin suppilovahveroita ja olihan mun tuosta paluumatkalla poimittava kourallinen mukaan. Piristän sillä kasvishöystöä. Yhden kanttarellinkin löysin, tai kaks mutta toinen oli jo liian vanha. 

Sellanen juttu vielä, että kun viime syksynä jäi melkein kaikki aronianmarjat pensaisiin ja meillekin taisi jäädä viinimarjoja, niin tänä syksynä ne on syöty viimeiseen marjaan jo viikkoja sitten. On osunu rastaat kohdalle, kun viime vuonna taisivat mennä toista kautta. 

Musta on tullu kamalan ääniärsyyntyvä. Kun liikenne tässä mejän kohallaki on lisääntyny huomattavasti tän 20 vuoden aikana, mitä on tässä oltu (mm. rekkaliikenne) niin oon alkanu kaivata hiljaisempaan paikkaan. Vaikka ihanahan tässä on asua. Nyt kun käytiin Palokan Prismassa ja pyöräytettiin koiria siinä pisulla samalla, niin jestas mikä härdelli, siinä vasta maalaista alko ahistaa. Kyllä meillä sentään on hiljaista!

Joku sellanen pieni vihreä masiina imuroi jalkakäytäviä lehdistä, ja siinä on läpitunkeva ujeltava ääni, kuului tänäänkin kepeesti ja häiritsevästi yli kilometrin päähän sinne, missä olin lenkillä. Voi olla että sieltä päin tuleva tuuli auttoi asiaa - oli ihanan lämmin, kostea tuuli, ei yhtään semmonen hytistyttävä viima mitä on viime aikoina ollu. Oikein mukava ulkoiluilma.

Ropinoita

Ankean syksyn valonpilkahduksia. Käytiin Lahdessa katsomassa miten vesiurut soi. Ne mitään urkuja ollu, olipahan hienoja suihkuja ja värivaloja ja musiikkia kaiuttimista. Kyllä välillä vähän nousi iho kananlihalle, muutenkin kuin kylmän tuulen takia. 

Metsässä on ollu harvinaisen vähän kuvattavaa nyt. Tai kyllä sitä varmaan on ollu, mutta en oo nähny. Paljolti huomaan käveleväni katse maahan luotuna, tai sitten kattelen koirien touhuja. 

Lunta satoi vähän, ja jopa jäi hetkeksi. Kuuraisista kasveista otin vähän kuvia, mutta ne nyt on niitä samanlaisia kuin aina. Ja taisin ladata ne pöytäkoneelle. 

Aurinkokin paistoi vähän, mutta nyt on kyllä ollu toooosi harmaita päiviä. Vettä satanu kaks päivää. Siitä ei ole muuta iloa ku että pohjavedet voi hyvin ja mie saan nauttia sateen ropinasta vintissä. Siellä "askarteluhuoneessa" sateen ropistessa syntyi nyt ne koirien Halloween-paidat. 

 Resorit on miehen vanhasta työpaidasta, vyötärölle kiinnitin tuollasen mustan nauhan. Olen aika tyytyväinen noihin, ne on vähän väljemmät kuin ne vaaleanpunaiset. 

Tinnitus, etenkin se sydämenlyöntisellainen, on häirinny kovasti viime aikoina. Oon katellu puolihuolimattomasti jotain valkoisen kohinan laitteita, jotka on tarkotettu unen (saamisen) parantamiseen ja tinnituksen häivytykseen nukkumaan mennessä, mutta nehän on vaan tollasia pömpeleitä, jotka kohisee. Saman ajais radio, joka ei oo aseman kohdalla. Haluisin sellasen mitä vois kuunnella kuulokkeilla, koska a) ei muiden tarvi joutua sitä kuunteleen b) sehän kuuluis vaan toiseen korvaan selälläänkin ollessa, jos sitä ei ripusta johonki ylös c) ne on kalliita. Enkä oo löytäny ku vauvoille tarkoitettuja. 

Sit jos siinä vielä olis ajastin, että se vaimenis esim. 3 tunnin kuluttua. Mulla on kyllä langattomat kuulokkeet joiden akku kestää sen 3h, että vois vaikka puhelimesta kuunnella, mutta ne alkaa sit piippailla ku virta on lopussa, eikä tunnu hyvältä ajatukselta pitää koko yötä puhelinta "käynnissä". 

Vois kokeilla sitä radiota. Ropiseva sadealuekin meni jo. 

Tyhjentelen välillä.

 No jes. Parin kuukauden herkkujenpuutteessa eläminen ja yhdeksän päivän ruokapäiväkirjan pitämisen jälkeen paino on liikahtanut pienen piirun alaspäin. Hurraamista siinä ei vielä ole, mutta suunta on oikea. Painoindeksin toinen numero muuttui yhtä pienemmäksi, ainakin se vaikutti motivaatioon positiivisesti. 

Synkeä syksy on nyt alkanut. Puista alkaa olla lehdet enimmäkseen pudonnu, pihatammessa on vielä kauniit keltaiset lehdet. Nyt ennustellaan lämmintä, lumetonta talvea - hyvä että ennustetaan, niin voi pitää toiveet sopivan alhaalla eikä ruveta odottelemaan mitään lumisateita. 

Olen vähitellen alotellu lintujen ruokinnan, ja jestas miten paljon on syöjiä! Enimmäkseen talitiaisia, mutta myös sini-, kuusi- ja hömötiaisia, viher- ja pikkuvarpusia, punarintakin siinä käy. Mustarastas syö vielä omenoita, mutta närhi ja tikka on löytäny apajan. Naakoista ja harakasta puhumattakaan. Välillä olen noille viimeksimainituille laittanu sopivaan paikkaan lihanperkuujätettä tai muuta syötävää, ja yllättäny naapurin Peran niitä syömästä! Yks päivä se söi lihat, ja kun harakat kävi sit tyhjää ruokapöytää ihmettelemässä, murensin niille yhden talipallon siihen. Eikö hetken päästä ollu se perhanan kissa syömässä sitä talipalloakin! Päästin koirat ulos, ajoivat sen pois. Kyllä se ihan varmasti kotonakin ruokaa saa, sen verran pulskassa kunnossa on. 

                                                                    ⭐

Mulla on ns. roskapostilaatikkona semmonen iänikusen vanha - itse asiassa ihan eka perustamani - sähköpostitili, se oli vissiin alunperin jippii.fi, vai oliko saunalahti.fi, nyt se on netti.fi. Sen koko on nykyään peräti 10 Mt, ja täysin tyhjänä siitä tilasta on käytössä jo 20%. Mihinköhän se tarvitaan? Jotenkin kuvittelisin, että jos lootan koko on 10 Mt niin sinne pitäs mahtua sen verran tietoa. Viiskymmentä viestiä niin se on täynnä. Mutta ei sillä ole väliä, käytän sitä vaan jos haluan johonki mihin pitää rekisteröityä. Tyhjentelen välillä. 

Nyt on valmiina koirien paidatkin, joita tein kuin Iisakin kirkkoa. Tai en tiedä, onko ko. kirkkoa tehdessä tehty yhtä monta virhettä... ja koira taas ilmeilee kun kuvataan. Mutta kylläpä olen ylpeä, että sain ne aikaiseksi! Mies vielä viime metreillä tsemppas minua, kun manguin että en kyllä tee hiharesoreja, ku olivat toiseenkin niin vaikeat. Sano että tee nyt kun kerran toiseenkin teit. Seuraaviin paitoihin pitää kyllä laittaa vähän enempi saumanvaraa. Ja korkeampi kaulus. 

Mie ilahuin ku luin lehestä, että suosikkikirjailijani Seppo Jokisen Koskis-kirjoista ollaan tekemässä sarjaa. Sitten petyin, kun näin että ne oli ottanu raamikkaan, tumman ja parrakkaan Koskisen rooliin hintelän, värittömän, leuattoman näyttelijän. En tiedä, voinko katsoa, saattaa olla liian iso kynnys. Varsinkin, jos sarjaan lisätään täysin tarpeettomia aspekteja ja henkilöitä "jännitettä tuomaan" tai jätetään pois jotain oleellista. Se Murha Sandhamnissa -sarjakin jäi mulla heti kattomatta, ku Henrikin ja Thomasin näyttelijät oli pantu päikseen vääriin rooleihin. No, tää on vähän niinku jatkoa edellisen postauksen marinaan... poikkeuksena sääntöön ni Bones-sarjaa pystyin katsomaan, kun se oli niin täydellisen erilainen kuin kirjat, ja tyhmällä huumorilla höystetty.

Nyt vois panna jo sipuleitakin maahan, jos vaan sais aikaseksi. Eilen sain jo aikaseksi että menin pihalle katsastaan sitä paikkaa, mihin aioin ne lykätä, ja masennuin surkeasta rydöstä ja tulin äkkiä takas sisään.

Varasin ajan verenluovutukseen, saa nähdä onnistunko menemään.

Rumat mantrat

 Voi iesus, miten voi tämän ikänen "käsityöihminen" olla näin kädetön ompelutöissä! Aivan kertakaikkiaan onnetonta yrittää värkätä noita paitoja koirille, oon pitkän aikaa antanu niiden vaan olla keskeneräsenä ja oottanu inspistä. Nyt sain toiseen paitaan hiharesorit. Kone tökki, alalanka liian kireellä, löysäsin sitä, meni vielä kurjemmaksi, kiristin sitä ja löysinkin vian jostain muualta ja korjasin sen. Kiroillen.

 Ompelin noin 7 cm jousto-ommelta, kun taas tuli syltty, jumittu kangaskin sinne neulalevyn reikään. Kiroilin. Nyt oli syynä jostain syystä ristiin menny ompelulanka. 

 Ompelin vahingossa vääränmittaisen resorinpalan ympyräksi, kun en muistanu että sitä piti lyhentää. Kirvausta.

 Pistin kaksi kertaa neulalla sormeen. Huutoa ja sadattelua.

Mutta siinä ne nyt on. Kaksi resoria. Verta, hikeä ja kyyneleitä täytyy nyt säästellä toisen paidan resorien ompelua varten. Puhumattakaan kaula- ja helmaresoreista.

Miehen tädin mies kuoli - sillä oli maksasyöpä. Mun täti kuoli, sillä ei ollu mitään fataalia sairautta, joitain vajaatoimintoja, mutta eihän sekään enää nuori ollut. Ei kumpikaan ollu mulle mitenkään läheinen, että en osanottoja kaipaa, mutta jotenkin vain tuntuu, että nyt ihmisiä yhtäkkiä kuolee. Eddie Van Halen kuoli, nuoruuden idolini. Tai ehkä mie enempi idolisoin David Lee Rothia. En tienny, että Eddien äiti oli indonesialainen.

Olen ruvennut pitämään ruokapäiväkirjaa. Tuntuu, että se on hyvä konsti - ei tuu syötyä ku ei kehtaa raapustaa taas jotain siihen päiväkirjaan :) Oon saanu pois sen viime viikonloppuna tupsahtaneen kilon, ja toisen sen kaverina. Ennen oon pystyny punnitsematta sanomaan mahamakkaran paksuudesta, oonko lihonu vai laihtunu, mutta nykyään se indikaattori ei toimi. Ilmeisesti se johtuu siitä, että rasva on näin vanhana siirtyny enempi viskeraaliseksi kertymäksi.

Tyär kävi muutaman sadan kilsan lääkärireissulla. Oli ottanu valtatiellä kiinni irtokoiran jonku rekan eestä, ja siinä kiireessään käynyt sen kans kyselemässä lähitaloista, kuuluuko se jollekin siinä tai tunteeko ne sen. Ei kukaan tunnistanu, joten sen oli otettava koira mukaan kun piti sinne lääkärille ehtiä. Kymmenen minuuttia jäi perillä ennen varattua aikaa. No, asianmukaiset ilmoitukset karanneiden koirien nettisivulle, ja sitten soittaa vihainen omistaja, joka uhkailee poliisilla kun katsoo tytön varastaneen tuon koiran. Keskeltä tietä irrallaan. Hänen oma murheensa kuulemma olis ollu se, jos koira olis auton alle jääny. 

Kaikenlaisia hulluja niitä vain on koiranomistajissakin. Jos itse päästää koiran tielle juoksemaan, niin silloin poliisilla vois olla sille omistajalle ennemminkin asiaa, kuin koiran talteenottajalle. Koira oli kuulemma pelännyt, kun oli kuullut omistajansa äänen puhelimessa... 

Asiasta toiseen: luen Håkan Nesserin kirjaa Vasenkätisten seura. Se ei oo vielä lopussa, joten jotain voi vielä selvitäkin, mutta ärsyttäviä epäloogisuuksia siinä on. Esimerkiksi identtiset kaksoset, jotka välillä vaihtaa rooleja päikseen. No, toinen juuri tällasessa vaihtotilanteessa palaa poroksi. Toinen sit jatkaa vääränä henkilönä. En tarkkaan tiedä, miksi. Mutta: takuulla palaneella kaksosella oli omat henkkarit ja kotiavaimet mukana, miten se toinen pääsi edes sen asuntoon? No saattoi tietty olla vara-avain, mutta uudet henkkarit kuitenkin olis pitäny jotenkin hommata. Ihan sujuvasti se ei varmaan olis käyny, eikä sitä kyllä selitettykään. 

Toinen oli se, että luostarissa eli nuori mies, joka hässi monen nunnan kans pitkän aikaa, mutta kukaan ei tullu raskaaksi. Eikä niillä taatusti ollu kondomeita tai e-pillereitä. 

McDonald&Dodds - tv-sarjassakin roistopoliisia käskettiin jatkaa käsilläolevaa asiaa, kun hyvikset lähti toiselle rikospaikalle, mutta yhtäkkiä se poisjätetty roistopoliisi olikin niiden mukana. 

Ärsyttää olla tämmönen saivartelija ja pilkunnyppijä. Ei pysty nauttimaan enää lukukokemuksestakaan, elokuvistahan en enää oo aikoihin pystynykään, kun niissä vilisee epäloogisuuksia. Enkä mie pysty jättään niitä huomiotta ja keskittymään olennaiseen. 

Pystytin linnuille ruokintahäkin, vielä siellä ei ole kuin talipalloja, mutta kylläpä käyvät kaupaksi. Siemeniä oon laittanu vaan tolle laatalle aamuisin, ja ne on ennen puoltapäivää jo syöty. Hiirikin siinä vielä eilen kävi (nimesin sen Raunoksi) mutta kun raivasin ruokintahäkin paikan siihen niin hiiren portaat (=pöllistä pudonnut kaarnareuna) hävis eikä se enää kätevästi pääse siemenapajille. Vein sit saman tien vinttiin myös sellasen elektronisen hiirenkarkottimen, nyt kun lapset ei enää nuku siellä niin kukaan ei valita karkottimen äänestä :) tosin esikoinen taitaa ensyöksi tulla, pitää laittaa se vaan sit pois siksi aikaa. Esikoisesta puheenollen niin Keski-Suomen Liiton Nuorisovaltuuskunnan nettisivulla on miehen ottama kuva siitä. Kuopus puolestaan on päässyt johonki esitteeseen, en enää muista mikä esite se oli - kuvassa se makas mun isän sohvalla näpläämässä puhelinta. On minunki kuva myyty maailmalle, mutta minut oli häivytetty siitä valmiista kuvasta :D 

Nyt vois taas tehdä välillä jotain muuta kuin istua koneella. Keittää vaikka munia. Johan tässä tajunnanvirtaa turskahtikin ruudulle höyryävä kasa! 

Jaksetaan, ihmiset! Vaikka korona ja syksy vaan kurittaa.

Hyvää ja huonoa

 Ihana pieni lomanen Siikarannassa! Niin lämmintäkin. Mies halusi sinne kuvaamaan auringonlaskuja, kun paikan omistaja kehuskeli että melki joka ilta on. No ei ollu sit nyt, kun siellä oltiin. Mutta aika erikoinen oli lauantai-iltana; kuin aurinko olisi keskeltä pilvipeittoa pullahtanut esiin ja laskeutunut. 

Mie venäytin jotenkin jalkaterän, ja se on nyt kipee. Tai useemmankin kerran siihen sattui perjantaina, muun muassa metsässä kun kömmin polullekaatuneen puun yli ja hyppäsin alas, sattui juuri siihen jalan alle alastulossa. Siellä oli metsä aika surullisen näköinen sen taannoisen myrskyn jäljiltä...

Pää oli hyvä sielläolon ajan, mutta kun tultiin kotiin ja tavaroidenpurun jälkeen menin päikkäreille, alkoi päätä vihloa heti kun olin päässyt sänkyyn. Ja jatkuu edelleen, eli jotain vikaa täällä täytyy olla, jolle mie oon altistunu. Olen allerginen kodilleni. 

Sunnuntaiaamuna nimittäin oli aikainen herätys, kun mies halusi mennä kuvaamaan auringon nousunkin. En sitten saanut nukutuksi tarpeeksi, päikkärit oli must. Mulla oli tukka auki nukkuessa (selällään, olin niin väsyny etten jaksanu ees kyljelleen kääntyä ja sit heräilin kuorsuuseeni) ja sit ku heräsin ja tulin alakertaan, sain kuulla että tyär on tulossa vävykokelaan kanssa käymään. Sutaisin takkutukkani nutturalle etten näyttäs niin puliakalta. Sitten lähdettiin kauppaan, enkä ees peiliin kattonu lähtiessä... auton peilistä näytin ihan normaalilta. Ja tukka oli harjattu viimeks aamulla... ihan kätevä tämmönen pitkä tukka toisinaan.

Tänään on sitten kurja päivä, heräsin ihan väärällä jalalla kamalaan painajaiseen, sydän hakkas ja päässä vihloi. Unessa mun lompakko ja puhelin oli jääny jonnekin pukuhuoneeseen, jonne en enää päässyt kun oli perjantai ja ovet jo kiinni. Mun olis pitäny rakentaa puhelinkotelo laudanpaloista, jotka oli aivan liian paksuja tarkoitukseensa. Sit - edelleen lompakotta ja puhelimitta - olin menossa loistoristeilijällä risteilylle miehen kans, mutta se halus vaan olla toisen naisen kans. Olin vihainen, turhautunut ja umpikujassa. Onneksi heräsin. Taas kyllä vähän liian aikaisin. 

Ja kun punnitsin, paino oli noussut kilon. Siis oon tosiaan viikkokausia kärvistelly eikä paino oo laskenu, mutta kun lomasen kunniaksi syön viikonloppuna pizzan ja pussillisen SuffeliPuffia, paino nousee heti kilon! Kävelinkin kuitenkin sillä kipeellä jalalla kymmenen kilometriä viikonlopun aikana. Kyllä tää on niin paskaa. Karppausta kehuvat, mutta näillä ruokarajoituksilla on kallista hommaa se. Eikä ihan terveellistäkään kuulemma.

Rahajutuista puheenollen; sain jotain veronpalautuksia. On ollu niitä sössimisiä verohallinnon puolelta - perivät liikaa perintöveroa ja ottivat sen vielä mun veronpalautuksista, vaikka olin jo maksanut sen, sen lisäksi että olin tehnyt valituksen, että onhan se jo aikakin, että sieltä tulee jotain takaisin. Viime viikolla tuli myös paperilla se oikaisun hyväksyminen. En oo tarkistanu asiaa, mutta näyttää siltä, että ne maksoi sen mun veronpalautuksen täysimääräisenä, nyt kun vielä maksaisivat takaisin sen, mitä maksoin sitä perintöveroa. Kun kyllähän ne verot pitää maksaa eräpäivään mennessä, vaikka niistä valituksen tekisikin.

En jaksais enää kolmatta kertaa rustata valitusta. Varsinkaan kun en oikein ees tajunnu sitä oikaisua, minkä ne mulle lähetti. 0,00 luki oikaistun määrän kohdalla, joten voisin kuvitella että vero siis olisi 0 euroa. Ja oon maksanu sitä kumminki parisataa. 

No, eipä tuo miettimällä kummene, toimin sitten kun toimintaa tarvii. 

Tähtiä ja salamoita

 En oikeesti tajua mikä mun vasemman puolen hampaita/yläleukaa/kalloa vaivaa; taas on ollu eilisestä asti jatkuva kipu, johon ei mikään auta. Ei käsikauppalääkkeet eikä migreenilääkkeet. Ja poski tuntuu kuumemmalta kuin toinen poski. Mut ei mitään flunssan oireita, että vois epäillä poskiontelontulehdusta. Ja hampaissa ei vikaa. 

Ihanan lämpimiä päiviä ollu! Ja iltoja. Ukkonenkin oli yhtenä yönä. Jo päivällä lenkillä tuntui siltä, että vois tulla vaikka ukkonen, kun oli niin hiostavan oloista - sitten kun kotona katsoin sadetutkaa (koska ripsautti vähän vettä vaikkei pitäny) niin huomasin, että pohjoisempana oli kovastikin ukkosta. Sitten se tuli puolenyön jälkeen tännekin - istuin tässä keittiön ikkunassa ja ihailin valo- ja ääninäytelmää. Sitten kun salamointi harveni, kurkistin ovesta ulos ja oli yläpuolella ihan tähtikirkas taivas! Oli aivan epätodellinen fiilis, sattui tulemaan vielä sähkökatkoskin niin että kaikki valot sammui, seisoin ulkona lämpimässä pimeydessä tähtitaivaan alla ja salamat harvakseltaan välähteli taivaanrannassa. Vesi tippui puista että ropina vaan kuului. Se oli ihmeellistä. 

Kaupassa oli tarjouksessa linnunruuat, kävin ostamassa ämpärillisen kuorittuja auringonkukansiemeniä ja toisen ämpärillisen talipalloja. Anoppi toi kuorellisia auringonkukansiemeniä, kun sillä oli muttei se enää halunnu ruokkia sillä lintuja, kun tekee sotkua. Nyt oon varautunu ruokintakauden alkuun :) laitoin mie yhen pussinlopun (ehkä 2 ruokalusikallista) kuorittuja siemeniä jo tarjolle, ku pussi oli rikki enkä viittiny sitä laatikossa säilöä (oli siis ihmisruokaa) ja kyllähän siinä pari talitinttiä ja yks sinitintti kävi niitä syömässä. Ennenku tuli harakka ja hompsi nokkaansa kaikki. Sit ostin myös pienen punaisen ruokinta"talon" (en löytäny kuvaa netistä), jos se vaikka toimis. Mulla on monta siemenautomaattia linnuille, mutta vain se puinen vanhanaikainen malli toimii, alkaa vaan olla rähjäinen ja epähygieeninen. Nämä vesisateiset talvet tuo omat ongelmansa lintujen ruokintaankin.

Siirsin mun "erämaa"kukka-asetelmasta sen hirviömaksaruohon pois, kun se ryömi kaiken muun päälle ja kukki rumanvärisin kukin. Punakukkaisena mainostettiin, ja mielestäni jos punakukkainen on TÄMÄN  värinen, eikä TÄMÄN värinen. Tuo on vielä aika kirkas, ruohon kukat oli samean hailakan ankeat. 

Jostain puutarhakaupan jämähyllyltä löysin vielä yhden tarhakärsämön, keltaisen. Se on ilahduttanut mua viimeä päivinä kukinnallaan, kun pihalla ei paljo mikään enää kuki. Auringonkukat suurimmaksi osaksi ei kuki vielä. Paitsi ne orvokkipataan itsekseen kylväytyneet. Liian varjossa ovat olleet varmaan.

Toivottavasti kärsämöt selviää enskesään, nyt on punaisia, oransseja ja keltaisia. Tosin se hirviömaksaruoho siirtyi siihen samaan paikkaan, voi olla että se valtaa kaiken...

Hieno päivä taas.