Tintit nostelee kulmiaan

 Jaa se on syyslomaviikkokin ihan kohta. Mullakin on silloin lomaa, koska kansalaisopistokin lomailee. Vielä on ihan nättiä syksyä, mutta pian se muuttuu rumaksi.

Käväsin sitten gastroskopiassakin, mitään ei löytyny eli varmaankin vaan kuvittelen että mulla on maha kipee. "Toiminnallinen vatsavaiva". Kyllä sieltä koepaloja otettiin ja muutenkin tutkitaan ihan huolella, se on hyvä. Somacia on kaapissa monen kuukauden tarpeiksi. 

Lääkkeistä puheenollen; mun lähes jatkuvat tai ainakin viikottaiset päänsäryt on melkein häipyneet sen jälkeen, kun verenpainelääkitys saatiin kohdalleen! Oon niin onnellinen siitä! Pikkusen sitä tyrkkii tiettyyn aikaan kuukaudesta, mutta vähän. En edes muista millon on ollu kunnon migreeni viimeksi. 

Sain autoveron palautustakin vajaa neljäkymppiä. Ehdin jo pöyristyä Traficomin kirjeen saatuani, että ei kyllä pitäs olla mitään maksettavaa enää, kun ei ole autoakaan. Nyt kun mennään vaan yhen auton politiikalla, niin on vietävä mies aamulla töihin, välillä kuudeksikin, ja haettava se sitten iltapäivällä pois. Oon huomannu, että ajo on menny heti haparoivammaksi, kun vähemmän on autoa käyttäny. 

Tiaiset kävi kurkkimassa minua kaula pitkällä, kulmiaan kohotellen tuossa ikkunalaudalla, vein niille taas kourallisen siemeniä. Hassut iloiset linnut. Hanhia kaakottaa taivaalla joka päivä ja muuttavat pikkulinnutkin livertelee välillä kesäisehkösti. 

Mie en saa mittään aikaseksi. 

Kuolleen rotan tappajaiset

 

Eilen tarvin ekaa kertaa tänä syksynä heijastimia. Käytin koirat pikkukävelyllä aamupimeällä, kun tiesin, etten jaksa päivällä kuitenkaan käyttää. Oli jooga, jonne menin pyörällä, ja jooga jo itsessään yleensä aiheuttaa mulla sen päikkäritarpeen, saati nyt kun vielä pyöräilin yli 14 kilometriä. Kylmiltään. 

Siis miehän aikanaan pyöräilin tuollaisen työmatkan joka päivä eikä se ollu homma eikä mikään, mutta kyllä nyt oon niin rapakunnossa että hyvä kun hengissä selvisin. Persie ja reidet on ihan muusina. Käveleminen on monin verroin mukavampaa, mutta ehkä en kuitenkaan lähtis kävellen tuota matkaa tekemään. Joka pieneen ylämäkeen olin ihan läkähdyksissä ja paljon piti taluttaakin, ja aina pyörältä laskeutuessa tuntui, että jalat pettää alta. 

Illalla käytin koirat uudelleen pikkulenkillä, että saatiin päivän kävelykiintiö täyteen. Edellinen päivä kun meni lenkittä, kun satoi kovasti koko päivän. Pimiää ja mukavaa oli. 

Koirienkin vatsatautia on liikkeellä, jututin yhtä koirallista siinä pyörämatkallani, ja niillä oli pitänyt koiraa käyttää ihan lääkärissäkin. Meillä on myös toinen koira ollut riisidieetillä med vatsalääke+hiili, mutta toisen maha on ollu toistaiseksi kunnossa. Mummun Pojalla on ollu kans ripuli. 

Eilen sain olla paikalla katsomassa, kun kuopus antoi käärmeelleen rotan syötäväksi. On se hurja peto tuollainen kuristajakäärme! 

Tunnelissa tuulee

 Mulle on käyny jo kaks kertaa lyhyen ajan sisällä, että meen apteekkiin hakeen lääkettä lisää, mut reseptillä ei olekaan mitään, vaikka luulin tarkistaneeni. Toivottavasti uusivat tän viimeisimmän pika-aikataululla tämän viikon aikana, mutta jos ei uusi niin sitten pitää vaan mennä korkeammalla verenpaineella. Samalla sit otin vahingossa toista verenpainelääkettä, jota en sillä vahvuudella enää edes käytä... mutta onpahan nyt sitäkin. Taas olen näidenkin takia joutunut epäilemään kykyäni selvitä normiarjessa. 

Äitikin tohelsi aikanaan niiden lääkkeittensä kanssa, se haki satsin apteekista ja lykkäs sen pussin kotonaan johonkin ja unohti sinne. Sitten kun lääkkeet loppu rasiasta, se meni apteekkiin hakeen lisää mutta ne ei tietenkään antanu ku se oli vähän aika sitten hakenu. Äiti intti että ei varmaan oo hakenu. No, sen kämppää raivatessa sitten löyty niitä lääkkeitä sieltä täältä. Siitä oppineena laitan aina samaan paikkaan omani.

Mummun Poika

Olipa vaan pieni jääkarhunpentu kasvanut pallerosta isoksi pojaksi! Paljon isompi nyt alle puolivuotiaana kuin meidän tyttökoirat. Eipä se estäny tyttöjä rähjäämästä pojalle. Ei ne oikeen tuu toimeen keskenään. Ulkona niinkin, mutta sisällä meinaa vanhoilla rouvilla käpy palaa:

Harvahammas, taivaanlammas, päkäpäinen pässi

Tänään oli hieno, aurinkoinen, hieman tuulinen päivä. Suhteellisen lämminkin. Ihmiset oli taas joukoittain rynnistäneet metsään, tavattiin monta ensalkuun. Pitemmällä ei sitten enää ollut, nähtävästi pysyttelevät ison tien lähellä metsissä. Puut on paikoitellen komeassa syysvärissä. 

Tiaiset on pyörineet tässä, missä talvisin on ruokinta. Muutamia kuorettomia auringonkukan siemeniä oon ripistellyt ikkunalaudalle, missä ne tapaa käydä. Nyt on hiljaista, kun haukka kävi pyörähtämässä, en tiedä saiko saalista. 

Ei kaikki niin kamalia olekaan

 

Kävelin tänään lenkin loppupuolella hautausmaan vierustaa, kun polku kulkee sitä kautta. Vastaan tuli vihaisen näköinen mies - yleensä en edes kulje sitä kautta, jos siellä on ihmisiä, mutta nyt tämä ilmaantui rakennuksen takaa yllättäen. Valmistauduin jo puolustusasemiin "ei koirat saa olla hautausmaalla"-syytteiden varalta, mutta mies sanoikin vain jotain mukavaa koirista. Ei ollukaan vihainen. Ilahduin. Sitten vielä auto antoi suojatiellä mulle tietä, sitäkään ei näillä perukoilla usein tapahdu. Niin vähästä se pessimistin päivä paranee.

Tänään tulee mummun koirapoika kylään 💗

Lättyjä

Pakkaset tuli. Keräsin sadon talteen, tuli kourallinen porkkanoita, toinen kourallinen sipuleita ja monta muhkeaa ruusupapua. Siirsin myös tulikruunun sisätiloihin kasvilampun alle, luin jostain että se pärjää sisäkasvinakin. Kokeilen. Se kukkii vieläkin, vaikka pienemmin ja värittömämmin kukin kuin kesällä. 

Sitruunapuu on saanut siirtyä lamppunsa alle jo aiemmin. Mun mielestä se ei voi kauhean hyvin, en tiedä olisko pitäny vaihtaa isompaan ruukkuun. Alkaa olla nykyisen ruukunkin kanssa niin iso, etten meinaa jaksaa sitä itse nostaa.

Löysin taas punajuuren kaupasta. Mietin, mitä juureksia vois maha kestää, ja kokeilin pannujuureksena sitä, ja vaikuttaa siltä, että vatsani ei sen syömisestä (kohtuudella) kovin äkäiseksi tule. Sitäpaitsi punajuuri on hyvää. Fenkoliakin paistelin, sekin oli ok, mutta sitä ei meän lähikaupassa oo. Valitettavasti kesäkurpitsan aika alkaa olla ohi.

 Käytiin tiistaina katsomassa (ja kuvaamassa) kun Tammerkoski oli tyhjennetty remonttihommia varten. 

Käveltiin reilu viis kilsaa siellä ja ortoosi teki rakon mun varpaaseen. Laitoin meiliä jalkahoitajalle, että mitä tehään, se pyysi käymään vastaanotolla. Tiistaina on aika. Eilen pidin ortoosittoman päivän sen rakon takia, ja kyllähän se kipeytyi enemmän. Jalka siis, ei rakko. Kävin siellä ylävatsan ultraäänessä ja kun sain "terveen paperit" sieltä niin taas tuli huono omatunto, kun turhaan vaivaan ylityöllistettyä terveydenhoitoa. 

Ei se kyllä ihan siltä vaikuttanu - laboratoriossa kävin ensin verinäytteet antamassa, ja pääsin liki heti kun olin ilmoittautunut ja olin ulkona labrasta jo ennen varattua aikaani. Odottelin sitten aulassa sitä uä-aikaa, ja ilmoittauduin sinnekin reilusti etuajassa ja sama juttu. Heti pääsin (odotustilassa ei ollu ketään muuta, labrassa oli 2 mun lisäksi) ja ulkona ennen varattua aikaa. Taatusti ei niissä kokeissakaan oo mitään ja mie oon ihan terve luulosairas. Hävettää jo valmiiksi. 

Anopilta sain omenasosetta, ja kokeilin eilen ihan omasta päästäni tehä omenasoselättyjä eli korvasin osan nesteestä soseella ja lisäsin sokeria. Kirpakoita hyviä lettusia tuli. Koirat rakasti niitä ja mieskin söi muutaman. Lättyjä joissa on hillo mukana. 

"Valoverho" palaa taas joka ilta. Laitoin sitruunapuun nyt eri ikkunan ääreen kuin ennen, ja siirsin valoverhon pois ettei oksat takerru johtoihin. Syksyn pimeys. 

Hermo

Viimeyönä oli taas revontulia tarjolla. En nähny.

 Syksy vyöryy näköjään päälle oikein voimalla sen elähdyttävän lapinreissun jälkeen. Mikään ei onnistu ja kaikki vituttaa. Jalkakipu on estäny kävelyn ja käsikipu kutomisen, olen sitten vaan istunut telkkarin ääressä ja syöny ja lihonu.

Aamulla kun availin silmiäni, meinas mieli mennä taas vatvomaan ikäviä juttuja, niin reippaasti työnsin sellaset pois mielestä ja päätin, että tästä tulee hyvä päivä. Kömmin sängystä kirjan ja vesimukini kanssa, ja kaappasin aamutakin kainaloon, en ruvennu sitä siinä pukeen kun käsissä oli tavaraa. Kippasin veden koirien juomakuppiin niinku usein teen (vintissä on vaan sellanen "hätävesi" jota ei vaihdella kovin usein) mutta vissiin kaadoin liian korkealta, kun se kimposi pohjasta ja loiskui pitkin lattiaa. Varmaan veti kupissaolleet vedetkin mukanaan. Eikuin kuivaamaan, meni aika monta palaa talouspaperia siihen. 

Alas mennessäni pidin sitä vesimukia vahingossa niin, että siitä loput vedet valui aamutakille, joka kastui. En siis noudattanut normiaamuista toimintaa aamutakki päälle ja koirat pihalle, vaan heitin märän takin tuolille ja menin vessaan. Koira kyllä raapi ovea, mutta niin se tekee aina, kun olen vessassa. Mies kun tuli alakertaan, löysi kakat ja pissat jostain alkovista tai olkkarista. Laitoin kahvin valmiiksi keittimeen ja lähdin takaisin sänkyyn, ajattelin että kokeilen nousta paremmalla jalalla uudestaan. Jossain siinä välissä ehdin kyllä punnita itseni ja todeta lihoneeni. 

Koirat on jotenkin nyt olleet hermoillekäyviä, syöneet liian alas unohdettuja syötäviä - patikkaevääksi ostettuja myslipatukoita, tyttären tuliaissuklaat - ja koen olevani huono ja laiminlyövä koiranomistaja. Se aamuinen juttu oli viimeinen korsi silläerää. Mikä paska emäntä ei koiria päästä ees pihalle ku niillon hätä??!! Tosin normaalisti se koira osaa pyytää ulos, nyt sillä ei näyttänyt olevan mikään kiire ennenkuin sitten, kun itse istuin pytyllä. 

Paska läski ihminen. 

Tänään lähdin vaan ortoosi jalassa lenkille, toinen oli jätettävä kotiin kun se ei pysynyt paikallaan kun jalka oli kengässä. Kaks tuntia vaeltelin mettissä, ja lähtiessä kirosin naapurin pärräävine autonromuineen (ajelee peltoautoilla pellollaan) alimpaan helvettiin. Hirvittävä melusaaste. Oikein todella otti hermoon. Jos huono tuuri käy ja vanhat merkit paikkansa pitää, sitä joutuu kuuntelemaan iltamyöhälläkin.

Lenkki piristi, mutta jalka... no senhän voi arvata. 

Niin, jalkahoitaja teki mulle varvasortoosit molempiin jalkoihin, toivoin sitä vaikka toinen ei olekaan vielä kipeä. Yhtä vääntynyt sekin on. Sitten se kylvetti, hioi ja rasvas jalat, ja leikkas kynnet. Tuntuihan se mukavalta, mutta tuli toki hintoihinsa kun ortoosit maksoi 22 euroa kappale. Arvostan kyllä korkealle jalkahoitajan työtä, mutta ihmettelen miten ortoosit oli niin kalliit. 

Ne on lisäksi tehty jalat lepoasennossa, missä mun varpaat kääntyy ylöspäin. Näkee noista jalkapöydän päällä olevista lipareista, ne kipristyy eikä oo ihoa vasten. Eivät oikein istu muulloin kuin varpaat kippurassa. Pitääkö ostaa korkokengät?

Ruskaretkellä

Olemme palautuneet yli viikon ja yli kolmen tuhannen kilometrin reissusta pohjoiseen. Käsivarressa oli aivan kertakaikkisen upea ruska! Ihan nappiajoitus muutenkin, koska tänään siellä on sitten satanut lunta. Ei olis ollu kiva patikoida lumisohjossa. 

Nukuttiin yksi yö Ylitorniolla, ja piipahdettiin Aavasaksalla lähtiessä. Mie oon syntyny ja kasvanu Rovaniemellä, missä oli yleinen juhannusriento mennä Aavasaksalle katsoon yötöntä yötä, enkä ikinä ollu siellä käynyt. No nyt on korjattu sekin puute. 

Nöyrä petäjä Aavasaksan Vanhan polun varrella. 

Ihan ekana iltapäivänä, kun saavuttiin, kotiuduttiin vaan äkkiä mökkiin ja suunnattiin heti Tsahkaljärvelle. Hieno ilma oli, aurinko paistoi ja oli leppeä ilmanala.

Kakkospäivänä kiivettiin Saanalle. Minäkin! Virhe. Oli paikat kipeenä sitten monta päivää. Mutta onpahan Saana huiputettu kerran elämässä. Kukaan muu ei puuskuttanu niinku mie sitä rinnettä kiivetessä, mutta niin vain raahasin kolmekymmentä liikakiloani rikkinäisten polvien varassa sinne ylös. 

Oli mennessä upeat näkymät, mutta enimmäkseen tuli tuijoteltua sitä edessäkohoavaa kivikkoa ja mietittyä, mihin uskaltais jalkansa laittaa. Takaisintullessa alkoikin sitten sataa, mikä toi oman haasteensa liukkauden muodossa. Voi rutto miten olin naattina urakan jälkeen! Hirveästi oli porukkaa taas, mutta väkijoukko harveni huomattavasti sen "base camp"in jälkeen, moni ei noussut sitä grillipaikkaa ylemmäs. Uudet hienot kiviportaat oli rakennettu eri paikkaan kuin entiset puuportaat, ja oli lähinnä kiviharkkoja, joiden takus oli täytetty hiekalla. Kalliit ja eikä todellakaan huoltovapaat, kun hiekka valuu pois. 

Minua kiinnosti eniten se tosiseikka, että Saanan alaosa on vanhaa Fennoskandian kilpeä (vanhimpia maan pinnalla näkyviä kiviaineksia koko maailmassa), jotain 3000 miljoonaa vuotta vanhaa, ja sen päälle on Kölivuoristo ruttaantuessaan työntänyt uudempaa kiveä ehkä 400 miljoonaa vuotta sitten. Ja en todellakaan tiedä noita asioita noin vain, kaikki vuodet piti tarkistaa netistä. En oo koskaan oikein saanut pidettyä vuosilukuja muistissa, saati vuosimiljoonia. Prekambriset, arkeeiset, proterotsooiset ja muut eonit ja epookit on mulle suloista sekamelskaa. Mut joo, kauhean kauan aikaa sitten on Saanalla rytissyt.

Saanan jälkeen ajeltiin autolla Norjan puolelle katteleen, kun kerran satoi ja jalat oli muusina. Muutama kilometri rajalta oli poliisi pysäyttämässä ja kysymässä koronapassia ja henkkaria. Sivumennen sanoen Suomen puolen tullissa ei edes näkynyt ketään, saati että olisivat kyselleet tulijoilta rokotuksia tai testailleet niitä. Kaikki sai tulla Suomeen ihan vapaasti, sairaat ja terveet ja kissat ja koirat. Käytiin Yykeänperällä eli Skibotnissa. 

Vesiputoukset Norjassa on niin kivoja! Ja Suomeen verrattuna siellä oli paljon taajemmassa asutusta, siistiä, ei rapistuneita autioita taloja joiden pihalla autonromuja ja muuta romua niinkuin Suomessa. Huomaa kyllä, että täällä ollaan köyhempiä. Yleisiä vessoja oli, sellasia bajamajoja, vähän siellä täällä ja ne oli siistejä ja niissä oli vessapaperia ja käsidesiä. Ja puhelinkoppejakin näin. 

Kolmospäivänä ajeltiin vähän pidemmälle, kierrettiin se vuono ja käytiin toisella puolella Yykeänmuotkassa, Lyngseidet norjannimeltään. Mennessä löydettiin kiva ranta, mistä kuopuksen kanssa kerättiin ihania kiviä 😊 kiviä pitää olla. Ruskaa ei Norjassa ollut, siellä oli vehreää ja rehevää kuin etelä-Suomessa. Golfvirta lämmittää vielä.

Sateli taas, mutta onneksi sade taukosi kivirannallakävelyn ajaksi. Huippujakaan ei oikein nähty kun pilvet oli paikoitellen matalalla. Tai me korkealla.

Tätä en ottanut mukaan, mutta kuvasin, kun oli niin hauskasti levä asettunut siihen kasvamaan. Vesi oli tosi kirkasta ja turkoosinsinistä 💗

Takaisin kun lähdettiin, niin meni tunneli kiinni nenän edestä. Ukko tuli sieltä ja huitoi että seis. Eihän me mitään ymmärretty kun ne norjaa polotti, mutta katoin netistä haulla "Pollfjelltunnelen stängd" ja löysin uutisen, että siellä oli tapahtunut trafikkuhell. Ooteltiin jonku aikaa, mutta kun rekka ja jokunen muukin auto kääntyi takaisinpäin, päätettiin mekin mennä Lyngseidetiin takaisin ja hurauttaa sieltä färjalla vuonon yli Olderdaleniin. Sieltä oli vähän pidempi ajomatka, mutta päästiin ainakin mökille saman vuorokauden aikana - tunnelissa oli juuttunu rekka ja rikkonu tunnelin kattoakin, se oli sitten ollu vuorokauden kiinni. Siinä sitä olis ollu oottamista ilman eväitä. Onneksi oli lautta. 

Seuraavana päivänä lähdettiin sitten miehen unelmaa toteuttamaan ja ajamaan Senjan saarelle Norjaan, 230 kilsan päähän Kilpisjärveltä. Piti olla hieno ilma, viikon hienoin, mutta niin vaan taas satoi melkein kaatamalla melkein koko ajan. Sinnillä mies vaan kiipesi Hestenin rinteelle kuvaamaan Seglaa, joka onneksi sen verran näyttäytyi että sitä sai kuvattua. Siinä vesisateessa, mutaista sateen liukastamaa jyrkkä kivistä rinnettä pitkin. Me kuopuksen ja koirien kans vaan käytiin Fjordgårdin kylänraitilla kävelemässä. 

Sinnekin oli pari tunnelia, joista toinen oli tosi ahdas ja pimeä ja pelottava.

Siellä ei edes vastaantulevan auton kanssa mahtunut ohittamaan, jos ei ollut levennystä. Onneksi ei ollut paljoa kulkijoitakaan. Senjan saarelle meni Gisundbrua, hirvittävän korkealla käyvä silta. En tiedä oliko se yhtään vähemmän pelottava.

Kyllä me vähän nähtiin hienoja maisemiakin, vaikka tosiaan pilviä oli nyt vielä enemmän ja vielä matalammalla. 

Nää panoraamakuvat ei oo kauheen järkeviä, mutta en muuten saanu mahtumaan yhteen kuvaan tuota komeaa sateenkaarta, mikä nähtiin sitten kotimatkalla. Sade alkoi taukoilla ja aurinko pilkahdella, ja se teki hienoja näkymiä. Hirvikin seisoi tienpenkalla ja odotti, että se kuvataan. Poroja ei Norjan puolella näkynyt.

Oltiin nälissämme ja ehdittiin Kilpishalliin ostoksille 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa, että melko tipalle veti. 

Päivä numero viisi pyhitettiin Mallan luonnonpuistolle. Mulla oli Saanan valloituksessa kipeytynyt vaivaisenluu vasemmassa jalassa, ja se alkoi särkylääkkeestä huolimatta kipuilla rankasti, enkä tohtinut sen kanssa laskeutua jyrkkää mäkeä Kitsiputoukselle. Alas olis ehkä vielä mennyt, mutta ylös en enää olis päässyt. Käännyin korsulta takaisin. 

Se värien ilotulitus oli kertakaikkisen upeaa, en oo edes tajunnut, miten moninaisissa väreissä voi syksyinen koivukin hehkua!

Keltaista, oranssia, ruskeaa, vihreää, viininpunaista, kirkkaanpunaista... täällä etelässä ne vaan muuttuu vihreästä keltaiseksi ja se siitä. Puhumattakaan maaruskasta, josta esimerkki tuolla ensimmäisessä kuvassa. 

Viimeisenä patikointipäivänä mun lempparireissu; Saanan ympärikävely. Ja nimenomaan vastapäivään, vaikka reitti muka kiertää myötäpäivään. Onneksi oli kuivahkoa, kun kaikki pitkospuut oli purettu ja uusia ei ollu laitettu, ja lisäksi vielä päivätupa oli purettu. En löytänyt selityksiä, vaikka kai näille toimenpiteille joku syy varmaan on. Luulis että luonnonsuojelualueella olis tärkeää, että saadaan ihmiset käyttämään vain yhtä reittiä yhä uusien polkujen tekemisen sijasta, mutta eihän ne suostu mudakossa kahlaamaan, jos kuivempi reittimahdollisuus olis vähän sivummassa. Pitkospuut olis siihen mainio ratkaisu. 

Mallan puistossakin oli paikoitellen yhdeksän eri polkua vieretysten, ja lisää muodostumassa koko ajan reunoille - sitä en ymmärrä, miksi kuivassa rinteessä niin pitää tehdä. 

 

Minkälainen ihmislauma tarvii tuollaisen valtatien?

 Mutta siitä Saanan kiertämisestähän minun piti selittää. Saanajärven puolella on sellanen "hylly" polun ja tunturinrinteen välissä, minne ei polulta näe, ja koirat veti vainua sieltäpäin ja kiskoi sinne. Arvasin, että siellä menee poroja. Saanan pohjoispäässä niitä sitten alkoi näkyä koirillekin, niitä vain tuli ja tuli, iso hajanainen tokka menossa samaan suuntaan. Mies niitä olisi halunnut kuvata, mutta koirat tais pelottaa liikaa poroja, joten kun edempänä kävellessä hoksasin niitä polulla, peruutin takaisin ja elehdin miehelle että poroja on tuolla. Menin koirien kans kivenjuureen tuulensuojaan odottaan, että mies saa kuvansa otettua. 

Porot alkoi valua meitä kohti hissukseen, ja tietysti koirat ne sitten huomas ja alkoi pitää ääniä. Porot ihmetteli ensin aikansa, mutta sitten ne rynnisti siitä mun ja miehen välistä läheltä ohi ja koirat sekos täysin. Ne ensin haukkui ja sitten ulvoi kurkku suorana mun sylissä. Yhtä poroa ihan selvästi huvitti, kun se seisahtui meitä tuijottamaan verisine sarvineen. Isoilla hirvailla oli jo paljaat kiiltävät sarvet, mutta joillakin vasta verinahka irtoili. 

Saana etelänpuolen juurelta. 

Nämä aamiaiset! 💕 Joka aamu vedettiin maha täyteen Retkeilykeskuksen aamiaispöydästä, sillä pärjäs pitkään. Patikkapäivän jälkeen sitten joku sapuska, jolla pärjäs illan.

Yllätyin siitä, että polvet kutakuinkin kesti patikoinnit, mutta tuo vaivaisenluu sitten möksähti. Onhan se ollut aika ajoin vähän kipee, mutta nyt se tuli tosi kipeeksi. Pahimmillaan kuin olisi nivel sijoiltaan (ja tavallaanhan se vähän onkin) tai koko ajan olisi suonenveto. Pisti irvistelemään kävellessä, ja hiukan se kyllä haittasi sitä iloa, mitä hienoissa maisemissa kävely tuotti. Särkylääkkeiden teho siihen oli aika huono. Täytynee viedä se jollekin jalkahoitajalle, jos vaikka sais siihen ortoosin tai muuta apua. 

Kivaa oli reissussa mutta kivaa on tulla kotiinkin.